Silkkaa Yksinkertaisuutta

Taas kerran luin vanhat jutut ja kommentit läpi

2011-06-30T13:53:00.004+03:00

Tuntuu kuin olisi avannut pitkän ajan jälkeen jonkin vanhan tutun kirjan, vaikka ei noista blogin aktiiviajoista niin kauan ole, eikä oikeastaan niin paljon ole muuttunut. Ja kuitenkin nuo ajat(ukset) tuntuvat aika kaukaisilta. Olen nykyisin 26-vuotias, pienen lapsen äiti ja yhden insinöörin avovaimo. Asun pienessä omakotitalossa, joka on kuitenkin kaksi kertaa edellisen kämpän kokoinen, meillä on oma tiskikone ja sauna. Rahatilanne ei ole muuttunut miksikään, enkä ole valmistunut. Koirat räyhää ohituksissa, vaikka ei pitänyt.

Blogin aktiivivaihe päättyi oikeastaan siihen, kun tapasin tämän nykyisen avomieheni, eli voisi kai sanoa siihen aikaan, kun reaalielämässä alkoi tapahtua jotakin. Jollain epämääräisellä tasolla pohdiskelin silloin sitä, että millä tavalla parisuhde määrittää ihmistä ja paljonko väliä sillä kumppanin ominaisuuksilla on suhteessa omiin ominaisuuksiin ja pyrkimyksiin (tai sanotaanko omiin heikkouksiin, vahvuuksiin ja ihanteisiin) ja onko väärin olla tai kuvitella olevansa erilainen sen mukaan kenen kanssa on. Ihan konkreettisella tasolla se tarkoittaisi sitä, että jos on sellainen ihminen kuin minä, onko minun parempi olla sanotaanko vaikka tekniikkaan suuntautuneen vai ehkä taiteisiin suuntautuneen ihmisen kanssa. Kumpi tahansa veisi minua pois älyllisen alisuoriutumisen mukavuusalueeltani, mutta tiedänkö kumpaan suuntaan haluaisin päästä tai haluanko ollenkaan päästä mihinkään. Tai onko parempi olla laiskan vai ahkeran ihmisen kanssa, ahkeruus ja aamulla herääminen olisi sellainen asia, joka olisi hyvä tarttua minuunkin, toisaalta se voisi pidemmän päälle käydä raskaaksi, kolmannelta kantilta, jos kumppani olisi laiska, joutuisin minä olemaan se aktivoiva ja nalkuttavakin sitten lopulta. Tai politiikan alueelta, olisiko hyvä löytää joku aktiivinen vai passiivinen, vasemmisto- vai oikeistolinjalta, konservatiivinen vai liberaali. Entä vaikkapa sosiaalisen elämän puolelta, olisiko parempi löytää joku joka on aktiivisesti mukana kaikenlaisissa riennoissa, vai joku joka viihtyy kotona. Ihminen joka tulee toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa, vai millainen.

Ei tällainen kumppanin ominaisuuksien mielikuvashoppailu millään tavalla alunperinkään ollut realistista, mutta jostain täytyy lähteä. Löysin sitten kaljupäisen insinöörin, joka harrastaa salilla käymistä ja maanpuolustusta, inhoaa RKP:tä ja Vihreitä ja Reilua kauppaa, kuuntelee Klamydiaa, rentoutuu kalsarikännäämällä, jolla on asperger-kirjon piirteitä, ja joka ei koskaan imuroi tai tiskaa astioita, joka nukkuu iltapäivään asti... Tämän jälkeen lopetin pohtimisen, millä tavalla kumppanin ominaisuudet muokkaa minun elämääni. Keskityin siihen, että olen edelleen oma itsellinen itseni, samoin kuin tuo ukkoni, minun ei tarvitse olla samaa mieltä tai selitellä puolisoni mielipiteitä seurassa, eikä minun elämäni suunta millään tavalla tarvitse muuttua sen mukaan, miten puolisoni on sattunut mihinkin asiaan suuntautumaan.

Pääsin taas takaisin!

2011-06-29T13:24:00.003+03:00

Googlen ja Bloggerin systeemit aiheutti vähän päänvaivaa (taas), kun en meinannut muistaa millaisilla tunnuksilla pitäisi kirjautua sisään, jotta pääsen muokkaamaan Silkkaa Yksinkertaisuutta. Sama homma Blogilistan kanssa. Onnistuin kuitenkin lopulta pääsemään sisään molempiin, ja siitä olkoon nyt vaikka todisteena tämä kirjoitus!

Edellisestä postauksesta on taas vierähtänyt noin yhdeksän kuukautta, joitakin asioita on tapahtunut tänä aikana. Olen edelleen samassa opiskelupaikassa, minulla on edelleen samat koirat, mutta meidän porukka on muuttanut ikään kuin maalle, ei fyysisesti kovin kauaksi edellisestä asuinpaikasta, mutta henkisesti vähän kuin mökkikuntaan muutaman sillan taakse saaristoon. Ei lossimatkan taakse sentään. Olemme kotiutuneet hyvin, ja savinen peltokin on alkanut asettua nurmikoksi ahkeralla ajamisella. Olohuoneen ikkunasta on mukava katsella vihreitä peltoja ja metsiä, ja koiria on kiva kävelyttää meren rantaan syreenin tuoksuisia hiekkateitä pitkin. Rahat on tietysti aivan loppu, mutta mitäs tuosta.

Nyt kun sain taas blogikirjoittamisen pään auki, vetäydyn vielä hetkeksi pyörittelemään ajatuksia toisaalla, ja palaan ihan pian asiaan täällä. Kirjoitan pian, vaikkei olisi paljon asiaakaan, ehkä se siitä rutiinin myötä taas lähtee.

Huoli ja rakkaus

2010-09-18T23:32:00.005+03:00

Blogi päivittyy näköjään hyvin rauhalliseen tahtiin. Välillä tulee hetkiä, kun mietin että tää pitäis kirjoittaa blogiin, mutta jospa se alkaisi nyt syksyn rutiinien myötä siirtyä ihan käytäntöön.

Mietin että huolenpito kuulostaa lämpimältä sanalta. "Kiitos huolenpidosta!" Mutta sehän tietysti riippuu näkökulmasta. Huolenpito on huolen pitämistä, huolen kantamista. Pitää huolta jostakin, eli tekee mieleensä tilan, jossa joku ihminen tai asia on ja pysyy, vaikkei sitä koko ajan aktiivisesti ajattelisi. Huolen pitäminen on sitä, että vaikka keskittyisi johonkin muuhun, huolehdittava muistuu mieleen sopivan usein. Toisaalta vaikka ei haluaisikaan, voi se huoli olla mielessä kuitenkin. Muiden huolehdittavana oleminen on helppoa ja mukavaa, muista huolehtiminen voi olla vaikeaa, mutta toisaalta saattaa se käydä helpostikin. Mistäköhän sanasta "huoli" suomen kieleen tulee, en tiedä. Onkohan huoltaminen ja huolto samasta ajatuksesta lähtöisin? Jonkun asian kunnossa pitäminen vaatii säännöllistä huoltamista, ja huoltaminen taas vaatii huolehtimista. Huolestuminen on jo vakavampi tila, siinä taitaa huoli olla vallannut mielen kokonaan.

Kuulin että rakkaus on sanana lähtöisin muinaissuomen veneilytermistä. Rakka on ollut puomi, joka kahden veneen väliin asetettuna pitää veneet yhdessä ja saa ne kulkemaan samaan suuntaan. Vähän niin kuin katamaraani ehkä. Rakkaus on sitä kun se puomi pannaan paikoilleen. En tiedä onko totta, mutta hauska ajatus.

Blogimaailmakin on muuttunut

2010-03-26T21:26:00.002+02:00

Blogilista on hieno palvelu, ilman sitä en olisi löytänyt montakaan vanhoista suosikeista. Osa niistä jatkuu edelleen, osa on hävinnyt tai hiipunut hitaasti kuten Silkkaa Yksinkertaisuutta. Monikaan blogi ei ole kahden vuoden jälkeen enää saman näköinen, ja muutamaa suosikkilistalta löytyvää, yhä elossa olevaa blogia en olekaan pystynyt uuden ilmiasun myötä enää ihan tunnistamaan. Onneksi oli niitä yhä tuttujakin. Muutin myös SY:n ulkomuotoa hieman. Takaisin on helppo palata, jos beige alkaa kyllästyttää, ennenhän se oli valkoista valkoisella perusasetuksin...

Pari vuotta sitten kirjoitin neuleblogien maailman valloituksesta. Niitä on edelleen, mutta nyt näyttää olevan muotia nuo muotiblogit. Täytyy koittaa kierrellä nuuskimassa blogipiireissä, jospa sitä taas löytäisi kiinnostavaa luettavaa. Nyt ei jostain syystä nuo Top-listan linkit sytytä.

Note to self II

2010-03-25T22:27:00.001+02:00

Kahden vuoden raittiuden jälkeen yksi lasi kuivaa siideriä nousee yllättävästi päähän. Huomenna on varmaan krapula.

Inspiraatiota etsimässä

2010-03-25T14:34:00.001+02:00

En huomannutkaan eilen, että blogitauko oli tosiaan päivälleen kaksi vuotta ja kaksi kuukautta pitkä. Edellisyönä tuli blogit yllättäen mieleen ja niinpä eilen tulin takaisin muistelemaan tunnuksia. Ensin löysin Blogilistalle, ja onneksi siellä oli vanhat suosikit vielä tallella. Siitä pääsin alkuun. Luin koko Silkkaa Yksinkertaisuutta läpi kommentteineen.

Oli jo vähän aikaa tuntunut siltä kuin kelluisin vain paikallani päivästä toiseen, ja hitaat päivät kertyivät nopeasti. Muistelen että samanlainen olo oli silloin, kun Silkkaa Yksinkertaisuutta alkoi, ja silloin blogin pitäminen auttoi. Vaikka päivärutiinit olivat samat, oli joku ihan oma väylä ajatuksille, niitä piti työstää, eivätkä ne jääneet päähän kiertämään kehää ja syömään toisiaan.

En tiedä onko hyvä palata takaisin päin tällä tavalla, menneeseen elämänvaiheeseen, hypätä takaisin tähän nimimerkkiin. Nyt tätä kirjoittaessani tunnen kuitenkin, että kahdessa vuodessa olen unohtanut suuren osan tästä "persoonasta", enkä siksi ole menossa menneeseen. Toivottavasti oleellisin olisi vielä tallella, ja tämä blogi voi taas toimia ajatusten ja luovuuden jäsentäjänä ja herättelijänä, niin että muistaisin taas mitä minun elämäni olikaan tai voikaan olla. Ainakin jo heti tänään on tuntunut siltä, kuin olisi paremmin ajassa kiinni. Ajatuksia kulkee ja huomaan niitä itsekin pyöritteleväni.

Mitäs tässä välillä on tapahtunut? Minulla on edelleen ne samat koirat kuin kaksi vuotta sitten, asun samassa paikassa, opiskelen (hitaasti) samaa alaa. Noin vuosi sitten yksi tällainen tapahtui:

Ja siinäpä minun elämäni tällä hetkellä lähinnä on, blogin ulkopuolella. Silkkaa Yksinkertaisuutta on toivottavasti se paikka, jossa olen enemmän oma itseni, mitä se sitten onkin. Nyt täytyy lähteä lenkille.

Kaksi vuotta ja kaksi kuukautta hiljaiseloa

2010-03-24T13:08:00.002+02:00

Muistin kuin muistinkin yhä Bloggerin tunnukset. Onneksi blogi on säilynyt.

Alkoi yhtäkkiä tuntua siltä, että pitäisi oman älyllisen toiminnan vuoksi herätellä Silkkaa Yksinkertaisuutta taas eloon. Minulla on nämä kaksi vuotta ollut toinen blogi, mutta se on erilainen. Silkkaa Yksinkertaisuutta on salainen.

Kahden vuoden aikana on tapahtunut toisaalta paljon, toisaalta ei mitään. Luin vanhoja kirjoituksiani, ja aivan samoissa tunnelmissa joidenkin asioiden suhteen olen edelleen. Mikä on muuttunut, no ainakaan en osaa enää kirjoittaa. Ehkä en myöskään ajatella senkään vertaa mitä ennen. Vai enkö vain jaksa, siinä ehkä osaltaan selitys.

Katsotaan lähteekö tämä vielä käyntiin.

Hahaa

2008-01-24T04:25:00.000+02:00

Viimeisimmästä tekstistä on näköjään kolmisen kuukautta! En tiedä pitäisikö blogiretriittiä vieläkään lopettaa, mutta eipä ole oikein muutakaan tekemistä juuri nyt. Kirjoitan siis mitä sattuu, mutta kello onkin jo paljon.

Olen lukenut netistä tuntemattomien ihmisten kertomuksia lemmikin menettämisestä ja itkenyt kolme nenäliinaa märäksi. Sitä ennen nostin pystyynkuolleen aralian altakasteluruukustaan, mylläsin kuivunutta multaa pitkin keittiötä ja kävin katsomassa netistä täytyykö altakasteluruukkuun laittaa kevytsoraa vai ei. Tuo linkki ei ehkä toimi iänkaikkea, mutta sieltä löytyy Suomi24:n keskustelu, jossa kerrotaan että pitää ja että ei. Sillä joka sanoo, että ei pidä laittaa kevytsoraa, on paremmat perustelut (koskeeko internet-keskustelujen referoimista sama sääntö kuin kirjojen ja vastaavien referoimista, eli se että aina puhutaan preesensissä tai perfektissä, koska se kirjan teksti on ikuista... onko referointi edes oikea sana tähän?), joten en laittanut kevytsoraa istuttaessani samaan ruukkuun hieman myöhemmin yhtä pientä peikonlehteä (Monstera deliciosa) ja kahta nukkumaijaa(Calathea makoyana), joista toisen ostin tänään vajaalla neljällä eurolla. Sitä paitsi ei minulla edes ole kevytsoraa. Raahasin ruukun rehuineen olohuoneen nurkkaan akvaarion viereen, ja ripustin peikonlehden verson roikkumaan Lundia-hyllystä. Typerää sinänsä, koska inhoan tuollaisia akvaarion viereen ripustettuja honteloita suikertavia viherkasveja. Kuten vaikka kultaköynnöksiä. Toivottavasti peikonlehti vahvistuu nopeasti. Peikonlehdellä ja nukkumaijalla on kauniit latinan kieliset nimet. Täytyy ostaa jonkun näköinen spottivalo kasvilampulla noille kasveille, sillä akvaarion vieressä on pimeää.

Onko sillä väliä, mitä ihmiset tietää? Ihmisethän tietää joka tapauksessa vaikka mitä asioita, vaikka niillä ei olisi mitään totuuspohjaa. Maailmanhistoriassa ei mitään muuta olekaan kuin esimerkkejä tästä. Tieto jalostuu pikkuhiljaa, niin. Miksi se jalostuu? Ovatko ne ihmiset onnellisempia, joiden tieto on todempaa kuin toisten? Ovat tietysti, tiedon jalostumisen myötä kehitys kehittyy ja syntyy sähköturbiineja ja päivänvalolamppuja. Onko oikeammassa olemisesta jotain sosiaalista hyötyä, vai täytyykö sitä varten olla olemassa akateeminen järjestelmä, jossa tietoa prosessoidaan jatkuvasti ja mitä enemmän ja parempia asioita siellä tietää, sitä arvostetumpi on? Ei kun... Sielläkin täytyy tietää ne oikeat asiat ollakseen arvostettu. Tai täytyy tietää oikeista asioista oikealla tavalla uusia asioita. Eikö eri mieltä oleminen, vaikka kuinka olisi oikeassa, ole aina ollut sosiaalisesti vaarallista? Miksi mikään laumaeläin haluaisi olla eri mieltä? En jaksa ajatella, menen ehkä nukkumaan vähäksi aikaa.

Hyvää yötä. Tänään tulee lumimyrsky.

Kaksonen

2007-10-31T22:03:00.000+02:00

Kuuntelen taas Scandinavian Music Groupia ja PMMP:tä ja kuvittelen pystyväni laulamaan mukana.

Katu päättyy aurinkoon

moni laulu kertoi rakkaudesta
mutta usein portaikossa
pysähdyin pimeässä
aina askeleen jäljessä

maa oli kylmä marraskuussa
se kiipesi kylkeä ylös silmiin
tarttui jalkoihin
silloin värit menivät helposti sekaisin

meri nousi ja laski
ja kuu näytti aikaa
tänään puisto humisi ensimmäistä kertaa
maa suli ja virtasi kyyneleinä
kiven koloista kaulalle

SMG

Mitenkä se olikaan, pitikö miehen vältellä viimeiseen asti sitoutumista ja naisen käyttää kaikki keinonsa saadakseen miehen sitoutettua itseensä? (Mitä jos onkin toisin päin?) Vai pitäisikö vain uskaltaa. Uskon, melkeinpä tiedän kuitenkin, että sitoutumiskammo on urbaani legenda. Ei sellaista olekaan, on vain vääriä ihmisiä. (Miksi sitten pitäisi uskaltaa?) Kukakohan on tuon termin alunperin keksinyt? Joku nainen varmasti. Millainen itsetunto pitää olla, että uskoo, että jos joku ei halua olla kanssaan, niin siinä toisessa täytyy olla joku vika, sillä on sitoutumiskammo. Vääristynyt varmaan kuitenkin, en tiedä kumpaan suuntaan.

Ota minusta puolet

voin jäädä tänne
en vaadi juuri mitään
minulle riittää kumarat puut
tien toisella puolella järvi
johon voi halutessaan hukuttautua

jos tahdot herätä
viereltäni joka aamu
antaa silkkejä ja suudelman

en pane vastaan
hymyilen huulillani
mutta silmilläni en
mutta silmilläni en

ota minusta puolet
kokonaista et saa
ota korvalehteni läpi kuultava valo
verisuonet kaulallani
lempeät sanani niskassasi
ota, mutta sydämeni jää

---

se jää
sydämeni jää

SMG

Onko väärin kokeilla ihmisiä? Sovittaa niitä, ehkä joku on sopivampi kuin toinen. Toivon, etten näyttele tunteitani, tai toivon oikeastaan, ettei sitä tulkita niin. Sovitus ei ole ihan helppoa, merkittävät asiat eivät paljastu ihan heti. Minun ei pitäisi kuvitella, että tunnen jonkun ensivaikutelman saatuani. En yleensä kuvittelekaan, silti yllätyn. Se on hyvä.

Mitä se ihmisten tunteilla leikkiminen on? Onko se sitä, että vaatii toiselta paljon, eikä anna kuitenkaan itsestään mitään? Ehkä minä olen sellainen. Olen erilainen muiden kanssa, aina, kuin silloin kun olen yksin. Ehkä se on tietoista, ehkä defenssi. Miksi minun pitäisi tuntea toinen ennen kuin voin ajatella kertovani hänelle mitään. Häilyn ja karkaan. Se on varmaan turhauttavaa. Tai en oikein tiedä, mitä pitäisi edes kertoa. Onko rehellisyyttä vielä se, että jättää mainitsematta muttei suoraan valehtele, voiko olla rehellisempi eleillä kuin sanoilla? Silmiin katsominen on vaikeaa, se kertoo epärehellisyydestä. Tai ainakin epäluottamuksesta. Miksen luottaisi?

Päässäni tiedän mitä pitäisi sanoa, mutta sanon kuitenkin jotain muuta. Toisaalta ajattelen, että riittää, että on hetkessä rehellinen ja suora, ei tarvitse ajatella tulevaisuutta, mutta kai se pitäisi kommunikoida toisellekin. Ettei tarvitse tehdä X saadakseen Z. Päätän asiat hetkessä, tilanteen mukaan, ja teen sen mukaan mikä tuntuu hyvältä. Vai onko tämäkin sitä karkaamista ja epärehellisyyttä. Varmaan annan ymmärtää liikoja, jos toinen ei tiedä.

Kiitos

Monta kertaa näin käy:
kaikki päälle ei näy.
Suutuit, kun et päässyt mun
suljettuihin huoneisiin,
tahdoit tietää, miksi aina
puuttui vielä palanen,
miksi harhailin ja väistin.
Voi, jos itsekin tietäisin.

Vaikka kaikki saa unohtua,
kiitos siitä, kun liiankin kauan jaksoit mua.
Huolit hulluuttas puolikkaan,
enempää en oo osannut koskaan antaakaan.

PMMP

Osaankohan ikinä. Mitä jos jään tähän rooliin jumiin. Näen jo mihin se johtaisi. Voin tietysti aliarvioida muita, ehkä hekään eivät ole täysin rehellisiä. Ehkä he ovatkin monimutkaisempia, melko varmasti he ovatkin.

Runoyllätys

2007-10-23T00:10:00.000+03:00

Huomasin äsken, että Ultra Bran kappale Sinä päivänä kun synnyin, jonka sanat on totta kai Anni Sinnemäen kynästä, on mukaelma venäläisen, viime vuosisadalla eläneen runoilijattaren, Anna Ahmatovan runosta.

Anni Sinnemäen "sovitus":

Viikkoon en puhu kenenkään kanssa
viikkoon en puhu kenenkään kanssa
istun vain kivellä meren äärellä
iloitsen vihreistä hyrskyistä

Vuodet ovat vierineet ohitseni
mutta muistan niistä vain yhden kevään
sen miten kastanjat kukkivat
sinä päivänä kun synnyin

Muistan aivan selvästi tien ja aidan
muistan aivan selvästi tien ja aidan
kuinka pehmeästi kiedoit
kätesi ympärilleni

Vuodet ovat vierineet ohitseni
mutta muistan niistä vain yhden kevään
sen miten kastanjat kukkivat
sinä päivänä kun synnyin

Ja Anna Ahmatovan alkuperäinen runo:

Viikkoon en puhu kenenkään kanssa,
istun vain kivellä meren rannalla,
iloitsen vihreistä hyrskyistä,
suolaisista kuin kyyneleeni.
Vuodet ovat vierineet ohitseni,
mutta muistan niistä vain yhden kevään.
Yöt lämpenivät, lumi alkoi sulaa,
ja lähdin katsomaan kuuta.
Mäntyjen keksellä kohtasin miehen,
joka kysyi hiljaa: "Sinäkö se olet?
Kuin rakas sisar, jonka vuoksi
jo lapsena itkin ja iloitsin,
jota olen etsinyt kaikkialta?"
Minä vastasin muukalaiselle: "En!"
Mutta kun kuunvalo kirkasti hänet,
ojensin käteni,
ja hän lahjoitti salaisen sormuksen,
jotta varjeltuisin rakkaudelta.
Ja hän nimesi neljä paikkaa,
missä jälleen kohtaisimme:
meri, poukama, majakantorni
ja - tärkein kaikista - koiruoho...
Niin kuin elämä alkoi, päättyköön.
Olen puhunut kaiken minkä tiedän. Amen.

1916 Sevastopol

2007-10-11T22:17:00.000+03:00

En pidä ihmisistä, joiden teksti mesessä vilisee hymiöitä ja muita härpäkkeitä niin, ettei siitä meinaa saada selvää. Lopettakaa se! Kirjottakaa normaalisti!

Koti-idylliä

2007-10-09T18:48:00.000+03:00

Pikkusisko ja pikkuveli lähtivät juuri koteihinsa. Istun hämärässä olohuoneessa läppäri sylissä, taustalla soi leppoisia etelä-amerikkalaisia rytmejä. Lasissa on halpaa chileläistä valkoviiniä. Ikkunasta näkyy syksyisen auringonlaskun värjäämää taivasta ja koirat nukkuu jaloissa. Iso musta ja pieni ruskea vierekkäin identtisissä asennoissa, molemmat vasemmalla kyljellään pää etujalkojen päällä ja häntä samassa kulmassa. Katsoikohan pienempi isommalta mallia? Nyt iso koira huokaa ja painaa päänsä lämmittämään varpaitani, pikku koira vastaa unissaan "öm, öm..."

Kaikki on hyvin, paitsi etten osaa valita viinejä.

Koiria

2007-10-08T16:55:00.000+03:00

En ole tänään juuri ajatellut mitään muuta. Olo ehkä muistuttaa etäisesti pikkulasten äitiä, sillä erotuksella että kumpikaan näistä huollettavista ei erityisemmin kilju. Mitä nyt pentu sylissään ollessaan ja tylsistyessään vinisee "Piip, iip, iih, mööh, möh, hmph...". Ja vanhempi koira on mustasukkainen tai huolestunut omasta asemastaan ja haluaisi koko ajan kiivetä syliin, mitä se ei juuri harrastanut aikaisemmin. Pienten lasten äidin elämää tämä muistuttaa sillä tavalla, että mekin nukutaan muutaman tunnin pätkissä ja minä ainakin olen ihan tokkurassa sen takia. Koirat sen sijaan vaikuttaa tyytyväisiltä tähän rytmiin. Pitää ennen pimeää mennä niiden kanssa hortoilemaan metsään, että nukkuisivat sitten yön kunnolla. Nyt vielä olen antanut itselleni luvan ulkoiluttaa niitä yhtä aikaa, vaikka pian täytyy ruveta huolehtimaan siitä, että molemmille riittää omaa aikaa. Pennusta saattaa muuten tulla koiran koira, eikä sitä silloin enempiä kiinnosta minun tekemiseni.

Kunhan tästä tokenen, alan taas ajatella ihmisjuttuja. Ei tästä ole kokonaan tulossa koirablogi...

Kotona taas

2007-10-07T22:43:00.000+03:00

Nyt on uusi koira kotona, ja hyvin tuntuu rauhoittuneen nukkumaan. Laivamatkakin meni hyvin, pikkukoira oli reipas ja rauhallinen, eikä ihmetellyt oikein mitään. Iltapäivällä jätin sen kantokopassaan info-pisteeseen kun menin tax freehen ostamaan viinaksia. Kahden minuutin päästä kuulutettiin: "Henkilö, joka jätti koiranpennun infoon, ilmoittautukaa välittömästi info-pisteeseen!" Pentu oli alkanut kiljua eikä miehet saaneet sitä hiljaiseksi. Hiljeni kuitenkin heti kun koppa nostettiin ilmaan.

Nyt koirat nukkuu näennäisen sulassa sovussa keittiönpöydän alla. Vanhempi koira ei hirveäst nauti pikkupentujen seurasta, mutta näköjään on niin mustasukkainen huomiosta, että sietää sen epämukavuuden kunhan saa olla lähellä.

Hysteerinen aamu...

2007-10-06T12:05:00.000+03:00

... ja mitä minä teen? Blogaan!

Tänään minun pitäisi lähteä Ruotsiin hakemaan koiranpentua. Yöllä tajusin että laivalippua ei ole maksettu enkä löydä Solo-tunnuksia. Onneksi serkku oli hereillä ja mesessä, ja suostui ystävällisesti hoitamaan laskun puolestani, koska tililleen oli juuri naksahtanut edellisen asunnon takuuvuokra. Silti pelkäsin koko yön, että Viking Line ei päästä minua laivaan, koska en maksanut maksua eräpäivään mennessä. Noh, asiakaspalvelu aukesi 7:30 (tai oikeammin 7:35, puolelta ei vielä vastattu), ja sieltä sanottiin että kyllä hytti on tallella vaikka maksua ei vielä näykään heillä, sen voi hoitaa lähtöselvityksessä. Huh huh.

Seuraava ongelma. Missä kaikki puhtaat vaatteet?! Pyykkiä pyörimään kello 7:40 lauantaiaamuna. Yläkerran naapurin muksut ainakin olivat jo hereillä siihen aikaan, joten tuskin yksi pyykkikone pahasti enempää häiritsee.

Kolmas asia. Mihin tuo vanhempi koira matkan ajaksi? Muistin jostain kumman syystä vanhan yläasteaikaisen kaverin, jonka kanssa juttelin sattumalta viime viikolla ja ongin hänen numeronsa toisen kaverin kautta ja laitoin tekstiviestillä sydäntäraastavan pyynnön, josko hän voisi hoitaa koiraa lauantaista sunnuntai-iltaan. Ihmeen kaupalla hänkin suostui mielellään auttamaan, vaikka olikin krapulasta käheä. Hurraa!

Nyt täytyisi vielä koittaa siivota, pestä lisää pyykkiä, tiskata, ostaa ruokaa, ostaa pari Hesaria pentua varten tai sitten käydä dyykkaamassa lehtiroskiksia, ostaa pennulle jonkin näköinen hihna ja panta, toimittaa koira hoitajalle ajoissa ja selviytyä sinne laivaan kaikkien tarvittavien esineiden ja paperien ja puhelinnumeroiden kanssa. 6 tuntia 45 minuuttia aikaa laivan lähtöön, lähtöselvityksessä pitäisi olla jo kuudelta. Huh huh.

Green Wing

2007-10-03T20:48:00.000+03:00

Ei ehkä ihan parasta laatua oleva klippi, mutta sarja on ihan loistava! Harmi vaan, etten meinaa muistaa katsoa.

BB

2007-10-03T19:25:00.000+03:00

Ai niin, luulen nähneeni BB:stä tutun Henrin kadulla! Ja minähän en katso Big Brotheria, mitä ny muutaman jakson silloin tällöin... Telkkarissa Henkka oli dorka, mutta kadulla vaikutti ihan normaalilta. Annan siis hälle täten anteeksi idioottimaisuuden kansallisessa televisiolähetyksessä. Katson noin kahden sekunnin mittaisen ohitustilanteen liikennevaloissa olevan tässä tapauksessa täysin riittävä henkilön persoonan ja mielenterveyden arvioimiseksi.

Hoh hoh hoh hoh hoo!

2007-10-03T19:06:00.000+03:00

No niin, tämähän on vanha juttu eikä kukaan minua edes haastanut, mutta oli muka niin hauskoja juttuja minusta, että olkoon.

"...Molla on..." by Google :

Molla on varsinainen ruokavaras, eikä ihan täysin sisäsiisti, tosin nyt ollaan jo parempaan päin.

Molla on suloinen tyttölapsi joka hoitaa kaikkia meitä innolla ja rakkaudella, haluttiin tai ei...

Vessanpöntön kansi joudutaan pitämään meillä myös aina kiinni , koska Molla on humpsahtanut sinne jo ainakin kolme kertaa ja edelleen se taiteilee pöntön reunoilla jos se on jäänyt auki...

Syystä x Molla on kuitenkin keksinyt parempaa ajanvietettä kuin nukkuminen yksinoloajakseen, joten eilen sitten kaivoin lopulta näiden tilanteiden varaksi hankitun lapsiportin.

Molla on söötti, pienikokoinen, hyvän pesukarhun alku.

