maanantai 12. kesäkuuta 2006

Elämä on (Soundtrack: ...And You Will Know Us by the Trail of Dead - Let it Dive)

Ahdistusta. Kännykät ja puhelinvastaajat on äärimmäisen huonoja keksintöjä yksityisihmisen käyttöön. Jos ei halua soittaa takaisin niin onko pakko? Ja jos ei halua edes vastata niin onko silloinkin pakko soittaa myöhemmin takaisin...?

Euroopan Voittaja meni ihan hyvin. Ei meistä kyllä Euroopan Voittajia tullut, kun en saanut koiraa ihan koko aikaa seisomaan hyvin (no ei olisi kyllä tullut vaikka olisinkin). Ei mitään valittamista silti järjestelyistä tai muustakaan. Nyt koira saa viettää kesälomaa, toivottavasti se ymmärtää arvostaa vapaa-aikaansa.

Hmm, se meemi on vielä tekemättä. Ehkä tänä iltana.

torstai 8. kesäkuuta 2006

Soundtrack: Elysian Fields - Narcosmicoma

Eka meemi evör, kiitos Ari! Tänään en ehdi tosin siihen perehtyä, ehkä viikonloppuna. Eikä riitä mielikuvituskaan tällä hetkellä. En nääs siivonnut enkä pessyt pyykkiä enkä tiskannut eilen, ja huomenna joudun koiranäyttelyyn... Olen vain yhden kerran esittänyt koirani kehässä ja nyt joudun vuoden suurimpaan koiratapahtumaan sen kanssa. Voi kamala, 50 000 ihmistä. Huh. No kyllä se tästä. Eikä ne kaikki ihmiset kuitenkaan sen yhden kehän ympärillä ole. Nyt pitäisi vaan unohtaa se hetkeksi ja tehdä jotain hyödyllistä. Koira on jo pesty, muutama sata litraa vettä meni siinä (turha kuvitella liikoja itsestään luonnonsuojelijana tämän elukan kanssa, vaikka eihän se koiran vika ole...). Mitäs sitä tekisi seuraavaksi...?

keskiviikko 7. kesäkuuta 2006

Diibadaabaa

Tekee hirveesti mieli karjalanpiirakkaa... Paahdettuna ja oltermannijuustolla. Ei kyllä ole leivänpaahdinta, joten ei kannata mennä ostamaan piirakoitakaan. Tulisi vaan paha mieli, kun joutuisi toteamaan että ei ne maistu kylmänä niin hyvälle.

Ehdottomasti pitäisi siivota ja pestä pyykkiä ja tiskata. Sitten kun olen rikas, palkkaan jonkun kotiapulaiseksi. Tai apulainen on varmaan väärä sana, koska se viittaa siihen että apulaisen palkkaaja tekee itsekin jotain, joten ehkä kotiorja olisi osuvampi. Olisi se kyllä aika kummallista, jos täällä olisi joku ihminen järjestelemässä tavaroita ja keräilemässä vaatteita lattialta. Sen pitäisi sitten olla sellainen kotiorja, joka pysyy poissa silmistä. Ihan huomaamatta vain siivoilisi. Sitä varten pitäisi kyllä olla isompi lukaali. Kaksiossa on vaikea olla näkymätön.

Asiasta kolmanteen, löysin mökiltä nelisenkymmentä vuotta vanhan kirjan, written by John Lennon. Kummallinen kirja nimeltä John Lennon: Panee omiaan. Tai John Lennon: John Lennon panee omiaan, tai ehkä vain John Lennon panee omiaan, vaikea sanoa. Siinä on piirustuksia ja lyhyitä novelleja, runoja ja näytelmän pätkiä. Seuraa novelli:


Osittain Kuuno

Olipa kerran mies joka oli osittain Kuuno - ja hänellä oli elämäntehtävä. "Minä olen osittain Kuuno", hänellä oli tapana ähkäistä aamuisin, mikä on jo paljon. Aamiaspöydässä hän sitten taas sanoi "Minä olen osittain Kuuno", mikä aina huolestutti Bettyä. "Sinä olet työsi orja Kuuno", ääni sanoi hänelle kun hän oli matkalla töihin, ja se olikin neekerirahastaja. "Kelpaa sun puhua!" Näin tapasi tuumia Kuuno, hän kun ei ollut tietoinen rotuongelmasta.
Osittain Kuuno oli lipeäkielinen kauppamakustaja, mikä aina huolestutti Maryä. "Musta tuntuu että mulla ei nyt oo lipun hintaa, veikkoseni", sanoi Kuuno, oivaltamatta. "Ulos täst bussista sitten", sanoi Basubuuu äänellä joka ei jyvää enteillyt, se kun ei oivaltanut oturongelmaa itsekään oikein. "Hyvä on", sanoi osittain Kuuno nöyrästi tahtomatta ketään loukata. "Mutta antaisitko sinä tyttäresi mennä naimisiin sellaisen kanssa?" ääni kuului sanovan, kun Kuuno hyppäsi bussista kuin palava kaatumatautinen.

John Lennon


Liittyihän se tavallaan tuohon kotiapulaiskysymykseenkin, kotiapulaisenikin kun luultavasti olisi työnsä orja, kuten osittain Kuuno. Ja rotuongelmakin lienee ajankohtainen asia myös tulevaisuudessa...

tiistai 6. kesäkuuta 2006

Apocalypse. Now.

"Kahdeksan uutta selkärangattomien lajia on löytynyt avatusta luolasta Israelista. Suurin niistä on katkarapua muistuttava äyriäinen. Se on sokea, niin kuin luolasta kuolleena löytynyt valkea skorpionikin. Ulkomaailmalta suljettu luola löytyi kaivausten yhteydessä läheltä Tel Avivia. Tutkijoiden mukaan luolassa eli jopa viisi miljoonaa vuotta eristynyt ekosysteemi. Evoluutio muokkasi sinä aikana eliöistä omanlaisiaan."


Näin kertoi Hesari tänään 6.6.2006. Uutinen ei tosin ole aivan tuore, mutta sallittakoon se HS:lle tämän kerran, varsinkin kun se osui juuri tälle päivälle. 666 on Raamatun Ilmestyskirjan pedon luku, jolla epäilemättä on suurempi merkitys vaikka katolilaisille ja Jehovan todistajille kuin maallistuneille luterilaisille.

Olisipa pelottavaa olla kreationismiin uskova kristitty juuri nyt. Päivä kantaa pedon merkkiä ja Israelissa on menty avaamaan maanalainen luola, johon on aikojan alusta (no melkein...) ollut suljettuna skorpioneja ynnä muuta ällöttävää. Sattumaako? Ja miten on mahdollista, että tuollainen ekosysteemi on päässyt syntymään? Ihan sattumaltako yhteen luolaan jäi sopivassa suhteessa tiettyjen lajien edustajia, jotka kaikki kehittyivät niin, että pystyivät elämään ilman auringonvaloa yhteyksien yhtäkkisesti katkettua ulkomaailmaan? Eikö tämä ole hirvittävän epätodennäköistä? Eikö tämä viimeistään todista intelligentistä designista? Jumalalla on selvästi ollut joku syy sille, miksi nuo hirvittävät olennot on suljettu pimeyteen, ihmiskunnan ulottumattomiin. Jokin on saanut evoluution nimissä työskentelevät tänä päivänä murtamaan Jumalan asettaman kivisen sinetin ja päästämään luolan sisältämät helvetilliset voimat valloilleen. Vuosituhansia ne ovat muhineet suojassa maan uumenissa, odottaen sitä päivää, jolloin auringonvalo taas lankeaa luolan syövereihin. Voi Luoja, Luciferhan tarkoittaa valon tuojaa! Mikä sen luolan löytäneen biologin nimi taas olikaan... Tai ehkä luolaa ei ole koskaan ennen löydetty, koska sitä ei ole ennen ollut olemassa! Vasta nyt, kun pedon päivä on käsillä ja Lordi on saatanallisella veisullaan voittanut Euroviisut ja ihmiskunta siten osoittanut lopullisen rappeutuneisuutensa, on tuomion päivä koittanut ja luola ilmestynyt avattavaksi. Luolasta uskotaan löytyvän vielä useita ennestään tuntemattomia lajeja. Muun muassa jokin peto, joka käyttää skorpioneja ravinnokseen. Ehkä lohikäärme? Yksi Ilmestyskirjan kolmesta Saatanan persoonasta.

Tämä on lopun alkua.

sunnuntai 4. kesäkuuta 2006

Quarkquark

Maailmassa on paljon asiaa, joka ei allekirjoittaneelle tule ikinä selviämään. Ja kiitos tieteen kehityksen joka alalla, sitä tuntematonta tulee jatkuvalla syötöllä lisää. Pikkuriikkisen omaa tietämystäni laajentaakseni ostin kirppikseltä pari Tieteen Kuvalehteä vm-04 (á 50 c). Toisessa oli jotain puhetta kvarkeista, en muista enää mikä se asia mahtoi olla, ehkä vaan muistutettiin lukijalle että sellaisiakin on olemassa. Kvarkkihan on sellainen alkeishiukkanen, joka muodostaa kahden muun kvarkin kanssa protonin tai neutronin. Muodostaa ne muutakin, mutta se muu kuuluu taas niihin asioihin, joita allekirjoittanut ei ainakaan toistaiseksi ole itselleen oikein saanut selvitetyksi. Kvarkeilla on erikoisia nimiä: up, down, strange, charm, beauty ja truth. (Tosin truth- ja beauty-kvarkit tunnetaan paremmin nimillä top ja bottom.) Näistä up- ja down-kvarkit on niitä arkipäiväisimpiä: ihan tavallisen atomin ytimestä löytyvä tavallinen protoni koostuu kahdesta u- ja yhdestä d-kvarkista, ja ihan tavallinen neutroni taas yhdestä u- ja kahdesta d-kvarkista.

