Olkaa yksin ja juoskaa karkuun

Koulu oli painajaisunta:
älykkäämmät huuteli, haukkui
Kotonakin riitely loppui vasta
kun isä sohvalle sammui
Kipu ehkä tarttui sun jalkaan
jotenkin jäi kasvoihin kiinni
Mikä susta kiskoo sen irti
laitoshoito vai vitamiini

Mistä tässä selviydytään
mikä on mennyt vikaan
vittuiletko muille jakaaksesi
ilosanomaa

Joka ikinen on ansainnut
vieläkin parempaa
ja suurempaa
Heti kun on nähty yksi virhe
kiire on vaihtaa
Kiire vaihtaa

Epäiletkö milloinkaan
että et jaksaisikaan niellä enempää
Naruasi toivot köydeksi
ja pettymykset riittää, riittää
OLKAA YKSIN
JA JUOSKAA KARKUUN
RAKKAUS TUNTUU
JA RAKKAUS SATTUU!

Eka poikaystävä jätti
toinen piti siskosta liikaa
kolmas oli kauhean nätti
parempi on jättää kuin luottaa
Miten tulit aiemmin toimeen
ilman tuota harhaista mieltä
Oletko jo tottunut kuoreen
sinua ei tunnista sieltä
Joka ikinen on ansainnut
vieläkin parempaa
ja suurempaa
Heti kun on jääty kiinni
on julma kiire vaihtaa
Täytyy vaihtaa

OLKAA YKSIN
JA JUOSKAA KARKUUN!
RAKKAUS ALKAA
JA RAKKAUS SAMMUU!

Olet aina kakkonen
kuka jää, kuka jää
Katso ympärillesi:
kuka jää, kuka jää
Olet tosi huonona
hätäovi auki
ja toinen jalka ulkona
pakotie valmiina

OLKAA YKSIN
JA JUOSKAA KARKUUN
RAKKAUS MURSKAA
JA RAKKAUS TURTUU!

Paula Vesala

*****************************

Siitäkin huolimatta, että olin suunnitellut jotain aivan muuta, kulutin eilisen illan lukemalla netistä monenlaisia enemmän tai vähemmän surullisia tarinoita ihmissuhteista ja niiden vaikutuksista ihmisiin, niin miehiin kuin naisiin. Kaikki alkoi siitä, kun koiraa ulkoiluttaessa satuin kuulemaan pätkän keskustelusta, jota joku 16-18-vuotias poika kävi kännykän välityksellä ilmeisestikin tyttöystävänsä kanssa.
Pojan vuorosanat:
- Olenko mä nyt loukannut sua jotenki?
- Ai tarkotatko sitä iltaa kun mä lähin Janin kans ulos?
- Anteeks. Mä rakastan sua.
Ja sitten en kuullutkaan enempää. Enkä voi tietenkään väittää, että tuntisin taustoja, mutta teki mieli käydä sanomassa että älä nyt saatana tollasta pyytele anteeks. Ja vielä noin, ihan ilman mitään neuvottelua siitä, että onko parisuhteessa olevalla oikeus satunnaisesti viettää aikaa muidenkin ihmisten (esim. kavereittensa) kanssa.

Muutenkin mua raivostuttaa seurata, miten mukavat, kivannäköiset ja jokseenkin järkevät jätkät roikkuu sellasten sadististen tyttöjen hameen helmoissa, jotka kokevat syntymäoikeudekseen käyttäytyä ihan miten lystäävät mitään selittelemättä ja kohdella muita ihmisiä täysin kulloisenkin mielialansa mukaan ja jotka aina ovat tietysti oikeassa. Ja pojat vielä ojentavat sydämensä, kiveksensä ja itsetuntonsa raastettavaksi oikein tarjottimella, vaikka kuka tahansa ulkopuolinen olisi jo muutaman minuutin tuttavuuden jälkeen käsittänyt, ettei tämä kyseinen neito ole kovin mukavaa tai luotettavaa seuraa. Mutta näillä miehillä ei ilmeisesti mikään hälytyskello ole kilkattanut, tai sitten he vain olivat niin ihastuneita ko. naisen muihin avuihin, etteivät tulleet huomanneeksi millainen syöjätär hän todellisuudessa on.

