Tämän yön soundtrack superkuun kunniaksi

Radiohead - Sail to the moon


I sucked the moon
I spoke too soon
And how much did it cost
I was dropped from
The moonbeam
And sailed on shooting stars

Maybe you'll
Be president
But know right from wrong
Or in the flood
You'll build an Ark

And sail us to the moon
Sail us to the moon
Sail us to the moon
Sail us to the moon

Hail to the thief on ainoa Radioheadin levy jota voin kuunnella, ja sitä voisinkin sitten kuunnella vaikka koko ajan. Ja niin, ensin ei nukuttanut ennen kahta, ja sitten kun nukahdin niin puhelin soi tunti sitten.

Tyhjää

Mies on taas reissussa. Öisin on vähän ikävä. Päivisin oikeastaan ei. Viime aikoina mies on ollut niin kiireinen, että ei päivisaikaan tavallisestikaan paljon nähdä. Selviän näistä arkihommista ihan itsekseni kyllä, kiristämisvaraakin olisi. Yritän välillä auttaa miestä hänen hommissaan sen minkä voin, laitan lapsen nukkumaan ja koitan imuroida silloin kun mies ei ole kotona. Mutta se vähän kieltämättä rassaa, että ei ole sitä kuuluisaa yhteistä aikaa, ei meillä kahdestaan eikä edes perheenä. Mitä se yhteinen aika sitten olisikin, en tiedä edes. Jos jotain joskus, niin mies on väsynyt ja kaikki ylimääräinen ohjelma häiritsee muita aikatauluja. Joku ravintolalahjakorttikin olisi käyttämättä, mutta jos edes kotona pääsisi saman pöydän ääreen. Ehkä siitä yhdessä vietetystä ajasta ihan vaan kotonakin jotain jäisi käteen vaikka hitaasti viriävien keskustelujen muodossa. Nyt on aina joko tietokone tai puhelin tai telkkari päällä, ei edes mikään leffa tai musiikki, joissa sentään olisi joku sosiaalinen ulottuvuus mahdollinen.

Kumpikaan meistä ei haluaisi tätä, mutta miksi ne - nämä - koneet aina aukeaa. Mies sanoo että sillä saa pään nollattua, ja minä varmaankin vain sitten väistelen lattian moppausta netissä, kuvitellen että tässä vietän sitä laatuaikaa, vaikka oikeasti se vain passivoi.

Ja miksi sitä on niin helppo sitten kuitenkin olla kotonakin vaan niin, ettei oikeastaan sano mitään, helposti ei edes katso silmiin. Mies sanoi ennen lähtöä sovittelevasti, että hän on nyt ollut kireä ja aivan lukossa töittensä kanssa. Minä vastasin että tiedän, ei se mitään. Tämähän on vain väliaikaista. Jotain muuta olisi pitänyt sanoa tai tehdä, mutta jäi sanomatta ja tekemättä.

Jaa niin, ei ole tarkoitus valittaa. Kuten sanoin minulla on tässä vielä kiristämisen varaa, en ole lopussa. Blogiin puran nyt vain tätä ikävintä osuutta. Mieskin on onnistunut enimmäkseen pitämään ahdistuksensa itsellään, purkaa sen sitten ehkä lenkille, mikä on jo iso asia. Juuri mistään ei riidellä, sinänsä kaikki on hyvin ja ymmärränhän minä tämän tilanteen ja sen väliaikaisuuden. Toivon että tämä rutistus nyt oikeasti materialisoituisi helpompana elämänä jo loppuvuodesta.

24/7

Kun lapsi meni päivähoitoon, valittelin toisaalla miten nyt tuntuu kuin elettäisiin pelkästään sitä hoidossa käymistä varten. Että koko ajan oltaisiin joko valmistautumassa lapsen hoitopäivään, menossa hoitoon, tulossa hoidosta tai nukkumassa. Nukkuminenkin oikeastaan kuuluu siihen valmistautumiseen, koska itse kunkin pitää nukkua sopiva määrä tunteja sopivaan aikaan, jotta seuraavana päivänä hoitoon suoriutuminen on realististen vaihtoehtojen joukossa. Aamulla herätään minuuttiaikatauluun, että ehditään hoitoon, iltapäivällä hoitopäivän jälkeen käydään kaupassa ja tehdään ruokaa ja pestään vaatteita ja syödään iltapuuroa ja käydään iltapesulla ja pannaan lapsi nukkumaan ja katsotaan säätiedotusta ja etsitään seuraavalle päivälle sopivat vaatteet ja pakataan hoitolaukku, jotta lapsi saadaan aamulla hoitoon ajoissa. Koko ajan eletään sen mukaan, että lapsi pärjää sen päivän siellä hoidossa. Itse ei välttämättä moneen päivään käy lapsen kanssa pihalla, silti täytyy yrittää valita vaatteita ja pakata hoitolaukku niin, että lapselta ei puutu päivän aikana aurinkolaseja tai villasukkia, että kaikki vaatteet on puhtaina ja kuivina ja ennen kaikkea mahtuvat päälle. Missä vaiheessa se elämä oikein tapahtuu.

