Jatkuu...

Mihinköhän numeroon jäin niiden mietittävien asioiden kanssa?

Aloitan alusta:

1) Kantasolututkimus:
Uusi kantasolujen eristys- ja kasvatustekniikka kehitetty, siinä alkio jää henkiin vaikka siitä poistetaan yksi (1) solu, josta kasvatetaan kantasolulinja. Kuulostaapa hienolta. Toiveena on, että ameriikkalaiset kantasolututkimuksen vastustajat eivät pitäisi tätä niin pahana asiana, kun ALKIO kuitenkin JÄÄ HENKIIN! En tiedä kuka on kuvitellut, että se muuttaisi mitään. Jos kerran arvon kantasolututkimuksen vastustajien mielestä ei saisi käyttää edes hedelmöityshoitojen "sivutuotteena" "syntyviä" hedelmöittyneitä munasoluja, jotka muutenkin heitettäisiin roskiin, niin miten heidän mielestään sitten olisi hyväksyttävää mennä ronkkimaan kehittyvää alkiota...? Kuka tietää, miten olennainen yksilönkehityksen kannalta juuri se yksi solu olisi ollut. Olen skeptinen. En usko, että tämäkään keksintö riittää kääntämään kenenkään päätä.

2)Pluto:
Merkuuriiuus, Veenus, Maa, Mars, Jupiteeer. Saturnus, Uranus, Neptuunuus jaaa... öh, Pluuuto. Siin on kaikki yhdeks- siis kahdeksan nyt plaaneettaaaa ja yksi kääpiiiöööplaneeetta. Kyllähän me kaikki tiesimme jo ennestäänkin, ettei se Pluto mikään planeetta voi olla, ihan erinäköinenkin kuin isommat sukulaisensa. Pluto on kyllä hyvä koirannimi (ja näin helposti ajatukset harhautuvat maailmankaikkeudesta koira-asioihin).

Väsymys on kofeiinivajetta ja päänsärky aspiriinin puutetta

Olen laiminlyönyt blogiani viime aikoina. Osittain se johtuu siitä, että tietokoneeni on yhä ja edelleen palasina jossain päin maailmaa (tai ainakin niin luulen), osittain siitä etten oikein tiedä mitä pitäisi kirjoittaa.

Olen nyt siis taas töissä, tänään on ensimmäinen kolmesta peräkkäisestä yövuorosta. Muutama tunti sitten yövuoro tuntui lähinnä seikkailulta (tyyliin miten pysyn hereillä ja suht valppaana yhdeksän tuntia ja mitä pitäisi syödä ja juoda ja milloin ehdin nukkua jne.), nyt toivon että olisin kotona nukkumassa. Olin juuri saamassa normaalista unirytmistä kiinni. Heräsin itsekseni jo yhdeltätoista viime vapaapäivänä eli eilen, ja silloinkin tuntui siltä että olisin pystynyt kivuttomasti heräämään muutamaa tuntia aikaisemminkin. No, nyt se rytmin alku on joka tapauksessa mennyttä. Sunnuntaina se varsinainen seikkailu vasta alkaakin; miten olla kolmen valvotun yön jälkeen yhdeltätoista aamulla naapurikunnassa koiranäyttelyissä, ajoissa, hereillä ja vieläpä puhtaan koiran kanssa.

Olen nauttinut viimeisen 12 tunnin aikana kaksi kuppia kahvia ja noin 0,75 l Pepsi Maxia (Note to self: Cola-juomat on pahoja). Kaipaisin vielä sitä aspiriinia. Olen sekakäyttäjä

Päässä on risteillyt paljon ajatuksia viime aikoina, mutten oikein ole jaksanut kirjoittaa niitä ylös. Jospa koittaisin nyt tehdä inventaarioita

1) Myötäjäistraditio:

Mitä ihmettä? Mistä se on saanut alkunsa? Myötäjäisethän on morsiamen perheen "lahja" sulhasen perheelle, ikään kuin kaupan päälliset. Itselleni tulee myötäjäisistä aina jostain syystä mieleen Intia (ehkä Kama Sutran takia). Intiassa nämä hääjutut ovat länsimaiseen silmään muutenkin kummallisia, sukujen kesken neuvotellaan ja sovitaan avioliitot, eikä naitettavilla aina ole paljoakaan sananvaltaa loppuelämäänsä koskevissa kysymyksissä. En ole nyt väittämässä, etteikö se olisi ihan hyvä tapa perustaa perhe, mutta on se vaan siltikin kummallista. Ideana kai on saada tytär naitettua mahdollisimman rikkaalle miehelle, ja löytää pojalle mahdollisimman edustava ja tasokas vaimo. Myötäjäiset on luullakseni tulleet kuvaan neuvotteluvalttina: "Niin, meidän Sarasvatilla on tosiaan aavistuksen hörökorvat, mutta se ei varmastikaan ole periytyvä ominaisuus, ja hei, laitetaas kaupan päälle vielä pari valkoisia härkiä, mitäs sanotte? Eiköhän meillä ole tässä diili." Ja sitten se on karannut käsistä. Samalla tavalla kuin henkilöautojen koot.

Käsittääkseni köyhille intialaisille perheille on suorastaan katastrofi, jos perheeseen syntyy useampi tyttölapsi, niille kaikille kun täytyy aikanaan raapia jostain kasaan jonkin näköiset myötäjäiset. Se tässä myötäjäistraditiossa eniten kummastuttaa, että miksi juuri morsiamen perhe joutuu ne kustantamaan. Morsianhan on jättämässä sukunsa ja siirtymässä sulhasen perheen "palvelukseen". Eikö kaiken järjen mukaan sulhasen pitäisi siis maksaa siitä, että saa uutta ja innokasta (?) työvoimaa käyttöönsä? Niin no joo, morsiamesta tulee myös tavallaan sulhasen perheen elätti, mutta kai hän ehtii silti loppuikänsä aikana tienaamaan elantonsa työtä tekemällä, mitäs siellä Intiassa nyt on tapana tehdä, lakaista lattioita ja kantaa polttopuita ja kutoa kankaita ja tehdä ruokaa vaikka. Lasten synnyttämisestä ja hoitamisesta nyt puhumattakaan. Tuntuu kummalliselta, että naimisiin meno olisi sulhasen perheelle niin taloudellisesti kannattamatonta, että morsianta ei missään tapauksessa voi ottaa ilman kunnon myötäjäisiä. (Vaikka enhän minä siis tosiasiassa tiedä tästä asiasta mitään, tämä kaikki on pelkkää spekulaatioita vanhentuneisiin tiedonmurusiin nojaten. Pyydän anteeksi kaikilta Goan kävijöiltä, jos loukkasin teidän Intia-tietämystänne.)

On toki mahdollista, ainakin jos miettii tuota suomalaista myötäjäis-sanaa, että myötäjäiset ovatkin enemmän morsiamelle kuin sulhaselle tarkoitettu lahja omalta perheeltä. Että on sitten ainakin jotain kunnollista ja omaa tavaraa, oli tuleva elämä muuten sitten miten hankalaa vain.

2) Koirat

Koira-asioita mietin jatkuvasti. Niihin kuuluu muun muassa: koirien kasvatukseen ja jalostamiseen liittyvät abstraktit ja konkreettiset kysymykset, koiran koulutukseen liittyvät moninaiset ja monitasoiset ongelmat ja eri ratkaisumallit, koiran ruokinta, joka on yllättävän monimutkaista, varsinkin kun yksi koiranruokasäkki maksaa puoli sataa ja painaa 15 kiloa, koiran muu terveydenhoito ja koiran fyysisen kehityksen optimointi ja liikunnan vaikutus siihen, koiran sosiaalinen elämä ja sen ylläpito, koiran turkinhoito, koiraeläimen käyttäytymiseen perehtyminen ja sen tiedon sovittaminen koiran kanssa elämiseen... Näiden jokaisen alla on useita alaotsikkoja.