Molla on näyttelykehiin turhankin nöyrä, joten esiintyminen ei ole oikein se Mollan juttu.

Hoidettaessa Molla on suht kiltti. Maastossa Molla on tapansa mukaan reipas ja virkeä.

Molla on tosiaankin kiltti, kuin nukke, jota tekisi mieli halata pitkään ja hartaasti.

Tänään Molla on jo aikuinen naaras, mutta niin monella tapaa vielä meidän vauva.

Minusta Molla on ihan parin viikon sisällä muuttunut jotenkin erilaiseksi ...

Molla on harjatessa ja käsitellessä todella kiltti, ja se rakastaa huomiota, ja herkkuja :)

Molla on vihainen myös minulle, se ei anna edes koskea itseensä ja tänään hyökkäsi jalkaani tosi kipeästi kiinni, tällaista se ei koskaan tee..

Molla on ihan mahdoton!

Heh, Molla on vaipunut uneen ja haaveillut lääkäristä...

Serj Tankian

2007-10-02T19:54:00.000+03:00

Saahan näin tehdä? Täältä lisää.

Syksy

2007-09-28T21:07:00.000+03:00

Kesä on kiva, mutta tykkään myös syksystä. Tällaisesta syksystä siis, kuin nyt on, eli suhteellisen lämmintä, aurinkoista, kirjavia lehtiä metsässä ja vielä vähän vihreääkin. Näillä leveysasteilla ei talven tulo muuten juuri houkuta, loskaa ja rapaa tiedossa. Se olisikin hienoa ainakin näin koiranulkoiluttajan kannalta, jos vesisateita ei juuri tulisi, vaan joku aamu maa olisi jäässä ja sitten sataisikin lunta kevääseen asti!

Minua pisti mehiläinen sormeen tällä viikolla. En olisi uskonut että niitä vielä on liikkeellä, mutta se mehiläinen olikin ihan kohmeessa. Se oli ehkä nukkumassa kepissä, jota heittelin koiralle, ja päätti sitten pelastautua iskemällä pistimensä etusormeeni. Siitä kiitokseksi ravistin sen maahan, mihin se jäi möllöttämään. Mutta se oli aika kaunis mehiläinen, samettinen. Ehkä ne kaikki mehiläiset on, pitäisi kysyä 8-vuotiaalta itseltäni. Se tietäisi.

Julkisivuremontti on edennyt parvekkeilta sivuseiniin. Ankkurointityöt ovat nyt käynnissä, ja aamupäivät koko talo tärisee kun seiniä jyskytetään kahdelta puolelta. Iltaisin olisi remonttimiesten puolesta hiljaista, mutta yläkerran naapurilla tuntuu olevan jatkuvia ilmavaivoja. Ei hetken rauhaa, siis.

Käytöstavat kunniaan

2007-09-27T19:20:00.000+03:00

Mökkisaunassa ehtii jutella kaikenlaista, ja puheeksi tuli luonnollisesti myös miehet. Serkkua harmitti, kun joku lupaavalta vaikuttanut tuttavuus oli monen kiertelun ja tekosyyn jälkeen tehnyt viime hetkellä oharit, perunut tekstiviestillä tapaamisen ja väitetyn äkillisen sairastumisensa ja lähtenyt kavereiden kanssa sinne minne piti alunperin mennä serkkuni kanssa. Noh, perussettiä. Serkulla vaan on ollut pienestä asti vahva oikeustaju, ja tämä meni hänen mielestään niin väärin kuin vaan voi mennä. Ihmisiä, edes kavereitä ei kohdella näin. Hänen mielestään olisi ollut parempi, jos tyyppi olisi vaikka valehdellut olevansa niin pahasti sairas, ettei pääse mihinkään ja perunut sillä verukkeella tapaamisen, ja lähtenyt sitten kavereidensa kanssa ulos.

Saunan takan ääressä sitten ihmeteltiin mitä ja miksi ja mitä se sitten voisi tarkoittaa. Serkku kertoi olleensa niin vihainen, että oli mennyt kirjoittamaan tyypille pitkän sähköpostin aiheesta "Miten sinä olet minua nyt loukannut". Minusta se oli huono veto. Olisi pitänyt olla vastaamatta, soittamatta, kirjoittamatta ja unohtaa koko juttu. Jos entinen lupaava tuttavuus haluaa sitten ryömiä takaisin ja keksiä jonkun selityksen, voi päättää antaako anteeksi vai ei. Koitin selittää, ettei näissä jutuissa ole muita pelimerkkejä kuin oma seura. Sen voi antaa ja ottaa pois.

Serkkua ei kuitenkaan enää niin harmittanut viestin lähettäminen, olipa saanut asian sydämeltään. Tyyppikin oli vastannut jotain epämääräistä lyhyesti, mutta serkku ei kuvitellut enää hänestä kuulevansa. Jälkeen päin ajattelin, että serkku oli toiminut juuri niin kuin hänen luonteensa mukaista on toimia. Hän ei olisi itse ikinä tehnyt samalla tavalla edes puolitutulle, jos on sovittu tapaaminen, niin täytyy olla todella hyvä syy, että siitä luistetaan. Tai sitten ilmoitetaan ajoissa. Olisi hauskaa, jos ihmiset olisivat useammin rehellisiä. Aina on muiden pelimerkkien lisäksi se ässä, että voi olla rehellinen. Vielä hauskempaa olisi, jos serkku kertoisi myöhemmin tyypin tajunneen olleensa kusipää ja pyytäneen anteeksi.

Made in Switzerland

2007-09-26T14:08:00.000+03:00

Avasin Bloggerin, ja pakotin itseni kirjottamaan ihan mitä tahansa (anteeksi siitä jo näin etukäteen). Ei blogin pitämisessä ole kuitenkaan mitään järjeä, jos sitä ei joskus päivitä.

Viimeinen postaus on näköjään varastetuista ajatuksista. Noiden jälkeen on tullut uusiakin ajatuksia, tosin harmillisen pienellä taajuudella. Muistin, että taajuus merkitään f ja f = 1/T, mutten meinannut muistaa itse taajuus-sanaa. Onneksi Google tietää kaiken. Osa niistä ajatuksista on ollut sellaisia, että olen jo ajatellut kirjoittavani niistä tänne, mutten ole kuitenkaan käytännön toteutuksessa onnistunut. Aihioita on muutama tallessa, en tiedä tuleeko niistä mitään. Asiasta on vaikea kirjoittaa, jos on ehtinyt unohtaa sen alkuperäisen ajatuksen.

Kirjoittaminen onkin helpompaa kuin muistin. Ehkä tässä on sama juttu kuin lenkkeilyssä: vaikkei yhtään huvittaisi, kannattaa vaan lähteä, kyllä se siitä.

Parin viikon päästä, mikäli kaikki menee hyvin ja muuan kives pysyy paikoillaan, minulla on täällä koiranpentu. Se on hirvittävän söpö kuvien perusteella, vaikken enää niin paljoa koiranpennuille yleensä lämpene. Ne on rasittavia ja pissailee mihin sattuu, eivätkä ymmärrä puhetta. Toivonkin, että pentuaika menee nopeasti ohi ja että minulla olisi pian kaksi aikuista koiraa.

Voisin vähän muuttaa Silkan Yksinkertaisuuden ilmettä, ja alkaa lisäillä tänne kuvia. Tuossa on kuva parin viikon takaiselta mökkireissulta, koira harjoittelee lukemista. Lähdin ekstempore-viikonloppumatkalle kahden serkkuni, koiran ja toisen serkun sveitsiläisen poikaystävän kanssa.

Tuon seinän toisella puolella oli muuttolaatikko toisensa perään edesmenneen tätini jäämistöä. Itse asiassa ne tavarat ovat olleet mökillä jo parikymmentä vuotta, mutta niihin ei ikinä ole saanut koskea. Tädin tarina on traaginen. Hän oli alkoholisti ja mieleltään jollain tapaa järkkynyt, ja eli viimeiset vuosikymmenensä Oulussa enemmän tai vähemmän erakkona. Suvusta eristäytyminen alkoi rahariidoista. En muista ikinä nähneeni tätiäni muuta kuin valokuvissa, vaikka oli hän pari vuotta sitten tyttärensä häissä Sveitsissä, mutta minä en ollut siellä häntä näkemässä. Täti muutti aikoinaan Sveitsiin opiskelemaan, meni naimisiin paikallisen lääkärin kanssa ja sai kaksi lasta. Avioliitto kesti jonkun aikaa, kunnes ilmeisesti tätini ratkesi juomaan. Käsittämätön tavaroiden keräily oli kai jatkunut jo pidempään. Luulen, että se liittyi jollain tapaa säästeliäisyyteen, mitään ei saa heittää pois. Löysimme tuolta varastosta kaksikymmentä vuotta vanhoja kerran poltettuja kakkukynttilöitä, jotka oli huolellisesti kääritty paperiin. Tädillä oli pakkomielle kerätä kauniita esineitä, mutta ote alkoi kai lipsua jossain vaiheessa, niin että mikä tahansa sydämen mallinen tuhkakuppi tai kimaltava joulukoriste kelpasi. Lopulta sveitsiläinen lääkäri ei enää kestänyt, vaan halusi eron, mutta tätini ei halunnut lähteä Suomeen. Minulle kerrottiin, että suku huijasi hänet maahan sanomalla, että joku hänen tädeistään oli vakavasti sairas. Kun täti oli saatu Suomeen, kukaan ei antanut hänelle rahaa paluulippuun. Ukkini, joka oli silloin jo hyvän matkaa ollut eläkkeellä, lähti Sveitsiin pariksi kuukaudeksi pakkaamaan tädin tavaroita. Lapset jäivät Sveitsiin isänsä luo, eikä tätini enää ikinä puhunut vanhemmilleen.

Tänä kesänä hän sitten kuoli. Lapsensa tulivat Sveitsistä hautajaisiin ja käymään läpi sitä tavaramäärää. He löysivät paljon arvokkaitakin astiastoja ja muuta, mitkä ottivat talteen, mutta antoivat meille muille serkuille luvan penkoa loput tavarat läpi. Ukki oli omin käsin käärinyt joka ikisen muovimukin ja kristallilasin moneen kerrokseen paperia, että kaikki varmasti saataisiin ehjänä Sveitsistä Suomeen. Nyt me sitten purimme laatikoita ja pinosimme yhteen kasaan käyttökelpoisia tavaroita, toiseen roskia ja kolmanteen paperia. Sveitsiläisellä poikakaverilla oli hauskaa, Pohjois-Karjalaa voisi luulla aika epätodennäköiseksi paikaksi nähdä kasapäin sveitsiläisiä muovipusseja ja muuta hänelle tuttua tavaraa 80-luvulta.

Nyt en enää tiedä mitä kirjoittaisin. Ehkä lähden nyt sitten lenkille tuon koiran kanssa. Ja mikseii Blogger voi muotoilla näitä tekstejä paremmin? Enkö vaan osaa?

Auugh!

2007-08-30T17:16:00.000+03:00

Inhoan sitä, kun joku varastaa minun ajatukseni. Silloin tällöin tätäkin tapahtuu. Sitä on omasta mielestään keksinyt hienon ajatuksen, ja sitten joutuu lukemaan sen saman ajatuksen/teorian/idean jonkun toisen kirjoittamana. Näin kävi nyt parin viikon sisään kaksi kertaa. Itseasiassa ne oli ainoat hyvät ajatukset, mitä viime aikoina on tullut mieleen. En aio kertoa mitä ne oli, koska se olisi tyhmää näin jälkikäteen ja sen toisen ajatuksen osalta laitontakin, joten ensin ehtinyt pitäköön ne nimissään . Voin itse omassa päässäni silti kuvitella, että ne oli minun ajatuksia... (*mutinaa*)

Koiran naisseikkailu päättyi "vähän" nolosti. Intoa oli enemmän kuin taitoa, ja tekniikkaongelmien jälkeen jouduttiin turvautumaan eläinlääkärin muumimukimenetelmään... Haen epäonnisen sankarin huomenna kotiin. Mahtaa sille nyt koirapuistokaverit nauraa.

Vanhasta Annasta

2007-08-27T14:21:00.000+03:00

Töissä on välillä aikaa lukea vanhoja lehtiä. Yhdessä vanhassa Annassa (90-luvulta) oli pääkirjoitus suomalaisista ikkunoista, tai siis siitä, mitä pääkirjoittaja ajattelee kävellessään pimeällä kadulla ja katsellessaan kerrostalojen ikkunoita ja arvaillessaan elämää niiden karmeiden verhojen takana. Koska siis lähiöissä ihmisillä oli, ja on edelleen hirveitä verhoja. Pääkirjoittaja arveli, että niiden kauheimpien printtien omistajat pitävät verhoja vain näköesteenä, mikä tietysti pääkirjoittajalle oli aika epäortodoksinen ajatus.

Kirjoittaja vertasi suomalaista öistä lähiötä hollantilaiseen asutusalueeseen. Hollannissa ei kuulemma ole tapana vetää verhoja eteen illallakaan, kun ohikulkijat varmasti näkevät valaistuun huoneeseen sisälle. Siellä eletään niin kuin näyteikkunassa. Kalvinististä perinnettä. Näyteikkuna viestittää naapureille, ettei ole mitään salattavaa, kaikki saa näkyä.

Jos muistat vielä, alkuvuodesta olin hetkellisesti siivoushuumassa. No, se on jo aikaa sitten loppunut, eikä se huuma kestänyt senkään vertaa, että olisin saanut kaikki kaapit käytyä läpi. Nykyinen siivoustyylini on lähinnä sitä, että kaikki irtotavara, jota on paljon ja jolle ei varsinaisesti ole mitään paikkaa, tungetaan kaappeihin. Kahden vuoden takainen suunnitelma oli, etten kerää tänne mitään turhaa. Se suunnitelma ei näköjään pitänyt. Onkohan hollantilaisilla sellaista, että koti on kuin Ikean kuvastosta ja kaikki esineet on aina paikoillaan? Minulle se on ihan utopistinen ajatus. Että jonkun kodissa voisi kaikki esineet olla omalla paikallaan. Ihan viimeistä kaappia myöten kaikki järjestyksessä. Pihan perällä olevassa puutarhavarastossakin olisi saviruukut riveissä ja työkalut roikkumassa seinällä omassa naulassaan, niin kuin koulussa puutyöluokassa on seinään piirretty vasaran ja vannesahan ääriviivat, jotta heti näkee jos joku puuttuu. Pitäisikö siihen pyrkiä?

2007-08-26T13:28:00.000+03:00

Blogilista on näköjään hylännyt Silkan Yksinkertaisuuden (syystäkin?). Ei päivity vaikka päivittäisin blogia. Missäköhän vika?

Vieläkin on ikävä koiraa. Tai ei oikeastaan sillä tavalla ikävä, että sitä sen itsensä takia kaipaisin, sitä vaan on tottunut siihen, että jostain päin asuntoa löytyy elämää ja tuntuu yksinäiseltä ilman sitä. Tuntuu ihmeelliseltä, että voi liikkua ympäriinsä, eikä se aiheuta mitään liikettä missään muualla (koirassa siis, koirathan on luotuja kyttäämään ihmisten liikkeitä).

2007-08-25T21:26:00.000+03:00

Koira lähti eilen Lieksaan naisiin. On se kiva, että sillä on kivaa, mutta jo tänä aamuna oli yksinäistä. Kukaan ei herättänyt aamulla, ei kiehnännyt jaloissa naama virneessä ja korvat lerpallaan, kukaan ei halunnut kävelylle eikä kantanut leluja ympäriinsä hassua örinää pitäen.

Niin siis, mikäli kaikki menee suunitelmien mukaan, koiralta menee tänä viikonloppuna poikuus. Luin äsken asiantuntijatekstiä koirista, jossa sanottiin, että ylidominoiva omistaja, joka kieltää koiralta kasvuvaiheessa kaikki "astumisleikit", saattaa aiheuttaa niin voimakkaita estoja koiralleen, ettei se sitten suostu ikinä astumaan, ei edes luvan kanssa. Alkoi jo hirvittää, että näinkö olen tehnyt väärin kieltämällä tyttökoirien ahdistelun. Miten huono emäntä, kun viattoman luontokappaleen sielun on vammauttanut! Astumisleikit kuulemma kuuluvat koiran sosiaaliseen käyttäytymiseen, ja jos koira ei ole saanut riittävästi toisilla koirilla kuivaharjoitella, sen seksuaalinen käyttäytyminen voi jäädä iänkaikkisesti vajaaksi.

Tähän asti olen ollut ylpeä siitä, että koira osaa leikkiä "nätisti" narttujenkin kanssa, koirapuistot kun on täynnänsä yliviriilejä uroksia, jotka nylkyttävät mitä tahansa riittävän hitaasti liikkuvaa nelijalkaista, eivätkä kuuntele kieltoja tai edes reagoi nylkytyksen kohteen ärinöihin. Puistoraiskaajat. Ensi viikko näyttää, pärjääkö tuo tiukassa kurissa kasvanut kilttipoika ollenkaan tositilanteessa...

Hyvää päivää kirvesvartta

2007-08-09T19:42:00.000+03:00

En ole tuotakaan lausahdusta oikein ymmärtänyt. Tulee mieleen, että henkilö tulee rautakauppaan, tervehtii ja ilmoittaa saman tien mitä on tullut hakemaan.

Eno hitsasi hiekkakivitahkolle telineen ja yhdisti akselin Ford 4000 -traktoriin (koska kuka sitä näin ilmastonlämpenemisen aikaan, kuumana kesänä jaksaa itse vääntää kampea). Siinä voi teroittaa kirvestä. Keksijä masentui, kun Ford pyöritti kiveä aivan liian kovaa. Nyt pitää keksiä väliin joku hihnasysteemi hidastamaan pyörimistä. Jouduin muistelemaan lukion fysiikan tunteja, että sain mietittyä kumman pyörän täytyy olla suurempi, sen moottorin puoleisen vai tahkon puoleisen. Tulin siihen tulokseen, että jos moottori pyörittää pientä pyörää, joka on hihnalla kytketty akselia pyörittävään isompaan pyörään, täytyisi sen isomman pyörän olla säteeltään kaksinkertainen verrattuna siihen pienempään pyörään, jotta tahko pyörisi puolet nykyistä hitaammin. Neljä pii är jaettuna ajalla. Mahtoiko mennä oikein?

En osannut kuitenkaan tajuta, miksi kirvestä täytyy pitää tahkon pyörimisuuntaa vastaan.

Ps. Googlasin tuon kirveenvarren. Henkilö tervehtii toista sanoen hyvää päivää, johon toinen vastaa kirvesvartta, koska luuli, että henkilö kysyi mitä toinen on tekemässä.

Yhdet ristiäiset ja kahdet hautajaiset

2007-08-07T23:38:00.000+03:00

Matkustin eilen kaksitoista ja puoli tuntia mummolaan. Bussilla, junalla, junalla, junalla, bussilla, autolla. Koira on mukana. Kaikki täällä mummolassa ovat tykänneet siitä, mikä tuntuu mukavalta. On se ihan kiva koira. Voiko olla samalla tavalla ylpeä itse kasvattamastaan koirasta kuin vaikka omista lapsista? Kumpaan itsellä on enemmän vaikutusta?

Mummolassa on yksi hevonen, jonka emän emän emän muistan vielä hyvin, vaikka se onkin ollut kuollut jo kauan. Tämä nyt täällä kesää viettävä ori on itsekin jo kahdeksan vuotias ja yhtä mukava kuin isoisoäitinsä, vaikkakin rumempi. Isopäinen mutta seurallinen, tulee aina sinne missä on ihmisiä, vaikka sen laidun on valtava ja se voisi tehdä siellä mitä huvittaa. Itseasiassa se voisi muutenkin tehdä mitä huvittaa, sillä laitumen aita on lähinnä henkistä sorttia: se on noin polvenkorkuinen valkoinen lanka, eikä siinä ole sähköä joka kohdassa. Järven kautta hevonen voisi uida tai kahlatakin karkuun jos haluaisi. Olin laiturilla heittämässä koiralle rengasta, kun ori tuli syömään vesikasveja. Se työnsi koko turpansa veden alle, sukelteli. Sitten se ilmeisesti kaipasi seuraa tai muuten vaan kiipesi laituria reunustaville kiville seisomaan. Löin sitä sandaalilla turpaan (koska siis hevosiahan aina kuuluu hakata päähän), eikä mitään reaktiota. Koira alkoi haukkua, että ei kai se olento nyt vaan kiipeä tänne. Hätistelin hevosta pois, ja lähtihän se lopulta, eikä onneksi liukastunut kiviin ja telonut jalkojaan. Sillä on jo jännevamma, mikä ei näyttänyt haittaavan kiipeilyä. Kiipeilysession jälkeen hevonen jatkoi vielä rantahuvitelua kuopimalla vettä. Ensin puoli minuuttia veden loiskutusta oikealla etujalalla, sitten jalan vaihto ja taas sama uudestaan. Aika kauan se jaksoi sitä leikkiä, mutta lähti kuitenkin muutaman minuutin päästä tekemään töitä, eli syömään ruohoa.

Täällä on myös uusi serkku, Sofia, ikää 2,5 kk. Sofia osaa ainakin hihkua ja puristaa sormea kovaa. Onkohan vaikeaa olla vauva, kun ei voi itse päättää mihin menee ja mitä tekee. Sofia joutuu olemaan sen sylissä jolle hänet annetaan, siinä asennossa mihin hänet laitetaan.

Yksi kahdesta tädistäni on kuollut. Sukulaisilla on taipumusta kuolla kolmen ryppäissä. En tiedä kuka tämän ryppään kolmas voisi olla. Ukkini on hyvässä kunnossa, vaikka onkin yli yhdeksänkymmenen. Kyllä häneenkin silti vaikuttaa pikkuveljen ja tyttären kuolema, vaikka ne jollain tavalla odotettavissa olivatkin. Tytär ei ollut pitänyt moneen vuoteen mitään yhteyttä, ei vastannut ukin kirjeisiin. Minä en ole nähnyt häntä sitten vuoden 1986, ja siitä ajasta en yllättäen juuri mitään muista. Isäni sanoi ettei "hänestä kovin pitkäikäistä ihmistä kukaan odottanutkaan". En tiedä mitään yksityiskohtia, mutta rahariitoja, mielenterveysongelmia ja alkoholismia varmaan ainakin tähän liittyi.

Olen lyhyen ajan sisällä ollut tavallista enemmän tekemisissä vauvojen, hevosten ja hautajaisten kanssa.

2007-07-21T00:37:00.000+03:00

Koirapuistossa oli dobermanni, joka ulkoilutti kahta eläkeikäistä ihmistä, naista ja miestä. Oli kaunis päivä ja ihmiset olivat rentoja. Olivat koiratkin tosin, vaikka vähän pelkäsin, että kahdelle testosteronia huokuvalle uroolle tulisi pienessä puistossa sanomista, mutta nepä vain istuskelivat kohteliaan välinpitämättömästi toisiinsa suhtautuen. Ehkä nekin nauttivat hienosta päivästä. Tai sitten minun koira ymmärsi olla isottelematta. Dobermannin käpälätkin oli niin kuin leijonalla.

Nainen istui penkillä, mies poltteli tupakkaa portin pielessä. Mies oli koirien tiellä: minun koirani ei ensin nähnyt matonpesijöitä, vaan kurotteli päätään, muttei tehnyt elettäkään vaihtaakseen itse paikkaa ja sitten se vielä yskähti, ikään kuin sanoakseen että viitsisitkö siirtyä. Mies vitsaili, että ihme kun koirapuistossakin tupakoimista ei ole kielletty. Nainen oli samaa mieltä ja komensi miehen seisomaan kauemmas, ettei savu häiritse koiria. Mies kävi välillä ruokakaupassa ostamassa jotain pientä viikonlopuksi, ja kertoi ottaneensa vapauden ostaa jäätelöpuikon itselleen. Nainen huomautti, että koirallekin olisi voinut ostaa. Mies antoi vaihtorahat naiselle. Mies ehdotti, että he voisivat lähteä kotiin tekemään ruokaa ja tulla sitten takaisin pesemään mattoja. Naisen mielestä se oli ilmeisesti hyvä idea, mutta koira ei halunnut lähteä, joten kukaan ei lähtenyt pitkään aikaan.

Luonnollisesti kun kaksi suurin piirtein saman ikäistä ihmistä on yhdessä liikkeellä yhden koiran kanssa, sitä olettaa että he ovat pariskunta. He keskustelivat keskenään ystävällisen kärkevästi, nainen komenteli miestä, mutta mies ei näyttänyt siitä juuri häiriintyvän. Pariskunnat eivät yleensä keskustele tällä tavalla, eivät ainakaan vanhat pariskunnat. Ajattelin, että ehkä he ovatkin tuore pari, ja että jonkun ajan päästä miehestä tulee katkera eikä hän enää kerro vitsejä. Nyt hän on vielä niin rakastunut, ettei välitä, vaikka käsketään koirapuiston ulkopuolelle tupakalle tai muuten poljetaan hänen ihmisoikeuksiaan. Sitten ajattelin, että entä jos he ovatkin olleet jo kauan naimisissa... Miten he ovat pystyneet säilyttämään sen, mikä se sitten olikin. Joku sellainen rentous ja luottamus heistä kuitenkin välittyi.

Lopulta selvisi sivulauseesta, että nainen olikin miehen isosisko. Olisihan se pitänyt tietää, isosiskona, miten pikkuveljille puhutaan...

Erikoista, että vaikka sisarussuhde on yleensä ihmisen elämän pisin ihmissuhde, sille ei käy samalla tavalla kuin rakkaussuhteille monesti. Jotenkin minusta on ihan normaalia, että seitsemänkymppinen sisko voi olla yhtäaikaa holhoava ja toverillinen ja tasa-arvoinen ja oma itsensä, ja melkein samanikäinen pikkuveli voi yhtä lailla olla toverillinen ja alistuva ja tasa-arvoinen ja oma itsensä (ja ehkä ihan vähän holhoava, mutta ei liikaa). Sisarukselle voi kiukutella ja sitten olla taas niin kuin ei olisikaan. Arvojärjestys on niin kiveen kirjoitettu, ettei sitä tarvitse edes ajatella.

2007-07-12T11:01:00.000+03:00

En ole kuollut, vaan töissä.

Mutta kuolemasta puheen ollen, isosetäni (? eli isäni setä) kuoli pari päivää sitten. Hän oli jo pitkään ollut huonossa kunnossa, joten tämä ei tullut varsinaisesti yllätyksenä.

Kuitenkin joku aika sitten törmäsin yllätyksekseni blogiin, jonka kirjoittajan tiesin kuolleeksi. Blogin viimeinen postaus oli sellainen, että siitä saattoi päätellä hänen tappaneen itsensä. Blogin lukijat eivät sitä tietenkään arvanneet, he toivottelivat hyvää jatkoa.

2007-06-25T20:07:00.000+03:00

Minulla oli syntymäpäivät tuossa tiistaina, kiitos muistamisesta! *

Sain lahjaksi pikkusiskolta ja -veljeltä Sinikka Nopolan Ei tehrä tästä ny numeroo -kirjan, joka on masentava. Hämäläiset älkööt närkästykö, koska masentavaa ei ole murre, vaan se vilosohvia. Ehken osannut lukea kirjaa oikein.

Sain muutakin tosin. Rahaa, lähinnä. Se on ihan hyvä.

Olen harkinnut hevoshierojaksi ryhtymistä. Hankkisin toiminimen ja kaikki. Auto pitäisi olla. Ensin täytyy tietysti käydä hierontakurssi, ei sitä muuten voi tehdä. Koirahieroja on toinen vaihtoehto.

* No en minä oikeasti kuvitellut, että kukaan olisi muistanut.

2007-06-18T15:11:00.000+03:00

You're A Prayer for Owen Meany!

by John Irving

Despite humble and perhaps literally small beginnings, you inspire
faith in almost everyone you know. You are an agent of higher powers, and you manifest
this fact in mysterious and loud ways. A sense of destiny pervades your every waking
moment, and you prepare with great detail for destiny fulfilled. When you speak, IT
SOUNDS LIKE THIS!

Take the Book Quiz
at the Blue Pyramid.

Teinpä tuollaisen vielä. Veikkaan, että Alkemistin lukeminen vaikuttaa tulokseen :).

God bless you all

2007-06-18T14:30:00.000+03:00

Välillä on kiva lukea vanhoja tekstejä täältä ja ihmetellä kuka ne on kirjoittanut. Sitä luulee, että muistaa, mutta ei muista. Hauskinta on tietysti se, että niitä on myös kommentoitu ja kommentteja voi vielä lukea. Kiitos teille kaikille kommentoijille. En ole ikinä pitänyt mitään päiväkirjaa tai muuta näin pitkään. Enkä olisi pitänyt tätäkään, jos ei olisi tätä yhteisöllistä momenttia mukana.

Nyt on kesäkuun loppu jo melkein, ja blogin kirjoittamisen aloitin näköjään huhtikuussa 2006. Vuosipäivä on siis mennyt jo aikaa sitten ohi, mutten sitä ole oikein tajunnut. Jos en sitten ole unohtanut, että olen siitä huhtikuussa kirjoittanut. Sekin on hyvin mahdollista. En jaksa tarkistaa.

Menen nyt juomaan kahvia ja lukemaan Coelhon Alkemistia. Kaikki muut on varmaan sen jo lukeneet, mutta minä vasta edellispäivänä ostin sen. Ostin myös Econ Ruusun nimen, joka sekin olisi pitänyt olla jo lukion ekalla luettuna. Mutta kuka näistä jaksaa kilpailla?

Arvottomat

2007-06-15T13:21:00.000+03:00

Katsoin eilen Mika Kaurismäen Arvottomia televishuunista jonkun aikaa, kunnes en enää jaksanut. En osannut päättää olisiko se ollut yleistietoni ja kulttuurisen kehitykseni kannalta oleellista katsottavaa vai pelkkää ajan tuhlausta. Varsinkin se tönkkö dialogi hämäsi ("Onko tämä nerokasta vai eikö?") Kohta täytyy varmaan konsultoida Googlea siitä, mitä muut ihmiset ovat siitä olleet mieltä.

Kuitenkin elokuvassa oli intertekstuaalinen viittaus (en tiedä mikä on oikea termi kuvaamaan yhteyttä elokuvan ja elämän välillä) minun keittiööni. Jos katsotte millaisessa keittiössä elokuvn päähenkilö (Manneko se oli) leffan alussa asuu, ja kuvittelette, että kaapit on vihreät ja kaakelit valkoiset, niin teillä on siinä silmienne edessä melkeinpä minun keittiöni. Sama hella, sama tiskiallas, samat vetimet ovissa. Oli siinä pari muutakin intertekstuaalista viittausta, nimittäin Salkkareihin (Arvottomissa Baari Bar ja Salatuissa elämissä Bar Baari), sekä IKEA:n keittiöhanamallistoon, joka on ottanut vaikutteita teollisuuskeittiöistä, jollaisessa Mannekin tiskasi astioita.

