Yleensä saan noissa nettiversioissa persoonallisuustyypiksi ENTP tai joskus lievästi INTP. Jännintä niissä minusta on sellainen tieto, joka on jostain osunut silmään, että ENTP:llä olisi persoonallisuustyypeistä monipuolisimmat psykologiset selviytymiskeinot ja INTP:llä huonoimmat. Vaihteleekohan se sitten päivän mukaan...
Puolisolla on myös selvä profiili, se on sitä professorityyppiä, INTJ. Luen ehkä vähän liikaakin näistä. Välillä lupaa hyvää ja välillä huonoa.
Olen miettinyt tässä että onko niissä tuloksissa oikeasti sellaista itsetutkiskelun taikka jopa kohtalon arvoista totuutta, vai onko tämä enempi sellainen horoskooppimerkkeihin verrattava juttu. Että valitse mitkä piirteet itseäsi eniten miellyttää ja kehen haluat samaistua, me kerromme sitten sinulle asioita joita sen perusteella haluat itsestäsi kuulla.
maanantai 3. marraskuuta 2014
lauantai 18. lokakuuta 2014
torstai 16. lokakuuta 2014
Jännästi ei nyt olekaan puhtikuuripäivitys...
...tosi kumma juttu koska se puhtikuurihan menee tietenkin tosi hyvin ja varsinkin kun eilen oli ohjelmassa se "järjestä koko elämäsi ja siivoa koko talo" joten luulisi että siitä olisi paljon kirjoitettavaa mutta...
Kirjoitankin siitä kun olen tällainen kulttuuri-wannabe, siis painottaen wannabeta. Olisi tosi kiva tietää kaikenlaista ja olla kiinnostunut kaikenlaisesta taiteesta, mutta oikeasti, oikeasti, en vaan ole. En vaan jaksa. En jaksa konserttia, en balettia, en oopperaa, en taidenäyttelyä, en yhtäkään taide-elokuvaa tai edes useimpia yleissivistyselokuvia jaksa. Ainoa syy jaksaa sellaisia olisi se että voi sitten sanoa olleensa tai voi pitää vähän aikaa käsiohjelmaa esillä. Arkkitehtoniset kohteet on vähän aikaa ihan jees, mutta itse koettuna nekin on kuitenkin vaan rakennuksia ja paikkoja ja vartin sisään tulee mieleen että joopa joo ja saiskohan täältä jostain jätskiä.
Tykkään ainoastaan sellaisista esityksistä joissa on useampi esimerkki sijoitettu kontekstiin ja valmiiksi tiivistetty enintään tunnin mittaan ja mielenkiintoiset pointit alleviivattu. Ja ehdottomasti täytyisi olla jotain modernia otetta mukana, ettei tule yliannostusta. Esimerkiksi nyt taas Teemalta tuleva Elokuvan tarina on tosi hyvä. Klassista musiikkia voin soittaa lyhyesti taustalla. Internetistä voin jotain aihetta jaksaa tutkia hetken jos löytyy helposti hienoja nettisivuja ja vangitsevaa multimediaa. Tämä kärsimättömyys ei ole ominaisuus josta olen ylpeä, koska oikeasti mielelläni kokisin syvemmin ja muistaisin asioita ja olisin taiteellinen.
Mutta nyt oon löytänyt jotain joka minusta on ihan ihmeellistä. 1400–1500-lukujen vaihteen uskonnollisesta taiteesta ei tule mulle mitään positiivisia säväreitä. Törmäsin tällaiseen:
Yksi flaami, Hieronymus Bosch, on tehnyt tällaisen triptyykin noin 500 vuotta sitten. Tarkemmin katsoen:
Noista aneemisista ihmishahmoista kai sen maalauksen iän huomaa, ja vähän oudosta perspektiivistä. Mutta muuten yksityiskohtien perusteella en olisi ikäpäivänä uskonut että tuollainen on maalattu 1500-luvun alussa.
Kirjoitankin siitä kun olen tällainen kulttuuri-wannabe, siis painottaen wannabeta. Olisi tosi kiva tietää kaikenlaista ja olla kiinnostunut kaikenlaisesta taiteesta, mutta oikeasti, oikeasti, en vaan ole. En vaan jaksa. En jaksa konserttia, en balettia, en oopperaa, en taidenäyttelyä, en yhtäkään taide-elokuvaa tai edes useimpia yleissivistyselokuvia jaksa. Ainoa syy jaksaa sellaisia olisi se että voi sitten sanoa olleensa tai voi pitää vähän aikaa käsiohjelmaa esillä. Arkkitehtoniset kohteet on vähän aikaa ihan jees, mutta itse koettuna nekin on kuitenkin vaan rakennuksia ja paikkoja ja vartin sisään tulee mieleen että joopa joo ja saiskohan täältä jostain jätskiä.
Tykkään ainoastaan sellaisista esityksistä joissa on useampi esimerkki sijoitettu kontekstiin ja valmiiksi tiivistetty enintään tunnin mittaan ja mielenkiintoiset pointit alleviivattu. Ja ehdottomasti täytyisi olla jotain modernia otetta mukana, ettei tule yliannostusta. Esimerkiksi nyt taas Teemalta tuleva Elokuvan tarina on tosi hyvä. Klassista musiikkia voin soittaa lyhyesti taustalla. Internetistä voin jotain aihetta jaksaa tutkia hetken jos löytyy helposti hienoja nettisivuja ja vangitsevaa multimediaa. Tämä kärsimättömyys ei ole ominaisuus josta olen ylpeä, koska oikeasti mielelläni kokisin syvemmin ja muistaisin asioita ja olisin taiteellinen.
Mutta nyt oon löytänyt jotain joka minusta on ihan ihmeellistä. 1400–1500-lukujen vaihteen uskonnollisesta taiteesta ei tule mulle mitään positiivisia säväreitä. Törmäsin tällaiseen:
Yksi flaami, Hieronymus Bosch, on tehnyt tällaisen triptyykin noin 500 vuotta sitten. Tarkemmin katsoen:
Noista aneemisista ihmishahmoista kai sen maalauksen iän huomaa, ja vähän oudosta perspektiivistä. Mutta muuten yksityiskohtien perusteella en olisi ikäpäivänä uskonut että tuollainen on maalattu 1500-luvun alussa.
maanantai 13. lokakuuta 2014
Päivä IV
Neljäntenä päivänä piti tehdä kaksi energiakelloa. Kelloissa on 24h molemmissa. Ensin merkitään toiseen kelloon ilmeisesti tunnin tarkkuudella miten vuorokausi kuluu nykyisellään, ja luokitellaan toiminnot energiaa vieviksi ja tuottaviksi. Oletin että sen jaottelun sai tehdä värikynin. Toiseen kelloon tehdään ihannevuorokausi, jossa energiaa tuottavien toimien osuutta on nostettu. Ripustetaan sisustuselementiksi ja tarkastellaan niitä päivittäin.
Nykyisellään, ylläriylläri, oli liikaa (turhaa) informaatioteknologia-aikaa, liian vähän ulkoiluaikaa ja lasten kanssa leikkimistä. Ihannevuorokausi on sekin kyllä aika surkea, koska siinä mennään lasten päivä(koti)rytmin mukaan ja tehdään paljon kotitöitä. Mutta ajattelin fuskata sillä tavalla, että 2. päivänä harjoiteltujen energiatasoa kohottavien positiivisten ajatuskulkujen avulla psyykkaan kotityöt energiaa nostattaviksi toimiksi. Ja onhan ne siinä mielessä, että sitten kun ne on tehty niin on parempi tää energiataso kuin jos niitä ei ole tehnyt. Näin saan väritettyä kotityöajat vaaleanpunaiseksi ja päivä IV on pulkassa.
