Universaaleja asioita

Silkkaa Yksinkertaisuutta on näköjään haamupäivitellyt itseään Blogilistalla jo muutamana päivänä. En tiedä mistä se johtuu, voiko lista ottaa uudet kommentit päivityksinä...? Syvimmät pahoitteluni kuitenkin, jos olet moneen kertaan joutunut pahasti pettymään, kun et olekaan päässyt viihdyttämään itseäsi uskomattoman mielenkiintoisilla ja taitavasti kirjoitetuilla tarinoilla tapahtumarikkaasta elämästäni.

Tänään olin koiran kanssa nauttimassa kesästä (kyllä, nyt on kesä) metsässä, ja ajattelin siinä aurinkoa ottaessani kaikenlaisia ajatuksia. Useimmat koskivat koiria, kuten tavallista nykyään, ja yhtä moni ajatus ei edes ehtinyt alkaa ennen häviämistään, mutta oli siinä sivussa pari suhteellisen kunnollistakin ajatusta. En enää kyllä muista niistä kunnollisista ajatuksista yhtäkään.

Viikonlopun yövuorojen jälkeen vuorokausirytmini on mennyt taas kerran täydellisen sekaisin. Kun tulin sunnuntai-aamuna töistä, vein koiran ulos, kaaduin sänkyyn ja nukuin iltaan asti, vein koiran taas ulos, söin leipää, katsoin vähän telkkaria, menin takaisin nukkumaan ja heräsin seuraavan kerran vasta maanantaiaamupäivällä. Nukuin käytännössä yhtä soittoa yli 24 tuntia. Se ei voi olla terveellistä. Tosin, en ollut ensimmäisen yövuoron (pe-la) jälkeen nukkunut kuin pari tuntia, kun piti herätä ukin 91-vuotissyntymäpäiville, joten sunnuntai-aamuna olin periaatteessa valvonutkin yhtä soittoa perjantaiaamusta asti... Minusta tulee varmaan tosi huono pienen lapsen äiti joskus, yhden huonosti nukutun yön jälkeen olen unten mailla seuraavan vuorokauden. Ihmeellistä, että koirakaan ei ollut herättänyt minua missään vaiheessa, vaan oli itse keksinyt itselleen viihdykettä silppuamalla uutta rottinkista mattopiiskaani. Mattopiiskan ostaminen oli yritykseni lisätä mattojen tuuletusaktiivisuutta. Selvästikin universumi koittaa kertoa minulle jotain koiran välityksellä.

Universumi koittaa kertoa minulle jotain muutakin. Viime aikoina (eli vuodesta 2004 alkaen) on tuntunut, että Jeesus-juttua tulee joka puolelta. USAssa ollessani tutustuin yhteen tyttöön/naiseen nimeltä Laura, joka oli hyvin uskonnollinen, ja joka halusi viedä minua mukaansa joka Raamattupiiriin ja jumalanpalvelukseen. Yleensä kieltäydyin kohteliaasti, mutta en tiedä ymmärsikö hän missään vaiheessa, etten ole erityisen uskonnollinen ihminen eikä tapanani tosiaan ole ikinä ollut herätä sunnuntaiaamulla kirkkoon. Näin jälkeenpäin ajatellen olisi ollut ihan mielenkiintoista mennä kuuntelemaan, miten Floridan kristityt Raamattua tulkitsevat. Ei sillä, ettäkö olisin mitään oleellista tai mielenkiintoista osannut heille sanoa, mutta olisihan se nyt ollut avartava kokemus. Ja nyt täällä koto-Suomessa on se yksi tyttö, jonka mielestä on ihan yhtä naurettava ajatus, että koirat ja kissat voisivat olla sukua, kuin että hänellä olisi jotain tekemistä Myöhempien Aikojen Pyhien kanssa, jotka siis ovat aivan vääräuskoisia (minähän en tietenkään väittänyt että hänellä olisi mitään tekemistä MAP-kirkon kanssa, hän itse halusi sen tehdä minulle selväksi). Ja sitten tässä talossa vielä asuu sellainen Jehovan todistaja -mummo, joka tänään oli työntänyt postiluukustani kutsun maailman merkittävimmän ihmisen muistojuhlaan, omalla allekirjoituksellaan varustettuna. Tuskin menen.

En tiedä mitä nämä kaikki ihmiset sanoisivat seuraavasta: Sunnuntaina sain silmäni sen verran auki, että näin Arto Nybergin ohjelman. Siinä oli viimeisenä vieraana Rauni-Leena Luukanen-Klinke, joka kertoi ufoista ja ties mistä. Se kiehtoi oudosti mieltäni. Hänhän on lääkäri, eikä mikä tahansa eksentrinen hihhuli. Tuon lauseen kirjoitettuani luin Wikipediasta R-L L-K: n nimeä kantavan artikkelin, ja on mahdollista, ettei tuo lause kestä kriittisempää tarkastelua, mutta kuitenkin, minusta Rauni-Leena esiintyi ohjelmassa ihan asiallisesti, vaikkakin välillä meinasi mopo vähän karata käsistä mikrosirujen ja norjalaisten ääniä kuulevien päiväkotilasten kanssa. Olisi pysynyt vain niissä ruumiista irtautumis -kokemuksissaan. Niistä olisin halunnut kuulla vielä lisää. Koitin nimittäin sunnuntai-illalla, josko onnistuisin astraalimatkailemaan. Siinä pitää Rauni-Leenan mukaan rentoutua täysin, jonka jälkeen tuntuu niin kuin 5-6 radioaaltoa löisi ruumiin läpi, ja sitten huomaakin leijailevansa ruumiinsa yläpuolella. Sen jälkeen riittää, että ajattelee jotain paikkaa tai henkilöä - ja *puf* löytää itsensä sieltä. En ihan onnistunut tässä. Harjoituksen puutetta?

Voisin kertoa miten kävi, kun harhailin high end -äänentoistoliikkeeseen. Tästä on jo aikaa, tämä tapahtui samana päivänä kun harhailin Apple Storeen.

Minulla on kotona äitini aikanaan ostama radio-kasetti-älpee-soitinsysteemi. Se on hieno, harjatulla teräksellä (tmv.) päällystetty vanha systeemi jossa on isot, raskaat pyörittimet (eli ne nappulat millä säädetään äänen voimakkuutta ja radiokanavaa). Äiti on ostanut sen joskus seitkytluvulla, ehkä. Se meni kuitenkin rikki. Kaiuttimet luullakseni hajosivat, vanhuuttaan ehkä tai sitten muuten vaan. Tästäkin on jo kauan.

Minun piti ostaa siihen uudet kajarit. Olin matkalla sinne, missä luulin, että Apple Store on, mutta satuinkin kävelemään jonkun radiokaupan ohi. Ikkunassa oli Tivolin radioita. Menin sisälle. Hämärässä liikkeessä oli kalliin näköisiä laitteita ja kaksi punaista nojatuolia, joissa istui kaksi miestä. Toinen oli myyjä, toinen joku sen spurgukaveri. Ehkä myyjä oli niin onneton ja yksinäinen kalliiden radioiden keskellä, että oli iloinen jo siitä, että spurgu tulee istumaan punaiseen nojatuoliin ja kuuntelee musiikkia ilmaiseksi.