Muita uutisia: Julkisivuremontti etenee. Järkytyksekseni ne miljoonan euron laatat eivät olekaan miellyttävän mitäänsanomattoman kelta-harmaita, vaan musta-puna-valkoisia keraamisia pikkulaattoja (pieniä kerrostalon mittakaavassa). Kyllä! Seinän oikea puoli tulee valkoisella, vasen mustalla ja sitten siihen keskelle jäävien ikkunoiden ympärille sommitellaan laskimoverenpunaisia laattoja. Kuvittele verilettuja, valkokastiketta ja puolukkahilloa. Ehkä tähänkin tottuu.

2007-06-14T15:07:00.001+03:00

On niin kesäloma, ettei jaksa edes blogiin kirjoittaa.

Ikinä ei hyvä

2007-05-29T14:36:00.000+03:00

Kesä tuli täysillä päälle, jos joku ei vielä huomannut. Humiseva helle. Tai oikeastaan ei ole edes kuuma, mutta 100% ilmankosteus tekee mukavastakin lämmöstä läkähdyttävää. En minä tällaista säätä Suomeen tilannut, tämä kuuluu jonnekin Keskilänteen tai keväiseen Floridaan. Jonnekin missä on ilmastointilaitteita.

Töissä ilmanvaihtosysteemit ei toimi niin kuin pitäisi. Kuulemma meidän työpisteeseen pumpataan tuplasti enemmän happea kuin pitäisi, mutta ei se tunnu missään. Mihinköhän se happi on mennyt? Kuin saunassa olisi, paitsi ilman happea. Päätä särkee.

Kotona koira läähättää turkkinsa alla. Onneksi karvat lähtee parin viikon päästä. Koira haluaisi ulos, mutta ulkona on vielä tukalampi olo. Sisällä on sentään tuuletin. Kengät kastuivat eilen illalla ja ovat edelleen märät. Parvekkeen oven auki pitäminen ei auta ainakaan päivällä, kosteus vain lisääntyy tuntien mukana. Kaikki tuntuu likaiselta ja hikiseltä. Vuodevaatteet pesin viikko sitten, pitäisikö pestä uudestaan? Mahdollisimman kylmällä vedellä kaikki.

On tämäkin, ihan niin kuin tähän nyt kuolisi, pieneen lämpöön. Pitäisi olla tyytyväinen, että on taas kesä.

Ihmeellinen maailma

2007-05-22T19:20:00.000+03:00

Tuo vahausepisodi sai miettimään mitä kaikkea hullua ihmiset tekee ja ovat tehneet. Niitä asioita on paljon. Sellasiakin on, jotka otetaan nykyään täysin itsestäänselvyyksinä, mutta en käsitä, kuka kylähullu on ensimmäisen kerran keksinyt niitä kokeilla.

Jos vaikka aloitetaan tästä vahauksesta. Sen ymmärrän, että joku on keksinyt, että ihokarvat saa pois levittämällä kuumaa vahaa iholle, jolloin karvat tarttuu vahaan ja kun vaha repäistään pois, tulee sileä iho. Joku on sitten koittanut tätä käytännössä, ja oletettavasti se on sattunut aika paljon. Miten se joku ei ole silloin sanonut, että okei, ihan hyvä idea, mutta ei tätä kukaan oikeasti tee toista kertaa?

Tai lentokoneet. Joku on lentänyt lentokoneella, törmännyt lintuparveen ja pudonnut (näin tämän siinä yhdessä leffassa, missä oli sir Anthony Hopkins, joten sen täytyy olla totta). Miksei sen jälkeen yhteisesti sovittu, että koska lintuparvia ei voida täysin välttää, ei enää lennetä lentokoneilla? Liian vaarallista.

Tai hevoset. Hevosista on ollut maailman historiassa paljon hyötyä, mutta on ne silti aika vaarallisia otuksia. Kuka on todennut, että okei, onhan ne hengenvaaralllisia ja arvaamattomia, mutta jos silti köytettäis niihin tällanen aisasysteemi, niin ehkä me päästäis vähän vähemmällä kantamisella...

Tai pilvenpiirtäjät! Kuulin kummisedältä, että itämailla on muuan pilvenpiirtäjä, jonka yläkerroksiin on viritetty roikkumaan iso kivimöykky (tai en muista oliko se kiveä, mutta kuitenkin). Sen tarkoitus on tasapainottaa rakennuksen huipun huojuntaa esim. maanjäristysten ja hurrikaanien aikana. Sekin kuulostaa äärettömän epätodennäköiseltä ratkaisulta. Että haluttais rakentaa iso talo, mutta ei tiedetä miten se saadaan vakaaksi. No ripustetaan sinne huipulle monta tonnia painava kuula! Miten se on edes mahdollista? (Tiedän, että se on mahdollista, ja ymmärrän sen toimintaperiaatteenkin ehkä, mutta silti. Kuka haluaa oleskella sen kuulan alapuolella? Tai ylipäänsä kuka on keksinyt, että on mahdollista rakentaa taloja, joissa on niin vahvat rakenteet, että niihin saa ripustettua vaikka mitä? Tai kenen mielestä on ihan tavallista, että se kuula ei edes ole mikään riskitekijä alapuolella oleville, koska se talo itse painaa paljon enemmän kuin se kuula. Jos kuula irtoaa, on muutakin mietittävää kuin että jääkö kuulan alle.)

Olen konservatiivi. Miksi piti edes laskeutua puusta avoimelle savannille? Hedelmät kasvaa puissa ja maassa on leijonia. Vaikka toisaalta, onhan oksilla kiipeilykin vaarallista.

Are you a wax virgin?

2007-05-18T15:50:00.000+03:00

Näin kysytään Veetin vahamainoksessa. Mainoksessa on kaksi naista kesämekoissa kenkäkaupassa (muistaakseni), ja Veetin ilosanomaa levittävä naisihminen tulee tarjoamaan heille kokeiluliuskaa. Naiset todistavat, ettei vahaus satu yhtään. (Mainos on selvästi huijausta. Ei kukaan mene kaupungille polvipituisessa mekossa, jos säärissä on niin pitkä karva, että sen saa vahalla pois.)

Rohkaisin kuitenkin mieleni ja ostin kaupasta kesän kunniaksi Veetin kylmävahaliuskoja, 8 euroa 80 senttiä parikymmentä liuskaa. Ne on pieniä (10 x 20 cm, ehkä) kangaskaistaleita, joiden keskelle on levitetty vihreää tuoksuvaa vahaa. Ei muuta kuin liuska sääreen, syvä sisäänhengitys ja repäisy. Vähän aikaa hampaiden kiristelyä ja toisto. Pienten liuskojen takia en jaksanut kauaa, sitä paitsi vaha meni ihan "tukkoon" ihosoluista ennen kuin karvoista. Turha ostos siis.

Ennen luovuttamista (ja hieman kipuun totuttani) sain nerokkaan idean koittaa liuskoja bikinirajaan: "Ei se niin paljoo voi sattuu..." Painoin uuden liuskan huolellisesti ihoon kiinni ja saman tien tajusin että kyllä se muuten sattuu. Koitin kovettaa mieleni ja vain repäistä sen nopeasti irti, mutten pystynyt. Ilmeisesti henkinen lapsilukko meni päälle; vartalo ei suostunut aiheuttamaan niin suurta tuskaa itselleen. Harkintakyvyttömästä päästä tunnetusti kuitenkin kärsii koko ruumis, ja jotenkinhan se vahaläppä oli saatava irti. Harkitsin hätänumeroon soittamista sekä jonkun liuottimen kaatamista liuskan päälle. Vaha alkoi jo kuivua. Ei auttanut muuta kuin nitkuttaa se hitaasti ja tuskallisesti irti. Jos ehdottomasti haluat kokeilla tätä kotona, etkä halua kuitenkaan tukea Veetiä taloudellisesti, laita ilmastointiteippiä johonkin herkkään paikkaan ja vedä irti. Liuskan irrottamisen jälkeen piti vielä hangata vaha irti. Tulos oli viehättävän sinipunainen iho, mutta positiivisena sivutuotteena voin todeta kipukynnyksen hieman kohonneen.

Kauneuden vuoksi täytyy kärsiä.

Object to be desired

2007-05-15T18:23:00.000+03:00

Maanantaisin tulee Nätti nakuna -ohjelma Neloselta, ja perään Ugly Betty. Tykkään molemmista ohjelmista, Nätti nakuna (vaikka nimi on tyhmä) on joskus suorastaan liikuttava. Kyynelsilmin joutuu katsomaan.

Ideanahan siinä on, että otetaan tukevahko ulkonäköään häpeävä naisihminen (helppo löytää), jolle puetaan hyvät rintaliivit ja alushousut ja korsetti, meikataan ja kammataan ja valitaan sopivat vaatteet. Sitten otetaan siitä vielä kaunis alastonkuva, heijastetaan se torin laidalle ja pannaan se nainen kysymään ihmisiltä "Do I look good naked?" Shokkihoitoa ikään kuin, ja toimii ihan hyvin. Osa niistä naisista suorastaan hehkuu sen muuttumisleikin jälkeen, vaikka mitään oleellista muutosta heidän vartalossaan ei olekaan tapahtunut.

Telkkarissa on myös jo jonkun aikaa pyörinyt Doven Aidon kauneuden puolesta -teeman mainokset (tsekatkaapa muuten Evoluutio-pätkä, aika hurja). Ideana on laajentaa kauneuden käsitettä ja ravistella ihmisiä lempeästi. Miksi pitäisi hävetä pisamia tai surra naururyppyjä? Doven mainokset ovatkin hyviä, ja tekevät varmasti länsimaailmanlaajuisesti paljon hyvää naisille ja tytöille, ja toivottavasti saavat ihmiset vähän ajattelemaan. Pakko kuitenkin sanoa, että kun televisiosta tuli se Doven ihovoidemainos, jossa viisi (?) viimeisillään raskaana olevaa naista seisoo puoliympyrässä mahojensa kanssa, äitini (joka on siis sairaanhoitaja ja on itsekin kantanut ja synnyttänyt kolme lasta) ensireaktio oli "Hyi!"...

On Beauty -kirjassa parikin päähenkilönaista miettii kauneutta ja kauneusihanteita. Toinen nainen katselee tytärtään, ja muistelee, miten ei halunnut tyttölasta, koska tiesi, ettei pysty säästämään tätä itseinholta. Riittämättömyyden tunne luikertelee joka tapauksessa kotiin, vaikka äiti olisikin kieltänyt naistenlehdet ja huulipunat. Toinen nainen taas katsoo samaa tyttöä, ja miettii, ovatko nuoret tytöt edelleen sellaisia kuin hänen sukupolvensa naiset: "Objects to be desired rather than desiring subjects." Pyrkivätkö he miellyttämään, kuihtuvatko he jatkuvilla dieeteillä, näyttelevätkö he vieläkin orgasminsa.

En tiedä miten voisi yrittää olla olematta object to be desired.

Ostaisitko Sinä käytetyn auton tältä henkilöltä?

2007-05-13T16:50:00.000+03:00

No ei vaineskaan, ei mulla ole autoa.

2007-05-11T13:03:00.000+03:00

Näköjään joku aivojen osa alkaa väkisin siirtää ajatuksia blogin suuntaan, kun on tarpeeksi aikaa kulunut edellisestä postauksesta. Olen koko tähän astisen päivän jutellut blogille (onko tälle tilalle sairausluokitus vai kuuluuko tämä blogilistan joihinkin käyttöominaisuuksiin?).

Menin aamulla seitsemäksi töihin. Olin puoli tuntia myöhässä, mikä tuskin haittasi yhtään, koska ohjelmassa oli narikan vartiointia. Varsinainen suojatyöpaikka. Luulin, että minun piti olla yhteen asti töissä, mutta jostain syystä pääsinkin jo yhdeltätoista pois. Töistä lähdin äidin autolla, ja menin ajelemaan keskustaan. Piti ostaa isille LP-levy syntymäpäivälahjaksi, 59-vuotta huomenna. Menin divariin ja ostin kaksi levyä itselleni, Stillsin ja Qotsan. Stills tylsä ja radiosta tuttu, Qotsa hyvä, ainakin sen perusteella mitä ehdin niitä autossa kuunnella. Sain kanta-asiakaskortin ja leiman, vaikkei ne maksaneetkaan yli kahtakymppiä. Isin lahja jäi ostamatta... Huomenna varmaan vielä ehtii.

Divariin menoa varten piti etsiä parkkipaikka, ja sellainen löytyikin ihan hyvin kerran, mutta divarit eivät tietenkään vielä silloin (11:30) olleet auki. Niitä on kaksi vierekkäin kirjastoa vastapäätä nääs, molemmilla samat aukioloajat. Menin kirjastoon vartiksi. Divarit pysyivät kiinni. Mittarista loppui aika, eikä muka ollut kolikkoja just sillon, joten piti lähteä ajelemaan (jos sinulla ei ole mitään tekemistä, älä tee sitä autossa ja öljykriisi on ihan kohta täällä). Kiersin siinä sitten vähän korttelia yhden mustan Hyundai Serzin perässä, jostain syystä se teki samanlaista päätöntä kierrosta kuin minäkin. Ehkä se luuli, että varjostin sitä. Kun pääsimme jokusen minuutin päästä takaisin samaan paikkaan josta lähdin, oli kaikki parkkipaikat viety. Harmitti vähän, etten vaan etsinyt lisää kolikoita mittariin silloin ekalla kerralla. Ajelin edestakaisin ja huomasin kaikki ihmeellisissä paikoissa olevat piiloparkkipaikat aina liian myöhään. Näin jopa sellaisen ihmeen, että autoja oli parkkeerattu kahteen riviin tien viereen, eli siis ensin yhdet ihan oikeaoppisesti ja sitten pari siihen viereen ajokaistalle. Varmaan vaan ihan "väliaikaisesti", mutten tiennyt, että Suomessa harrastetaan sellaista ollenkaan. Muutenkin autoja ja ihmisiä oli joka paikassa. Mitä ne kaikki tekee keskustassa keskellä päivää?

Divarin jälkeen kävin ostamassa Lidlistä vichyvettä. Kassalla oli yksi tyttö, joka kai on mun naapuri, mikäli samassa talossa asuvia kuuluu sanoa naapureiksi. En tiedä mikä on käytäntö näissä ihmisten nimeämisasioissa. Lidlin jälkeen olin jo menossa kotiin, mutta päätin vielä koukata lähiökirjaston kautta. Ja mikäs se siellä parkkiruudussa nökötti, se sama Serz jota varjostin keskustassa! Wie ist es möglich? Parkkeerasin tietysti sen viereen.

Ei nukuta

2007-04-30T15:50:00.001+03:00

Valvoin eilen melkein koko yön, kuuntelin musiikkia pitkästä aikaa. Olen aiemminkin kertonut, että välillä tulee jaksoja, jolloin ei voi kuunnella musiikkia. No, yksi sellainen jakso näyttää nyt menneen ohi. Kuuntelin kuulokkeista SMG:n Etten säikytä kaloja -kappaletta, ja lauloin mukana (anteeksi naapurit taas). Kuvittelin, että osaan laulaa melkein yhtä hyvin kuin Terhi. Opettelin sanatkin ulkoa, mutten muista niitä enää. En muista edes melodiaa.

Aamuyöstä, kun aurinko oli jo noussut, nukahdin.

Hyvää vappua kaikille!

Kommentoi tai kuole

2007-04-27T18:05:00.001+03:00

Jäit kiinni! Juuri sinä joka luet. Jätä kommentti tai tulen yöllä kotiisi. Ja se on kauheaa se. Minä tiedän missä sinä asut (no en oikeesti). Niin ja sitten tietenkin siirrät tämän omaan blogiisi ja käräytät kaikki piilolukijasi.

2007-04-20T02:22:00.000+03:00

Tietokoneen kello näyttää 2:22. Olen taas kipeä ja yövuorossa. Aina kun saan pidemmän työpätkän, sairastun. En kuitenkaan uskaltanut ennen töihin lähtöä mitata kuumetta, koska siitä olisi tullut vaan pahempi mieli, eikä kotiinkaan voinut jäädä, koska mistä tähän olisi saatu sijainen. Sitä paitsi enimmäkseen tämä yövuoro on netissä surffailua, joten kyllä sen kestää kuumeisenakin. Se on kyllä kumma, miten lähellä kuolemaa sitä tuntee olevansa (tai toivoo olevansa), kun makaa kotona sängyssä flunssaisena, mutta jos on siinä samassa tilassa töissä, on paljon parempi olo. Kun joutuu olemaan liikkeellä jonkun verran, ja miettimään muutakin kuin särkeviä niveliä tai tukkoista nenää. Kotona koiran kanssa ulos lähteminen tuntui ihan ylitsepääsemättömältä suoritukselta, kun flunssa iski täydellä teholla.

Minussa on vähän masokistin vikaa. Tykkään siitä, että teen ihan järjettömiä aikatauluja. Niin kuin eilen: ke-to oli yövuoro, aamulla olin kotona kahdeksalta. Flunssa oli aluillaan. Vein koiran ulos, ja soitin äitille. Äiti sanoi olevansa töissä ja jättävänsä auton avaimen jollekin luukulle, että pääsen autolla hakutreeneihin koiran kanssa kymmeneksi. En kertonut siinä vaiheessa, että olin tullut yövuorossa, koska ajattelin, ettei äiti lainaisi autoa univajeesta kärsivälle lapselle. Join kahvia ja Finrexiniä, ja lähdin hakemaan autoa koiran kanssa.

Hakutreeniporukka oli tuplasti suurempi kuin tavallisesti, mikä tarkoitti tupla-aikaa, ilma oli viileä, ei enää tietoakaan kesästä. Päätettiin kiivetä Käärmekalliolle, jonne on aika pitkä ja jyrkkä nousu reput selässä. Tallattiin ryteikköinen hakualue, noin 100 m x 200 m. Minä aloitin koirani kanssa, treenit meni aika pilalle. Koiralle ei kelvannut jauhelihapalkka, enkä osannut oikein kertoa uudelle porukalle millaista harjoitusta haluaisin sille tehdä. No, ei se niin vaarallista ole, yhdet treenit sinne tai tänne. Hormonit taitaa heitellä koiraparkaa niin paljon tällä hetkellä, ettei se oikein ole terässä. Vein koiran autoon, ja kiipesin toistamiseen Käärmekalliolle. Juoksentelin metsässä maalimiehenä muille treenaajille, flunssa tuntui vähän helpottavan. Nälkä ei ollut vieläkään, vaikka olin viimeksi syönyt oikeaa ruokaa tiistain puolella (suklaata ei lasketa).

Kahdentoista maissa treenit loppuivat. En oikein tiennyt mitä tehdä auton kanssa, äiti pääsisi töistä neljältä, muttei voi ottaa avaimia aikaisemmin. En halunnut valvoa niin kauaa, kahdeksalta pitäisi kuitenkin herätä uuteen yövuoroon. Päätin tehdä hormonimyrskyisen ja likaisen koirani kanssa pienen puolentunnin lenkin, jonka aikana uitin koiraa lammikossa, jossa ei saisi ikivanhan kieltotaulun mukaan koiria uittaa. Anteeksi Suomen kansa. Koira noutaa ihan hulluna vedestä esineitä, tai noutaisi jos uskaltaisi uida. Nyt vesi taisi olla kylmää, mutta kyllä oli uimatekniikkakin vähän hakusessa. Yksi rikkinäinen jalkapallo upposi lammikon pohjaan, kun koira ei voinut sitä hakea. Muuten se kyllä totteli hyvin ja nopeasti, parina viime viikkona se on ollut vähän tiukemmassa kurissa, eläinparka. Maahan se menee jo nopeasti yhdellä käskyllä aika kaukanakin, jos ei ole mitään erityistä häiriötä näkyvissä. Onko siitä taidosta jotain hyötyä, en tiedä.

Kun vein märän koiran autoon, huomasin ilokseni, että auton takapenkki oli aivan kurassa. Koira oli kiivennyt jossain välissä auton takaosasta penkeille. Ei muuta kuin huoltoaseman kautta kotiin, huoltsikalla on itsepalveluimuri. Auttoi se ehkä vähän... Kello oli puoli kaksi, joten soitin pikkusiskolle, että tulen hakemaan hänet koulusta, jotta hän voi viedä minut ja koiran kotiin ja sitten neljältä hakea auton töistä. Delegointi on helppoa kun sen osaa, eikä ole herkkä omatunto. Soitin äidillekin, ja mainitsin siinä samalla etten ollut 30 tuntiin nukkunut, koska pitihän sille joku selitys olla, miksen itse vie autoa. Äiti ihmetteli miten ajan autoa niin väsyneenä. Ihan hyvin, sanoin. Ihan hyvin se menikin, keskittyminen oli vain hieman vaikeaa useampaan kuin yhteen asiaan kerrallaan. Niin kuin nopeusmittariin, edellä ajavaan autoon ja liikennevaloihin. Jos katsoin peilejä, unohdin kaiken muun hetkeksi, enkä ihan koko ajan muistanut mitä viitenä edellisenä sekuntina oli tapahtunut. Aloin ymmärtää ehkä paremmin keskittymishäiriöistä kärsiviä. Ihmeen hyvin kuitenkin tiellä pysyin, en ainakaan muista törmänneeni mihinkään. Kun sisko tuli kyytiin, hän koitti jotain venkoilla, että psykoterapeutti oli sanonut, ettei hän saa ajaa väsyneenä, johon minä sitten että et ole väsynyt, heräsit kahdeksalta (tiedän, koska soitin hänelle silloin), mutta sisko olikin ollut baarissa edellisenä iltana. Hän suostui kuitenkin ottamaan auton, joten pääsin vihdoin nukkumaan. Nukahdin varmaan samantien kun pääsin sänkyyn kahden peiton alle, ja heräsin vähän ennen kellon soittoa kahdeksalta illalla. Kuume oli noussut, mutta kuten sanoin, en uskaltanut mitata miten paljon. Vein koiran lyhyelle ja hidastempoiselle lenkille vesisateessa, menin kuumaan suihkuun ja lähdin töihin. Ja nyt olen ollut täällä jo viisi tuntia. Enää neljä tuntia jäljellä.

En tiedä mitä huomenna tapahtuu. Lupasin mennä käymään pikkuveljen kanssa ukin luona kahdelta. Ehdinkö nukkua sitä ennen, vai pitäisikö perua koko juttu? Ukki ei varmaan halua tätä

tautia.

Olen ehkä nauttinut lievän yliannoksen Finrexin-lääkemehuja, niistä tulee hetkeksi parempi olo. Se selittäköön tämän täysin turhan postauksen.

2007-04-03T16:25:00.000+03:00

Aina silloin, kun en ole koneen äärellä, on mielessä montakin asiaa mistä pitäisi blogiin kirjoittaa, mutta sitten, kun pitäisi saada jotain aikaiseksi, ei löydy pään sisältä yhtään mitään.

Koiraan pitäisi taas pitkästä aikaa panostaa. Omistajansa on jo kauan sanonut, että koira tarvitsee mäkitreeniä ja pyörän vierellä juoksuttamista, ja yhtä kauan olen niitä aikonut suorittaa. Nyt alkaa olla jo pakko. Tuollainen kovavauhtinen juoksutus kuulema oikaisee sen takajalkoja, jos se ylipäänsä on mahdollista. Se on muuten ihan hyvä koira siis, mutta sen takajalat on aika kamalat, mikä tosin ei tässä rodussa ole kovin harvinaista. Jos se ei ole ihan todellinen rakennevirhe, se paranee sopivalla lihaskuntoharjoituksella.

Tällä viikolla on myös oikeat hakutreenit pitkästä aikaa (haussa siis etsitään ihmisiä metsästä) ja sitten uutena lajina pitäisi tutustua paimennukseen. Ainakin mieli tekisi kovasti, lähikunnassa olisi opetusta ja lampaita, mutta hinta on aika kova, 15 euroa tunnista, varsinkin kun yksi koira ehtii siinä tunnissa ihan vain muutaman kerran ottamaan lähituntumaa lampaisiin. Vielä kolmantena (vai monesko se nyt on jo) lajina pitäisi aloittaa agility. Agilityssa koira hyppii esteitä samalla kun ohjaaja yrittää pysyä perässä. Sekin on vaan niin kallista. Kaikki maksaa, mutta ei sitä kallista koiraa vitsi tyhjän panttinakaan makuuttaa... Viikossa ei ole tarpeeksi iltoja kaikkiin harrastuksiin.

2007-04-02T16:03:00.000+03:00

Olishan se ihan rikollista asua opiskelijana omakotitalossa. Vaikka ei se siis mun talo olis, vaan olisin siinä vaan vuokralla. Eikä siinä varsinaisesti ole mitään järkeä, se talo vaatisi hirveetä remonttia, jota isi ei suostu enää tekemään. Eikä siinä remontoinnin jälkeenkään olisi kuin kaksi tai maksimissaan kolme huonetta, eikä se paikkakaan ole kovin hyvä. Ehkä kukaan ei ostais sitä enää valmiina, jolloin hintakin olisi tietysti kovempi. Tosin siinä naapurissa on pienemmällä tontilla ja vieläkin huonommalla paikalla ihan uusi talo... Eli on jollekin todistettavasti kelvannut samankaltaiset elinolosuhteet...

Talo

2007-04-01T18:18:00.000+03:00

Äiti on ostamassa mulle omakotitaloa. Uskomatonta.

En tiedä onko se ihan tosissaan. Se olis sellanen pieni ja söpö keltainen kaksikerroksinen mummonmökkihenkinen talo, jossa ei ole sisävessaa. Maksaa 60 000 e ja on ihan tien vieressä. Mutta on se söpö. Ja pihalla on omenapuita ja sauna.

Äitin ajatuksena on, että mä muuttaisin koiran kanssa sinne ja pikkusisko muuttais mun nykyiseen asuntoon.

Universaaleja asioita

2007-03-27T15:32:00.000+03:00

Silkkaa Yksinkertaisuutta on näköjään haamupäivitellyt itseään Blogilistalla jo muutamana päivänä. En tiedä mistä se johtuu, voiko lista ottaa uudet kommentit päivityksinä...? Syvimmät pahoitteluni kuitenkin, jos olet moneen kertaan joutunut pahasti pettymään, kun et olekaan päässyt viihdyttämään itseäsi uskomattoman mielenkiintoisilla ja taitavasti kirjoitetuilla tarinoilla tapahtumarikkaasta elämästäni.

Tänään olin koiran kanssa nauttimassa kesästä (kyllä, nyt on kesä) metsässä, ja ajattelin siinä aurinkoa ottaessani kaikenlaisia ajatuksia. Useimmat koskivat koiria, kuten tavallista nykyään, ja yhtä moni ajatus ei edes ehtinyt alkaa ennen häviämistään, mutta oli siinä sivussa pari suhteellisen kunnollistakin ajatusta. En enää kyllä muista niistä kunnollisista ajatuksista yhtäkään.

Viikonlopun yövuorojen jälkeen vuorokausirytmini on mennyt taas kerran täydellisen sekaisin. Kun tulin sunnuntai-aamuna töistä, vein koiran ulos, kaaduin sänkyyn ja nukuin iltaan asti, vein koiran taas ulos, söin leipää, katsoin vähän telkkaria, menin takaisin nukkumaan ja heräsin seuraavan kerran vasta maanantaiaamupäivällä. Nukuin käytännössä yhtä soittoa yli 24 tuntia. Se ei voi olla terveellistä. Tosin, en ollut ensimmäisen yövuoron (pe-la) jälkeen nukkunut kuin pari tuntia, kun piti herätä ukin 91-vuotissyntymäpäiville, joten sunnuntai-aamuna olin periaatteessa valvonutkin yhtä soittoa perjantaiaamusta asti... Minusta tulee varmaan tosi huono pienen lapsen äiti joskus, yhden huonosti nukutun yön jälkeen olen unten mailla seuraavan vuorokauden. Ihmeellistä, että koirakaan ei ollut herättänyt minua missään vaiheessa, vaan oli itse keksinyt itselleen viihdykettä silppuamalla uutta rottinkista mattopiiskaani. Mattopiiskan ostaminen oli yritykseni lisätä mattojen tuuletusaktiivisuutta. Selvästikin universumi koittaa kertoa minulle jotain koiran välityksellä.

Universumi koittaa kertoa minulle jotain muutakin. Viime aikoina (eli vuodesta 2004 alkaen) on tuntunut, että Jeesus-juttua tulee joka puolelta. USAssa ollessani tutustuin yhteen tyttöön/naiseen nimeltä Laura, joka oli hyvin uskonnollinen, ja joka halusi viedä minua mukaansa joka Raamattupiiriin ja jumalanpalvelukseen. Yleensä kieltäydyin kohteliaasti, mutta en tiedä ymmärsikö hän missään vaiheessa, etten ole erityisen uskonnollinen ihminen eikä tapanani tosiaan ole ikinä ollut herätä sunnuntaiaamulla kirkkoon. Näin jälkeenpäin ajatellen olisi ollut ihan mielenkiintoista mennä kuuntelemaan, miten Floridan kristityt Raamattua tulkitsevat. Ei sillä, ettäkö olisin mitään oleellista tai mielenkiintoista osannut heille sanoa, mutta olisihan se nyt ollut avartava kokemus. Ja nyt täällä koto-Suomessa on se yksi tyttö, jonka mielestä on ihan yhtä naurettava ajatus, että koirat ja kissat voisivat olla sukua, kuin että hänellä olisi jotain tekemistä Myöhempien Aikojen Pyhien kanssa, jotka siis ovat aivan vääräuskoisia (minähän en tietenkään väittänyt että hänellä olisi mitään tekemistä MAP-kirkon kanssa, hän itse halusi sen tehdä minulle selväksi). Ja sitten tässä talossa vielä asuu sellainen Jehovan todistaja -mummo, joka tänään oli työntänyt postiluukustani kutsun maailman merkittävimmän ihmisen muistojuhlaan, omalla allekirjoituksellaan varustettuna. Tuskin menen.