Sitten kun tätä siinä aikani pohdiskelin, huomasin, että tämähän kuulostaa kovasti siltä samalta valitukselta, mitä monista "ATM-blogeista" olen viime päivinä lukenut. Toisten mielestä se on perusteltua naisten kritisointia, toisten mielestä taas misogyniaa eli naisvihaa. Ja toisten mielestä se kumpuaa todellisesta katkeruudesta, toisten mielestä itsesäälissä rypemisestä. Minun kohdallani tämä ei kumpua mistään muusta kuin oikeudentajusta ja empatiakyvystä, koska olen itse ollut vain melko etäisenä sivustakatsojana näissä suhteissa. Eikä kyseessä ole misogynia, koska en suoranaisesti vihaa edes näitä itsekeskeisiä ämmiä, en vain pidä siitä, että kukaan käyttää valtaansa viattomien satuttamiseen. Ja sitä henkistä hyväksikäyttöähän on montaa eri muotoa. Jotkut erikoistuvat syyllistämiseen, toiset uhkailevat, toiset kyttäävät sairaalloisesti ja toiset heittäytyvät muuten vaan niin äärest hankaliks ettei sellasia kestä kukaan. Tai ei ainakaan särkymättä silloin, kun kuvittelee että suhteen molemmat osapuolet työskentelevät yhteisen hyvän puolesta. Ja sitten muiden naisten ja koko muun maailman mielestä se käsittämätön sekoilu on ihan ookoo, koska naisella on oltava oikeus ilmaista itseään vapaasti. Että sikäli ymmärrän kyllä mm. Panun katkeruuden tämän asian suhteen. Ja onhan parisuhteissa fyysistä väkivaltaakin, ja joskus lyöjänä on nainen.

Yleensähän niissä tyypillisissä ATM-blogeissa itketään, että miksi älykkäät ja mukavat naiset lankeaa pahoinpiteleviin idiootteihin, kun tarjolla olisi toinen toistaan herkempiä ja kuuliaisempia nörttipoikia. Näin siis kärjistetysti. Eli miksi naaaaaiset aina rakastuvat renttuihin? Tähän kysymykseen löysin vastaukset www.kasikirja.fi-sivuilta. Täytyy sanoa, että hyvin on pojat tämän asian miettineet. Kyse on Pelimiesten mukaan vain siitä yksinkertaisesta luonnonlaista, että kaikki naiset haluavat tulla huonosti kohdelluiksi, vaikka sanoisivat mitä. Naisessa eniten väristyksiä aiheuttaa mies, joka huokuu itsevarmuutta, joka ei kumartele ketään (varsinkaan naista), joka on koko ajan tilanteen herra ja jonka käsivarsilla nainen voi olla Nainen ja luopua kontrollista. Nainen ihastuu mieheen, joka on Mies. Mitä enemmän mies hakee naisen hyväksyntää matelemalla tämän edessä ja esittelemällä itseään ja saavutuksiaan, sitä vähemmän nainen on kiinnostunut. Mitä välinpitämättömämmin ja ennalta-arvaamattomammin mies käyttäytyy naisen kanssa, mitä vähemmän hän tälle antaa, sitä enemmän nainen miestä haluaa. Ja sitten tietysti pari oikein ajoitettua sanaa tai elettä, ja nainen on jo selällään sängyssä. Se on pelkkää biologiaa. Tällainen mies herättää naisessa sen uinuvan esiäidin, jonka mielestä maailma on järjestyksessä vasta sitten, kun nainen on jonkun vahvan miehen suojeluksessa.

Minusta Pelimiehillä on tässä jotain pointtia. Sopivasti itsevarma käyttäytyminen on kaikkein paras iskuvinkki. En voinut muuta kuin nyökytellä, kun luin joitakin niitä heidän naisenkaato-ohjeitaan. Tosin joidenkin kohdalla teki mieli motata siltä allekirjoittaneelta kusipäältä silmä mustaksi, ja jotkut vaan nauratti. Välillä siellä heittäydyttiin yllättävän tarkkanäköisiksikin. Yksi havaintoesimerkki naisen kummallisesta mielestä esitettiin suurin piirtein näin: Mitä tapahtuisi, jos kuka tahansa mies kävelisi baarissa suoraan sen kaikkein kauneimman naisen luo, kääntäisi hänet sanaakaan sanomatta hartioista ympäri, katsoisi hitaasti päästä varpaisiin, pudistaisi päätään ja sanoisi: "Et kelpaa"? Ja sitten mies vain pokkana kävelisi pois. Niin, miten mahtaisi nainen reagoida tuossa tilanteessa? Ensiksi kröhin hetken melko närkästyneenä tuollaisesta röyhkeydestä, mutta siitä selvittyäni jouduin toteamaan, että ei se nainen sitä pystyisi ohittamaan. Mielenkiinto sitä törkeästi käyttäytynyttä miestä kohtaan heräisi varmasti. Naisen olisi pakko kääntyä katsomaan miehen perään, ja luonteesta riippuen joko jäädä yksinään miettimään että "miten niin en kelpaa" tai sitten lähteä itse miehen luo ja aiheuttaa kohtaus, kaataa vaikka drinkki niskaan. Ainakaan hän ei voisi antaa sen vain olla, eikä hänellä olisi mitään mahdollisuutta selvitä siitä tilanteesta henkisenä voittajana.