Minusta nämä nimet on aika epätyypillisiä ollakseen fyysikoiden käyttämiä. Suorastaan runollisia. Olisiko niin, että vaikka asiantuntijat erikoistuvat omalla alallaan koko ajan pidemmälle ja keskittyvät oman tieteenlajinsa piirissä kapeammalle sektorille, ne ihmiset, jotka sitä tiedettä tekevät ja kvarkkeja nimeävät, ovat silti luovia ja laaja-alaisesti ajattelevia ihmisiä? Tai ehkä ennemminkin juuri sen takia, että ovat luovia ja ennakkoluulottomia, he keksivät ja löytävät ja luovat uusia asioita. Ehkä heistä oli hauskaa piirrellä kukkasia ja keijuja muistivihkoihinsa levähtäessään hetkisen hiukkaskiihdyttimien kupeessa, tai ehkä he ajattelivat olevansa niin perustavanlaatuisten asioiden äärellä kvarkkeja tutkiessaan, että mielikuvitukselliset nimet olivat paikallaan. On vaikeaa uskoa, että kaikki tiedemiehet ja -naiset olisivat mihinkään yhteen stereotyyppiseen karsinaan sopivia (esimerkiksi siitä syystä, että tutkijoita on maailma pullollaan). Minusta kvarkeilla on tuollaiset nimet, koska ne ovat hauskoja. Tieteellehän se on ihan se ja sama mitä termejä mistäkin asiasta käytetään.

Miksi sitten vaikka noiden kvarkkien kanssa ollaan luovuttu ah-niin-romanttisista beauty- ja truth-nimistä ja siirrytty kylmän teoreettisiin toppiin ja bottomiin (vaikka kieroutuneella mielikuvituksella niissäkin on aistittavissa selvää leikkimielisyyttä)? Kvarkkien raflaavat nimet ovat varmaankin herättäneet huomiota suuressa yleisössä. Rahvaan joukosta löytyy varmasti puritaaneja, joiden mielestä tieteellä ei saa olla mitään tekemistä kaiken maailman hölynpölyn kanssa ja joiden tarkkaan jäsennelty ja lokeroitu maailmankuva ei kestä minkäänlaista rajojen rikkomista. Heistä fyysikko on fyysikko ja humanisti joku muu. Ehkä myönnytyksenä näille ihmisille tiedemaailma on vähän hillinnyt menoa ennen kuin homma karkaa täysin käsistä ja hipit valtaavat laboratoriot. Ja onhan toki "top" pari kirjainta lyhyempi sana kuin "truth", kustannuskysymys siis myös. Ja bottom helpompi kirjoittaa kuin beauty... Onneksi sentään strange ja charm ovat säilyneet. Nekin voisivat yhtä hyvin olla vaikka left ja right. Ihmisille, jotka pitävät runoista ynnä muusta lässytyksestä, tuollaiset mukavat nimet ovat kuin aurinko kaiken sen teorian keskellä. Jos ei mitään muuta fysiikasta muista, niin kvarkit ainakin. Ja ehkä sen miten Newton istui puun alla ja omena tipahti päähän... Ja Arkhimedeen kylvyssään.

perjantai 2. kesäkuuta 2006

Swan Lee - Stay

Takaisin sivistyksen pariin. Pohjois-Karjala ei näyttänytkään kauneimpia kasvojaan, satoi ja oli kylmä. Mutta niin kai ihan joka paikassa muuallakin, että sikäli samapa tuo missä ne sadepäivät vietin. Junamatkatkin meni ihan kivasti, menomatkalla juna seisoi Pieksämäellä yön valoisina tunteina ja me koiran kanssa sillä aikaa tutustuttiin Pieksämäen lauantaiyöulkoilmaelämään. Olihan siellä ihmisiä liikkeellä. Pahoitteluni vielä sille pariskunnalle, jonka öh.. hellää hetkeä puistonpenkillä kello kolme häiritsimme tahdittomasti paikalle törmäämällä ja kovaäänisesti haukkumalla. Toivottavasti saitte jatkaa rauhassa.

Joensuukin tuli entistä tutummaksi, kun jatkokyytiä piti odotella siellä sunnuntaiaamulla kaksi tuntia. Pakko oli kävellä vaikka yöunet jäikin väliin, ei olisi millään muuten pysynyt hereillä. Joensuu on jännä kaupunki. Tai en tiedä onko se erikoinen muihin Suomen saman kokoluokan kaupunkeihin verrattuna, mutta minusta se arkkitehtuuri keskustassa on jotenkin erikoista. Sellaista kevyttä. Ja mielikuvituksellisempaa kuin muualla. Tämä saattaa tietysti johtua siitä, että Joensuu on minulle kesäkaupunki ja katselen sitä niiden samojen ruusunpunaisten lasien läpi, joiden läpi nähtynä mökilläkin on aina kesä. Joka tapauksessa Joensuuhun voisin muuttaa ehkä jos pakko olisi.

Paluumatkalla kävi jännä juttu. Minulla ei ensinnäkään ollut paikkalippua, joten jouduin Jyväskylässä keräämään ylimitoitetut matkatavarani ja siirtymään kiltisti valtaamaltani paikalta paikkalipun omaavan tieltä. Löysin sellaisen neljän penkin paikan - tiedättehän, yksi penkkipari käännettykin ympäri niin että periaatteessa neljä toisensa tuntevaa ihmistä voisi siinä matkustaa mukavasti ja keskustella keskenään - jossa jo istui joku nainen. Ruvettiin siinä sitten juttelemaan, ja monen mutkan kautta kävi ilmi, että naisen täti on samalta paikkakunnalta kotoisin kuin äitini ja vielä samaa ikäluokkaa, ikäeroa vain kaksi vuotta. Kotiin päästyä kysyin sitten äidiltä kuulostiko nimi tutulta, ja kuulostihan se. Samoja kouluja käyneet ja toisen serkun kummin kaima oli toisen naapurin siskon pojan kaupassa töissä jne. Maailma on pieni. Ja kumma miten pienillä paikkakunnilla ihmiset muistaa kaiken.

Mökilläkin ollessani kävin paikallisten sukulaisten kanssa hautausmaalla, ja niin se emäntäkin vaan jutteli: "Nuokin kolome kuoli juhannuksena kun se mies puukotti nämä ja palotteli tämän yhen ja hautas suohon ja sitten tämän sisko on nyt sen kanssa naimisissa ja niillä on lapsikin ja tuossa sitten on sen Möttösen Jaskan veli vai serkkuko se nyt oli, ei kyllä se veli oli, asuvat siinä radanvarressa ja sitten on tämä opettajapariskunta, se oli iso mies tuo Kaarlo, mie muistan sen ekan koulupäivän kun pelästyin sitä ja niin mie juoksin koko matkan kottiin, ja katopa kun on orvokit vähän paleltuneet, pitäsi uusi hautakivikin tähän, kattokaapa tätä, onko tuo kivi teiän mielestä sieltä louhokselta muka, mie en kyllä usko että nuin isoa sieltä ois löytyny hautakiveks..." Ja kun tulee eläviä tuttuja tuomaan kukkia omien sukulaistensa haudalle, niin jutellaan: "Terve, tulitko rehveille? Hiljaisia ovat nämä täällä. Mistä ostit nuin sievät neilikat?"

Maalaiset on ihania. Nuoriso on kyllä ihan samanlaista joka kunnassa. Esimerkiksi: mistä tietää että Louis Vuitton -laukku on feikki? Jos se tulee vastaan seiskaluokkalaisen tytön kainalossa joko Viinijärven kylän ainoan S-marketin parkkiksella tai Hesassa steissillä niin se ON feikki.

lauantai 27. toukokuuta 2006

Minä lähden Pohjois-Karjalaan

Dam-dididam-dididam-dididamdamdamdam-dam
Dam-dididam-dididam-dididamdamdamdam-dam

Mökki ja loma kutsuu, ainakin muutamaksi päiväksi. Itse asiassa neljän tunnin päästä pitäisi jo olla juna-asemalla, eikä mulla ole edes lippua. Enkä ole pakannut, tiskannut, siivonnut kämppää, kastellut kukkia (ai niin pitää istuttaa se yksi rehu isompaan ruukkuun..), siivonnut akvaariota, laittanut ruokaa, tyhjentänyt pesukonetta, enkä edes etsinyt matkalaukkua tai mitään vastaavaa kassia mihin tunkea vähän vaatteita ja koiralle paljon ruokaa. Ajattelin repäistä ja olla ostamatta lippua makuuvaunuun (yöjuna nääs). Jos koiran kanssa on liikenteessä, niin pitäisi kuitenkin ostaa sellanen yksityishytti ja sehän tietysti maksaa. Opiskelijaeduilla istumapaikka on niiin paljon halvempi, ja onhan se jännittävämpikin.

