Kaksonen

Kuuntelen taas Scandinavian Music Groupia ja PMMP:tä ja kuvittelen pystyväni laulamaan mukana.


Katu päättyy aurinkoon

moni laulu kertoi rakkaudesta
mutta usein portaikossa
pysähdyin pimeässä
aina askeleen jäljessä

maa oli kylmä marraskuussa
se kiipesi kylkeä ylös silmiin
tarttui jalkoihin
silloin värit menivät helposti sekaisin

meri nousi ja laski
ja kuu näytti aikaa
tänään puisto humisi ensimmäistä kertaa
maa suli ja virtasi kyyneleinä
kiven koloista kaulalle

SMG

Mitenkä se olikaan, pitikö miehen vältellä viimeiseen asti sitoutumista ja naisen käyttää kaikki keinonsa saadakseen miehen sitoutettua itseensä? (Mitä jos onkin toisin päin?) Vai pitäisikö vain uskaltaa. Uskon, melkeinpä tiedän kuitenkin, että sitoutumiskammo on urbaani legenda. Ei sellaista olekaan, on vain vääriä ihmisiä. (Miksi sitten pitäisi uskaltaa?) Kukakohan on tuon termin alunperin keksinyt? Joku nainen varmasti. Millainen itsetunto pitää olla, että uskoo, että jos joku ei halua olla kanssaan, niin siinä toisessa täytyy olla joku vika, sillä on sitoutumiskammo. Vääristynyt varmaan kuitenkin, en tiedä kumpaan suuntaan.

Ota minusta puolet

voin jäädä tänne
en vaadi juuri mitään
minulle riittää kumarat puut
tien toisella puolella järvi
johon voi halutessaan hukuttautua

jos tahdot herätä
viereltäni joka aamu
antaa silkkejä ja suudelman

en pane vastaan
hymyilen huulillani
mutta silmilläni en
mutta silmilläni en

ota minusta puolet
kokonaista et saa
ota korvalehteni läpi kuultava valo
verisuonet kaulallani
lempeät sanani niskassasi
ota, mutta sydämeni jää

---

se jää
sydämeni jää

SMG

Onko väärin kokeilla ihmisiä? Sovittaa niitä, ehkä joku on sopivampi kuin toinen. Toivon, etten näyttele tunteitani, tai toivon oikeastaan, ettei sitä tulkita niin. Sovitus ei ole ihan helppoa, merkittävät asiat eivät paljastu ihan heti. Minun ei pitäisi kuvitella, että tunnen jonkun ensivaikutelman saatuani. En yleensä kuvittelekaan, silti yllätyn. Se on hyvä.

Mitä se ihmisten tunteilla leikkiminen on? Onko se sitä, että vaatii toiselta paljon, eikä anna kuitenkaan itsestään mitään? Ehkä minä olen sellainen. Olen erilainen muiden kanssa, aina, kuin silloin kun olen yksin. Ehkä se on tietoista, ehkä defenssi. Miksi minun pitäisi tuntea toinen ennen kuin voin ajatella kertovani hänelle mitään. Häilyn ja karkaan. Se on varmaan turhauttavaa. Tai en oikein tiedä, mitä pitäisi edes kertoa. Onko rehellisyyttä vielä se, että jättää mainitsematta muttei suoraan valehtele, voiko olla rehellisempi eleillä kuin sanoilla? Silmiin katsominen on vaikeaa, se kertoo epärehellisyydestä. Tai ainakin epäluottamuksesta. Miksen luottaisi?

Päässäni tiedän mitä pitäisi sanoa, mutta sanon kuitenkin jotain muuta. Toisaalta ajattelen, että riittää, että on hetkessä rehellinen ja suora, ei tarvitse ajatella tulevaisuutta, mutta kai se pitäisi kommunikoida toisellekin. Ettei tarvitse tehdä X saadakseen Z. Päätän asiat hetkessä, tilanteen mukaan, ja teen sen mukaan mikä tuntuu hyvältä. Vai onko tämäkin sitä karkaamista ja epärehellisyyttä. Varmaan annan ymmärtää liikoja, jos toinen ei tiedä.