Siksi kiltit ja älykkäät nuoret naiset joskus rakastuvat renttuihin, niin kuin muutkin naiset. Naiset reagoivat tiettyihin ärsykkeisiin tietyllä tavalla. Samoin kuin miehet ja pikkulinnut ja kaikki muut eläimet. Muistatteko jollain koulun biologian tunnilla kuulleenne sanan attrappi? Attrappi on "reaktion laukaisevan ärsykkeen jäljitelmä" ja sillä saadaan esimerkiksi reviiritietoinen uroslintu hyökkäämään pesimäaikaan vaarattoman karvapallon kimppuun, koska se reagoi siihen kuten todelliseen kilpailijaan. Jos mies lähettää sopivia signaaleja (vaikka sitten feikattuna), naisen kiinnostus herää. Minä luulen, että ilman tätä mekanismia ihmissuku ei olisi selvinnyt edes alemman jyrsijäasteen ohi. Nimittäin suvunjatkamiselle välttämättömät tapahtumat, kuten yhdyntä ja synnyttäminen, ovat usein naiselle kivuliaita. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Jos naiset eivät ihastuisi miehiin ja suostuisi siihen kaikkeen vapaaehtoisesti, hyvin harva mies olisi saanut yhtäkään naista kiinni jatkaakseen sukua.

Ja sitten tietysti se kysymys, että miksi nimenomaan ne rentut saavat naisia. No, sillon menneinä aikoina ketään ei kiinnostanut mitkään tunnekysymykset. Hengissä selviäminen ei ollut itsestäänselvyys kenellekään. Naiselle oli välttämätöntä pariutua alueensa vaikutusvaltaisimman miehen kanssa, sillä niin hän sai itselleen ja lapselleen suojelijan. Mammutinkaadossa ja heimosodissa pärjänneellä miehellä oli myös hyväksi koetellut geenit, jolloin naisen lapsella olisi paremmat mahdollisuudet selvitä elämästään ja tuottaa edelleen jälkeläisiä. Tällaisella metsästäjäsoturilla ei varmaankaan ollut kovin kummoista tunne-elämää, eikä ainakaan suuria haluja tai aikaa kommunikoida sitä naisväelle (romanttinen rakkaus miehen ja naisen välillä on melko nuori ilmiö). Siispä geenejään siirsivät eteenpäin ja sukuaan jatkoivat ne naiset jotka kiinnittivät huomionsa karskeimpiin uroisiin ja jotka vielä pystyivät saamaan tämän seksuaalisen mielenkiinnon heräämään, ja ne miehet, jotka onnistuivat parittelemaan terveimpien ja parhaiten jälkeläisistään huolehtivien naaraitten kanssa. Nykypäivänä, kun maailma on hieman erilainen, ihmistä hallitsevat samat hormonit kuin luolamies- ja -naisaikoinakin. Se onkin sitten eri asia, miten pitkälle nainen antaa tunteidensa johdattaa itseään ja milloin terve harkinta astuu kuvaan mukaan. Eli missä vaiheessa nainen huomaa, ettei se Rane olekaan mikään unelmien prinssi valkealla ratsullaan (Datsunillaan) eikä kyse ollutkaan rakkaudesta, vaan ihan vaan tavallisen alkoholisoituneen ja väkivaltaisen junttiöykkärin passaamisesta. Tapahtuipa se herääminen milloin tahansa, nainen tavaroita pakatessaan ei varmaankaan ole ylpeä siitä, että alunperinkään lankesi Ranen pauloihin.