Matkustaminen on ihanaa. Mitä tuntemattomampi määränpää ja epämääräisempi matkasuunnitelma, sitä parempi. Taitaa olla jonkin näköinen elämänfilosofia tuo. Joka tapauksessa junamatkat on ihania. Juna-asemalla odotellessa minulla on aina sellainen kevyt ja optimistinen olo. Ja typerä virne naamalla. Joskus muutama vuosi sitten ajattelin (taisi olla Pasilan asemalla) että jos nyt kuolisin, kuolisin onnellisena. Ja junassa, ah junassa voi sitten rauhassa levittäytyä tavaroineen paikalleen, tehdä oman pesän ja sitten vain odottaa. Niin ja kuunnella musiikkia! Läppäri taitaa lähteä lomalle mukaan, vaikka nettiin ei pääsekään. Harmi, että kuulokkeet on häviksissä/rikki. Täytyy koittaa vielä tässä kaivella laatikoita, josko jostain löytyisi toiset. Vaikka mökillä mielellään kuuntelisi vaan Metsäradioita. Ai niin ja pitäisi ostaa cameraan battereita. Ne on ihan aina lopussa. Ja kavereitakin pitäisi vielä tulla kylään.

Kaapo-kani lähti eilen kotiinsa. Koira oli ihan musertunut. Se oli epäilemättä rakastunut siihen kaniin. Minä en ollut niinkään, vaikka ihan kiva kani se oli, ja sievä kuin mikä. Omistajansa toivat sangriaa tuliaisiksi. Ehkä tarjoan sitä tänä iltana kavereille.

Nyt pitää alkaa tehdä jotain. Palaan blogin pariin luultavasti joskus vajaan viikon päästä!

keskiviikko 24. toukokuuta 2006

Miksi Dorothy Wordsworth ei ole yhtä kuuluisa kuin hänen veljensä

"Kuljin yksinäisenä kun...
Ne ovat ylälaatikossa, William,
sukkiesi alla -
Kuljin yksinäisenä kuin -
Ei, ei siinä laatikossa, ylimmässä.
Vaelsin yksikseni -
No hyvä, käytä niitä, jotka löydät.
Ei, älä näe liikaa vaivaa, kultaseni,
minä tulen."

"Eräänä päivänä kuljeskelin
yksinäisenä kuin pilvi -
Pehmeäksi keitettyinä, kyllä, kultaseni,
Kuten ennenkin, kolme minuuttia -
Kuin pilvi, kun yllättäen -
Kuulehan, minä sanoin, että minä keitän sen,
Odota nyt hetki,
Hyvä on, minä tulen."

"Eräänä päivänä olin kävelyllä
Kun näin tämän kukkien paljouden -
- Se ei voi olla liian kova, keitin sitä kolme minuuttia.
- No, laita vähän voita siihen.
- Näin tämän narsissien kultaisen meren
Kun oli kävelyllä eräänä -"

"Oh, sinun siis tekee mieli lähteä kävelylle, William.
Hyvä on, minä tulen.
Se on hyllyllä. Hattusi alla.
Otan mukaan muistiinpanovälineeni, eikö niin,
Jos tahdot sanella jotakin."

Lynn Peters


Lynn Petersin näkemys kuuluisan runoilijan William Wordsworthin sisaresta Dorothystä oli minusta niin... hauska? Koskettava? Tuttu? Tarkkanäköinen? Omaperäinen? Ei sittenkään? Pakko oli joka tapauksessa jakaa se teidänkin kanssanne*. Ja tässä Williamin runo:


Vaelsin halki maisemain

Vaelsin halki maisemain
kuin pilvi yksin kulkien,
silmiini äkkiä kun sain
narsissiryhmän kultaisen.
Juurella puiden tuulisten
ne värisivät tanssien.

Kuin linnunrata helottaa
öin tähtiryhmin tuhansin,
niin reunustivat poukamaa
ne rivein päättymättömin:
vain vilkaisten jo tuhat näin
tanssissa lainehtivin päin.

Vesikin tanssi, kipunoi
iloa, vaikka vähempää:
vain ilon runoilijaan voi
tuo vilkas seura virittää.
Katsoin ja katsoin - mutta en
näyn merkitystä tiennyt sen.

Kun lepään mielin miettivin
tai tyhjin, nyt se leimahtaa
sisäiseen silmään, josta vain
ilonsa yksinolo saa;
ilolla täyttyy sydänkin
ja tanssii lailla narsissin.

William Wordsworth



*: toinen syy oli etten jaksa kirjoittaa muuta, enkä ole vieläkään saanut aikaiseksi.

Varmuutta ei ole

Varmuutta ei ole
olemassaolo ei ole olemassaoloa
kuolema?
biologinen kierto
varmuus?
valehtelemme sanoessamme
että meillä on varmuus
miten muuten voisimme elää
herätä päivittäin
aamun sarastaessa
suudella
nostaa pesästä pudonneet
höyhenettömät linnunpojat
katsella aurinkoon
siristää silmiämme
halkaista valkoisen valon kirjoksi

puhua sateenkaarien sateenkaaresta
elää
onko meillä varmuus vai eikö ole?
mikä on se mikä meillä on

Halina Poświatowska


tiistai 23. toukokuuta 2006

Hä?

Mitä tarkottaa haircut? Tai siis tiedän joo, haircut niin kuin tukanleikkaus, sellanen mitä kampaajat tekee, mutta mitä se tarkottaa blogissa? Hiusten halkomista?

maanantai 22. toukokuuta 2006

Paatosta

Tiedättekö, miten joskus veret seisauttavan silmänräpäyksen ajan luulee näkevänsä maailman selvemmin? Sen, miten pienestä kaikki on kiinni, miten asiat ja ihmiskohtalot liittyvät toisiinsa...

Pääsiäisen aikoihin tuli telkkarista sota-ajasta kertovia dokumentteja, mm. Elisenvaaran pommituksista. Katselin mustavalkoisia filminpätkiä, joissa evakot lähtivät kodeistaan, joissa junat kuljettivat siviilejä ja sotilaita paikasta A paikkaan B, joissa lentokoneet lensivät muodostelmissa ja sitten näytettiin tuhoutunutta asemaa ja listaa iskussa kuolleista. Lista oli pitkä. Dokumentti oli minusta ihan hyvä, sellainen koskettava muttei mitenkään erikoinen. Katsoin kuitenkin, samalla tavalla kuin dokumenttejä nyt katsotaan: kiinnostuneena mutta en kovin eläytyen.

Kävin äidin kanssa tässä joku aika sitten tervehtimässä ukkini veljeä (eli siis isäni setää). Hän alkoi (niin kuin aina) kertoa sodasta ja jonkun kylän piirityksestä (Grim, Krim..?) ja siitä miten hän ei vieläkään ymmärrä miten selvisi hengissä, kun niin moni kaatui aivan hänen vierestään. Saikin siitä sitten jonkun kunniaristin tai jonkun, en millään muista sitäkään tarkemmin. Puheeksi tuli myös ne pääsiäisen dokumentit, ja äiti sanoi ihan ohimennen äitinsä, siis minun mummini olleen siinä junassa, joka tuli viimeisenä Elisenvaaran asemalle ennen pommituksen alkamista. Mummini oli silloin kolmetoistavuotias, ja matkusti äitinsä kanssa. Juna oli hänen mukaansa ollut myöhässä seistyään jollain aikaisemmalla asemalla monta tuntia, ehkä yön ylikin. Mummin mielestä heidän junansa saapuminen asemalle laukaisi hyökkäyksen - hän uskoo venäläisten luulleen sitä joukkojenkuljetusjunaksi, vaikka siellä oli pelkkiä siviilejä (sotilaskuljetukset kuitenkin tulivat eri suunnasta kuin evakkojunat, joten tästä en olisi niinkään varma). Muistin samantien - se oli se veret pysäyttävä hetki - mummini joskus vuosia sitten kertoneen, miten evakkomatkan aikana heidän oli pitänyt lähteä junasta ja juosta koivumetsään ilmahyökkäystä pakoon. Ja miten kauhuissaan hän oli ollut. Ja miten taivaalta satoi metallia. Olin kuvitellut sen olleen ihan arkipäivää evakkojunien kanssa, että vähän väliä pysähdytään ja juostaan metsään... Mutta Elisenvaaran rautatieaseman pommitus oli kuitenkin Suomen tuhoisin yksittäinen ilmapommitus. Noin tuhannesta asemalla olleesta ihmisestä kuoli ainakin 134, tarkkaa lukua ei varmaankaan koskaan saada selville. Haavoittuneita suurin piirtein saman verran. Ja koko isku kesti vain vartin. Venäläisiä koneita oli kolme laivuetta, kolme pommitusaaltoa. Ilmatorjuntaa ei juuri ollut. Eivätkä junissa olleet ihmiset päässeet juuri ratapihaa kauemmas.

Samana päivänä, 20.6. 1944, Suomi menetti Viipurin. Ja ukkini veli kertoi, miten oli ollut kello 16:45 Viipurin edustalla veneessä ja nähnyt kun Suomen lippu laskettiin ja Neuvostoliiton lippu nostettiin tilalle.