Selitin, että tarvitsisin uudet kaiuttimet vanhaan radiooni. En ihan tarkkaan muistanut kaikkia teknisiä yksityiskohtia. Myyjä kysyi minkä merkkinen radio minulla on. Sanoin että Sharp*. Kysyin, onko sellaista merkkiä olemassa. Myyjä sanoi, että on. Myyjä kysyi millaiset kaiuttimet siinä on, onko ne isot. Näytin jotain niistä kaiuttimista mitä siellä oli esillä, ja sanoin että niissä mun kaiuttimissa on sellainen haarukkaliitin**, onko sellaista olemassa. Myyjä sanoi, että on, ja näytti. Melkein kaikissa niissä kaiuttimissa mitä siellä oli, oli haarukkaliitin. Olin yllättynyt, luulin että se olisi ollut harvinaista ja myyjä ei olisi ollenkaan ymmärtänyt että mitä tuo tyttö nyt selittää jostain haarukkaliittimistä. Myyjä vielä varmuuden vuoksi selitti miten haarukkaliitin toimii, vaikka kyllä minä sen tiesin. Sanoin kuitenkin, että minun radiossa ne haarukat on ihan pienet, sellaiset että ne vaatii sorminäppäryyttä. Ja ne johdotkin on ihan ohuet verrattuna niihin sentin paksuisiin vaijereihin mitä niissä kaupan kaiuttimissa oli. Siitä myyjä oli vähän ihmeissään, että miten voi olla niin pieni haarukka. Kysyin sitten, että voiko sitä minun radiotani korjata. Se oli vähän tyhmä kysymys, koska en tarkkaan tiennyt oliko se edes rikki, mutta epäilin (ja sanoin tämän myyjälle), että vika ei ehkä olekaan kaiuttimissa vaan siinä itse laitteessa. Myyjä oli samaa mieltä, ja sanoi että vanhat laitteet eivät kestä iänkaikkisesti, eikä niiden korjaus yleensä kannata. Sanoin, että ne kaiuttimet taitaa olla aika halvat muutenkin. Myyjä neuvoi kyllä, että voisin koittaa hinkata niitä kaiuttimen haarukoita hiekkapaperilla, jos siinä onkin vain joku kosketushäiriö.

Noh, koska näytti siltä, että radiosysteemini joutaa kaatopaikalle, ja koska tykkään niistä Tivoli Audion radioista ja koska minulla on muutama älppäri, joita en voi ilman soitinta tietenkään kuunnella, tulin kysyneeksi myyjältä olisiko heillä sattumalta jotain vastaavaa laitetta, sillä olimmehan radiolaitekaupassa. Totta kai heillä oli, tässäkin olisi nyt esimerkiksi tällainen laite, parempaa ei tällä rahalla saa, kyse on vain sitten siitä haluaako ostaa paskan vai hyvän, tämä on varmasti hyvä, ja kuuntele miten äänenlaatu on erinomainen ja seisopa tässä kohtaa, vähän vasemmalle vielä, noin, eikö kuulu hyvin, ja jos kuuntelet ihan tuosta vierestä, niin kuulet ettei varmasti kuulu mitään rahinoita, pelkkää musiikkia, ja vaikka lisäisi volyymia, niin äänenlaatu on ihan täydellinen, sanoi myyjä. Jos ihan totta puhutaan, en erottanut siinä mitään hirveän erikoista, mutta kyllä se sitten, kun levy vaihdettiin suomirokista jazziin, alkoi kuulostaa kieltämättä siltä kuin bändi olisi soittanut ihan vieressä. Kysyin hintaa, joka "erikoistarjouksenakin" oli lähellä puoltatoistatuhatta, jonka jälkeen katsoin parhaaksi siirtyä takaisin sinne ikkunalle ja ulko-oven läheisyyteen katsomaan niitä Tivolin parin sadan laitteita. Sellainenkin olisi ihan kiva. Mutta niissä ei kyllä ole lp-soitinta, ja sitähän tulin täältä oikeastaan hakemaan. Myyjä kirjoitti A4:n täyteen erilaisia laiteyhdistelmiä ja hinta-arvioita, esitteli vielä kolmen kuukauden korotonta luottoa (ei mitään kuuden vuoden luottoa olis?), lupasin miettiä ja tulla seuraavalla viikolla ja paremmalla ajalla takaisin (niin aina) ja niin jatkoin matkaa Apple Storeen.

Radioliikkeen jäljiltä olin ihan sokea rahalle, jonka tuloksena minulla nyt siis on varattuna liian kallis Mac, joka onneksi ei vielä ole tullut. Pari viikkoa radioliikkeessä vierailun jälkeen isäni soitti, ja sanoi löytäneensä kirpparilta uudet kaiuttimet mulle. Hinta 10 e.

*) Oikeasti se merkki oli Sanyo.

**) Oikeasti se haarukkaliitin, jota minä ajattelin, olikin radion antennin johto. Kaiuttimien liitin on über-yksinkertainen: kuorittu johdon pää vain nipistetään paikoilleen radion taakse kiinni. Ja se johtokin on itse asiassa kiinteästi kiinni kaiuttimissa, eikä millään haarukkasysteemillä...

Lupaan laittaa kohta uuden kuvan tuon keltasävyisen tilalle. En jaksa sitä enää.

Olen taas töissä. Olen väsynyt ja tärisevä. Kahvi voisi auttaa, muttei jälkimmäiseen.

Työt on kyllä hyvä juttu, nimittäin minulla ei ole varaa siihen kauan odotettuun macciin. Typerä vauhtisokeus.

Jos joku tietää wire transfer -jutuista, niin ilmoittautukoon. Tarkoitan rahan siirtämistä ulkomaalaiselta pankkitililtä kotimaiselle.

Nyt kun tuli ihana kevät, tuli taas entistä suurempi kaipaus tallille. Huvittelen kuvittelemalla, miten joskus asun sellasessa talossa, että omassa pihassa voi pitää muutamaa hevosta, joista yksi ainakin on koulutettava nuori hevonen, jonka olen ostanut maitovarsana ja jota pidän muutaman vuoden kuin kukkaa kämmenellä, ja myyn sitten hyvään kotiin ja luen lehdistä mitä kaikkea se on taas voittanut. Tietenkin tekisin näiden hevosten kanssa kaiken oikein, niille ei ikinä tulisi mitään rasitusvammoja tai muutakaan tietämättömyydestä tai välinpitämättömyydestä johtuvaa, aina olisi hyvä ilma ja tallissa erikseen kuivatushuone märille loimille. Hanasta tulisi lämmintä vettä, heinä olisi aina ykkösluokkaista ja varusteet hyvässä kunnossa. Tarhat olisivat aina kuivia, aidat olisivat aina valkoisia, kengittäjä olisi taitava ja tulisi ajallaan, eikä tallinpiha olisi ikinä luistinrata. Talli olisi iso, karsinat olisivat valoisat, hevoset juttelisivat ystävällisesti ovien yli. Varpaat eivät ikinä olisi jäässä, eivätkä mäkäräiset söisi kesäisin elävältä. Vesi ei jäätyisi kuppeihin eikä putkiin. Maastot olisivat upeita ja turvallisia. Kenttä ei ikinä pölyäisi, eikä laitumien juoma-astioissa kasvaisi levää. Hevoset olisivat järkeviä ja persoonallisia, kauniita ja terveitä, hyvärakenteisia ja hyväliikkeisiä, hyväsukuisia ja arvokkaita. Ihmiset kautta maan toivoisivat, että osaisivat hoitaa hevosensa yhtä hyvin kuin minä, ja unelmoisivat siitä päivästä, kun heidän hevosensa pääsisi minun talliini asumaan. Aina olisi varaa ostaa uusi kuljetusauto ja ajaa hienolla maasturilla, ei tulisi ilmastonmuutosta eikä öljykriisiä, eikä susilauma muuttaisi lähimetsään.

Tämä suunnitelma vaatii onnistuakseen aika paljon rahaa. Tämän vuoden ensimmäisen kvartaalin talouskatsaus ei lupaa hyvää.

Talouskatsaus

Kahta edellistä postausta kirjoittaessani huomasin, että olen tullut tyhmemmäksi. Se on epäilemättä intelligent design -kirjojen ja hiusten vaalennuksen sivuvaikutusta.

Vietin eilen aamulla tunnin penkoen meikkilaukkuja, korurasioita, talvitakkien taskuja ja teepurkkeja, ja sain kasaan 4 euroa 20 senttiä ja yhden neljänkymmenen sentin ja puolentoista litran palautuspullon. Viimeiset rahani, taas kerran. Iloitsin jokaisesta viiden sentin kolikosta erikseen. Sitten menin kauppaan, sitä ennen kuitenkin Otolle, jossa huomasin, että tilille oli tullut vakuutusyhtiöltä 649 euroa. Viisi senttiset menettivät merkityksensä, en olisi välittänyt vaikka ne olisivat kaikki tippuneet lattialle ja maahanmuuttajalapset olisivat keränneet ne ja ostaneet niillä irtokarkkeja (maahanmuuttajalapsethan tunnetusti kärkkyvät joka hetki huolimattoman alkuperäisväestön rahoja).

