Taas kerran luin vanhat jutut ja kommentit läpi

Tuntuu kuin olisi avannut pitkän ajan jälkeen jonkin vanhan tutun kirjan, vaikka ei noista blogin aktiiviajoista niin kauan ole, eikä oikeastaan niin paljon ole muuttunut. Ja kuitenkin nuo ajat(ukset) tuntuvat aika kaukaisilta. Olen nykyisin 26-vuotias, pienen lapsen äiti ja yhden insinöörin avovaimo. Asun pienessä omakotitalossa, joka on kuitenkin kaksi kertaa edellisen kämpän kokoinen, meillä on oma tiskikone ja sauna. Rahatilanne ei ole muuttunut miksikään, enkä ole valmistunut. Koirat räyhää ohituksissa, vaikka ei pitänyt.

Blogin aktiivivaihe päättyi oikeastaan siihen, kun tapasin tämän nykyisen avomieheni, eli voisi kai sanoa siihen aikaan, kun reaalielämässä alkoi tapahtua jotakin. Jollain epämääräisellä tasolla pohdiskelin silloin sitä, että millä tavalla parisuhde määrittää ihmistä ja paljonko väliä sillä kumppanin ominaisuuksilla on suhteessa omiin ominaisuuksiin ja pyrkimyksiin (tai sanotaanko omiin heikkouksiin, vahvuuksiin ja ihanteisiin) ja onko väärin olla tai kuvitella olevansa erilainen sen mukaan kenen kanssa on. Ihan konkreettisella tasolla se tarkoittaisi sitä, että jos on sellainen ihminen kuin minä, onko minun parempi olla sanotaanko vaikka tekniikkaan suuntautuneen vai ehkä taiteisiin suuntautuneen ihmisen kanssa. Kumpi tahansa veisi minua pois älyllisen alisuoriutumisen mukavuusalueeltani, mutta tiedänkö kumpaan suuntaan haluaisin päästä tai haluanko ollenkaan päästä mihinkään. Tai onko parempi olla laiskan vai ahkeran ihmisen kanssa, ahkeruus ja aamulla herääminen olisi sellainen asia, joka olisi hyvä tarttua minuunkin, toisaalta se voisi pidemmän päälle käydä raskaaksi, kolmannelta kantilta, jos kumppani olisi laiska, joutuisin minä olemaan se aktivoiva ja nalkuttavakin sitten lopulta. Tai politiikan alueelta, olisiko hyvä löytää joku aktiivinen vai passiivinen, vasemmisto- vai oikeistolinjalta, konservatiivinen vai liberaali. Entä vaikkapa sosiaalisen elämän puolelta, olisiko parempi löytää joku joka on aktiivisesti mukana kaikenlaisissa riennoissa, vai joku joka viihtyy kotona. Ihminen joka tulee toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa, vai millainen.

Ei tällainen kumppanin ominaisuuksien mielikuvashoppailu millään tavalla alunperinkään ollut realistista, mutta jostain täytyy lähteä. Löysin sitten kaljupäisen insinöörin, joka harrastaa salilla käymistä ja maanpuolustusta, inhoaa RKP:tä ja Vihreitä ja Reilua kauppaa, kuuntelee Klamydiaa, rentoutuu kalsarikännäämällä, jolla on asperger-kirjon piirteitä, ja joka ei koskaan imuroi tai tiskaa astioita, joka nukkuu iltapäivään asti... Tämän jälkeen lopetin pohtimisen, millä tavalla kumppanin ominaisuudet muokkaa minun elämääni. Keskityin siihen, että olen edelleen oma itsellinen itseni, samoin kuin tuo ukkoni, minun ei tarvitse olla samaa mieltä tai selitellä puolisoni mielipiteitä seurassa, eikä minun elämäni suunta millään tavalla tarvitse muuttua sen mukaan, miten puolisoni on sattunut mihinkin asiaan suuntautumaan.

Pääsin taas takaisin!

Googlen ja Bloggerin systeemit aiheutti vähän päänvaivaa (taas), kun en meinannut muistaa millaisilla tunnuksilla pitäisi kirjautua sisään, jotta pääsen muokkaamaan Silkkaa Yksinkertaisuutta. Sama homma Blogilistan kanssa. Onnistuin kuitenkin lopulta pääsemään sisään molempiin, ja siitä olkoon nyt vaikka todisteena tämä kirjoitus!

Edellisestä postauksesta on taas vierähtänyt noin yhdeksän kuukautta, joitakin asioita on tapahtunut tänä aikana. Olen edelleen samassa opiskelupaikassa, minulla on edelleen samat koirat, mutta meidän porukka on muuttanut ikään kuin maalle, ei fyysisesti kovin kauaksi edellisestä asuinpaikasta, mutta henkisesti vähän kuin mökkikuntaan muutaman sillan taakse saaristoon. Ei lossimatkan taakse sentään. Olemme kotiutuneet hyvin, ja savinen peltokin on alkanut asettua nurmikoksi ahkeralla ajamisella. Olohuoneen ikkunasta on mukava katsella vihreitä peltoja ja metsiä, ja koiria on kiva kävelyttää meren rantaan syreenin tuoksuisia hiekkateitä pitkin. Rahat on tietysti aivan loppu, mutta mitäs tuosta.

Nyt kun sain taas blogikirjoittamisen pään auki, vetäydyn vielä hetkeksi pyörittelemään ajatuksia toisaalla, ja palaan ihan pian asiaan täällä. Kirjoitan pian, vaikkei olisi paljon asiaakaan, ehkä se siitä rutiinin myötä taas lähtee.