Kyllä meni kylmät väreet selkää pitkin kun tajusin, miten erilaista kaikki voisi nyt olla. Ukkini veli ei kuollut sodassa, kuten ei myöskään ukkini, eikä toinen mummini, joka oli lotta. Mummini ei kuollut Elisenvaaralla, eikä jäänyt orvoksi, ei "edes" loukkaantunut. Jos heidän junansa olisi ollut ajoissa, he olisivat ehkä selvinneet siitä läpi ennen pommituksen alkamista. Joka tapauksessa kaikki he selvisivät. Ja minä synnyin aika tarkkaan 41 vuotta myöhemmin. Ja niin sitä vaan ottaa elämänsä niin itsestään selvänä, että vuonna 2006 katsoo televisiosta dokumenttia siitä mitä omat sukulaiset ovat kokeneet, tietämättä ja uskomatta, että se liittyisi jotenkin myös minuun. Ja miten hyvä on joskus kokea tällaisia hetkiä, mutta onneksi niitä ei kovin usein tule.

sunnuntai 21. toukokuuta 2006

Dialogi jatkuu

Mikko taas kirjoitti mielenkiintoisen kommentin. En tiedä psykologiasta paljon mitään, joten jätän suosiolla tämän suppressio/repressio-kysymyksen tältä osin rauhaan. Luulen kuitenkin ymmärtäväni mitä tarkoitat tuolla "hakusanojen" sekoittamisella. Minä uskoisin, että kyse olisi ennemmin siitä, että muistista löytyy (vaikka sitten sen seksi-hakusanan alta) kaksi eri lokeroa pettämiselle, se ensimmäinen ja helposti löytyvä, josta löytyy kaikki ne tuttavapiiristä ja kulttuurista kerätyt pettämiseen liittyvät tapahtumat, tunteet, asenteet, oletukset ja sitten se toinen lokero, johon on säilötty se oma pettämiskerta ja siihen liittyvät tapahtumat, jotka kyllä liittyvät myös siihen varsinaiseenkin pettämisen määritelmään, mutta kuitenkin koetaan jotenkin erilliseksi ja poikkeukselliseksi tapahtumaksi. Tyyliin "1. Pettäminen (yleinen)" ja "2. Pettäminen (henkilökohtainen)". Sitten kun kysytään pettämisestä, on helppoa puhua vain siitä ensimmäisen lokeron pettämisestä, ja "unohtaa" mainita siitä toisesta. Onkohan tässä taas mitään järkeä. Ei pitäisi puuttua psykologiaan kun ei siitä kerran mitään ymmärrä...

Tuo oli hyvä pointti, että henkisellä ja fyysisellä pettämisellä on evoluution kautta erilaisia merkityksiä miehille ja naisille. Vaikka kumpaakaan ei hyväksyisi, toinen varmaan tuntuu pahemmalta ja satuttaa vielä vähän syvemmältä. Toisaalta, voisi kuvitella että kun ehkäisyn käyttö on niin yleistä, fyysinenkin pettäminen olisi muuttunut entistä "henkisemmäksi" niin miehillä kuin naisilla. Käytännössä henkistä ja fyysistä pettämistä on muutenkin vaikea erottaa toisistaan. Toisesta haaveileminen voi pysyä haaveen tasolla vain olosuhteiden pakosta (ei ole rohkeutta tehdä aloitetta tai haaveiden kohde ei vastaa tunteisiin), ja seeksi ilman mitään tunnetta taitaa olla aika harvinainen ilmiö. En millään löydä nyt yhtä artikkelia, jossa esitettiin, että seksiaddiktit saattaisivatkin olla riippuvaisia siitä ihastumisen huumaavasta tunteesta, eivätkä niinkään seksistä. No jaa, kun en löydä lähdettä, en pysty tuota paremmin perustelemaan. Tässä oli kuitenkin yksi toinenkin artikkeli siitä rakastumisen huumasta.

[Kaikesta huolimatta anonyymi ja turhanpäiväinen gallup molemmille tämän blogin lukijoille: Jos partnerisi kertoisi pettäneensä sinua, kumman kaltainen mielikuva tulisi ensimmäisenä mieleesi; hän sängyssä jonkun toisen kanssa vai hän umpirakastuneena pitämässä toista kädestä ja hukkumassa tämän silmiin? Entä jos itse koitat pysyä uskollisena, kumpaa tilannetta pitäisit hälyyttävämpänä: sitä, että vaikka yksin baarissa ollessasi huomaat kiihottuvasi vieraista ihmisistä ja haaveilevasi jonkun mukaan lähtemisestä, vai sitä että alat pitää vaikkapa työkaveria yhtäkkiä uskomattoman kiinnostavana ja kiehtovana ihmisenä, etkä meinaa saada häntä mielestäsi edes kotona? Kumpi on todennäköisempi tilanne?]

Tuosta vieraan miehen jälkeläisten tappamisesta vielä. Sen motiivinahan kaikilla lajeilla on vähentää kilpailua ja parantaa omien jälkeläisten asemaa (sen lisäksi, että imettämisen loppuminen mahdollistaa naaraan hedelmöittymisen). Luulisi, että tuollainen käyttäytyminen olisi karsiutunut viimeistään siinä vaiheessa, kun ihmiset alkoivat asua suuremmissa yhteisöissä, joissa kaikki eivät enää tunteneet toisiaan eivätkä ainakaan olleet sukulaisia. Ihmisten reviirit menivät lomittain, lapset leikkivät keskenään ja varmaan kaukanakin vanhemmistaan. Yhteiselämä ei onnistuisi, jos joku hullu tappaisi kaikki muut paitsi omat lapsensa. Toisaalta, ihmisyhteisöt ovat rakentuneet perheyhteisöistä. Perheyhteisössä ei ole tapana eikä järkevää tappaa sukulaisten lapsia. Yhteisöjen laajetessa sukulaisuuden rinnalle tuli muita yhdistäviä siteitä, ja ulkopuolisen määritelmä muuttui. Muukalaisvihahan ei ole hävinnyt maailmasta, ja joskus se purkautuu lapsiinkin. Yksinäisestä lapsesta on kuitenkin usein vaikeaa tietää, mihin yhteisöön hän kuuluu. Siksi ehkä evoluutionkin kannalta on ollut järkevää suhtautua vähintään neutraalisti tuntemattomiinkin kakaroihin. Tuntemattomiin aikuisiin on perusteltua suhtautua epäluuloisemmin ja jopa vihamielisesti. Ja kun ne lasten ominaisuudet, jotka vaikuttavat hellyyttävästi aikuisiin, ovat vielä niin universaaleja: iso pää, lyhyet raajat, pullea vartalo, isot silmät... ja vielä se tuoksu, josta tuolla aiemmin olikin puhetta. Minusta ihminen sukupuolesta riippumatta on enemminkin ohjelmoitu hoivaamaan kaikkia lapsia kuin vahingoittamaan niitä.

Muistui tuosta Mikon keräilijä-metsästäjä-yksinkertaistuksen kyseenalaistamisesta ja kaikesta tästä vauvajutusta mieleen vielä tällainen artikkeli (nämä tieteen popularisoinnit on mukavia, kun ei tarvitse selvitellä itse taustoja). Siinä kerrotaan mm. miten isyys vaikuttaa mieheen ja millaisia hormonaalisia muutoksia se aiheuttaa. Asiat eivät tosiaan ole niin yksinkertaisia, että olisi mahdollista vetää mitään kovin selkeitä rajoja miesten ja naisten maailmojen välille, tyyliin väkivaltainen metsästäjä ja hoivaava pesänrakentaja.

lauantai 20. toukokuuta 2006

Viisuja odotellessa

Tänään kirjauduin Last FM:n jäseneksi, aikaisemmin olen kuunnellut vain yksittäisiä kappaleita. Hienoja nämä nettiradiosydeemit, joissa saa itse valita millasta musiikkia haluaa kuunnella. Ideana yleensä on, että nimetään joku artisti tai kappale josta pitää, ja ohjelma sitten etsii ja soittaa enemmän tai vähemmän samantyylisiä kipaleita. Jos käy hyvä tuuri, löytää uusia kiinnostavia bändejä, huonommalla tuurilla ohjelma soittaa ihan jotain muuta kuin mitä itse haluaisi kuunnella. Yleensä radiota voi ohjailla lisää valitsemalla omia suosikkeja (tai inhokkeja), jotka sitten pyörivät vähän useammin (tai eivät ollenkaan). Suosikkeja valitsemalla pystyy vielä käsittääkseni vaikuttamaan siihen mitä muita kappaleita ohjelma tarjoaa.

Meteli.net on tietysti yksi kotimainen ja ihan ookoo, mutta ainakin minä alan siihen kyllästyä, kun tuntuu ettei se soita muuta kuin niitä samoja "omia suosikkeja" sitten kun on muutaman sellaisen ehtinyt valita. Ulkomainen Pandora.com on mielenkiintoisempi, koska siellä on niin laaja valikoima bändejä ja biisejä. Sitten on ainakin Virgin Radio (live from London), jossa voi valita haluamansa radioaseman tyyliin classic rock tai indie (taijotain, viime kerrasta on jo vähän aikaa...).