Vakuutusyhtiön 649 euroa ei kuitenkaan ole lähelläkään sitä, mitä niiltä toivoin. Sen siitä saa, kun ei säästä kuitteja. Toivottavasti opin läksyni. Turha luulo. Mac ei ole sitä paitsi vieläkään tullut. Vielä on aikaa kerätä toiset 649 euroa sen maksamiseen.

Iideetä

Olen nyt lukenut noin puoleen väliin sitä toista ID-kirjaa. Kirjoittaja on William Dembski, ja tämä ei ole se kirja, jossa lehtikalaa väitettiin itä-afrikkalaiseksi kirjoahveneksi. Tämän kirjan nimi taitaa olla Älykkään suunnittelun idea. Ihan mielenkiintoinen se minusta on ollut. Mielenkiintoisinta on ollut lukea omia ajatuksia kirjasta, jossa siis välillä kerrotaan länsimaisen ajattelun historiasta. Vaikka tiedän, että "omat" ajatukseni eivät alunperin 99,9999% ole omiani, tuntuu kuitenkin jännältä kuulla, että niillä ajatuksilla on nimet.

Tosi-TV boikottiin

Tosi-TV on tunnetusti mitä on, mutta kaikkein pahinta saastetta on tosi-kauneusleikkaus-tv-ohjelmat, in my humble opinion. Koska mitä se ketään haittaa, jos joku haluaa riskeerata olemassaolevan parisuhteensa ja mennä jonnekin paratiisisaarelle tai luksustaloon tekemään itsestään idioottia kameroiden edessä, siitä vaan. Paljon vakavampaa on se, että mennään telkkariin leikeltäväksi! Siellä sitä sitten ollaan, ensin tehdään uhrin kärsimysten täyttämästä elämästä musta-valkoinen traileri, jossa keinutaan tyhjällä leikkikentällä tai katsellaan kaihoisasti ikkunasta ulos. Katsojille tehdään selväksi, kuinka uhrilla on aina ollut niin vaikeaa, koska häntä on hänen kammottavan nenänsä tähden pienestä asti pilkattu, tai koska hänen valtavat kolmoisleukansa ovat olleet onnellistumisen tiellä. Kuinka hänen itsetuntonsa on aivan murskana, ja kuinka vain ammattilaistiimi voi hänet siitä pelastaa. Sitten piirretään sotasuunnitelma ja ruvetaan reippaasti hommiin. Hampaiden valkaisu ja suoristaminen näin alkuun, sen jälkeen rasvaimu mahasta, reisistä ja käsivarsista, nahan kiristys, happokuorinta iholle, karvojen poisto laserilla, silmäluomien ja kulmien kohotus, kasvojen kiristys, rhinoplastia (nenän korjausleikkaus), silikonit rintoihin ja huuliin ja poskipäihin, suonikohjujen poisto sääristä, botoksia otsaan, laserleikkauksella silmät kuntoon, ja lopuksi kampaajan, kosmetologin ja vaatekaupan kautta lavalle. Ja katso: näin meillä on täydellinen ruumis, joka vihdoin vastaa sitä ihmistä, joka sen sisässä on koko ikänsä kärvistellyt.Oman ruumiinsa vajaavaisuuksien vanki on vihdoin vapaa toteuttamaan itseään.

Ei minulla mitään pieniä kauneusleikkauksia vastaan ole. En vaan usko, että kukaan voi selvitä tuollaisesta suuren luokan uudelleen rakentamisesta hengissä. Ei ihme, etteivät ne Swanien sun muiden naiset meinaa uskoa peilikuvaansa todeksi. Katsojalle sanotaan, että voi, hänhän on aivan itsensä näköinen, parempi vaan. Ei hän kylläkään ole, hän ei ole ollenkaan itsensä näköinen. Ihme, että hänen lapsensa edes tunnistavat häntä (ehkä niille on sanottu, että menette sitten halaamaan sitä tätiä, joka tuosta ovesta kohta kävelee). Eikä niissä ohjelmissa tietenkään ikinä näytetä, että mitä näille joutsenille kuuluu vuoden päästä. Ovatko he tottuneet uuteen olomuotoonsa, onko heidän elämänsä todella parantunut? Onko botoxin kiristämä vitivalkoinen hymy laimennut?

Entä mitä sanoo kauneusleikkauskoneiston läpikäynyt ihminen lapsilleen tai lapsenlapsilleen, jotka ehkä joskus perivät hänen kammottavan nenänsä tai olemattoman leukansa? Onko hän silloinkin vielä ylpeä itsestään, kun kävi leikkauksessa poistattamassa omansa? Sanooko hän ehkä lapsilleen, että älä huoli, lääkärisetä voi leikata sen pois, niin sinustakin tulee tällainen kaunis? Entä hävettääkö häntä valituksensa liian pienistä tai rumista rinnoista, jos hän joskus kohtaa rintasyöpään sairastuneen, jolta on toinen tai molemmat rinnat poistettu kokonaan?

Olisiko asiat paremmin, jos hän ei olisi käynyt leikkauksessa ollenkaan, vaan opetellut elämään itsensä kanssa ja hyväksymään puutteensa? Olisko parempi, jos meille ei näytettäisi kauneusleikkausohjelmia, vaan ohjelmia ihmisistä, joissa ehkä on joku vika ja jotka ovat sen takia joutuneet elämässään kärsimään, mutta jotka siitä huolimatta pystyvät elämään elämänsä omana itsenään? Miten paljon parempi olisi nähdä ohjelmissa naisia, jotka pitävät itseään kauniina, vaikka rintoja ei juuri olisikaan, tai jotka sanoisivat nenäänsä komeaksi, eivätkä kammottavaksi.

Tässä on tavallaan oma lehmä ojassa. Katsoin joskus, aikaa sitten jo, yhtä amerikkalaista kauneusleikkausohjelmaa, jossa jollekin melko nuorelle naiselle tehtiin toki paljon muutakin (niin kuin näissä ohjelmissa aina), mutta jonka ehkä vakavin ongelma oli hänen eripariset rintansa. Harvalla naisella tietenkään on täydellisen symmetriset rinnat, mutta tämä ilmeisesti koki omansa erityisen hävettäviksi. Hän pyysi lääkäriä "tekemään itsestään normaali". Muistaakseni korjaukseksi pantiin molempiin tisseihin silikonia, toiseen vain vähän enemmän kuin toiseen. Ajattelin silloin, että miten voikin ihminen tehdä jostain noin epäoleellisesta asiasta elämää suuremman ongelman. Ketä edes kiinnostaa, kuka edes huomaa, jos toinen rinta nyt on vähän erimallinen kuin toinen. Miksei voi vain ajatella, että kellään ei ole ihan samankokoiset rinnat, ja olla tyytyväinen siihen, mitä on sattunut saamaan. Tietenkin menin tämän jälkeen ihailemaan omiani peilistä. Mietin, olivatkohan ne sen ohjelman naisen rinnat oikeasti tosi pahan näköiset, vai kuvitteliko se vain (siveysyistä ohjelmassa ei tietenkään suoraan näytetty, miten paha "tilanne" oli). Mistä sen edes tietää, milloin tissit on liian eripariset? Ei mennyt kauaa, kun olin siirtynyt huvittuneesta miten-toiset-voikin-pilata-elämänsä-epäoleellisuuksilla -mielentilasta järkyttyneeseen uskomatonta-mun-rinnat-on-hirveen-erikokoiset -mielentilaan. En ollut huomannut sitä ennen. Toinen on selvästi suurempi kuin toinen (ajattelen mieluummin, että toinen on suurempi kuin että se toinen olisi pienempi, syy lienee ilmiselvä), eikä se ole mitään kuvitelmaa. Huoh. Ilman tosi-tv:tä olisin voinut elää elämäni onnellisen tietämättömänä tästä viasta.

Onhan niissä tavallaan ihan hyvä tarkoitus. Että otetaan joku raukka, ja hankitaan sille apua, kun sillä ei kuitenkaan itse ole siihen mahdollisuuksia. Ja onhan niissä ohjelmissa psykologeja ja ties mitä terapeutteja. Mutta ei se yhden ihmisen mahdollinen auttaminen ole mitään verrattuna siihen, että samalla luodaan lukemattomia uusia ulkonäkönsä takia onnettomia ihmisiä.