Kiitos

Monta kertaa näin käy:
kaikki päälle ei näy.
Suutuit, kun et päässyt mun
suljettuihin huoneisiin,
tahdoit tietää, miksi aina
puuttui vielä palanen,
miksi harhailin ja väistin.
Voi, jos itsekin tietäisin.

Vaikka kaikki saa unohtua,
kiitos siitä, kun liiankin kauan jaksoit mua.
Huolit hulluuttas puolikkaan,
enempää en oo osannut koskaan antaakaan.

PMMP

Osaankohan ikinä. Mitä jos jään tähän rooliin jumiin. Näen jo mihin se johtaisi. Voin tietysti aliarvioida muita, ehkä hekään eivät ole täysin rehellisiä. Ehkä he ovatkin monimutkaisempia, melko varmasti he ovatkin.

Runoyllätys

Huomasin äsken, että Ultra Bran kappale Sinä päivänä kun synnyin, jonka sanat on totta kai Anni Sinnemäen kynästä, on mukaelma venäläisen, viime vuosisadalla eläneen runoilijattaren, Anna Ahmatovan runosta.

Anni Sinnemäen "sovitus":

Viikkoon en puhu kenenkään kanssa
viikkoon en puhu kenenkään kanssa
istun vain kivellä meren äärellä
iloitsen vihreistä hyrskyistä

Vuodet ovat vierineet ohitseni
mutta muistan niistä vain yhden kevään
sen miten kastanjat kukkivat
sinä päivänä kun synnyin

Muistan aivan selvästi tien ja aidan
muistan aivan selvästi tien ja aidan
kuinka pehmeästi kiedoit
kätesi ympärilleni

Vuodet ovat vierineet ohitseni
mutta muistan niistä vain yhden kevään
sen miten kastanjat kukkivat
sinä päivänä kun synnyin


Ja Anna Ahmatovan alkuperäinen runo:

Viikkoon en puhu kenenkään kanssa,
istun vain kivellä meren rannalla,
iloitsen vihreistä hyrskyistä,
suolaisista kuin kyyneleeni.
Vuodet ovat vierineet ohitseni,
mutta muistan niistä vain yhden kevään.
Yöt lämpenivät, lumi alkoi sulaa,
ja lähdin katsomaan kuuta.
Mäntyjen keksellä kohtasin miehen,
joka kysyi hiljaa: "Sinäkö se olet?
Kuin rakas sisar, jonka vuoksi
jo lapsena itkin ja iloitsin,
jota olen etsinyt kaikkialta?"
Minä vastasin muukalaiselle: "En!"
Mutta kun kuunvalo kirkasti hänet,
ojensin käteni,
ja hän lahjoitti salaisen sormuksen,
jotta varjeltuisin rakkaudelta.
Ja hän nimesi neljä paikkaa,
missä jälleen kohtaisimme:
meri, poukama, majakantorni
ja - tärkein kaikista - koiruoho...
Niin kuin elämä alkoi, päättyköön.
Olen puhunut kaiken minkä tiedän. Amen.

1916 Sevastopol

En pidä ihmisistä, joiden teksti mesessä vilisee hymiöitä ja muita härpäkkeitä niin, ettei siitä meinaa saada selvää. Lopettakaa se! Kirjottakaa normaalisti!

Koti-idylliä

Pikkusisko ja pikkuveli lähtivät juuri koteihinsa. Istun hämärässä olohuoneessa läppäri sylissä, taustalla soi leppoisia etelä-amerikkalaisia rytmejä. Lasissa on halpaa chileläistä valkoviiniä. Ikkunasta näkyy syksyisen auringonlaskun värjäämää taivasta ja koirat nukkuu jaloissa. Iso musta ja pieni ruskea vierekkäin identtisissä asennoissa, molemmat vasemmalla kyljellään pää etujalkojen päällä ja häntä samassa kulmassa. Katsoikohan pienempi isommalta mallia? Nyt iso koira huokaa ja painaa päänsä lämmittämään varpaitani, pikku koira vastaa unissaan "öm, öm..."

