lauantai 27. toukokuuta 2006

Minä lähden Pohjois-Karjalaan

Dam-dididam-dididam-dididamdamdamdam-dam
Dam-dididam-dididam-dididamdamdamdam-dam

Mökki ja loma kutsuu, ainakin muutamaksi päiväksi. Itse asiassa neljän tunnin päästä pitäisi jo olla juna-asemalla, eikä mulla ole edes lippua. Enkä ole pakannut, tiskannut, siivonnut kämppää, kastellut kukkia (ai niin pitää istuttaa se yksi rehu isompaan ruukkuun..), siivonnut akvaariota, laittanut ruokaa, tyhjentänyt pesukonetta, enkä edes etsinyt matkalaukkua tai mitään vastaavaa kassia mihin tunkea vähän vaatteita ja koiralle paljon ruokaa. Ajattelin repäistä ja olla ostamatta lippua makuuvaunuun (yöjuna nääs). Jos koiran kanssa on liikenteessä, niin pitäisi kuitenkin ostaa sellanen yksityishytti ja sehän tietysti maksaa. Opiskelijaeduilla istumapaikka on niiin paljon halvempi, ja onhan se jännittävämpikin.

Matkustaminen on ihanaa. Mitä tuntemattomampi määränpää ja epämääräisempi matkasuunnitelma, sitä parempi. Taitaa olla jonkin näköinen elämänfilosofia tuo. Joka tapauksessa junamatkat on ihania. Juna-asemalla odotellessa minulla on aina sellainen kevyt ja optimistinen olo. Ja typerä virne naamalla. Joskus muutama vuosi sitten ajattelin (taisi olla Pasilan asemalla) että jos nyt kuolisin, kuolisin onnellisena. Ja junassa, ah junassa voi sitten rauhassa levittäytyä tavaroineen paikalleen, tehdä oman pesän ja sitten vain odottaa. Niin ja kuunnella musiikkia! Läppäri taitaa lähteä lomalle mukaan, vaikka nettiin ei pääsekään. Harmi, että kuulokkeet on häviksissä/rikki. Täytyy koittaa vielä tässä kaivella laatikoita, josko jostain löytyisi toiset. Vaikka mökillä mielellään kuuntelisi vaan Metsäradioita. Ai niin ja pitäisi ostaa cameraan battereita. Ne on ihan aina lopussa. Ja kavereitakin pitäisi vielä tulla kylään.

Kaapo-kani lähti eilen kotiinsa. Koira oli ihan musertunut. Se oli epäilemättä rakastunut siihen kaniin. Minä en ollut niinkään, vaikka ihan kiva kani se oli, ja sievä kuin mikä. Omistajansa toivat sangriaa tuliaisiksi. Ehkä tarjoan sitä tänä iltana kavereille.

Nyt pitää alkaa tehdä jotain. Palaan blogin pariin luultavasti joskus vajaan viikon päästä!

keskiviikko 24. toukokuuta 2006

Miksi Dorothy Wordsworth ei ole yhtä kuuluisa kuin hänen veljensä

"Kuljin yksinäisenä kun...
Ne ovat ylälaatikossa, William,
sukkiesi alla -
Kuljin yksinäisenä kuin -
Ei, ei siinä laatikossa, ylimmässä.
Vaelsin yksikseni -
No hyvä, käytä niitä, jotka löydät.
Ei, älä näe liikaa vaivaa, kultaseni,
minä tulen."

"Eräänä päivänä kuljeskelin
yksinäisenä kuin pilvi -
Pehmeäksi keitettyinä, kyllä, kultaseni,
Kuten ennenkin, kolme minuuttia -
Kuin pilvi, kun yllättäen -
Kuulehan, minä sanoin, että minä keitän sen,
Odota nyt hetki,
Hyvä on, minä tulen."

"Eräänä päivänä olin kävelyllä
Kun näin tämän kukkien paljouden -
- Se ei voi olla liian kova, keitin sitä kolme minuuttia.
- No, laita vähän voita siihen.
- Näin tämän narsissien kultaisen meren
Kun oli kävelyllä eräänä -"

"Oh, sinun siis tekee mieli lähteä kävelylle, William.
Hyvä on, minä tulen.
Se on hyllyllä. Hattusi alla.
Otan mukaan muistiinpanovälineeni, eikö niin,
Jos tahdot sanella jotakin."

Lynn Peters


Lynn Petersin näkemys kuuluisan runoilijan William Wordsworthin sisaresta Dorothystä oli minusta niin... hauska? Koskettava? Tuttu? Tarkkanäköinen? Omaperäinen? Ei sittenkään? Pakko oli joka tapauksessa jakaa se teidänkin kanssanne*. Ja tässä Williamin runo:


Vaelsin halki maisemain

Vaelsin halki maisemain
kuin pilvi yksin kulkien,
silmiini äkkiä kun sain
narsissiryhmän kultaisen.
Juurella puiden tuulisten
ne värisivät tanssien.

Kuin linnunrata helottaa
öin tähtiryhmin tuhansin,
niin reunustivat poukamaa
ne rivein päättymättömin:
vain vilkaisten jo tuhat näin
tanssissa lainehtivin päin.

Vesikin tanssi, kipunoi
iloa, vaikka vähempää:
vain ilon runoilijaan voi
tuo vilkas seura virittää.
Katsoin ja katsoin - mutta en
näyn merkitystä tiennyt sen.

Kun lepään mielin miettivin
tai tyhjin, nyt se leimahtaa
sisäiseen silmään, josta vain
ilonsa yksinolo saa;
ilolla täyttyy sydänkin
ja tanssii lailla narsissin.

William Wordsworth



*: toinen syy oli etten jaksa kirjoittaa muuta, enkä ole vieläkään saanut aikaiseksi.

Varmuutta ei ole

Varmuutta ei ole
olemassaolo ei ole olemassaoloa
kuolema?
biologinen kierto
varmuus?
valehtelemme sanoessamme
että meillä on varmuus
miten muuten voisimme elää
herätä päivittäin
aamun sarastaessa
suudella
nostaa pesästä pudonneet
höyhenettömät linnunpojat
katsella aurinkoon
siristää silmiämme
halkaista valkoisen valon kirjoksi

puhua sateenkaarien sateenkaaresta
elää
onko meillä varmuus vai eikö ole?
mikä on se mikä meillä on

Halina Poświatowska


tiistai 23. toukokuuta 2006

Hä?

Mitä tarkottaa haircut? Tai siis tiedän joo, haircut niin kuin tukanleikkaus, sellanen mitä kampaajat tekee, mutta mitä se tarkottaa blogissa? Hiusten halkomista?

maanantai 22. toukokuuta 2006

Paatosta

Tiedättekö, miten joskus veret seisauttavan silmänräpäyksen ajan luulee näkevänsä maailman selvemmin? Sen, miten pienestä kaikki on kiinni, miten asiat ja ihmiskohtalot liittyvät toisiinsa...

Pääsiäisen aikoihin tuli telkkarista sota-ajasta kertovia dokumentteja, mm. Elisenvaaran pommituksista. Katselin mustavalkoisia filminpätkiä, joissa evakot lähtivät kodeistaan, joissa junat kuljettivat siviilejä ja sotilaita paikasta A paikkaan B, joissa lentokoneet lensivät muodostelmissa ja sitten näytettiin tuhoutunutta asemaa ja listaa iskussa kuolleista. Lista oli pitkä. Dokumentti oli minusta ihan hyvä, sellainen koskettava muttei mitenkään erikoinen. Katsoin kuitenkin, samalla tavalla kuin dokumenttejä nyt katsotaan: kiinnostuneena mutta en kovin eläytyen.

Kävin äidin kanssa tässä joku aika sitten tervehtimässä ukkini veljeä (eli siis isäni setää). Hän alkoi (niin kuin aina) kertoa sodasta ja jonkun kylän piirityksestä (Grim, Krim..?) ja siitä miten hän ei vieläkään ymmärrä miten selvisi hengissä, kun niin moni kaatui aivan hänen vierestään. Saikin siitä sitten jonkun kunniaristin tai jonkun, en millään muista sitäkään tarkemmin. Puheeksi tuli myös ne pääsiäisen dokumentit, ja äiti sanoi ihan ohimennen äitinsä, siis minun mummini olleen siinä junassa, joka tuli viimeisenä Elisenvaaran asemalle ennen pommituksen alkamista. Mummini oli silloin kolmetoistavuotias, ja matkusti äitinsä kanssa. Juna oli hänen mukaansa ollut myöhässä seistyään jollain aikaisemmalla asemalla monta tuntia, ehkä yön ylikin. Mummin mielestä heidän junansa saapuminen asemalle laukaisi hyökkäyksen - hän uskoo venäläisten luulleen sitä joukkojenkuljetusjunaksi, vaikka siellä oli pelkkiä siviilejä (sotilaskuljetukset kuitenkin tulivat eri suunnasta kuin evakkojunat, joten tästä en olisi niinkään varma). Muistin samantien - se oli se veret pysäyttävä hetki - mummini joskus vuosia sitten kertoneen, miten evakkomatkan aikana heidän oli pitänyt lähteä junasta ja juosta koivumetsään ilmahyökkäystä pakoon. Ja miten kauhuissaan hän oli ollut. Ja miten taivaalta satoi metallia. Olin kuvitellut sen olleen ihan arkipäivää evakkojunien kanssa, että vähän väliä pysähdytään ja juostaan metsään... Mutta Elisenvaaran rautatieaseman pommitus oli kuitenkin Suomen tuhoisin yksittäinen ilmapommitus. Noin tuhannesta asemalla olleesta ihmisestä kuoli ainakin 134, tarkkaa lukua ei varmaankaan koskaan saada selville. Haavoittuneita suurin piirtein saman verran. Ja koko isku kesti vain vartin. Venäläisiä koneita oli kolme laivuetta, kolme pommitusaaltoa. Ilmatorjuntaa ei juuri ollut. Eivätkä junissa olleet ihmiset päässeet juuri ratapihaa kauemmas.

Samana päivänä, 20.6. 1944, Suomi menetti Viipurin. Ja ukkini veli kertoi, miten oli ollut kello 16:45 Viipurin edustalla veneessä ja nähnyt kun Suomen lippu laskettiin ja Neuvostoliiton lippu nostettiin tilalle.

Kyllä meni kylmät väreet selkää pitkin kun tajusin, miten erilaista kaikki voisi nyt olla. Ukkini veli ei kuollut sodassa, kuten ei myöskään ukkini, eikä toinen mummini, joka oli lotta. Mummini ei kuollut Elisenvaaralla, eikä jäänyt orvoksi, ei "edes" loukkaantunut. Jos heidän junansa olisi ollut ajoissa, he olisivat ehkä selvinneet siitä läpi ennen pommituksen alkamista. Joka tapauksessa kaikki he selvisivät. Ja minä synnyin aika tarkkaan 41 vuotta myöhemmin. Ja niin sitä vaan ottaa elämänsä niin itsestään selvänä, että vuonna 2006 katsoo televisiosta dokumenttia siitä mitä omat sukulaiset ovat kokeneet, tietämättä ja uskomatta, että se liittyisi jotenkin myös minuun. Ja miten hyvä on joskus kokea tällaisia hetkiä, mutta onneksi niitä ei kovin usein tule.

sunnuntai 21. toukokuuta 2006

Dialogi jatkuu

Mikko taas kirjoitti mielenkiintoisen kommentin. En tiedä psykologiasta paljon mitään, joten jätän suosiolla tämän suppressio/repressio-kysymyksen tältä osin rauhaan. Luulen kuitenkin ymmärtäväni mitä tarkoitat tuolla "hakusanojen" sekoittamisella. Minä uskoisin, että kyse olisi ennemmin siitä, että muistista löytyy (vaikka sitten sen seksi-hakusanan alta) kaksi eri lokeroa pettämiselle, se ensimmäinen ja helposti löytyvä, josta löytyy kaikki ne tuttavapiiristä ja kulttuurista kerätyt pettämiseen liittyvät tapahtumat, tunteet, asenteet, oletukset ja sitten se toinen lokero, johon on säilötty se oma pettämiskerta ja siihen liittyvät tapahtumat, jotka kyllä liittyvät myös siihen varsinaiseenkin pettämisen määritelmään, mutta kuitenkin koetaan jotenkin erilliseksi ja poikkeukselliseksi tapahtumaksi. Tyyliin "1. Pettäminen (yleinen)" ja "2. Pettäminen (henkilökohtainen)". Sitten kun kysytään pettämisestä, on helppoa puhua vain siitä ensimmäisen lokeron pettämisestä, ja "unohtaa" mainita siitä toisesta. Onkohan tässä taas mitään järkeä. Ei pitäisi puuttua psykologiaan kun ei siitä kerran mitään ymmärrä...