Mulla oli tuossa viime kuussa erikoislaatuinen yhteenotto äidin kanssa. Se olisi tietenkin pitänyt käsitellä loppuun asti niin kuin aikuiset ihmiset, mutta käsittely jäi tekemättä. Sen jälkeen äiti on ollut koko ajan suorastaan epäilyttävän ystävällinen. Tuonut kukkia kahteen kertaan, tosin toisella kerralla kukat oli ukin naistenpäivän kunniaksi ostamia, tarjoutunut maksamaan kaikenlaista ja muutenkin aina puhunut ystävällisesti. Kaneistakaan ei ole mitään sanonut, vaikka niitä nyt on kaksi (sanoin, että se toinen on vaan ihan väliaikaisesti ihan vähän aikaa vaan...). Nyt se sitten pyysi mua lomalle. Joskus tässä keväällä, ihan vaan viikonlopuksi, hän maksaa. Saan itse vielä valita kohteen. Pietari-Rooma-akselilta. Vähän pelottaa.

We're not in Kansas anymore

Värjäsin kuluneella viikolla hiukseni ensimmäistä kertaa ikinä. Tai noh... Ei niitä värjätty, vaan vaalennettiin, eikä se ollut edes mikään kunnon käsittely, vähän raitoja vaan. Eli ihan pikkaisen raotin suuren hiustenvärjäysuniversumin raskasta verhoa. Silti tuntuu siltä, kuin olisi isonkin rajan ylittänyt. Tästä ei ole enää paluuta.

I heart mikrokuituliinas

Tulin tuossa joku aika sitten mietiskelleeksi, että blogi on kohta vuotias, eikä mikään tunnu tässä vuoden sisään juuri muuttuneen. Mutta kas, miten kävikään! Olen löytänyt sisäisen kotihengettäreni! Ongelmahan oli alunperin se, että arvostin joutilaisuutta liian korkealle, jopa mukavuuden kustannuksella. Toisaalta sain kuitenkin jonkin näköisiä kiksejä viime tipan suursiivouksista ja ihmeellisistä pikkuseikkoihin takertumisista. Tyyliin kaakeleiden saumojen puhdistus hammastikulla.... Tavallinen siivoaminen oli tylsää, ja sitä tuli välttää viimeiseen asti.

Nyt olen mennyt jotenkin sekaisin. Osatekijä saattaa olla se sveitsiläinen kahvipannu, jonka takia veren kofeiinipitoisuus on noussut epätavallisen korkealle. Tai sitten tämä on maanis-depressiivisyyden maanista osuutta. Olen viimeisen 15 päivän aikana siivonnut ainakin kolme kertaa! Siis silleen kunnolla: imuroinut, luutunnut lattiat, pyyhkinyt pölyt ja pessyt kaikki pestävät pinnat, siivonnut akvaarion, siivonnut kanien häkit säännöllisesti, pessyt koiran, tuulettanut vuodevaatteita, pessyt sijauspatjan päällisen, pessyt kaikki muutkin pyykit, siivonnut ja kiillottanut kylpyhuonetta, puhdistanut peilit, pyyhkinyt seiniä, pyyhkinyt ovia, pessyt ikkunoita, siirrellyt huonekaluja, järjestellyt kirjoja (värien mukaan), kerännyt lehtiä, vienyt roskia, vienyt sanomalehtiä, avannut kirjekuoria, maksanut laskuja, tiskannut astioita, puhdistanut lämpöpattereita, pessyt uunin, siivonnut jääkaapin ja ruokakaapit, järjestellyt kaappeja, siivonnut parveketta, päällystänyt runkopatjasohvan, tehnyt siihen tyynyt, maalannut taulun olohuoneeseen, vaihtanut huonekasvien mullat, kastellut huonekasveja, nyppinyt kuolleita lehtiä pois... Nyt on matto pesulassa peseytymässä. Suunnitelmissa on vielä ainakin pesukoneen pesu, kaikkien jäljellä olevien kaappien järjestely ja uusien taulujen maalaus. Niin ja taulujen seinille ripustus.

En tiedä, onko tämä vain ohimenevää. Kuitenkin nyt ennen nukahtamista käyn mielessäni läpi asioita jotka olen jo siivonnut/järjestellyt/pessyt/imuroinut/kiillottanut, ja mietin vielä mitä kaikkea muuta täytyy tehdä. Mutta onneksi en sillä tavalla hysteerisesti mieti, vaan aika rauhallisesti. Olen ihan tyytyväinen nyt. Ja kuten sanoin joskus aiemmassa postauksessa, askareiden tekeminen rauhoittaa. Nyt olen siinä pisteessä, että illalla, sillä aikaa kun tee hautuu, mietin kannattaisiko ruveta luuttuamaan lattiaa...

Tehkää ny ees kirjanne kunnolla...

En mennyt sen yhden kaverin kanssa alfa-kurssille. Olin kuitenkin niillä käymässä eilen, leikkasin koirien kynnet ja katselin kirjahyllyä. Sain lainaan kaksi "kriittistä" evoluutioteoriaa käsittelevää kirjaa. Toisessa huomasin heti yhden virheen, jonka voin kyllä antaa anteeksi ihan puhtaana virheenä, mutta aika alkeellinen juttu se oli silti. Kirjassa oli puhetta itä-afrikkalaisista kirjoahvenista, joita elää Victoria-, Tanganjika- ja Malawi-järvissä. Esitettiin, miten niitä kaloja on paljon erilaisia ja miten kanta on monipuolistunut poikkeuksellisen räjähdysmäisesti. No, kuvassa oli sitten kiekkokala, lehtikala ja joku muu kirjoahven. Lukija ajatteli, että ohhoh, onpa monen näköisiä kaloja yhdessä järvessä, ja todellakin, miten muka mutaatioiden kautta tämä eriytyminen olisi voinut tapahtua näin nopeasti... Harmi vaan, että kiekkokala ja lehtikala on ihan eri mantereelta kotoisin. Etelä-Amerikasta nääs.

Ostin taas uuden kirjan. Zadie Smithin On Beautyn. Siinä oli kauniit kannet. Sen pitäisi olla hieno kirja ainakin arvostelujen mukaan.


Kirja alkaa kuitenkin sähköpostilainauksilla. Inhottavaa. Ei kirjoissa kuulu olla sähköpostilainauksia sillä tavalla, että niissä lukee niin kuin oikeissa sähköposteissa vastaanottaja ja lähettäjä ja aihe. Kirjoissa voidaan viitata teknisiin laitteisiin, jos se on kerronnallisesti välttämätöntä, mutta mieluummin oltaisiin vaan niin että puhelimen voisi kuvitella sellaiseksi esihistorialliseksi missä on pyöritettävä numerolevyvalitsinmikälie. Ja junien pitäisi aina olla vanhoja.



Kuten sanottu, kanit syövät paljon heinää. Avasin eilen uuden heinäpussin, ja heinä tuoksui ihanalta. Olin jo unohtanut miltä kuiva heinä tuoksuu. Olen ollut liian kauan pois tallilta.

Taidan joutua liittymään kuntoklubiin. Vai miksi niitä sanotaan, niitä missä on kuntosali ja "ryhmäliikuntaa". Siihen menisi 49€ kuukaudessa, mutta toisaalta eka kuukausi olisi ilmainen samoin kuin satasen liittymismaksu. En ole vielä päättänyt.

Menin kuitenkin kauppaan ostamaan varmuuden vuoksi sisäpelikenkiä (kun siellä klubilla niitä tarvitsee kuitenkin). Kaupassa oli alennus, joten en ostanutkaan sisäpelikenkiä (kun enhän ollut vielä varma, onko minulla viittäkymppiä joka kuukausi), vaan 120€ lenkkarit (niitä tarvitsen joka tapauksessa). Ja joo, kengät oli puoleen hintaan. Toivottavasti ne on hyvät.