3) Hevoset:

Hevosasioita mietin myös hyvin usein, tosin viime aikoina vähemmän kuin aiempina vuosina, johtuen ehkä noiden koira-asioiden ylettömästä miettimisestä. Hevosasiat ovat pääpiirteittäin samoja kuin koira-asiat, paitsi että hevosiin liittyy vielä yksi huomattavan laaja kokonaisuus, nimittäin ratsastus, joka on osittain lomittainen hevosen koulutuksen kanssa, mutta ei täysin. Maallikon silmiin ehkä niinkin yksinkertaiselta näyttävä tapahtuma, kuin ratsastuskentän kiertäminen tietyssä askellajissa ja halutulla nopeudella hevosen selässä istuen, on todellisuudessa järkyttävän monisyinen vuoropuhelu. Monimutkaiseksi sen tekee erityisesti se, että suurin osa ratsastukseen liittyvistä ongelmista johtuu ratsastajan (eikä hevosen) vajavaisuudesta. Toinen erityisesti hevosasioille ominainen kategoria on myös erilaiset sairaudet ja vammat sekä niiden hoito ja ennaltaehkäisy, joita en niin paljoa koiraeläinten kyseessä ollessa mieti.

4) Musiikki:

Musiikkilakkoni oli vitsi. Ostin tänään uuden levyn. Scandinavian Music Grouppia olisin ehkä halunnut, mutta sitä ei ollut hyllyssä, joten ostin Antony and the Johnsons -levyn. Se ei ollut ensi kuulemalla niin hyvä kuin toivoin. Nyt soi Pandorassa Sigur Rós -radio

5) Sisustaminen:

En olekaan juuri kuvaillut asuntoani. Se on tilava kaksio, siellä on yksi aniliininpunainen, yksi keltainen, yksi turkoosi ja yksi vaaleanpunainen seinä. Vaaleanpunainen seinä oli alunperinkin olemassa ja on yhä edelleen olemassa johtuen siitä, että sitä pintaa on vaikea, jos ei mahdoton kotikonstein maalata. Muut seinät olen ihan itse halunnut maalata sillä värillä millä ne on maalattu. Punainen seinä on eteisessä, keltainen seinä on keittiössä ja turkoosi seinä yhdistetyssä olo-makuuhuoneessa. Vaaleanpunainen seinä on kaninhuone-toimisto-vierashuoneessa. Toimisto on huono sana, mutten nyt keksi parempaa. Olohuone-makuuhuoneeseen tulee niitä lundia-hyllyvirityksiä, luultavasti joskus ensi viikolla. Sänkyä erottamaan pitäisi tehdä jonkinlainen valoseinä opaalimuovista. Minun pitäisi maalata sinne tauluja, mutten ole saanut aikaiseksi. Yhden taulun pitäisi olla iso keltainen, ja turkoosille seinälle sohvan taakse pitäisi tehdä joitain pienempiä vihreänkeltaisia tauluja. Kolmannelle seinälle pitäisi tulla pari taululistaa, joiden päälle kokoelma mustavalkoisia kuvia ynnä muuta sopivaa.

Kaninhuone-toimisto-vierashuoneeseen ajattelin tehdä Marimekon Latvassa korkealla -kankaasta taulun (eli ostaa Rautiasta tms. iso styrox-levy ja päällystää se sillä kankaalla). Sängynpäädyksi pitäisi tehdä samanlainen kyhäelmä jostain neutraalista kankaasta. Sängynpäätyseinään pitäisi maalata jollain helmiäshohtoisella neutraalilla värillä heiniä. Kuulostaapa kummalliselta. Eteiseen pitäisi ostaa joku kaunis lamppu ja musta pöytä kultareunaisen peilin alle. Keittiöön verhot. Eteiseen/keittiöön joku valkoinen pyöreä villamatto. Ongelmana valkean maton kanssa on koira, joka jättää kuraisia tassun jälkiä ja tiputtelee vettä ja kuolaa parrastaan etenkin valkoisille matoille. Ai niin ja Lepakko-tuoliin pitäisi ostaa päällinen, samoin kuin kaninhuone-toimisto-vierashuoneen sohvasängylle päällinen sekä tyynyt

6) Lähi-itä:

Mitä siitä voi enää sanoa? Tuleekohan joskus vielä se päivä, jolloin Lähi-idästä ei ole mitään uutisia.

7) Politiikka:

On se niin vaikeeta, kotimaassa ja muualla. No, opiskelijat voivat ainakin huokaista helpotuksesta, business as usual. Ei muutoksia tiedossa.

8) Lapset:

Pienen elämä on niin haurasta.

Tuossa oli ainakin nyt ne päällimmäiset asiat.

Näköjään en saa postauksiin ainakaan täältä työpaikan koneelta käsin rivivälejä. Miksi niitä sanotaan, nyt lyö ihan tyhjää. Enter enter. Rivivälejä ne kai on. Anteeksi siis, ettei teksti ole kovin lukijaystävällista, olin sen kyllä jaoitellut kappaleiksi, mutta nyt ne ovat kaikki yhdessä kuitenkin.

Lukijaystävällisyydestä puheen ollen, meinasin kirjoittaa etten ole hiljaiselostani johtuen uskaltanut pitkiin aikoihin käydä katsomassa blogilistalta Silkan Yksinkertaisuuden sijoituksia tai lukijamääriä. No, kuten arvata saattaa, heti kun olin tuon lauseen kirjoittanut, piti ne käydä tsekkaamassa*, ja ihme ja kumma, yksi uusi tilaaja! Vaikken ole mitään pitkään aikaan kirjoittanu! Tervetuloa vaan, toivottavasti kommentoit uusiin ja vanhoihin postauksiin!

(*: Veloena kirjoitti joku aika sitten lasten karkkitestistä, jossa lapsi jätetään huoneeseen karkkikulhon kanssa, ja sanotaan että hän saa milloin tahansa soittaa kelloa jotta tutkijasetä tai -täti tulee huoneeseen ja antaa karkit hänelle, tai sitten hän voi odottaa niin kauan, että tutkijasetä tai -täti tulee omia aikojaan takaisin, jolloin lapsi saa vielä enemmän karkkia. Lapsi ei tiedä miten kauan hänen täytyisi odottaa, eikä edes että miten paljon suurempi palkkio on jos hän jaksaa odottaa. Se testi kuulema testaa lapsen elinkelpoisuutta tai jotain, eli jos lapsi on kärsivällinen ja pitkäjänteinen ja itsekurikas, hän jaksaa odottaa eikä soita kelloa. Minä en arvatenkaan olisi pärjännyt kovin hyvin siinä testissä. En tiedä pärjäisinkö nytkään.)

Edit: Enter toimii taas.

Kahvia kahvia

Huooh. Huoooooooh. Nyt on ollut töitä ihan riittämiin. Aamu-ilta-ilta-aamu-ilta-ilta-aamu&ilta. Nyt menossa aamuvuoron viimeinen tunti, mutta eipä hätää, heti perään alkaa iltavuoro! Vielä 9 ja 1/2 tuntia tätä autuutta. Kuten arvata saattaa, ei täällä niin hirveän kiire ole, kun bloggaamaankin ehtii ja rahaakin saa ihan kivasti, mutta hirvittävästi vaan väsyttäis... Kaihoisasti katselen IKEAn kuvastosta ihquja sohvaryhmiä ja unelmoin päivätorkuista. Iltavuoron jälkeen minulla menee aina vähintään kolme tuntia ennen kuin olen unessa, eli se olisi siis joskus siinä kahden aikaan, ja kun viimeistään puoli kuusi on herätys aamuvuoroon, on jäänyt vähän univelkaa. Mutta ehkä tämäkin päivä tästä pikku hiljaa etenee.

Musiikkilakolle kuuluu huonoa. Se ei ole pitänyt. Tosin olen pidättäytynyt näissä kevyissä lässytyskappaleissa, nyt soi Pandorassa Antony and the Johnsons. Pahoin pelkään, että kuuntelen senkin puhki, ja sitten pitää taas aloittaa uusi lakko, kun mikään musiikki ei enää innosta.

Läppärini joutui varhaiseläkkeelle viime viikonloppuna. Siitä katkesi ja katosi koneen sisuksiin muuan tappi, joka olisi oleellinen sähkövirran kulun kannalta, joten nyt ei akku lataudu... Voi voi. Siksi on kyllä hyvä että on töitä: täällä pääsee nettiin ja saa rahaa, jolla korjauttaa tietokone. Toivoisin, että olisi myytävänä sellaisia läppärin akun latureita, joilla saisi akun ladattua, eikä tarvitsisi maksaa sen pikku tapin uudelleen asentamisesta kenellekään.