Nykyisellään, ylläriylläri, oli liikaa (turhaa) informaatioteknologia-aikaa, liian vähän ulkoiluaikaa ja lasten kanssa leikkimistä. Ihannevuorokausi on sekin kyllä aika surkea, koska siinä mennään lasten päivä(koti)rytmin mukaan ja tehdään paljon kotitöitä. Mutta ajattelin fuskata sillä tavalla, että 2. päivänä harjoiteltujen energiatasoa kohottavien positiivisten ajatuskulkujen avulla psyykkaan kotityöt energiaa nostattaviksi toimiksi. Ja onhan ne siinä mielessä, että sitten kun ne on tehty niin on parempi tää energiataso kuin jos niitä ei ole tehnyt. Näin saan väritettyä kotityöajat vaaleanpunaiseksi ja päivä IV on pulkassa.
Päivä III
Tehtävänä oli liikkua ulkona puoli tuntia mielellään valoisaan aikaan. Check! Tehtävä jatkuu siten että sama toistetaan joka päivä tästä lähtien.
Niitä positiivisia ajatuksia pitäisi vielä miettiä, niille olisi nyt käyttöä. Tänään meni iltaan asti ihan jees, mutta kotona vierailu veti nyt maton alta. Surkea tilanne, kun en taida enää voida jättää lapsia äidilleni hoitoon. Äiti haluaisi ja lapsi haluaisi ja haluaisin minäkin, mutta kun ei voi näköjään olla ottamatta sitä viiniä niin en luota. Ja kun ei lievässä humalassa voi myöntää, että arvostelukyky petti, vaan vika on minussa, niin asia on harvinaisen selvä.
Niitä positiivisia ajatuksia pitäisi vielä miettiä, niille olisi nyt käyttöä. Tänään meni iltaan asti ihan jees, mutta kotona vierailu veti nyt maton alta. Surkea tilanne, kun en taida enää voida jättää lapsia äidilleni hoitoon. Äiti haluaisi ja lapsi haluaisi ja haluaisin minäkin, mutta kun ei voi näköjään olla ottamatta sitä viiniä niin en luota. Ja kun ei lievässä humalassa voi myöntää, että arvostelukyky petti, vaan vika on minussa, niin asia on harvinaisen selvä.
sunnuntai 12. lokakuuta 2014
Päivä II
Parempi tunnelma. Päivän henkisen kasvun tehtävä oli koota lista positiivisista ja negatiivisista ajatuksista. Puhtikuurin ohjeissa väitetään maratoonarien käyttävän tätä metodia, jotta jaksaisivat painaa eivätkä vaipuisi epätoivoon.
Ohje oli minusta liian epämääräinen, joten olin pakotettu tekemään omaa taustaresearchia. Googlailin vähän (yhden kerran) ja löysin tämän (oli toinen osuma, eka jonka avasin) Mayo-klinikan artikkelin. Pitäisi parantaa jopa terveyttä tällainen itsesensuuri. Tämän perusteella tulin siihen tulokseen, että tehtävänanto oli huono enkä tee tätä tehtävää. En listaa negatiivisia ajatuksia. Listaan ainoastaan asioita, joita voin tietoisesti ajatella jos haluan paremmalle tuulelle.
+ ...
Mutta en teekään sitä nyt, liian myöhä. Tehtäväähän voi hyvin jatkaa huomenna, koska huomisella on vain puolen tunnin liikuntatehtävä.
Ohje oli minusta liian epämääräinen, joten olin pakotettu tekemään omaa taustaresearchia. Googlailin vähän (yhden kerran) ja löysin tämän (oli toinen osuma, eka jonka avasin) Mayo-klinikan artikkelin. Pitäisi parantaa jopa terveyttä tällainen itsesensuuri. Tämän perusteella tulin siihen tulokseen, että tehtävänanto oli huono enkä tee tätä tehtävää. En listaa negatiivisia ajatuksia. Listaan ainoastaan asioita, joita voin tietoisesti ajatella jos haluan paremmalle tuulelle.
+ ...
Mutta en teekään sitä nyt, liian myöhä. Tehtäväähän voi hyvin jatkaa huomenna, koska huomisella on vain puolen tunnin liikuntatehtävä.
perjantai 10. lokakuuta 2014
I Päivä
Vähän surkeat tunnelmat tänään, tyhjä olo ja ulkona harmaata.
Mutta hei, Puhtikuuri! Ensimmäinen päivä! Jesssss. Tänään saan olla syömättä sokeria.
Oikeastihan toteutan sen niin, että vähennän sokeria. Koska kävi niin että menin tuossa jo monta tuntia sitten keittiöön tekemään aamupalaksi terveellistä munakasta, mutta söinkin autopilotilla kaneliässiä, vaikka eihän ne ole edes samalla suunnalla kuin munakastarpeet!
Puhtikuurissa on joka toinen päivä pieni elämäntapamuutos ja joka toinen päivä sitten henkistä harjoittelua, joka "tukee konkreettisia muutoksia". Sokeria ilman - tai siis vähemmällä sokerilla - pitäisi olla viikko vähintään.
Nyt vihdoin sitä munakasta täyttämään tätä onttoutta.
Mutta hei, Puhtikuuri! Ensimmäinen päivä! Jesssss. Tänään saan olla syömättä sokeria.
Oikeastihan toteutan sen niin, että vähennän sokeria. Koska kävi niin että menin tuossa jo monta tuntia sitten keittiöön tekemään aamupalaksi terveellistä munakasta, mutta söinkin autopilotilla kaneliässiä, vaikka eihän ne ole edes samalla suunnalla kuin munakastarpeet!
Puhtikuurissa on joka toinen päivä pieni elämäntapamuutos ja joka toinen päivä sitten henkistä harjoittelua, joka "tukee konkreettisia muutoksia". Sokeria ilman - tai siis vähemmällä sokerilla - pitäisi olla viikko vähintään.
Nyt vihdoin sitä munakasta täyttämään tätä onttoutta.
torstai 9. lokakuuta 2014
Laiska täällä taas töitään luettelee
Tänään olen tehnyt lasagnea yksi lapsi kantoliinassa lonkalla keikkuen.
Siinä kesti noin kaksi tuntia, siis aktiivista ruoanlaittoaikaa kului kaksi tuntia ja uunissa kypsennystä vajaa tunti. Kukaan ei kuollut eikä raajoja
leikkautunut poikki. Sain ujutettua ruokaan sekä porkkanaa että lehtikaalia. Lisäksi improvisoin matkalla aineksista
terveellisen pastalounaan esikoiselle ja tomaattisen soseruoan vauvalle. Sata Hyvä äiti -pistettä!
Pisteitä jonkin verran alensi se, että toinen lapsi pelasi samaan aikaa n:nnettä tuntia tietokoneella, enkä osallistanut häntä ikätasoisesti ruoanvalmistukseen. Hyvä äti -pisteisiin vaikutti myös se, että valitsin empiirisen lähestymistavan tutkiessani miten onnistuu porkkanan raastaminen suoraan kuumalla pannulla hautuvaan öljyiseen tomaattikastikkeeseen virkeä lapsi sylissä. Teoreettinen tarkastelu olisi ollut työturvallisuuden kannalta parempi ratkaisu.