Nyt toivon kovasti, ettei äiti mene kommentoimaan mitenkään (ei positiivisestikaan) tätä mahdollista kuntoklubin jäsenyyttä. Koska jos niin käy, alan väkisinkin ajatella vääriä mielikuvia ja lopulta se johtaa siihen, etten halua enää ollenkaan mennä sinne. Nyt vielä haluan, kun tämä on ihan oma järjetön keksintöni. Järjetön siksi, että voisin toki harrastaa liikuntaa ihan ilmaiseksikin, tai ainakin huomattavasti halvemmalla. Eikä tämä oikeastaan ole edes ihan oma järjetön keksintöni, vaan pikkusiskoni, joka jo on ko. klubin jäsen.

Tuo äidin mielipiteistä välittäminen vasta järjetöntä onkin. Siis sillä tavalla, että en muka kestäisi mitään huomiota ilman itsenäisyyden välitöntä menettämistä. Ei se ole edes totta. Äiti on ollut ainoastaan mukava viimeiset viikot, ja antanut lahjojakin. Lupasi maksaa uudet silmälasitkin. Minulla on varmaan joku kiintymyssuhteen häiriö.

Menen tekemään borsch-keittoa. Se on helppoa, koska sitä saa valmiina pakasteena.

Raivoisaa

Odottelen edelleen sitä *****n Maccia.

Hiljaista on ollut. Minulla olisi Bloggerissa tallessa muutamakin draft, eli luonnos, eli puoliksi kirjoitettu postaus, mutten ole jaksanut viimeistellä niitä. Muutaman kohdalta ajatus on jo unohtunut. Yksi koski taannoista MOT-ohjelmaa, joka käsitteli koirien jalostusta. Sen johtoajatus on vielä tallessa, ehkä tekstikin valmistuu joskus.

Uusi kone on tulossa. Hieno kaunis valkoinen Mac. Odotan innolla.

Ostin kirjan nimeltä Halun evoluutio, ihmisen pariutumisstrategiat. Se on ihan kiva kirja, siihen on koottu varmaankin kaikki ne tutkimukset ja teoriat, mitä täälläkin blogissa on esitelty, sekä paljon muita. Ymmärrettävistä syistä (David M. Buss on julkaissut Halun evoluution uudistetun version jo v. 2003) M(oll)A-teoriaa ei kirjassa käsitellä.

Tämä tulee jo uniinkin

Näin unta blogista, jonka nimi oli Kiihtyvää Yhdenvertaisuutta. Siinä oli sininen aaltokuvioinen tausta, ja viimeisimmässä postauksessa oli tummasävyinen valokuva jostain linnuista merellä. En tiedä mitä lintuja ne oli, ehkä jotain sotkia, aika isoja ne oli. Kiihtyvän Yhdenvertaisuuden kirjoittaja oli vihainen, koska joku oli laiminlyönyt niitä lintuja. Unessa ei selvinnyt mitä oli tapahtunut, oliko joku hylännyt kesyt linnut merelle vai oliko tapahtunut öljyvuoto, ja valtio ei ollut huolehtinut öljyisistä linnuista.

Harmitti, kun heräsin ennen kuin ehdin lukea enempää. Se oli hyvä blogi.

The sweet love story that is older than the sea

Verona, 5000-6000 vuotta sitten

Tarkoittaako tämä sitä, että romanttista rakkautta eivät keksineetkään keskiajan trubaduurit?

Uskollisuus

Uskollisuus ja rakkaus ovat kaksi eri asiaa, kuin kukka ja jalokivi.
Ja kuin kukka, rakkaus kuihtuu ja muuttuu
tai se ei olisi kukan kaltainen.

Oi kukat kuihtuvat, niillä nopea liike, pieni elämän virta
purskahtaa varren huippuun, kimaltaa, kääntyy paraabelina,
vaipuu ja on poissa kuin komeetta joka kaartaa näkymättömään.

Oi kukat ovat kaiken aikaa matkalla
kuin komeetat, ne tulevat näköpiiriimme
päiväksi, kahdeksi, poistuvat, hitaasti katoavat.

Ja meidän tulee ottaa ne lennosta vastaan ja päästää menemään.
Palmsamoidut kukat eivät ole kukkia, eternellit eivät ole kukkia,
kukat ovat liikettä, nopeaa liikettä, värikäs ele,
siinä niiden suloisuus. Ja sitä on rakkaus.

Jalokivi on toista. Se kestää paljon kauemmin kuin me,
niin paljon paljon paljon kauemmin kuin me,
että tuntuu kuin se kestäisi ikuisesti.
Kuitenkin tietää että se virtaa pois,
kuin kukat ja me, hitaammin vain.
Ihmeellisen verkkaan virtaa safiiri!

Kaikki virtaa, ja jokainen virta vertautuu jokaiseen toiseen.
Kukat ja safiirit ja me, kukin tavallaan virraten.
Muinoin kun safiirit saivat hengen ja syntyivät kaaoksen hurjista
orgasmeista
aika oli hitaampaa, silloin kun kalliot syntyivät.
Safiirin synty vei aioneja ja aioneja vie sen poismeno.

Ja kukan vie kesä.

Ja mies ja nainen ovat kuin maa, joka synnyttää kukkia
kesällä, ja rakkautta, mutta alla on kallio.
Kukkia vanhempi, saniaisia vanhempi, yksisoluisia vanhempi,
vanhempi kuin itse alkulima kaikkineen on ihmisen sielu kaiken alla.

Ja kun kaikista rakkauden hurjista orgasmeista
hitaasti muotoutuu jalokivi muinaisissa, jälleen sulaneissa kallioissa,
kahden ihmissydämen muinaisissa kallioissa, miehen ja naisen,
siitä kiteytyy rauhan kristalli, luottamuksen kova hidas jalokivi,
uskollisuuden safiiri,
yhteisen rauhan jalokivi nousee rakkauden kaaoksesta.


D. H. Lawrence, 1885-1930
Suom. Alice Martin

Eräs ystäväni pyysi minua mukaansa Alfa-kurssille. Se on seurakunnan järjestämä tutustu Jumalaan -kurssi. En tiedä pitäisikö mennä. Olisi se kai ihan hyvä tietää, että mistä tässä valtion kirkossa on oikein kyse.

Ja uskooko muut, että kuoleman jälkeen joutuu tuulikaappiin odottamaan, että pääsee taivaaseen.

M(oll)A-teoria

Viime yönä jouduin kriisiin luettuani tarpeeksi Ihmissuhteita ja tasa-arvoa. Henry vertasi ihan hyvin parisuhdemarkkinoita työpaikan hakuun, ja tuli ilmeisesti siihen tulokseen, että keskivertomiehen ei kannata jahdata keskivertonaisia (eli vastata heidän ilmoituksiinsa nettideittipalvelimilla), koska heillä on kuitenkin niin paljon vientiä, ettei se kannata. Minä sitten huvikseni kysyin että mikä on keskivertonainen. Sain vastaukseksi, että ei ruma eikä kaunis, muttei myöskään nätti, ei kovin älykäs muttei tyhmäkään, ei herätä mitään ihmeellisiä tunteita useimmissa ihmisissä. Olin sitten hyvin hämmentynyt. Millainen ihminen ei herätä useimmissa ihmisissa mitään tunteita? Ja miten sellainen ihminen voi olla keskiverto? On vaikea kuvitella sellaista ihmistä, jonka olemassaololla ei olisi useimmille mitään merkitystä. Kaikissa ihmisissä on niin paljon ominaisuuksia, että jonkun niistä on PAKKO herättää jotain suurempia tunteita, negatiivisia tai positiivisia. Ja miten niin tässä on kyse vain ulkonäöstä? Luulin, että tämä edes etäisesti liittyisi romantiikkaan ja jopa rakkauteen, mutta näköjään puhutaan vain todennäköisyyksistä.

No, jouduin siis syvähköön kriisiin keskellä yötä. Itkin ja tärisin. Ei tämä voi olla totta, ajattelin. Miten nämä voivat suhtautua muihin ihmisiin vain todennäköisyyksinä? Miten he voivat ajatella, että jos ei ole mahdollisuuksia saada sitä, jonka oikeasti haluaisi, täytyisi tyytyä sellaiseen, joka ei aiheuta mitään tunteita?! Ei aiheuta mitään tunteita. Miten sellaisen ihmisen kanssa voi edes kuvitella seurustelevansa. Tässä täytyy olla joku ymmärrysvirhe.