Nyt täytyy jatkaa töitä, ennen kuin olen valuttanut vähäisen aivokapasiteettinen näppäimistön kautta internettiin...

Sateista sunnuntaita

Kyllä, vihdoinkin sataa (vähän). Tänään on (muutenkin?) vähän huono päivä, olen ollut vuorotöissä pitkästä aikaa kuluneella viikolla ja nyt kun piti tästä yhdestä vapaapäivästä nauttia, on kaulan imusolmukkeet turvonneet ja kipeät ja muutenkin tukkoinen ja jähmeä olo. Flunssa tulossa. Niin siinä aina käy kun ei ole vähään aikaan ollut töissä. Pitäisi soittaa kotiin etten ole tulossa sunnuntaipäivälliselle. En todellakaan. Huomenaamulla taas luvattoman aikainen herätys...

Musiikki on alkanut hermostuttaa. Aloitin eilen illalla musiikkilakon, kun tuskastuminen kävi sietämättömäksi, ja saman tien alkoi soida päässä katkeamaton virta puolituttuja ralleja. Juuri sillä tavalla ärsyttävästi muutama säe ja melodian pätkä uudestaan ja uudestaan, välillä taas vaihtuen joksikin aivan muuksi. Onneksi yön aikana se loppui. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun kaikki musiikki kyllästyttää, yleensä se kyllääntyminen sijoittuu juuri tälle vuoden jälkipuoliskolle. Sitten sykli alkaa alusta, luultavasti raskaamman musiikin kautta tavallisiin renkutuksiin, siitä indiempään ja kevyempään poprockiin ja puhtaampaan poppiin ja edelleen jazzin ja klassisen kautta akustiseen liitelyyn. Kunnes tulee taas syksy. Äsken muistin olevani lakossa ärsyttävää musiikkia (A. Kela) kuunnellessani ja olin juuri pettymyksen vallassa sulkemassa koko koneen, mutta sitten iTunes yllättikin soittamalla Antony and the Johnsonsin Hope There's Someone -biisin. Aika ihana oli se (tästä maistiainen). Lakkoilu näköjään kannattaa, vaikka täytyy jatkaa sitä vielä niin kauan, että oikeasti alkaa tehdä mieli soittaa levyjä.

Niistä Lundioista tosiaan vielä. Ei minun niitä kuulema tarvitsekaan mennä ostamaan, isi ilomielin pistää omat täyspitkät lundia-tikkaansa kappaleiksi ja vielä haluttuun mittaan. Kunhan saan ensin tuon halutun mitan päätettyä...

Nyt vetäydyn nauttimaan kuumaa Finrexiiniä sohvan nurkkaan. Oi jospa en olisi lakossa, niin voisin kuunnella jotain miellyttävää musiikkia, mutta ei se taida nyt onnistua.

Soundtrack: Foo Fighters - Best of You

Taas on päiviä pyörähtänyt eteenpäin ihan hyvissä tunnelmissa. Rahat oli jossain vaiheessa aivan loppu, niin ettei mistään enää löytynyt edes euroa että olisin saanut tuoretta maitoa kahviin (en kuitenkaan käyttänyt vanhaa maitoa, enkä edes juonut mustaa kahvia). Edellispäivänä tuli tilille rahaa, ja saman tien löytyi muutama seteli farkkujen taskusta, kun innostuin siivoamaan vaatekaappia. Ehkä olen taas yhden askeleen lähempänä rahan arvon tajuamista ja säästämisen oppimista. Saa nähä.

Ajattelin aloittaa säästeliään lifestylen ostamalla jatko-osia Lundia-hyllyyn. Huomasin nimittäin että todellakin on myynnissä matalia tikkaita (maallikoille kerrottakoon että tikkaat on ne päätypalat, joiden varaan hyllylevyt asetetaan halutulle korkeudelle). Tähän asti olen omistanut vain korkeita, 190 ja 210 senttisiä tikkaita, mutta niitä siis saa matalinakin. Niistä saisi vaikka telkkarille ja akvaariolle alustan. Lundialaiset eivät tosin suosittele akvaarion laittamista Lundia-hyllyyn, mutta suostuivat kuitenkin talvella myymään extraleveän hyllylevyn vaikka epäilivätkin ettei se tule kestämään. On se kestänyt. Seuraava haaste taitaa olla näiden uusien hyllymetrien täyttäminen kirjoilla.

Tänään tulee telkkarista Once Upon a Time in America (Nelonen, 21:15). IMDb osaa kertoa, että: "This movie was a masterpiece. It ranks as one of the very best in film history, if not the best. At Cannes people yelled and screamed, couldn't believe just how good it was." Pakkohan tuo on katsoa, jos kerran Cannesissa on sen takia huudettu ja kiljuttu. (En osannut kirkua-sanan passiivin perfektiä, "kirjuttu", "kiruttu", "kirkuttu"...? Täällä se kuitenkin tiedettiin, mutta kuulostaa silti kummalta.)

Soundtrack: Sarah Vaughan - Jim

Tuttava vinkkasi Arto Jokisen kirjoittaman artikkelin suuntaan. Olen lukenut sen vain kerran, mutta ensisilmäyksellä vaikuttaa siltä kuin olisin aivan samaa mieltä kaikesta. Artikkeli siis käsittelee sukupuolia (lähinnä miehiä) ja tasa-arvoa kriittisen miestutkimuksen näkökulmasta (eli siis feministisestä nakökulmasta).

Pika-pikaista analysointia puolinukuksissa:

"Onko olemassa sukupuolineutraalia ihmisen kokemusta, näkökulmaa ja näkemystä maailman ilmiöihin? Miehet (siis yleensä, eivät kaikki) olettavat helposti, että heidän kokemuksensa maailmasta on sukupuolineutraali ihmisen kokemus."

A. Jokinen

Totta, mutta kuinka moni nainen voi sanoa samaa itsestään? Eli kuinka moni nainen joskus/usein kokee havainnoivansa maailmaa ja reagoivansa siihen sukupuolineutraalina? Minä ainakin. Helposti sitä kuvittelee pystyvänsä suhtautumaan asioihin objektiivisesti, puolueettomasti... Pitää itseään ensisijaisesti sukupuolettomana yksilönä ja vasta n-sijaisesti jonkun sukupuolen edustajana. Onko sitten mahdollista olla todella sukupuolineutraali? Varmaankin joidenkin yksittäisten asioiden suhteen. Kai pitäisi kuitenkin aina ja joka asiassa pyrkiä objektiivisuuteen, mutta mitä se objektiivisuus sitten tosiaan on?

"Mies on ollut ja on ihmisen prototyyppi ja siten miehet usein itseensä myös suhtautuvat. He ajattelevat toimivansa sukupuolineutraaleina ihmisinä silloinkin, kun heidän toimintansa on ominaista vain miehille. Naisia miehet kohtelevat poikkeuksina ihmisestä. Nainen on sukupuolen omaava ei-mies tai peräti ei- ihminen."

A. Jokinen

Totta edelleen, mutta eikö naisiltakin joskus unohdu, että miehilläkin esimerkiksi on tunteet?

"Naisten urakehitystä jarruttaa oikeastaan alasta riippumatta naisen sukupuoli. Jo pelkästään naisen mahdollinen raskaus on raskauttava tekijä haettaessa työpaikkaa riippumatta naisen seksuaalisesta suuntautumisesta tai parisuhteesta. Naisvaltaisen palvelualan työnantajat ovat vaatineet, että lasten aiheuttamat kustannukset tulee jakaa tasapuolisemmin eri alojen kesken. Palvelutyönantajien liiton selvityksen mukaan miehillä on lapsesta johtuvia poissaoloja töistä enimmilläänkin vain kymmenesosa siitä, mitä naisilla."