Hyvä kokki -pisteitä alensi se, että nuorempi kokki halusi imetystauon ja lisäksi nukahti kesken bechamel-kastikkeen teon. Voisin kirjoittaa ihan vaan "valkokastike", mutten halua. On epäortodoksista nukahtaa kesken bechamel-kastikkeen valmistuksen, koska sen teko vaatii herpaantumatonta keskittymistä. Lisäksi yritin tämän keissin jälkeen jatkaa kastikkeen tekoa hehkuttamalla lieden väärää levyä (taikka eihän ne levyjä ole vaan jotakin kypsennysalueita tml.) ja kesti aika kauan ennen kuin ymmärsin ettei se kastike sillä tavalla valmistu.
Myös miinuspisteitä puolikypsän lehtikaalin lisäämisestä vauvansoseeseen. Vauvat ei pidä sellaisista pienistä muovirakeen tuntuisista hippusista suussaan, ainakaan jos niitä yritetään tarjoilla ruoan seassa lusikalla. Muussa tapauksessa, esimerkiksi suoraan lattialta nautittuna, muovirakeet ja raaka lehtikaali on ihan ok. Pieni Hyvä äiti -bonus siitä, että havaitsin tukehtumisvaaran ja ehdin noukkia ne lattialta ennen vauvaa.
Ei! Meinasin unohtaa. Tärkein asia, jonka johdosta melkein meni miinukselle. Unohdin tarkistaa etukäteen onko lasagnelevyjä. Oli niitä, viisi kappaletta. En suostunut enää tuorepastan tekoon siinä vaiheessa.
Pisteitä jonkin verran alensi se, että toinen lapsi pelasi samaan aikaa n:nnettä tuntia tietokoneella, enkä osallistanut häntä ikätasoisesti ruoanvalmistukseen. Hyvä äti -pisteisiin vaikutti myös se, että valitsin empiirisen lähestymistavan tutkiessani miten onnistuu porkkanan raastaminen suoraan kuumalla pannulla hautuvaan öljyiseen tomaattikastikkeeseen virkeä lapsi sylissä. Teoreettinen tarkastelu olisi ollut työturvallisuuden kannalta parempi ratkaisu.
Hyvä kokki -pisteitä alensi se, että nuorempi kokki halusi imetystauon ja lisäksi nukahti kesken bechamel-kastikkeen teon. Voisin kirjoittaa ihan vaan "valkokastike", mutten halua. On epäortodoksista nukahtaa kesken bechamel-kastikkeen valmistuksen, koska sen teko vaatii herpaantumatonta keskittymistä. Lisäksi yritin tämän keissin jälkeen jatkaa kastikkeen tekoa hehkuttamalla lieden väärää levyä (taikka eihän ne levyjä ole vaan jotakin kypsennysalueita tml.) ja kesti aika kauan ennen kuin ymmärsin ettei se kastike sillä tavalla valmistu.
Myös miinuspisteitä puolikypsän lehtikaalin lisäämisestä vauvansoseeseen. Vauvat ei pidä sellaisista pienistä muovirakeen tuntuisista hippusista suussaan, ainakaan jos niitä yritetään tarjoilla ruoan seassa lusikalla. Muussa tapauksessa, esimerkiksi suoraan lattialta nautittuna, muovirakeet ja raaka lehtikaali on ihan ok. Pieni Hyvä äiti -bonus siitä, että havaitsin tukehtumisvaaran ja ehdin noukkia ne lattialta ennen vauvaa.
Ei! Meinasin unohtaa. Tärkein asia, jonka johdosta melkein meni miinukselle. Unohdin tarkistaa etukäteen onko lasagnelevyjä. Oli niitä, viisi kappaletta. En suostunut enää tuorepastan tekoon siinä vaiheessa.
10 päivän haaste
Löysin vessan kaapista vanhan Kunto-lehden (mitä ihmettä) ja sieltä löytyi kymmenen päivän hyvinvointihaaste, nimeltään Puhtikuuri. Siinä tehdään joka päivä jotakin terveellistä. Osa on kertaluontoisia tehtäviä, osa haasteen loppuun jatkuvia. Huomiota herättävin oli kuudes päivä, otsikoitu "Elämä järjestykseen". Tehtävänä on siivota, henkisesti ja fyysisesti. Tehdään tilaa henkisiin komeroihin ja kivasti siinä sivussa siivotaan oikeasti, koti puhtaaksi ja komerot järjestykseen! Silkkaa energiaa!
Aivan törkeen hyvä, Elämä järjestykseen. Yhden päivän aikana! Ei tätä tehokkaampaa kuuria voi ollakaan. Voin kuvitella sen hardcore siivouspäivän. Ja sen henkisten komeroiden siivoamisen. "Onko sinulla jotain sanottavaa puolisollesi tai esimiehellesi? Nyt on aika nostaa pöydälle pinnan alla hiertävät asiat." Muut päivät on aika pehmoista tähän verrattuna, sitä "syö kasviksia" ja "ulkoile puoli tuntia" tasoista perushuttua, mutta tämä kutospäivä ratkaisi.
Aloitan huomenna.
Aivan törkeen hyvä, Elämä järjestykseen. Yhden päivän aikana! Ei tätä tehokkaampaa kuuria voi ollakaan. Voin kuvitella sen hardcore siivouspäivän. Ja sen henkisten komeroiden siivoamisen. "Onko sinulla jotain sanottavaa puolisollesi tai esimiehellesi? Nyt on aika nostaa pöydälle pinnan alla hiertävät asiat." Muut päivät on aika pehmoista tähän verrattuna, sitä "syö kasviksia" ja "ulkoile puoli tuntia" tasoista perushuttua, mutta tämä kutospäivä ratkaisi.
Aloitan huomenna.
perjantai 19. syyskuuta 2014
Syyskuussa 70 vuotta sitten
Kävin keväällä Tallinnassa ja neuvostomiehitysmuseossa. Ukrainan kriisi oli jo silloin aluillaan mutta ei ihan niin kiihkeänä vielä. Tuntui aika konkreettiselta ne matkalaukut, kuvat ja tarinat sotaa meriteitse pakoon lähteneistä perheistä, kun itse olin juuri matkalaukkuja ja lapsia tuonut saman meren yli, toki ihan erilaisissa tunnelmissa, mutta kuitenkin. Juuri näinä päivinä 1944 Virosta lähti laivalasteittain ihmisiä Saksaan ja Ruotsiin. Osa lähti pienillä kalastajaveneillä ja moni ei selvinnyt.
torstai 18. syyskuuta 2014
Niin tänään oli hyvä päivä
Heräsin aikaisin, ennen seitsemää. Väsytti, mutta nousin silti. Hereillä pysymisessä auttoi, että myös lapset heräsivät. Join hyvää kahvia, söin hyviä (omatekemiä) sämpylöitä ja Putin-juustoa. Löysin molemmille lapsille nätit asut päälle, en tiedä oliko ihan joka vaate välttämättä täysin puhdas, mutta jos ei ollut niin ei sitä huomannut. Löysin myös omasta kaapistani hameen, jota en muistanut omistavani ja joka mahtui hyvin päälle. Toinen lapsi nukahti, toinen taisi lukea akuankkoja taikka askarrella. Löysin hameen kaveriksi sukkahousut joita en muistanut omistavani ja jotka mahtuivat hyvin päälle ja olivat ehjät. Löysin pari paitaa, jotka mahtuivat hyvin päälle ja sopivat sen hameen kanssa. Tein letin hiuksiin. Meikkasin.