Kriisistä sitten pikkuhiljaa kehkeytyi ajatuksia. Mietin, miksi toiset ihmiset vastustavat MA-teoriaa niin paljon. Henryhän selitti ihan hyvin, että toisiin työpaikkoihin on niin paljon hakijoita, että todennäköisyys tulla valituksi tavanomaisella hakemuksella on häviävän pieni. Samalla tavalla voidaan sanoa, että jollakin ihmisellä voi olla niin paljon halukkaita seurustelu- tms. kumppaneita, että täytyy todella erottua joukosta, jos haluaa tulla valituksi. MA-teorian vastustajat sanovat, että kaikki ovat yksilöitä, eikä ihmisiä voi laittaa tällä tavalla paremmuusjärjestykseen. MA-teorian kannattajat sanovat, että tämä on ihan peruslogiikkaa, ei tästä voi olla eri mieltä. Ja molemmat osapuolet useimmiten vaikuttavat ihan järkeviltä, ainakin perusajatukseltaan. Miksi tässä siis on tällainen ristiriita, ja miksi keskivertoihmistä on niin vaikea määritellä?

Nyt pääsen M(oll)A-teoriaan. Korostan, että tämä on juuri sitä mitä on, eli ihan oma teoriani joka perustuu ties mihin, ja niin saa ollakin. Kyllä minäkin saan kehittää omia teorioita ja nimetä niitä itseni mukaan. Pahoittelen, jos tämä on paikoin vaikeaselkoista tekstiä, en ole enää yhtä teräväjärkinen kuin viime yönä. Mutta, asiaan: M(oll)A-teorian mukaan on kahdenlaista keskinkertaisuutta, kahdenlaista "arvoa". On markkina-arvo-teoria-keskinkertaisia ihmisiä, eli heitä, joilla voidaan katsoa olevan keskinkertaisesti vientiä. He saavat jonkun verran vastauksia deitti-ilmoituksiinsa, mutta he eivät ole kaikkein halutuimpia, eivät tosin kaikkein vähiten haluttujakaan. Heidän markkina-arvonsa [MA] on keskimääräinen. Suurin osa ihmisistä on tällaisia, koska tämä on vain laskennallinen juttu ja perustuu ainoastaan siihen, miten haluttua seuraa ko. ihminen on niissä piireissä, joissa hän liikkuu. MA muuttuu ajassa ja paikassa. Erot MA:ssa eivät yksinään riitä selittämään parisuhdekäyttäytymistä, koska hyvin erilaisilla ihmisillä voi olla melko sama MA. Voidaan tehdä MA:ltaan keskimääräisen henkilön profiili, mutta se ei ole kovin yksityiskohtainen eikä välttämättä vastaa ketään todellista ihmistä. Korkea MA ei myöskään tarkoita, että automaattisesti saisi aina sen, jonka haluaa, eikä matala MA tarkoita, ettei ikinä saisi ketään.

On nimittäin olemassa myös toinen hyvin merkityksellinen arvo, kutsun sitä subjektiiviseksi arvoksi [SA]. Subjektiivinen arvo tulee esille tarkasteltaessa yksittäisiä tapauksia, kun MA ei sinällään enää päde. Yksittäisen henkilön kannalta joku voi olla keskinkertaisen hyvä/huono verrattuna muihin hänen tapaamiinsa ihmisiin. Ehkä hänessä on hyviä puolia suurinpiirtein saman verran, kuin huonoja. Jos hyviä puolia olisi enemmän, voitaisiin ajatella, että kohde on hyvä kandidaatti suhteeseen, jos huonoja puolia taas on enemmän, voidaan ajatella, että yhteensopivuus ei tällä hetkellä ole paras mahdollinen. Tällä ei välttämättä ole paljonkaan tekemistä varsinaisen markkina-arvon kanssa. Ainoastaan siinä tapauksessa, että henkilön subjektiiviset kriteerit ovat yhtenevät "keskimääräisen henkilön" tai "suuren yleisön" kriteerien kanssa, hän päätyy siihen lopputulokseen, että se hänelle sopivin ihminen on myös se, josta on kovin kilpailu.

Yksittäistapauksessa on henkilö X ja henkilö Y, jotka tapaavat suotuisissa olosuhteissa, kuten vaikka baaritiskillä. Käytä mielikuvitustasi ja päättele, kumpi on mies ja kumpi on nainen. Sovitaan, että Y:n markkina-arvo on tässä tilanteessa korkeampi kuin X:n. Paikalla on myös muita ihmisiä, joilla heilläkin korkeampi MA kuin X:llä. X:ää siis vilkuillaan merkitsevästi kaikkein vähiten porukassa. Tarkoittaako tämä, että Y väistämättä hylkää X:n ja lähtee kotiin jonkun muun kanssa? Ei. Voi käydä täysin päinvastoin, Y saattaa haluta kiihkeästi X:n luokseen iltateelle, mutta X saattaa kieltäytyä Y:n tarjouksesta ja lähteä kotiin jonkun kanssa, johon kompastui naisten vessan ovella ja jolla on matalampi MA kuin kenelläkään koko rakennuksessa. Tai sitten X ja Y lähtevät keskenään toisen kämpille ja elävät onnellisena elämänsä loppuun asti.

Eikö MA:lla siis ole mitään merkitystä? On, mutta yksittäistapauksissa on enemmän painoarvoa subjektiivisilla mieltymyksillä. X siis katsoo Y:tä ja tekee hänestä arvion. X huomaa yksityiskohtia ja suurempia kokonaisuuksia. Hän esimerkiksi huomaa, että Y:llä on jääkiekkoilijan varusteet päällä, hän siis luultavasti pelaa jääkiekkoa. X huomaa, että Y:llä on pitkät kaarevat silmäripset ja suuret korvalehdet. X huomaa, että Y on pitkä, eikä se johdu pelkästään hokkareista. X huomaa, että Y ei ole ajanut partaansa tänään. X huomaa, että Y tuoksuu hyvältä, siltä uudelta Axelta, joka turns nice girls naughty. X huomaa, että Y puhuu hieman murtaen suomea. X huomaa, että Y juo valkoviiniä jäillä. X huomaa, että Y:n kasvonpiirteet muistuttavat X:n isän kasvonpiirteitä. X huomaa, että Y:llä on karkeat kädet, mutta siistit kynnet. X huomaa, että Y vaikuttaa hieman uhkaavalta nojautuessaan puhuessaan X:ää kohti. X huomaa, että Y:llä on permanentti. X huomaa, että Y puhuu mielellään itsestään. X huomaa, että muut paikalla olijat käyvät vähän väliä juttelemassa Y:lle, mutta Y pysyy X:n seurassa.

No niin, tiesimme siis, että Y:llä on tällä hetkellä korkea markkina-arvo. Me emme kuitenkaan tiedä, mitä mieltä X on Y:stä analysoituaan Y:sta saamiaan tietoja. X voi olla intohimoinen lätkäfani, tai inhota jääkiekkoa. X voi pitää pitkää Y:tä seksikkäänä, tai sitten hän pitää enemmän miehistä, jotka ovat häntä itseään lyhyempiä. X voi pitää Y:n aksenttia kiehtovan eksoottisena tai sitten X voi olla rasisti. X:n mielestä permanentti osoittaa Y:n olevan Yksilö joka seuraa trendejä ja pitää huolta ulkonäöstään, tai sitten Yksilö joka ei käsitä miten huonosti hänelle sopii permanentti. X voi pitää Y:tä sivistyneenä, koska tämä juo valkoviiniä, tai sitten idioottina, joka yrittää vaikuttaa sivistyneeltä ja joka on pilannut halvan viinin jäillä ja vielä pitelee lasia kuin joisi punkkua. X voi kokea tuntevansa Y:n, koska tämä muistuttaa hänen isäänsä, tai sitten tuntea vastenmielisyyttä Y:tä kohtaan samasta syystä. X voi päätellä, että Y on ihanasti kiinnostunut hänestä ja "aito", koska ei lähde muiden MA:ltaan korkeampien mukaan, mutta X voi myös ajatella, että Y on epätoivoinen ja/tai jo käynyt läpi kaikki muut paikalla olijat, tai sosiaalisesti rajoittunut, koska ei ymmärrä vihjeistä, että X:kin haluaisi välillä jutella jonkun muun kanssa.