En tiedä mitä nämä kaikki ihmiset sanoisivat seuraavasta: Sunnuntaina sain silmäni sen verran auki, että näin Arto Nybergin ohjelman. Siinä oli viimeisenä vieraana Rauni-Leena Luukanen-Klinke, joka kertoi ufoista ja ties mistä. Se kiehtoi oudosti mieltäni. Hänhän on lääkäri, eikä mikä tahansa eksentrinen hihhuli. Tuon lauseen kirjoitettuani luin Wikipediasta R-L L-K: n nimeä kantavan artikkelin, ja on mahdollista, ettei tuo lause kestä kriittisempää tarkastelua, mutta kuitenkin, minusta Rauni-Leena esiintyi ohjelmassa ihan asiallisesti, vaikkakin välillä meinasi mopo vähän karata käsistä mikrosirujen ja norjalaisten ääniä kuulevien päiväkotilasten kanssa. Olisi pysynyt vain niissä ruumiista irtautumis -kokemuksissaan. Niistä olisin halunnut kuulla vielä lisää. Koitin nimittäin sunnuntai-illalla, josko onnistuisin astraalimatkailemaan. Siinä pitää Rauni-Leenan mukaan rentoutua täysin, jonka jälkeen tuntuu niin kuin 5-6 radioaaltoa löisi ruumiin läpi, ja sitten huomaakin leijailevansa ruumiinsa yläpuolella. Sen jälkeen riittää, että ajattelee jotain paikkaa tai henkilöä - ja *puf* löytää itsensä sieltä. En ihan onnistunut tässä. Harjoituksen puutetta?

2007-03-24T03:55:00.000+02:00

Voisin kertoa miten kävi, kun harhailin high end -äänentoistoliikkeeseen. Tästä on jo aikaa, tämä tapahtui samana päivänä kun harhailin Apple Storeen.

Minulla on kotona äitini aikanaan ostama radio-kasetti-älpee-soitinsysteemi. Se on hieno, harjatulla teräksellä (tmv.) päällystetty vanha systeemi jossa on isot, raskaat pyörittimet (eli ne nappulat millä säädetään äänen voimakkuutta ja radiokanavaa). Äiti on ostanut sen joskus seitkytluvulla, ehkä. Se meni kuitenkin rikki. Kaiuttimet luullakseni hajosivat, vanhuuttaan ehkä tai sitten muuten vaan. Tästäkin on jo kauan.

Minun piti ostaa siihen uudet kajarit. Olin matkalla sinne, missä luulin, että Apple Store on, mutta satuinkin kävelemään jonkun radiokaupan ohi. Ikkunassa oli Tivolin radioita. Menin sisälle. Hämärässä liikkeessä oli kalliin näköisiä laitteita ja kaksi punaista nojatuolia, joissa istui kaksi miestä. Toinen oli myyjä, toinen joku sen spurgukaveri. Ehkä myyjä oli niin onneton ja yksinäinen kalliiden radioiden keskellä, että oli iloinen jo siitä, että spurgu tulee istumaan punaiseen nojatuoliin ja kuuntelee musiikkia ilmaiseksi.

Selitin, että tarvitsisin uudet kaiuttimet vanhaan radiooni. En ihan tarkkaan muistanut kaikkia teknisiä yksityiskohtia. Myyjä kysyi minkä merkkinen radio minulla on. Sanoin että Sharp*. Kysyin, onko sellaista merkkiä olemassa. Myyjä sanoi, että on. Myyjä kysyi millaiset kaiuttimet siinä on, onko ne isot. Näytin jotain niistä kaiuttimista mitä siellä oli esillä, ja sanoin että niissä mun kaiuttimissa on sellainen haarukkaliitin**, onko sellaista olemassa. Myyjä sanoi, että on, ja näytti. Melkein kaikissa niissä kaiuttimissa mitä siellä oli, oli haarukkaliitin. Olin yllättynyt, luulin että se olisi ollut harvinaista ja myyjä ei olisi ollenkaan ymmärtänyt että mitä tuo tyttö nyt selittää jostain haarukkaliittimistä. Myyjä vielä varmuuden vuoksi selitti miten haarukkaliitin toimii, vaikka kyllä minä sen tiesin. Sanoin kuitenkin, että minun radiossa ne haarukat on ihan pienet, sellaiset että ne vaatii sorminäppäryyttä. Ja ne johdotkin on ihan ohuet verrattuna niihin sentin paksuisiin vaijereihin mitä niissä kaupan kaiuttimissa oli. Siitä myyjä oli vähän ihmeissään, että miten voi olla niin pieni haarukka. Kysyin sitten, että voiko sitä minun radiotani korjata. Se oli vähän tyhmä kysymys, koska en tarkkaan tiennyt oliko se edes rikki, mutta epäilin (ja sanoin tämän myyjälle), että vika ei ehkä olekaan kaiuttimissa vaan siinä itse laitteessa. Myyjä oli samaa mieltä, ja sanoi että vanhat laitteet eivät kestä iänkaikkisesti, eikä niiden korjaus yleensä kannata. Sanoin, että ne kaiuttimet taitaa olla aika halvat muutenkin. Myyjä neuvoi kyllä, että voisin koittaa hinkata niitä kaiuttimen haarukoita hiekkapaperilla, jos siinä onkin vain joku kosketushäiriö.

Noh, koska näytti siltä, että radiosysteemini joutaa kaatopaikalle, ja koska tykkään niistä Tivoli Audion radioista ja koska minulla on muutama älppäri, joita en voi ilman soitinta tietenkään kuunnella, tulin kysyneeksi myyjältä olisiko heillä sattumalta jotain vastaavaa laitetta, sillä olimmehan radiolaitekaupassa. Totta kai heillä oli, tässäkin olisi nyt esimerkiksi tällainen laite, parempaa ei tällä rahalla saa, kyse on vain sitten siitä haluaako ostaa paskan vai hyvän, tämä on varmasti hyvä, ja kuuntele miten äänenlaatu on erinomainen ja seisopa tässä kohtaa, vähän vasemmalle vielä, noin, eikö kuulu hyvin, ja jos kuuntelet ihan tuosta vierestä, niin kuulet ettei varmasti kuulu mitään rahinoita, pelkkää musiikkia, ja vaikka lisäisi volyymia, niin äänenlaatu on ihan täydellinen, sanoi myyjä. Jos ihan totta puhutaan, en erottanut siinä mitään hirveän erikoista, mutta kyllä se sitten, kun levy vaihdettiin suomirokista jazziin, alkoi kuulostaa kieltämättä siltä kuin bändi olisi soittanut ihan vieressä. Kysyin hintaa, joka "erikoistarjouksenakin" oli lähellä puoltatoistatuhatta, jonka jälkeen katsoin parhaaksi siirtyä takaisin sinne ikkunalle ja ulko-oven läheisyyteen katsomaan niitä Tivolin parin sadan laitteita. Sellainenkin olisi ihan kiva. Mutta niissä ei kyllä ole lp-soitinta, ja sitähän tulin täältä oikeastaan hakemaan. Myyjä kirjoitti A4:n täyteen erilaisia laiteyhdistelmiä ja hinta-arvioita, esitteli vielä kolmen kuukauden korotonta luottoa (ei mitään kuuden vuoden luottoa olis?), lupasin miettiä ja tulla seuraavalla viikolla ja paremmalla ajalla takaisin (niin aina) ja niin jatkoin matkaa Apple Storeen.

Radioliikkeen jäljiltä olin ihan sokea rahalle, jonka tuloksena minulla nyt siis on varattuna liian kallis Mac, joka onneksi ei vielä ole tullut. Pari viikkoa radioliikkeessä vierailun jälkeen isäni soitti, ja sanoi löytäneensä kirpparilta uudet kaiuttimet mulle. Hinta 10 e.

*) Oikeasti se merkki oli Sanyo.

**) Oikeasti se haarukkaliitin, jota minä ajattelin, olikin radion antennin johto. Kaiuttimien liitin on über-yksinkertainen: kuorittu johdon pää vain nipistetään paikoilleen radion taakse kiinni. Ja se johtokin on itse asiassa kiinteästi kiinni kaiuttimissa, eikä millään haarukkasysteemillä...

2007-03-24T03:46:00.000+02:00

Lupaan laittaa kohta uuden kuvan tuon keltasävyisen tilalle. En jaksa sitä enää.

Olen taas töissä. Olen väsynyt ja tärisevä. Kahvi voisi auttaa, muttei jälkimmäiseen.

Työt on kyllä hyvä juttu, nimittäin minulla ei ole varaa siihen kauan odotettuun macciin. Typerä vauhtisokeus.

Jos joku tietää wire transfer -jutuista, niin ilmoittautukoon. Tarkoitan rahan siirtämistä ulkomaalaiselta pankkitililtä kotimaiselle.

2007-03-15T14:15:00.000+02:00

Nyt kun tuli ihana kevät, tuli taas entistä suurempi kaipaus tallille. Huvittelen kuvittelemalla, miten joskus asun sellasessa talossa, että omassa pihassa voi pitää muutamaa hevosta, joista yksi ainakin on koulutettava nuori hevonen, jonka olen ostanut maitovarsana ja jota pidän muutaman vuoden kuin kukkaa kämmenellä, ja myyn sitten hyvään kotiin ja luen lehdistä mitä kaikkea se on taas voittanut. Tietenkin tekisin näiden hevosten kanssa kaiken oikein, niille ei ikinä tulisi mitään rasitusvammoja tai muutakaan tietämättömyydestä tai välinpitämättömyydestä johtuvaa, aina olisi hyvä ilma ja tallissa erikseen kuivatushuone märille loimille. Hanasta tulisi lämmintä vettä, heinä olisi aina ykkösluokkaista ja varusteet hyvässä kunnossa. Tarhat olisivat aina kuivia, aidat olisivat aina valkoisia, kengittäjä olisi taitava ja tulisi ajallaan, eikä tallinpiha olisi ikinä luistinrata. Talli olisi iso, karsinat olisivat valoisat, hevoset juttelisivat ystävällisesti ovien yli. Varpaat eivät ikinä olisi jäässä, eivätkä mäkäräiset söisi kesäisin elävältä. Vesi ei jäätyisi kuppeihin eikä putkiin. Maastot olisivat upeita ja turvallisia. Kenttä ei ikinä pölyäisi, eikä laitumien juoma-astioissa kasvaisi levää. Hevoset olisivat järkeviä ja persoonallisia, kauniita ja terveitä, hyvärakenteisia ja hyväliikkeisiä, hyväsukuisia ja arvokkaita. Ihmiset kautta maan toivoisivat, että osaisivat hoitaa hevosensa yhtä hyvin kuin minä, ja unelmoisivat siitä päivästä, kun heidän hevosensa pääsisi minun talliini asumaan. Aina olisi varaa ostaa uusi kuljetusauto ja ajaa hienolla maasturilla, ei tulisi ilmastonmuutosta eikä öljykriisiä, eikä susilauma muuttaisi lähimetsään.

Tämä suunnitelma vaatii onnistuakseen aika paljon rahaa. Tämän vuoden ensimmäisen kvartaalin talouskatsaus ei lupaa hyvää.

Talouskatsaus

2007-03-15T13:39:00.000+02:00

Kahta edellistä postausta kirjoittaessani huomasin, että olen tullut tyhmemmäksi. Se on epäilemättä intelligent design -kirjojen ja hiusten vaalennuksen sivuvaikutusta.

Vietin eilen aamulla tunnin penkoen meikkilaukkuja, korurasioita, talvitakkien taskuja ja teepurkkeja, ja sain kasaan 4 euroa 20 senttiä ja yhden neljänkymmenen sentin ja puolentoista litran palautuspullon. Viimeiset rahani, taas kerran. Iloitsin jokaisesta viiden sentin kolikosta erikseen. Sitten menin kauppaan, sitä ennen kuitenkin Otolle, jossa huomasin, että tilille oli tullut vakuutusyhtiöltä 649 euroa. Viisi senttiset menettivät merkityksensä, en olisi välittänyt vaikka ne olisivat kaikki tippuneet lattialle ja maahanmuuttajalapset olisivat keränneet ne ja ostaneet niillä irtokarkkeja (maahanmuuttajalapsethan tunnetusti kärkkyvät joka hetki huolimattoman alkuperäisväestön rahoja).

Vakuutusyhtiön 649 euroa ei kuitenkaan ole lähelläkään sitä, mitä niiltä toivoin. Sen siitä saa, kun ei säästä kuitteja. Toivottavasti opin läksyni. Turha luulo. Mac ei ole sitä paitsi vieläkään tullut. Vielä on aikaa kerätä toiset 649 euroa sen maksamiseen.

Iideetä

2007-03-13T18:52:00.000+02:00

Olen nyt lukenut noin puoleen väliin sitä toista ID-kirjaa. Kirjoittaja on William Dembski, ja tämä ei ole se kirja, jossa lehtikalaa väitettiin itä-afrikkalaiseksi kirjoahveneksi. Tämän kirjan nimi taitaa olla Älykkään suunnittelun idea. Ihan mielenkiintoinen se minusta on ollut. Mielenkiintoisinta on ollut lukea omia ajatuksia kirjasta, jossa siis välillä kerrotaan länsimaisen ajattelun historiasta. Vaikka tiedän, että "omat" ajatukseni eivät alunperin 99,9999% ole omiani, tuntuu kuitenkin jännältä kuulla, että niillä ajatuksilla on nimet.

Tosi-TV boikottiin

2007-03-12T15:26:00.000+02:00

Tosi-TV on tunnetusti mitä on, mutta kaikkein pahinta saastetta on tosi-kauneusleikkaus-tv-ohjelmat, in my humble opinion. Koska mitä se ketään haittaa, jos joku haluaa riskeerata olemassaolevan parisuhteensa ja mennä jonnekin paratiisisaarelle tai luksustaloon tekemään itsestään idioottia kameroiden edessä, siitä vaan. Paljon vakavampaa on se, että mennään telkkariin leikeltäväksi! Siellä sitä sitten ollaan, ensin tehdään uhrin kärsimysten täyttämästä elämästä musta-valkoinen traileri, jossa keinutaan tyhjällä leikkikentällä tai katsellaan kaihoisasti ikkunasta ulos. Katsojille tehdään selväksi, kuinka uhrilla on aina ollut niin vaikeaa, koska häntä on hänen kammottavan nenänsä tähden pienestä asti pilkattu, tai koska hänen valtavat kolmoisleukansa ovat olleet onnellistumisen tiellä. Kuinka hänen itsetuntonsa on aivan murskana, ja kuinka vain ammattilaistiimi voi hänet siitä pelastaa. Sitten piirretään sotasuunnitelma ja ruvetaan reippaasti hommiin. Hampaiden valkaisu ja suoristaminen näin alkuun, sen jälkeen rasvaimu mahasta, reisistä ja käsivarsista, nahan kiristys, happokuorinta iholle, karvojen poisto laserilla, silmäluomien ja kulmien kohotus, kasvojen kiristys, rhinoplastia (nenän korjausleikkaus), silikonit rintoihin ja huuliin ja poskipäihin, suonikohjujen poisto sääristä, botoksia otsaan, laserleikkauksella silmät kuntoon, ja lopuksi kampaajan, kosmetologin ja vaatekaupan kautta lavalle. Ja katso: näin meillä on täydellinen ruumis, joka vihdoin vastaa sitä ihmistä, joka sen sisässä on koko ikänsä kärvistellyt.Oman ruumiinsa vajaavaisuuksien vanki on vihdoin vapaa toteuttamaan itseään.

Ei minulla mitään pieniä kauneusleikkauksia vastaan ole. En vaan usko, että kukaan voi selvitä tuollaisesta suuren luokan uudelleen rakentamisesta hengissä. Ei ihme, etteivät ne Swanien sun muiden naiset meinaa uskoa peilikuvaansa todeksi. Katsojalle sanotaan, että voi, hänhän on aivan itsensä näköinen, parempi vaan. Ei hän kylläkään ole, hän ei ole ollenkaan itsensä näköinen. Ihme, että hänen lapsensa edes tunnistavat häntä (ehkä niille on sanottu, että menette sitten halaamaan sitä tätiä, joka tuosta ovesta kohta kävelee). Eikä niissä ohjelmissa tietenkään ikinä näytetä, että mitä näille joutsenille kuuluu vuoden päästä. Ovatko he tottuneet uuteen olomuotoonsa, onko heidän elämänsä todella parantunut? Onko botoxin kiristämä vitivalkoinen hymy laimennut?

Entä mitä sanoo kauneusleikkauskoneiston läpikäynyt ihminen lapsilleen tai lapsenlapsilleen, jotka ehkä joskus perivät hänen kammottavan nenänsä tai olemattoman leukansa? Onko hän silloinkin vielä ylpeä itsestään, kun kävi leikkauksessa poistattamassa omansa? Sanooko hän ehkä lapsilleen, että älä huoli, lääkärisetä voi leikata sen pois, niin sinustakin tulee tällainen kaunis? Entä hävettääkö häntä valituksensa liian pienistä tai rumista rinnoista, jos hän joskus kohtaa rintasyöpään sairastuneen, jolta on toinen tai molemmat rinnat poistettu kokonaan?

Olisiko asiat paremmin, jos hän ei olisi käynyt leikkauksessa ollenkaan, vaan opetellut elämään itsensä kanssa ja hyväksymään puutteensa? Olisko parempi, jos meille ei näytettäisi kauneusleikkausohjelmia, vaan ohjelmia ihmisistä, joissa ehkä on joku vika ja jotka ovat sen takia joutuneet elämässään kärsimään, mutta jotka siitä huolimatta pystyvät elämään elämänsä omana itsenään? Miten paljon parempi olisi nähdä ohjelmissa naisia, jotka pitävät itseään kauniina, vaikka rintoja ei juuri olisikaan, tai jotka sanoisivat nenäänsä komeaksi, eivätkä kammottavaksi.

Tässä on tavallaan oma lehmä ojassa. Katsoin joskus, aikaa sitten jo, yhtä amerikkalaista kauneusleikkausohjelmaa, jossa jollekin melko nuorelle naiselle tehtiin toki paljon muutakin (niin kuin näissä ohjelmissa aina), mutta jonka ehkä vakavin ongelma oli hänen eripariset rintansa. Harvalla naisella tietenkään on täydellisen symmetriset rinnat, mutta tämä ilmeisesti koki omansa erityisen hävettäviksi. Hän pyysi lääkäriä "tekemään itsestään normaali". Muistaakseni korjaukseksi pantiin molempiin tisseihin silikonia, toiseen vain vähän enemmän kuin toiseen. Ajattelin silloin, että miten voikin ihminen tehdä jostain noin epäoleellisesta asiasta elämää suuremman ongelman. Ketä edes kiinnostaa, kuka edes huomaa, jos toinen rinta nyt on vähän erimallinen kuin toinen. Miksei voi vain ajatella, että kellään ei ole ihan samankokoiset rinnat, ja olla tyytyväinen siihen, mitä on sattunut saamaan. Tietenkin menin tämän jälkeen ihailemaan omiani peilistä. Mietin, olivatkohan ne sen ohjelman naisen rinnat oikeasti tosi pahan näköiset, vai kuvitteliko se vain (siveysyistä ohjelmassa ei tietenkään suoraan näytetty, miten paha "tilanne" oli). Mistä sen edes tietää, milloin tissit on liian eripariset? Ei mennyt kauaa, kun olin siirtynyt huvittuneesta miten-toiset-voikin-pilata-elämänsä-epäoleellisuuksilla -mielentilasta järkyttyneeseen uskomatonta-mun-rinnat-on-hirveen-erikokoiset -mielentilaan. En ollut huomannut sitä ennen. Toinen on selvästi suurempi kuin toinen (ajattelen mieluummin, että toinen on suurempi kuin että se toinen olisi pienempi, syy lienee ilmiselvä), eikä se ole mitään kuvitelmaa. Huoh. Ilman tosi-tv:tä olisin voinut elää elämäni onnellisen tietämättömänä tästä viasta.

Onhan niissä tavallaan ihan hyvä tarkoitus. Että otetaan joku raukka, ja hankitaan sille apua, kun sillä ei kuitenkaan itse ole siihen mahdollisuuksia. Ja onhan niissä ohjelmissa psykologeja ja ties mitä terapeutteja. Mutta ei se yhden ihmisen mahdollinen auttaminen ole mitään verrattuna siihen, että samalla luodaan lukemattomia uusia ulkonäkönsä takia onnettomia ihmisiä.

2007-03-11T21:18:00.000+02:00

Mulla oli tuossa viime kuussa erikoislaatuinen yhteenotto äidin kanssa. Se olisi tietenkin pitänyt käsitellä loppuun asti niin kuin aikuiset ihmiset, mutta käsittely jäi tekemättä. Sen jälkeen äiti on ollut koko ajan suorastaan epäilyttävän ystävällinen. Tuonut kukkia kahteen kertaan, tosin toisella kerralla kukat oli ukin naistenpäivän kunniaksi ostamia, tarjoutunut maksamaan kaikenlaista ja muutenkin aina puhunut ystävällisesti. Kaneistakaan ei ole mitään sanonut, vaikka niitä nyt on kaksi (sanoin, että se toinen on vaan ihan väliaikaisesti ihan vähän aikaa vaan...). Nyt se sitten pyysi mua lomalle. Joskus tässä keväällä, ihan vaan viikonlopuksi, hän maksaa. Saan itse vielä valita kohteen. Pietari-Rooma-akselilta. Vähän pelottaa.

We're not in Kansas anymore

2007-03-11T19:06:00.000+02:00

Värjäsin kuluneella viikolla hiukseni ensimmäistä kertaa ikinä. Tai noh... Ei niitä värjätty, vaan vaalennettiin, eikä se ollut edes mikään kunnon käsittely, vähän raitoja vaan. Eli ihan pikkaisen raotin suuren hiustenvärjäysuniversumin raskasta verhoa. Silti tuntuu siltä, kuin olisi isonkin rajan ylittänyt. Tästä ei ole enää paluuta.

I heart mikrokuituliinas

2007-03-06T17:09:00.000+02:00

Tulin tuossa joku aika sitten mietiskelleeksi, että blogi on kohta vuotias, eikä mikään tunnu tässä vuoden sisään juuri muuttuneen. Mutta kas, miten kävikään! Olen löytänyt sisäisen kotihengettäreni! Ongelmahan oli alunperin se, että arvostin joutilaisuutta liian korkealle, jopa mukavuuden kustannuksella. Toisaalta sain kuitenkin jonkin näköisiä kiksejä viime tipan suursiivouksista ja ihmeellisistä pikkuseikkoihin takertumisista. Tyyliin kaakeleiden saumojen puhdistus hammastikulla.... Tavallinen siivoaminen oli tylsää, ja sitä tuli välttää viimeiseen asti.

Nyt olen mennyt jotenkin sekaisin. Osatekijä saattaa olla se sveitsiläinen kahvipannu, jonka takia veren kofeiinipitoisuus on noussut epätavallisen korkealle. Tai sitten tämä on maanis-depressiivisyyden maanista osuutta. Olen viimeisen 15 päivän aikana siivonnut ainakin kolme kertaa! Siis silleen kunnolla: imuroinut, luutunnut lattiat, pyyhkinyt pölyt ja pessyt kaikki pestävät pinnat, siivonnut akvaarion, siivonnut kanien häkit säännöllisesti, pessyt koiran, tuulettanut vuodevaatteita, pessyt sijauspatjan päällisen, pessyt kaikki muutkin pyykit, siivonnut ja kiillottanut kylpyhuonetta, puhdistanut peilit, pyyhkinyt seiniä, pyyhkinyt ovia, pessyt ikkunoita, siirrellyt huonekaluja, järjestellyt kirjoja (värien mukaan), kerännyt lehtiä, vienyt roskia, vienyt sanomalehtiä, avannut kirjekuoria, maksanut laskuja, tiskannut astioita, puhdistanut lämpöpattereita, pessyt uunin, siivonnut jääkaapin ja ruokakaapit, järjestellyt kaappeja, siivonnut parveketta, päällystänyt runkopatjasohvan, tehnyt siihen tyynyt, maalannut taulun olohuoneeseen, vaihtanut huonekasvien mullat, kastellut huonekasveja, nyppinyt kuolleita lehtiä pois... Nyt on matto pesulassa peseytymässä. Suunnitelmissa on vielä ainakin pesukoneen pesu, kaikkien jäljellä olevien kaappien järjestely ja uusien taulujen maalaus. Niin ja taulujen seinille ripustus.

En tiedä, onko tämä vain ohimenevää. Kuitenkin nyt ennen nukahtamista käyn mielessäni läpi asioita jotka olen jo siivonnut/järjestellyt/pessyt/imuroinut/kiillottanut, ja mietin vielä mitä kaikkea muuta täytyy tehdä. Mutta onneksi en sillä tavalla hysteerisesti mieti, vaan aika rauhallisesti. Olen ihan tyytyväinen nyt. Ja kuten sanoin joskus aiemmassa postauksessa, askareiden tekeminen rauhoittaa. Nyt olen siinä pisteessä, että illalla, sillä aikaa kun tee hautuu, mietin kannattaisiko ruveta luuttuamaan lattiaa...

Tehkää ny ees kirjanne kunnolla...

2007-03-04T20:30:00.000+02:00

En mennyt sen yhden kaverin kanssa alfa-kurssille. Olin kuitenkin niillä käymässä eilen, leikkasin koirien kynnet ja katselin kirjahyllyä. Sain lainaan kaksi "kriittistä" evoluutioteoriaa käsittelevää kirjaa. Toisessa huomasin heti yhden virheen, jonka voin kyllä antaa anteeksi ihan puhtaana virheenä, mutta aika alkeellinen juttu se oli silti. Kirjassa oli puhetta itä-afrikkalaisista kirjoahvenista, joita elää Victoria-, Tanganjika- ja Malawi-järvissä. Esitettiin, miten niitä kaloja on paljon erilaisia ja miten kanta on monipuolistunut poikkeuksellisen räjähdysmäisesti. No, kuvassa oli sitten kiekkokala, lehtikala ja joku muu kirjoahven. Lukija ajatteli, että ohhoh, onpa monen näköisiä kaloja yhdessä järvessä, ja todellakin, miten muka mutaatioiden kautta tämä eriytyminen olisi voinut tapahtua näin nopeasti... Harmi vaan, että kiekkokala ja lehtikala on ihan eri mantereelta kotoisin. Etelä-Amerikasta nääs.

2007-03-02T15:11:00.000+02:00

Ostin taas uuden kirjan. Zadie Smithin On Beautyn. Siinä oli kauniit kannet. Sen pitäisi olla hieno kirja ainakin arvostelujen mukaan.

Kirja alkaa kuitenkin sähköpostilainauksilla. Inhottavaa. Ei kirjoissa kuulu olla sähköpostilainauksia sillä tavalla, että niissä lukee niin kuin oikeissa sähköposteissa vastaanottaja ja lähettäjä ja aihe. Kirjoissa voidaan viitata teknisiin laitteisiin, jos se on kerronnallisesti välttämätöntä, mutta mieluummin oltaisiin vaan niin että puhelimen voisi kuvitella sellaiseksi esihistorialliseksi missä on pyöritettävä numerolevyvalitsinmikälie. Ja junien pitäisi aina olla vanhoja.

Kuten sanottu, kanit syövät paljon heinää. Avasin eilen uuden heinäpussin, ja heinä tuoksui ihanalta. Olin jo unohtanut miltä kuiva heinä tuoksuu. Olen ollut liian kauan pois tallilta.

2007-02-28T14:42:00.001+02:00

Taidan joutua liittymään kuntoklubiin. Vai miksi niitä sanotaan, niitä missä on kuntosali ja "ryhmäliikuntaa". Siihen menisi 49€ kuukaudessa, mutta toisaalta eka kuukausi olisi ilmainen samoin kuin satasen liittymismaksu. En ole vielä päättänyt.

Menin kuitenkin kauppaan ostamaan varmuuden vuoksi sisäpelikenkiä (kun siellä klubilla niitä tarvitsee kuitenkin). Kaupassa oli alennus, joten en ostanutkaan sisäpelikenkiä (kun enhän ollut vielä varma, onko minulla viittäkymppiä joka kuukausi), vaan 120€ lenkkarit (niitä tarvitsen joka tapauksessa). Ja joo, kengät oli puoleen hintaan. Toivottavasti ne on hyvät.

Nyt toivon kovasti, ettei äiti mene kommentoimaan mitenkään (ei positiivisestikaan) tätä mahdollista kuntoklubin jäsenyyttä. Koska jos niin käy, alan väkisinkin ajatella vääriä mielikuvia ja lopulta se johtaa siihen, etten halua enää ollenkaan mennä sinne. Nyt vielä haluan, kun tämä on ihan oma järjetön keksintöni. Järjetön siksi, että voisin toki harrastaa liikuntaa ihan ilmaiseksikin, tai ainakin huomattavasti halvemmalla. Eikä tämä oikeastaan ole edes ihan oma järjetön keksintöni, vaan pikkusiskoni, joka jo on ko. klubin jäsen.

Tuo äidin mielipiteistä välittäminen vasta järjetöntä onkin. Siis sillä tavalla, että en muka kestäisi mitään huomiota ilman itsenäisyyden välitöntä menettämistä. Ei se ole edes totta. Äiti on ollut ainoastaan mukava viimeiset viikot, ja antanut lahjojakin. Lupasi maksaa uudet silmälasitkin. Minulla on varmaan joku kiintymyssuhteen häiriö.

Menen tekemään borsch-keittoa. Se on helppoa, koska sitä saa valmiina pakasteena.

Raivoisaa

2007-02-28T14:30:00.000+02:00

Odottelen edelleen sitä *****n Maccia.

2007-02-19T16:34:00.000+02:00

Hiljaista on ollut. Minulla olisi Bloggerissa tallessa muutamakin draft, eli luonnos, eli puoliksi kirjoitettu postaus, mutten ole jaksanut viimeistellä niitä. Muutaman kohdalta ajatus on jo unohtunut. Yksi koski taannoista MOT-ohjelmaa, joka käsitteli koirien jalostusta. Sen johtoajatus on vielä tallessa, ehkä tekstikin valmistuu joskus.

Uusi kone on tulossa. Hieno kaunis valkoinen Mac. Odotan innolla.

Ostin kirjan nimeltä Halun evoluutio, ihmisen pariutumisstrategiat. Se on ihan kiva kirja, siihen on koottu varmaankin kaikki ne tutkimukset ja teoriat, mitä täälläkin blogissa on esitelty, sekä paljon muita. Ymmärrettävistä syistä (David M. Buss on julkaissut Halun evoluution uudistetun version jo v. 2003) M(oll)A-teoriaa ei kirjassa käsitellä.