A. Jokinen

Tämä on tietenkin törkeää. Sen vielä ymmärrän ja pystyn hyväksymään, että ihminen, joka jää neljäksi vuodeksi kotiin, ei voi olla yhtä hyvissä asemissa useimmilla aloilla, kuin ihminen joka on yhtäjaksoisesti ollut töissä ja pysynyt alan kehityksessä mukana. Mutta se, että tuo kärryiltä tippuminen oletetaan aina jossain vaiheessa tapahtuvaksi riippumatta siitä, mikä todellisuus on, on väärin. Samoin se, että kun lapsi sairastuu, kotiinjäävä vanhempi on 90 prosenttisesti nainen. Eikä se voi johtua yksin siitä, että yh-äitejä on niin paljon suhteessa yh-isiin (olisikohan sen sijaan tuo miesten kymmenesosa juuri niitä yksinhuoltajaisiä..?).

"Vaikka naiset ovat ilmiselvästi miehiä huonommassa asemassa, tasa- arvon käsittäminen koskemaan vain naisten ja miesten välisiä suhteita kielii tasa-arvo-käsitteen vinoutuneesta määrittelystä. Mies-nais-akseli synnyttää sukupuolten sotaa ja naisliikkeeseen kohdistuvaa takaiskua. Se myös nurinkurisesti rakentaa sukupuolieroa, jota feminismi on toisaalta purkamassa. Edelleen, se syrjii monia vähemmistöä ja sivuuttaa sosiaalisen todellisuuden monimuotoisuuden. Käsitys, että tasa-arvo on edennyt liian pitkälle tai että feminismi haluaa syrjäyttää miehet vallasta naisten eduksi, kielivät sekä väärinkäsityksistä että intuitiivisesta oivalluksesta, että tasa- arvokeskustelussa on jotain vinossa. Kyseistä argumentaatiota ei voi siis ohittaa pelkästään hymähtämällä. Vaikka väitteet ovat hupaisia, ne kumpuavat sellaisesta maaperästä, johon kannattaa suhtautua vakavasti."

A. Jokinen

Jos feminismillä on tarkoitus parantaa maailmaa, niin sukupuolten välinen sota ei auta siinä yhtään. Ei rauhaa rakenneta sotimalla.

"Tasa-arvoiset naismiehet

Samalla, kun miehet kärvistelevät maskuliinisuuden vaativassa loimussa ja pyrkivät siitä eroon, osa naisista haluaa mukaan tuohon kärsimysnäytelmään. Tasa-arvokehityksen yksi lieveilmiö on sukupuolten tasa-arvon ymmärtäminen yhtälaisena miehisyytenä. Toisin sanoen osa naisista ajattelee, että he ovat tasa-arvoisia miesten kanssa, kun he saavat olla kuin miehiä. --

--Ovien avaaminen naisille sotakoulutukseen ei ole merkki tasa-arvosta, vaan tasa-arvon samastamisesta maskuliinisuuteen.

Tasa-arvokehityksen ei soisi merkitsevän sitä, että naiset omaksuvat maskuliinisuuden kielteisimmät piirteet: väkivallan, tuhoavan kilpailun, alistamisen ja alistumisen käytännöt, tunteettomuuden tai itseä tuhoavan elämäntyylin. Tasa-arvokehitystä on sen sijaan se, että pyritään pääsemään maskuliinisuuteen ja feminiinisyyteen liittyvistä elämää tuhoavista ja rajaavista puolista eroon ja annetaan yksilöille tilaa kategorioiden kustannuksella."

A. Jokinen

Armeija on perinteisesti maskuliininen instanssi. On varmasti paljon naisia, jotka ovat syystä tai toisesta halunneet armeijaan, mutta eivät ole sukupuolensa takia päässeet, vaikka muuten olisivatkin olleet päteviä. Heidän kannaltaan naisten vapaaehtoinen asepalvelus onkin lisännyt tasa-arvoa. Niiden naisten kannalta, joita armeija ei syystä tai toisesta kiinnosta, sillä on kuitenkin käänteinen vaikutus. Ei tasa-arvoa ole se, että ajatellaan naisten tulevan tasa-arvoisemmiksi ja vakavammin otettaviksi kun ovat käyneen armeijan. Tasa-arvon idea pitäisi olla siinä, että siitä huolimatta, että naiset ja miehet ovat erilaisia, he ovat tasa-arvoisia.

Nyt lopetan ennen kuin menee ihan levottomaksi.

Voisko ihanammin päivä enää alkaa...

Piti herätä aikaisin heittämään muu perhe satamaan. Tulee varmasti hyvä risteily, hieno päivä ja kaikkea. Tajusin miten hieno päivä vasta, kun kruisailin autolla takaisin päin keskustan läpi, ikkuna auki ja Sävelradion* mukana hoilottaen. Ei vielä ollut kahtakymmentä astetta enempää lämpöä, mutta tuuli kuitenkin lämpimästi ja aurinko paistoi melkein pilvettömältä taivaalta. Keskustan vanhat talot näyttivät erikoisilta siinä hieman utuisessa valossa, ihan niin kuin jossain vanhassa elokuvassa tai sarjakuvassa. Valonsäteet siivilöityivät vihreiden lehtien lomasta, valaisivat kadut ja puistot ja penkit ja ihmiset... Tuli sellainen yleisurbaani olo, ei niin että juuri tämä kaupunki olisi erityisen hieno ja kaunis, vaan että tällaisena maailman kaikki kaupungit joskus näyttäytyvät.En saanut analysoitua sitä enempää, en tiedä edes oliko se lämmintä vai kylmää valoa. Talojen yksityiskohdat piirtyivät graafisen tarkasti, mutta kuitenkin yleisilme oli pehmeän utuinen. Ota tästä sitten selvää. Ihan fiiliksissä kuitenkin olin.

Nyt jatkan aamua koiran kanssa, toivon että se valo on vielä siellä, huristelen autolla uudestaan kaupungin läpi ja jonnekin missä koira voi juoksennella, ehkä uidakin. Nyt kun se vihdoin oppi uimaan.

* Sävelradio on mulle joku fetissi, tiedän etten ehkä ole ihan kohderyhmää, mutta en voi sille mitään että se on niin paras radiokanava. Nyyh nyyh kun se lopettaa.

******************************************************************

Uimareissun saldoa:

+ Ostettiin eläinkaupasta kelluva narupallo, josta tuli koiran uusi lempilelu
+ Tehtiin havaintoja kauniista maisemista
+ Koira kastui, mikä on hyväksi sen turkille
+ Koira väsyi, mikä on hyväksi emännän hermoille
+ Emäntä sai nauraa koiran räpiköinnille, kts. edellinen kohta

- Kamera unohtui, joten ei saatu kuvia hienoista maisemista
- Lupaavan alun jälkeen koira heittäytyi uusuima-avuttomaksi
- Uusi lempilelu hävisi mereen, kun uimataidoton koira ei voinut sitä hakea
- Emäntä kastui
- Emäntä vähän hermostui, josta koira hermostui ja rupesi neuroottiseksi

+ Hermojen tasaamiseksi tehtiin vähän tottelevaisuusharjoituksia, jotka menivät hienosti

- Kunnes emäntä päätti nerokkaasti pilata erinomaiset luoksetulot harjoittelemalla koiran pysäyttämistä puoleen väliin matkaa -> koira neuroosissaan oppi kerrasta, ettei enää saakaan tulla kovaa vauhtia luokse kun huudetaan, vaan täytyy madella, koska hullu ja vihainen emäntä kuitenkin alkaa huutaa jossain vaiheessa

+ Emäntä ymmärsi mitä tarkoitetaan sillä, että koira on pehmeäluonteinen ja päätti kokeilla vieläkin lempeämpiä koulutusmetodeja

- Uimista ja vedestä noutoa uudelleen kokeiltaessa lempilelu nro 2 aka tennispallo eksyi jatkuvasti yhä uimataidottomammaksi muuttuvan koiran ulottumattomiin ja katosi sekin merelle

-------------------------------------------

Summa summarum: Maisemat oli kauniit ja koiran uimaopettelu täytyy aloittaa alusta

Gilmore Gals

En tiedä miten sellainen ohjelma, jossa kaikki keskustelut soljuvat eteenpäin kuin kevätpuro kauniina keväisenä päivänä kauniin Connecticutin keväisessä lehtimetsässä, yhtä nokkelasti ja ilahduttavan sujuvasti kuin nyt sivistyneiltä ja kauniilta ja seesteisiltä connecticutilaisilta vain voi odottaa, voi olla niin ihana eikä yhtään ärsyttävä. Ah, Rory ja Lorelai Gilmore ja heidän täydellinen elämänsä ja ihanat vaatteensa. Delightful, indeed. Melkein voisin mennä ja ostaa DVD:nä kaikki GG:t, jos olisi rahaa. Onneksi YLE on päättänyt kesän kunniaksi ilahduttaa meitä köyhiä näyttämällä joka arkiaamu palan tavallisten ihmisten ihmeellisestä elämästä Stars Hollow'ssa (ja Yalessa, naturally). Harmi, että enää taitaa olla vain muutama jakso jäljellä. Toivottavasti Gilmore Girlsiä ei lopeteta koskaan ja näyttelijät pysyvät ikuisesti nuorina ja kauniina ja terävinä, myös ne vanhat näyttelijät.