Tuo oli hyvä pointti, että henkisellä ja fyysisellä pettämisellä on evoluution kautta erilaisia merkityksiä miehille ja naisille. Vaikka kumpaakaan ei hyväksyisi, toinen varmaan tuntuu pahemmalta ja satuttaa vielä vähän syvemmältä. Toisaalta, voisi kuvitella että kun ehkäisyn käyttö on niin yleistä, fyysinenkin pettäminen olisi muuttunut entistä "henkisemmäksi" niin miehillä kuin naisilla. Käytännössä henkistä ja fyysistä pettämistä on muutenkin vaikea erottaa toisistaan. Toisesta haaveileminen voi pysyä haaveen tasolla vain olosuhteiden pakosta (ei ole rohkeutta tehdä aloitetta tai haaveiden kohde ei vastaa tunteisiin), ja seeksi ilman mitään tunnetta taitaa olla aika harvinainen ilmiö. En millään löydä nyt yhtä artikkelia, jossa esitettiin, että seksiaddiktit saattaisivatkin olla riippuvaisia siitä ihastumisen huumaavasta tunteesta, eivätkä niinkään seksistä. No jaa, kun en löydä lähdettä, en pysty tuota paremmin perustelemaan. Tässä oli kuitenkin yksi toinenkin artikkeli siitä rakastumisen huumasta.

[Kaikesta huolimatta anonyymi ja turhanpäiväinen gallup molemmille tämän blogin lukijoille: Jos partnerisi kertoisi pettäneensä sinua, kumman kaltainen mielikuva tulisi ensimmäisenä mieleesi; hän sängyssä jonkun toisen kanssa vai hän umpirakastuneena pitämässä toista kädestä ja hukkumassa tämän silmiin? Entä jos itse koitat pysyä uskollisena, kumpaa tilannetta pitäisit hälyyttävämpänä: sitä, että vaikka yksin baarissa ollessasi huomaat kiihottuvasi vieraista ihmisistä ja haaveilevasi jonkun mukaan lähtemisestä, vai sitä että alat pitää vaikkapa työkaveria yhtäkkiä uskomattoman kiinnostavana ja kiehtovana ihmisenä, etkä meinaa saada häntä mielestäsi edes kotona? Kumpi on todennäköisempi tilanne?]

Tuosta vieraan miehen jälkeläisten tappamisesta vielä. Sen motiivinahan kaikilla lajeilla on vähentää kilpailua ja parantaa omien jälkeläisten asemaa (sen lisäksi, että imettämisen loppuminen mahdollistaa naaraan hedelmöittymisen). Luulisi, että tuollainen käyttäytyminen olisi karsiutunut viimeistään siinä vaiheessa, kun ihmiset alkoivat asua suuremmissa yhteisöissä, joissa kaikki eivät enää tunteneet toisiaan eivätkä ainakaan olleet sukulaisia. Ihmisten reviirit menivät lomittain, lapset leikkivät keskenään ja varmaan kaukanakin vanhemmistaan. Yhteiselämä ei onnistuisi, jos joku hullu tappaisi kaikki muut paitsi omat lapsensa. Toisaalta, ihmisyhteisöt ovat rakentuneet perheyhteisöistä. Perheyhteisössä ei ole tapana eikä järkevää tappaa sukulaisten lapsia. Yhteisöjen laajetessa sukulaisuuden rinnalle tuli muita yhdistäviä siteitä, ja ulkopuolisen määritelmä muuttui. Muukalaisvihahan ei ole hävinnyt maailmasta, ja joskus se purkautuu lapsiinkin. Yksinäisestä lapsesta on kuitenkin usein vaikeaa tietää, mihin yhteisöön hän kuuluu. Siksi ehkä evoluutionkin kannalta on ollut järkevää suhtautua vähintään neutraalisti tuntemattomiinkin kakaroihin. Tuntemattomiin aikuisiin on perusteltua suhtautua epäluuloisemmin ja jopa vihamielisesti. Ja kun ne lasten ominaisuudet, jotka vaikuttavat hellyyttävästi aikuisiin, ovat vielä niin universaaleja: iso pää, lyhyet raajat, pullea vartalo, isot silmät... ja vielä se tuoksu, josta tuolla aiemmin olikin puhetta. Minusta ihminen sukupuolesta riippumatta on enemminkin ohjelmoitu hoivaamaan kaikkia lapsia kuin vahingoittamaan niitä.

Muistui tuosta Mikon keräilijä-metsästäjä-yksinkertaistuksen kyseenalaistamisesta ja kaikesta tästä vauvajutusta mieleen vielä tällainen artikkeli (nämä tieteen popularisoinnit on mukavia, kun ei tarvitse selvitellä itse taustoja). Siinä kerrotaan mm. miten isyys vaikuttaa mieheen ja millaisia hormonaalisia muutoksia se aiheuttaa. Asiat eivät tosiaan ole niin yksinkertaisia, että olisi mahdollista vetää mitään kovin selkeitä rajoja miesten ja naisten maailmojen välille, tyyliin väkivaltainen metsästäjä ja hoivaava pesänrakentaja.

lauantai 20. toukokuuta 2006

Viisuja odotellessa

Tänään kirjauduin Last FM:n jäseneksi, aikaisemmin olen kuunnellut vain yksittäisiä kappaleita. Hienoja nämä nettiradiosydeemit, joissa saa itse valita millasta musiikkia haluaa kuunnella. Ideana yleensä on, että nimetään joku artisti tai kappale josta pitää, ja ohjelma sitten etsii ja soittaa enemmän tai vähemmän samantyylisiä kipaleita. Jos käy hyvä tuuri, löytää uusia kiinnostavia bändejä, huonommalla tuurilla ohjelma soittaa ihan jotain muuta kuin mitä itse haluaisi kuunnella. Yleensä radiota voi ohjailla lisää valitsemalla omia suosikkeja (tai inhokkeja), jotka sitten pyörivät vähän useammin (tai eivät ollenkaan). Suosikkeja valitsemalla pystyy vielä käsittääkseni vaikuttamaan siihen mitä muita kappaleita ohjelma tarjoaa.

Meteli.net on tietysti yksi kotimainen ja ihan ookoo, mutta ainakin minä alan siihen kyllästyä, kun tuntuu ettei se soita muuta kuin niitä samoja "omia suosikkeja" sitten kun on muutaman sellaisen ehtinyt valita. Ulkomainen Pandora.com on mielenkiintoisempi, koska siellä on niin laaja valikoima bändejä ja biisejä. Sitten on ainakin Virgin Radio (live from London), jossa voi valita haluamansa radioaseman tyyliin classic rock tai indie (taijotain, viime kerrasta on jo vähän aikaa...).

Lääst äfämmään olen ainakin toistaiseksi oikein tyytyväinen. Esimerkiksi hakusanalla Mew se soittaa vaikka mitä ja kaikenlaista, jännä juttu (tai ei ehkä sittenkään) että iso osa niistä jo löytyy koneelta. Tuli sellainen globaalin kodikas tunne. Niin sitä maailma vaan pienenee.

Kaneja ja lehtisilppua

Taas on sellanen päivä, että pitäis kaikenlaista tehdä. Siivota lähinnä.

Heräsin siihen, kun koira harkitsi matolle oksentamista. Jännä juttu miten nopeasti sitä pääsee ylös silloin kun on pakko... Ei se sitten oksentanutkaan, varmaan on vaan oppinut että emäntään saa aamuisin parhaiten liikettä uhkailemalla. Toinen hyvä keino on kantaa eteisen irtaimisto esine kerrallaan sänkyyn: kengät, lehdet, laukut, avaimet... Yleensä otan vastaan kaikki lahjat, ja annan osan takaisin revittäväksi. Kaikki mainokset ja ilmaisjakelut ainakin saa repiä. Lattia onkin sitten sen näköinen, että täällä asuu tarmokas nelijalkainen silppuri. Tietenkään koira ei erota tärkeitä papereita roskasta, sillä kaikki mikä on lattialla, on tarkoitettu tuhottavaksi. Äskenkin pelastin sen käsittelystä yhden aminohappomonisteen, lysiini näyttää olevan mennyttä. Jos vaikka oppisin pitämään omat paperit erossa koiran papereista.

Täällä vaikuttaa muuten nyt toinenkin sotkeva eläin. Kaapo-kanin (nimi muutettu) omistajat on lomalla, joten Kaapo tuli tänne väliaikaismajoitukseen. Kaapo oli aluksi hirvittävän arka ja muutosta järkyttynyt, mutta on nyt jo vähän rauhottunut. Asiaa auttaa se, että menen sen alueelle aina ja vain ruokalahjusten kanssa. Nykyään saan jo silittää sitä otsasta silloin kun se syö. Kaapo ei enää pelkää koiraakaan, joka tosin pysyy tiukasti kanin huoneen kynnyksen takana tarkkailemassa tilannetta. En uskalla päästää niitä tekemään lähempää tuttavuutta, kun ei ole oma kani. Ettei käy huonosti. Mahtaisivatkohan omistajat huomata, jos lomareissulta palatessa Pikku-Kaapon häkissä nököttäisikin Kaapo Kakkonen...

perjantai 19. toukokuuta 2006

Valehtelusta

Mistä tietää että on krapula? Siitä kun herätessä ensimmäinen ajatus on kahden litran pullo Liidelin mineralvattenia...

Alan ehkä saada kiinni tästä Mikon ajatusleikistä. Valehteleminen ON paljon helpompaa jos itse uskoo tarinaansa. Minun on vaikea uskoa, että tässä Mikon käyttämässä esimerkissä (jossa naisten ilmoittamien seksikumppanien määrä nousi huomattavasti, kun he luulivat olevansa kytkettynä valheenpaljastuskoneeseen) olisi kyse tiedostamattomasta valehtelemisesta. Jos olisi, miksi naiset olisivat muuttaneet tarinaansa? Totta kai kipeitä asioita voi sulkea mielestään, mutta jos ne kuitenkin "yhtäkkiä" muistuvat mieleen valheenpaljastuskoneeseen kytkettäessä, ei niitä silloin ole täydellisesti haudattu, ja ko. henkilö tiedostaa valehtelevansa. Lukion psykologian kurssista on vähän liian pitkä aika, mikä olikaan defense mechanism suomeksi?

"Suppression: Conscious exclusion of unacceptable desires, thoughts, or memories from the mind. Repression: The unconscious exclusion of painful impulses, desires, or fears from the conscious mind."

Mitä termejä näistä käytetään suomeksi? (Tämä on nyt kyllä kyökkipsykologiaa puhtaimmillaan, mutta menköön.. Suppression tärkein käytännön ero repressioon on se, että sitä voidaan järjellä manipuloida. Repression ollessa kyseessä eivät asiantuntijatkaan ole varmoja siitä, ovatko kaikki "uudelleen mieleen palanneet" muistot todellisia.)

Jännä juttu tosiaan on se, että miksi valehtelemista on niin vaikea tunnistaa (joissakin tapauksissa)? Tai siis ymmärrän sen, että sellainen henkilö, joka pystyy kätkemään valehtelemisen (hallitsee puheen ja eleet ja uskoo itsekin ainakin osittain valheeseensa) on edullisessa asemassa muihin nähden. Mutta eikö evoluution hengen mukaisesti olisi pitänyt muodostua joku vastareaktio tai -ominaisuus, joka auttaisi muita siitä huolimatta tunnistamaan valehtelijan? Vai ollaanko jo niin pitkällä "kehityksessä", että vaikka kömpelöimmistä valheista jää auttamatta kiinni, taitavampi valehtelija vain on niin hyvä, etteivät ihmissilmä ja -aivot ehdi erottaa merkkejä valehtelusta?

Toisaalta, saavuttaako valheita uskomalla ehkä joitain etuja? Ihmisethän valehtelevat ihan päivittäisessä elämässäänkin, aivan arkipäiväisistä asioista. Luultavasti ne ihmiset, jotka ovat reagoineet valheisiin liian kärkkäästi, ovat jääneet sosiaalisen yhteisön ulkopuolella ja/tai kokeneet väkivaltaisen ja ennenaikaisen kuoleman. Ja ehkei sellainen ihminen, joka on tuntenut huonoa omaatuntoa jokaisesta valheestaan, ole kyennyt kilpailemaan muiden vähemmän vilpittömien kanssa. Tällainen aspekti jarruttaisi "valheentunnistamistaitojen" yleistymistä ja edistäisi noiden suojamekanismien kehittymistä. Jos uskoo itse omiin valheisiinsa, ne ovat omalta kannalta käytännössä totta, eikä niistä silloin tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa ja toisaalta, jos ei jää märehtimään toisten valheita, säästyy energiaa tärkeämpiin asioihin ja tuttavuussuhde säilyy ennallaan (esimerkiksi "onks sulla uus kampaus? sopii siis tosi hyvin sulle!", "kiitti, mä halusin kyl tollasta värii ku sulla, mut tuli vähän erilainen", "hei mut ei sitä ees huomaa, näyttää tosi hyvältä!"). Usein hyvänpäiväntuttavuus ei ole sen arvoinen, että kannattaisi uhrata hirveästi voimia täydelliselle rehellisyydelle. Jonkun läheisemmän ystävän lähettäisi takaisin kampaajalle ja neuvoisi vaatimaan samaan hintaan uuden leikkauksen ja värin. Ehkä jopa lainaisi paperipussia päähän vedettäväksi kunnes tilanne on korjattu. Tuttavuussuhteissa on eri motiivit.