Osa näistä arvioista tapahtuu hyvin nopeasti ja alitajuisesti, ja ne perustuvat pääosin ulkonäköön ja eleisiin (= ensivaikutelma). Henkilö Y:n persoonallisuus tulee paremmin esille vasta tuttavuuden syventyessä. Ja se, mitä ominaisuuksia henkilö X Y:ssä huomaa ja mitä hän niistä ajattelee, riippuu täysin henkilö X:n luonteesta ja herkkyydestä ja elämänkokemuksista ja sen sellaisesta. Voidaan kuvitella, että henkilö X tekee jokaisesta tapaamastaan henkilöstä mielessään listan, johon on merkitty hyvät ja huonot esille tulleet ominaisuudet, ja arvotettu ne jollain luvulla. Tästä seuraa erilaisia painotuksia, eri asiat ovat eri ihmisille eri tavalla tärkeitä. Esimerkiksi Y voisi saada X:ltä +145 pistettä siitä hyvästä, että osoittaa kiinnostusta X:ää kohtaan, ja -67 pistettä siitä hyvästä, että hänellä on luistimet jalassa baarissa. Kun nämä kaikki lasketaan yhteen, jäädään joko plussan tai miinuksen puolelle, ja siitä riippuu, mitä mieltä X on Y:stä. Pitääkö hän Y:stä hyvin paljon, paljon, vähän, ei yhtään... Lopputulos ei tietenkään ole staattinen, vaan muuttuu sitä mukaa, kun X saa uutta tietoa Y:stä. X voi myös milloin tahansa muuttaa mielipidettään jostain jo arvottamastaan ominaisuudesta, koska tämähän on X:n mieli ja X voi tehdä mielellään mitä haluaa. Henkilö Z voisi painottaa Y:n ominaisuuksia täysin eri tavalla (vaikka +198700 pistettä ja papukaijamerkki siitä hyvästä, että Y on tullut baariin luistimet jalassa) tai huomata aivan eri asioita. Onneksi tämä arviointi ja arvotus ja yhteenlasku tapahtuu suurelta osin tiedostamattomasti aivoissa, joten Z tai X eivät mene sekaisin laskuissaan, vaikka tuntisivat monta ihmistä.

Eli. Tehtyään tapaamastaan henkilöstä SA:n, arvioija miettii, mitä muut ihmiset mahtavat tästä samasta tyypistä olla mieltä, ja määrittelee sen perusteella arvion hlön MA:sta. Henkilön "todellinen markkina-arvo" muodostuu, kun yhdistetään usean eri ihmisen tästä henkilöstä tekemät subjektiiviset arviot. Se joka on eniten plussan puolella, on halutuin ja siten MA:ltaan korkein (eli YTN/YTM). Markkina-arvo ei siis ole täysin irrallinen ja teoreettinen arvo, sillä vaikka kaikki (arvostelijat ja arvosteltavat) ovat yksilöitä, he ovat kuitenkin aikansa ja kulttuurinsa tuotteita, mikä näkyy myös heidän mieltymyksissään.

Esim. Kaikki baarissa olijat tekevät oman subjektiivisen arvionsa C:stä ja X:stä. Kaikki ovat sitä mieltä, että C on mm. kaunis, älykäs ja rikas, ja pitävät näitä hyvinä ominaisuuksina. Sen sijaan vain 1/3 porukasta on sitä mieltä, että X on kaunis, 2/3 pitää häntä älykkäänä ja vain 1/7 rikkaana. Rikkaus lienee näistä ainoa, jota voi jotenkin mitata, muut ovat mielipidekysymyksiä. Kauneus on katsojan silmissä yms. Mielikuvillahan tässä pelataan joka tapauksessa. Arvioissa on myös monta muuta ominaisuutta, mutta niiden osalta arvioitsijoiden mielipiteet poikkeavat toisistaan niin paljon, ettei niitä voi verrata. Kuitenkin subjektiivisten arvioiden loppusummia vertaamalla voidaan huomata, että C on kaikenkaikkiaan halutumpi (enemmän plussapisteitä). C on siis YTN tässä seurassa, ainakin suhteessa X:ään. Se ei tietenkään tarkoita, että hän olisi kaikkien paikalla olijoiden mielestä kauniimpi, rikkaampi tai älykkäämpi tai muutenkaan parempi, se vain tarkoittaa, että hän on keskimäärin parempi.

Henkilön (oletettu) markkina-arvo voi toki vaikuttaa myös subjektiivisen arvon muodostumiseen. Onhan markkina-arvo kuitenkin ominaisuus siinä missä mikä tahansa muukin. Ehkä arvioija haluaisi halutun kumppanin nostaakseen omaa sosiaalista statustaan. Arvioija voi pitää korkeaa MA:a jopa tärkeimpänä ominaisuutena (vrt. "miljoona kärpästä ei voi olla väärässä"). Vähän kuin ostaisi kalliin auton vain sen takia, että se on kallein. Tämä on joko hölmöä tai laskelmoivaa. Toisaalta jollakin toisella matala MA voi olla ehdoton vaatimus. Arvioija saattaa pelätä, että jos kumppani on liian kiinnostava vieraiden mielestä, suhde ei kestä. Arvioija voi myös haluta tietynlaisen etulyöntiaseman suhteessa.

Sitten on vielä muuan kolmas tekijä. Sanon sitä salaperäiseksi tekijäksi [SPT]. SPT on ihastumista, rakastumista, kemiaa, kaikkea yliluonnollista (kemiahan nimenomaan on jotain yliluonnollista). Sitä tunnetta, että tuo on Se Paras Tyyppi, yksi ja ainoa. Sitä tunnetta, että meidät on luotu toisillemme ja kohtalo kuljetti meidät nyt yhteen. SPT:hen voi lukeutua myös ne mystiset biologiset ominaisuudet, jotka vaikuttavat parinvalintaan ilman, että aina tiedämme mistä on kyse. Kuten ne kuuluisat feromonit. Samalla tavalla kuin SA on tärkeämpi kuin MA, on SPT merkittävämpi tekijä kuin SA ja MA yhdessä. SPT voi muuttaa joitakin subjektiivisia arvoja negatiivisesta tai merkityksettömästä positiiviseksi, ja siten keikauttaa SA:n loppusumman huomattavan positiiviseksi. Toisaalta, jos SPT puuttuu, ei auta, vaikka kaikki muu natsaisi. Vaikka joku olisi teoriassa kuinka täydellinen kumppani tahansa, mutta Se Jokin puuttuu, ei voi mitään.



SPT saattaa siis sekoittaa koko pakan, koska ihmiset ovat hölmöjä tunneotuksia. Jos X on ihastunut Y:hyn, vaikka se ei SA:n ja MA:n valossa olisikaan järkevää, X:n mieli luultavasti koittaa unohtaa Y:n huonot puolet tai kääntää ne positiivisiksi. X voi ajatella, että "Y ei ole täydellinen, mutta ihana, ja saisin jonkun paremman, mutta en vain voi lakata ajattelemasta häntä. En voi elää ilman häntä." Ihmissuhteissa ja tasa-arvossa ihmeteltiin, miten nainen voi haluta jatkaa suhdetta väkivaltaiseksi tietämänsä miehen kanssa. Eikö hakkaamisen pitäisi olla ehdoton nou-nou? Joo, pitäisi. Mutta SPT se vaan sekoittaa ihmisen pään.