Tämä tulee jo uniinkin

2007-02-13T16:32:00.000+02:00

Näin unta blogista, jonka nimi oli Kiihtyvää Yhdenvertaisuutta. Siinä oli sininen aaltokuvioinen tausta, ja viimeisimmässä postauksessa oli tummasävyinen valokuva jostain linnuista merellä. En tiedä mitä lintuja ne oli, ehkä jotain sotkia, aika isoja ne oli. Kiihtyvän Yhdenvertaisuuden kirjoittaja oli vihainen, koska joku oli laiminlyönyt niitä lintuja. Unessa ei selvinnyt mitä oli tapahtunut, oliko joku hylännyt kesyt linnut merelle vai oliko tapahtunut öljyvuoto, ja valtio ei ollut huolehtinut öljyisistä linnuista.

Harmitti, kun heräsin ennen kuin ehdin lukea enempää. Se oli hyvä blogi.

The sweet love story that is older than the sea

2007-02-10T12:11:00.000+02:00

Verona, 5000-6000 vuotta sitten

Tarkoittaako tämä sitä, että romanttista rakkautta eivät keksineetkään keskiajan trubaduurit?

Uskollisuus

Uskollisuus ja rakkaus ovat kaksi eri asiaa, kuin kukka ja jalokivi.
Ja kuin kukka, rakkaus kuihtuu ja muuttuu
tai se ei olisi kukan kaltainen.

Oi kukat kuihtuvat, niillä nopea liike, pieni elämän virta
purskahtaa varren huippuun, kimaltaa, kääntyy paraabelina,
vaipuu ja on poissa kuin komeetta joka kaartaa näkymättömään.

Oi kukat ovat kaiken aikaa matkalla
kuin komeetat, ne tulevat näköpiiriimme
päiväksi, kahdeksi, poistuvat, hitaasti katoavat.

Ja meidän tulee ottaa ne lennosta vastaan ja päästää menemään.
Palmsamoidut kukat eivät ole kukkia, eternellit eivät ole kukkia,
kukat ovat liikettä, nopeaa liikettä, värikäs ele,
siinä niiden suloisuus. Ja sitä on rakkaus.

Jalokivi on toista. Se kestää paljon kauemmin kuin me,
niin paljon paljon paljon kauemmin kuin me,
että tuntuu kuin se kestäisi ikuisesti.
Kuitenkin tietää että se virtaa pois,
kuin kukat ja me, hitaammin vain.
Ihmeellisen verkkaan virtaa safiiri!

Kaikki virtaa, ja jokainen virta vertautuu jokaiseen toiseen.
Kukat ja safiirit ja me, kukin tavallaan virraten.
Muinoin kun safiirit saivat hengen ja syntyivät kaaoksen hurjista
orgasmeista
aika oli hitaampaa, silloin kun kalliot syntyivät.
Safiirin synty vei aioneja ja aioneja vie sen poismeno.

Ja kukan vie kesä.

Ja mies ja nainen ovat kuin maa, joka synnyttää kukkia
kesällä, ja rakkautta, mutta alla on kallio.
Kukkia vanhempi, saniaisia vanhempi, yksisoluisia vanhempi,
vanhempi kuin itse alkulima kaikkineen on ihmisen sielu kaiken alla.

Ja kun kaikista rakkauden hurjista orgasmeista
hitaasti muotoutuu jalokivi muinaisissa, jälleen sulaneissa kallioissa,
kahden ihmissydämen muinaisissa kallioissa, miehen ja naisen,
siitä kiteytyy rauhan kristalli, luottamuksen kova hidas jalokivi,
uskollisuuden safiiri,
yhteisen rauhan jalokivi nousee rakkauden kaaoksesta.

D. H. Lawrence, 1885-1930
Suom. Alice Martin

2007-02-09T15:51:00.000+02:00

Eräs ystäväni pyysi minua mukaansa Alfa-kurssille. Se on seurakunnan järjestämä tutustu Jumalaan -kurssi. En tiedä pitäisikö mennä. Olisi se kai ihan hyvä tietää, että mistä tässä valtion kirkossa on oikein kyse.

Ja uskooko muut, että kuoleman jälkeen joutuu tuulikaappiin odottamaan, että pääsee taivaaseen.

M(oll)A-teoria

2007-02-08T11:20:00.000+02:00

Viime yönä jouduin kriisiin luettuani tarpeeksi Ihmissuhteita ja tasa-arvoa. Henry vertasi ihan hyvin parisuhdemarkkinoita työpaikan hakuun, ja tuli ilmeisesti siihen tulokseen, että keskivertomiehen ei kannata jahdata keskivertonaisia (eli vastata heidän ilmoituksiinsa nettideittipalvelimilla), koska heillä on kuitenkin niin paljon vientiä, ettei se kannata. Minä sitten huvikseni kysyin että mikä on keskivertonainen. Sain vastaukseksi, että ei ruma eikä kaunis, muttei myöskään nätti, ei kovin älykäs muttei tyhmäkään, ei herätä mitään ihmeellisiä tunteita useimmissa ihmisissä. Olin sitten hyvin hämmentynyt. Millainen ihminen ei herätä useimmissa ihmisissa mitään tunteita? Ja miten sellainen ihminen voi olla keskiverto? On vaikea kuvitella sellaista ihmistä, jonka olemassaololla ei olisi useimmille mitään merkitystä. Kaikissa ihmisissä on niin paljon ominaisuuksia, että jonkun niistä on PAKKO herättää jotain suurempia tunteita, negatiivisia tai positiivisia. Ja miten niin tässä on kyse vain ulkonäöstä? Luulin, että tämä edes etäisesti liittyisi romantiikkaan ja jopa rakkauteen, mutta näköjään puhutaan vain todennäköisyyksistä.

No, jouduin siis syvähköön kriisiin keskellä yötä. Itkin ja tärisin. Ei tämä voi olla totta, ajattelin. Miten nämä voivat suhtautua muihin ihmisiin vain todennäköisyyksinä? Miten he voivat ajatella, että jos ei ole mahdollisuuksia saada sitä, jonka oikeasti haluaisi, täytyisi tyytyä sellaiseen, joka ei aiheuta mitään tunteita?! Ei aiheuta mitään tunteita. Miten sellaisen ihmisen kanssa voi edes kuvitella seurustelevansa. Tässä täytyy olla joku ymmärrysvirhe.

Kriisistä sitten pikkuhiljaa kehkeytyi ajatuksia. Mietin, miksi toiset ihmiset vastustavat MA-teoriaa niin paljon. Henryhän selitti ihan hyvin, että toisiin työpaikkoihin on niin paljon hakijoita, että todennäköisyys tulla valituksi tavanomaisella hakemuksella on häviävän pieni. Samalla tavalla voidaan sanoa, että jollakin ihmisellä voi olla niin paljon halukkaita seurustelu- tms. kumppaneita, että täytyy todella erottua joukosta, jos haluaa tulla valituksi. MA-teorian vastustajat sanovat, että kaikki ovat yksilöitä, eikä ihmisiä voi laittaa tällä tavalla paremmuusjärjestykseen. MA-teorian kannattajat sanovat, että tämä on ihan peruslogiikkaa, ei tästä voi olla eri mieltä. Ja molemmat osapuolet useimmiten vaikuttavat ihan järkeviltä, ainakin perusajatukseltaan. Miksi tässä siis on tällainen ristiriita, ja miksi keskivertoihmistä on niin vaikea määritellä?

Nyt pääsen M(oll)A-teoriaan. Korostan, että tämä on juuri sitä mitä on, eli ihan oma teoriani joka perustuu ties mihin, ja niin saa ollakin. Kyllä minäkin saan kehittää omia teorioita ja nimetä niitä itseni mukaan. Pahoittelen, jos tämä on paikoin vaikeaselkoista tekstiä, en ole enää yhtä teräväjärkinen kuin viime yönä. Mutta, asiaan: M(oll)A-teorian mukaan on kahdenlaista keskinkertaisuutta, kahdenlaista "arvoa". On markkina-arvo-teoria-keskinkertaisia ihmisiä, eli heitä, joilla voidaan katsoa olevan keskinkertaisesti vientiä. He saavat jonkun verran vastauksia deitti-ilmoituksiinsa, mutta he eivät ole kaikkein halutuimpia, eivät tosin kaikkein vähiten haluttujakaan. Heidän markkina-arvonsa [MA] on keskimääräinen. Suurin osa ihmisistä on tällaisia, koska tämä on vain laskennallinen juttu ja perustuu ainoastaan siihen, miten haluttua seuraa ko. ihminen on niissä piireissä, joissa hän liikkuu. MA muuttuu ajassa ja paikassa. Erot MA:ssa eivät yksinään riitä selittämään parisuhdekäyttäytymistä, koska hyvin erilaisilla ihmisillä voi olla melko sama MA. Voidaan tehdä MA:ltaan keskimääräisen henkilön profiili, mutta se ei ole kovin yksityiskohtainen eikä välttämättä vastaa ketään todellista ihmistä. Korkea MA ei myöskään tarkoita, että automaattisesti saisi aina sen, jonka haluaa, eikä matala MA tarkoita, ettei ikinä saisi ketään.

On nimittäin olemassa myös toinen hyvin merkityksellinen arvo, kutsun sitä subjektiiviseksi arvoksi [SA]. Subjektiivinen arvo tulee esille tarkasteltaessa yksittäisiä tapauksia, kun MA ei sinällään enää päde. Yksittäisen henkilön kannalta joku voi olla keskinkertaisen hyvä/huono verrattuna muihin hänen tapaamiinsa ihmisiin. Ehkä hänessä on hyviä puolia suurinpiirtein saman verran, kuin huonoja. Jos hyviä puolia olisi enemmän, voitaisiin ajatella, että kohde on hyvä kandidaatti suhteeseen, jos huonoja puolia taas on enemmän, voidaan ajatella, että yhteensopivuus ei tällä hetkellä ole paras mahdollinen. Tällä ei välttämättä ole paljonkaan tekemistä varsinaisen markkina-arvon kanssa. Ainoastaan siinä tapauksessa, että henkilön subjektiiviset kriteerit ovat yhtenevät "keskimääräisen henkilön" tai "suuren yleisön" kriteerien kanssa, hän päätyy siihen lopputulokseen, että se hänelle sopivin ihminen on myös se, josta on kovin kilpailu.

Yksittäistapauksessa on henkilö X ja henkilö Y, jotka tapaavat suotuisissa olosuhteissa, kuten vaikka baaritiskillä. Käytä mielikuvitustasi ja päättele, kumpi on mies ja kumpi on nainen. Sovitaan, että Y:n markkina-arvo on tässä tilanteessa korkeampi kuin X:n. Paikalla on myös muita ihmisiä, joilla heilläkin korkeampi MA kuin X:llä. X:ää siis vilkuillaan merkitsevästi kaikkein vähiten porukassa. Tarkoittaako tämä, että Y väistämättä hylkää X:n ja lähtee kotiin jonkun muun kanssa? Ei. Voi käydä täysin päinvastoin, Y saattaa haluta kiihkeästi X:n luokseen iltateelle, mutta X saattaa kieltäytyä Y:n tarjouksesta ja lähteä kotiin jonkun kanssa, johon kompastui naisten vessan ovella ja jolla on matalampi MA kuin kenelläkään koko rakennuksessa. Tai sitten X ja Y lähtevät keskenään toisen kämpille ja elävät onnellisena elämänsä loppuun asti.

Eikö MA:lla siis ole mitään merkitystä? On, mutta yksittäistapauksissa on enemmän painoarvoa subjektiivisilla mieltymyksillä. X siis katsoo Y:tä ja tekee hänestä arvion. X huomaa yksityiskohtia ja suurempia kokonaisuuksia. Hän esimerkiksi huomaa, että Y:llä on jääkiekkoilijan varusteet päällä, hän siis luultavasti pelaa jääkiekkoa. X huomaa, että Y:llä on pitkät kaarevat silmäripset ja suuret korvalehdet. X huomaa, että Y on pitkä, eikä se johdu pelkästään hokkareista. X huomaa, että Y ei ole ajanut partaansa tänään. X huomaa, että Y tuoksuu hyvältä, siltä uudelta Axelta, joka turns nice girls naughty. X huomaa, että Y puhuu hieman murtaen suomea. X huomaa, että Y juo valkoviiniä jäillä. X huomaa, että Y:n kasvonpiirteet muistuttavat X:n isän kasvonpiirteitä. X huomaa, että Y:llä on karkeat kädet, mutta siistit kynnet. X huomaa, että Y vaikuttaa hieman uhkaavalta nojautuessaan puhuessaan X:ää kohti. X huomaa, että Y:llä on permanentti. X huomaa, että Y puhuu mielellään itsestään. X huomaa, että muut paikalla olijat käyvät vähän väliä juttelemassa Y:lle, mutta Y pysyy X:n seurassa.

No niin, tiesimme siis, että Y:llä on tällä hetkellä korkea markkina-arvo. Me emme kuitenkaan tiedä, mitä mieltä X on Y:stä analysoituaan Y:sta saamiaan tietoja. X voi olla intohimoinen lätkäfani, tai inhota jääkiekkoa. X voi pitää pitkää Y:tä seksikkäänä, tai sitten hän pitää enemmän miehistä, jotka ovat häntä itseään lyhyempiä. X voi pitää Y:n aksenttia kiehtovan eksoottisena tai sitten X voi olla rasisti. X:n mielestä permanentti osoittaa Y:n olevan Yksilö joka seuraa trendejä ja pitää huolta ulkonäöstään, tai sitten Yksilö joka ei käsitä miten huonosti hänelle sopii permanentti. X voi pitää Y:tä sivistyneenä, koska tämä juo valkoviiniä, tai sitten idioottina, joka yrittää vaikuttaa sivistyneeltä ja joka on pilannut halvan viinin jäillä ja vielä pitelee lasia kuin joisi punkkua. X voi kokea tuntevansa Y:n, koska tämä muistuttaa hänen isäänsä, tai sitten tuntea vastenmielisyyttä Y:tä kohtaan samasta syystä. X voi päätellä, että Y on ihanasti kiinnostunut hänestä ja "aito", koska ei lähde muiden MA:ltaan korkeampien mukaan, mutta X voi myös ajatella, että Y on epätoivoinen ja/tai jo käynyt läpi kaikki muut paikalla olijat, tai sosiaalisesti rajoittunut, koska ei ymmärrä vihjeistä, että X:kin haluaisi välillä jutella jonkun muun kanssa.

Osa näistä arvioista tapahtuu hyvin nopeasti ja alitajuisesti, ja ne perustuvat pääosin ulkonäköön ja eleisiin (= ensivaikutelma). Henkilö Y:n persoonallisuus tulee paremmin esille vasta tuttavuuden syventyessä. Ja se, mitä ominaisuuksia henkilö X Y:ssä huomaa ja mitä hän niistä ajattelee, riippuu täysin henkilö X:n luonteesta ja herkkyydestä ja elämänkokemuksista ja sen sellaisesta. Voidaan kuvitella, että henkilö X tekee jokaisesta tapaamastaan henkilöstä mielessään listan, johon on merkitty hyvät ja huonot esille tulleet ominaisuudet, ja arvotettu ne jollain luvulla. Tästä seuraa erilaisia painotuksia, eri asiat ovat eri ihmisille eri tavalla tärkeitä. Esimerkiksi Y voisi saada X:ltä +145 pistettä siitä hyvästä, että osoittaa kiinnostusta X:ää kohtaan, ja -67 pistettä siitä hyvästä, että hänellä on luistimet jalassa baarissa. Kun nämä kaikki lasketaan yhteen, jäädään joko plussan tai miinuksen puolelle, ja siitä riippuu, mitä mieltä X on Y:stä. Pitääkö hän Y:stä hyvin paljon, paljon, vähän, ei yhtään... Lopputulos ei tietenkään ole staattinen, vaan muuttuu sitä mukaa, kun X saa uutta tietoa Y:stä. X voi myös milloin tahansa muuttaa mielipidettään jostain jo arvottamastaan ominaisuudesta, koska tämähän on X:n mieli ja X voi tehdä mielellään mitä haluaa. Henkilö Z voisi painottaa Y:n ominaisuuksia täysin eri tavalla (vaikka +198700 pistettä ja papukaijamerkki siitä hyvästä, että Y on tullut baariin luistimet jalassa) tai huomata aivan eri asioita. Onneksi tämä arviointi ja arvotus ja yhteenlasku tapahtuu suurelta osin tiedostamattomasti aivoissa, joten Z tai X eivät mene sekaisin laskuissaan, vaikka tuntisivat monta ihmistä.

Eli. Tehtyään tapaamastaan henkilöstä SA:n, arvioija miettii, mitä muut ihmiset mahtavat tästä samasta tyypistä olla mieltä, ja määrittelee sen perusteella arvion hlön MA:sta. Henkilön "todellinen markkina-arvo" muodostuu, kun yhdistetään usean eri ihmisen tästä henkilöstä tekemät subjektiiviset arviot. Se joka on eniten plussan puolella, on halutuin ja siten MA:ltaan korkein (eli YTN/YTM). Markkina-arvo ei siis ole täysin irrallinen ja teoreettinen arvo, sillä vaikka kaikki (arvostelijat ja arvosteltavat) ovat yksilöitä, he ovat kuitenkin aikansa ja kulttuurinsa tuotteita, mikä näkyy myös heidän mieltymyksissään.

Esim. Kaikki baarissa olijat tekevät oman subjektiivisen arvionsa C:stä ja X:stä. Kaikki ovat sitä mieltä, että C on mm. kaunis, älykäs ja rikas, ja pitävät näitä hyvinä ominaisuuksina. Sen sijaan vain 1/3 porukasta on sitä mieltä, että X on kaunis, 2/3 pitää häntä älykkäänä ja vain 1/7 rikkaana. Rikkaus lienee näistä ainoa, jota voi jotenkin mitata, muut ovat mielipidekysymyksiä. Kauneus on katsojan silmissä yms. Mielikuvillahan tässä pelataan joka tapauksessa. Arvioissa on myös monta muuta ominaisuutta, mutta niiden osalta arvioitsijoiden mielipiteet poikkeavat toisistaan niin paljon, ettei niitä voi verrata. Kuitenkin subjektiivisten arvioiden loppusummia vertaamalla voidaan huomata, että C on kaikenkaikkiaan halutumpi (enemmän plussapisteitä). C on siis YTN tässä seurassa, ainakin suhteessa X:ään. Se ei tietenkään tarkoita, että hän olisi kaikkien paikalla olijoiden mielestä kauniimpi, rikkaampi tai älykkäämpi tai muutenkaan parempi, se vain tarkoittaa, että hän on keskimäärin parempi.

Henkilön (oletettu) markkina-arvo voi toki vaikuttaa myös subjektiivisen arvon muodostumiseen. Onhan markkina-arvo kuitenkin ominaisuus siinä missä mikä tahansa muukin. Ehkä arvioija haluaisi halutun kumppanin nostaakseen omaa sosiaalista statustaan. Arvioija voi pitää korkeaa MA:a jopa tärkeimpänä ominaisuutena (vrt. "miljoona kärpästä ei voi olla väärässä"). Vähän kuin ostaisi kalliin auton vain sen takia, että se on kallein. Tämä on joko hölmöä tai laskelmoivaa. Toisaalta jollakin toisella matala MA voi olla ehdoton vaatimus. Arvioija saattaa pelätä, että jos kumppani on liian kiinnostava vieraiden mielestä, suhde ei kestä. Arvioija voi myös haluta tietynlaisen etulyöntiaseman suhteessa.

Sitten on vielä muuan kolmas tekijä. Sanon sitä salaperäiseksi tekijäksi [SPT]. SPT on ihastumista, rakastumista, kemiaa, kaikkea yliluonnollista (kemiahan nimenomaan on jotain yliluonnollista). Sitä tunnetta, että tuo on Se Paras Tyyppi, yksi ja ainoa. Sitä tunnetta, että meidät on luotu toisillemme ja kohtalo kuljetti meidät nyt yhteen. SPT:hen voi lukeutua myös ne mystiset biologiset ominaisuudet, jotka vaikuttavat parinvalintaan ilman, että aina tiedämme mistä on kyse. Kuten ne kuuluisat feromonit. Samalla tavalla kuin SA on tärkeämpi kuin MA, on SPT merkittävämpi tekijä kuin SA ja MA yhdessä. SPT voi muuttaa joitakin subjektiivisia arvoja negatiivisesta tai merkityksettömästä positiiviseksi, ja siten keikauttaa SA:n loppusumman huomattavan positiiviseksi. Toisaalta, jos SPT puuttuu, ei auta, vaikka kaikki muu natsaisi. Vaikka joku olisi teoriassa kuinka täydellinen kumppani tahansa, mutta Se Jokin puuttuu, ei voi mitään.

SPT saattaa siis sekoittaa koko pakan, koska ihmiset ovat hölmöjä tunneotuksia. Jos X on ihastunut Y:hyn, vaikka se ei SA:n ja MA:n valossa olisikaan järkevää, X:n mieli luultavasti koittaa unohtaa Y:n huonot puolet tai kääntää ne positiivisiksi. X voi ajatella, että "Y ei ole täydellinen, mutta ihana, ja saisin jonkun paremman, mutta en vain voi lakata ajattelemasta häntä. En voi elää ilman häntä." Ihmissuhteissa ja tasa-arvossa ihmeteltiin, miten nainen voi haluta jatkaa suhdetta väkivaltaiseksi tietämänsä miehen kanssa. Eikö hakkaamisen pitäisi olla ehdoton nou-nou? Joo, pitäisi. Mutta SPT se vaan sekoittaa ihmisen pään.

Nyt kuvioihin tulee sitten tietenkin - *rumpujen pärinää* pelimiehet! Johan tätä jo odotettiinkin. Miehen käsikirjassa, jota en muuten ole enää pitkiin aikoihin jaksanut lukea, sanotaan useasti, että miehen täytyy aiheuttaa naisessa ihastumista. Ja sitten neuvotaan, miten sen ihastumisen tunteen saa aikaan. Sanotaan myös, että jos ihastumisen tunne on riittävä, miehen todelliset ominaisuudet jäävät vähemmälle merkitykselle. Jos ihastumisen tunnetta voi aiheuttaa tietyillä ominaisuuksilla (käyttäytymisellä ja sanomisilla yms.), ja näitä ominaisuuksia voi oppia, niin eikö koko SPT-kategoria kuuluisi SA:n alaisuuteen? Ehkä niin, mutta muistetaan, että tämä on M(oll)A-teoria ja haluan erottaa itse ihastumisen tunteen omaksi salaperäiseksi tekijäkseen. Elämässä pitää olla mystiikkaa. Pelimies voi siis hankkia ja opetella ilmaisemaan ominaisuuksia, jotka saavat SA:n kilahtamaan reilusti plussan puolelle ja naisen ihastumaan. Kuitenkaan pelimies ei voi suoranaisesti aiheuttaa sitä ihastumisen tunnetta, se tapahtuu naisen päässä tai sydämessä tai milloin missäkin. Pelimiehen tarkoitus on antaa naiselle niin paljon hyviä ominaisuuksia, että hänessä olevat viat jäävät vähälle huomiolle. Tietenkin pelimiehen täytyy samalla olla herkkä sille, mitä nainen häneltä haluaa kuulla, ettei tule pilanneeksi koko juttua harkitsemattomilla riskeillä. Vaara naisen karkaamiseen on tietenkin sitä pienempi, mitä huonommaksi nainen oman MA:nsa arvioi. Ehkä tarpeeksi korkea SA yhdistettynä sopivan riskin MA:oon aiheuttaa automaattisesti ihastumista.

M(oll)A-teoria haluaa siis selittää, miten nämä kolme korreloivat keskenään. MA:lla on merkitystä, ja MA on sellainen arvo, joka voidaan joka hetki selvittää riittävän tarkasti kattavalla gallupilla. Kuitenkin MA:lla on käytännön tasolla merkitystä vain silloin, kun X arvioi Y:n MA:a ja sitten arvioi omaa MA:aan, ja kun Y samalla arvioi X:n arvoa suhteessa omaan arvoonsa. X:hän ei todennäköisesti tee gallupia baarissa siitä, kuka on kiinnostunut Y:stä, hän vain olettaa jotain. Vaikka Y:n MA olisi todellisuudessa mikä, X:n iskutilanteessa on merkitystä vain sillä, mitä X olettaa Y:n markkina-arvosta. MA on kuin kortit pokerissa: oman käden tietää, muttei tiedä mitä muilla on. Muiden kortit voi päätellä ainoastaan heidän eleistään. Omalla kädellä ei ole mitään merkitystä, jos sitä ei osaa suhteuttaa muihin. X:n käsi voi olla kuinka huono tahansa, mutta hän voi kuvitella omaavansa ihan hyvän käden suhteessa muihin, ja varsinkin hän voi kuvitella, että yksittäistapauksena Y:n käsi on vielä huonompi. Tai sitten X voi tietää omat korttinsa, muttei yhtään tiedä mitä Y:llä on. Samoin X voi tietää omat ominaisuutensa hyvinkin tarkkaan, muttei välttämättä tiedä ollenkaan, minkä arvoisia ne muille ovat.

Yksilön arvio omasta markkina-arvostaan on siis se asian ydin. Se on tärkeämpi tieto, kuin se mikä MA todella on. Oman arvionsa perusteella X päättää, kannattaako tyytyä siihen mitä on tarjolla, vai passata ja toivoa löytävänsä joku subj. arvoltaan parempi. Eli vielä: X tekee oletuksia markkina-arvoista, ja vertaa riskejä Y:stä tekemäänsä SA-listaan. Jos Y:n lista on miinuksella, muttei pahasti ja X katsoo, ettei hänen kädellään kuitenkaan muualla voita, hän saattaa tulla siihen tulokseen, että ehkä on parasta vain tyytyä Y:hyn. Jos X tietää/olettaa MA:nsa olevan ihan kohtuullinen tai jopa hyvä jossain muualla, hän luultavasti ottaa riskin, vaihtaa baaria ja jättää Y:n yksin juomaan valkkaria. Pokerissa pelataan rahasta, tässä parisuhdepelissä pelataan seurasta. Jos X hylkää Y:n tarjouksen, hän ottaa riskin jäädä (loppuiäkseen) yksin. X:n siis täytyy punnita riskit ja edut, ja tehdä joku päätös.

Otetaan uusi esimerkki. Henkilö C:llä on epätavallisen korkea markkina-arvo, hän ei ole ikinä saanut pakkeja. C on samassa baarissa X:n ja Y:n kanssa. C huomaa Y:n ja tekee samanlaisen SA-analyysin kuin X. Y saa poikkeuksellisen korkeat pisteet C:n mielessä, pelkkiä plussia. Y olisi C:lle erittäin sopiva kumppani. C kuitenkin saa selville, että Y ei olisi sopiva elinluovuttaja hänelle. On mahdollista, että C joskus sairastuu, ja tarvitsisi uuden munuaisen. C luottaa markkina-arvoonsa, ja päättää jatkaa täydellisen kumppanin etsintää. Hän luottaa siihen, että silloin kun hän löytää sen täydellisen kumppanin, hän myös saa haluamansa.

Tällaisessa tapauksessa voidaan ajatella, että päätös parisuhteen tms. aloittamisesta perustuu pääasiassa markkina-arvo-analyysiin. Ehkä niin, mutta jos henkilö markkina-arvo-analyysin jälkeen tulee siihen tulokseen, että hänen korttinsa eivät riitä tämän parempaan yksilöön, niin sitten MA:lla ei enää olekaan väliä.

Pyhä kolminaisuus on M(oll)A-teorian mukaan siis markkina-arvo, subjektiivinen arvo ja salaperäinen tekijä. MA on tässä yhtälössä laskelmoiva ulottuvuus, SA käytännön taso ja järki, SPT on tunne ja sydän. Ne vaikuttavat toisiinsa, mutta kuitenkin ovat myös itsenäisiä. Järjestetyissä avioliitoissa varmaankin SA- ja MA-tasot ovat hyvin hallussa, liitto on siis järkevä molempien osapuolien kannalta. STP saattaa tulla myöhemmin kuvaan mukaan, "kasvetaan rakkauteen". Hulluissa Romeo+Julia-liitoissa suhde perustuu lähinnä STP:lle eli tunteelle. Tällaiset liitot voivat olla tuhoisia. Pahimmillaan järkevä liitto on kuiva ja hitaasti tappava, intohimoinen suhde taas voi päättyä epätoivoon ja hengen lähtöön. Paras ja kestävin suhde lienee sellainen, jossa kaikki elementit ovat tasapainossa. Oikeastaan on ihmeellistä, että kukaan ylipäänsä löytää jonkun, jota rakastaa ja joka rakastaa takaisin. Lottovoittajaa ei kuitenkaan kiinnosta miten epätodennäköinen voitto oli.

Bodum

2007-02-07T16:48:00.000+02:00

Ostin vihdoin sen pressopannun. Tai siis sellaisen lasikannun, jossa on metallinen siivilä ikään kuin mäntänä. Kannuun laitetaan kuumaa vettä ja teetä tai kahvia, ja sitten annetaan olla hetki. Sen jälkeen mäntä painetaan alas, ja kaadetaan valmista teetä tai kahvia kuppiin. Pressokannu maksoi aika paljon, se on sveitsiläinen vissiin, mutta myyjä sanoi, että kyllä tämä on parempi kuin ne halpis kannut, koska kun rikot tuon lasikannun niin saat ostettua uuden tilalle. Ystävällinen myyjä teki siis luonneanalyysin ja osasi myydä sopivan tuotteen.

Noh, olen ihan tyytyväinen pannuun. On se aika eurooppalaisen tuntuinen. Tosin tajusin kyllä hyvin pian, miten turha se todellisuudessa on. Jos haluaa teetä, joutuu nyt pesemään kupin ja lusikan lisäksi pannun ja moniosaisen siivilän. Samanlaista teetä saisi, jos ostaisi pienen kannun, jossa on simppeli siivilä suoraan kaatonokassa, tai sitten sellaisen ihan pienen yhden kupin siivilän. Samoin pannukahvia voi tehdä vaikka kattilassa. Mutta se on nyt vähän myöhäistä.

Ihanaa olla nainen

2007-02-07T16:32:00.000+02:00

On ollut niin kylmä, että selluliitit kohmettuu, jos on yli kymmenen minuuttia ulkona. Jostain syystä selluliitti kyllä jäätyy nopeasti, mutta sulaa hitaasti. Ehkä selluliitti on itsetuhoista (yrittäessään pysyä lämpimänä keho polttaa rasvaa, minkä taas pitäisi periaatteessa hävittää selluliittia).

Ou gaad.