Entä sitten vakavammat asiat? Esimerkiksi sellaiset tilanteet, joissa yhteisön johtaja valehtelee alaisilleen ja saa nämä toimimaan tietyllä tavalla, vaikka se ei loppujen lopuksi olisikaan alaisten kannalta edullisin vaihtoehto (valitse vapaasti joku yksityiskohtaisempi esimerkki historiasta). Mitä etua silloin on valheen uskomisesta? Ainakin uskomalla johtajaa pysyy mukana yhteisössä. Valtaapitävien vastustaminen on riskialtista: sillä voi saavuttaa suuria etuja, mutta usein vain menettää henkensä. Lisäksi on useita tilanteita (taas joku vapaavalintainen esimerkki historiasta), joissa johtajaa tosiaan kannattaa totella sokeasti, vaikkei hän kertoisikaan koko totuutta. Armeijakin varmaan toimisi demokraattisesti, jos äänestämällä päästäisiin parhaisiin tuloksiin.

Ja mitä tähän kumppanin pettämiseen tulee, on selvää, että totuuden "kaunistelu" toimii. Pettämisen tunnustaminen melko varmasti johtaa suhteen päättymiseen, ja jos on hyvät mahdollisuudet päästä kuin koira veräjästä valehtelemalla, niin miksikäs ei. Valheen paljastuminen luultavasti johtaisi samaan lopputulokseen kuin tunnustaminenkin. Asian kätkeminen itseltään tekee valehtelemisen helpommaksi, mutta ennen kaikkea poistaa ristiriidan oman moraalin ja tekojen välillä. Petetty osapuolikin usein valitsee asian kieltämisen, koska ei halua käsitellä sitä kaikkea, mihin tosiseikkojen tunnustaminen johtaisi. [Seksikumppaneiden määrän pyöristäminen alaspäin ei kerro automaattisesti pettämisestä. Sosiaalinen normi on, että naisella on vähemmän seksipartnereita kuin miehellä. Tämä liittyy varmasti siihen, minkä tuossa aiemassa postauksessa ohimennen mainitsinkin, että ihmiskunnan historiassa "haaremit" ovat olleet yleisiä. Isiä on ollut vähemmän kuin äitejä. Yhdellä miehellä monta naista + yhdellä naisella vain yksi mies = usealla miehellä ei yhtään naista (= ATM:syyden historiallinen peruste :D). Tietenkään en ole väittämässä etteivätkö naiset pettäisi miehiä, ja etteikö se saattaisi hyvinkin johtaa repressioon, eli asian alitajuiseen kieltämiseen, mutta silloin mikään valheenpaljastuskoneen pelko ei kyllä riittäisi sen muiston esillekaivamiseen. Vaikka kumppaneita olisi ollut muutama enemmän kuin haluaisi uskoa, se ei minusta ole riittävän järkyttävää asian täydelliseen kieltämiseen, jota tapahtuu vaikka pedofilian uhreille. Se, että on mahdollista kuitenkin antaa tarvittaessa joku totuudenmukainen luku, viittaisi minusta suppressioon eli tiedostettuun toimintaan.]

On siis todellakin saavutettavissa etuja sillä, että ei huomioi valehtelemista, uskoo valheisiin ja muuttaa omaa ajattelua niiden mukaiseksi. Eli toisin sanoen keskimääräisesti yksilö hyötyy siitä, että on manipuloitavissa ja myös manipuloi itseään. Rajansa tietysti kaikella.

Mutta ei kyynistytä.

torstai 18. toukokuuta 2006

Kärsimättömänä kirjoitettua

Tekisi mieli jatkaa taas tästä samasta aiheesta, siitä miksi rakastumisen tunne säilyy vain muutamista kuukausista muutamiin vuosiin, miksi "yksiavioisessa" suhteessa elävälle vaikuttaisi olevan paras strategia pitää kumppani mahdollisimman uskollisena ja itse pettää niin paljon kun ehtii, miksi naiset tekevät eniten syrjähyppyjä juuri ovulaation aikaan, miksi naisen ovulaatio ei näy päälle päin niin kuin monilla muilla eläimillä, miksi sperma säilyy elossa viitisen päivää, miksi sitä on niin paljon jos kuitenkin tarvitaan vain yksi siittiö per munasolu, mitä hyötyä on naisen orgasmista, miksi koolla selvästikin on väliä, miksi nuorilla miehillä ennenaikainen ejakulaatio on niin yleistä, mikä on major histocompatibility complex ja mitä vaikutusta sillä on mihinkään, mitä on feromonit, miksi on loogista, että mies ottaa elämässään naista enemmän riskejä, miksi arvioidaan että ihmiskunnan historiassa äitejä on ollut puolet enemmän kuin isiä, mitä eroja on lyhyillä ja pitkillä suhteilla, miksi vaikuttaa olevan tärkeää että nainen on nuori ja mies rikas, miksi yleensäkin on kaksi eri sukupuolta ja miksi ne toisaalta ovat niin erilaiset, mutta kuitenkaan esimerkiksi aivoista ei ole löydetty mitään selvää vedenjakajaa sukupuolten välille... Ja miten nämä kaikki liittyvät toisiinsa. Ja mikä on biologiaa ja mikä kulttuuria ja onko sillä mitään väliä. Ja vaikuttaako tämä väistämättä ja aina ihmisen käyttäytymiseen ja onko silläkään mitään väliä vaikka vaikuttaisikin. Pitäisikö "luonnollista" käyttäytymistä koittaa välttää? Mikä on elämän tarkoitus?

Mikko, tarkoittaako kaksoisstrategia sitä, että toisaalta ollaan yksiavioisia, toisaalta taas ei? Voisiko sellainen geneettinen ominaisuus, joka estäisi tämän tajuamista, todella olla olemassa. Vai tarkoititko ehkä, että olisi sellainen geeni, joka estäisi tämän tajuamista nimen omaan omassa käyttäytymisessä? Millä perustein se geeni olisi yleistynyt populaatiossa? Mikä sen funktio olisi? Ehkä se estäisi ihmistä miettimästä liikaa ja tekisi helpoksi vain toteuttaa vaistojaan... Ilman sitä geeniä olevat murehtisivat moraalia ja pysyisivät uskollisena tai ehkä jopa yksin koko ikänsä. Moraalittomuuden geeni. Sen pitäisi sitten olla aika nuori mutaatio, jos tosiaan yksiavioisuus (ja moraali) olisi yleistynyt vasta modernien yhteiskuntien muodostumisen myötä. Tai sitten se olisi roikkunut mukana maailman alkuhämäristä asti, mutta vasta viimeisien vuosituhansien aikana saanut selvän kilpailuedun.

Mikä olisi sen vastine kulttuurin (ei ehkä oikea sana tähän) puolella? Kaksinaismoraali ehkä? Valehtelu? Pieni lapsihan ei osaa valehdella, eikä ymmärrä, että hänellä voi olla tietoa, jota muilla ihmisillä ei ole. Geenit epäilemättä tarjoavat mahdollisuuden valehteluun ja sen ymmärtämiseen, mutta eikö se ole se yhteisössä eläminen, joka opettaa että valehtelusta voi olla hyötyä? Jossain sanottiin, että viisivuotiaista lapsista puolet valehtelevat. En tiedä sitten tarkoittaako se, että viisivuotiaista puolet valehtelevat tarkoitushakuisesti vai että viisivuotiaista kerta kaikkiaan vain puolet osaa valehdella. Joka tapauksessa minusta tuntuisi siltä, että valehtelu on kulttuurievoluution tuote. Toisaalta on esimerkkejä eläinten, etenkin ihmisapinoiden, käyttämistä suunnitelmallisista hämäysyrityksistä hyötymistarkoituksessa, eli valehtelusta. Kulttuurievoluutiota voi kyllä tapahtua myös muilla kuin ihmisillä.

Valehtelu ja totuuden vääristeleminenhän on enemmänkin sääntö kuin poikkeus ihmiskunnassa. Selvästi siis tehokas strategia elämässä ja etenkin parisuhteissa. Tai oikeastaan koska uskollisuuden vaatimus on niin yleinen standardi parisuhteissa ja kun kuitenkin omien geenien yleistymisen kannalta oleellista olisi nimenomaan olla uskoton, tässä ristiriidassa parhaiten selviävät ne, jotka pystyvät valehtelemaan ja pitämään kumppaninsa siinä uskossa, että on itsekin uskollinen ja saavat vielä vakuutettua tämänkin pysymään uskollisena. Valehtelun yleistymistä tukee sekä luonnon- että sukupuolivalinta, ja se luultavasti on yleistynyt sekä bioloisen evoluution, että kulttuurievoluution kautta.

Valehtelu ei ole silti vastaus kysymykseen, onko olemassa sellainen ominaisuus, joka aiheuttaa mm. sen ettei kyseisen ominaisuuden kantaja tajua sen olemassa oloa. Moraalittomuus ja itsensä hämääminen olisivat yhdessä sellaisia ominaisuuksia. Käyttäytyisi moraalittomasti, mutta kuitenkin tiedostaisi moraalin olemassa olon, jotta saisi uskoteltua itselleen ettei tosiasiassa tee mitään väärin ja jotta pystyisi myös peittämään käyttäytymistään muilta. Äh. En tiedä.

keskiviikko 17. toukokuuta 2006

Tuskaa

Huomasinpa miten sisäinen luonnontieteilijäni pääsi haukkaamaan happea ja villiintyi. Kun tarkoitus oli olla humaani ja avoin, aloinkin puhua simpansseista ja päädyin tällaiseen lauseeseen: "naiset haluavat lasten siittäjäksi sen voitokkaan uroksen, mutta isäksi miehen jolla on muita ominaisuuksia."

Ei näin.

Ei ollut tarkoitukseni yleistää eikä yksinkertaistaa näin rankasti mitään.

tiistai 16. toukokuuta 2006

Axolotl

Vieläköhän sitä ehtis kaupungille ennen neljää..? Voishan sitä koittaa. Ostaisin levyjä (jee) ja akvaariojuttuja. Mulla on siis akvaariokin, ja se on ihan kiva harrastus/lemmikki/sisustuselementti/meditaatioväline nyt kun sain sen kunnostettua. Sinne pitäis saada (oransseja) kaloja, ja ehkä pari kasviakin lisää. Olen tässä tutkinut netistä hienoja makean veden akvaarioita, ja helpoin keino saada akvaario näyttämään mielenkiintoisemmalta taitaa olla erityyppisten, -kokoisten ja -väristen kasvien sommitteleminen jotenkin nätisti. Ja valinnan varaahan niissä akvaariokasveissa riittää...

Tällanen peto sinne pitäisi kyllä ehdottomasti saada :)!

maanantai 15. toukokuuta 2006

Vakavia asioita: Väkivaltaa ja biologiaa

No niin. Stressi hellitti hetkeksi, ja päätin sittenkin kirjoittaa vastauksen Arawnille. En saanut aikaiseksi kunnollista itsenäistä tekstiä, mutta hei, who cares.


Arawn wrote:
"Kun on tullut puhe siitä, kuinka naiset ovat hupsuja valitessaan itselleen renttuja ja valintansa tehtyään ansaitsevatkin kaiken sen pashan, jonka rentulta saavat, olen huomauttanut, että ottavathan miehetkin juuri noita kusipäänarttuja. Eivätkö hekin sitten ansaitse kaiken pahan, minkä saavat? Sinun postauksesi selvitti asian mukavasti: eivät tietenkään, naisen syytähän se on edelleen, kun käyttäytyy huonosti ja piiskaa viatonta miesparkaa. Paitsi ehkä mies on vastuussa siitä, ettei laita naista nyrkin ja hellan väliin, kuten pitäisi, sillä muuten naiset käyttäytyvät hyvin huonosti... Minulle ei tosin tarkkaan selvinnyt, onko tämä vain pelimiesten kannattama ajatus vai komppaatko sinäkin tätä."