Nyt kuvioihin tulee sitten tietenkin - *rumpujen pärinää* pelimiehet! Johan tätä jo odotettiinkin. Miehen käsikirjassa, jota en muuten ole enää pitkiin aikoihin jaksanut lukea, sanotaan useasti, että miehen täytyy aiheuttaa naisessa ihastumista. Ja sitten neuvotaan, miten sen ihastumisen tunteen saa aikaan. Sanotaan myös, että jos ihastumisen tunne on riittävä, miehen todelliset ominaisuudet jäävät vähemmälle merkitykselle. Jos ihastumisen tunnetta voi aiheuttaa tietyillä ominaisuuksilla (käyttäytymisellä ja sanomisilla yms.), ja näitä ominaisuuksia voi oppia, niin eikö koko SPT-kategoria kuuluisi SA:n alaisuuteen? Ehkä niin, mutta muistetaan, että tämä on M(oll)A-teoria ja haluan erottaa itse ihastumisen tunteen omaksi salaperäiseksi tekijäkseen. Elämässä pitää olla mystiikkaa. Pelimies voi siis hankkia ja opetella ilmaisemaan ominaisuuksia, jotka saavat SA:n kilahtamaan reilusti plussan puolelle ja naisen ihastumaan. Kuitenkaan pelimies ei voi suoranaisesti aiheuttaa sitä ihastumisen tunnetta, se tapahtuu naisen päässä tai sydämessä tai milloin missäkin. Pelimiehen tarkoitus on antaa naiselle niin paljon hyviä ominaisuuksia, että hänessä olevat viat jäävät vähälle huomiolle. Tietenkin pelimiehen täytyy samalla olla herkkä sille, mitä nainen häneltä haluaa kuulla, ettei tule pilanneeksi koko juttua harkitsemattomilla riskeillä. Vaara naisen karkaamiseen on tietenkin sitä pienempi, mitä huonommaksi nainen oman MA:nsa arvioi. Ehkä tarpeeksi korkea SA yhdistettynä sopivan riskin MA:oon aiheuttaa automaattisesti ihastumista.

M(oll)A-teoria haluaa siis selittää, miten nämä kolme korreloivat keskenään. MA:lla on merkitystä, ja MA on sellainen arvo, joka voidaan joka hetki selvittää riittävän tarkasti kattavalla gallupilla. Kuitenkin MA:lla on käytännön tasolla merkitystä vain silloin, kun X arvioi Y:n MA:a ja sitten arvioi omaa MA:aan, ja kun Y samalla arvioi X:n arvoa suhteessa omaan arvoonsa. X:hän ei todennäköisesti tee gallupia baarissa siitä, kuka on kiinnostunut Y:stä, hän vain olettaa jotain. Vaikka Y:n MA olisi todellisuudessa mikä, X:n iskutilanteessa on merkitystä vain sillä, mitä X olettaa Y:n markkina-arvosta. MA on kuin kortit pokerissa: oman käden tietää, muttei tiedä mitä muilla on. Muiden kortit voi päätellä ainoastaan heidän eleistään. Omalla kädellä ei ole mitään merkitystä, jos sitä ei osaa suhteuttaa muihin. X:n käsi voi olla kuinka huono tahansa, mutta hän voi kuvitella omaavansa ihan hyvän käden suhteessa muihin, ja varsinkin hän voi kuvitella, että yksittäistapauksena Y:n käsi on vielä huonompi. Tai sitten X voi tietää omat korttinsa, muttei yhtään tiedä mitä Y:llä on. Samoin X voi tietää omat ominaisuutensa hyvinkin tarkkaan, muttei välttämättä tiedä ollenkaan, minkä arvoisia ne muille ovat.

Yksilön arvio omasta markkina-arvostaan on siis se asian ydin. Se on tärkeämpi tieto, kuin se mikä MA todella on. Oman arvionsa perusteella X päättää, kannattaako tyytyä siihen mitä on tarjolla, vai passata ja toivoa löytävänsä joku subj. arvoltaan parempi. Eli vielä: X tekee oletuksia markkina-arvoista, ja vertaa riskejä Y:stä tekemäänsä SA-listaan. Jos Y:n lista on miinuksella, muttei pahasti ja X katsoo, ettei hänen kädellään kuitenkaan muualla voita, hän saattaa tulla siihen tulokseen, että ehkä on parasta vain tyytyä Y:hyn. Jos X tietää/olettaa MA:nsa olevan ihan kohtuullinen tai jopa hyvä jossain muualla, hän luultavasti ottaa riskin, vaihtaa baaria ja jättää Y:n yksin juomaan valkkaria. Pokerissa pelataan rahasta, tässä parisuhdepelissä pelataan seurasta. Jos X hylkää Y:n tarjouksen, hän ottaa riskin jäädä (loppuiäkseen) yksin. X:n siis täytyy punnita riskit ja edut, ja tehdä joku päätös.

Otetaan uusi esimerkki. Henkilö C:llä on epätavallisen korkea markkina-arvo, hän ei ole ikinä saanut pakkeja. C on samassa baarissa X:n ja Y:n kanssa. C huomaa Y:n ja tekee samanlaisen SA-analyysin kuin X. Y saa poikkeuksellisen korkeat pisteet C:n mielessä, pelkkiä plussia. Y olisi C:lle erittäin sopiva kumppani. C kuitenkin saa selville, että Y ei olisi sopiva elinluovuttaja hänelle. On mahdollista, että C joskus sairastuu, ja tarvitsisi uuden munuaisen. C luottaa markkina-arvoonsa, ja päättää jatkaa täydellisen kumppanin etsintää. Hän luottaa siihen, että silloin kun hän löytää sen täydellisen kumppanin, hän myös saa haluamansa.

Tällaisessa tapauksessa voidaan ajatella, että päätös parisuhteen tms. aloittamisesta perustuu pääasiassa markkina-arvo-analyysiin. Ehkä niin, mutta jos henkilö markkina-arvo-analyysin jälkeen tulee siihen tulokseen, että hänen korttinsa eivät riitä tämän parempaan yksilöön, niin sitten MA:lla ei enää olekaan väliä.

Pyhä kolminaisuus on M(oll)A-teorian mukaan siis markkina-arvo, subjektiivinen arvo ja salaperäinen tekijä. MA on tässä yhtälössä laskelmoiva ulottuvuus, SA käytännön taso ja järki, SPT on tunne ja sydän. Ne vaikuttavat toisiinsa, mutta kuitenkin ovat myös itsenäisiä. Järjestetyissä avioliitoissa varmaankin SA- ja MA-tasot ovat hyvin hallussa, liitto on siis järkevä molempien osapuolien kannalta. STP saattaa tulla myöhemmin kuvaan mukaan, "kasvetaan rakkauteen". Hulluissa Romeo+Julia-liitoissa suhde perustuu lähinnä STP:lle eli tunteelle. Tällaiset liitot voivat olla tuhoisia. Pahimmillaan järkevä liitto on kuiva ja hitaasti tappava, intohimoinen suhde taas voi päättyä epätoivoon ja hengen lähtöön. Paras ja kestävin suhde lienee sellainen, jossa kaikki elementit ovat tasapainossa. Oikeastaan on ihmeellistä, että kukaan ylipäänsä löytää jonkun, jota rakastaa ja joka rakastaa takaisin. Lottovoittajaa ei kuitenkaan kiinnosta miten epätodennäköinen voitto oli.

Bodum

Ostin vihdoin sen pressopannun. Tai siis sellaisen lasikannun, jossa on metallinen siivilä ikään kuin mäntänä. Kannuun laitetaan kuumaa vettä ja teetä tai kahvia, ja sitten annetaan olla hetki. Sen jälkeen mäntä painetaan alas, ja kaadetaan valmista teetä tai kahvia kuppiin. Pressokannu maksoi aika paljon, se on sveitsiläinen vissiin, mutta myyjä sanoi, että kyllä tämä on parempi kuin ne halpis kannut, koska kun rikot tuon lasikannun niin saat ostettua uuden tilalle. Ystävällinen myyjä teki siis luonneanalyysin ja osasi myydä sopivan tuotteen.

Noh, olen ihan tyytyväinen pannuun. On se aika eurooppalaisen tuntuinen. Tosin tajusin kyllä hyvin pian, miten turha se todellisuudessa on. Jos haluaa teetä, joutuu nyt pesemään kupin ja lusikan lisäksi pannun ja moniosaisen siivilän. Samanlaista teetä saisi, jos ostaisi pienen kannun, jossa on simppeli siivilä suoraan kaatonokassa, tai sitten sellaisen ihan pienen yhden kupin siivilän. Samoin pannukahvia voi tehdä vaikka kattilassa. Mutta se on nyt vähän myöhäistä.