Löysin GG:n ihastuttavaa sanailua alkuperäiskielellä netistä (Lorelai on muuten äiti, 34-39-vuotias, ja Rory hänen tyttärensä, jotain 17-21-vuotias, ja Luke on Lorelain ihastus/ystävä/miesystävä/säätö jolla on ihana Luke´s diner):

LORELAI: And what are your plans today, Persis Khambata?
RORY: Well, today, I'm going to do nothing but hang out in town, read, veg, drink coffee, and have the perfect Stars Hollow day.

Eikö ole ihanaa?

LORELAI: I got into an argument with Luke about Nicole.
RORY: Nicole?
LORELAI: They're back together. I didn't know that. I walk into Luke's and there she is.
RORY: And he hadn't told you?
LORELAI: No, and I was the very picture of awkwardness, and basically, I just fled. And when I saw Luke later, we got into a fight about it, and I told him his coffee pots were stupid.
RORY: So it was very sophisticated.


LUKE: Hey. Coffee's gonna be ready in a sec. You know what you want?
LORELAI: Oh, um, well, we need napkins to cover this big, wide, expansive table.
LUKE: Okay. Uh, hey, are you in the mood for pancakes?
LORELAI: Pancakes, sure, yeah. I guess we have enough space for pancakes.
LUKE: 'Cause I'm making pumpkin pancakes and it comes with homemade cinnamon butter.
RORY: You made cinnamon butter?
LUKE: This morning.
LORELAI: Wow. I bet the other people who would love a table right now but can't have one 'cause they're all taken would love pumpkin pancakes with homemade cinnamon butter.
LUKE: I'll get your coffee.


LORELAI: I think I forgot to put on underwear. Can you check? [pause] Did I just ask you to check if I put on underwear?
RORY: Yes.
LORELAI: I hate football.
RORY: You just need coffee.


[In Jasons appartment.]
LORELAI: I watched "The Daily Show," fell into the best sleep I ever had, woke up, watched "Fast Times at Ridgemont High," and had a vanilla-scented jacuzzi bath.
JASON: Ah, so that's what the look on your face is. I thought it was from sex with me.
LORELAI: No, it's from the jacuzzi bath. Good morning.
JASON: Good morning. Uh, coffee's over here.
LORELAI: Thank you. Mm, the coffee smells good. Hey, can we, uh, not sleep together again tonight?

Eikä haittaa yhtään, vaikkei tiedäkään mistä jaksosta tai mistä yhteydestä nämä randomsitaatit ovat, eikä edes sitä liittyvätkö ne mitenkään yhteen, koska ne vain ovat niin järjettömän riemastuttavia. Enkä juuri nyt muista kuka Jason mahtaa olla.

Tämänpäiväistä jaksoa katsellessa kyllä pari kertaa nauratti. Rajansa katsojien oletetulla naiiviudellakin. Roryn paras ystävä rokki-Lane, joka on koko ikänsä ollut ristiriidassa omien toiveidensa ja äitinsä tiukkojen sääntöjen välillä, havahtuu kesken suudelman: "Voi luoja, olemme seurustelleet neljä kuukautta ja asumme yhdessä ja sinä teet minulle kynttiläillallisen ja tajusin juuri että haluat seksiä." No okei, ei ihan sanatarkka lainaus, mutta jotenkin noin se meni. Ja ongelmahan on tietysti se että Lanen täytyy odottaa kunnes on naimisissa. Joopa joo, on se tietysti kiperä tilanne, mutta olisihan sen voinut vähän vähemmän ilmiselvästi esittää. Tämä jäi nyt vähän GG:n tavallisen tason alle. Ja joku muukin oli mikä tämän päivän jaksossa huvitti,
siis sen tyypillisen lisäksi, että koko ajan syödään ja syödään eikä ikinä lihota, mutta en muista enää mikä...

Tauti jatkuu vaan. Tänään pitäisi mennä kaverin syntymäpäiville, BBQ:ta ja jatkot jokilaivoilla olisi luvassa, mutta minulle taitaa hyvin riittää pari tuntia grillaamista puutarhassa. Säästyy vähät rahatkin (olenpa tylsä).

Neuleblogit ovat... tylsiä. Ja niitä on ihan tuhottomasti. Ehkä ne eivät olisi niin tylsiä, jos itse pitäisin käsitöistä, mutta valitettavasti en yleensä pidä mistään, missä en ole hyvä. Joskus on kuitenkin ihan kiva lueskella hyvin kirjoitettua neuleblogia, ja kuvitella miten itsekin joskus sitten keski-ikäisenä istuskelen aurinkoisella kuistilla pelargonien kukkiessa kehräämässä islanninlampaan villasta pehmeää lankaa, josta sitten neulon lapsenlapsille lämpimiä villasukkia... Tänään osuin sattumalta Neulovan lehmän blogiin, jossa havahduin neuleblogien maailmanvalloituksen laajuuteen. Neulova lehmä kirjoittaa suomeksi, englanniksi ja ranskaksi. Ja hänen blogiaan myös luetaan ja kommentoidaan suomen lisäksi englanniksi ja ranskaksi! Ja siis neuleblogeja on myös Ranskassa! En tiedä miksi kuvittelin ettei niitä juuri olisi muualla kuin Suomessa. Ja ehkä jokunen jossain Ameriikan Midwestissä...

Yksi juttu Blogilistassa pitäisi kuitenkin olla. Sellainen nappula, mistä näkisi kaikki Top-listat ja kuumuuslistat ilman neule- ja käsityöblogeja... Koska ne nyt vain ovat niitä kaikkein suosituimpia, ja jos ei niitä jaksa lukea niin on vaikea löytää mitään muuta.Ja ehkä tasavertaisuuden vuoksi voisi itse valita ne suodatuksen säädöt, eli vaikka lemmikkiblogit, seksielämäblogit ja lapsiperheblogit pois. Ihan miten itse tykkäisi.

Pahoja mansikoita ja cafe lattea*

Kävin vihdoin lääkärillä. Tai siis terveydenhoitajalla. Minulla on kuulema virustauti, joka menee ohi. Jos ei mene ohi, pitää mennä takaisin lääkäriin. Siis terveydenhoitajalle. Ei kai siinä mitään, jos ei voi auttaa niin ei voi auttaa, on pakko kärsiä vaan. Äänikin on jo aika huolella mennyt (valivali).

Oli taas mielenterveellistä herätä aikaisin ja päästä liikkeelle ajoissa. Tätä pitäisi tehdä useammin. Olenko sanonut tuon ennenkin? Olenko sanonut tuonkin ennenkin? Ostin kaupungilta samalla mansikoita, mutta harmin paikka, ne oli pahoja ja kalliita. Toinen harmillinen juttu kävi myös: palkka tuli, mutta ei niin paljoa kuin kuvittelin, ja kolmanneksi töistä taas soitettiin ja tarjottiin viikonlopuksi töitä, mutta jouduin selittämään miten olen ollut viikon kipeä ja bla bla blaa ja samalla mietin että en mä ehkä ihan NIIN kipee ole ettenkö voisi tuplapalkalla tulla töihin... Mutta siis, jätin työt tällä kertaa varmuuden vuoksi väliin. En kaipaa keuhkokuumetta. Ja sitten äiti soittaa mökiltä heti perään ja kertoo että eihän virustaudit mene pahemmaksi vaikka eläisikin normaalia elämää, että oisit mennyt vaan töihin.