2007-02-06T14:00:00.000+02:00

Luin Rumbaa ja Damn Seagullsin haastattelua. Olin ihan järkyttynyt, kun bändin kitaristilla tai jollain oli suomalainen nimi. Ihan että mitäh?! Sitten huomasin, että kas, niinhän niillä muillakin näkyy olevan. En tiennyt, että DS on suomalainen. En ihan oikeestikaan. Muistaakseni joskus kun ekan kerran koko perkeleen lokeista kuulin, saatoin ajatella että ne ehkä olis kotimainen bändi, mutta sitten sain jostain vakuuttavaa faktaa, että ei kyllä ne on brittejä. Ja siinä uskossa olen nyt elellyt suhteellisen tyytyväisenä, kunnes nyt tänään maailma tältä osin järkkyi.

Maailman järkkyminen tällä tavalla harmittomasti on aina yhtä piristävää. Onkohan se se pelästymisestä aiheutuva adrenaliinikuohu vai mikä, en tiedä.

Black on black

2007-02-02T16:26:00.001+02:00

Onko paljon mustia gootteja? Voiko gootilla olla afro?

Mun koira on hei kaikkeist tärkein.

2007-02-01T17:27:00.000+02:00

Ladykiller oli mennyt blogissaan kirjoittamaan siitä, miten hän on joka hetki huolissaan koiristaan nyt, kun toinen koira meinasi kuolla kofeiinimyrkytykseen. Ja sitten toiset ihmiset tuli sanomaan, että vähänkö olet tyhmä, et tiedä mistään mitään kun sulla ei ole lapsia.

Telkkarista tuli joskus sellainen amerikkalaisetonhulluja -dokumentti, jossa kuvattiin jenkkiläisten koiranomistajien elämää. Olihan siinä aika häiriintyneen oloisia ihmisiä. Yksi ripustautui yorkshirenterrieriinsä avioeron jälkeen, eikä pystynyt kuvittelemaan miten selviäisi jos se joskus kuolisi (no niinhän ei tietenkään ikinä tule käymään, pikkukoirilla kun on tunnetusti tapana elää yhtä vanhoiksi kuin emäntänsä). Sitten siinä oli sellaisia vähän vähemmän epänormaaleja tai ainakin rajatapauksia, joissa oli mm. muutettu maalle koirien takia, ostettu pakettiauto koirien takia ja syötettiin koiria yltiötarkasti. Nauroin silloin emännälle, joka syötti koirilleen itsetehtyä luomuruokaa, johon lisättiin vaikka mitä valkosipulijauhetta ja oluthiivaa ja merileväuutetta ja öljyjä. Silloin minulla ei vielä ollut omaa koiraa.

No, nyt on. Ja mites kävikään, kokkasin koiralle eilen aamupalaksi bulgur-pataa lammaslihapullilla, lohikuutioilla ja naudanmahalla, höystettynä keitetyllä pinaatti-porkkana-raasteella ja tarjoiltuna kermaviili-auringonkukkaöljy-pellavansiemenöljy -hunnulla. Päälle oli ripoteltu vielä mitallinen glukosamiinijauhetta niveliä varten. Ja jos mulla olis valkosipulijauhetta tai oluthiivaa tai merileväuutetta tai lohiöljyä, niin laittaisin sitäkin. Tilannehan oli siis sellainen, ettei ollut sitä koiran tavanomaista ruokaa (keitettyä kalkkunaa, riisiä ja porkkanaa, 2,80 e/kg, jota menee kilo päivässä), joten piti vähän improvisoida. Jos yhtään parantaa tilannetta, niin olisin helposti voinut antaa koiran olla nälissäänkin (ei sen ole pakko syödä joka päivä), mutta kun se on nyt ihan oikeasti liian laiha, niin sen pitää syödä niin paljon kuin mahdollista. Ja kerrottakoon vielä, ettei se ruoka ollut niin suuritöinen kuin voisi kuvitella, keitin bulgurin paistinpannulla yhtä aikaa pinaatin ja porkkanan kanssa, lammaslihapullia ja mahapullia oli pakastimessa ja ne muut höysteet nyt vaan tulee ihan automaattisesti jo.

Eikä tässä vielä kaikki! Eilen menin sitten kauppaan ostamaan koiralle ruokaa. Tavallisesti se syö Kennelrehun autosta edullisesti saatavia lihoja, mutta nyt ei ollut autoa tulossa eikä oikein edes tilaa pakastimessa niin isoille erille kanansiipiä ja jauhelihaa. Ja välillä syötän sitten sitä jo mainittua kalkkuna-riisi-mössöä, jota saa tavallisten ruokakauppojen pakastealtaasta. Menin siis tavalliseen ruokakauppaan, ja mitä näinkään! Lihatiskillä oli iso paketti maustamattomia kanansiipiä 3,50 e/kg ja muovipusseihin pakattua porsaankylkeä (hintaa en enää muista). Ostin niitä, ja kuusi purkkia smetanaa. Smetana on hapatettua kermaa, rasvaprosentti 42 (koira on laiha, kuten jo sanoin). Kotona pilkoin porsaankyljen ja pakastin sen pienissä erissä, samoin kanansiivet. Iltapalaksi koira söi sitten mahan täyteen kalkkuna-riisi-porkkanaa, kananmunaa, jauhelihaa, porsaankylkeä ja smetanaa. Itse asiassa se vielä kehtasi jättää syömättä pari kylkifilettä! Ihan niin kuin maailmassa ei olisi yhtään nälkää näkevää ihmistä...

Mutta niin, ei ne koiran ruoat ole keltään muulta kuin ehkä minulta itseltäni pois. Eikä se, että joku rakastaa koiraansa ole kenenkään toisen lapselta pois. En tiedä Ladykillerin taustoja, mutta itse olen kai ollut niin paljon eri sorttisten elukoitten kanssa tekemisissä, etten ihan pienestä enää hätkähdä. Voin kyllä huomata, jos koiralla on joku hätänä ja ymmärtää, että se vaatii tiettyjä toimenpiteitä, mutta kai olen niin parkkiintunut, etten ota sitä henkilökohtaisesti. En varmaan menettäisi yöunia koiran sairauden takia. Voisin olla huolissani, mutta en menisi sekaisin. Vaikka kyllä minä muutama vuosi sitten itkin, kun hevosella oli kaviopaise eikä se meinannut päästä laitumelta talliin, kun sattui niin paljon. Pari vuotta sen jälkeen olinkin sitten hoitanut niin monta kaviopaisetta, ettei niissä enää ollut mitään ihmeellistä, ja eihän niissä varsinaisesti olekaan.

Tylsäää

2007-02-01T11:46:00.000+02:00

Kyllästyttää. Blogistan ahdistaa jotenkin. Ei pitäis lukea Ihmissuhteita ja tasa-arvoa, se on masentava. En kestä. Pitäisi ehkä etsiä uusia blogeja, jos niistä innostuis, mutta en halua.

Pitäisi ostaa kaneille heinää. Ne syö sitä ihan tolkuttomia määriä. Kaksi pientä palloa, mahtavatko painaa ees kiloa (no kyllä kai), mutta heinää menee ja menee ja menee. Ne tulee muuten nykyään jo toimeen keskenään. Se on hieman hellyyttävää, ne on paljon hauskempia kahdestaan (yksinään ne lähinnä vaan jurottaa jossain nurkassa tai sängyn alla). Kaikkien olemassaolon perimmäinen tarkoitus on tietenkin viihdyttää minua.

Pitäisi ehkä ostaa myös uusia kaloja akvaarioon. Siellä ei ole kuin yksi, joka ei varmaan enää muista olevansa parvikala.

Tänään bussissa

2007-01-30T18:32:00.000+02:00

Olin menossa töihin. Olin myöhässä, mutta eipä sille enää bussissa mitään voi, joten olin ihan hyvällä tuulella. Istuin jonkun miehen viereen, vaikea sanoa minkä ikäinen hän oli. Jotain kahdenkymmenenviiden ja neljänkymmenen väliltä, veikkaisin villisti. Ihan normaalin näköinen suomalainen mies, ehkä vähän keskimääräistä siistimmin pukeutunut. Ainakin hällä oli melko uudet kengät, sellaset ruskeat mokkanahkaiset tennarit tai jotkut. Olin ihan omissa ajatuksissani ts. en ajatellut mitään. Taisin katsoa miehen käsiä. Hän siirsi kättään niin, että takin hiha vähän nousi. Hänen käsivartensa oli melko karvainen. Olin hyvin yllättynyt. Jotenkin se oli vaan odottamatonta, se karva. Olisin halunnut silittää hänen kättään, sormenpäillä ihan kevyesti ranteen sivusta. Kuvittelin jo miltä se tuntuisi. Se ajatus tuli melkein refleksinomaisesti. Onneksi sain itseni kiinni ennen kuin ehdin liikkua. Alkoi naurattaa. (Mua muutenkin naurattaa aika usein bussissa. En naura silloin muille ihmisille, vaan omille ajatuksilleni. Yleensä.) Oli niin lähellä, etten olisi kurottanut silittämään sitä miestä. Siihen olisin sitten havahtunut, että oho, eihän bussissa oikeasti hipelletä ihmisten karvoja. "Anteeksi. Se oli vahinko."

Olisikohan se mies sitten tullut kovin tietoiseksi omasta karvaisuudestaan ja kiusaantunut?

Grynost - Ryynijuusto

2007-01-21T16:59:00.000+02:00

Muistan joskus lapsuudessa nähneeni mummoni syövän raejuustoa. Se ei ollut mitään tavallista raejuustoa, vaan ihan pienirakeista ja hyvää. Tämä tapahtui joskus 80- ja 90-lukujen vaihteessa, luulisin. Siitä lähtien tuo raejuusto on jossain määrin vaivannut minua. Mistä sitä saa? Myydäänkö jossain uutuusraejuustoa ("US-KO-MA-TON-TA! Valio-raejuusto nyt entistä pienemmillä rakeilla!"), oliko se jotain maalaisraejuustoa...? Olen elätellyt toivetta törmätä joskus uudestaan tuohon ihmeelliseen maitotuotteeseen.

Tänään sitten vihdoin päätin hylätä haaveeni ja kokeilla sitä toista vaihtoehtoa, joka on kummitellut mielessäni jo useamman vuoden, mutta kuitenkin niin pienenä, että se on ollut helppo jättää huomiotta. Päätin kokeilla, saako haarukalla muussattua ihan tavallista raejuustoa pieneksi. Ja kyllä sai. Huoh. Ei siinä ollutkaan mitään taikaa.

Ps. Jos joku tietää, että ennen vanhaan on myyty ihan pienirakeista raejuustoa, niin vielä ei ole liian myöhäistä kertoa!

Toiset hölmöt uskoo niin...

2007-01-18T17:01:00.000+02:00

Taidan uskoa, että kaikella on tarkoituksensa. Tai siis että kaikella tapahtuvalla on vaikutusta tulevaisuuteen, eikä nykyhetki voisi olla toisenlainen kuin mitä se on. Onko se kohtaloon uskomista? Toisaalta en osaa sanoa, miksi tapahtumilla pitäisi olla - tai edes voisi olla - joku tarkoitus. Jos niillä on joku tarkoitus, täytyisi olla joku tai jokin, joka jo tietää miten kaikki tulee tapahtumaan. Jos nyt rupeaa ajattelemaan evoluutiota (johon niinikään uskon), huomaa väkisinkin pienen sisäisen ristiriidan. Evoluutiohan on tavallaan sattumanvaraista, kehitys ei ole eteenpäin menemistä, vaan sopeutumista. Evoluutiota ei ohjaile tai rajoita mikään muu kuin ympäristö ja yksilöiden potentiaali muuttua.

Uskon myös (ja tämä on hullua), ettei voi tulla mitään, mistä en selviäisi. En tiedä miksi niin uskon. Jotenkin vaan en pysty kuvittelemaan sellaista tilannetta, jossa ei olisi jotain hyvääkin tai jotain opittavaa. Joulupöytäkeskusteluissa kävi ilmi, että äitini uskoo näin myös. Yhteistä meillä on ainakin se, että molemmat olemme muuttaneet suhteellisen nuorina yksin ulkomaille. Äidin mielestä siellä juuri oppii, että selviää mistä vaan. Moni muukin tuntuu uskovan näin. "Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen aukeaa" ja "every cloud has a silver lining" ja "se mikä ei tapa, vahvistaa". En pysty käsittämään, mikä olisi sellainen umpikuja, ettei siitä olisi enää mitään keinoa selvitä. Se ei tarkoita sitä, etteikö mikään voisi järkyttää mielenrauhaa (tai mielenterveyttä), vaan sitä, että silloinkin, kun mieli on järkkynyt, on mahdollista jatkaa elämää. Kaikki on suhteellista ja subjektiivista ja vaikka mitä. Täytyy vaan osata muuttaa suhtautumistaan. Joskus se onkin ainoa, jota on mahdollista muuttaa.

2007-01-14T17:53:00.000+02:00

En ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään tärkeää.

Katselin tänään koiraa siskonsa kanssa. Tuli mieleen ehdoton rakkaus.
En tiedä rakastavatko koirat, mutta ainakin hyväksyvät toisensa
sellaisena kuin ovat. Molemmissa on vikansa, mutta silti ne ovat
toisilleen kaikkein tärkeimpiä.

Marinaa

2007-01-09T16:28:00.000+02:00

Kodistani on tullut eläintarha. Oma kani (Nuuska) tuli takaisin kesytysleiriltä, ja se toi mukanaan isänsä. Isä (Kaapo) oli kyllä viime keväänä hoidossa täällä (aikana ennen Nuuskaa), mutta nyt niitä elukoita on sitten kaksi, eivätkä ne siedä toisiaan pätkän vertaa. Ja sitten on se koira, jonka hermojärjestelmä ei meinaa kestää sitä, että lähietäisyydellä on nopealiikkeisiä riistaeläimiä. Niin ja se akvaariokin vielä on jollain tavalla hengissä.

Nuuska ei ole paljonkaan kesyyntynyt, se puree ja raapii ja potkii ja kurnuttaa, mutta onneksi se on edelleen söpö. Kaapo (joka on vähän kiltimpi) muutti tänne nyt siis puoleksi vuodeksi, kun emäntänsä karkasi Ruotsiin vaihto-opiskelemaan. En ole kertonut vanhemmilleni vielä Kaaposta, pikkuveli on ainoa joka tietää. Vanhemmat eivät oikein sulata tuota Nuuskaakaan, joten miksi turhaan hermostuttaa niitä. Jos ei tiedä niin ei voi haitata. Eihän puoli vuotta niin pitkä aika ole, Kaapon häkin voi aina roudata vaatekaappiin perhevierailuiden ajaksi... Eikä sillä muuten mitään väliä olisi mitä mieltä ovat kaneista, mutta kun sattuvat omistamaan tämän asunnon ja nimenomaan toivoivat maltillista suhtautumista kodittomiin eläimiin. Kahdelle koiranpennulle olen kyllä jo sanonut ei. Että sikäli mitä nyt muutama kani haittaa.

Asuntokysymys mutkistui hieman, kun eteisaulaan lätkäistiin lappu, jossa kerrottiin, että taloyhtiö on ottamassa puolitoista miljoonaa egeä lainaa ulkosivuremonttia varten. Ja että kymmenen vuoden laina-ajalla maksettavaksi tulisi kaksion asukkaalle 164 euroa kuukaudessa. 164 euroa kuukaudessa! Vastike kaksinkertaistuu, ei vaan YLI kaksinkertaistuu! Ja mulla ON jo lasitettu parveke! Minä olen opiskelija, ei mulla ole tällaseen varaa. Tänä iltana on yhtiökokous, täytyy mennä sinne kuuntelemaan. Viime yhtiökokous oli kyllä ihan turha reissu. Tai siis saihan siellä kahvia ja pullaa, että ei sikäli, mutta sikäli, että siellä ei saatu mitään aikaan. Puheenjohtaja kertoi, että varastokoppeihin on taas murtauduttu ja ei auta lukot kun sillä on avaimet ja pihdit ja onko ehdotuksia, ja sitten minä viittasin (niin kuin koulussa kuuluu) ja selitin vaikka mitä lumekameroista ja muista, ja pj sanoi vaan että joo olihan tästä jo viime kerralla puhetta (enpäs ollut silloin paikalla), mutta ei ei ei ne auta mitään kun kyllä se jos haluaa varastaa ni sehän varastaa juu. Niin, no niinhän se varastaa jos ei kukaan mitään tee. Ei tullut sitten lumekameroita, eikä oikeitakaan kameroita, eikä mitään muutakaan. Päätettiin vaan tarkkailla tilannetta. Tällä kertaa en kyllä sano mitään vaikka kysyisivätkin. Paitsi että vastikkeen tuplaus on liian paljon.

Höh. Nyt harmittaa. Mistä minä ne rahat saan. Tuttava tiesi kertoa, että 15 vuoden laina-ajallakin hinta olisi 127e/kk. Ja mulla on jo ne parvekelasit. Miten yksi verhoilu voi maksaa niin helvetisti? Sellasia keltasia ja harmaita levyjä vaan isketään seiniin... Voi voi.

Sigur Ros + Rooibos

2007-01-04T18:52:00.000+02:00

Sigge ja kofeiiniton antioksidanttipitoinen tee eivät auttaneet eilen yöllä. Sain unta vasta joskus aamusta. Ihan hullua. Miksi pitää ihmistä kiusata lomilla, joista palautuminen on niin vaikeaa? Veikkaan, ettei ole ihan sattumaa, että uutta vuotta ja monta muuta juttua juhlitaan juuri talvella. Joku ovela druidi on huomannut aikoinaan, että porukka alkoi talven tullen tylsistyä ja miettiä talviunille käymistä. Työt ei meinanneet sujua entiseen malliin, ja muutenkin oli apeaa. Druidi keksi ratkaisuksi juhlapyhät. Mikäs sen parempi tapa saada ihmiset taas touhuamaan omiaan ja sytyttelemään pieniä valoja pimeyteen! Puhumattakaan siitä boostista, jonka kansantalous sai, kun keksittiin lahjojen jako ja ilotulitukset ja joulukoristeet.

Koitin lukea kirjaa, jotta nukahtaisin paremmin. Ajattelin valita mahdollisimman tylsän kirjan, ja valinta osui J. D. Salingerin Catcher in the Ryehin. Se on ollut hyllyssä jo muutaman vuoden, ja olen sinä aikana päässyt vain muutaman kymmentä sivua eteenpäin. Olin ihan varma, että se iskisi tajun kankaalle nopeasti. No, ei siinä ihan niin käynyt kuitenkaan. Luin yli sata sivua, kunnes silmiä särki niin paljon etten pystynyt enää aloittamaan uutta lukua. Minulla on aina ollut tästä kirjasta niin väärä käsitys, että se on melkein rikollista. Olin kuvitellut, että catcher in the rye (suom. sieppari ruispellossa) on joku kuvitteellinen Ameriikan maaseutukaupunkia joskus maailmansotien välillä terrorisoinut raiskaaja tai murhamies. En edes ihmetellyt, miksi kirjan kannessa on suuri tyylitelty oranssinpunainen hevonen, ja taustalla jotain mustaa. Ajattelin, että se hevonen nyt vaan on joku viittaus sotaan ja pahuuteen ja fyysiseen voimaan, ja se musta taustalla on savuavan kaupungin rauniot. Hah hah. Kun hieman pääsin sisälle kirjaan (ja varsinkin kun luin sisäkansien esittelyteksin) tajusin, että catcher on baseballtermi, se hevonen on karusellihevonen ja se musta juttu taustalla on New Yorkin skyline (Mikä se on suomeksi? Ei tule muita sanoja mieleen kuin profiili, illusio ja hallusinaatio. Köyhää on.). Ja kirjahan kertoo nuoresta pojasta/miehestä, joka erotetaan koulusta, mutta joka ei uskalla palata kotiinsa NY:hin, ennen kuin vanhemmat ovat ehtineet tottua ajatukseen, että poika on taas kerran mokannut. Sitä odotellessa hän kuluttaa aikaa ja rahaa Nykissä, ja käy hauskaa monologia päässään. Mitä pidemmälle luin, sitä enemmän aloin tykätä tästä pojasta. Kirjan edetessä siitä paljastuu uusia inhimillisiä puolia. En tiedä vielä miten tässä käy, hyvin vai huonosti, mutta olen ihan tyytyväinen, että tulin lukeneeksi.

Muistin sen yhden asian, jonka tein ensimmäistä kertaa tuossa päivänä eräänä. Lupasin ilmoittautua paikalliseen futisjoukkueeseen, joka ei vielä kyllä ole ihan kasassa. Whaaat? En tiedä miten siinä pääsi niin käymään. Sanoin etten osaa juosta enkä pelata futista, mutta ei kuulema haittaa. Ilmeisesti muu porukka(kaan) ei ole kovin kunnianhimoista, jos ei minkään näköisiä standardeja ole pelaajahankinnoissa. Olen itsekin niin järkyttynyt, etten tiedä oikein miten tästä eteenpäin. Täytyy varmaan käydä ostamassa pallo ja kengät. Voikohan tavallisilla lenkkareilla pelata vai täytyykö olla jotkut nappulakengät? Jalkkiksen harrastaminen kerran viikossa ilmeisestikin vaatii lenkkeilyä muutamana muuna iltana. Pirkka-lehdessä kun on aina niitä niksejä, niin joulupirkassa oli lenkkeilyniksi: hanki jalkapallo, ja yritä selvitä pururadan läpi mahdollisimman vähillä potkuilla. Se kuulostaa ihan hyvältä niksiltä, ja voi jopa auttaa pallonhallinnanopettelussa. En tiedä tosin miten hyvin tätä neuvoa voi noudattaa, jos on koiran kanssa lenkillä. Koira haluaa aina juosta täysillä edessä, se ei osaa juosta nätisti vierellä muuta kuin näyttelykehissä. Toisaalta taas lenkkeily ilman koiraa on ihan turhaa ajanhaaskausta. Ehkä ostankin vetonarun ja -vyön, ja aloitan canicrossin. Se on ihan oikea urheilulaji. Cani tulee cane, canis, canine sanoista (latinaa tai jotain ja tarkoittavat koiria), ja cross taas, no en tiedä, ehkä motocrossista. Canicrossissa joustaan koiran kanssa muita koiran kanssa juoksevia vastaan. Se on siinä mielessä tavallista juoksemista helpompaa, että koira vähän auttaa vetämällä. Säännöissä sanotaan, että koiran täytyy eläinsuojelullisista syistä koko ajan juosta ohjaajan edessä. Sitä ei siis saa raahata maaliin, ja jos koira alkaa väsyä ja jättäytyä jälkeen, täytyy keskeyttää. Mitään ei sen sijaan sanota ohjaajan raahaamisesta maaliin.

Kas, näin se urheiluhulluus kai leviää. Ihan huomaamatta jo kaksi lajia tässä... Brrrr.

2006-12-29T01:49:00.000+02:00

Joulu on ohi. Aika ahdistua muista asioista. Olen töissä, kolme yövuoroa edessä, mikä on hyvä juttu. Yövuoroista ja viikonlopuista varsinkin saa rahaa, ja rahaa tarvitsee aina. Olen siitä kumma, että silloin kun rahaa ei ole, pärjään aika hyvin ilmankin (ja pärjäisin vielä paremmin jos koira ei söisi niin paljon kallista lihaa koko ajan), mutta heti kun rahaa taas on, niin sitä menee ja menee ja menee. Naiivia pitää taloudellista holtittomuutta sellaisena synnynnäisenä ominaisuutena, jolle en muka mitään voi. Ihan itse minä sitä rahaa kuitenkin tuhlaan. Kaikkein typerintä on se, että jos olen päässyt unohtamaan paljonko rahaa tilillä voisi tietyllä ajan hetkellä olla, jatkan mieluummin tuhlaamista, kuin tarkistan rahatilanteen heti. Niin kauan kun korttia näyttämällä ja tunnusluvun näpyttelemällä saan vietyä tavaraa kaupasta ulos, en haluakaan tietää. Aavistan, että tämänkaltainen käyttäytyminen saattaa aiheuttaa ongelmia tulevaisuudessa.

Sama kaava oikeastaan toistuu monessa muussakin asiassa. Edelliseltä koiranäyttelyreissulta on jäänyt termospulloon kahvia. En tiedä mitä kahville tarkkaan ottaen tapahtuu suljetussa termarissa, mutta oletan, että se muuttuu joksikin entistä oksettavammaksi. Tiedän missä se pullo on ja mitä sille pitäisi tehdä, en vain halua edes ajatella sitä. Se termospullo on yhtä vanha kuin minä. Kultaisella kasinotalouskahdeksakytluvulla pankki lahjoitti uusille vauvoille ruskeita termospulloja, jos nämä avasivat lapsilisätilin ko. pankkiin. Luotan kyllä siihen, ettei siihen aikaan jaettu sekundaa lapsiperheille, mutta kuitenkin yli kaksikymmentä vuotta on aika pitkä aika termospullolle. Se ei ehkä kestä enää kauaa. Tiedä vaikka siellä pullossa olisi nyt tälläkin hetkellä hirvittävä paine. Joku asbestisauma on pettämäisillään, ja pullo valmistautuu purskauttamaan haisevat sisälmyksensä seinille. Ja vaatteille ja kengille. Tai ehkä se kahvijuoma syövyttää pulloa sisältäpäin, paljastaen raskasmetallivuorauksen, ja sitten kun vihdoin saan sen termarin pestyksi, huomaan etten voikaan enää ikinä käyttää sitä. Ei se kyllä kovin hyvä termospullo ole. Ei pidä lämpöä juuri nimeksikään. Ja hirvittävän ruma se on myös, ja aika pieni. Että sikäli ihan sama.

Olen tänään tehnyt monta asiaa ensimmäistä kertaa elämässäni tai ainakin pitkään aikaan. Ja siis nimenomaan eilen tarkalleen ottaen, nyt ollaan jo perjantain puolella. Innostuin siitä hiustenleikkuusta niin, että päätin kokeilla muitakin rajojani. Eilen join ensimmäistä kertaa ehkä viiteentoista vuoteen täysmaitoa. Ostin sitä kotijäätelön tekoa varten ja ajattelin, että täytyyhän sitä maistaa. Edellisen kerran muistan juoneeni täysmaitoa joskus alle kuoluikäisenä tai sitten ihan ensimmäisillä luokilla. Kävimme silloin pikkusiskon kanssa aika usein naapurissa kylässä. Naapurissa asuu vanha eläkeläispariskunta, jonka aikuinen vähän jotenkin jälkeenjäänyt poika asuu kotona (selkee ATM). En tiedä miksi me siellä kävimme, kun ei siellä oikein ollut mitään tekemistäkään, mutta kuitenkin ne joivat täysmaitoa, joten niin joimme mekin, koska emme älynneet lähteä kotiin silloin, kun isäntäväki käy ruokapöytään. En muista silloin havainneeni suurtakaan eroa täysmaidon ja normaalin maidon välillä. Nyt tarkistin purkista, että täysmaidossa oli 3,9% rasvaa, mikä ei äkkiseltään kuulosta niin paljolta. Kermassa rasvaa täytyy olla yli 10 %. Täysmaito näytti lasissa aika samalta kuin rasvattomammat maidot, mutta kun sitä huljutti, niin oli havaittavassa aavistuksen suurempi viskositeetti. Ja kyllä se rasva maistuikin, tai ainakin tuntui suussa. Täysmaito on pehmeämpää kuin kevytmaito. Vähän niin kuin lämmin vesi on pehmeämpää kuin kylmä vesi. Kevytmaito on terävää ja raikasta. Ja jälkimaku oli täysmaidolla erilainen. En juonut enempää kuin puoli lasia raakana. Tulin siihen tulokseen, että täysmaito on vähän niin kuin kermaa, vaikka eihän se tietenkään ole. Tein yhden maitokahvin täysmaidosta, ja siitä tuli oikein hyvää. Täyteläisemmän makuista kuin muuten. En kuitenkaan taida osta enää täysmaitoa, jos johonkin reseptiin ei välttämättä tarvita. Jotenkin se purkin punainen väri kirkuu että älä osta, älä osta. Ällöttävää tunkkaista rasvamaitoa tässä purkissa, walk on walk on.

Toinen poikkeava teko oli putkimieshommat. Vessan lavuaarin viemäri ei oikein vetänyt kunnolla, johtuen osittain siitä jo mainitusta hiustenleikkuusessiosta. Päätin ettei mikään mistörmasöl pääse tästä viemäristä räjäyttämään likaa ja kuormittamaan ympäristöä. Koitin hajulukon puhdistamista (jonka olen kyllä tehnyt ennenkin), mutta se ei auttanut mitään. Pikaisen tilanneanalyysin jälkeen totesin, että tukos on ylempänä, eikä tässä auta nyt muu, kuin koekäyttää joululahjaksi saatu sininen työvälinesetti. Siellä oli ruuvimeisseli, joten ei muuta kuin ruuvaamaan ensimmäistä irtoavan näköistä osaa irti. Se oli se metallinen lavuaarin siivilä, vai miksi sitä pitäisi sanoa. Sihti. Kuitenkin se jonka läpi vesi valuu lavuaarista pois. Ruuvasin ja ruuvasin eikä mitään tapahtunut, muuta kuin se sihti vaan alkoi heilua ja mennä paikaltaan, muttei irronnut. Päätin irrottaa hajulukon uudestaan, ja jatkaa ruuvaamista. Sekään ei auttanut, ennen kuin tajusin pitää sitä jäljelle jäänyttä putken pätkää paikallaan, se kun tuppasi pyörimään ruuvin mukana. Ihmeekseni se sihti oli varmaan viisitoista senttisellä ruuvilla kiinni. Miksiköhän sen piti olla niin tukevasti ruuvattu kiinni? Huomasin, että viemäristä tuuli. Mistäköhän asti se tuuli tuli? Kun sain ruuvin irti, irtosivat kaikki muutkin osat, jotka puhdistin yksitellen. Hauskinta oli tietenkin se kokoaminen. Aika paljon ilmeisen oleellisia tiivisteitä siinä oli, mutta yhtäkään ei onneksi jäänyt kokoamisen jälkeen yli. Ja viemäri toimi taas.

Tein jotain muutakin ekaa kertaa, mutten muista enää mitä. Ehkä en tehnytkään.