Sain kaikki tarvittavat henkilöt ja varusteet autoon ja ehdimme ajoissa liikkeelle. Ei itkua, ei revenneitä sukkahousuja, ei unohtunutta lompakkoa. Ei ylinopeussakkojakaan. Olimme ajoissa hammaslääkärissä. Ainoa moka joka tuli siinä vaiheessa ilmi, oli se että olin unohtanut tehdä toiselle lapselle lounasta ennen lähtöä, lapset näet ei oikein kovin hyvin pärjää pitkälle iltapäivään pelkällä aamupalalla. Elovena-marjajuoma pelasti. Päästiin vielä melkein ajoissa yliopistolle, ostettiin kahvia ja pullaa, ajeltiin hissillä, tavattiin opiskelukavereita, syötiin ruokalassa ja juteltiin. Ihana lämmin ja aurinkoinen alkusyksyn päivä, vaahteroissa vielä vihreät lehdet. Lapset hyväntuulisia. Oltiin ajoissa toisessa paikallisessa oppilaitoksessa hakemassa miestä, vaikka oli ruuhka-aika. Käytiin ostoksilla. Vanhempi lapsi piti molempia kädestä kiinni ja hihkui: "Koko perhe yhdessä!"
Oli hyvä mieli. Tässä oli ollut ainakin minun taholtani jo jonkin aikaa vähän ankea tunnelma. Aina kun tulee ankea olo, tuntuu siltä että ei tästä tule mitään enkä siedä tätä enää. Nyt olin aika pitkään ollut vain lasten kanssa kotona. Sitä se kai tarkoittaa, kun jotkut toiset sanoo että siinä "hajoo pää".
Sain kaikki tarvittavat henkilöt ja varusteet autoon ja ehdimme ajoissa liikkeelle. Ei itkua, ei revenneitä sukkahousuja, ei unohtunutta lompakkoa. Ei ylinopeussakkojakaan. Olimme ajoissa hammaslääkärissä. Ainoa moka joka tuli siinä vaiheessa ilmi, oli se että olin unohtanut tehdä toiselle lapselle lounasta ennen lähtöä, lapset näet ei oikein kovin hyvin pärjää pitkälle iltapäivään pelkällä aamupalalla. Elovena-marjajuoma pelasti. Päästiin vielä melkein ajoissa yliopistolle, ostettiin kahvia ja pullaa, ajeltiin hissillä, tavattiin opiskelukavereita, syötiin ruokalassa ja juteltiin. Ihana lämmin ja aurinkoinen alkusyksyn päivä, vaahteroissa vielä vihreät lehdet. Lapset hyväntuulisia. Oltiin ajoissa toisessa paikallisessa oppilaitoksessa hakemassa miestä, vaikka oli ruuhka-aika. Käytiin ostoksilla. Vanhempi lapsi piti molempia kädestä kiinni ja hihkui: "Koko perhe yhdessä!"
Oli hyvä mieli. Tässä oli ollut ainakin minun taholtani jo jonkin aikaa vähän ankea tunnelma. Aina kun tulee ankea olo, tuntuu siltä että ei tästä tule mitään enkä siedä tätä enää. Nyt olin aika pitkään ollut vain lasten kanssa kotona. Sitä se kai tarkoittaa, kun jotkut toiset sanoo että siinä "hajoo pää".
Tänään oli hyvä päivä, kunnes...
... Nyt tuli kova lista Vladimir Putinilta: ”Riika, Vilna, Tallinna, Varsova ja Bukarest”
Mutta ei Suomea, miksi Suomen Helsinki on unohdettu :(. Eikö me ollakaan Eurooppaa edes venäläisten mielestä?
Venäjän presidentin Vladimir Putinin mukaan Venäjän on armeija on hänen niin halutessaan kahdessa päivässä viiden Naton jäsenmaan pääkaupungissa.
-Venäjän joukot ovat kahdessa päivässä Riikassa, Vilnassa, Tallinnassa, Varsovassa ja Bukarestissa, Putin sanoo saksalaisen Süddeutsche Zeitungin haltuunsa saaman muistion mukaan.
Saksalaislehden mukaan Putin ”uhkaa massiivisesti Eurooppaa”.
Mutta ei Suomea, miksi Suomen Helsinki on unohdettu :(. Eikö me ollakaan Eurooppaa edes venäläisten mielestä?
Arki
Elämä on taas asettunut vähän rauhallisempaan malliin. Mies ei enää ole poissa vaan ihan säännöllisessä työssä. Pienempi lapsi on kotona, tekee niitä asioita mitä vauvat nyt tekee, paitsi ei juuri nuku päiväunia, isompi on usein kotona ja joskus hoidossa eikä myöskään nuku päiväunia. Minäkään en nuku päiväunia. Minun pitäisi tehdä iltaan aikaa omille hommille, mutten ole onnistunut. Saattaa olla että se kaduttaa jonkun ajan päästä.
Jotkut asiat säilyy, edelleen olen mieluummin laiska kuin tekisin niitä asioita mitä ajattelen että pitäisi tehdä. Soudan ja huopaan tämän asian kanssa, välillä aina aktivoidun ja ajattelen sellaisia asioita kuten "kylpyhuoneen lattian pesuun menee kymmenen minuuttia ja sen voi tehdä vaikka joka viikko niin pysyy siistinä kylpyhuone". Ikkunoiden pesusta olen moneen kertaan todennut, että se ei oikeasti ole niin kamalaa ja aikaavievää kun sen aloittaa ja vaikka sen tekisi huonosti niin sekin on parempi kuin ei ollenkaan ja helpompaa itseasiassa vain tehdä se sen sijaan että ei tee. Jos ei tee, niin vuoden aikana miettii jatkuvasti että pitäisikö ja olisi pitänyt jo ja ei vieläkään ole sitä tehty ja pakko pitää verhot kiinni kun aurinko paistaa... Silti ei taas ole pitkään aikaan meidän ikkunoita pesty. Ehkä ensi viikonloppuna.
Mutta olen minäkin jotain tehnyt ja onnistunut jopa siinä turruttavassa ylläpidossa. Lapset on syöneet puuroa ja jopa ulkoilleet ja sopivia vaatteitakin on. Teen taikinaa, luuttuan lattioita ja viikkaan vaatteita. Tänä syksynä olen kuivattanut sieniä ja omenoita. Tehnyt vauvalle soseita pakastimeen. Silitän vaatteita kirpputorille vietäväksi ja mietin minkä kokoisia talvikenkiä on vaatehuoneessa. Välillä rakennan legoilla ja leikin agenttia. Lapset on olleet ihan hyväksi minulle enkä koe että elän sitä pikkulapsiperheen kaaosta taikka että olisin ihan loppu. Sitä pelkäsin aika hysteerisesti kun toinen lapsi oli tulossa, esikoisen kohdalla vielä jotenkin ajattelin että kyllähän nyt yhden lapsen kanssa pärjää, mutta kahden kanssa on eri juttu. Ulkopuolisesta voi toki tilanne vaikuttaa juuri sellaiselta, lapsiperhehelvetiltä, mutta minusta ei tunnu siltä.
Tietysti voipi olla, että se helvetti on vasta edessä, jos kohta puoliin pitää tuo pienempikin laittaa päiväkotiin ja alkaa joka aamu lähtemään autolla pihasta ennen seitsemää. Toisaalta, voihan se mennä ihan hyvinkin. Jospa lapset viihtyy hoidossa ja rutiini pyörii itsestään eteenpäin ja opintopisteet karttuu. Saa nähdä. Monesti sitä ehtii ja jaksaa yllättävän paljon, sitten kun tilanne on päällä.