Muuten on ihan hyvin päivä pyörähtänyt käyntiin. Nyt voisi syödä aamupalaa ja juoda kahvia (sokerilla ja runsaalla maidolla). Maitokahvista tulee aina mieleen Rooma. Olen jostain syystä alkanut juoda kahvia, aikaisemmin en juurikaan voinut sitä juoda, kun kofeiini aiheutti hirveää stressiä. Se oli kamalaa. Luulin, että stressi johtui siitä työpaikasta, kunnes ymmärsin olla juomatta sitä isoa ämpärillistä kahvia joka aamu työn lomassa, ja johan helpotti. Nyt vapaalla ei ole pienestä kofeiiniahdistuksesta ja käsien tärinästä niin haittaa. Sitä tuskin huomaa laiskottelun lomassa. Muuten, ennen tuota työpaikkaepisodia huomasin, että kahvi yhdistettynä hevimetalliin kovalla volyymilla aiheuttaa samaa kohdistumatonta hermostuneisuutta, tärinää ja verenpaineen nousua. Pitää olla vähän varovainen sekakäytön kanssa. Muutenkin täytyisi yrittää vaihtaa kahvia ennemmin vaikka teehen (jota on edelleenkin vaikka kuinka ja monta lajiketta varastossa). On helppo nimittäin nähdä mihin tämä kahvinjuonti hallitsemattomana johtaa: ensin tavallisen kahvin kautta pikku hiljaa espressoon, tuplaespressoon ja siitä energiajuomiin ja... lopulta kofeiinitabletteihin. Viimeistään energiajuomat on lopun alkua.

Minulla piti olla jotain hauskaakin kerrottavaa, mutta unohdin sen jo. Sen sijaan kerron teille dialogin, jonka satuin lukemaan Calvin&Hobbesista tänä aamuna (tuttavallisemmin tietenkin Lassi ja Leevi, mutta koska tämä on englanniksi, on nimikin oltava englanniksi). Siinä isä on juomassa iltakahviaan (vai teetä?) rappusilla katsellen kaunista ja värikästä auringonlaskua. Calvinilla on kysymyksiä maailmasta, mutta isän selitykset eivät aina ole sieltä tieteellisesti oikeaoppisimmasta päästä.

Calvin: "Dad, how come old photographs are always black and white? Didn't they have color film back then?"
Dad: "Sure they did. In fact, those old photographs ARE in color. It's just the WORLD was black and white then."
Calvin: "Really?"
Dad: "Yep. The world didn't turn color until sometime in the 1930's, and it was pretty grainy color for a while, too."
Calvin: "That's really weird."
Dad: "Well, the truth is stranger than fiction."
Calvin: "But then why are old PAINTINGS in color?! If the world was black and white, wouldn't artists have painted it that way?"
Dad: "Not necessarily. A lot of great artists were insane."
Calvin: "But... But how could they have painted in color anyway? Wouldn't their paints have been shades of gray back then?"
Dad: "Of course, but they turned colors like everything else did in the '30s."
Calvin: "So why didn't old black and white photos turn in color too?"
Dad: "Because they were color pictures of black and white, remember?"


Bill Watterson, The Indispensable Calvin and Hobbes

Tässä voi sitten ihmetellä itsekseen miten ihmiselle voi syöttää vaikka mitä, jos osaa hyvin perustella, ja sitä onko maailma vieläkään muuta kuin mustavalkoinen. Onneksi tarina jatkuu vielä yhden ruudun verran, jossa Calvin istuu puussa torkkuvan Hobbesin viereen:

Calvin: "The world is a complicated place, Hobbes."
Hobbes: "Whenever it seems that way, I take a nap in a tree and wait for dinner."

Kiitos, Hobbes, tästä on hyvä jatkaa.

*Oikeasti en juo lattea, vaan ihan tavallista kahvia johon on kaadettu runsaasti maitoa sekaan. Oikeassa latessa maito olisi lämmitetty ja osa siitä olisi vaahdotettu, ja lisäksi kahvin pitäisi olla espressoa ja se pitäisi kaataa lasiin yhtä aikaa maidon kanssa... Niin kauan kuin minulla ei ole henkilökohtaista baristaa tätä tekemässä, en jaksa vaivautua.

Vaihdoin profiilikuvan. Pidemmän aikaa jo ärsyttänyt se vanha. Siitä siis äskeinen testing testing -haamupäivitys, kun piti tuo uusi kuva ensin ladata bloggeriin ja siitä sitten napata sen url, että sai sen tuohon profiiliin. Ihan hyvältä näyttää, katsotaan koska alkaa ärsyttää tämäkin.

Ensimmäinen ärsyke: Oishan sitä voinut vähän enemmän hymyillä. Vaikka toisaalta, jos ei hymyilytä niin ei hymyilytä.

Kuumehoureissa

Silloin kun on sairaana, on hyvä haaveilla "paremmasta elämästä", eli siitä mitä tekisi jos olisi terve. Joku ihmeellinen kesäkuumetauti siis vaivaa jo viidettä päivää, vähän lämpöä ja flunssaa, ei mitään vakavaa. Paitsi että eilen ruokakaupan kassalla nenästä alkoi vuotaa verta ihan valtoimenaan... Onneksi kassatädillä oli paperirulla (tiesin sen koska muutama päivä sitten tiputin ja särjin kassalla viilipurkin, ja sain siitä samasta rullasta paperia silloinkin), josta hän hyvin huolestuneen näköisenä rullasi minulle noin viisi metriä paperia mukaan.

Taudin takia koiran lenkittäminenkin on jäänyt vähemmälle, vaikka pariin kertaan kuumeesta huolimatta hortoilinkin sen kanssa muutaman kilometrin päähän, ja vasta siinä vaiheessa kun alkoi pyörryttää, muistin että takaisinkin pitäisi vielä päästä... Nyt olen ihan suosiolla pysynyt lähimaisemissa. Ja totta kai, samalla hirveä himo alkaa kehittää itseään kuntoilijana. Se on sama asia, kuin silloin kun on oksennustaudissa, eikä mikään pysy sisällä ja se, mitä eniten kaipaa maailmassa, on lasillinen vettä. Ja sitten sitä vannoo itselleen, että mitään muuta en enää juo jos tästä paranen, pelkkää raikasta vettä loppuikä, monta litraa päivässä, mutta kuinkas sitten käykään. Nyt pitäisi sitten päästä juoksemaan ja pyöräilemään ja uimaan ja pilatesoimaan ja salille. Ja tanssimaan ja ratsastamaan ja vaikka mitä. Oi kun olisikin siinä kunnossa, että juoksisi kymmenen kilsan lenkkejä ihan rutiinina, kalliit ja tyylikkäät juoksuvermeet päällä tietenkin, tai pyöräilisi hienolla matkapyörällään tsiljoona kilometriä saaristoon ja takaisin ihan huvikseen, tai rullaluistelisi aurinkoisilla asfalttiteillä poppi ipodissa pauhaten. Ja mistä on kiinni, ettei se kuitenkaan ole aivan ole realistista tällä hetkellä? Laiskuudesta, huonoista geeneistä, mukavuudenhalusta, ajan puutteesta, rahan puutteesta, siitä ettei minulla ole ipodia vai siitä etten osaa rullaluistella? Ei tietenkään, vaan tästä saatanan taudista...

Sunnuntailukemista

En näköjään saa lopetettua bloggaamista tältä aamulta...
Loistavan hauska sivusto: Stupid Comics!

Valitettavasti Stupid Comics vain referoi typeriä sarjakuvia, eikä sieltä taida löytyä kokonaisia tarinoita. Yksi sivu sarjakuvasta nimeltä Fantomah. Vähän niin kuin mustanaamio, mutta ei sinne päinkään. Huomatkaa innovatiivinen piirustustyyli ja -tekniikka.