Jouluinventaario

2006-12-25T19:43:00.000+02:00

Alan jo tottua siihen ajatukseen, että lapsuuden jouluja ei enää tule.
Lapsena sitä kuvitteli jotenkin, että joulu on jotain suurta, vähän niin
kuin verojen maksu tai kouluun meno, jotain sellaista mitä ei voi välttää.
Jouluahan odotti hartaasti jo lokakuussa. Nyt luulen tietäväni, että joulu
täytyy tehdä, ei se muuten tule. En ollut ajoissa varautunut jouluun, enkä
edes yrittänyt päästä mihinkään erityiseen tunnelmaan. Aattoaamuna
sitä paitsi paistoi aurinko, linnut lauloi ja nurmikko vihersi. Illalla ennen jouluateriaa olin koiran kanssa metsässä, ja huomasin
melkein unohtaneeni, että jotain lahjojakin kai on tulossa. Se ei mitenkään
tuntunut tärkeältä asialta, lähinnä joltain mitä haluaisin välttää. En halua
enempää tavaraa. Sain kyllä oikein hyviä lahjoja, hyvän talvitakin ja kalliin työtuolin ja koiralle hienon puvun, enkä melkein mitään turhaa. Mutta se pökerryttävä innostus ja huuma, jota lapsena koki, ei taida enää
tulla takaisin. Toivottavasti muistan sen vielä sitten, kun on omia lapsia.
Ehkä se lasten innostus tarttuu. Meidän perheessä alkaa kaikki olla jo liian
vanhoja. Jonkun pitäisi ruveta tekemään lapsenlapsia ja äkkiä.

Joulumiäl potenssiin 2

2006-12-22T20:01:00.000+02:00

Kannattaa jättää jouluostokset viime tippaan, aatonaattoon mielellään. Siihen mennessä viimeistään jo tietää ketkä tutut ovat aikeissa "ihan vaan pistäytyä" eli aikeissa tuoda "yllätyslahjoja"/-kortteja. Tosin suurin osa pistäytyjistä on liikkeellä nimenomaan aatonaattona, joten vastalahjat pitäisi olla silloin jo valmiina. Niille, jotka tietää näkevänsä vasta jouluaattona, voi hyvin ostaa lahjat vasta edellisenä päivänä. Itse olin kuitenkin jo tänään ostoksilla, sain melkein kaikki, paitsi siskolle ei löydy rentoutusceedeetä mistään. Instrumentariumkin oli mennyt kiinni siinä vaiheessa kun hoksasin että sieltä niitä saattaisi löytyä. Täytyy siis joka tapauksessa mennä uudestaan huomenna. Sisarusten kanssa ollaan ostamassa yhteislahjoja toisillemme ja vanhemmille, joten ne ostokset olen luonnollisesti hyvissä ajoin delegoinut myöhemmin syntyneille, joiden elämä ei ole niin hektistä kuin yliopisto-opiskelijoilla (buhahahaa, uskoivat, kun ovat itse vielä lukiossa).

Nyt olen hyvällä tuulella, enkä vähiten sen takia, että tililtä löytyi tämän shopping-spreen jälkeen muutaman satasen verran ylimääräistä rahaa. Siispä kenkä- ja levykauppaan kävivät askeleeni, ja mukaan tarttui Vagabondin saappaat ja PMMP:n levy. Levyä en ole vielä kuunnellut, mutta syytä on olla hyviä kappaleita (á 2 e). No ehkä se ei loppujen lopuksi ole niin kallista, mutta jotenkin kymmenen kappaleen levyjen osto tuntuu tuhlaukselta. 11 tai 12 kipaletta per platta olisi jo paljon parempi.

Muutakin syytä olla hyvillä mielin on, nimittäin näyttää siltä, että rikkinäinen tuhkanharmaa Acerin läppärini ei tule enää palaamaan elävien kirjoihin alle tuhannen euron investoinnilla. Se tarkoittaa sitä, että ystävälliset sedät ja tädit vakuutusyhtiössä mieli hyvin (hyvillä mielin, suomen kieli on kummallinen kieli) kustantavat uuden koneen käyttööni. Minusta taitaa tulla ihanan valkoisen Macin ylpeä omistaja. Mac-ihmiset ovat parempia ihmisiä kuin te muut.

Vielä yksi hyvin mieltäylentävä tapahtuma: Pornopostauksen jälkeen tilaajamäärä nousi huimaan kahteentoista! Tiesin että tykkäisitte siitä, te irstaat nörtit. No, ei se ihan pelkkä populistinen tempaus ollut, tuli siitä itsellenikin hyvä mieli (ei joulumieli, mutta hyvä mieli). Naureskelin sille koko illan ja vähän tänäkin aamuna. Oli se silti ihan rehellinen kirjoitus, älkää peljätkö. En valehtelisi näin vakavasta asiasta

Joka tapauksessa,
Hyvää Joulua ja mielenrauhaa kaikille, myös irstaille pornonkuluttajille!

Autiolle saarelle ottaisin mukaan...

2006-12-21T17:10:00.000+02:00

...homopornoa. Ehdottomasti, jos siis välttämättä siinä tilanteessa pitäisi valita hetero- ja homopornon väliltä. Mietin eilen mistä se mahtaisi johtua. Joku sanoisi että totta kai nainen mieluummin katselee useampaa hyvännäköistä miestä, mikä kai onkin yksi syy. Heteropornossa päähenkilö (naurettava termi juu) on melkein aina nainen, tai oikeastaan naisen tissit, mikä pidemmän päälle voi olla vähän puuduttavaa, jos ei itse ole niistä niin hirveän kiinnostunut. Toinen syy voisi olla se, että niistä naisista tulee usein väkisinkin mieleen kaikki pornoteollisuuden kääntöpuolen kauhujutut, että onko tämä nyt joku alaikäinen huumehuora, onko se tässä vapaaehtoisesti vai raiskataanko sitä, sattuuko sitä vai nauttiiko se tästä, pahoinpidelläänkö sitä kameran ulkopuolella, onko sillä kotona kuusi aviotonta ja kaltoin kohdeltua lasta ruokittavana, onko se masentunut ja itsetuhoinen yms. En väitä etteikö kaikenlaista hyväksikäyttöä voisi tapahtua miehillekin, mutta jotenkin pystyn sen mahdollisuuden iloisesti mielestäni sulkemaan. Ehkä homopornotähdet ovat uskottavampia näyttelijöitä.

Keksin sitten kuitenkin sen ilmeisestikin todellisen syyn, miksi homoporno on niin paljon kiinnostavampaa. Se liittyy tuohon ilmeisen huvittavaan päähenkilö-termiin. Porno ei mitenkään kohauta odottamattomilla juonenkäänteillä tai syvällisillä henkilöhahmoilla eikä edes taidokkailla näyttelijöillä, se nyt ei ole mikään uutinen. Perusheteropornossa on nainen jota nai joku mies, ja sillä selvä. Melko oleellista tuntuu olevan, että mies on nimenomaan Joku Mies, ehkä siksi, että katsoja (oletusarvoisesti heteromies) voi keskittyä Naiseen, eikä joudu epämukavaan tilanteeseen siksi, että sattuu siinä sivussa saamaan liikaa visuaalista informaatiota Toisesta Miehestä. Voi myös olla tärkeää, että katsoja pystyy helposti kuvittelemaan itsensä Jonkun Miehen tilalle niin halutessaan. Jonkun Miehen rooli on hoitaa homma mahdollisimman eleettömästi, kun taas Nainen huolehtii eläytymisestä kykyjensä mukaisesti. Homopornossa oletettu katsoja on luonnollisesti homomies, joka katsoo yhtä kiitollisena kumpaakin esiintyjää ja siksi ohjaaja haluaa saada molemmat kameran eteen. Heteropornossa miehen pää joskus sattumalta leikkautuu ulos kuvasta, kun taas homoleffoissa molempien miesten kasvonilmeitä kuvataan.

Miksi se sitten on parempi asia naiskatsojan kannalta? Eihän homopornossakaan käsikirjoitus ole oleellisesti sen moniuloitteisempi kuin heterofilmeissäkään. Ei niin, mutta syvempää tulkintaa kaipaavalle katsojalle vastakkaista sukupuolta edustava päähenkilö (eli Mies) kuitenkin on (vähintään) tuplasti mielenkiintoisempi kuin heteropornossa. Kun kaksi miestä esittää oman tulkintansa Eleettömän Miehen osasta, on anti huomattavasti parempaa kuin yhden miehen suorittamana. Pohjimmiltaan tämäkin on siis tunnekysymys. Pornossakin täytyy olla jotain tarttumapintaa, että sitä jaksaa katsoa.

Joulumiäl

2006-12-20T16:17:00.000+02:00

Edellispäivänä vielä itkin, että ei oo yhtään joulumieli. Yhden päivän kestäneestä hienosta talvikelistä huolimatta ei ole joulumieltä vieläkään. Höh. En ole ostanut lahjojakaan vielä. Onhan tässä vielä pari päivää aikaa...

Muuan Valentin on lähestynyt minua sähköpostin välityksellä Merry Christmasia toivottaen. Valentinin tarina on varsin liikuttava, hän asuu vanhan ja köyhän äitinsä kanssa Venäjällä, Kaluga-nimisessä kaupungissa ilmeisesti aika lähellä Moskovaa. Valentinin opinnot ovat kesken ja työstäkään ei juuri mitään palkkaa saa, ja kaiken lisäksi nyt talven alla Kalugasta on katkaistu kaasu. Valentin pelkää että hän ja äitinsä paleltuvat kuoliaaksi kotiinsa. Jos voisin lähettää hänelle rahaa, hän olisi hyvin kiitollinen. Valentin on ilmeisesti todella huolissaan, koska on lähettänyt saman viestin minulle jo viiteen kertaan. Toivottavasti kirjeitä tulee vielä ensi vuonnakin, niin tiedämme Valentinin olevan yhä hengissä. Hyvää joulua Valentinille ja äidilleen!

Haircut

2006-12-16T12:48:00.000+02:00

Leikkasin eilen ekaa kertaa elämässäni hiukset itse. Tarkoitukseni oli käydä joskus viikolla ihan oikealla kampaajalla, mutta sitten en millään muka ehtinyt ja tänään pitää kuitenkin illalla mennä jonnekin missä hiukset täytyy olla kauniisti. Joten siis otin sakset käteen ja leikkasin. Ensin ihan vähän vaan latvoista, sitten vähän enemmän kun piti tasoittaa, ja niin ne taisi loppujen lopuksi lyhetä sellaiset kymmenen senttiä. Jälki ei ole niin pahaa kuin voisi kuvitella, hiukset on luonnonkiharat ja paksut ja aina ennenkin leikattu rikotusti kerroksittain, joten ei sitä eroa niin huomaa... Toivon. Ja on ne vielä ainakin sen kymmenen senttiä pidemmät kuin tuossa keltaisessa kuvassa, joten kampaajallekin jäi vielä leikattavaa.

Tämä oli kyllä ultimate haircuttia.

Cripple and a Starfish

2006-11-27T04:12:00.000+02:00

Kai kaikki ymmärsivät, että tuo lause missä kerroin, että Antti Tuiskun Tulevaisuus-laulu on aiheuttanut väristyksiä, oli vitsi jotenkin. En ole kuullut Tulevaisuutta, enkä muutenkaan hirveesti kuuntele Antsaa. Paitsi juuri äsken kävin kuuntelemassa 30 sec näytteen Antin sivuilta. Melkein piti pokka sitä kuunnellessa. Hyvä Antti! Hieno kappale. Mulla ei vaan tajunta oikein riitä käsittämään, miten tällaista taidetta noin niin kuin käytännössä tehdään. Että millaista keskustelua siellä äänityskopissa tuottajan ja artistin ja muusikoiden kesken tämän musiikkilajin tiimoilta käydään.

Se väristäjä olikin siis ihan toinen Antsa. Se oli se Antony and the Johnsonsin Antsa. Ja ehkä se bändi ei ole ihan niiiin hyvä, että ne olisi pitänyt näin moneen kertaan (ainakin kolmesti) tässä blogissa mainita, mutta jostain syystä niitä nyt olen kuunnellut viimeisen puolen vuoden aikana ehkä eniten. Muistaakseni heidän Cripple and the Starfish -kappaleen sanat olivat ne, jotka viimeksi aiheuttivat jotain tuntemuksia.

It's true I always wanted love to be
Hurtful
And it's true I always wanted love
to be
Filled with pain
And bruises

I am very happy
So please hit me
I am very happy
So please hurt me
I am very happy
So please hit me
I am very very happy
So come on hurt me
I'll grow back like a Starfish
I'll grow back like a Starfish
I'll grow back like a Starfish
I'll grow back like a Starfish

Ilmeisestikin kyseessä on masokistinen rakkaus, mikä ei mulle henkilökohtaisesti ole oikein ikinä auennut. Että mistä siinä oikein on kyse. Mistä tunteista. Se on vähän harmittavaa, kun haluaisin kovasti ymmärtää. Tai oikeastaan mua vaivaa se, etten saa mieltäni sen asian ympärille. En saa siitä mitään otetta. Tätä kappaletta kuunnellessani sain ehkä jonkunlaisen otteen. Sanoista voisi näin jälkeen päin tulkita, että tässä parisuhteessa toinen on Cripple (=rampa) ja toinen Starfish (=meritähti, joka pystyy kasvattamaan uusia raajoja). Cripple ehkä haluaa aiheuttaa Starfishille sitä samaa tuskaa, jota itse kokee ja Starfish taas yrittää parhaansa mukaan miellyttää. Starfish on ehdollistunut yhdistämään kivun ja onnen. "Happy bleedy, happy bruisy" lauletaan. Ehkä tässä onkin vain kyse väkivaltaisesta suhteesta, eikä niinkään sado-masokismista.

Tämä onkin hauskaa kun sille päälle sattuu

2006-11-21T16:26:00.000+02:00

Olin ehtinyt unohtaa miten hauskaa blogin pito onkaan. Lupasin kertoa mitä Veli-lehdessä luki.

Vai onkohan se Trendiveli? Ei, kyllä se taitaa olla VELI. Trendihän on siis nuorehkoille naisille suunnattu aikakauslehti, jossa käsitellään muotia, meikkejä, musiikkia, hiustyylejä, politiikkaa, drinkkejä, rakkautta, viihdettä, ruokia, harrastuksia, baareja, matkakohteita yms. yms. yms. mitä nyt vain nuorehkon älykkään rikkaan tyylikkään koulutetun kauniin laihan naisen elämään voi kuulua. Kuulostaa Cosmolta (paitsi ei politiikka-, koulutus-, tyylikkyys- ja älykkyysosilta), mutta oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että Trendi pesee muut naistenlehdet mennen tullen. Se vain yksinkertaisesti on älykkäämpi. Eikä siinä edes niin hirveesti korosteta sitä että täytyy olla laiha ja kaunis, oleellisempaa on olla älykäs ja ainakin tulevaisuudessa rikas. Trendin rinnalle on siis perustettu VELI-lehti, joka on samanlainen kuin Trendi, mutta miehille suunnattu. Ostinpa siis tuon VELIn, kun kerran vain 3,90 euroa maksoi hän.

VELI oli ihan OK. Ei nyt mitenkään erityisen mielenkiintoinen, mutta hei, enhän minä olekaan kohderyhmää. Iso osa artikkeleista oli miesten kirjoittamia, mikä tekee tietenkin hyvää lehden uskottavuudelle. Seassa oli Heli Roihan kirjoittama kolumni, jonka otsikkoa en nyt muista enkä löydä itseasiassa koko lehteä. No mutta kuiteskii, kolumnissa Roiha (en uskalla sinutella) kertoi miten oli jossain hotellissa harrastanut seksiä irlantilaisen miehen kanssa, joka huohotti koko ajan "oh baby, oh baby". Roiha ei tästä tykännyt, vaan suorastaan traumatisoitui. Siispä hän käyttää nykyäänkin voihkimisen visualisointia yhtenä kriteerinä miehiä valitessaan (oliko tämä lause suomea?). Eli jos hän voi kuvitella miehen hokemassa päällään (Roihan päällä siis) "oh baby", tulee armotta pakit. Jopa Brad Jolie-Pittille, kuulema. Kolumnissaan Roiha selvitti muitakin kriteereitään, joista yksi taisi mennä kutakuinkin näin: "Miehenkin mielestä täytyy olla kummallista, jos joku ei ole ikinä saanut kylmiä väreitä mistään biisistä." Oletan, että Roihan taka-ajatuksena julkistaessaan mieskriteeejään, oli päästä vihdoin eroon niistä lukemattomista onnettomista miehistä, jotka eivät häntä ollenkaan kiinnosta, mutta jotka silti lähestyvät häntä kielloista huolimatta, vaatien päästä katsomaan hänen kanssaan rintoja.

No niin, takaisin tuohon mikä oli asiani. Eli oletko saanut kylmiä väreitä musiikkia kuunnellessasi? Äkkiseltään se kuulostaa melko kummalta, että niinq kuka muka ei ois, mutta voi hyvin olla ihmisiä, jotka eivät ole ikinä sillä tavalla vaikuttuneet äänistä. Tarkoitus ei ollut arvottaa tätä ominaisuutta positiiviseksi tai negatiiviseksi, ja jos joku kolmesta lukijastani ei ole ikinä kokenut vahvaa musiikillista värinää, niin voi pelotta ilmoittautua, ja kertoa samalla miksi on niin kummallinen. Muut voivat sillä aikaa kertoa mistä biisistä viimeksi on alkanut täristä tai saada muita fyysisiä oireita. Mulla se tais olla toi A. Tuiskun Tulevaisuus.

Musiikista tulikin lisää musiikkiasioita mieleen. Katsoin joku aika sitten jotain Kids Top 20 -ohjelmaa (nimi saattoi olla eri). Siinä oli sellasia ala-asteikäisiä mukuloita hyppimässä, ja ilmeisesti saman ikäiset tyypit oli äänestäneet biisitkin. Listalla oli Teräsbetonin Vaadimme metallia. Se oli jotenkin huvittavaa. Minkä muun maan KidsTop20:ssä kahdeksanvuotiaat lapset moshaa metallin tahtiin?

Ooh!

2006-11-21T15:57:00.000+02:00

Edellisen viestin kommentit paljastivat, että tällä blogilla kaikesta huolimatta on lukijoita! Ihmeellistä. Kiitos kommenteista ja terve Tigerliisa! Olen kateellinen Tuomaksen Maajussi-Jussi-suodattimesta, sillä näin tuon edellisen postauksen jälkeen yhden jakson Maajussille morsian -laatuviihdettä. Oksettavaahan se jotenkin on, kaksi naista menee yhden äijän luo asumaan ja elelevät siellä niin kuin jossain haaremissa yhdessä töitä tehden ja ruokaa laittaen ja toisiaan rakastaen. No joo, mistään seksuaalisesta toiminnasta ei siinä jaksossa ollut mitään viitteitä, mutta ei kai ne kaikkea kuvaakaan, tai ainakaan näytä telkkarissa. Tutustuin myös Maajussi-Jussiin. Huh huh. Ei ole mikään ihmekään, jos hän on Suomen tavoitelluin poikamies.

Miksiköhän tämä Maajussille morsian oli jotenkin koskettavampi kuin vastaavat jenkkisarjat? Ehkä siksi, että Amerikka on kuitenkin fiktiota. Että jos siellä Barbiet ja Kenit menee jonnekin hotelliin ja alkaa muodostaa randompareja, niin ei siinä mitään. Mutta ihan eri asia jos Suomessa kaksi naista menee jonkun miehen luo ja alkaa tehdä sille lihapullia. Koitan jatkossa välttää Maajussille morsiammen katsomista.

Tein muuten kulttuuriteon: ostin Trendin velilehden nimeltä Veli. Voin kertoa mitä siinä luki joskus toiste.

Maajussi-Jussi

2006-11-03T16:44:00.000+02:00

Tunsin oloni äsken ihan maanpetturiksi, kun laskujeni mukaan jo kolmatta kertaa iltapäivälehden kannessa oli juttua Maajussi-Jussista, enkä minä tiedä vieläkään että kuka v*tun Jussi?! Miksi Maajussi-Jussi on valtakunnan ykkösjulkkis? Elämänsä on ainakin hirveän traagista ollut, vaimo vaihtanut naapurin äijään ja lapsikin kuollut ja voi. Miksi sen julkkisnimi on Maajussi-Jussi? Onko siinä jotain järkeä? Onko se hauska? Se on vielä tyhmempi nimi kuin Miljonääri-Jussi.

Hups.

2006-10-29T00:36:00.000+03:00

Pikaisesti laskien noin seitsemän viikkoa vierähtänyt viimeisestä postauksesta. Melkein huomaamatta, täytyy sanoa. Olen kyllä silloin tällöin muistanut blogin olemassaolon, mutten ole kuitenkaan sen pahemmin huonoa omaatuntoa potenut laiskuuteni takia. Sitä ehkä voisi pitää ihan positiivisena merkkinä, etten ollutkaan niin koukussa tähän kuin olisin voinut kuvitella.

Välillä huomasin kuitenkin miettiväni, mitä kirjoittaisin blogiin jos jaksaisin. Ehkä huomenna on taas aikaa ja viitseliäisyyttä. Aamupäivästä voisin ehtiä.

2006-09-12T22:04:00.000+03:00

Tiedättekö sellaisen säikyn ihmistyypin, joka tuntuu koko ajan olevan vähän hermostunut kaikesta? Niin että kaikkia muitakin alkaa pikku hiljaa hermostuttamaan. Sellainen ihminen, joka reagoi kaikkeen vähän liian voimakkaasti, pälyilee ympärillee ja hieroo käsiään kun hänelle puhuu. Sellainen, jota seuraamalla on vaarassa saada epilepsiakohtauksen. Sellainen, joka kyllä tekee työnsä hyvin, ehkä vähän liian vakavasti tosin, kunhan mitään ennalta arvaamatonta ei tapahdu. Sellainen, jolle on vaikea sanoa mitään mikä on ennalta arvaamatonta, koska ei tiedä miten tämä siitä selviytyy. Noh, täällä töissä on yksi sellainen, mutta aion nyt poistua hitaasti takavasemmalle, rauhoittavasti puhellen ja varoen kääntämästä hänelle selkääni kuitenkin ylläpitäen katsekontaktia ja jättää hänet yksin yövuoroon riehumaan.

2006-09-10T18:12:00.000+03:00

Elossa ollaan. Luennot on alkaneet ja työt loppuneet ja kone on vieläkin rikki. Kani on elossa ja koira on elossa, Lundia-tikkaat jouduin sittenkin itse ostamaan. Jatkoa seuraa...

Jatkuu...

2006-08-25T04:08:00.000+03:00

Mihinköhän numeroon jäin niiden mietittävien asioiden kanssa?

Aloitan alusta:

1) Kantasolututkimus:
Uusi kantasolujen eristys- ja kasvatustekniikka kehitetty, siinä alkio jää henkiin vaikka siitä poistetaan yksi (1) solu, josta kasvatetaan kantasolulinja. Kuulostaapa hienolta. Toiveena on, että ameriikkalaiset kantasolututkimuksen vastustajat eivät pitäisi tätä niin pahana asiana, kun ALKIO kuitenkin JÄÄ HENKIIN! En tiedä kuka on kuvitellut, että se muuttaisi mitään. Jos kerran arvon kantasolututkimuksen vastustajien mielestä ei saisi käyttää edes hedelmöityshoitojen "sivutuotteena" "syntyviä" hedelmöittyneitä munasoluja, jotka muutenkin heitettäisiin roskiin, niin miten heidän mielestään sitten olisi hyväksyttävää mennä ronkkimaan kehittyvää alkiota...? Kuka tietää, miten olennainen yksilönkehityksen kannalta juuri se yksi solu olisi ollut. Olen skeptinen. En usko, että tämäkään keksintö riittää kääntämään kenenkään päätä.

2)Pluto:
Merkuuriiuus, Veenus, Maa, Mars, Jupiteeer. Saturnus, Uranus, Neptuunuus jaaa... öh, Pluuuto. Siin on kaikki yhdeks- siis kahdeksan nyt plaaneettaaaa ja yksi kääpiiiöööplaneeetta. Kyllähän me kaikki tiesimme jo ennestäänkin, ettei se Pluto mikään planeetta voi olla, ihan erinäköinenkin kuin isommat sukulaisensa. Pluto on kyllä hyvä koirannimi (ja näin helposti ajatukset harhautuvat maailmankaikkeudesta koira-asioihin).

Väsymys on kofeiinivajetta ja päänsärky aspiriinin puutetta

2006-08-25T01:25:00.000+03:00

Olen laiminlyönyt blogiani viime aikoina. Osittain se johtuu siitä, että tietokoneeni on yhä ja edelleen palasina jossain päin maailmaa (tai ainakin niin luulen), osittain siitä etten oikein tiedä mitä pitäisi kirjoittaa.

Olen nyt siis taas töissä, tänään on ensimmäinen kolmesta peräkkäisestä yövuorosta. Muutama tunti sitten yövuoro tuntui lähinnä seikkailulta (tyyliin miten pysyn hereillä ja suht valppaana yhdeksän tuntia ja mitä pitäisi syödä ja juoda ja milloin ehdin nukkua jne.), nyt toivon että olisin kotona nukkumassa. Olin juuri saamassa normaalista unirytmistä kiinni. Heräsin itsekseni jo yhdeltätoista viime vapaapäivänä eli eilen, ja silloinkin tuntui siltä että olisin pystynyt kivuttomasti heräämään muutamaa tuntia aikaisemminkin. No, nyt se rytmin alku on joka tapauksessa mennyttä. Sunnuntaina se varsinainen seikkailu vasta alkaakin; miten olla kolmen valvotun yön jälkeen yhdeltätoista aamulla naapurikunnassa koiranäyttelyissä, ajoissa, hereillä ja vieläpä puhtaan koiran kanssa.

Olen nauttinut viimeisen 12 tunnin aikana kaksi kuppia kahvia ja noin 0,75 l Pepsi Maxia (Note to self: Cola-juomat on pahoja). Kaipaisin vielä sitä aspiriinia. Olen sekakäyttäjä

Päässä on risteillyt paljon ajatuksia viime aikoina, mutten oikein ole jaksanut kirjoittaa niitä ylös. Jospa koittaisin nyt tehdä inventaarioita

1) Myötäjäistraditio:

Mitä ihmettä? Mistä se on saanut alkunsa? Myötäjäisethän on morsiamen perheen "lahja" sulhasen perheelle, ikään kuin kaupan päälliset. Itselleni tulee myötäjäisistä aina jostain syystä mieleen Intia (ehkä Kama Sutran takia). Intiassa nämä hääjutut ovat länsimaiseen silmään muutenkin kummallisia, sukujen kesken neuvotellaan ja sovitaan avioliitot, eikä naitettavilla aina ole paljoakaan sananvaltaa loppuelämäänsä koskevissa kysymyksissä. En ole nyt väittämässä, etteikö se olisi ihan hyvä tapa perustaa perhe, mutta on se vaan siltikin kummallista. Ideana kai on saada tytär naitettua mahdollisimman rikkaalle miehelle, ja löytää pojalle mahdollisimman edustava ja tasokas vaimo. Myötäjäiset on luullakseni tulleet kuvaan neuvotteluvalttina: "Niin, meidän Sarasvatilla on tosiaan aavistuksen hörökorvat, mutta se ei varmastikaan ole periytyvä ominaisuus, ja hei, laitetaas kaupan päälle vielä pari valkoisia härkiä, mitäs sanotte? Eiköhän meillä ole tässä diili." Ja sitten se on karannut käsistä. Samalla tavalla kuin henkilöautojen koot.

Käsittääkseni köyhille intialaisille perheille on suorastaan katastrofi, jos perheeseen syntyy useampi tyttölapsi, niille kaikille kun täytyy aikanaan raapia jostain kasaan jonkin näköiset myötäjäiset. Se tässä myötäjäistraditiossa eniten kummastuttaa, että miksi juuri morsiamen perhe joutuu ne kustantamaan. Morsianhan on jättämässä sukunsa ja siirtymässä sulhasen perheen "palvelukseen". Eikö kaiken järjen mukaan sulhasen pitäisi siis maksaa siitä, että saa uutta ja innokasta (?) työvoimaa käyttöönsä? Niin no joo, morsiamesta tulee myös tavallaan sulhasen perheen elätti, mutta kai hän ehtii silti loppuikänsä aikana tienaamaan elantonsa työtä tekemällä, mitäs siellä Intiassa nyt on tapana tehdä, lakaista lattioita ja kantaa polttopuita ja kutoa kankaita ja tehdä ruokaa vaikka. Lasten synnyttämisestä ja hoitamisesta nyt puhumattakaan. Tuntuu kummalliselta, että naimisiin meno olisi sulhasen perheelle niin taloudellisesti kannattamatonta, että morsianta ei missään tapauksessa voi ottaa ilman kunnon myötäjäisiä. (Vaikka enhän minä siis tosiasiassa tiedä tästä asiasta mitään, tämä kaikki on pelkkää spekulaatioita vanhentuneisiin tiedonmurusiin nojaten. Pyydän anteeksi kaikilta Goan kävijöiltä, jos loukkasin teidän Intia-tietämystänne.)

On toki mahdollista, ainakin jos miettii tuota suomalaista myötäjäis-sanaa, että myötäjäiset ovatkin enemmän morsiamelle kuin sulhaselle tarkoitettu lahja omalta perheeltä. Että on sitten ainakin jotain kunnollista ja omaa tavaraa, oli tuleva elämä muuten sitten miten hankalaa vain.

2) Koirat

Koira-asioita mietin jatkuvasti. Niihin kuuluu muun muassa: koirien kasvatukseen ja jalostamiseen liittyvät abstraktit ja konkreettiset kysymykset, koiran koulutukseen liittyvät moninaiset ja monitasoiset ongelmat ja eri ratkaisumallit, koiran ruokinta, joka on yllättävän monimutkaista, varsinkin kun yksi koiranruokasäkki maksaa puoli sataa ja painaa 15 kiloa, koiran muu terveydenhoito ja koiran fyysisen kehityksen optimointi ja liikunnan vaikutus siihen, koiran sosiaalinen elämä ja sen ylläpito, koiran turkinhoito, koiraeläimen käyttäytymiseen perehtyminen ja sen tiedon sovittaminen koiran kanssa elämiseen... Näiden jokaisen alla on useita alaotsikkoja.

3) Hevoset:

Hevosasioita mietin myös hyvin usein, tosin viime aikoina vähemmän kuin aiempina vuosina, johtuen ehkä noiden koira-asioiden ylettömästä miettimisestä. Hevosasiat ovat pääpiirteittäin samoja kuin koira-asiat, paitsi että hevosiin liittyy vielä yksi huomattavan laaja kokonaisuus, nimittäin ratsastus, joka on osittain lomittainen hevosen koulutuksen kanssa, mutta ei täysin. Maallikon silmiin ehkä niinkin yksinkertaiselta näyttävä tapahtuma, kuin ratsastuskentän kiertäminen tietyssä askellajissa ja halutulla nopeudella hevosen selässä istuen, on todellisuudessa järkyttävän monisyinen vuoropuhelu. Monimutkaiseksi sen tekee erityisesti se, että suurin osa ratsastukseen liittyvistä ongelmista johtuu ratsastajan (eikä hevosen) vajavaisuudesta. Toinen erityisesti hevosasioille ominainen kategoria on myös erilaiset sairaudet ja vammat sekä niiden hoito ja ennaltaehkäisy, joita en niin paljoa koiraeläinten kyseessä ollessa mieti.