Jotkut asiat säilyy, edelleen olen mieluummin laiska kuin tekisin niitä asioita mitä ajattelen että pitäisi tehdä. Soudan ja huopaan tämän asian kanssa, välillä aina aktivoidun ja ajattelen sellaisia asioita kuten "kylpyhuoneen lattian pesuun menee kymmenen minuuttia ja sen voi tehdä vaikka joka viikko niin pysyy siistinä kylpyhuone". Ikkunoiden pesusta olen moneen kertaan todennut, että se ei oikeasti ole niin kamalaa ja aikaavievää kun sen aloittaa ja vaikka sen tekisi huonosti niin sekin on parempi kuin ei ollenkaan ja helpompaa itseasiassa vain tehdä se sen sijaan että ei tee. Jos ei tee, niin vuoden aikana miettii jatkuvasti että pitäisikö ja olisi pitänyt jo ja ei vieläkään ole sitä tehty ja pakko pitää verhot kiinni kun aurinko paistaa... Silti ei taas ole pitkään aikaan meidän ikkunoita pesty. Ehkä ensi viikonloppuna.
Mutta olen minäkin jotain tehnyt ja onnistunut jopa siinä turruttavassa ylläpidossa. Lapset on syöneet puuroa ja jopa ulkoilleet ja sopivia vaatteitakin on. Teen taikinaa, luuttuan lattioita ja viikkaan vaatteita. Tänä syksynä olen kuivattanut sieniä ja omenoita. Tehnyt vauvalle soseita pakastimeen. Silitän vaatteita kirpputorille vietäväksi ja mietin minkä kokoisia talvikenkiä on vaatehuoneessa. Välillä rakennan legoilla ja leikin agenttia. Lapset on olleet ihan hyväksi minulle enkä koe että elän sitä pikkulapsiperheen kaaosta taikka että olisin ihan loppu. Sitä pelkäsin aika hysteerisesti kun toinen lapsi oli tulossa, esikoisen kohdalla vielä jotenkin ajattelin että kyllähän nyt yhden lapsen kanssa pärjää, mutta kahden kanssa on eri juttu. Ulkopuolisesta voi toki tilanne vaikuttaa juuri sellaiselta, lapsiperhehelvetiltä, mutta minusta ei tunnu siltä.
Tietysti voipi olla, että se helvetti on vasta edessä, jos kohta puoliin pitää tuo pienempikin laittaa päiväkotiin ja alkaa joka aamu lähtemään autolla pihasta ennen seitsemää. Toisaalta, voihan se mennä ihan hyvinkin. Jospa lapset viihtyy hoidossa ja rutiini pyörii itsestään eteenpäin ja opintopisteet karttuu. Saa nähdä. Monesti sitä ehtii ja jaksaa yllättävän paljon, sitten kun tilanne on päällä.
tiistai 16. syyskuuta 2014
Onhan jotain muutakin toki tapahtunut sitten viime aktivoitumisen
Taikka aktivoituminen on liioittelua, kun katsoo noita päivitysmassoja, ennemmin uninen värähdys oli tuo edellinen.
No joo, mutta siis niinku. On myös edellisessä postauksessa mainittujen muutosten lisäksi tämä niin kutsuttu HOT PEACE SITUATION taikka epävakauden alue taikka hybridisota taikka eräänlainen kolmas maailmansota taikka mitähän helvetin ilmansuuntaa tässä pelkäisi seuraavaksi. Nyt näyttäisi siltä, että ei tarvitse aivan lähitulevaisuudessa testata lasten AW14- eli välikausikarderoobin kestävyyttä meriolosuhteissa venepakolaisena, vaan ihan hiekkalaatikko ja kuralätäköt riittää. Talveksi on kyllä hankittuna vähän paremmat haalarit, sillä perusteella että ruotsalaiset suhtautuisivat myönteisemmin likaisiin ja nälkäisiin sotalapsiin, jos niillä on edes uudet Ticket2Heaven-haalarit päällä. Siinäpä muuten sattuvasti nimetty tuotemerkki. (Ihan tälle linjalle en kyllä tyttövauvan sota-aikaan varustamisessa vielä lähtenyt. Ja luulen että joka tapauksessa elintasokuilu on sitä luokkaa, etteivät ruotsalaiset orpolastenkerääjät hahmottaisi hyviä tarkoitusperiäni vaan ihmettelisivät miten on lapsi taas lähetetty vanhoissa ja epätrendikkään värisissä rytkyissä ulkomaille. Jospa säälistä sitten suhtautuisivat lämpimästi. Eikä tuo T2H taida edes Suomessa enää niin kuuminta hottia olla, kerran sitä meidänkin taloudesta löytyy.)
Vitsailu sikseen, en oikeasti lähettäisi lapsia yksinään Ruotsiin. Ja jos lähettäisin niin en kai nyt sentään monen sadan euron vaatteissa!
En varmaan ole ihan ainoa ihminen, joka ei oikein tiedä mitä on meneillään, ainakaan Venäjän suhteen. Toisaalta haluaisin ajatella, että Vladimir Vladimirovits on lopulta järkevä ihminen, joka on myös riippuvainen äänestäjistään ja niistä oligarkeista ja nämä taas haluavat nauttia rauhallisista kauppayhteyksistä länteen. Ei ole järkevää sotia ja ottaa haltuun ongelmaisia alueita. Ja sitenpä tässä nyt pienesti kalistellaan ja bluffataan puolin ja toisin vähän aikaa, ja homma jää pian siihen, että saavat pitää sen Krimin. Ukrainasta tulee jonkinlainen liittovaltio, jonka itäosan ja länsiosan välillä vallitsee syvä epäluulo ja muutenkin on vaikeaa, mutta kuitenkin kansainvälisesti ajatellen tilanne rauhoittuu. Matkustajalentokoneen kysymys ei ehkä ikinä lopullisesti ratkea.
Toisaalta uskon niitä, esimerkiksi Illarionovia, Piontkovskia ja jopa Zhirinovskia, joiden mukaan Putinin tavoitteena on Naton ja lännen nöyryyttäminen ja haaveina tsaarienaikaiset rajat tai ainakin vaikutusvalta niillä/näillä alueilla. Ensinnäkin, vaikka Putinista maalattaisiin minkälaista kuvaa askeettisena ja vaatimatonta elämää viettävänä miehenä, vaatimaton mies ei pääse tuollaiseen asemaan eikä pysty sitä ylläpitämään. Ja jos on saanut kaiken, miten siitä voisi luopua, mihin mennä. Putin ei siirtynyt taka-alalle ensimmäisten presidenttikausien jälkeen, miksi siirtyisi nytkään. Ei hänelle ole odottamassa mitään tyydyttävää eläkevirkaa, nuori mieskin vielä. Pitää vaan keksiä hyvä syy jatkaa ja kiristää otetta. Armollisen vapaamielisyyden kautta ei onnistu, koska silloin länsimaistunut kansa alkaisi kysellä vaalien perään.
Jos kansan mielipide on merkittävä tekijä, ulkopuolinen vihollinen ja sotatilanteen järjestäminen on juuri se mitä tarvitaan. Ensin pelataan tappiinsa kaikki nationalistiset ambitiot ja katkeruudet, otetaan haltuun media ja demonisoidaan vastustajat. Mitä pahempi tilanne, sitä varmemmin kansa on vahvan johtajansa takana, koska vaihtaminen tarkoittaisi epävakautta ja vielä suurempaa vaaraa. Ja jospa Putinille ei ole väliä sillä, mitä Venäjän taloudelle tapahtuu. Jospa se on joka tapauksessa kaikki tai ei mitään, hänen kannaltaan. Jos hän onnistuu, hänestä tulee Russkij Mirin tsaari ja suuri venäläisen kansan yhteentuoja sekä fasismin voittaja sellaisessa asemassa, että se kuva säilyy. Jos epäonnistuu, niin voi vaikkapa vetää viime tekonaan muun maailman mukanaan.