"Fantomah uses her jungle restorative ray"... Fantomah'n supervoimia ei nääs ole turhan takia ennalta määrätty. Hän on muuten tuo peruukkipäinen pääkallo oikeassa yläkulmassa:

Entäs tämä... Astroman, konservatiivisuussupersankari! Paikkana Lenin City, U.S.A! Mikäs siinä pelastaessa, kun mielenosoittajat ovat tuon näköisiä...

Aamuelämää

Kello on seitsemän, eikä tosiaan tullut nukuttua sekuntiakaan (tai en ainakaan huomannut, jos niin pääsi käymään). Yö meni jotenkin huomaamatta, lehden tulostakin on jo aikaa. Eikä edes ukkostanut, mutta jossain välissä kyllä satoi. Nyt voisi varmaankin sitten nousta, vaikka juuri alkoi vähän nukuttamaan. Pitää yrittää pysyä hereillä mahdollisimman myöhään tänään, että vuorokausirytmi palautuisi jokseenkin ennalleen valvomisesta huolimatta. Vaikka ehkä pari tuntia unta näin aikaisin aamulla ei haittaisi mitään (mutta jääkö se siihen pariin tuntiin, kysynpä vaan). Kanikin kuuluu jo kolisuttavan ruokakuppiaan rumassa häkissään. Koira on ehtinyt herätä moneen kertaan ja tullut pirteänä tarjoamaan purulelua, mutta on aina kuitenkin luovuttanut ja mennyt takaisin nukkumaan. Nyt se torkkuu pää parvekkeen oven kynnyksellä, kuono parvekkeen puolella, niin että voi mukavasti makuuasennosta tarkkailla ohi lentäviä lintuja. Eikä se välitä yhtään siitä, että selällään olevasta ovesta vetää ja toisilla on kurkku kipeä.

Ruisrockin missaaminen harmittaa yhä edelleen. Ruissalo sijaitsee lännessä (ainakin täältä idästä katsottuna), joten seuraava runo olkoon omistettu Ruisrockille, ja se olkoon samalla viimeinen kerta kun siitä asiasta tässä blogissa vingun (toistaiseksi):

Kaukka kaunis

Mää kiippe
irän korkkiama vuare
pisimppä mäntty
käänän kiikari läntte.

Ehtoaurink o maalan
tuamiokirkontorni verenkarvaseks
joki välkky sinist ja kultta
mu väel on kauni hymy
ja valkose hamppa
vilkuttava mul
ko ei vaam puttosis puustas.

Aschanin kaffilas kannetam pään kokkossi pulli
lappuliisak kiinnittävä satassi tuuliklasimpyhkimi
toril naise jakava kialoi miähil
lapse ja pulu rakentava yhres maja.

Paranek mun lähemäks mennäkkä?

Kuin kohtalokast ja hiano om parkku kotias
viaral maal
kuvitel
käen kukkumissi
keväi
suuri ja lämpimi
heist kaikist.


Heli Laaksonen

Pahoitteluni kaikille murteellisesti tai maantieteellisesti rajoittuneille, joita äskeinen runo ehkä ärsytti tai muuten pahoinvointia aiheutti. Ei välitetä siitä. Eikä siitä, että runossa oli kyseessä koti-ikävä ja sitä seuraava kotiseudun romantisointi, eikä niinkään festarit. Mittatilausrunoja ei taida saada, jos ei itse tee. Ainakaan ilman rahaa. Murrerunoja ja -tekstejä on hauska lukea ääneen ja joskus on pakkokin, jos ei meinaa muuten ymmärtää. Äänettömästi lukeminen (miksi sitä sanotaan?) antaa erilaisen tunnun runoon. Silloin ei ehkä niin hyvin erota rytmiä ja painotuksia, vaan lukee tekstiä kuin kummallista kirjakieltä ja ihmetelee miten sitä voi kukaan ymmärtää. Ja säälii ehkä niitä, jotka joutuvat suomen kielen opettelemaan vieraana kielenä.

Yöelämää

Toinen (vai kolmas, en muista) kuumepäivä, ties kuinka mones hellepäivä ja puoltoista litraa kokista takana, eikä uni syystä tai toisesta meinaa millään tulla. Kierrän vain kehää internetin ihmemaailmassa. Minulla on juuri sen verran kuumetta, että periaatteessa pystyisin vaikka mihin, mutta helle läkähdyttää nopeasti, ja tekee olon ärtyneeksi ja väsyneeksi ja hikiseksi. Pari tuntia sitten koin jotain ihmeellisiä tuntemuksia, ei ollut kuumetta mutta jotain ihme sisäistä kuplintaa (!?). Ehkä jotkin ennenkuulumattomat syvät lihakset kramppasivat. Tai ehkä se sittenkin oli kuumehouretta. Tuli joka tapauksessa entistä levottomampi olo.

Kauan odotettu festari (Rhuiirock, niin kuin ulkomaalaiset sanovat) jää nyt kuitenkin väliin. Onneksi se tulee joka vuosi... Olinkohan siellä viime vuonna? En muista sitäkään. Olinkohan? En todellakaan muista. Ehkä en sitten ollut. Miksen ollut? Oliko muut kaverit? Olisinko muka jättänyt Ruisrockin väliin. En kai! Ehkä jätin. En muista.

Sain eilen illalla kanin, joka oli vähän niin kuin synttärilahja. Se on ihana, mutta ei pidä minusta. Tai sitten se on vain vihainen, kun tietää joutuvansa asumaan loppuikänsä niin rumassa häkissä (oli alennuksessa, 49 €, kaltereissa punaista ja sinistä ja keltaista, ja pohja kuivuneen veren värinen...). Uskomatonta, että niin ruma häkki todella on jonkun suunnittelema (vaikkakin epäilemättä vasemmalla kädellä ja perjantaina). Ja että joku on suostunut ottamaan niitä liikkeeseensä myytäväksi. Sitä se valinnan vapaus yhdistettynä kieroutuneeseen mieleen ja alhaiseen työmoraaliin teettää. Sääli pitää niin kaunista eläintä niin hirvittävässä häkissä.

Öisin kuuluu outoja ääniä. Sekä sisältä, että ulkoa. Koira, joka nukkuu parvekkeella, kommentoi välillä niitä ulkoa kuuluvia ääniä. Onneksi se ei kovin usein puhkea kunnon ilmoitushaukkuun, vaan enimmäkseen vain mutisee itsekseen. Nyt kuulostaa vähän siltä, kuin ukkonen jyrisisi. Se olisikin kivaa, ei ehkä tarvitsisi ruvetakaan nukkumaan. Keittiön ikkunasta näkee kauas (6. kerros, iso ikkuna ja ulkopuolella rivitaloja ja peltoa). Tosin on myös mahdollista, että ne äänet kuuluvat minun päästäni. Olisipa se ennemmin oikeaa ukkosta.

Loppuun vielä yksi runo, koska runot ovat kivoja, ja tässä nimenomaisessa puhutaan yöstä ja avonaisista silmistä ja ikkunoista ja äänistäkin, ja koska en huomannut edellistä runoa kirjoittaessani, että oli Eino Leinon ja runon päivä:

Missä kuolleet ovat silmät auki

Seuraamme hiljaisia taloja,
missä kuolleet ovat silmät auki
ja lapset jo aikuisia
surulliseksi tekevästä hymystä
ja oksat lyövät mykkiin ikkunoihin
sydänyön aikaan.

Ja mekin saamme vainajien äänen
jos elimmekään edes
tai metsän sydämen ja vuorien,
se saattoi meidät virroille
olemaan vain unia.

Salvatore Quasimodo

Vielä yksi runo

Tämä ei liity mihinkään, ei tähän päivään eikä mihinkään muuhunkaan sen enempää kuin mikään muukaan (tai voi hyvin liittyäkin), mutta laitanpa tämän tänne kuitenkin. Viime runosta on jo aikaa.

Tie joka on käytävä loppuun
(Grigorin elämästä)

Pieni kalpea poika
paimensi
seitsemän vuotta karjaa
Armenian vuorilla
lyömättä
kertaakaan
ainuttakaan kertaa
ja tultuaan paimenesta
ja tultuaan paimenesta
hän pisti
risunsa maahan
ja kerralla
ensi kerralla
se puhkesi kukkaan.