Miesten käsikirjan mukaan kaiken järjen vastaisesti nainen ei arvosta miestä, joka arvostaa naista ja näyttää sen. Nainen ei halua nössöä miestä, josta ei ole suojelemaan perhettään. Jos nainen kuitenkin joutuu sellaisen miehen kanssa tekemisiin, nainen ei epäröi "testata" tätä heti kättelyssä ja lopulta muuttua überbitchiksi joka tekee alistuvalla miehellä mitä tahtoo, ja siitä mies voi syyttää vain itseään. Mitäs on niin heiteltävissä. (Tässä kohtaa minusta Pelimiesten naiskäsitys paistaa kirkkaimmin läpi: nainen ei tavallaan ole vastuussa vittumaisuudestaan, sillä nainenhan on vain nainen ja mies voi ylivertaisen älynsä avulla oppia hallitsemaan naista juuri siitä syystä.) Käsikirjassa siis myös kerrotaan, miten nainen palautetaan ruotuun ja altavastaavaksi jos ja kun se alkaa hyppiä silmille. Silloinhan - niin kuin kaikki tietävät - nainen vain testaa miestä, ja miehen tulee läpäistä testi niin kuin Mies. Jos nainen siis yrittää komennella miestä tai kalastella huomiota ja hyväksyntää sanomalla jotain harkitsematonta, joka loukkaa miestä tai hänen periaatteitaan, miehen täytyy tehdä naiselle selväksi (verbaalisesti), että se oli typerästi sanottu, eikä miehellä ole aikomustakaan tuhlata aikaansa kusipäihin. Tämän pitäisi saada nainen hämilleen ja huomaamaan typerät maneerinsa, tai sitten Pelimies jatkaa armotta matkaansa (palatakseen asiaan ehkä parin viikon päästä, sitten kun nainen on huomannut yhtäkkiä selittämättömästi kaipaavansa hänet tylysti "jättänyttä" Pelimiestä).

Tämäkin on minusta ihan ookoo. En tosin hyväksy pelimiesten käyttämää Turpa kii ämmä -retoriikkaa ja ylimielistä asennetta, enkä kaipaa mitään kieroutunutta isähahmoa antamaan piiskaa. Mutta minäkään en haluaisi, että kukaan läheiseni antaisi minun käyttäytyä ihmisten ilmoilla niin kuin idioottinarttu. Haluaisin, että he kysyisivät suoraan, että "Oletko tosiaan tuota mieltä?!" ja toivoisin, että minulla olisi uskallusta sanoa sama heille jos tarvetta olisi. Minä nimittäin inhoan itseäni sen jälkeen, kun olen tahallisesti tai tahattomasti loukannut toista ilman mitään syytä ja vielä enemmän, jos en alunperinkään ole edes omasta mielestäni ollut oikeassa. Silloin kun en itse ilmeisestikään siihen pysty, joku muu saisi muistuttaa minua siitä. Jos poikaystäväni tai läheiset ystäväni tai perheenjäsenet eivät saa minua kiinni teeskentelystä, niin kuka sitten? Saisinko edes itse? Enkä siis - korostettakoon nyt vielä - ole kenenkään itsetunnon murskaamisen kannalla, eikä tarkoitus ole mahdollisesti ennestäänkin epävarman henkilön kritisoiminen niin, että hän ei enää uskalla tuoda julki mitään mielipiteitään seurassa. En myöskään haluaisi miestä, joka tarkoituksella osoittelee puutteitani, koska seuraa jotain playahmasterplaniä ja haluaa saada minut tuntemaan itseni huonommaksi. Mutta tuo koko baariskene on joka tapauksessa sellainen henkinen prässi ihmislapselle, että siellä väkisinkin tuppaa joskus unohtamaan inhimillisyyden ja tulee silkkaa epävarmuuttaan ja heikkouttaan laukoneeksi sellaisia kommentteja, joita ei missään muussa tilanteessa suustaan päästäisi ja joiden takana ei todellisuudessa seiso. Ja silloin olisi hienoa, jos paikalla olisi selväjärkinen lähimmäinen, joka pelastaisi siitä suosta takaisin ihmiseksi, ennen kuin vajoaa kokonaan uppeluksiin eikä tunnista enää itseäänkään.