Lääst äfämmään olen ainakin toistaiseksi oikein tyytyväinen. Esimerkiksi hakusanalla Mew se soittaa vaikka mitä ja kaikenlaista, jännä juttu (tai ei ehkä sittenkään) että iso osa niistä jo löytyy koneelta. Tuli sellainen globaalin kodikas tunne. Niin sitä maailma vaan pienenee.

Kaneja ja lehtisilppua

Taas on sellanen päivä, että pitäis kaikenlaista tehdä. Siivota lähinnä.

Heräsin siihen, kun koira harkitsi matolle oksentamista. Jännä juttu miten nopeasti sitä pääsee ylös silloin kun on pakko... Ei se sitten oksentanutkaan, varmaan on vaan oppinut että emäntään saa aamuisin parhaiten liikettä uhkailemalla. Toinen hyvä keino on kantaa eteisen irtaimisto esine kerrallaan sänkyyn: kengät, lehdet, laukut, avaimet... Yleensä otan vastaan kaikki lahjat, ja annan osan takaisin revittäväksi. Kaikki mainokset ja ilmaisjakelut ainakin saa repiä. Lattia onkin sitten sen näköinen, että täällä asuu tarmokas nelijalkainen silppuri. Tietenkään koira ei erota tärkeitä papereita roskasta, sillä kaikki mikä on lattialla, on tarkoitettu tuhottavaksi. Äskenkin pelastin sen käsittelystä yhden aminohappomonisteen, lysiini näyttää olevan mennyttä. Jos vaikka oppisin pitämään omat paperit erossa koiran papereista.

Täällä vaikuttaa muuten nyt toinenkin sotkeva eläin. Kaapo-kanin (nimi muutettu) omistajat on lomalla, joten Kaapo tuli tänne väliaikaismajoitukseen. Kaapo oli aluksi hirvittävän arka ja muutosta järkyttynyt, mutta on nyt jo vähän rauhottunut. Asiaa auttaa se, että menen sen alueelle aina ja vain ruokalahjusten kanssa. Nykyään saan jo silittää sitä otsasta silloin kun se syö. Kaapo ei enää pelkää koiraakaan, joka tosin pysyy tiukasti kanin huoneen kynnyksen takana tarkkailemassa tilannetta. En uskalla päästää niitä tekemään lähempää tuttavuutta, kun ei ole oma kani. Ettei käy huonosti. Mahtaisivatkohan omistajat huomata, jos lomareissulta palatessa Pikku-Kaapon häkissä nököttäisikin Kaapo Kakkonen...

perjantai 19. toukokuuta 2006

Valehtelusta

Mistä tietää että on krapula? Siitä kun herätessä ensimmäinen ajatus on kahden litran pullo Liidelin mineralvattenia...

Alan ehkä saada kiinni tästä Mikon ajatusleikistä. Valehteleminen ON paljon helpompaa jos itse uskoo tarinaansa. Minun on vaikea uskoa, että tässä Mikon käyttämässä esimerkissä (jossa naisten ilmoittamien seksikumppanien määrä nousi huomattavasti, kun he luulivat olevansa kytkettynä valheenpaljastuskoneeseen) olisi kyse tiedostamattomasta valehtelemisesta. Jos olisi, miksi naiset olisivat muuttaneet tarinaansa? Totta kai kipeitä asioita voi sulkea mielestään, mutta jos ne kuitenkin "yhtäkkiä" muistuvat mieleen valheenpaljastuskoneeseen kytkettäessä, ei niitä silloin ole täydellisesti haudattu, ja ko. henkilö tiedostaa valehtelevansa. Lukion psykologian kurssista on vähän liian pitkä aika, mikä olikaan defense mechanism suomeksi?

"Suppression: Conscious exclusion of unacceptable desires, thoughts, or memories from the mind. Repression: The unconscious exclusion of painful impulses, desires, or fears from the conscious mind."

Mitä termejä näistä käytetään suomeksi? (Tämä on nyt kyllä kyökkipsykologiaa puhtaimmillaan, mutta menköön.. Suppression tärkein käytännön ero repressioon on se, että sitä voidaan järjellä manipuloida. Repression ollessa kyseessä eivät asiantuntijatkaan ole varmoja siitä, ovatko kaikki "uudelleen mieleen palanneet" muistot todellisia.)

Jännä juttu tosiaan on se, että miksi valehtelemista on niin vaikea tunnistaa (joissakin tapauksissa)? Tai siis ymmärrän sen, että sellainen henkilö, joka pystyy kätkemään valehtelemisen (hallitsee puheen ja eleet ja uskoo itsekin ainakin osittain valheeseensa) on edullisessa asemassa muihin nähden. Mutta eikö evoluution hengen mukaisesti olisi pitänyt muodostua joku vastareaktio tai -ominaisuus, joka auttaisi muita siitä huolimatta tunnistamaan valehtelijan? Vai ollaanko jo niin pitkällä "kehityksessä", että vaikka kömpelöimmistä valheista jää auttamatta kiinni, taitavampi valehtelija vain on niin hyvä, etteivät ihmissilmä ja -aivot ehdi erottaa merkkejä valehtelusta?

Toisaalta, saavuttaako valheita uskomalla ehkä joitain etuja? Ihmisethän valehtelevat ihan päivittäisessä elämässäänkin, aivan arkipäiväisistä asioista. Luultavasti ne ihmiset, jotka ovat reagoineet valheisiin liian kärkkäästi, ovat jääneet sosiaalisen yhteisön ulkopuolella ja/tai kokeneet väkivaltaisen ja ennenaikaisen kuoleman. Ja ehkei sellainen ihminen, joka on tuntenut huonoa omaatuntoa jokaisesta valheestaan, ole kyennyt kilpailemaan muiden vähemmän vilpittömien kanssa. Tällainen aspekti jarruttaisi "valheentunnistamistaitojen" yleistymistä ja edistäisi noiden suojamekanismien kehittymistä. Jos uskoo itse omiin valheisiinsa, ne ovat omalta kannalta käytännössä totta, eikä niistä silloin tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa ja toisaalta, jos ei jää märehtimään toisten valheita, säästyy energiaa tärkeämpiin asioihin ja tuttavuussuhde säilyy ennallaan (esimerkiksi "onks sulla uus kampaus? sopii siis tosi hyvin sulle!", "kiitti, mä halusin kyl tollasta värii ku sulla, mut tuli vähän erilainen", "hei mut ei sitä ees huomaa, näyttää tosi hyvältä!"). Usein hyvänpäiväntuttavuus ei ole sen arvoinen, että kannattaisi uhrata hirveästi voimia täydelliselle rehellisyydelle. Jonkun läheisemmän ystävän lähettäisi takaisin kampaajalle ja neuvoisi vaatimaan samaan hintaan uuden leikkauksen ja värin. Ehkä jopa lainaisi paperipussia päähän vedettäväksi kunnes tilanne on korjattu. Tuttavuussuhteissa on eri motiivit.

Entä sitten vakavammat asiat? Esimerkiksi sellaiset tilanteet, joissa yhteisön johtaja valehtelee alaisilleen ja saa nämä toimimaan tietyllä tavalla, vaikka se ei loppujen lopuksi olisikaan alaisten kannalta edullisin vaihtoehto (valitse vapaasti joku yksityiskohtaisempi esimerkki historiasta). Mitä etua silloin on valheen uskomisesta? Ainakin uskomalla johtajaa pysyy mukana yhteisössä. Valtaapitävien vastustaminen on riskialtista: sillä voi saavuttaa suuria etuja, mutta usein vain menettää henkensä. Lisäksi on useita tilanteita (taas joku vapaavalintainen esimerkki historiasta), joissa johtajaa tosiaan kannattaa totella sokeasti, vaikkei hän kertoisikaan koko totuutta. Armeijakin varmaan toimisi demokraattisesti, jos äänestämällä päästäisiin parhaisiin tuloksiin.

Ja mitä tähän kumppanin pettämiseen tulee, on selvää, että totuuden "kaunistelu" toimii. Pettämisen tunnustaminen melko varmasti johtaa suhteen päättymiseen, ja jos on hyvät mahdollisuudet päästä kuin koira veräjästä valehtelemalla, niin miksikäs ei. Valheen paljastuminen luultavasti johtaisi samaan lopputulokseen kuin tunnustaminenkin. Asian kätkeminen itseltään tekee valehtelemisen helpommaksi, mutta ennen kaikkea poistaa ristiriidan oman moraalin ja tekojen välillä. Petetty osapuolikin usein valitsee asian kieltämisen, koska ei halua käsitellä sitä kaikkea, mihin tosiseikkojen tunnustaminen johtaisi. [Seksikumppaneiden määrän pyöristäminen alaspäin ei kerro automaattisesti pettämisestä. Sosiaalinen normi on, että naisella on vähemmän seksipartnereita kuin miehellä. Tämä liittyy varmasti siihen, minkä tuossa aiemassa postauksessa ohimennen mainitsinkin, että ihmiskunnan historiassa "haaremit" ovat olleet yleisiä. Isiä on ollut vähemmän kuin äitejä. Yhdellä miehellä monta naista + yhdellä naisella vain yksi mies = usealla miehellä ei yhtään naista (= ATM:syyden historiallinen peruste :D). Tietenkään en ole väittämässä etteivätkö naiset pettäisi miehiä, ja etteikö se saattaisi hyvinkin johtaa repressioon, eli asian alitajuiseen kieltämiseen, mutta silloin mikään valheenpaljastuskoneen pelko ei kyllä riittäisi sen muiston esillekaivamiseen. Vaikka kumppaneita olisi ollut muutama enemmän kuin haluaisi uskoa, se ei minusta ole riittävän järkyttävää asian täydelliseen kieltämiseen, jota tapahtuu vaikka pedofilian uhreille. Se, että on mahdollista kuitenkin antaa tarvittaessa joku totuudenmukainen luku, viittaisi minusta suppressioon eli tiedostettuun toimintaan.]