Sigitas Geda

Ps. Heinäkuun tekee vielä enemmän heinäkuuksi heinäsirkat.

Kuulumisia

Kyllä huomaa että on heinäkuu. Kuuma ja kuiva tuuli käy lounaasta, niityt ja pientareet on ruskean vihreinä timoteistä ja niistä kahdesta muusta pitsimäisemmästä rehusta (biologi kesälomalla) ja maa halkeilee kuivuuttaan. Kesäkukat (maitohorsma ja sitten joku sininen ja joku keltainen) kukkii. Tuulesta huolimatta on kuuma joka paikassa. Koko kaupunki kylpee helteessä. Koirakaan ei meinaa jaksaa kävellä puolta tuntia kauempaa, sen jälkeen se vain taapertaa kuumalla asfaltilla väsyneen näköisenä, jos ei näkyvissä ole jotain ojaa tai järveä tai muita koiria. Se oli jopa niin läkähdyksissä tänään, että antoi lasten silittää leuan alta, vaikka tavallisesti se väistää mukuloita.

Piti mennä ostamaan kaninhäkkiä tänään (huomenna tulee uusi perheenjäsen, hirvittävän söpö kanineiti, ehkä saan siitä joskus kuvankin tänne), mutta pankkitili oli eri mieltä. Onneksi on rikas pikkusisko, jolta voi pummata rahaa. Häkin osto jää nyt kuitenkin huomiseen. Jospa tänään vihdoin siivoaisi, kun kanille varattua huonetta ei varmaankaan pääse sitten imuroimaan vähään aikaan (ihan niin kuin olisi mitään pelkoa että tulisin sitä jotenkin hulluna imuroimaan jatkossakaan). Tai jospa ensin menisi viimeisillä rahoilla ostamaan jäätelöä (Pirkan niitä amppari- ja muurahaismehujäitä vaikka). Siivoaminen on kuitenkin kivempaa iltaviileellä. Tulisi jo elokuu, niin saisi opintolainan. Elokuussahan se maksetaan, vai mitä? Tai edes 15. päivä niin saisi palkkaa. Tai talvi, niin saisi veronpalautukset. Kamalaa, ei noin saa sanoa heinäkuussa!

Rahapula on kuitenkin hirvittävä asia. Ei sitä meinaa muistaakaan silloin kun on rahaa. Montakohan kertaa pitää vielä tili tyhjentää ennen kuin tajuan ja muistan, että se ei tosiaan ole kivaa? Pitäisi aina, aina olla joku vararahastäshi, mistä löytyisi pari sataa kun niitä tarvii, ja sitten vielä joku ekstrapiilo, missä olisi vielä vähän lisää, ja sitten tietenkin kolikoita pitäisi olla ripoteltuna ympäriinsä. Olen päässyt rahansäästöyrityksessäni tuohon kolikkojen piilottelu vaiheeseen, niitä löytyy milloin mistäkin taskusta tai laukusta. Ai niin, tyhjät pullot! Niillä saisi jo pari mehujäätä. Jesss, eihän tässä sitten mitään hätää olekaan. Toivottavasti sisko saa rahat siirrettyä vielä tänään, niin huomenaamulla (toiveajattelua) pääsee kanitarvikeostoksille.

Jotain yleishyödyllistä tietoa kai pitäisi myös jakaa. Tässäpä mielenkiintoinen artikkeli (niille ketkä eivät tähän vielä ole törmänneet) homoudesta by ms Roughgarden.

Säälittävää vuodatusta

Vanhempien ja lasten suhteet ei ole aina kaikkein yksinkertaisimpia. En tiedä onko kaikkein eniten ongelmia lapsen ja samaa sukupuolta olevan vanhemman kanssa, ainakin meidän perheessä niin tuntuu olevan. Vaikka sitä kuvittelee olevansa aikuinen, niin silti omilla vanhemmilla on aina tietty statusasema. En väitä olevani aina oikeassa, mutta silloin kun olen ja äitini on väärässä, asia ei ikinä selviä asiallisesti niin kuin normaalien aikuisten välillä. Ei, vaan riitaan sekoittuu kaikkia ihme rooleja. Toisaalta tiedän, että äiti on väärässä, toisaalta taas äidin sanomisilla ja mielipiteillä on aina paljon (liikaa?) vaikutusta. Ja heti kun huomaan, että toinen on ollut epäreilu, alan puolustautua, tulkitsen kaiken hyökkäykseksi ja itsemääräämisoikeuteni viemiseksi. Ei siinäkään vielä mitään, jos äiti olisi senkin jälkeen järkevä ja johdonmukainen, mutta kun se on vielä minuakin epävakaampi. Ja kyllähän se hyökkääkin, liioittelee, valehtelee, tekee virheitä ja ylittää valtuutensa ja vaikka mitä. Eikä edes halua ymmärtää, koska on aina oikeassa. Hämmentävintä, mutta toisaalta helpottavaa, onkin niinä hetkinä huomata että äitikin on vain ihminen. Eikä se ei ole kummankaan vika jos ollaan eri mieltä asioista, me voimme nähdä maailman eri tavalla, eikä kumpikaan välttämättä tule ikinä muuttamaan mieltään.

Äiti ei ole aina oikeassa, piste. Harmi ettei äiti vaan tajua sitä.

Soundtrack: Wonderful Smith - So Much Sin

Muutama päivän pitänyt blogihiljaisuutta. Kävikin niin että en saanutkaan keskiviikkonakaan nukkua, vaan käsky kävi töihin, samoin kuin to ja pe. Ei mitään raskaita päiviä, mutta kuitenkin. Jotenkin väsyttänyt liikaa.

Tulin siihen tulokseen tuon Solanasin kanssa, että ei sitä hänen manifestoaan voi ottaa vakavasti, eikä varmaan ole ollut tarkoituskaan ottaa. Monet kohdat siinä ovat niin järjettömiä, ettei sitä teosta voi parhaalla tahdollakaan muuta kuin ihmetellä. Pitää lukea se uudelleen huumorimielellä, ja katsoa josko siitä löytyisi joitakin hyviä pointteja.

Satuinpa muuten lukemaan Calvin and Hobbesia, ja siinä heillä on klubi nimeltä G.R.O.S.S eli Get Rid Of Slimy girlS (SCUM on ajateltu tarkoittavan Society for Cutting Up Men). En tiedä onko Bill Watterson ajatellut Solanasia, mutta hauskasti nämä sopivat yhteen (Calvin: "ALL girls are slimy" ja Calvin Susielle: "Don't get gunk on me. I took a bath last Saturday and I'm all clean." ). G.R.O.S.S:n lyhyt tarina päättyy, kun Calvin työntää perheen auton ulos autotallista saadakseen kerhotilaa, mutta auto karkaakin käsistä ja rullaa tien poikki ojaan asti. Symboliikkaa?


Edit: Miten käytännössä tapahtuu se kummallinen toimenpide, jolla saa selville millä hakusanoilla ihmiset ovat kuhunkin blogiin törmänneet?

Väsy

Tuohon edelliseen SCUM-postaukseeni liittyen: Feminismillä on nykyään monia kasvoja. Ehkä yhtä monet kuin on feministejäkin. Löysin Vihreät naiset ry:n sivuilta lyhyehkön selvityksen feminismi-aatteen teoriasta, ja vaikka se osaltaan selvensi asioita, lisätieto myös sekoitti lisää. On feminismiä ja on feminismiä.

Nyt olen kyllä niin väsynyt etten jaksa suuremmin asiaa pohdiskella, kolmen viime päivän aikana on tullut käveltyä koko kuukauden edestä ja nukuttua aivan liian vähän. Töihin ei onneksi tarvitse huomenna mennä, eli saa NUKKUA... Ihanaa. Ja onneksi huomenna sataa, niin ei tarvitse mennä mihinkään. Tänään pitäisi vielä lähteä sisarusten kanssa leffaan X-meniä kattomaan. Viimeksi kun olin näin väsyneenä katsomassa Kaurismäen Laitakaupungin valoja, nukahdin kolme kertaa. Ehkä X-men pitää paremmin hereillä. Nyt on vielä ruhtinaalliset 8 minuuttia aikaa levätä.