Tässä vaiheessa viittaan noihin PMMP:n biisin sanoihin: "Oletko jo tottunut kuoreen - sinua ei tunnista sieltä". Parisuhdedynamiikka on kummallinen asia. Ihan niin kuin ainoa tapa olla suhteessa olisi jatkuva julma valtataistelu. Ihan niin kuin kaksi ihmistä, joiden olisi tarkoitus rakastaa toisiaan, muuttuisivatkin aina toistensa seurassa sisäänpäin kääntyneiksi manipuloiviksi psykopaateiksi, joiden ainoa päämäärä on omista oikeuksistaan kiinni pitäminen toisen kustannuksella. Se kierre vain ruokkii itseään, jos jompi kumpi ei ymmärrä sitä katkaista. Harvoin rakastuminen tuo ihmisessä esille niitä parhaita luonteenpiirteitä ("OLKAA YKSIN JA JUOSKAA KARKUUN - RAKKAUS MURSKAA JA RAKKAUS TURTUU!"). Molemminpuolinen vilpittömyys ja nöyryys on harvinaista niin sodassa kuin rakkaudessakin. Vaikka onhan niitä onnistuneitakin parisuhteita, joissa yhdessä ollaan vahvempia ja parempia ihmisiä kuin yksin. Totta kai jokaisella on joskus huonoja päiviä ja joskus on heikko ja vihainen ja kaipaa tukea, mutta hyviin tapoihin kuuluu, ettei sitä kaikkea kaadeta toisen niskaan.

Ja tämän minä haluaisin sanoa kaikille niille poikaparoille, jotka kokevat tulleensa invalidisoiduiksi naissukupuolen toimesta: Ei me tytöt olla yhtään teitä viisaampia tai enemmän oikeassa. Eikä kaikki loukkaavat teot ja sanat ole loppuun asti harkittuja. Eikä se ole oikein. Ja teillä on täysi oikeus loukkaantua jos teitä tahallaan ja syyttä loukataan. Naiset on vähintään ihan yhtä hukassa itsetunto-ongelmien ja kaikkien sosiaalisten sääntöjen ja hierarkioiden ja parisuhde- ja deittailusääntöjen viidakossa kuin tekin. Ja silloin kun ihminen tuntee olonsa ahdistuneeksi, hän helposti turvautuu hyökkäykseen puolustuksenaan. Joillekin siitä tulee tapa: "Kipu ehkä tarttui sun jalkaan, jotenkin jäi kasvoihin kiinni -Mikä susta kiskoo sen irti, laitoshoito vai vitamiini? Mistä tässä selviydytään, mikä on mennyt vikaan, vittuiletko muille jakaaksesi - ilosanomaa?" Monella tytöllä on hirveitä komplekseja seurustelusta ja muusta säädöstä ja koko maailmasta ja minäkuva on silloin aika heikoilla kantimilla. He yrittävät epätoivoisesti pönkittää egoaan keinolla millä hyvänsä, vaikka se ei mitään autakaan.

It's a dog-eat-dog world out there. Joukossa on varmasti joitakin oikeasti häiriintyneitä paholaisnaisia, jotka pysyvät hengissä vain juomalla viattomien verta, mutta suurin osa ns. pissiksistä (en oikein osaa tätä sanaa käyttää luontevasti) on minun nähdäkseni ihan tavallisia tyttöjä, jotka ovat jossain elämänsä vaiheessa kokeneet jotain sellaista, joka on saanut heidät puolustautumaan koko maailmaa vastaan. En tiedä vaatiiko pississöityminen vielä jotain syntymälahjana saatua erityisen vilkasta temperemanttia ja terävyyttä, ehkä. Ja koska yleisesti on vallalla naisten vähän liian pitkälle joillakin osa-alueilla mennyt emansipaatio, tyttöjen mielivaltainen käytös hyväksytään, vaikka he vahingoittaisivatkin muita (muita tyttöjä, poikia, vanhempiaan, opettajiaan jne...) ja itseään siinä sivussa. Kukaan ei sano vastaan niin että se tosiaan menisi perille. Sitten on tietysti erikseen ne, jotka sokeasti ja kritiikittä elävät kertakäyttö- ja kerskakulutusmaailmassa ja soveltavat sitä myös ihmissuhteisiinsa: "Joka ikinen on ansainnut vieläkin parempaa ja suurempaa -Heti kun on jääty kiinni, on julma kiire vaihtaa... Epäiletkö milloinkaan - että et jaksaisikaan niellä enempää..." Eikä ikinä tosiaan tule mieleen, että vika saattaisi olla itsessä.