Mutta sitä en osaa ajatella, aikoisiko Putin oikeasti armeijoiden voimin siirrellä rajoja ja jos aikoisi, niin riittäisikö kaistale sieltä ja toinen täältä, muodon vuoksi ja Naton häväistykseksi. Taikka riittäisikö tämä hybridisota, jossa napataan jokunen poliisi ja tehdään kyberhyökkäyksiä ja spämmätään keskustelupalstoja taikka mitä nyt keksitäänkin sellaista, mihin Nato ei taivu vastaamaan. SCO on tiivistynyt sotilasliitoksi ja Venäjä on puheenjohtajamaana. Antaako se rohkeutta katsoa mitä Nato tekee, jos vaikka Viroa härkitään.
Sitten on tämä verisempi ISIS-homma. Onko se liian pieni tekijä suurvaltojen yhteiseksi viholliseksi? Pyyhkiytyykö ISIS päiväjärjestyksestä, jos SCO ja länsimaat tahoillaan hyökkää sitä vastaan, vai voiko käydä niin, että nämä tahot ottavat sen yli yhteen. ISIS ehkä häviää kun tarpeeksi moni vaikutusvaltainen maa sitä tarpeeksi pelkää, mutta voiko muut kysymykset (Al-Assad, Iran, Palestiina, Israel...) ja suurvaltojen edut törmätä Lähi-idässä entistä kovemmin?
No joo, mutta siis niinku. On myös edellisessä postauksessa mainittujen muutosten lisäksi tämä niin kutsuttu HOT PEACE SITUATION taikka epävakauden alue taikka hybridisota taikka eräänlainen kolmas maailmansota taikka mitähän helvetin ilmansuuntaa tässä pelkäisi seuraavaksi. Nyt näyttäisi siltä, että ei tarvitse aivan lähitulevaisuudessa testata lasten AW14- eli välikausikarderoobin kestävyyttä meriolosuhteissa venepakolaisena, vaan ihan hiekkalaatikko ja kuralätäköt riittää. Talveksi on kyllä hankittuna vähän paremmat haalarit, sillä perusteella että ruotsalaiset suhtautuisivat myönteisemmin likaisiin ja nälkäisiin sotalapsiin, jos niillä on edes uudet Ticket2Heaven-haalarit päällä. Siinäpä muuten sattuvasti nimetty tuotemerkki. (Ihan tälle linjalle en kyllä tyttövauvan sota-aikaan varustamisessa vielä lähtenyt. Ja luulen että joka tapauksessa elintasokuilu on sitä luokkaa, etteivät ruotsalaiset orpolastenkerääjät hahmottaisi hyviä tarkoitusperiäni vaan ihmettelisivät miten on lapsi taas lähetetty vanhoissa ja epätrendikkään värisissä rytkyissä ulkomaille. Jospa säälistä sitten suhtautuisivat lämpimästi. Eikä tuo T2H taida edes Suomessa enää niin kuuminta hottia olla, kerran sitä meidänkin taloudesta löytyy.)
Vitsailu sikseen, en oikeasti lähettäisi lapsia yksinään Ruotsiin. Ja jos lähettäisin niin en kai nyt sentään monen sadan euron vaatteissa!
En varmaan ole ihan ainoa ihminen, joka ei oikein tiedä mitä on meneillään, ainakaan Venäjän suhteen. Toisaalta haluaisin ajatella, että Vladimir Vladimirovits on lopulta järkevä ihminen, joka on myös riippuvainen äänestäjistään ja niistä oligarkeista ja nämä taas haluavat nauttia rauhallisista kauppayhteyksistä länteen. Ei ole järkevää sotia ja ottaa haltuun ongelmaisia alueita. Ja sitenpä tässä nyt pienesti kalistellaan ja bluffataan puolin ja toisin vähän aikaa, ja homma jää pian siihen, että saavat pitää sen Krimin. Ukrainasta tulee jonkinlainen liittovaltio, jonka itäosan ja länsiosan välillä vallitsee syvä epäluulo ja muutenkin on vaikeaa, mutta kuitenkin kansainvälisesti ajatellen tilanne rauhoittuu. Matkustajalentokoneen kysymys ei ehkä ikinä lopullisesti ratkea.
Toisaalta uskon niitä, esimerkiksi Illarionovia, Piontkovskia ja jopa Zhirinovskia, joiden mukaan Putinin tavoitteena on Naton ja lännen nöyryyttäminen ja haaveina tsaarienaikaiset rajat tai ainakin vaikutusvalta niillä/näillä alueilla. Ensinnäkin, vaikka Putinista maalattaisiin minkälaista kuvaa askeettisena ja vaatimatonta elämää viettävänä miehenä, vaatimaton mies ei pääse tuollaiseen asemaan eikä pysty sitä ylläpitämään. Ja jos on saanut kaiken, miten siitä voisi luopua, mihin mennä. Putin ei siirtynyt taka-alalle ensimmäisten presidenttikausien jälkeen, miksi siirtyisi nytkään. Ei hänelle ole odottamassa mitään tyydyttävää eläkevirkaa, nuori mieskin vielä. Pitää vaan keksiä hyvä syy jatkaa ja kiristää otetta. Armollisen vapaamielisyyden kautta ei onnistu, koska silloin länsimaistunut kansa alkaisi kysellä vaalien perään.
Jos kansan mielipide on merkittävä tekijä, ulkopuolinen vihollinen ja sotatilanteen järjestäminen on juuri se mitä tarvitaan. Ensin pelataan tappiinsa kaikki nationalistiset ambitiot ja katkeruudet, otetaan haltuun media ja demonisoidaan vastustajat. Mitä pahempi tilanne, sitä varmemmin kansa on vahvan johtajansa takana, koska vaihtaminen tarkoittaisi epävakautta ja vielä suurempaa vaaraa. Ja jospa Putinille ei ole väliä sillä, mitä Venäjän taloudelle tapahtuu. Jospa se on joka tapauksessa kaikki tai ei mitään, hänen kannaltaan. Jos hän onnistuu, hänestä tulee Russkij Mirin tsaari ja suuri venäläisen kansan yhteentuoja sekä fasismin voittaja sellaisessa asemassa, että se kuva säilyy. Jos epäonnistuu, niin voi vaikkapa vetää viime tekonaan muun maailman mukanaan.
Mutta sitä en osaa ajatella, aikoisiko Putin oikeasti armeijoiden voimin siirrellä rajoja ja jos aikoisi, niin riittäisikö kaistale sieltä ja toinen täältä, muodon vuoksi ja Naton häväistykseksi. Taikka riittäisikö tämä hybridisota, jossa napataan jokunen poliisi ja tehdään kyberhyökkäyksiä ja spämmätään keskustelupalstoja taikka mitä nyt keksitäänkin sellaista, mihin Nato ei taivu vastaamaan. SCO on tiivistynyt sotilasliitoksi ja Venäjä on puheenjohtajamaana. Antaako se rohkeutta katsoa mitä Nato tekee, jos vaikka Viroa härkitään.
Sitten on tämä verisempi ISIS-homma. Onko se liian pieni tekijä suurvaltojen yhteiseksi viholliseksi? Pyyhkiytyykö ISIS päiväjärjestyksestä, jos SCO ja länsimaat tahoillaan hyökkää sitä vastaan, vai voiko käydä niin, että nämä tahot ottavat sen yli yhteen. ISIS ehkä häviää kun tarpeeksi moni vaikutusvaltainen maa sitä tarpeeksi pelkää, mutta voiko muut kysymykset (Al-Assad, Iran, Palestiina, Israel...) ja suurvaltojen edut törmätä Lähi-idässä entistä kovemmin?
Ja hän on täällä tänään, taas.