Kukaan ihminen, joka elää väkivaltaisessa parisuhteessa, ei ole ansainnut "kaikkea pahaa" vain sen takia, että on aikoinaan aloittanut suhteen pahoinpitelijänsä kanssa. Perhe- ja parisuhdeväkivallassa on tekijä ja uhri, ja vaikka taustalla olisi kuinka monimutkaisia ja traagisia kuvioita tahansa, mikään ei oikeuta toisen pahoinpitelyä. Pahoinpitely on rikos, ja syystäkin. Väkivallantekijä ON ITSE vastuussa itsestään, niin kuin jokainen järkevä olento. Jokainen ulkopuolinen, joka tietää pahoinpitelystä muttei tee mitään auttaakseen, on osaltaan vastuussa siitä. Uhri EI OLE vastuussa pahoinpitelystä, eikä ole hänen tehtävänsä koittaa hillitä ja olla ärsyttämättä toista ihmistä väkivallan pelossa.

Uhri on kuitenkin itselleen vastuussa omasta elämästään. Minä ymmärrän kyllä, että uhri on usein monellakin tapaa riippuvainen kiduttajastaan, eikä irtiotto tai avun hakeminen tapahdu helposti. Tätä on vaikea sanoa ilman että kuulostaa siltä kuin syyllistäisi uhria, mutta koitetaan: Tässä maailmassa on paljon pahoja ihmisiä, joiden kanssa ei kannata olla tekemisissä. Jälkeen päin hakattuna ja itsetunto murskattuna ei paljoa lohduta, vaikka syyllinen saisikin lainmukaisen rangaistuksen. Vahinko on jo tehty, yksi ihminen on kärsinyt toisen takia, eikä mikään rangaistus korjaa sitä. Jokainen on itse vastuussa itsestään, eikä kenenkään pitäisi luopua oikeudestaan elää omaa elämäänsä. Vaikka kukaan muu koko maailmassa ei auttaisi, pitäisi ainakin yrittää pelastaa itsensä eikä jäädä odottamaan armoa, sillä sitä ei välttämättä ikinä tule.

Tämä pätee minun maailmassani niin miehiin kuin naisiinkin. Jokainen on itse vastuussa elämästään. Jos mies on itsensä kannalta tuhoisassa suhteessa, hänen on syytä itsensä takia joko tehdä asialle jotain tai lähteä. Jos nainen on itsensä kannalta tuhoisassa suhteessa, hänenkin on itsensä takia syytä joko tehdä asialle jotain tai lähteä. Jos mies omalla käytöksellään haittaa muiden ihmisten elämää, hänen pitäisi mennä itseensä ja katua ja parantaa tapansa. Jos nainen omalla käytöksellään haittaa muiden ihmisten elämää, hänen pitäisi niin ikään mennä itseensä ja katua ja parantaa tapansa.

Mitä tulee tuohon nyrkin ja hellan välissä olemiseen, niin ei, en minä sitä tarkoittanut, kun esitin, että pari- ja ystävyyssuhteissa on toivottavaa että altruistisesti pidetään silmällä toista osapuolta. Kukaan ei ole vastuussa kenestäkään toisesta (paitsi vanhemmat lapsistaan), mutta auttaminen ja maalaisjärjen käyttö ei ole kiellettyä. Mitä järkeä ihmissuhteissa muuten olisi? Jos minä nyt vaikka alkaisin käyttää huumeita, niin toivoisin kyllä, että läheiseni tulisivat - vaikka vasten tahtoanikin - estämään minua vahingoittamasta itseäni. Samoin jos sanon jotain mitä en tarkoita, ja niin tekemällä loukkaan muita tai itseäni, ystäväni saisivat kyseenalaistaa sanomiseni ja auttaa minua taas ajattelemaan vähän kirkkaammin. Se ei ole sama asia kuin nyrkin ja hellan välissä oleminen, eikä sellaisen käytöksen päämäärä ole tuhota toista tai ajaa omia etuja.

Pelimiehillä totta kai on omat motiivinsa, ja niihin voi perehtyä siellä Käsikirjan sivuilla.


Arawn:
"Mitä välinpitämättömämmin ja ennalta-arvaamattomammin mies käyttäytyy naisen kanssa, mitä vähemmän hän tälle antaa, sitä enemmän nainen miestä haluaa. Ja sitten tietysti pari oikein ajoitettua sanaa tai elettä, ja nainen on jo selällään sängyssä. Se on pelkkää biologiaa." Tämä on minusta typeryyden huippu (tiedän, että lainaat Pelimiehiä tässä, sinne tämä kohdentuukin). Jos lähdetään biologian kannalle, nainen tarvitsee itselleen suojelijan ja isän jälkeläisilleen, menestyjän. Ei nyt mikään biologia voi ajaa naista valitsemaan miestä, joka on selkeästi EPÄVARMA sijoitus jälkeläisten kannalta! "

Tuosta lainauksesta jäi kaikki ne muut asiat alusta pois. Eli ei tietenkään nainen etsi sellaisia miehiä, jotka käyttäytyvät kaikkein vähiten hyvän isäkandidaatin lailla. Välinpitämättömyys ja ennalta-arvaamattomuus tarkoittavat tässä sitä, että mies ei kerjää naiselta huomiota. Nämä tosiaan oli pelimiesten omia teorioita, eikä minulla ole mitään syytä epäillä, etteikö niitä olisi käytännössä testattu. Ja vaikka ne olisivatkin pelkkiä teorioita, minusta ei vaikuta ollenkaan epäloogiselta etteikö naista viehättäisi enemmän itsevarma kuin arka mies. Tietenkään elämä ei ole näin yksinkertaista, ihmisessä on loputtomasti muitakin ominaisuuksia, joilla on merkitystä näissä asioissa. Jos esimerkiksi tilanne on sellainen, että tutustutaan ensin henkisiin ominaisuuksiin ennen kuin ollaan fyysisesti tekemisissä, on minusta hyvinkin mahdollista ohittaa nuo biologiset sukupuolivalinnan säätelymekanismit. Toisaalta on myös mahdollista, että pariskunta tuntee voimakasta vetoa toisiinsa sekä biologian, että psykologian puolesta. Olisiko silloin kyseessä sen "oikean" löytäminen?


Arawn:
"Yksi havaintoesimerkki naisen kummallisesta mielestä esitettiin suurin piirtein näin..."En ymmärrä, mitä kummallista seuranneessa naisen ajatusmaailmassa on. Kyllä nyt useimpia ihmisiä jää vaivaamaan se, jos joku tulee yhtäkkiä syyttä arvostelemaan ja vieläpä negatiivisesti. Melkein löisin vetoa, ettei keskivertomieskään ohittaisi moista pelkällä olankohautuksella."

Olen samaa mieltä kanssasi. Pelimiesten ohjekirjassa tätä käytettiin demonstroimassa sitä, miten tärkeää itsevarmuus on naisia iskettäessä. Tarkoituksena oli osoittaa, että negatiivisen huomion jälkeen nainen on paljon alttiimpi positiiviselle huomiolle, ja että negatiivisella huomiolla saa naisen mielenkiinnon heräämään (tässä olen samaa mieltä). Pelimiehet käyttävät tätä taktiikkaa, kiusaavat hieman ja kehuvat sitten ja ottavat taas sanansa takaisin pitääkseen naisen varpaillaan ja tämän mielenkiinnon yllä (tätä en pidä kovin mukavana piirteenä miehessä). Sama esimerkki olisi totta kai voitu antaa niinkin päin, että nainen menee arvostelemaan miestä, ja odottaa sitten tämän reaktioita.



Arawn:
"Olisi tietenkin typerää väittää, etteikö biologia vaikuttaisi ja paljon - mutta ei se nyt mikään ainoa vaikutin ole. JOs hajuteoria pitää paikkansa, mies saa käydä läpi kaikki ärsykkeet, mutta jos haju ei sovi naiselle, nainen jää kylmäksi. Biologisetkin teoriat ovat näemmä joskus ristiriidassa keskenään..."

Ei ole ainoa vaikutin ei, jossain vaiheessa ihmisestä riippuen järki yleensä astuu mukaan kuvioihin. Ja sen mukana tietysti kaikki sosiaaliset odotukset ynnä muut. Ei kukaan hullaannu ja mene naimisiin ja elä onnellisena elämänsä loppuun asti pelkkien feromonien tai oikein suoritettujen flirttauliikkeiden voimalla. Niin, minäkin olen tietoinen tästä "hajuteoriasta", ja asetan mielelläni oman voittoisa luolamies -teoriani sille alisteiseksi.


Arawn aiheesta naiset ja seksi:
"Jos tämä onnistuu muilta eläimiltä, miksei se muka onnistuisi muiltakin? Sitä paitsi, naiset ovat kautta historian joutuneet alistumaan seksiin, vaikka eivät olisi sitä halunneet."

Vaan kun minä uskon että sitä samaa biologista ihastumista tapahtuu muissakin lajeissa (kts. feromonit). Ja koska minä uskon evoluutioon, uskon myös että ne samat mekanismit löytyvät ihmisistäkin.

On totta, että historiallisesti katsoen naisten seksuaalisuus on ollut miesten määräämisvallan alla. Esihistoriallisesti katsoen, eli ennen ihmisiä kontrolloivien sosiaalisten rakenteiden aka kulttuurin aikaa, oli biologia kova sana. En tiedä miten kauas ajassa sitä varten täytyy matkustaa, mutta epäilemättä joskus on ollut aika, jolloin meidän esi-isämme ovat eläneet ilman selkeitä yhteisöllisiä ja eettisiä rajoitteita. Jos olen oikeassa siinä, että ihastumisen tunne olisi monille lajeille yhteinen ominaisuus, se tarkoittaa sitä, että se on hyvin alkukantainen tunne ja hyvin vähän järjen kontrolloitavissa. Ja sitten ne lajikohtaiset periaatteet, joiden mukaan valitaan sopivin kumppani, olisivat ihmisen tapauksessa lähtöisin niistä luolamiesajoista, jolloin vaikutusvaltaisin mies oli se voimakkain. Se vaatii adrenaliinia ja testosteronia. Ihan omaa olettamustani oli se, ettei siihen aikaan paljon ollut naisten ja miesten välistä romanttista kanssakäymistä, joten mihinkään rakkausrunoihin ei ollut aikaa, tarvetta tai mahdollisuuksiakaan. Siispä se primäärinen valinta tapahtui, ja tapahtuu edelleen, muilla perustein. Parhaiten vaikutusvaltaisimmat (tai tulevat vaikutusvaltaiset) miehet erottaneet naiset jatkoivat menestyksekkäimmin sukuaan, ja heidän jälkeläisiään me olemme.

Totta kai on mahdollista, että se kylän vahvin mies yksinkertaisesti otti sen naisen/ne naiset jotka halusi, jolloin mikään ihastuminen naisten puolelta ei ollut oleellista. Mutta jostain nykyihmisten käyttäytymismallitkin kumpuavat... No joo, ei tämä mikään vedenpitävä teoria ollut muutenkaan. Vaatii lisää säätöä.

Tiesitkö muuten, että erään tutkimuksen mukaan miehet tunnistavat vauvan tuoksun naisia tehokkaammin. Sen on oletettu johtuvan siitä, että metsältä takaisin kotikoloon palaava mies ei adrenaliinipöllyssään käsittelisi vauvaa liian kovakouraisesti. Jos vauvakin tarvitsee tällaisen suojamekanismin miestä vastaan, niin eikö se kerro aika paljon? Ei kovin hellää ja huomaavaista sakkia (ollut silloin kun tuo suojamekanismi kehittyi).


Arawn rentun määritelmästä:
"En ole koskaan yhdistänyt vaikutusvaltaisia miehiä "renttuihin". Minusta renttu on enemmän laitapuolen kulkija, kapakoissa viihtyvä muusikko tai vähintäänkin käytökseltään petollinen, väkivaltainen, täysin arvaamaton - kyllä hän tietysti voi olla menestynyt ja vaikutusvaltainen, mutta ei se ole edellytys. Minun on vaikea kuvitella esim. George Bushia tai Jorma Ollilaa "rentuiksi", mutta naisia ne jätkät saavat varmasti. Minusta olennaista onkin nimenomaan menestys eikä renttuus - menestynyt mies saa naistam, vaikka ei olisikaan renttu. Ja itse asiassa älykkäät naiset sijoittavat nimenomaan ei-renttuihin menestyjiin. Köyhän rentun nainut putoaa todennäköisemmin geenipoolista."