Kaikki on hyvin, paitsi etten osaa valita viinejä.

Koiria

En ole tänään juuri ajatellut mitään muuta. Olo ehkä muistuttaa etäisesti pikkulasten äitiä, sillä erotuksella että kumpikaan näistä huollettavista ei erityisemmin kilju. Mitä nyt pentu sylissään ollessaan ja tylsistyessään vinisee "Piip, iip, iih, mööh, möh, hmph...". Ja vanhempi koira on mustasukkainen tai huolestunut omasta asemastaan ja haluaisi koko ajan kiivetä syliin, mitä se ei juuri harrastanut aikaisemmin. Pienten lasten äidin elämää tämä muistuttaa sillä tavalla, että mekin nukutaan muutaman tunnin pätkissä ja minä ainakin olen ihan tokkurassa sen takia. Koirat sen sijaan vaikuttaa tyytyväisiltä tähän rytmiin. Pitää ennen pimeää mennä niiden kanssa hortoilemaan metsään, että nukkuisivat sitten yön kunnolla. Nyt vielä olen antanut itselleni luvan ulkoiluttaa niitä yhtä aikaa, vaikka pian täytyy ruveta huolehtimaan siitä, että molemmille riittää omaa aikaa. Pennusta saattaa muuten tulla koiran koira, eikä sitä silloin enempiä kiinnosta minun tekemiseni.

Kunhan tästä tokenen, alan taas ajatella ihmisjuttuja. Ei tästä ole kokonaan tulossa koirablogi...

Kotona taas

Nyt on uusi koira kotona, ja hyvin tuntuu rauhoittuneen nukkumaan. Laivamatkakin meni hyvin, pikkukoira oli reipas ja rauhallinen, eikä ihmetellyt oikein mitään. Iltapäivällä jätin sen kantokopassaan info-pisteeseen kun menin tax freehen ostamaan viinaksia. Kahden minuutin päästä kuulutettiin: "Henkilö, joka jätti koiranpennun infoon, ilmoittautukaa välittömästi info-pisteeseen!" Pentu oli alkanut kiljua eikä miehet saaneet sitä hiljaiseksi. Hiljeni kuitenkin heti kun koppa nostettiin ilmaan.

Nyt koirat nukkuu näennäisen sulassa sovussa keittiönpöydän alla. Vanhempi koira ei hirveäst nauti pikkupentujen seurasta, mutta näköjään on niin mustasukkainen huomiosta, että sietää sen epämukavuuden kunhan saa olla lähellä.

Hysteerinen aamu...

... ja mitä minä teen? Blogaan!

Tänään minun pitäisi lähteä Ruotsiin hakemaan koiranpentua. Yöllä tajusin että laivalippua ei ole maksettu enkä löydä Solo-tunnuksia. Onneksi serkku oli hereillä ja mesessä, ja suostui ystävällisesti hoitamaan laskun puolestani, koska tililleen oli juuri naksahtanut edellisen asunnon takuuvuokra. Silti pelkäsin koko yön, että Viking Line ei päästä minua laivaan, koska en maksanut maksua eräpäivään mennessä. Noh, asiakaspalvelu aukesi 7:30 (tai oikeammin 7:35, puolelta ei vielä vastattu), ja sieltä sanottiin että kyllä hytti on tallella vaikka maksua ei vielä näykään heillä, sen voi hoitaa lähtöselvityksessä. Huh huh.

Seuraava ongelma. Missä kaikki puhtaat vaatteet?! Pyykkiä pyörimään kello 7:40 lauantaiaamuna. Yläkerran naapurin muksut ainakin olivat jo hereillä siihen aikaan, joten tuskin yksi pyykkikone pahasti enempää häiritsee.