Näköjään muistan tämän blogin tyypillisesti keväisin tai syksyisin, kun yksi ajanjakso päättyy ja toinen alkaa. En saa tätä lopetettua, nämä tekstit on kuitenkin jotakin niin henkilökohtaista etten halua tätä puolta kadottaa. Luulen, että lakkaan palaamasta tänne vasta, kun tämän tunnuksia ja salasanaa ei enää saa minkään sähköpostin kautta palautettua.
Sitten viime kerran on tapahtunut kaksi isoa asiaa. Harhailuni itseni kanssa, jatkuva pienen ympyrän kiertäminen sokkona sumussa osaamatta päättää mihin suuntaan minun kuuluisi itseäni elämässäni kehittää, on aavistuksen selvänäköisempää nyt, sikäli että löysin alan joka tuntuu oikealta.
Kuva ei ole viittaus teologian alaan. Hyvältä tuntuu, että ymmärrän ja osaan asioita, jotka aluksi tuntuivat mahdottomilta. En kuvittele että tämä on vaikeinta maailmassa, mutta minulle sen verran korkealla tasolla, että en jatkuvasti epäile itseäni ja ajattele että olen valinnut liian helpon tien. Tässä tiessä oli myös sen verran haasteita, etten pitkään aikaan kaivannut itsetutkiskelua blogin kautta.
Toinen iso asia on se, että olen nykyisin kahden lapsen äiti. Yksi päättäväinen lisäjäsen puski itselleen tilan perheeseen, vaikka äitinsä oli vastahankainen ja epäileväinen loppuun asti. Tai alkuun asti, miten sen nyt ottaa. Kaikki meni hyvin ja tila löytyi ihan kuin sellainen olisi aina ollut olemassa.
Synnyttäminen on ehkä naiseuden ytimessä. Tiedän että se on arpaonnea, miten siinä käy. Ei pitäisi kehuskella, enkä kehuskelekaan kenenkään todellisen ihmisen kuullen. Oletin lähtökohtaisesti melkeinpä molempien lasten kohdalla, että minulle tapahtuu pahimmat mahdolliset jutut, kaikki mitä voi tehdä väärin teen väärin ja sen lisäksi muutama muu satunnainen asia menee huonoimmalla mahdollisella tavalla, mutta mikään niistä kauhukuvista ei käynyt toteen. Ehkä voin jo varovasti sanoa, tällä näytöllä, että olen siinä hommassa aika hyvä. Jos eläisin 1800-luvulla maatalon emäntänä (taikka mikäköhän mäkitupalaisakka olisin äpäröineni), olisin käynyt aamulla lypsyllä ja koittanut olla ajattelematta polttoja, puolilta päivin olisin synnyttänyt ja siitä hilpassut vielä valoisaan aikaan pesemään pyykkiä avannossa. Nyt ei onneksi ollut lehmät odottamassa, vaan sain käydä suihkussa ja mennä puhtaisiin lakanoihin toisten petaamaan sänkyyn yöksi nukkumaan.
Maxwellin yhtälöt ei ole miehisyyden ytimessä, mutta aika maskuliiniseksi hommaksi tuo fysiikka mielletään. Voi olla että en tuntisi oloani niin tyytyväiseksi siinä maailmassa, jos ei olisi tuota tiettyä varmuutta tullut naiseuden suhteen.
Kävi myös niin onnellisesti, että toinen lapsi on tyttö. Sitäkin tiesin pelätä jo ennen positiivista raskaustestiä. Tiesin olevani raskaana ja tiesin että se on tyttö. Minulleko tyttö. Minustako tytön äiti. Synnytyksenkin jälkeen vielä ihmettelin, että mitäköhän tässä nyt, tämän tytön kanssa, jotain mekkoa ja rusetteja vissiin pitää tässä ruveta... Olen huomannut, että sehän onkin ihana tyttö. Viisas ja kaunis ja hauska ja voimakas. Erilainen kuin poika, mutta ei kumpikaan ole pelkästään sukupuolensa. Ja olen tajunnut että minäkin olen joskus ollut samanlainen, jonkun ihana tyttö. Jos olen joskus ollut, niin ehkä voin olla vieläkin.
Sitten viime kerran on tapahtunut kaksi isoa asiaa. Harhailuni itseni kanssa, jatkuva pienen ympyrän kiertäminen sokkona sumussa osaamatta päättää mihin suuntaan minun kuuluisi itseäni elämässäni kehittää, on aavistuksen selvänäköisempää nyt, sikäli että löysin alan joka tuntuu oikealta.
Kuva ei ole viittaus teologian alaan. Hyvältä tuntuu, että ymmärrän ja osaan asioita, jotka aluksi tuntuivat mahdottomilta. En kuvittele että tämä on vaikeinta maailmassa, mutta minulle sen verran korkealla tasolla, että en jatkuvasti epäile itseäni ja ajattele että olen valinnut liian helpon tien. Tässä tiessä oli myös sen verran haasteita, etten pitkään aikaan kaivannut itsetutkiskelua blogin kautta.
Toinen iso asia on se, että olen nykyisin kahden lapsen äiti. Yksi päättäväinen lisäjäsen puski itselleen tilan perheeseen, vaikka äitinsä oli vastahankainen ja epäileväinen loppuun asti. Tai alkuun asti, miten sen nyt ottaa. Kaikki meni hyvin ja tila löytyi ihan kuin sellainen olisi aina ollut olemassa.
Synnyttäminen on ehkä naiseuden ytimessä. Tiedän että se on arpaonnea, miten siinä käy. Ei pitäisi kehuskella, enkä kehuskelekaan kenenkään todellisen ihmisen kuullen. Oletin lähtökohtaisesti melkeinpä molempien lasten kohdalla, että minulle tapahtuu pahimmat mahdolliset jutut, kaikki mitä voi tehdä väärin teen väärin ja sen lisäksi muutama muu satunnainen asia menee huonoimmalla mahdollisella tavalla, mutta mikään niistä kauhukuvista ei käynyt toteen. Ehkä voin jo varovasti sanoa, tällä näytöllä, että olen siinä hommassa aika hyvä. Jos eläisin 1800-luvulla maatalon emäntänä (taikka mikäköhän mäkitupalaisakka olisin äpäröineni), olisin käynyt aamulla lypsyllä ja koittanut olla ajattelematta polttoja, puolilta päivin olisin synnyttänyt ja siitä hilpassut vielä valoisaan aikaan pesemään pyykkiä avannossa. Nyt ei onneksi ollut lehmät odottamassa, vaan sain käydä suihkussa ja mennä puhtaisiin lakanoihin toisten petaamaan sänkyyn yöksi nukkumaan.
Maxwellin yhtälöt ei ole miehisyyden ytimessä, mutta aika maskuliiniseksi hommaksi tuo fysiikka mielletään. Voi olla että en tuntisi oloani niin tyytyväiseksi siinä maailmassa, jos ei olisi tuota tiettyä varmuutta tullut naiseuden suhteen.