Renttu ei ole vaikutusvaltainen mies, mutta suhteessaan naisiin saattaa käyttäytyä kuin vaikutusvaltainen mies (atrappi eli avainärsykkeen keinotekoinen malli näin niin kuin yksinkertaistetusti). Menestynyt mies voi saada naisia, jos osaa käyttäytyä "charmikkaasti". Ei yleensä riitä, että sanoo: "Moi, olen toimitusjohtaja, vitun rikas ja nyt panettaa, mites ois?" Pointti tuossa renttuudessa ja pelimiestouhussa oli se, että mies käyttäytyy niin kuin naisia olisi vaivaksi asti ja että mies olisi taivaan lahja sille naiselle, joka hänet saa. Sillä mies viestittää vaikutusvaltaansa, ei sillä että esittelee uutta kelloaan ja kultahampaitaan (se viestii epätoivoa). Totean vielä pelimiesten eduksi, että siellä sivuilla kuvataan "ihannemiestä" myös sanalla "turvallinen". Missään vaiheessa ei vihjata fyysiseen väkivaltaan, eikä oikein henkiseenkään sen puoleen. Pelimiehellehän ei ole mitään iloa naisesta, joka ei ole vapaaehtoisesti hänen kanssaan. Pelimies kaipaa haastetta.


Arawn:
"Tuleekohan tämä ymmärtää niin, että VAIN nössöt arvostavat naista, kun taas perhettään "suojelemaan" kykenevät eivät koskaan arvosta naista?"

Se kohta, johon tuossa viittaat oli taas Miesten Käsikirjasta. Nössöllä tässä tarkoitetaan miestä, joka käyttäytyy epävarmasti ja sovittelevasti naisen seurassa. Nössö mies ei kiinnitä naisen seksuaalista huomiota, koska ei ole potentiaalinen perheensuojelija (esihistoriallisessa eli biologisessa mielessä). Potentiaalinen perheensuojelija on kova ja karski taistelijasotilas, joka ei epäröi hyökätä vihollisen kimppuun. Tällainen mies todennäköisemmin ei "ole kosketuksissa feminiiniseen puoleensa", eikä ole kovin rakastava ja hellä isähahmo. Onneksi tällaiset miehet ovat nykyään aika harvassa. Onneksi ihmiset eivät ole pelkästään hormonien ja feromonien johdatettavissa.


Arawn:
"Pelimies on siis oikeastaan manipuloiva psykopaatti. Katkera valinta naisille: otatko nössön vai psykopaatin - kumpikaan ei sinua onnelliseksi tee."

Manipuloiva kyllä. Tosin pelimiehiäkin on monenlaisia, ei kaikki johda tarkoituksella naisia harhaan, eikä tuossa Miesten käsikirjassa sitä neuvotakaan. Pelimiehisyys ja nössöys ei kanna muuta kuin sen aivan alkeellisimman biologiseen osuuden yli, sen jälkeen, kun puhutaan rakkaudesta, vaikuttavat muut ominaisuudet. Sekä pelimies että nössömies voi tehdä naisen onnelliseksi, vaikka voidaan myös keskustella siitä, riippuuko ihmisen onnellisuus toisista ihmisistä.


Arawn:
"Mutta, mitä tulee rentun kanssa oleviin naisiin, minusta niitä on kahdenlaisia: niitä, jotka tosiaan sekoittavat väärinkohtelun rakkauteen ja ovat rentun kanssa SIKSI, että tämä kohtelee naista huonosti - ja sitten on niitä, jotka ovat miesten kanssa siitä huolimatta, että nämä ovat renttuja. Miehellä on näille naisille joko jotain sellaista tarjottavaa, joka ajaa renttuuden ohi tai nainen ei enää uskalla lähteä pois, koska renttu on pelimiesmäisesti jyrännyt poloisen itsetunnon ja uskalluksen olemattomiin."

Nyt tarkoitat tässä rentulla naista huonosti kohtelevaa miestä. Ja olen taas samaa mieltä, paitsi että tuossa viimeisessä lauseessa pitäisi lukea vaikka junttimaisesti tai psykopaattisesti tai tunnevammaisesti tai julmuuttaan eikä pelimiesmäisesti.


Tästäpä tuli taas pelimiesten puolustuspuhe, vaikkeivät he mitään puolusteluja kaipaakaan. Eikä pelimiehiä omien sanojensa mukaan kiinnosta mitä joku nainen heistä ajatelee. Ja koko ajan kun puhun pelimiehistä, tarkoitan Miehen Käsikirjan kirjoittajia sekä niitä miehiä, jotka sitä lukevat ja sen mukaan toimivat. Minusta sen oppien toteuttaminen käytännössä ei edelleenkään ole hyvä idea.
Minä kirjoitan tästä aiheesta vielä joskus lisää, kunhan inspiraatio iskee. Laittakaahan taas kommenttia, olittepa sitten mitä mieltä tahansa!

Edit: Löysin ainakin toistaiseksi asialliselta vaikuttavan sivun, tsekatkaa.

Mindless

Äh, nyt ahdistaa ihan liikaa. Ei tämä blogi niinkään mutta muut asiat. Sisäelimet ihan solmussa ja vinksinvonksin ja pää humisee tyhjyyttään. Turha odottaa mitään järkevää juttua tänäkään iltana, taidan suosiolla jättää sen ihmissuhderuoppauksenkin huomiselle. Ettei tule sanottua mitään hirvittävän harkitsematonta.

Ihmisistä ja suhteista

Tänään on kiireitä. Pitäisi kirjoittaa uusi selitys siitä, miten minä näen parisuhteet ja miten niiden minun mielestäni pitäisi mennä. Toisaalta pitäisi tehdä miljoonasata muutakin asiaa seuraavan kolmen tunnin aikana. Minua hieman jännittää kirjoittaa enää mitään, kun nyt tiedän että tätä blogia jotkut tosiaan lukee. Mutta eipä sillä, kyllä minä kirjoitan silti, kunhan saan ajatukseni taas järjestykseen. Tuo Olkaa yksin ja juoskaa karkuun -juttuhan ei ollut mikään kaiken kattava selvitys ihmiskunnan tilasta, eikä sen ollut tarkoituskaan olla. Minä käsittelin siinä lähinnä naisia, ja miehiä vain sen verran kun on pakko naisia käsitellessään. Varsinkin alku ja puoliväli oli ihan tarkoituksella provosoivia.

Uutta merkintää kirjoittaessani joudun myöntämään itselleni joitakin asioita, joita en haluaisi myöntää. Kuten että loppujen lopuksi ja alitajuntaisesti minä pidän naisia enemmän vastuussa itsestään niin elämässä kuin myös parisuhteissa. Minä jotenkin oletan, että se inhottavinkin narttu sisimmässään tiedostaa tekevänsä väärin ja pyrkii kohti parempaa. Ja sitten taas sitä väkivaltaista junttiäijää en pidä yhtä tietoisena olentona... Toisin sanoen minusta nainen on huonoimmillaankin miestä älykkäämpi ja herkempi ja sydämeltään sivistyneempi, ja siksi naisen pahuus olisi pahempi kuin miehen ja toisaalta naisen hyvyys olisi arkipäiväisempää kuin miehen. Voi voi... Tässä meni nyt pohja kaikelta objektiiviselta parisuhdeanalyysiltä.

Tuo vinoutuma johtuu siitä, että minä olen nainen enkä ihan tarkalleen tiedä, mitä miesten päässä liikkuu, vaikka joskus niin toivoisinkin. Jos ei ole varma toisten ihmisten henkisistä kyvyistä, on parempi pyöristää alaspäin, ettei tulisi vaatineeksi mahdottomia. Minä siis pidän miehille keskimäärin rimaa matalammalla. Toisaalta se sotii vahvasti sitä käsitystä vastaan, että molemmat sukupuolet ovat saman arvoisia ja omaavat samat (henkiset) ominaisuudet ja siksi sen edustajia voidaan keskimääräisesti arvioida samalla asteikolla ja heiltä voidaan keskimääräisesti vaatia yhtä paljon.

En ole vielä päättänyt kirjoitanko suoran vastineen Arawnin kommenttiin. Luultavasti en, ehkä joskus myöhemmin. Ehkä Arawn saisi oikeutetuille kysymyksilleen vastaukset näinkin. Tärkeintä minulle olisi nyt saada lauseet jäsenneltyä niin, että ne tekisivät oikeutta alkuperäisille ajatuksilleni. Jos alan kirjoittaa suoraa kommenttia, unohdan hyvin helposti oman kantani ja keskityn vain väittämään vastaan. Mutta palaan asiaan illemmalla.

sunnuntai 14. toukokuuta 2006

Kortit kertovat :D

Blogeja selatessani löysin tällaisen testin, ja pakko oli sitten koittaa... En ilmeisestikään pidä muutoksista, mutta ei kai voi valittaa jos tuloksena on ylipapitar, vai voiko :D?

The High Priestess
You scored 47 change, 69 wellbeing, 78 wisdom, and 67 truth




This card represents the subconscious mind. It is the balancing force between pairs. The pillars to her sides represent the opposites, light and dark, and she sits in the middle of them, impartial to one or the other. The curtain behind her connects the pairs. The letters on the pillars are B and J. The B is symbolic of the number 2 falling as the second letter in the alphabet. The letter J is the 10th letter in the alphabet, in numerology, this is reduced to 1. So on the pillars we have the numbers 1 and 2. This is symbolic of male and female, the two opposites. The Priestess is holding a scroll of universal and personal knowledge, but only part of it is showing, because god has more yet to reveal. The High Priestess is the link, the conscious mind formulates ideas and the subconscious sets them into action in a fashion of order, represented by the block on which she sits. This card falls under the vibration of the number 2.



some extra words:



staying nonactive

withdrawing from involvement

allowing events to proceed without intervention

being receptive to influence

becoming calm

being passive

waiting patiently



accessing the unconscious

using your intuition

seeking guidance from within

trusting your inner voice

opening to dreams and the imagination

being aware of a larger reality



seeing the potential

understanding the possibilities

opening to what could be

seeing your hidden talents

allowing development

letting what is there flower



sensing the mystery

looking beyond the obvious

approaching a closed off area

opening to the unknown

remembering something important

sensing the secret and hidden

seeking what is concealed

acknowledging the Shadow





My test tracked 4 variables How you compared to other people your age and gender:
free online datingfree online dating
You scored higher than 24% on change
free online datingfree online dating
You scored higher than 63% on wellbeing
free online datingfree online dating
You scored higher than 91% on wisdom
free online datingfree online dating
You scored higher than 82% on truth
Link: The What tarot card resembles you Test written by KamikazeParrot on Ok Cupid, home of the 32-Type Dating Test

Soundtrack: The Kings of Convenience - The Passenger

Olin bussissa. Ihan tavallisessa, natisevassa, matalalattiaisessa bussissa, jossa istui ihan tavallisia bussimatkustajia. Ja mikä sinne seinälle kuskin paikan taakse olikaan ripustettu? Iso litteä näyttö! Taulu-TV siis. Katselin sitä hölmistyneenä, mitä ihmettä? Ruudussa näkyi lyhyitä uutissähkeitä, välillä mainoksia ja sponsorien logoja. JCDecaux tietysti mukana, mutta oli niitä muitakin.

Tuli jotenkin surrealistinen olo. Kenen idea tämä oikein on ollut? Se henkilö ei ainakaan paljoa busseilla matkustele. Bussi on niitä paikkoja, joissa on sellaista tiettyä arkista romantiikkaa. Bussiin kun menee, ei voi muuta kuin odottaa että on perillä. Sillä aikaa voi katsella ihmisiä tai maisemia (jossain aiemmassa postauksessa kerroin siitä, miten mukavaa on lukea ihmisiä kaupungilla, samaa harrastan bussimatkoilla). Minulle tulee bussissa usein jotenkin nostalginen olo, ja sellainen rauhallinen tunne, vaikka olisi ruuhka-aikakin. Bussissa on turvallista ja vähän jännittävääkin joskus. Bussissa tapahtuu kaikenlaista ja toisaalta ei mitään. Bussi on kuin Kaurismäen leffat (nukahdin kolme kertaa Laitakaupungin valoissa). Kaheksankytluvun lapsena minulle tulee 80-luku mieleen busseissa (niissä lähiliikenteen matalissa ja natisevissa, ei kaukoliikenteen isoissa ja hienoissa pitkänmatkanlinja-autoissa).

Ja nyt siellä on sitten televisio. "Bussit siirtyivät digiaikaan". Lapsuudessani meillä oli pieni valkoinen mustavalkotelevisio. Katsoin Pikku Kakkosta, Puoli Kuusi -lastenohjelmaa ja sitten sitä yhtä vanhaa parisuhdesarjaa, ei nyt tule mieleen nimeä. Kerran katsoin dinosaurusohjelmaa ja televisio räjähti kesken kaiken (no oikeasti se vaan sammui). Sellaisen telkkarin minä voisin hyväksyä bussiinkin. Mutta että taulu-TV... Ihan kuin jotain science fictionia.