Kolmas asia. Mihin tuo vanhempi koira matkan ajaksi? Muistin jostain kumman syystä vanhan yläasteaikaisen kaverin, jonka kanssa juttelin sattumalta viime viikolla ja ongin hänen numeronsa toisen kaverin kautta ja laitoin tekstiviestillä sydäntäraastavan pyynnön, josko hän voisi hoitaa koiraa lauantaista sunnuntai-iltaan. Ihmeen kaupalla hänkin suostui mielellään auttamaan, vaikka olikin krapulasta käheä. Hurraa!

Nyt täytyisi vielä koittaa siivota, pestä lisää pyykkiä, tiskata, ostaa ruokaa, ostaa pari Hesaria pentua varten tai sitten käydä dyykkaamassa lehtiroskiksia, ostaa pennulle jonkin näköinen hihna ja panta, toimittaa koira hoitajalle ajoissa ja selviytyä sinne laivaan kaikkien tarvittavien esineiden ja paperien ja puhelinnumeroiden kanssa. 6 tuntia 45 minuuttia aikaa laivan lähtöön, lähtöselvityksessä pitäisi olla jo kuudelta. Huh huh.

Green Wing

Ei ehkä ihan parasta laatua oleva klippi, mutta sarja on ihan loistava! Harmi vaan, etten meinaa muistaa katsoa.

BB

Ai niin, luulen nähneeni BB:stä tutun Henrin kadulla! Ja minähän en katso Big Brotheria, mitä ny muutaman jakson silloin tällöin... Telkkarissa Henkka oli dorka, mutta kadulla vaikutti ihan normaalilta. Annan siis hälle täten anteeksi idioottimaisuuden kansallisessa televisiolähetyksessä. Katson noin kahden sekunnin mittaisen ohitustilanteen liikennevaloissa olevan tässä tapauksessa täysin riittävä henkilön persoonan ja mielenterveyden arvioimiseksi.

Hoh hoh hoh hoh hoo!

No niin, tämähän on vanha juttu eikä kukaan minua edes haastanut, mutta oli muka niin hauskoja juttuja minusta, että olkoon.

"...Molla on..." by Google :

Molla on varsinainen ruokavaras, eikä ihan täysin sisäsiisti, tosin nyt ollaan jo parempaan päin.

Molla on suloinen tyttölapsi joka hoitaa kaikkia meitä innolla ja rakkaudella, haluttiin tai ei...

Vessanpöntön kansi joudutaan pitämään meillä myös aina kiinni , koska Molla on humpsahtanut sinne jo ainakin kolme kertaa ja edelleen se taiteilee pöntön reunoilla jos se on jäänyt auki...

Syystä x Molla on kuitenkin keksinyt parempaa ajanvietettä kuin nukkuminen yksinoloajakseen, joten eilen sitten kaivoin lopulta näiden tilanteiden varaksi hankitun lapsiportin.

Molla on söötti, pienikokoinen, hyvän pesukarhun alku.

Molla on näyttelykehiin turhankin nöyrä, joten esiintyminen ei ole oikein se Mollan juttu.

Hoidettaessa Molla on suht kiltti. Maastossa Molla on tapansa mukaan reipas ja virkeä.

Molla on tosiaankin kiltti, kuin nukke, jota tekisi mieli halata pitkään ja hartaasti.

Tänään Molla on jo aikuinen naaras, mutta niin monella tapaa vielä meidän vauva.

Minusta Molla on ihan parin viikon sisällä muuttunut jotenkin erilaiseksi ...

Molla on harjatessa ja käsitellessä todella kiltti, ja se rakastaa huomiota, ja herkkuja :)

Molla on vihainen myös minulle, se ei anna edes koskea itseensä ja tänään hyökkäsi jalkaani tosi kipeästi kiinni, tällaista se ei koskaan tee..

Molla on ihan mahdoton!

Heh, Molla on vaipunut uneen ja haaveillut lääkäristä...

Serj Tankian

Saahan näin tehdä? Täältä lisää.