On siis todellakin saavutettavissa etuja sillä, että ei huomioi valehtelemista, uskoo valheisiin ja muuttaa omaa ajattelua niiden mukaiseksi. Eli toisin sanoen keskimääräisesti yksilö hyötyy siitä, että on manipuloitavissa ja myös manipuloi itseään. Rajansa tietysti kaikella.

Mutta ei kyynistytä.

torstai 18. toukokuuta 2006

Kärsimättömänä kirjoitettua

Tekisi mieli jatkaa taas tästä samasta aiheesta, siitä miksi rakastumisen tunne säilyy vain muutamista kuukausista muutamiin vuosiin, miksi "yksiavioisessa" suhteessa elävälle vaikuttaisi olevan paras strategia pitää kumppani mahdollisimman uskollisena ja itse pettää niin paljon kun ehtii, miksi naiset tekevät eniten syrjähyppyjä juuri ovulaation aikaan, miksi naisen ovulaatio ei näy päälle päin niin kuin monilla muilla eläimillä, miksi sperma säilyy elossa viitisen päivää, miksi sitä on niin paljon jos kuitenkin tarvitaan vain yksi siittiö per munasolu, mitä hyötyä on naisen orgasmista, miksi koolla selvästikin on väliä, miksi nuorilla miehillä ennenaikainen ejakulaatio on niin yleistä, mikä on major histocompatibility complex ja mitä vaikutusta sillä on mihinkään, mitä on feromonit, miksi on loogista, että mies ottaa elämässään naista enemmän riskejä, miksi arvioidaan että ihmiskunnan historiassa äitejä on ollut puolet enemmän kuin isiä, mitä eroja on lyhyillä ja pitkillä suhteilla, miksi vaikuttaa olevan tärkeää että nainen on nuori ja mies rikas, miksi yleensäkin on kaksi eri sukupuolta ja miksi ne toisaalta ovat niin erilaiset, mutta kuitenkaan esimerkiksi aivoista ei ole löydetty mitään selvää vedenjakajaa sukupuolten välille... Ja miten nämä kaikki liittyvät toisiinsa. Ja mikä on biologiaa ja mikä kulttuuria ja onko sillä mitään väliä. Ja vaikuttaako tämä väistämättä ja aina ihmisen käyttäytymiseen ja onko silläkään mitään väliä vaikka vaikuttaisikin. Pitäisikö "luonnollista" käyttäytymistä koittaa välttää? Mikä on elämän tarkoitus?

Mikko, tarkoittaako kaksoisstrategia sitä, että toisaalta ollaan yksiavioisia, toisaalta taas ei? Voisiko sellainen geneettinen ominaisuus, joka estäisi tämän tajuamista, todella olla olemassa. Vai tarkoititko ehkä, että olisi sellainen geeni, joka estäisi tämän tajuamista nimen omaan omassa käyttäytymisessä? Millä perustein se geeni olisi yleistynyt populaatiossa? Mikä sen funktio olisi? Ehkä se estäisi ihmistä miettimästä liikaa ja tekisi helpoksi vain toteuttaa vaistojaan... Ilman sitä geeniä olevat murehtisivat moraalia ja pysyisivät uskollisena tai ehkä jopa yksin koko ikänsä. Moraalittomuuden geeni. Sen pitäisi sitten olla aika nuori mutaatio, jos tosiaan yksiavioisuus (ja moraali) olisi yleistynyt vasta modernien yhteiskuntien muodostumisen myötä. Tai sitten se olisi roikkunut mukana maailman alkuhämäristä asti, mutta vasta viimeisien vuosituhansien aikana saanut selvän kilpailuedun.

Mikä olisi sen vastine kulttuurin (ei ehkä oikea sana tähän) puolella? Kaksinaismoraali ehkä? Valehtelu? Pieni lapsihan ei osaa valehdella, eikä ymmärrä, että hänellä voi olla tietoa, jota muilla ihmisillä ei ole. Geenit epäilemättä tarjoavat mahdollisuuden valehteluun ja sen ymmärtämiseen, mutta eikö se ole se yhteisössä eläminen, joka opettaa että valehtelusta voi olla hyötyä? Jossain sanottiin, että viisivuotiaista lapsista puolet valehtelevat. En tiedä sitten tarkoittaako se, että viisivuotiaista puolet valehtelevat tarkoitushakuisesti vai että viisivuotiaista kerta kaikkiaan vain puolet osaa valehdella. Joka tapauksessa minusta tuntuisi siltä, että valehtelu on kulttuurievoluution tuote. Toisaalta on esimerkkejä eläinten, etenkin ihmisapinoiden, käyttämistä suunnitelmallisista hämäysyrityksistä hyötymistarkoituksessa, eli valehtelusta. Kulttuurievoluutiota voi kyllä tapahtua myös muilla kuin ihmisillä.

Valehtelu ja totuuden vääristeleminenhän on enemmänkin sääntö kuin poikkeus ihmiskunnassa. Selvästi siis tehokas strategia elämässä ja etenkin parisuhteissa. Tai oikeastaan koska uskollisuuden vaatimus on niin yleinen standardi parisuhteissa ja kun kuitenkin omien geenien yleistymisen kannalta oleellista olisi nimenomaan olla uskoton, tässä ristiriidassa parhaiten selviävät ne, jotka pystyvät valehtelemaan ja pitämään kumppaninsa siinä uskossa, että on itsekin uskollinen ja saavat vielä vakuutettua tämänkin pysymään uskollisena. Valehtelun yleistymistä tukee sekä luonnon- että sukupuolivalinta, ja se luultavasti on yleistynyt sekä bioloisen evoluution, että kulttuurievoluution kautta.

Valehtelu ei ole silti vastaus kysymykseen, onko olemassa sellainen ominaisuus, joka aiheuttaa mm. sen ettei kyseisen ominaisuuden kantaja tajua sen olemassa oloa. Moraalittomuus ja itsensä hämääminen olisivat yhdessä sellaisia ominaisuuksia. Käyttäytyisi moraalittomasti, mutta kuitenkin tiedostaisi moraalin olemassa olon, jotta saisi uskoteltua itselleen ettei tosiasiassa tee mitään väärin ja jotta pystyisi myös peittämään käyttäytymistään muilta. Äh. En tiedä.

keskiviikko 17. toukokuuta 2006

Tuskaa

Huomasinpa miten sisäinen luonnontieteilijäni pääsi haukkaamaan happea ja villiintyi. Kun tarkoitus oli olla humaani ja avoin, aloinkin puhua simpansseista ja päädyin tällaiseen lauseeseen: "naiset haluavat lasten siittäjäksi sen voitokkaan uroksen, mutta isäksi miehen jolla on muita ominaisuuksia."

Ei näin.

Ei ollut tarkoitukseni yleistää eikä yksinkertaistaa näin rankasti mitään.

tiistai 16. toukokuuta 2006

Axolotl

Vieläköhän sitä ehtis kaupungille ennen neljää..? Voishan sitä koittaa. Ostaisin levyjä (jee) ja akvaariojuttuja. Mulla on siis akvaariokin, ja se on ihan kiva harrastus/lemmikki/sisustuselementti/meditaatioväline nyt kun sain sen kunnostettua. Sinne pitäis saada (oransseja) kaloja, ja ehkä pari kasviakin lisää. Olen tässä tutkinut netistä hienoja makean veden akvaarioita, ja helpoin keino saada akvaario näyttämään mielenkiintoisemmalta taitaa olla erityyppisten, -kokoisten ja -väristen kasvien sommitteleminen jotenkin nätisti. Ja valinnan varaahan niissä akvaariokasveissa riittää...

Tällanen peto sinne pitäisi kyllä ehdottomasti saada :)!

maanantai 15. toukokuuta 2006

Vakavia asioita: Väkivaltaa ja biologiaa

No niin. Stressi hellitti hetkeksi, ja päätin sittenkin kirjoittaa vastauksen Arawnille. En saanut aikaiseksi kunnollista itsenäistä tekstiä, mutta hei, who cares.