Kävi myös niin onnellisesti, että toinen lapsi on tyttö. Sitäkin tiesin pelätä jo ennen positiivista raskaustestiä. Tiesin olevani raskaana ja tiesin että se on tyttö. Minulleko tyttö. Minustako tytön äiti. Synnytyksenkin jälkeen vielä ihmettelin, että mitäköhän tässä nyt, tämän tytön kanssa, jotain mekkoa ja rusetteja vissiin pitää tässä ruveta... Olen huomannut, että sehän onkin ihana tyttö. Viisas ja kaunis ja hauska ja voimakas. Erilainen kuin poika, mutta ei kumpikaan ole pelkästään sukupuolensa. Ja olen tajunnut että minäkin olen joskus ollut samanlainen, jonkun ihana tyttö. Jos olen joskus ollut, niin ehkä voin olla vieläkin.
maanantai 15. syyskuuta 2014
Ote vanhasta tekstistä
Tässä vaiheessa viittaan noihin PMMP:n biisin sanoihin: "Oletko jo tottunut kuoreen - sinua ei tunnista sieltä". Parisuhdedynamiikka on kummallinen asia. Ihan niin kuin ainoa tapa olla suhteessa olisi jatkuva julma valtataistelu. Ihan niin kuin kaksi ihmistä, joiden olisi tarkoitus rakastaa toisiaan, muuttuisivatkin aina toistensa seurassa sisäänpäin kääntyneiksi manipuloiviksi psykopaateiksi, joiden ainoa päämäärä on omista oikeuksistaan kiinni pitäminen toisen kustannuksella. Se kierre vain ruokkii itseään, jos jompi kumpi ei ymmärrä sitä katkaista. Harvoin rakastuminen tuo ihmisessä esille niitä parhaita luonteenpiirteitä ("OLKAA YKSIN JA JUOSKAA KARKUUN - RAKKAUS MURSKAA JA RAKKAUS TURTUU!"). Molemminpuolinen vilpittömyys ja nöyryys on harvinaista niin sodassa kuin rakkaudessakin. Vaikka onhan niitä onnistuneitakin parisuhteita, joissa yhdessä ollaan vahvempia ja parempia ihmisiä kuin yksin. Totta kai jokaisella on joskus huonoja päiviä ja joskus on heikko ja vihainen ja kaipaa tukea, mutta hyviin tapoihin kuuluu, ettei sitä kaikkea kaadeta toisen niskaan.
En tiedä pitääkö paikkaansa, että "harvoin rakastuminen tuo ihmisessä esille niitä parhaita luonteenpiirteitä", mutta noin muuten tässäkin suhteessa aikanaan tuo valtataistelu tuli tutuksi. En muistellut tuota kirjoitusta silloin, mutta näin jälkikäteen sanoisin että tilanteen kehittyminen liittyi kulisseihin, puhumattomuuteen ja juuri siihen, että sattui huonoja päiviä ja heikkoutta liian moneksi päiväksi peräkkäin. Toisen pahaa oloa lievittääkseen sitä tuli venyttyä hiljaa, ja kun sitten tulikin se päivä, jolloin olisi tarvinnut tai ainakin toivonut enemmän takaisin, eikä toinen ollutkaan sen valmiimpi, joutui pettymään ja joko kohtaamaan ongelman, tai jatkamaan venymistä. Ja koska oli jo jonkin aikaa venynyt, niin olisihan se ollut hölmöä alkaa siinä vaiheessa riitelemään.
sunnuntai 6. toukokuuta 2012
Tämän yön soundtrack superkuun kunniaksi
Radiohead - Sail to the moon
I sucked the moon
I spoke too soon
And how much did it cost
I was dropped from
The moonbeam
And sailed on shooting stars
Maybe you'll
Be president
But know right from wrong
Or in the flood
You'll build an Ark
And sail us to the moon
Sail us to the moon
Sail us to the moon
Sail us to the moon
Hail to the thief on ainoa Radioheadin levy jota voin kuunnella, ja sitä voisinkin sitten kuunnella vaikka koko ajan. Ja niin, ensin ei nukuttanut ennen kahta, ja sitten kun nukahdin niin puhelin soi tunti sitten.
lauantai 5. toukokuuta 2012
Tyhjää
Mies on taas reissussa. Öisin on vähän ikävä. Päivisin oikeastaan ei. Viime aikoina mies on ollut niin kiireinen, että ei päivisaikaan tavallisestikaan paljon nähdä. Selviän näistä arkihommista ihan itsekseni kyllä, kiristämisvaraakin olisi. Yritän välillä auttaa miestä hänen hommissaan sen minkä voin, laitan lapsen nukkumaan ja koitan imuroida silloin kun mies ei ole kotona. Mutta se vähän kieltämättä rassaa, että ei ole sitä kuuluisaa yhteistä aikaa, ei meillä kahdestaan eikä edes perheenä. Mitä se yhteinen aika sitten olisikin, en tiedä edes. Jos jotain joskus, niin mies on väsynyt ja kaikki ylimääräinen ohjelma häiritsee muita aikatauluja. Joku ravintolalahjakorttikin olisi käyttämättä, mutta jos edes kotona pääsisi saman pöydän ääreen. Ehkä siitä yhdessä vietetystä ajasta ihan vaan kotonakin jotain jäisi käteen vaikka hitaasti viriävien keskustelujen muodossa. Nyt on aina joko tietokone tai puhelin tai telkkari päällä, ei edes mikään leffa tai musiikki, joissa sentään olisi joku sosiaalinen ulottuvuus mahdollinen.
Kumpikaan meistä ei haluaisi tätä, mutta miksi ne - nämä - koneet aina aukeaa. Mies sanoo että sillä saa pään nollattua, ja minä varmaankin vain sitten väistelen lattian moppausta netissä, kuvitellen että tässä vietän sitä laatuaikaa, vaikka oikeasti se vain passivoi.
Ja miksi sitä on niin helppo sitten kuitenkin olla kotonakin vaan niin, ettei oikeastaan sano mitään, helposti ei edes katso silmiin. Mies sanoi ennen lähtöä sovittelevasti, että hän on nyt ollut kireä ja aivan lukossa töittensä kanssa. Minä vastasin että tiedän, ei se mitään. Tämähän on vain väliaikaista. Jotain muuta olisi pitänyt sanoa tai tehdä, mutta jäi sanomatta ja tekemättä.
Jaa niin, ei ole tarkoitus valittaa. Kuten sanoin minulla on tässä vielä kiristämisen varaa, en ole lopussa. Blogiin puran nyt vain tätä ikävintä osuutta. Mieskin on onnistunut enimmäkseen pitämään ahdistuksensa itsellään, purkaa sen sitten ehkä lenkille, mikä on jo iso asia. Juuri mistään ei riidellä, sinänsä kaikki on hyvin ja ymmärränhän minä tämän tilanteen ja sen väliaikaisuuden. Toivon että tämä rutistus nyt oikeasti materialisoituisi helpompana elämänä jo loppuvuodesta.
Kumpikaan meistä ei haluaisi tätä, mutta miksi ne - nämä - koneet aina aukeaa. Mies sanoo että sillä saa pään nollattua, ja minä varmaankin vain sitten väistelen lattian moppausta netissä, kuvitellen että tässä vietän sitä laatuaikaa, vaikka oikeasti se vain passivoi.
Ja miksi sitä on niin helppo sitten kuitenkin olla kotonakin vaan niin, ettei oikeastaan sano mitään, helposti ei edes katso silmiin. Mies sanoi ennen lähtöä sovittelevasti, että hän on nyt ollut kireä ja aivan lukossa töittensä kanssa. Minä vastasin että tiedän, ei se mitään. Tämähän on vain väliaikaista. Jotain muuta olisi pitänyt sanoa tai tehdä, mutta jäi sanomatta ja tekemättä.
Jaa niin, ei ole tarkoitus valittaa. Kuten sanoin minulla on tässä vielä kiristämisen varaa, en ole lopussa. Blogiin puran nyt vain tätä ikävintä osuutta. Mieskin on onnistunut enimmäkseen pitämään ahdistuksensa itsellään, purkaa sen sitten ehkä lenkille, mikä on jo iso asia. Juuri mistään ei riidellä, sinänsä kaikki on hyvin ja ymmärränhän minä tämän tilanteen ja sen väliaikaisuuden. Toivon että tämä rutistus nyt oikeasti materialisoituisi helpompana elämänä jo loppuvuodesta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)