Minulla ei ole vähäisintäkään tarvetta puolustella vielä lisää tällaisten tyttölasten käyttäytymistä enkä ole myöskään pyytelemässä heidän puolestaan keneltäkään anteeksi. Minä ainakin olen jo melko pienestä asti pitänyt ensisijaisesti itseäni vastuussa tekemisistäni ja odotan yleensä samaa muilta. Minusta heitäkin pitää kohdella ihmisinä, ei siis minään pikkuhuorasaastana tai pyhinä marttyyriuhreina. He ovat nuoria keskeneräisiä ihmisiä, jotka elävät tässä ajassa ja tämän ajan tuotteina, tekevät erehdyksiä eivätkä välttämättä aina ole herkimmillään ja empaattisimmillaan seksiin liittyvissä vaikeissa kysymyksissä, varsinkaan silloin kun pelissä on paitsi oma myös jonkun toisen orastava seksuaalisuus. Tai ainakin pitäisi muistaa, että jossain siellä sen kovan vittuilevan kuoren alla voi olla piilossa arka pikkutyttö. Monikon toisen sijasta noissa kahdessa lauseessa olisi ehkä pitänyt olla monikon ensimmäinen muoto - me olemme kaikki vajavaisia keskeneräisiä ihmisiä.

Tasapainottomista naisista sujuvasti takaisin Pelimiehiin. En pidä siitä ylimielisestä asenteesta, jolla he naisiin aka kissoihin suhtautuvat. Heitä ei kiinnosta naisten ongelmat, tunteet ja ajatukset, heitä kiinnostaa vain tietää onko nainen ihastunut vai eikö nainen ole (vielä) ihastunut. Pelimies pelaa peliä ja tytöt on siinä pelinappuloita. Mutta kaikesta huolimatta heillä siis minunkin mielestäni on joitakin hyviä ideoita, eikä siinä ole mitään pahaa, että sanotaan miehelle että ole mies ja neuvotaan, miten heikkoa itsetuntoa saa kohotettua. Ja vielä selitetään päälle miksi naiset joskus käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät. Tavallaanhan he tekevät altruistista työtä jakaessaan naistietouttaan muille miehille, jotta muutkin saisivat naisia ja maailmassa olisi vähän enemmän rakkaustta. Huh. Pelimiehet ja minä eroamme linjauksissamme siinä, että kannattako näitä "totuuksia" lähteä soveltamaan käytännössä. Minusta ei. Minusta on ihan hyvä niin miesten kuin naistenkin tajuta, että jotkut ihmiset pelaavat kummallisia pelejä toisten kustannuksella ja olisi hyvä tunnistaa ne pelit ajoissa, ettei itse ole ihan vietävissä miten sattuu. Mutta ei ole itsensä kannalta järkevää hylätä kaikkia arvojaan ja syöksyä siihen samaan, minun mielestäni kieroutuneeseen ja kyyniseen, maailmaan mukaan, jossa pitää koko ajan olla askeleen tai pari edellä muita (Olet aina kakkonen - kuka jää, kuka jää - Katso ympärillesi: kuka jää, kuka jää).

Useimmat naiset osaavat tälläytyä niin, että mies ei voi olla kiinnittämättä huomiota ja tuntematta seksuaalista vetoa naista kohtaan, ja miehet (ainakin Miehen Käsikirja™:n avustuksella) osaavat painella niitä nappeja, joilla nainen kuin nainen saadaan ainakin hetkeksi kiinnittämään huomionsa mieheen ja ehkä jopa ihastumaan. Kuten edellä kerroin, minusta nämä perusmekanismit selittyvät jo ihan koulubiologialla. Ihminen on eläin, joka joskus osaa ajatella. Tähän ajattelemiseen pitäisi jokaisen koittaa panostaa. Ei haittaa, vaikka joskus ihan tosissaan miettisi elämän tarkoitusta ynnä muuta vähän abstraktimpaa kuin seuraava baari-ilta. Enkä minä sitä, voi baarissa olla hauskaa ja deittailukin (hyperkulunut Sex and the City -sana) on varmasti hauskaa silloin kun kaikki osapuolet tietävät missä mennään, mutta voisi joskus pysähtyä miettimään johtaako se mihinkään ja miten se vaikuttaa minuun ihmisenä. Sillä kaikki kokemukset ja ajatukset vaikuttavat jotenkin. Itsetutkiskelu tarkoittaa masturboinnin lisäksi sitä, että koitetaan todella selvittää edes ne omat motiivit, arvot ja periaatteet. On monta kysymystä mitä jokaisen sukupuolesta ja sosiaalisesta asemasta riippumatta olisi hyvä silloin tällöin itselleen esittää. Minä joskus mietin että mitä 4-vuotias minäni sanoisi jos näkisi tämän nykyisen minäni. Sillä voisi olla paljonkin asiaa.