Bussi itsessään on aika epäinhimillinen juttu: lauma toisilleen ihan vieraita ihmisiä pakkautuu yhteen metallitölkkiin, jokainen näyttää vuorollaan sellaista pientä korttia laitteelle joka sanoo piip tai sitten kuskille joka sanoo päivää, sitten kuski laittaa ovet kiinni, ja koko porukka huojuu ja horjahtelee ja torkkuu samaa reittiä pitkin samaan paikkaan. Ehkä jossain sopivassa kohtaa joku painaa nappia joka sanoo plimplom, PYSÄHTYY/STANNAR valo syttyy, ihminen kerää tavaransa ja lähtee tuolien selkämyksistä tai niistä tangoista kiinnipitäen etenemään ovea kohti, kuski ajaa tien sivuun, avaa ovet ja katsoo peilistä kun ihminen astuu ulos kadulle. Sitten ovet sulkeutuvat taas ja bussi jatkaa matkaansa. Ja muut ihmiset ajavat omilla autoillaan ohi eivätkä yleensä vilkuta, mutta bussimatkustajat katsovat ylhäältä alaspäin heidän autoihinsa. Ja samalla tavalla on istuttu vierekkäin vuosia, ihan hiljaa. Bussilla matkustaminen on oikein hyvä itseilmaisukeino suomalaisille. Ja nyt siihen seesteyteen on tuotu uutissähkeitä kertova taulu.

On vaikeaa istua samassa tilassa näytön kanssa ja katsoa jonnekin muualle. Aina tuntuu siltä, että menettää jotain oleellista informaatiota jos kääntää katseensa pois. Mikä sen tarkoitus edes on? Tuoda yksi uusi mainosmedia ihmisten "ulottuville"? Miksi minä haluaisin tietää bussissa istuessani mitä maailmassa tapahtuu juuri sillä hetkellä? Pitäisikö minun haluta tietää? Kaikkein vähiten haluan tietää, että Carmen Electralla on uusi levy (tai joku vastaava) kaupoissa. Ne mainostarrat busseissa oli ihan tarpeeksi mielenkiintoisia. Niissä on interaktiivisuutta, saattoi taittaa kulman ja sitten rämpyttää sitä sormella niin että kuului ärsyttävä ääni. Tai saattoi irrottaa tarran ja liimata sen uudestaan eri paikkaan. Tai sitten saattoi vain katsella ulos ikkunasta, eikä tarra huutanut että katso minua! Haloo mainospäättäjät, bussi-ihmiset haluaa tehdä tägejä ja olla luovia, ei kukaan jaksa katsoa telkkaria bussissa.

Bussin perusolemukseen kuuluu kiireettömyys. Jos joku on myöhässä, bussi ei kulje yhtään sen nopeampaa hänen takiaan. On pakko luopua kontrollista ja antaa bussin viedä. Samoin jos myöhästyy bussista niin kuin minä usein, eikä tiedä koska seuraava tulee, ei voi muuta kuin jäädä pysäkille odottamaan. Tietotekniikan maailmaan taas kuuluu kärsimättömyys. Ei millään jaksa odottaa että joku tiedosto latautuu kaksikymmentä sekuntia. Se on pieni ikuisuus. Näiden maailmojen yhdistäminen laittamalla telkkari bussiin on edesvastuutonta. Työ- ja koulupäiviin, joihin bussimatkakin kuuluu olennaisena osana, ei tarvita enää yhtään stressinpoikasta lisää. Toivottavasti tämä kokeilu päättyy pian.

lauantai 13. toukokuuta 2006

Avara Luanto

Avara luonto vei meidät tänään vilihevosten maaulmaan dokumentilla villihevosdokumentin tekemisestä nimeltä Cloud - Wild Stallion of the Rockies. Sinänsä oikein kiva yllätys, semminkin kun televisiosta harvemmin tulee hevosohjelmaa (nojoonojoo ravei ja estekisoi tiettykään ei lasketa) ja varsinkin kun näin tämän saman dokumentin pari vuotta sitten USAssa, ja tykkäsin kovasti. Ja olihan se tälläkin kertaa hieno, hienoja hevosia, hienoja maisemakuvia, hienoa dramatiikkaa luonnon uljaalla näyttämöllä. Kotkia lenteli ja salamat iskivät ja musiikki soi.

Suomennos oli kyllä huono. Jos hevosista erikseen on olemassa sanat ori ja tamma, niin miksi puhua naaraista ja uroksista? Ja kun hevosella on karva (kesäkarva, talvikarva, varsakarva, kiiltävä karva, huono karva, hyvä karva, karvanlähtö...), niin miksi sanotaan, että Cloudilla näkyy turkissaan jälkiä kamppailusta? Mikä on "suoryhmä"? Ja muuten, se "petturihevonen" jota käytettiin ohjaamaan villihevoset "ansaan" eli aitaukseen erottelua varten, on englanniksi "a Judas horse". Aika kuvaava nimitys minusta.

Muutenkin suomenkielinen selostus jotenkin tökki. Enkä oikein pysynyt edes juonessa mukana, vaikka olin siis jo ainakin kerran tämän nähnyt. Yleensähän noissa luontodokumenteissa on vähän erityyppinen selostus, kerrotaan katsojalle oikeastaan se sama mikä ruudulla jo näkyy. Kerrotaan pieniä tarinoita tyyliin: "Harmaapäämetso on soitimellaan. (Tauko.) Ympäröivän metsän kätköistä sitä tarkkailee useampi silmäpari. (Tauko.) Lauma harvinaisia jättiläispuunäätiä on lähtenyt saalitusretkelle. (Pitkä tauko.)". Ja tauot on yhtä tärkeitä kuin puhe, koska luontodokumenttien on tarkoituskin olla meditatiivisia. Ei niitä jaksaisi katsoa, jos taustalla olisi koko ajan joku äänessä.

Ihan niin kuin nytkin olisi yritetty kertoa pieniä tarinoita ja pitää taukoja, mutta sitten käsikirjoitus sanoikin jotain ihan muuta, ja sitten ei oikein onnistuttu pitämään niitä taukoja eikä kertomaan isoa tarinaa. Tämähän oli sellainen romanttinen kertomus erikoisen värisestä villihevosesta, jonka elämä ei alkanut aivan täydellisesti, mutta joka totta kai selvisi useiden vaikeuksien kautta voittoon ja eli elämänsä onnellisena loppuun asti. Sama tarina löytyy melkein mistä tahansa hevoselokuvasta, btw. Vaikka niissä yleensä kuvioissa on mukana myös joku väärinymmärretty poika, joka joutuu rakkaasta hevosestaan eroon, ja sitten nämä kaksi maailman kaltoin kohtelemaa löytävät toisensa vuosien päästä ja vasta sitten elävät onnellisena elämänsä loppuun asti.

Tässä dokumentissa alkuperäisen käsikirjoituksen syytä varmaan oli se jonkun asteinen eläinten inhimillistäminen. Villihevosten nimeäminen (ja yleensäkin se, antaako joku oikea tutkija tutkimilleen eläimille nimet vai jotkin numerokoodit tunnistamista varten, pitäisi olla ihan se ja sama tiedeyhteisölle) on ihan okei, tulihan siitä siten katsojallekin paljon selkeämpi ja "viihdyttävämpi" kokemus. Mutta kun sanotaan että hevoset tulevat "kannustamaan" vastasyntynyttä nousemaan jaloilleen, niin on se aika erikoinen väite. Mistä sen edes tietää että tietääkö ne edes että se yksi yrittää nousta? Ja muutenkin kun piti siitä Ginger Kathrensista (eli siitä naisesta, joka näitä hevosia kuvasi) koko ajan kertoa: "Gingeriä huolettaa löytyykö Cloud", "Ginger on ylpeä Cloudista", "Gingeriä säälittää", "Ginger on järkyttynyt"... Kuka tässä olikaan pääosassa, hevoset vai?

No joo. Olihan sitä kiva kattoa. Jotain erikoistakin näki, se varsantappo esimerkiksi. Siinähän kävi niin, että syntyi varsa, joka ei päässyt liikkeelle (muiden hevosten kannustuksesta huolimatta). Samalle niitylle tuli pian toinen hevoslauma, jonka tieltä tämän varsan lauma joutui väistymään ja jättämään varsan jälkeensä. Uuden lauman jäsenet tulivat tutkimaan (kannustamaan) varsaa, mutta se ei päässyt jaloilleen. Tämän uuden lauman johtajaori (nimeltään Looking Glass) lopulta tappoi varsan ravistelemalla ja maahan paiskomalla. Taisi se käydä sen päällä polvillaankin. Se oli aika merkillistä käyttäytymistä hevoselta. Olisin ymmärtänyt vielä etusella lyömisen, varsinkin orilta, mutta kun se oikein puri lapaan kiinni, nosti varsan ilmaan ja ravisteli kunnolla ja monta kertaa. Hevonen on peto. Sitä luulee, että jotenkin tuntee hevoset kun aikansa niiden kanssa on touhunnut, mutta aina tulee jotain yllättävää ja uutta. Muutenkin siinä sai taas ajattelemisen aihetta tavalliseen hevosen pitoon, kun katseli miten villihevoset liukui jäätikköä alas kaikilla neljällä jalalla, piehtaroi syvissä mutavesilammikoissa, laukkasi kiitolaukkaa jyrkillä ja kivisillä rinteillä ja eli suurin piirtein kanervalla talven yli. Kyllä kesyjä hevosia pidetään pumpulissa.

Tähän dokumenttiin taitaa muuten olla toinenkin osa. Tai sitten ne olivat leikanneet pois ison osan niistä kohdista, jotka minä muistan nähneeni. Se selittäisi miksi juoni vähän tempoili. Vaikka kallistyn kyllä jatko-osan kannalle, aika paljon nimittäin muistan sellaista mitä ei tuossa näytetty. Ainakin lisää varsoja piti olla, ja yhden toisenkin erikoisen hevostempauksen, mutta enpä paljasta enempää jos YLE vaikka yllättäisi ja sivistäisi meitä lisää villihevosten elämästä Kalliovuorilla.

Kesäyö

Olin yökävelyllä koiran kanssa. Harjoteltiin autojen alle heitetyn purulelun etsimistä, ei löytynyt, täytyy mennä aamulla uudestaan hakemaan. En tiedä tiesikö koira mitä piti etsiä, mutta kovasti se yritti. Konttasi asuntoauton alla ja kierteli ja kaarteli nenä maassa kovalla tuhinalla.
Harjoteltiin myös seuraamista ja kepin noutoa, mikä oli koiran mielestä loppujen lopuksi ihan kivaa. Kun lähdettiin kotiin päin, se kävi viemässä kepin takaisin tismalleen samaan paikkaan mistä se oli löytynytkin.

Paluumatkalla alkoi minun laskujeni mukaan ensimmäinen kesäsade. Tai pieni kuuro oikeastaan. Isoja pisaroita, eikä kestänyt puolta minuuttia kauempaa.

Se on ihmeellistä miten kevyenkin sateen jälkeen ilma on yhtäkkiä täynnä tuoksua. Ihan niin kuin yö olisi vetänyt syvään henkeä.

Kemisti ehkä sanoisi, että vesi liuottaa kiinteästä aineesta kuten maa-aineksesta poolisia molekyylejä, jotka veden haihtuessa vapautuvat ilmakehään ja jotka ihminen rekisteröi tuoksuina. Sitten biologi kertoisi että kasvanut ilmankosteus kostuttaa nenäontelon limakalvoja, jolloin nenäontelon yläosassa sijaitsevista hajuaistinsolukon soluista useammat aktivoituvat ja ihminen kokee sen aistihavainnon voimistumisena. Ja sitten fyysikko sanoisi että koska kesäsade aiheuttaa aistijan lähettyvillä ilmankosteuden nousun suhteessa ennen sadetta mitattuihin arvoihin, tuntuu erheellisesti siltä kuin yö vetäisi henkeä. Sitten matemaatikko sanoisi että nämä kaikki korreloivat keskenään tietyn kausaalisen ulottuvuuden... no en tiedä mitä matemaatikko sanoisi, kausaalinen ulottuvuus kuulostaa kivalta.

Nyt täytyy mennä pesemään koira. Keskellä yötä. Toivottavasti naapurit on dokaamassa tai nukkumassa.

perjantai 12. toukokuuta 2006

anteeksi kirpi

Se olikin Mozilla Tuliketun vika että näyttää siltä kuin kirpi yrittäisi tahallaan pilata harmonian. Vahingossa kun selasin explorerilla niin siili olikin ihan suorassa. Kirpi ei siis voi sille mitään, että on liikaa oikealle kallellaan. Luulisin.

kirpi perkele

Kirpi pelleilee kustannuksellani. Nyt se on taas ihan suorassa.
On se kumma.
Pitääpä käydä syöttämässä sille mansikkaa.

kirpi

Miksiköhän toi siililäinen haluaa olla tossa noin kummallisesti.
Miksei hän ole keskellä. Linjassa muitten kanssa.
Ehkä hän on radikaali.
Hmmm... Auttaiskohan jos irrottais töpselin seinästä ja käynnistäis uudelleen.
Tietotekniikan ihmelapsi säätää.

torstai 11. toukokuuta 2006

Soundtrack: José González - Heartbeats

Tulipa tuosta edellisestä pitkä postaus. Ei tosiaan mikään kovin lukijaystävällinen. Mutta piti saada ajatukset kirjattua ylös, ja mikäpä olisi parempi paikka kuin blogi...