Sittemmin olen ymmärtänyt, että sitähän tämä elämä laajemminkin on. Ei lapsen hoitoon viemistä tietenkään, mutta enimmäkseen tehdään asioita, joilla päästään seuraavaan päivään tekemään uudestaan asioita, joilla päästään taas seuraavaan päivään jne.. Enimmän aikaa tekee asioita, joita ei välttämättä niin hirveästi haluaisi tehdä. Jos joskus huomaa tekevänsä ei-mitään tai jotakin hyödytöntä, mitä erityisen kovasti haluaa juuri sillä hetkellä tehdä, niin se on bonusta ja sitä ei kuulukaan kestää kuin joitakin minuutteja. Ehkä aikuista on hyväksyä tämä asianlaita. Että elämänlaatua ei mittaa se paljonko on vapaa-aikaa, laatuaikaa, omaa aikaa. Vaan elämä on tätä pyörittämistä, vuorokausi toisensa jälkeen, ja luultavasti aika monta vuotta, ehkä loppuun asti. Elämää ylläpitävät huoltotoimet on vain tapa olla, ei jotain jota tehdään että päästään olemaan. Elämä on sitä ja siinä ohessa toki myös niitä pienempiä ohikiitäviä hetkiä, jotka pitäisi muistaa.

Onnellista tässä rutiinien toistamisessa on että ensinnäkin pääsee siihen seuraavaan päivään hengissä, eihän sekään ole itsestäänselvyys. Toisekseen monilla muilla ihmisillä maailmassa elämä on yhtälailla pyörittämistä päivästä toiseen, mutta paljon ikävämmissä ja epävarmemmissa olosuhteissa. Itsellä on kuitenkin niitä töitä, joita tehdä, on perhe, jonka kanssa elää ja olla, ja on säänkestävä koti, jossa asua. On hoitopaikka lapselle, on ruokakauppa kotimatkan varrella ja kotona jääkaappi, pesukoneet ja liesi, autokin on, on goretexiä ja hepa-suodatinta ja keraamisia kattiloita. Voiko tässä oikeastaan mistään kotitöistä puhuakaan, ei ainakaan raskaista ja itseä varten niitä vähiäkin kuitenkin tekee. On myös sen verran rahaa, että voi käydä ostamassa vaikka sen välikausihaalarin lapselle, jos tuntuu että sellaista nyt tarvitaan. On kivannäköisiä säilytyslaatikoita, joihin voi viikata pieneksi jääneitä vaatteita ja aikanaan kantaa ne vaikka kirpparille. Ei ole edes mitään erityisiä sairauksia hidastamassa, ja jos joskus sattuu flunssa iskemään, voi jäädä kotiin ja ottaa ibuprofeenia. Kaapissa on kauniita kahvikuppeja joista juoda kahvia oikeastaan milloin tahansa sattuu huvittamaan. On pehmeä sänky ja yhteensopivia lakanoita. Jos haluaa niin voi vaihtaa puhtaat lakanat vaikka kaksi kertaa viikossa. Saunakin on, ja piha, johon paistaa aurinko. Jos nyt ei materiasta sitä elämänlaadun avainta etsikään, niin kyllähän hyvät ratkaisut helpottaa arkea huomattavasti, huomaamattakin tosin. Ja jos on vielä saanut vähän valita omaa silmää miellyttäviä asioita ympärilleen, niin arkirutiinit tuntuu kevyemmiltä. Silloin on helpompaa myös huolehtia siitä, että ne kivat asiat pysyvät kunnossa, mistä taas päästään siihen kotitöiden tekemiseen.

Rutiinien toistamisen toinen hienous on siinä, että ne tuppaa tulemaan helpommiksi sitä mukaa mitä enemmän niitä tekee. Palkitsevammiksikin. Kääntöpuoli on se, että jos ei tee, niin aloittaminen on raskainta ja välttely palkitsevinta.Välillä voi joitain asioita jättää tekemättäkin kyllä. Ei siihen maailma kaadu, mutta harva näistä rutiineista sitten kuitenkaan on niin raskaita, etteikö niitä kannattaisi vaan hoitaa pois alta. Yleensä viivyttely on sama asia kuin rahanmeno, ja vaikka siitäkin selviää, niin onhan se kivempi olla reipas, jotta pyörä pysyy pyörimässä, ja säästää samalla rahaa, jolla saa sitten joitakin hyviä asioita elämään. Vaikka kesäkukkia. Tosin se kesäkukkienkin hankkiminen tarkoittaa taas yhtä hommaa lisää, niitähän pitää hoitaa ja kastella ja tarkkailla. Jos ostaisikin sellaisia, jotka pärjäisi omillaan?

Nyt pitää mennä nukkumaan, herätys on kuudelta. Paitsi että olen unohtanut pestä huomiset vaatteet ja koiratkin pitää vielä ulkoiluttaa.