Arawn wrote:
"Kun on tullut puhe siitä, kuinka naiset ovat hupsuja valitessaan itselleen renttuja ja valintansa tehtyään ansaitsevatkin kaiken sen pashan, jonka rentulta saavat, olen huomauttanut, että ottavathan miehetkin juuri noita kusipäänarttuja. Eivätkö hekin sitten ansaitse kaiken pahan, minkä saavat? Sinun postauksesi selvitti asian mukavasti: eivät tietenkään, naisen syytähän se on edelleen, kun käyttäytyy huonosti ja piiskaa viatonta miesparkaa. Paitsi ehkä mies on vastuussa siitä, ettei laita naista nyrkin ja hellan väliin, kuten pitäisi, sillä muuten naiset käyttäytyvät hyvin huonosti... Minulle ei tosin tarkkaan selvinnyt, onko tämä vain pelimiesten kannattama ajatus vai komppaatko sinäkin tätä."

Kukaan ihminen, joka elää väkivaltaisessa parisuhteessa, ei ole ansainnut "kaikkea pahaa" vain sen takia, että on aikoinaan aloittanut suhteen pahoinpitelijänsä kanssa. Perhe- ja parisuhdeväkivallassa on tekijä ja uhri, ja vaikka taustalla olisi kuinka monimutkaisia ja traagisia kuvioita tahansa, mikään ei oikeuta toisen pahoinpitelyä. Pahoinpitely on rikos, ja syystäkin. Väkivallantekijä ON ITSE vastuussa itsestään, niin kuin jokainen järkevä olento. Jokainen ulkopuolinen, joka tietää pahoinpitelystä muttei tee mitään auttaakseen, on osaltaan vastuussa siitä. Uhri EI OLE vastuussa pahoinpitelystä, eikä ole hänen tehtävänsä koittaa hillitä ja olla ärsyttämättä toista ihmistä väkivallan pelossa.

Uhri on kuitenkin itselleen vastuussa omasta elämästään. Minä ymmärrän kyllä, että uhri on usein monellakin tapaa riippuvainen kiduttajastaan, eikä irtiotto tai avun hakeminen tapahdu helposti. Tätä on vaikea sanoa ilman että kuulostaa siltä kuin syyllistäisi uhria, mutta koitetaan: Tässä maailmassa on paljon pahoja ihmisiä, joiden kanssa ei kannata olla tekemisissä. Jälkeen päin hakattuna ja itsetunto murskattuna ei paljoa lohduta, vaikka syyllinen saisikin lainmukaisen rangaistuksen. Vahinko on jo tehty, yksi ihminen on kärsinyt toisen takia, eikä mikään rangaistus korjaa sitä. Jokainen on itse vastuussa itsestään, eikä kenenkään pitäisi luopua oikeudestaan elää omaa elämäänsä. Vaikka kukaan muu koko maailmassa ei auttaisi, pitäisi ainakin yrittää pelastaa itsensä eikä jäädä odottamaan armoa, sillä sitä ei välttämättä ikinä tule.

Tämä pätee minun maailmassani niin miehiin kuin naisiinkin. Jokainen on itse vastuussa elämästään. Jos mies on itsensä kannalta tuhoisassa suhteessa, hänen on syytä itsensä takia joko tehdä asialle jotain tai lähteä. Jos nainen on itsensä kannalta tuhoisassa suhteessa, hänenkin on itsensä takia syytä joko tehdä asialle jotain tai lähteä. Jos mies omalla käytöksellään haittaa muiden ihmisten elämää, hänen pitäisi mennä itseensä ja katua ja parantaa tapansa. Jos nainen omalla käytöksellään haittaa muiden ihmisten elämää, hänen pitäisi niin ikään mennä itseensä ja katua ja parantaa tapansa.

Mitä tulee tuohon nyrkin ja hellan välissä olemiseen, niin ei, en minä sitä tarkoittanut, kun esitin, että pari- ja ystävyyssuhteissa on toivottavaa että altruistisesti pidetään silmällä toista osapuolta. Kukaan ei ole vastuussa kenestäkään toisesta (paitsi vanhemmat lapsistaan), mutta auttaminen ja maalaisjärjen käyttö ei ole kiellettyä. Mitä järkeä ihmissuhteissa muuten olisi? Jos minä nyt vaikka alkaisin käyttää huumeita, niin toivoisin kyllä, että läheiseni tulisivat - vaikka vasten tahtoanikin - estämään minua vahingoittamasta itseäni. Samoin jos sanon jotain mitä en tarkoita, ja niin tekemällä loukkaan muita tai itseäni, ystäväni saisivat kyseenalaistaa sanomiseni ja auttaa minua taas ajattelemaan vähän kirkkaammin. Se ei ole sama asia kuin nyrkin ja hellan välissä oleminen, eikä sellaisen käytöksen päämäärä ole tuhota toista tai ajaa omia etuja.

Pelimiehillä totta kai on omat motiivinsa, ja niihin voi perehtyä siellä Käsikirjan sivuilla.


Arawn:
"Mitä välinpitämättömämmin ja ennalta-arvaamattomammin mies käyttäytyy naisen kanssa, mitä vähemmän hän tälle antaa, sitä enemmän nainen miestä haluaa. Ja sitten tietysti pari oikein ajoitettua sanaa tai elettä, ja nainen on jo selällään sängyssä. Se on pelkkää biologiaa." Tämä on minusta typeryyden huippu (tiedän, että lainaat Pelimiehiä tässä, sinne tämä kohdentuukin). Jos lähdetään biologian kannalle, nainen tarvitsee itselleen suojelijan ja isän jälkeläisilleen, menestyjän. Ei nyt mikään biologia voi ajaa naista valitsemaan miestä, joka on selkeästi EPÄVARMA sijoitus jälkeläisten kannalta! "

Tuosta lainauksesta jäi kaikki ne muut asiat alusta pois. Eli ei tietenkään nainen etsi sellaisia miehiä, jotka käyttäytyvät kaikkein vähiten hyvän isäkandidaatin lailla. Välinpitämättömyys ja ennalta-arvaamattomuus tarkoittavat tässä sitä, että mies ei kerjää naiselta huomiota. Nämä tosiaan oli pelimiesten omia teorioita, eikä minulla ole mitään syytä epäillä, etteikö niitä olisi käytännössä testattu. Ja vaikka ne olisivatkin pelkkiä teorioita, minusta ei vaikuta ollenkaan epäloogiselta etteikö naista viehättäisi enemmän itsevarma kuin arka mies. Tietenkään elämä ei ole näin yksinkertaista, ihmisessä on loputtomasti muitakin ominaisuuksia, joilla on merkitystä näissä asioissa. Jos esimerkiksi tilanne on sellainen, että tutustutaan ensin henkisiin ominaisuuksiin ennen kuin ollaan fyysisesti tekemisissä, on minusta hyvinkin mahdollista ohittaa nuo biologiset sukupuolivalinnan säätelymekanismit. Toisaalta on myös mahdollista, että pariskunta tuntee voimakasta vetoa toisiinsa sekä biologian, että psykologian puolesta. Olisiko silloin kyseessä sen "oikean" löytäminen?


Arawn:
"Yksi havaintoesimerkki naisen kummallisesta mielestä esitettiin suurin piirtein näin..."En ymmärrä, mitä kummallista seuranneessa naisen ajatusmaailmassa on. Kyllä nyt useimpia ihmisiä jää vaivaamaan se, jos joku tulee yhtäkkiä syyttä arvostelemaan ja vieläpä negatiivisesti. Melkein löisin vetoa, ettei keskivertomieskään ohittaisi moista pelkällä olankohautuksella."

Olen samaa mieltä kanssasi. Pelimiesten ohjekirjassa tätä käytettiin demonstroimassa sitä, miten tärkeää itsevarmuus on naisia iskettäessä. Tarkoituksena oli osoittaa, että negatiivisen huomion jälkeen nainen on paljon alttiimpi positiiviselle huomiolle, ja että negatiivisella huomiolla saa naisen mielenkiinnon heräämään (tässä olen samaa mieltä). Pelimiehet käyttävät tätä taktiikkaa, kiusaavat hieman ja kehuvat sitten ja ottavat taas sanansa takaisin pitääkseen naisen varpaillaan ja tämän mielenkiinnon yllä (tätä en pidä kovin mukavana piirteenä miehessä). Sama esimerkki olisi totta kai voitu antaa niinkin päin, että nainen menee arvostelemaan miestä, ja odottaa sitten tämän reaktioita.



Arawn:
"Olisi tietenkin typerää väittää, etteikö biologia vaikuttaisi ja paljon - mutta ei se nyt mikään ainoa vaikutin ole. JOs hajuteoria pitää paikkansa, mies saa käydä läpi kaikki ärsykkeet, mutta jos haju ei sovi naiselle, nainen jää kylmäksi. Biologisetkin teoriat ovat näemmä joskus ristiriidassa keskenään..."

Ei ole ainoa vaikutin ei, jossain vaiheessa ihmisestä riippuen järki yleensä astuu mukaan kuvioihin. Ja sen mukana tietysti kaikki sosiaaliset odotukset ynnä muut. Ei kukaan hullaannu ja mene naimisiin ja elä onnellisena elämänsä loppuun asti pelkkien feromonien tai oikein suoritettujen flirttauliikkeiden voimalla. Niin, minäkin olen tietoinen tästä "hajuteoriasta", ja asetan mielelläni oman voittoisa luolamies -teoriani sille alisteiseksi.


Arawn aiheesta naiset ja seksi:
"Jos tämä onnistuu muilta eläimiltä, miksei se muka onnistuisi muiltakin? Sitä paitsi, naiset ovat kautta historian joutuneet alistumaan seksiin, vaikka eivät olisi sitä halunneet."