Kaiken tämän lisäksi mietin vielä eilen illalla feminismiä ja sen olemusta. Minulle feminismin perusajatus on se, että kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita. Joku asiantuntija tietysti nyt vänkäisi vastaan ja sanoisi että se ei ole mikään feminismin määritelmä ja minä sanoisin että ei varmaan olekaan. Postmoderni feminismi on hyvin moniuloitteinen ja monimuotoinen aate. Ei ole enää mitään yhtä oikeaa feminismiä. Minä kai sitten olen sen vanhanaikaisen liberaalifeminismin kannattaja tai jtn. Minusta naisilla ei ole, eikä pitäisi olettaa olevankaan, mitään sellaisia kykyjä tai taitoja, joita miehillä ei jossain muodossa olisi (kuten se kuuluisa tunneäly). Ei voi myöskään olettaa, että naiset aina toimisivat moraalisesti oikein vain sen takia että ovat naisia, niin kuin jotkut tuntuvat ajattelevan, eikä naista siksi tulisi moraalittomuudesta tai epäonnistumisista tuomita sen raskaammin tai kevyemmin kuin miestäkään (se on sitä korottamalla alistamista). Viisauden, oikeudenmukaisuuden ja sisäisen rauhan saavuttaminen ei myöskään pitäisi olla naiselle sen suurempi ongelma kuin miehellekään. Ja tämä pätee totta kai myös toisin päin, mies ei ole naista huonompi sen takia, että on mies. Mies ja nainen ovat tietysti erilaisia ja käyttäytyvät eri tavalla, mutta minusta ei ole ollenkaan utopistinen ajatus, että he voisivat silti ymmärtää toisiaan ja eläytyä toistensa maailmaan.

Minä en hyväksy sellaista fundamentalismia tai vulgäärifeminismiä, joka sortuu miesvihaan. Vaikka naiset olisivatkin olleet alistettuina kauan ja ovat osittain vieläkin, ei ole mitään syytä kostaa sitä kenellekään. Tasa-arvon pitäisi riittää. Ja vielä nimenomaan niin, että sitä linjaa ei ylitetä missään kohtaa. Jokaisella on oikeus fyysiseen ja henkiseen koskemattomuuteen, eikä naisella ole oikeutta alistaa miestä sen enempää kuin miehellä on oikeutta alistaa naista. Minä en myöskään hyväksy sellaista holhoavaa feminismiä, jossa joku on tietävinään kaiken paremmin kuin muut. Eli joku sanoo millainen on oikeanlainen itsenäinen nainen ja arvostee ja luokittelee ja alistaa muita naisia sen perusteella. Se ei ole yhtään perinteisiä sukupuolirooleja parempi vaihtoehto. Aikuista tervettä ihmistä ei pitäisi minusta joutua suojelemaan itseltään. Vähiten hyväksyn sellaista feminismiä, jonka varjolla millään tavoin vahingoitetaan lapsia, tyttöjä tai poikia. Sitäkin kai tapahtuu.

Yleensäkin kaikkeen inhimilliseen kanssakäymiseen pitäisi sisältyä paljon enemmän suvaitsevaisuutta, vastuuta, lämpöä ja armeliaisuutta. Se nyt ei tietenkään ole mikään uusi ajatus, mutta se meinaa koko ajan hukkua tässä maailman melskeessä, kun kovat arvot jyllää ja pelurit kiitää radalla. Siksi minä halusin laittaa tuohon alkuun nuo laulunsanat. PMMP:llä on muitakin lämminhenkisiä ja inhimillisiä, mutta osuvia kappaleita, mutta niistä myöhemmin lisää. Olkaa yksin ja juoskaa karkuun kertoo minun mielestäni hyvin sattuvasti siitä, miten sekaisin ja solmuun ihminen (tässä tapauksessa nainen) voi mennä rakkausasioissaan ja itsensä kanssa. Ja miten vaikea sen sotkun keskellä on nähdä kokonaisuuksia tai tunnistaa syitä ja seurauksia. Keinot ovat väärät ja syyllisiä on helppo etsiä ulkopuolelta.