4) Musiikki:

Musiikkilakkoni oli vitsi. Ostin tänään uuden levyn. Scandinavian Music Grouppia olisin ehkä halunnut, mutta sitä ei ollut hyllyssä, joten ostin Antony and the Johnsons -levyn. Se ei ollut ensi kuulemalla niin hyvä kuin toivoin. Nyt soi Pandorassa Sigur Rós -radio

5) Sisustaminen:

En olekaan juuri kuvaillut asuntoani. Se on tilava kaksio, siellä on yksi aniliininpunainen, yksi keltainen, yksi turkoosi ja yksi vaaleanpunainen seinä. Vaaleanpunainen seinä oli alunperinkin olemassa ja on yhä edelleen olemassa johtuen siitä, että sitä pintaa on vaikea, jos ei mahdoton kotikonstein maalata. Muut seinät olen ihan itse halunnut maalata sillä värillä millä ne on maalattu. Punainen seinä on eteisessä, keltainen seinä on keittiössä ja turkoosi seinä yhdistetyssä olo-makuuhuoneessa. Vaaleanpunainen seinä on kaninhuone-toimisto-vierashuoneessa. Toimisto on huono sana, mutten nyt keksi parempaa. Olohuone-makuuhuoneeseen tulee niitä lundia-hyllyvirityksiä, luultavasti joskus ensi viikolla. Sänkyä erottamaan pitäisi tehdä jonkinlainen valoseinä opaalimuovista. Minun pitäisi maalata sinne tauluja, mutten ole saanut aikaiseksi. Yhden taulun pitäisi olla iso keltainen, ja turkoosille seinälle sohvan taakse pitäisi tehdä joitain pienempiä vihreänkeltaisia tauluja. Kolmannelle seinälle pitäisi tulla pari taululistaa, joiden päälle kokoelma mustavalkoisia kuvia ynnä muuta sopivaa.

Kaninhuone-toimisto-vierashuoneeseen ajattelin tehdä Marimekon Latvassa korkealla -kankaasta taulun (eli ostaa Rautiasta tms. iso styrox-levy ja päällystää se sillä kankaalla). Sängynpäädyksi pitäisi tehdä samanlainen kyhäelmä jostain neutraalista kankaasta. Sängynpäätyseinään pitäisi maalata jollain helmiäshohtoisella neutraalilla värillä heiniä. Kuulostaapa kummalliselta. Eteiseen pitäisi ostaa joku kaunis lamppu ja musta pöytä kultareunaisen peilin alle. Keittiöön verhot. Eteiseen/keittiöön joku valkoinen pyöreä villamatto. Ongelmana valkean maton kanssa on koira, joka jättää kuraisia tassun jälkiä ja tiputtelee vettä ja kuolaa parrastaan etenkin valkoisille matoille. Ai niin ja Lepakko-tuoliin pitäisi ostaa päällinen, samoin kuin kaninhuone-toimisto-vierashuoneen sohvasängylle päällinen sekä tyynyt

6) Lähi-itä:

Mitä siitä voi enää sanoa? Tuleekohan joskus vielä se päivä, jolloin Lähi-idästä ei ole mitään uutisia.

7) Politiikka:

On se niin vaikeeta, kotimaassa ja muualla. No, opiskelijat voivat ainakin huokaista helpotuksesta, business as usual. Ei muutoksia tiedossa.

8) Lapset:

Pienen elämä on niin haurasta.

Tuossa oli ainakin nyt ne päällimmäiset asiat.

Näköjään en saa postauksiin ainakaan täältä työpaikan koneelta käsin rivivälejä. Miksi niitä sanotaan, nyt lyö ihan tyhjää. Enter enter. Rivivälejä ne kai on. Anteeksi siis, ettei teksti ole kovin lukijaystävällista, olin sen kyllä jaoitellut kappaleiksi, mutta nyt ne ovat kaikki yhdessä kuitenkin.

Lukijaystävällisyydestä puheen ollen, meinasin kirjoittaa etten ole hiljaiselostani johtuen uskaltanut pitkiin aikoihin käydä katsomassa blogilistalta Silkan Yksinkertaisuuden sijoituksia tai lukijamääriä. No, kuten arvata saattaa, heti kun olin tuon lauseen kirjoittanut, piti ne käydä tsekkaamassa*, ja ihme ja kumma, yksi uusi tilaaja! Vaikken ole mitään pitkään aikaan kirjoittanu! Tervetuloa vaan, toivottavasti kommentoit uusiin ja vanhoihin postauksiin!

(*: Veloena kirjoitti joku aika sitten lasten karkkitestistä, jossa lapsi jätetään huoneeseen karkkikulhon kanssa, ja sanotaan että hän saa milloin tahansa soittaa kelloa jotta tutkijasetä tai -täti tulee huoneeseen ja antaa karkit hänelle, tai sitten hän voi odottaa niin kauan, että tutkijasetä tai -täti tulee omia aikojaan takaisin, jolloin lapsi saa vielä enemmän karkkia. Lapsi ei tiedä miten kauan hänen täytyisi odottaa, eikä edes että miten paljon suurempi palkkio on jos hän jaksaa odottaa. Se testi kuulema testaa lapsen elinkelpoisuutta tai jotain, eli jos lapsi on kärsivällinen ja pitkäjänteinen ja itsekurikas, hän jaksaa odottaa eikä soita kelloa. Minä en arvatenkaan olisi pärjännyt kovin hyvin siinä testissä. En tiedä pärjäisinkö nytkään.)

Edit: Enter toimii taas.

Kahvia kahvia

2006-08-19T13:30:00.000+03:00

Huooh. Huoooooooh. Nyt on ollut töitä ihan riittämiin. Aamu-ilta-ilta-aamu-ilta-ilta-aamu&ilta. Nyt menossa aamuvuoron viimeinen tunti, mutta eipä hätää, heti perään alkaa iltavuoro! Vielä 9 ja 1/2 tuntia tätä autuutta. Kuten arvata saattaa, ei täällä niin hirveän kiire ole, kun bloggaamaankin ehtii ja rahaakin saa ihan kivasti, mutta hirvittävästi vaan väsyttäis... Kaihoisasti katselen IKEAn kuvastosta ihquja sohvaryhmiä ja unelmoin päivätorkuista. Iltavuoron jälkeen minulla menee aina vähintään kolme tuntia ennen kuin olen unessa, eli se olisi siis joskus siinä kahden aikaan, ja kun viimeistään puoli kuusi on herätys aamuvuoroon, on jäänyt vähän univelkaa. Mutta ehkä tämäkin päivä tästä pikku hiljaa etenee.

Musiikkilakolle kuuluu huonoa. Se ei ole pitänyt. Tosin olen pidättäytynyt näissä kevyissä lässytyskappaleissa, nyt soi Pandorassa Antony and the Johnsons. Pahoin pelkään, että kuuntelen senkin puhki, ja sitten pitää taas aloittaa uusi lakko, kun mikään musiikki ei enää innosta.

Läppärini joutui varhaiseläkkeelle viime viikonloppuna. Siitä katkesi ja katosi koneen sisuksiin muuan tappi, joka olisi oleellinen sähkövirran kulun kannalta, joten nyt ei akku lataudu... Voi voi. Siksi on kyllä hyvä että on töitä: täällä pääsee nettiin ja saa rahaa, jolla korjauttaa tietokone. Toivoisin, että olisi myytävänä sellaisia läppärin akun latureita, joilla saisi akun ladattua, eikä tarvitsisi maksaa sen pikku tapin uudelleen asentamisesta kenellekään.

Nyt täytyy jatkaa töitä, ennen kuin olen valuttanut vähäisen aivokapasiteettinen näppäimistön kautta internettiin...

Sateista sunnuntaita

2006-08-13T15:59:00.000+03:00

Kyllä, vihdoinkin sataa (vähän). Tänään on (muutenkin?) vähän huono päivä, olen ollut vuorotöissä pitkästä aikaa kuluneella viikolla ja nyt kun piti tästä yhdestä vapaapäivästä nauttia, on kaulan imusolmukkeet turvonneet ja kipeät ja muutenkin tukkoinen ja jähmeä olo. Flunssa tulossa. Niin siinä aina käy kun ei ole vähään aikaan ollut töissä. Pitäisi soittaa kotiin etten ole tulossa sunnuntaipäivälliselle. En todellakaan. Huomenaamulla taas luvattoman aikainen herätys...

Musiikki on alkanut hermostuttaa. Aloitin eilen illalla musiikkilakon, kun tuskastuminen kävi sietämättömäksi, ja saman tien alkoi soida päässä katkeamaton virta puolituttuja ralleja. Juuri sillä tavalla ärsyttävästi muutama säe ja melodian pätkä uudestaan ja uudestaan, välillä taas vaihtuen joksikin aivan muuksi. Onneksi yön aikana se loppui. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun kaikki musiikki kyllästyttää, yleensä se kyllääntyminen sijoittuu juuri tälle vuoden jälkipuoliskolle. Sitten sykli alkaa alusta, luultavasti raskaamman musiikin kautta tavallisiin renkutuksiin, siitä indiempään ja kevyempään poprockiin ja puhtaampaan poppiin ja edelleen jazzin ja klassisen kautta akustiseen liitelyyn. Kunnes tulee taas syksy. Äsken muistin olevani lakossa ärsyttävää musiikkia (A. Kela) kuunnellessani ja olin juuri pettymyksen vallassa sulkemassa koko koneen, mutta sitten iTunes yllättikin soittamalla Antony and the Johnsonsin Hope There's Someone -biisin. Aika ihana oli se (tästä maistiainen). Lakkoilu näköjään kannattaa, vaikka täytyy jatkaa sitä vielä niin kauan, että oikeasti alkaa tehdä mieli soittaa levyjä.

Niistä Lundioista tosiaan vielä. Ei minun niitä kuulema tarvitsekaan mennä ostamaan, isi ilomielin pistää omat täyspitkät lundia-tikkaansa kappaleiksi ja vielä haluttuun mittaan. Kunhan saan ensin tuon halutun mitan päätettyä...

Nyt vetäydyn nauttimaan kuumaa Finrexiiniä sohvan nurkkaan. Oi jospa en olisi lakossa, niin voisin kuunnella jotain miellyttävää musiikkia, mutta ei se taida nyt onnistua.

Soundtrack: Foo Fighters - Best of You

2006-08-05T16:19:00.000+03:00

Taas on päiviä pyörähtänyt eteenpäin ihan hyvissä tunnelmissa. Rahat oli jossain vaiheessa aivan loppu, niin ettei mistään enää löytynyt edes euroa että olisin saanut tuoretta maitoa kahviin (en kuitenkaan käyttänyt vanhaa maitoa, enkä edes juonut mustaa kahvia). Edellispäivänä tuli tilille rahaa, ja saman tien löytyi muutama seteli farkkujen taskusta, kun innostuin siivoamaan vaatekaappia. Ehkä olen taas yhden askeleen lähempänä rahan arvon tajuamista ja säästämisen oppimista. Saa nähä.

Ajattelin aloittaa säästeliään lifestylen ostamalla jatko-osia Lundia-hyllyyn. Huomasin nimittäin että todellakin on myynnissä matalia tikkaita (maallikoille kerrottakoon että tikkaat on ne päätypalat, joiden varaan hyllylevyt asetetaan halutulle korkeudelle). Tähän asti olen omistanut vain korkeita, 190 ja 210 senttisiä tikkaita, mutta niitä siis saa matalinakin. Niistä saisi vaikka telkkarille ja akvaariolle alustan. Lundialaiset eivät tosin suosittele akvaarion laittamista Lundia-hyllyyn, mutta suostuivat kuitenkin talvella myymään extraleveän hyllylevyn vaikka epäilivätkin ettei se tule kestämään. On se kestänyt. Seuraava haaste taitaa olla näiden uusien hyllymetrien täyttäminen kirjoilla.

Tänään tulee telkkarista Once Upon a Time in America (Nelonen, 21:15). IMDb osaa kertoa, että: "This movie was a masterpiece. It ranks as one of the very best in film history, if not the best. At Cannes people yelled and screamed, couldn't believe just how good it was." Pakkohan tuo on katsoa, jos kerran Cannesissa on sen takia huudettu ja kiljuttu. (En osannut kirkua-sanan passiivin perfektiä, "kirjuttu", "kiruttu", "kirkuttu"...? Täällä se kuitenkin tiedettiin, mutta kuulostaa silti kummalta.)

Soundtrack: Sarah Vaughan - Jim

2006-07-27T00:23:00.000+03:00

Tuttava vinkkasi Arto Jokisen kirjoittaman artikkelin suuntaan. Olen lukenut sen vain kerran, mutta ensisilmäyksellä vaikuttaa siltä kuin olisin aivan samaa mieltä kaikesta. Artikkeli siis käsittelee sukupuolia (lähinnä miehiä) ja tasa-arvoa kriittisen miestutkimuksen näkökulmasta (eli siis feministisestä nakökulmasta).

Pika-pikaista analysointia puolinukuksissa:

"Onko olemassa sukupuolineutraalia ihmisen kokemusta, näkökulmaa ja näkemystä maailman ilmiöihin? Miehet (siis yleensä, eivät kaikki) olettavat helposti, että heidän kokemuksensa maailmasta on sukupuolineutraali ihmisen kokemus."

A. Jokinen

Totta, mutta kuinka moni nainen voi sanoa samaa itsestään? Eli kuinka moni nainen joskus/usein kokee havainnoivansa maailmaa ja reagoivansa siihen sukupuolineutraalina? Minä ainakin. Helposti sitä kuvittelee pystyvänsä suhtautumaan asioihin objektiivisesti, puolueettomasti... Pitää itseään ensisijaisesti sukupuolettomana yksilönä ja vasta n-sijaisesti jonkun sukupuolen edustajana. Onko sitten mahdollista olla todella sukupuolineutraali? Varmaankin joidenkin yksittäisten asioiden suhteen. Kai pitäisi kuitenkin aina ja joka asiassa pyrkiä objektiivisuuteen, mutta mitä se objektiivisuus sitten tosiaan on?

"Mies on ollut ja on ihmisen prototyyppi ja siten miehet usein itseensä myös suhtautuvat. He ajattelevat toimivansa sukupuolineutraaleina ihmisinä silloinkin, kun heidän toimintansa on ominaista vain miehille. Naisia miehet kohtelevat poikkeuksina ihmisestä. Nainen on sukupuolen omaava ei-mies tai peräti ei- ihminen."

A. Jokinen

Totta edelleen, mutta eikö naisiltakin joskus unohdu, että miehilläkin esimerkiksi on tunteet?

"Naisten urakehitystä jarruttaa oikeastaan alasta riippumatta naisen sukupuoli. Jo pelkästään naisen mahdollinen raskaus on raskauttava tekijä haettaessa työpaikkaa riippumatta naisen seksuaalisesta suuntautumisesta tai parisuhteesta. Naisvaltaisen palvelualan työnantajat ovat vaatineet, että lasten aiheuttamat kustannukset tulee jakaa tasapuolisemmin eri alojen kesken. Palvelutyönantajien liiton selvityksen mukaan miehillä on lapsesta johtuvia poissaoloja töistä enimmilläänkin vain kymmenesosa siitä, mitä naisilla."

A. Jokinen

Tämä on tietenkin törkeää. Sen vielä ymmärrän ja pystyn hyväksymään, että ihminen, joka jää neljäksi vuodeksi kotiin, ei voi olla yhtä hyvissä asemissa useimmilla aloilla, kuin ihminen joka on yhtäjaksoisesti ollut töissä ja pysynyt alan kehityksessä mukana. Mutta se, että tuo kärryiltä tippuminen oletetaan aina jossain vaiheessa tapahtuvaksi riippumatta siitä, mikä todellisuus on, on väärin. Samoin se, että kun lapsi sairastuu, kotiinjäävä vanhempi on 90 prosenttisesti nainen. Eikä se voi johtua yksin siitä, että yh-äitejä on niin paljon suhteessa yh-isiin (olisikohan sen sijaan tuo miesten kymmenesosa juuri niitä yksinhuoltajaisiä..?).

"Vaikka naiset ovat ilmiselvästi miehiä huonommassa asemassa, tasa- arvon käsittäminen koskemaan vain naisten ja miesten välisiä suhteita kielii tasa-arvo-käsitteen vinoutuneesta määrittelystä. Mies-nais-akseli synnyttää sukupuolten sotaa ja naisliikkeeseen kohdistuvaa takaiskua. Se myös nurinkurisesti rakentaa sukupuolieroa, jota feminismi on toisaalta purkamassa. Edelleen, se syrjii monia vähemmistöä ja sivuuttaa sosiaalisen todellisuuden monimuotoisuuden. Käsitys, että tasa-arvo on edennyt liian pitkälle tai että feminismi haluaa syrjäyttää miehet vallasta naisten eduksi, kielivät sekä väärinkäsityksistä että intuitiivisesta oivalluksesta, että tasa- arvokeskustelussa on jotain vinossa. Kyseistä argumentaatiota ei voi siis ohittaa pelkästään hymähtämällä. Vaikka väitteet ovat hupaisia, ne kumpuavat sellaisesta maaperästä, johon kannattaa suhtautua vakavasti."

A. Jokinen

Jos feminismillä on tarkoitus parantaa maailmaa, niin sukupuolten välinen sota ei auta siinä yhtään. Ei rauhaa rakenneta sotimalla.

"Tasa-arvoiset naismiehet
Samalla, kun miehet kärvistelevät maskuliinisuuden vaativassa loimussa ja pyrkivät siitä eroon, osa naisista haluaa mukaan tuohon kärsimysnäytelmään. Tasa-arvokehityksen yksi lieveilmiö on sukupuolten tasa-arvon ymmärtäminen yhtälaisena miehisyytenä. Toisin sanoen osa naisista ajattelee, että he ovat tasa-arvoisia miesten kanssa, kun he saavat olla kuin miehiä. --
--Ovien avaaminen naisille sotakoulutukseen ei ole merkki tasa-arvosta, vaan tasa-arvon samastamisesta maskuliinisuuteen.
Tasa-arvokehityksen ei soisi merkitsevän sitä, että naiset omaksuvat maskuliinisuuden kielteisimmät piirteet: väkivallan, tuhoavan kilpailun, alistamisen ja alistumisen käytännöt, tunteettomuuden tai itseä tuhoavan elämäntyylin. Tasa-arvokehitystä on sen sijaan se, että pyritään pääsemään maskuliinisuuteen ja feminiinisyyteen liittyvistä elämää tuhoavista ja rajaavista puolista eroon ja annetaan yksilöille tilaa kategorioiden kustannuksella."
A. Jokinen

Armeija on perinteisesti maskuliininen instanssi. On varmasti paljon naisia, jotka ovat syystä tai toisesta halunneet armeijaan, mutta eivät ole sukupuolensa takia päässeet, vaikka muuten olisivatkin olleet päteviä. Heidän kannaltaan naisten vapaaehtoinen asepalvelus onkin lisännyt tasa-arvoa. Niiden naisten kannalta, joita armeija ei syystä tai toisesta kiinnosta, sillä on kuitenkin käänteinen vaikutus. Ei tasa-arvoa ole se, että ajatellaan naisten tulevan tasa-arvoisemmiksi ja vakavammin otettaviksi kun ovat käyneen armeijan. Tasa-arvon idea pitäisi olla siinä, että siitä huolimatta, että naiset ja miehet ovat erilaisia, he ovat tasa-arvoisia.

Nyt lopetan ennen kuin menee ihan levottomaksi.

Voisko ihanammin päivä enää alkaa...

2006-07-25T08:45:00.000+03:00

Piti herätä aikaisin heittämään muu perhe satamaan. Tulee varmasti hyvä risteily, hieno päivä ja kaikkea. Tajusin miten hieno päivä vasta, kun kruisailin autolla takaisin päin keskustan läpi, ikkuna auki ja Sävelradion* mukana hoilottaen. Ei vielä ollut kahtakymmentä astetta enempää lämpöä, mutta tuuli kuitenkin lämpimästi ja aurinko paistoi melkein pilvettömältä taivaalta. Keskustan vanhat talot näyttivät erikoisilta siinä hieman utuisessa valossa, ihan niin kuin jossain vanhassa elokuvassa tai sarjakuvassa. Valonsäteet siivilöityivät vihreiden lehtien lomasta, valaisivat kadut ja puistot ja penkit ja ihmiset... Tuli sellainen yleisurbaani olo, ei niin että juuri tämä kaupunki olisi erityisen hieno ja kaunis, vaan että tällaisena maailman kaikki kaupungit joskus näyttäytyvät.En saanut analysoitua sitä enempää, en tiedä edes oliko se lämmintä vai kylmää valoa. Talojen yksityiskohdat piirtyivät graafisen tarkasti, mutta kuitenkin yleisilme oli pehmeän utuinen. Ota tästä sitten selvää. Ihan fiiliksissä kuitenkin olin.

Nyt jatkan aamua koiran kanssa, toivon että se valo on vielä siellä, huristelen autolla uudestaan kaupungin läpi ja jonnekin missä koira voi juoksennella, ehkä uidakin. Nyt kun se vihdoin oppi uimaan.

* Sävelradio on mulle joku fetissi, tiedän etten ehkä ole ihan kohderyhmää, mutta en voi sille mitään että se on niin paras radiokanava. Nyyh nyyh kun se lopettaa.

******************************************************************

Uimareissun saldoa:

+ Ostettiin eläinkaupasta kelluva narupallo, josta tuli koiran uusi lempilelu
+ Tehtiin havaintoja kauniista maisemista
+ Koira kastui, mikä on hyväksi sen turkille
+ Koira väsyi, mikä on hyväksi emännän hermoille
+ Emäntä sai nauraa koiran räpiköinnille, kts. edellinen kohta

- Kamera unohtui, joten ei saatu kuvia hienoista maisemista
- Lupaavan alun jälkeen koira heittäytyi uusuima-avuttomaksi
- Uusi lempilelu hävisi mereen, kun uimataidoton koira ei voinut sitä hakea
- Emäntä kastui
- Emäntä vähän hermostui, josta koira hermostui ja rupesi neuroottiseksi

+ Hermojen tasaamiseksi tehtiin vähän tottelevaisuusharjoituksia, jotka menivät hienosti

- Kunnes emäntä päätti nerokkaasti pilata erinomaiset luoksetulot harjoittelemalla koiran pysäyttämistä puoleen väliin matkaa -> koira neuroosissaan oppi kerrasta, ettei enää saakaan tulla kovaa vauhtia luokse kun huudetaan, vaan täytyy madella, koska hullu ja vihainen emäntä kuitenkin alkaa huutaa jossain vaiheessa

+ Emäntä ymmärsi mitä tarkoitetaan sillä, että koira on pehmeäluonteinen ja päätti kokeilla vieläkin lempeämpiä koulutusmetodeja

- Uimista ja vedestä noutoa uudelleen kokeiltaessa lempilelu nro 2 aka tennispallo eksyi jatkuvasti yhä uimataidottomammaksi muuttuvan koiran ulottumattomiin ja katosi sekin merelle

-------------------------------------------

Summa summarum: Maisemat oli kauniit ja koiran uimaopettelu täytyy aloittaa alusta

Gilmore Gals

2006-07-19T13:34:00.000+03:00

En tiedä miten sellainen ohjelma, jossa kaikki keskustelut soljuvat eteenpäin kuin kevätpuro kauniina keväisenä päivänä kauniin Connecticutin keväisessä lehtimetsässä, yhtä nokkelasti ja ilahduttavan sujuvasti kuin nyt sivistyneiltä ja kauniilta ja seesteisiltä connecticutilaisilta vain voi odottaa, voi olla niin ihana eikä yhtään ärsyttävä. Ah, Rory ja Lorelai Gilmore ja heidän täydellinen elämänsä ja ihanat vaatteensa. Delightful, indeed. Melkein voisin mennä ja ostaa DVD:nä kaikki GG:t, jos olisi rahaa. Onneksi YLE on päättänyt kesän kunniaksi ilahduttaa meitä köyhiä näyttämällä joka arkiaamu palan tavallisten ihmisten ihmeellisestä elämästä Stars Hollow'ssa (ja Yalessa, naturally). Harmi, että enää taitaa olla vain muutama jakso jäljellä. Toivottavasti Gilmore Girlsiä ei lopeteta koskaan ja näyttelijät pysyvät ikuisesti nuorina ja kauniina ja terävinä, myös ne vanhat näyttelijät.

Löysin GG:n ihastuttavaa sanailua alkuperäiskielellä netistä (Lorelai on muuten äiti, 34-39-vuotias, ja Rory hänen tyttärensä, jotain 17-21-vuotias, ja Luke on Lorelain ihastus/ystävä/miesystävä/säätö jolla on ihana Luke´s diner):

LORELAI: And what are your plans today, Persis Khambata?
RORY: Well, today, I'm going to do nothing but hang out in town, read, veg, drink coffee, and have the perfect Stars Hollow day.

Eikö ole ihanaa?

LORELAI: I got into an argument with Luke about Nicole.
RORY: Nicole?
LORELAI: They're back together. I didn't know that. I walk into Luke's and there she is.
RORY: And he hadn't told you?
LORELAI: No, and I was the very picture of awkwardness, and basically, I just fled. And when I saw Luke later, we got into a fight about it, and I told him his coffee pots were stupid.
RORY: So it was very sophisticated.

LUKE: Hey. Coffee's gonna be ready in a sec. You know what you want?
LORELAI: Oh, um, well, we need napkins to cover this big, wide, expansive table.
LUKE: Okay. Uh, hey, are you in the mood for pancakes?
LORELAI: Pancakes, sure, yeah. I guess we have enough space for pancakes.
LUKE: 'Cause I'm making pumpkin pancakes and it comes with homemade cinnamon butter.
RORY: You made cinnamon butter?
LUKE: This morning.
LORELAI: Wow. I bet the other people who would love a table right now but can't have one 'cause they're all taken would love pumpkin pancakes with homemade cinnamon butter.
LUKE: I'll get your coffee.

LORELAI: I think I forgot to put on underwear. Can you check? [pause] Did I just ask you to check if I put on underwear?
RORY: Yes.
LORELAI: I hate football.
RORY: You just need coffee.

[In Jasons appartment.]
LORELAI: I watched "The Daily Show," fell into the best sleep I ever had, woke up, watched "Fast Times at Ridgemont High," and had a vanilla-scented jacuzzi bath.
JASON: Ah, so that's what the look on your face is. I thought it was from sex with me.
LORELAI: No, it's from the jacuzzi bath. Good morning.
JASON: Good morning. Uh, coffee's over here.
LORELAI: Thank you. Mm, the coffee smells good. Hey, can we, uh, not sleep together again tonight?

Eikä haittaa yhtään, vaikkei tiedäkään mistä jaksosta tai mistä yhteydestä nämä randomsitaatit ovat, eikä edes sitä liittyvätkö ne mitenkään yhteen, koska ne vain ovat niin järjettömän riemastuttavia. Enkä juuri nyt muista kuka Jason mahtaa olla.

Tämänpäiväistä jaksoa katsellessa kyllä pari kertaa nauratti. Rajansa katsojien oletetulla naiiviudellakin. Roryn paras ystävä rokki-Lane, joka on koko ikänsä ollut ristiriidassa omien toiveidensa ja äitinsä tiukkojen sääntöjen välillä, havahtuu kesken suudelman: "Voi luoja, olemme seurustelleet neljä kuukautta ja asumme yhdessä ja sinä teet minulle kynttiläillallisen ja tajusin juuri että haluat seksiä." No okei, ei ihan sanatarkka lainaus, mutta jotenkin noin se meni. Ja ongelmahan on tietysti se että Lanen täytyy odottaa kunnes on naimisissa. Joopa joo, on se tietysti kiperä tilanne, mutta olisihan sen voinut vähän vähemmän ilmiselvästi esittää. Tämä jäi nyt vähän GG:n tavallisen tason alle. Ja joku muukin oli mikä tämän päivän jaksossa huvitti,
siis sen tyypillisen lisäksi, että koko ajan syödään ja syödään eikä ikinä lihota, mutta en muista enää mikä...

2006-07-15T16:02:00.000+03:00

Tauti jatkuu vaan. Tänään pitäisi mennä kaverin syntymäpäiville, BBQ:ta ja jatkot jokilaivoilla olisi luvassa, mutta minulle taitaa hyvin riittää pari tuntia grillaamista puutarhassa. Säästyy vähät rahatkin (olenpa tylsä).

Neuleblogit ovat... tylsiä. Ja niitä on ihan tuhottomasti. Ehkä ne eivät olisi niin tylsiä, jos itse pitäisin käsitöistä, mutta valitettavasti en yleensä pidä mistään, missä en ole hyvä. Joskus on kuitenkin ihan kiva lueskella hyvin kirjoitettua neuleblogia, ja kuvitella miten itsekin joskus sitten keski-ikäisenä istuskelen aurinkoisella kuistilla pelargonien kukkiessa kehräämässä islanninlampaan villasta pehmeää lankaa, josta sitten neulon lapsenlapsille lämpimiä villasukkia... Tänään osuin sattumalta Neulovan lehmän blogiin, jossa havahduin neuleblogien maailmanvalloituksen laajuuteen. Neulova lehmä kirjoittaa suomeksi, englanniksi ja ranskaksi. Ja hänen blogiaan myös luetaan ja kommentoidaan suomen lisäksi englanniksi ja ranskaksi! Ja siis neuleblogeja on myös Ranskassa! En tiedä miksi kuvittelin ettei niitä juuri olisi muualla kuin Suomessa. Ja ehkä jokunen jossain Ameriikan Midwestissä...

Yksi juttu Blogilistassa pitäisi kuitenkin olla. Sellainen nappula, mistä näkisi kaikki Top-listat ja kuumuuslistat ilman neule- ja käsityöblogeja... Koska ne nyt vain ovat niitä kaikkein suosituimpia, ja jos ei niitä jaksa lukea niin on vaikea löytää mitään muuta.Ja ehkä tasavertaisuuden vuoksi voisi itse valita ne suodatuksen säädöt, eli vaikka lemmikkiblogit, seksielämäblogit ja lapsiperheblogit pois. Ihan miten itse tykkäisi.