Koirapuistossa oli dobermanni, joka ulkoilutti kahta eläkeikäistä ihmistä, naista ja miestä. Oli kaunis päivä ja ihmiset olivat rentoja. Olivat koiratkin tosin, vaikka vähän pelkäsin, että kahdelle testosteronia huokuvalle uroolle tulisi pienessä puistossa sanomista, mutta nepä vain istuskelivat kohteliaan välinpitämättömästi toisiinsa suhtautuen. Ehkä nekin nauttivat hienosta päivästä. Tai sitten minun koira ymmärsi olla isottelematta. Dobermannin käpälätkin oli niin kuin leijonalla.

Nainen istui penkillä, mies poltteli tupakkaa portin pielessä. Mies oli koirien tiellä: minun koirani ei ensin nähnyt matonpesijöitä, vaan kurotteli päätään, muttei tehnyt elettäkään vaihtaakseen itse paikkaa ja sitten se vielä yskähti, ikään kuin sanoakseen että viitsisitkö siirtyä. Mies vitsaili, että ihme kun koirapuistossakin tupakoimista ei ole kielletty. Nainen oli samaa mieltä ja komensi miehen seisomaan kauemmas, ettei savu häiritse koiria. Mies kävi välillä ruokakaupassa ostamassa jotain pientä viikonlopuksi, ja kertoi ottaneensa vapauden ostaa jäätelöpuikon itselleen. Nainen huomautti, että koirallekin olisi voinut ostaa. Mies antoi vaihtorahat naiselle. Mies ehdotti, että he voisivat lähteä kotiin tekemään ruokaa ja tulla sitten takaisin pesemään mattoja. Naisen mielestä se oli ilmeisesti hyvä idea, mutta koira ei halunnut lähteä, joten kukaan ei lähtenyt pitkään aikaan.

Luonnollisesti kun kaksi suurin piirtein saman ikäistä ihmistä on yhdessä liikkeellä yhden koiran kanssa, sitä olettaa että he ovat pariskunta. He keskustelivat keskenään ystävällisen kärkevästi, nainen komenteli miestä, mutta mies ei näyttänyt siitä juuri häiriintyvän. Pariskunnat eivät yleensä keskustele tällä tavalla, eivät ainakaan vanhat pariskunnat. Ajattelin, että ehkä he ovatkin tuore pari, ja että jonkun ajan päästä miehestä tulee katkera eikä hän enää kerro vitsejä. Nyt hän on vielä niin rakastunut, ettei välitä, vaikka käsketään koirapuiston ulkopuolelle tupakalle tai muuten poljetaan hänen ihmisoikeuksiaan. Sitten ajattelin, että entä jos he ovatkin olleet jo kauan naimisissa... Miten he ovat pystyneet säilyttämään sen, mikä se sitten olikin. Joku sellainen rentous ja luottamus heistä kuitenkin välittyi.

Lopulta selvisi sivulauseesta, että nainen olikin miehen isosisko. Olisihan se pitänyt tietää, isosiskona, miten pikkuveljille puhutaan...

Erikoista, että vaikka sisarussuhde on yleensä ihmisen elämän pisin ihmissuhde, sille ei käy samalla tavalla kuin rakkaussuhteille monesti. Jotenkin minusta on ihan normaalia, että seitsemänkymppinen sisko voi olla yhtäaikaa holhoava ja toverillinen ja tasa-arvoinen ja oma itsensä, ja melkein samanikäinen pikkuveli voi yhtä lailla olla toverillinen ja alistuva ja tasa-arvoinen ja oma itsensä (ja ehkä ihan vähän holhoava, mutta ei liikaa). Sisarukselle voi kiukutella ja sitten olla taas niin kuin ei olisikaan. Arvojärjestys on niin kiveen kirjoitettu, ettei sitä tarvitse edes ajatella.

En ole kuollut, vaan töissä.

Mutta kuolemasta puheen ollen, isosetäni (? eli isäni setä) kuoli pari päivää sitten. Hän oli jo pitkään ollut huonossa kunnossa, joten tämä ei tullut varsinaisesti yllätyksenä.

Kuitenkin joku aika sitten törmäsin yllätyksekseni blogiin, jonka kirjoittajan tiesin kuolleeksi. Blogin viimeinen postaus oli sellainen, että siitä saattoi päätellä hänen tappaneen itsensä. Blogin lukijat eivät sitä tietenkään arvanneet, he toivottelivat hyvää jatkoa.