Vaan kun minä uskon että sitä samaa biologista ihastumista tapahtuu muissakin lajeissa (kts. feromonit). Ja koska minä uskon evoluutioon, uskon myös että ne samat mekanismit löytyvät ihmisistäkin.

On totta, että historiallisesti katsoen naisten seksuaalisuus on ollut miesten määräämisvallan alla. Esihistoriallisesti katsoen, eli ennen ihmisiä kontrolloivien sosiaalisten rakenteiden aka kulttuurin aikaa, oli biologia kova sana. En tiedä miten kauas ajassa sitä varten täytyy matkustaa, mutta epäilemättä joskus on ollut aika, jolloin meidän esi-isämme ovat eläneet ilman selkeitä yhteisöllisiä ja eettisiä rajoitteita. Jos olen oikeassa siinä, että ihastumisen tunne olisi monille lajeille yhteinen ominaisuus, se tarkoittaa sitä, että se on hyvin alkukantainen tunne ja hyvin vähän järjen kontrolloitavissa. Ja sitten ne lajikohtaiset periaatteet, joiden mukaan valitaan sopivin kumppani, olisivat ihmisen tapauksessa lähtöisin niistä luolamiesajoista, jolloin vaikutusvaltaisin mies oli se voimakkain. Se vaatii adrenaliinia ja testosteronia. Ihan omaa olettamustani oli se, ettei siihen aikaan paljon ollut naisten ja miesten välistä romanttista kanssakäymistä, joten mihinkään rakkausrunoihin ei ollut aikaa, tarvetta tai mahdollisuuksiakaan. Siispä se primäärinen valinta tapahtui, ja tapahtuu edelleen, muilla perustein. Parhaiten vaikutusvaltaisimmat (tai tulevat vaikutusvaltaiset) miehet erottaneet naiset jatkoivat menestyksekkäimmin sukuaan, ja heidän jälkeläisiään me olemme.

Totta kai on mahdollista, että se kylän vahvin mies yksinkertaisesti otti sen naisen/ne naiset jotka halusi, jolloin mikään ihastuminen naisten puolelta ei ollut oleellista. Mutta jostain nykyihmisten käyttäytymismallitkin kumpuavat... No joo, ei tämä mikään vedenpitävä teoria ollut muutenkaan. Vaatii lisää säätöä.

Tiesitkö muuten, että erään tutkimuksen mukaan miehet tunnistavat vauvan tuoksun naisia tehokkaammin. Sen on oletettu johtuvan siitä, että metsältä takaisin kotikoloon palaava mies ei adrenaliinipöllyssään käsittelisi vauvaa liian kovakouraisesti. Jos vauvakin tarvitsee tällaisen suojamekanismin miestä vastaan, niin eikö se kerro aika paljon? Ei kovin hellää ja huomaavaista sakkia (ollut silloin kun tuo suojamekanismi kehittyi).


Arawn rentun määritelmästä:
"En ole koskaan yhdistänyt vaikutusvaltaisia miehiä "renttuihin". Minusta renttu on enemmän laitapuolen kulkija, kapakoissa viihtyvä muusikko tai vähintäänkin käytökseltään petollinen, väkivaltainen, täysin arvaamaton - kyllä hän tietysti voi olla menestynyt ja vaikutusvaltainen, mutta ei se ole edellytys. Minun on vaikea kuvitella esim. George Bushia tai Jorma Ollilaa "rentuiksi", mutta naisia ne jätkät saavat varmasti. Minusta olennaista onkin nimenomaan menestys eikä renttuus - menestynyt mies saa naistam, vaikka ei olisikaan renttu. Ja itse asiassa älykkäät naiset sijoittavat nimenomaan ei-renttuihin menestyjiin. Köyhän rentun nainut putoaa todennäköisemmin geenipoolista."

Renttu ei ole vaikutusvaltainen mies, mutta suhteessaan naisiin saattaa käyttäytyä kuin vaikutusvaltainen mies (atrappi eli avainärsykkeen keinotekoinen malli näin niin kuin yksinkertaistetusti). Menestynyt mies voi saada naisia, jos osaa käyttäytyä "charmikkaasti". Ei yleensä riitä, että sanoo: "Moi, olen toimitusjohtaja, vitun rikas ja nyt panettaa, mites ois?" Pointti tuossa renttuudessa ja pelimiestouhussa oli se, että mies käyttäytyy niin kuin naisia olisi vaivaksi asti ja että mies olisi taivaan lahja sille naiselle, joka hänet saa. Sillä mies viestittää vaikutusvaltaansa, ei sillä että esittelee uutta kelloaan ja kultahampaitaan (se viestii epätoivoa). Totean vielä pelimiesten eduksi, että siellä sivuilla kuvataan "ihannemiestä" myös sanalla "turvallinen". Missään vaiheessa ei vihjata fyysiseen väkivaltaan, eikä oikein henkiseenkään sen puoleen. Pelimiehellehän ei ole mitään iloa naisesta, joka ei ole vapaaehtoisesti hänen kanssaan. Pelimies kaipaa haastetta.


Arawn:
"Tuleekohan tämä ymmärtää niin, että VAIN nössöt arvostavat naista, kun taas perhettään "suojelemaan" kykenevät eivät koskaan arvosta naista?"

Se kohta, johon tuossa viittaat oli taas Miesten Käsikirjasta. Nössöllä tässä tarkoitetaan miestä, joka käyttäytyy epävarmasti ja sovittelevasti naisen seurassa. Nössö mies ei kiinnitä naisen seksuaalista huomiota, koska ei ole potentiaalinen perheensuojelija (esihistoriallisessa eli biologisessa mielessä). Potentiaalinen perheensuojelija on kova ja karski taistelijasotilas, joka ei epäröi hyökätä vihollisen kimppuun. Tällainen mies todennäköisemmin ei "ole kosketuksissa feminiiniseen puoleensa", eikä ole kovin rakastava ja hellä isähahmo. Onneksi tällaiset miehet ovat nykyään aika harvassa. Onneksi ihmiset eivät ole pelkästään hormonien ja feromonien johdatettavissa.


Arawn:
"Pelimies on siis oikeastaan manipuloiva psykopaatti. Katkera valinta naisille: otatko nössön vai psykopaatin - kumpikaan ei sinua onnelliseksi tee."

Manipuloiva kyllä. Tosin pelimiehiäkin on monenlaisia, ei kaikki johda tarkoituksella naisia harhaan, eikä tuossa Miesten käsikirjassa sitä neuvotakaan. Pelimiehisyys ja nössöys ei kanna muuta kuin sen aivan alkeellisimman biologiseen osuuden yli, sen jälkeen, kun puhutaan rakkaudesta, vaikuttavat muut ominaisuudet. Sekä pelimies että nössömies voi tehdä naisen onnelliseksi, vaikka voidaan myös keskustella siitä, riippuuko ihmisen onnellisuus toisista ihmisistä.


Arawn:
"Mutta, mitä tulee rentun kanssa oleviin naisiin, minusta niitä on kahdenlaisia: niitä, jotka tosiaan sekoittavat väärinkohtelun rakkauteen ja ovat rentun kanssa SIKSI, että tämä kohtelee naista huonosti - ja sitten on niitä, jotka ovat miesten kanssa siitä huolimatta, että nämä ovat renttuja. Miehellä on näille naisille joko jotain sellaista tarjottavaa, joka ajaa renttuuden ohi tai nainen ei enää uskalla lähteä pois, koska renttu on pelimiesmäisesti jyrännyt poloisen itsetunnon ja uskalluksen olemattomiin."

Nyt tarkoitat tässä rentulla naista huonosti kohtelevaa miestä. Ja olen taas samaa mieltä, paitsi että tuossa viimeisessä lauseessa pitäisi lukea vaikka junttimaisesti tai psykopaattisesti tai tunnevammaisesti tai julmuuttaan eikä pelimiesmäisesti.


Tästäpä tuli taas pelimiesten puolustuspuhe, vaikkeivät he mitään puolusteluja kaipaakaan. Eikä pelimiehiä omien sanojensa mukaan kiinnosta mitä joku nainen heistä ajatelee. Ja koko ajan kun puhun pelimiehistä, tarkoitan Miehen Käsikirjan kirjoittajia sekä niitä miehiä, jotka sitä lukevat ja sen mukaan toimivat. Minusta sen oppien toteuttaminen käytännössä ei edelleenkään ole hyvä idea.
Minä kirjoitan tästä aiheesta vielä joskus lisää, kunhan inspiraatio iskee. Laittakaahan taas kommenttia, olittepa sitten mitä mieltä tahansa!

Edit: Löysin ainakin toistaiseksi asialliselta vaikuttavan sivun, tsekatkaa.

Mindless

Äh, nyt ahdistaa ihan liikaa. Ei tämä blogi niinkään mutta muut asiat. Sisäelimet ihan solmussa ja vinksinvonksin ja pää humisee tyhjyyttään. Turha odottaa mitään järkevää juttua tänäkään iltana, taidan suosiolla jättää sen ihmissuhderuoppauksenkin huomiselle. Ettei tule sanottua mitään hirvittävän harkitsematonta.