Tänään oli hieno päivä. Koiran kanssa meni monta tuntia metsässä. Olen ollut vähän arka lähtemään mihinkään kauemmas, suurin piirtein kilometrin säteellä ollaan pyöritty noissa lähimetsissä. Nyt huomasin että kun uskaltautuu hieman kauemmas, löytyy paljon hienoja maastoja eikä täällä oikein voi eksyäkään. Kunhan jaksaa vaan kävellä, niin johonkin tutulle alueelle päätyy ennen pitkää.

Tuosta ärsytyslistasta meinasi unohtua yksi olennaisimmista. Ärsyttää, kun ihmiset ei pidä koiriaan ohitustilanteessa lyhyemmällä narulla. Ohitustilanne on siis sellainen, että kadulla on kaksi koirakkoa (=koira+ohjaaja eli ihminen) joiden olisi tarkoitus mahdollisimman siististi ja ilman veren vuodatusta ohittaa toisensa. Minulla on nuori uroskoira, jonka en anna haukkua tai murista vastaantulijoille. Kiellän sitä jo tuijottamasta muita koiria (koiralle tuijotus on haaste). Otan sen aina lyhyeen hihnaan sivulle silloin kun kuljetaan toisen koirakon ohi ja pyrin asettumaan niin, että minä jään oman ja vieraan koiran väliin. Mutta mitä tekevät lähes kaikki muut koiran omistajat?!

Jo kaukaa näkee, miten Fifi tai Nakki valpastuu ja alkaa tuijottaa silmä kovana ja omistaja vaan kulkee käsi pitkänä perässä. Kun välimatka lyhenee, Bella tai Sulo aloittaa uhkaavan murinan ja nojaa jo täydellä voimallaan pantaansa. Ja omistaja vain myhäilee jossain kaukana koiran takana. Kun välimatkaa on enää sen verran, että muutaman askeleen päästä Roosa tai Aapo olisi koirani kimpussa ja minä olen jo koirineni siirtymässä ojan penkan puolelle, Murun tai Pomon taluttaja alkaa kerätä hihnaa ja jutella koiralleen (jolta alkaa silmät pullistua päästä ja henkikään ei meinaa enää kulkea ja joka varmastikaan ei kuule sanaakaan siitä mitä sille sanotaan) rauhoittavaan sävyyn "No mitäs sinä Imppu/Jesse kun toinen on noin pieni vielä, äläpä nyt jaksa...". Ohituksen aikana toivottavasti ei satu mitään, mutta heti kun ollaan päästy hieman ohi, Vilman tai Rexin omistaja löysää hihnaa niin että koiransa varmasti saa sanoa viimeisen ruman sanansa meidän perään. Pari kertaa on käynyt niin, että kun minä jo luulen selvinneeni ohituksesta, oma koirani hypähtääkin äkkiä eteenpäin kun Olga tai Peku on päästetty lähtemään perään! Silloin tekisi mieli potkaista ensin koiraa ja sitten omistajaa. Sitten on niitä, jotka eivät korvaansa lotkauta, vaikka Minni tai Ressu haukkuu kaikki vieraat koirat. Tai niitä, jotka kyllä koittavat kieltää, mutta eivät ole edes lähellä onnistumista. Ihannetilanne olisi, että kaksi koiraa voisivat ohittaa toisensa löysässä hihnassa, ilman tervehtimisiä tai uhkailuja, ihan niin kuin toisilleen vieraat ihmiset ohittavat toisensa kadulla. Koiratuttuja voi moikata sitten vaikka koirapuistossa, mutta hihnassa ei pitäisi päästää koiria tutustumaan toisiinsa. Siinä tulee helposti hammasta.

Olkaa yksin ja juoskaa karkuun


Koulu oli painajaisunta:

älykkäämmät huuteli, haukkui
Kotonakin riitely loppui vasta
kun isä sohvalle sammui
Kipu ehkä tarttui sun jalkaan
jotenkin jäi kasvoihin kiinni
Mikä susta kiskoo sen irti
laitoshoito vai vitamiini

Mistä tässä selviydytään
mikä on mennyt vikaan
vittuiletko muille jakaaksesi
ilosanomaa

Joka ikinen on ansainnut
vieläkin parempaa
ja suurempaa
Heti kun on nähty yksi virhe
kiire on vaihtaa
Kiire vaihtaa

Epäiletkö milloinkaan
että et jaksaisikaan niellä enempää
Naruasi toivot köydeksi
ja pettymykset riittää, riittää
OLKAA YKSIN
JA JUOSKAA KARKUUN
RAKKAUS TUNTUU
JA RAKKAUS SATTUU!

Eka poikaystävä jätti
toinen piti siskosta liikaa
kolmas oli kauhean nätti
parempi on jättää kuin luottaa
Miten tulit aiemmin toimeen
ilman tuota harhaista mieltä
Oletko jo tottunut kuoreen
sinua ei tunnista sieltä
Joka ikinen on ansainnut
vieläkin parempaa
ja suurempaa
Heti kun on jääty kiinni
on julma kiire vaihtaa
Täytyy vaihtaa

OLKAA YKSIN
JA JUOSKAA KARKUUN!
RAKKAUS ALKAA
JA RAKKAUS SAMMUU!

Olet aina kakkonen
kuka jää, kuka jää
Katso ympärillesi:
kuka jää, kuka jää
Olet tosi huonona
hätäovi auki
ja toinen jalka ulkona
pakotie valmiina

OLKAA YKSIN
JA JUOSKAA KARKUUN
RAKKAUS MURSKAA
JA RAKKAUS TURTUU!


Paula Vesala


*****************************

Siitäkin huolimatta, että olin suunnitellut jotain aivan muuta, kulutin eilisen illan lukemalla netistä monenlaisia enemmän tai vähemmän surullisia tarinoita ihmissuhteista ja niiden vaikutuksista ihmisiin, niin miehiin kuin naisiin. Kaikki alkoi siitä, kun koiraa ulkoiluttaessa satuin kuulemaan pätkän keskustelusta, jota joku 16-18-vuotias poika kävi kännykän välityksellä ilmeisestikin tyttöystävänsä kanssa.
Pojan vuorosanat:
- Olenko mä nyt loukannut sua jotenki?
- Ai tarkotatko sitä iltaa kun mä lähin Janin kans ulos?
- Anteeks. Mä rakastan sua.
Ja sitten en kuullutkaan enempää. Enkä voi tietenkään väittää, että tuntisin taustoja, mutta teki mieli käydä sanomassa että älä nyt saatana tollasta pyytele anteeks. Ja vielä noin, ihan ilman mitään neuvottelua siitä, että onko parisuhteessa olevalla oikeus satunnaisesti viettää aikaa muidenkin ihmisten (esim. kavereittensa) kanssa.

Muutenkin mua raivostuttaa seurata, miten mukavat, kivannäköiset ja jokseenkin järkevät jätkät roikkuu sellasten sadististen tyttöjen hameen helmoissa, jotka kokevat syntymäoikeudekseen käyttäytyä ihan miten lystäävät mitään selittelemättä ja kohdella muita ihmisiä täysin kulloisenkin mielialansa mukaan ja jotka aina ovat tietysti oikeassa. Ja pojat vielä ojentavat sydämensä, kiveksensä ja itsetuntonsa raastettavaksi oikein tarjottimella, vaikka kuka tahansa ulkopuolinen olisi jo muutaman minuutin tuttavuuden jälkeen käsittänyt, ettei tämä kyseinen neito ole kovin mukavaa tai luotettavaa seuraa. Mutta näillä miehillä ei ilmeisesti mikään hälytyskello ole kilkattanut, tai sitten he vain olivat niin ihastuneita ko. naisen muihin avuihin, etteivät tulleet huomanneeksi millainen syöjätär hän todellisuudessa on.

Sitten kun tätä siinä aikani pohdiskelin, huomasin, että tämähän kuulostaa kovasti siltä samalta valitukselta, mitä monista "ATM-blogeista" olen viime päivinä lukenut. Toisten mielestä se on perusteltua naisten kritisointia, toisten mielestä taas misogyniaa eli naisvihaa. Ja toisten mielestä se kumpuaa todellisesta katkeruudesta, toisten mielestä itsesäälissä rypemisestä. Minun kohdallani tämä ei kumpua mistään muusta kuin oikeudentajusta ja empatiakyvystä, koska olen itse ollut vain melko etäisenä sivustakatsojana näissä suhteissa. Eikä kyseessä ole misogynia, koska en suoranaisesti vihaa edes näitä itsekeskeisiä ämmiä, en vain pidä siitä, että kukaan käyttää valtaansa viattomien satuttamiseen. Ja sitä henkistä hyväksikäyttöähän on montaa eri muotoa. Jotkut erikoistuvat syyllistämiseen, toiset uhkailevat, toiset kyttäävät sairaalloisesti ja toiset heittäytyvät muuten vaan niin äärest hankaliks ettei sellasia kestä kukaan. Tai ei ainakaan särkymättä silloin, kun kuvittelee että suhteen molemmat osapuolet työskentelevät yhteisen hyvän puolesta. Ja sitten muiden naisten ja koko muun maailman mielestä se käsittämätön sekoilu on ihan ookoo, koska naisella on oltava oikeus ilmaista itseään vapaasti. Että sikäli ymmärrän kyllä mm. Panun katkeruuden tämän asian suhteen. Ja onhan parisuhteissa fyysistä väkivaltaakin, ja joskus lyöjänä on nainen.

Yleensähän niissä tyypillisissä ATM-blogeissa itketään, että miksi älykkäät ja mukavat naiset lankeaa pahoinpiteleviin idiootteihin, kun tarjolla olisi toinen toistaan herkempiä ja kuuliaisempia nörttipoikia. Näin siis kärjistetysti. Eli miksi naaaaaiset aina rakastuvat renttuihin? Tähän kysymykseen löysin vastaukset www.kasikirja.fi-sivuilta. Täytyy sanoa, että hyvin on pojat tämän asian miettineet. Kyse on Pelimiesten mukaan vain siitä yksinkertaisesta luonnonlaista, että kaikki naiset haluavat tulla huonosti kohdelluiksi, vaikka sanoisivat mitä. Naisessa eniten väristyksiä aiheuttaa mies, joka huokuu itsevarmuutta, joka ei kumartele ketään (varsinkaan naista), joka on koko ajan tilanteen herra ja jonka käsivarsilla nainen voi olla Nainen ja luopua kontrollista. Nainen ihastuu mieheen, joka on Mies. Mitä enemmän mies hakee naisen hyväksyntää matelemalla tämän edessä ja esittelemällä itseään ja saavutuksiaan, sitä vähemmän nainen on kiinnostunut. Mitä välinpitämättömämmin ja ennalta-arvaamattomammin mies käyttäytyy naisen kanssa, mitä vähemmän hän tälle antaa, sitä enemmän nainen miestä haluaa. Ja sitten tietysti pari oikein ajoitettua sanaa tai elettä, ja nainen on jo selällään sängyssä. Se on pelkkää biologiaa. Tällainen mies herättää naisessa sen uinuvan esiäidin, jonka mielestä maailma on järjestyksessä vasta sitten, kun nainen on jonkun vahvan miehen suojeluksessa.

Minusta Pelimiehillä on tässä jotain pointtia. Sopivasti itsevarma käyttäytyminen on kaikkein paras iskuvinkki. En voinut muuta kuin nyökytellä, kun luin joitakin niitä heidän naisenkaato-ohjeitaan. Tosin joidenkin kohdalla teki mieli motata siltä allekirjoittaneelta kusipäältä silmä mustaksi, ja jotkut vaan nauratti. Välillä siellä heittäydyttiin yllättävän tarkkanäköisiksikin. Yksi havaintoesimerkki naisen kummallisesta mielestä esitettiin suurin piirtein näin: Mitä tapahtuisi, jos kuka tahansa mies kävelisi baarissa suoraan sen kaikkein kauneimman naisen luo, kääntäisi hänet sanaakaan sanomatta hartioista ympäri, katsoisi hitaasti päästä varpaisiin, pudistaisi päätään ja sanoisi: "Et kelpaa"? Ja sitten mies vain pokkana kävelisi pois. Niin, miten mahtaisi nainen reagoida tuossa tilanteessa? Ensiksi kröhin hetken melko närkästyneenä tuollaisesta röyhkeydestä, mutta siitä selvittyäni jouduin toteamaan, että ei se nainen sitä pystyisi ohittamaan. Mielenkiinto sitä törkeästi käyttäytynyttä miestä kohtaan heräisi varmasti. Naisen olisi pakko kääntyä katsomaan miehen perään, ja luonteesta riippuen joko jäädä yksinään miettimään että "miten niin en kelpaa" tai sitten lähteä itse miehen luo ja aiheuttaa kohtaus, kaataa vaikka drinkki niskaan. Ainakaan hän ei voisi antaa sen vain olla, eikä hänellä olisi mitään mahdollisuutta selvitä siitä tilanteesta henkisenä voittajana.

Siksi kiltit ja älykkäät nuoret naiset joskus rakastuvat renttuihin, niin kuin muutkin naiset. Naiset reagoivat tiettyihin ärsykkeisiin tietyllä tavalla. Samoin kuin miehet ja pikkulinnut ja kaikki muut eläimet. Muistatteko jollain koulun biologian tunnilla kuulleenne sanan attrappi? Attrappi on "reaktion laukaisevan ärsykkeen jäljitelmä" ja sillä saadaan esimerkiksi reviiritietoinen uroslintu hyökkäämään pesimäaikaan vaarattoman karvapallon kimppuun, koska se reagoi siihen kuten todelliseen kilpailijaan. Jos mies lähettää sopivia signaaleja (vaikka sitten feikattuna), naisen kiinnostus herää. Minä luulen, että ilman tätä mekanismia ihmissuku ei olisi selvinnyt edes alemman jyrsijäasteen ohi. Nimittäin suvunjatkamiselle välttämättömät tapahtumat, kuten yhdyntä ja synnyttäminen, ovat usein naiselle kivuliaita. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Jos naiset eivät ihastuisi miehiin ja suostuisi siihen kaikkeen vapaaehtoisesti, hyvin harva mies olisi saanut yhtäkään naista kiinni jatkaakseen sukua.

Ja sitten tietysti se kysymys, että miksi nimenomaan ne rentut saavat naisia. No, sillon menneinä aikoina ketään ei kiinnostanut mitkään tunnekysymykset. Hengissä selviäminen ei ollut itsestäänselvyys kenellekään. Naiselle oli välttämätöntä pariutua alueensa vaikutusvaltaisimman miehen kanssa, sillä niin hän sai itselleen ja lapselleen suojelijan. Mammutinkaadossa ja heimosodissa pärjänneellä miehellä oli myös hyväksi koetellut geenit, jolloin naisen lapsella olisi paremmat mahdollisuudet selvitä elämästään ja tuottaa edelleen jälkeläisiä. Tällaisella metsästäjäsoturilla ei varmaankaan ollut kovin kummoista tunne-elämää, eikä ainakaan suuria haluja tai aikaa kommunikoida sitä naisväelle (romanttinen rakkaus miehen ja naisen välillä on melko nuori ilmiö). Siispä geenejään siirsivät eteenpäin ja sukuaan jatkoivat ne naiset jotka kiinnittivät huomionsa karskeimpiin uroisiin ja jotka vielä pystyivät saamaan tämän seksuaalisen mielenkiinnon heräämään, ja ne miehet, jotka onnistuivat parittelemaan terveimpien ja parhaiten jälkeläisistään huolehtivien naaraitten kanssa. Nykypäivänä, kun maailma on hieman erilainen, ihmistä hallitsevat samat hormonit kuin luolamies- ja -naisaikoinakin. Se onkin sitten eri asia, miten pitkälle nainen antaa tunteidensa johdattaa itseään ja milloin terve harkinta astuu kuvaan mukaan. Eli missä vaiheessa nainen huomaa, ettei se Rane olekaan mikään unelmien prinssi valkealla ratsullaan (Datsunillaan) eikä kyse ollutkaan rakkaudesta, vaan ihan vaan tavallisen alkoholisoituneen ja väkivaltaisen junttiöykkärin passaamisesta. Tapahtuipa se herääminen milloin tahansa, nainen tavaroita pakatessaan ei varmaankaan ole ylpeä siitä, että alunperinkään lankesi Ranen pauloihin.

Miesten käsikirjan mukaan kaiken järjen vastaisesti nainen ei arvosta miestä, joka arvostaa naista ja näyttää sen. Nainen ei halua nössöä miestä, josta ei ole suojelemaan perhettään. Jos nainen kuitenkin joutuu sellaisen miehen kanssa tekemisiin, nainen ei epäröi "testata" tätä heti kättelyssä ja lopulta muuttua überbitchiksi joka tekee alistuvalla miehellä mitä tahtoo, ja siitä mies voi syyttää vain itseään. Mitäs on niin heiteltävissä. (Tässä kohtaa minusta Pelimiesten naiskäsitys paistaa kirkkaimmin läpi: nainen ei tavallaan ole vastuussa vittumaisuudestaan, sillä nainenhan on vain nainen ja mies voi ylivertaisen älynsä avulla oppia hallitsemaan naista juuri siitä syystä.) Käsikirjassa siis myös kerrotaan, miten nainen palautetaan ruotuun ja altavastaavaksi jos ja kun se alkaa hyppiä silmille. Silloinhan - niin kuin kaikki tietävät - nainen vain testaa miestä, ja miehen tulee läpäistä testi niin kuin Mies. Jos nainen siis yrittää komennella miestä tai kalastella huomiota ja hyväksyntää sanomalla jotain harkitsematonta, joka loukkaa miestä tai hänen periaatteitaan, miehen täytyy tehdä naiselle selväksi (verbaalisesti), että se oli typerästi sanottu, eikä miehellä ole aikomustakaan tuhlata aikaansa kusipäihin. Tämän pitäisi saada nainen hämilleen ja huomaamaan typerät maneerinsa, tai sitten Pelimies jatkaa armotta matkaansa (palatakseen asiaan ehkä parin viikon päästä, sitten kun nainen on huomannut yhtäkkiä selittämättömästi kaipaavansa hänet tylysti "jättänyttä" Pelimiestä).

Tämäkin on minusta ihan ookoo. En tosin hyväksy pelimiesten käyttämää Turpa kii ämmä -retoriikkaa ja ylimielistä asennetta, enkä kaipaa mitään kieroutunutta isähahmoa antamaan piiskaa. Mutta minäkään en haluaisi, että kukaan läheiseni antaisi minun käyttäytyä ihmisten ilmoilla niin kuin idioottinarttu. Haluaisin, että he kysyisivät suoraan, että "Oletko tosiaan tuota mieltä?!" ja toivoisin, että minulla olisi uskallusta sanoa sama heille jos tarvetta olisi. Minä nimittäin inhoan itseäni sen jälkeen, kun olen tahallisesti tai tahattomasti loukannut toista ilman mitään syytä ja vielä enemmän, jos en alunperinkään ole edes omasta mielestäni ollut oikeassa. Silloin kun en itse ilmeisestikään siihen pysty, joku muu saisi muistuttaa minua siitä. Jos poikaystäväni tai läheiset ystäväni tai perheenjäsenet eivät saa minua kiinni teeskentelystä, niin kuka sitten? Saisinko edes itse? Enkä siis - korostettakoon nyt vielä - ole kenenkään itsetunnon murskaamisen kannalla, eikä tarkoitus ole mahdollisesti ennestäänkin epävarman henkilön kritisoiminen niin, että hän ei enää uskalla tuoda julki mitään mielipiteitään seurassa. En myöskään haluaisi miestä, joka tarkoituksella osoittelee puutteitani, koska seuraa jotain playahmasterplaniä ja haluaa saada minut tuntemaan itseni huonommaksi. Mutta tuo koko baariskene on joka tapauksessa sellainen henkinen prässi ihmislapselle, että siellä väkisinkin tuppaa joskus unohtamaan inhimillisyyden ja tulee silkkaa epävarmuuttaan ja heikkouttaan laukoneeksi sellaisia kommentteja, joita ei missään muussa tilanteessa suustaan päästäisi ja joiden takana ei todellisuudessa seiso. Ja silloin olisi hienoa, jos paikalla olisi selväjärkinen lähimmäinen, joka pelastaisi siitä suosta takaisin ihmiseksi, ennen kuin vajoaa kokonaan uppeluksiin eikä tunnista enää itseäänkään.

Tässä vaiheessa viittaan noihin PMMP:n biisin sanoihin: "Oletko jo tottunut kuoreen - sinua ei tunnista sieltä". Parisuhdedynamiikka on kummallinen asia. Ihan niin kuin ainoa tapa olla suhteessa olisi jatkuva julma valtataistelu. Ihan niin kuin kaksi ihmistä, joiden olisi tarkoitus rakastaa toisiaan, muuttuisivatkin aina toistensa seurassa sisäänpäin kääntyneiksi manipuloiviksi psykopaateiksi, joiden ainoa päämäärä on omista oikeuksistaan kiinni pitäminen toisen kustannuksella. Se kierre vain ruokkii itseään, jos jompi kumpi ei ymmärrä sitä katkaista. Harvoin rakastuminen tuo ihmisessä esille niitä parhaita luonteenpiirteitä ("OLKAA YKSIN JA JUOSKAA KARKUUN - RAKKAUS MURSKAA JA RAKKAUS TURTUU!"). Molemminpuolinen vilpittömyys ja nöyryys on harvinaista niin sodassa kuin rakkaudessakin. Vaikka onhan niitä onnistuneitakin parisuhteita, joissa yhdessä ollaan vahvempia ja parempia ihmisiä kuin yksin. Totta kai jokaisella on joskus huonoja päiviä ja joskus on heikko ja vihainen ja kaipaa tukea, mutta hyviin tapoihin kuuluu, ettei sitä kaikkea kaadeta toisen niskaan.

Ja tämän minä haluaisin sanoa kaikille niille poikaparoille, jotka kokevat tulleensa invalidisoiduiksi naissukupuolen toimesta: Ei me tytöt olla yhtään teitä viisaampia tai enemmän oikeassa. Eikä kaikki loukkaavat teot ja sanat ole loppuun asti harkittuja. Eikä se ole oikein. Ja teillä on täysi oikeus loukkaantua jos teitä tahallaan ja syyttä loukataan. Naiset on vähintään ihan yhtä hukassa itsetunto-ongelmien ja kaikkien sosiaalisten sääntöjen ja hierarkioiden ja parisuhde- ja deittailusääntöjen viidakossa kuin tekin. Ja silloin kun ihminen tuntee olonsa ahdistuneeksi, hän helposti turvautuu hyökkäykseen puolustuksenaan. Joillekin siitä tulee tapa: "Kipu ehkä tarttui sun jalkaan, jotenkin jäi kasvoihin kiinni -Mikä susta kiskoo sen irti, laitoshoito vai vitamiini? Mistä tässä selviydytään, mikä on mennyt vikaan, vittuiletko muille jakaaksesi - ilosanomaa?" Monella tytöllä on hirveitä komplekseja seurustelusta ja muusta säädöstä ja koko maailmasta ja minäkuva on silloin aika heikoilla kantimilla. He yrittävät epätoivoisesti pönkittää egoaan keinolla millä hyvänsä, vaikka se ei mitään autakaan.

It's a dog-eat-dog world out there. Joukossa on varmasti joitakin oikeasti häiriintyneitä paholaisnaisia, jotka pysyvät hengissä vain juomalla viattomien verta, mutta suurin osa ns. pissiksistä (en oikein osaa tätä sanaa käyttää luontevasti) on minun nähdäkseni ihan tavallisia tyttöjä, jotka ovat jossain elämänsä vaiheessa kokeneet jotain sellaista, joka on saanut heidät puolustautumaan koko maailmaa vastaan. En tiedä vaatiiko pississöityminen vielä jotain syntymälahjana saatua erityisen vilkasta temperemanttia ja terävyyttä, ehkä. Ja koska yleisesti on vallalla naisten vähän liian pitkälle joillakin osa-alueilla mennyt emansipaatio, tyttöjen mielivaltainen käytös hyväksytään, vaikka he vahingoittaisivatkin muita (muita tyttöjä, poikia, vanhempiaan, opettajiaan jne...) ja itseään siinä sivussa. Kukaan ei sano vastaan niin että se tosiaan menisi perille. Sitten on tietysti erikseen ne, jotka sokeasti ja kritiikittä elävät kertakäyttö- ja kerskakulutusmaailmassa ja soveltavat sitä myös ihmissuhteisiinsa: "Joka ikinen on ansainnut vieläkin parempaa ja suurempaa -Heti kun on jääty kiinni, on julma kiire vaihtaa... Epäiletkö milloinkaan - että et jaksaisikaan niellä enempää..." Eikä ikinä tosiaan tule mieleen, että vika saattaisi olla itsessä.

Minulla ei ole vähäisintäkään tarvetta puolustella vielä lisää tällaisten tyttölasten käyttäytymistä enkä ole myöskään pyytelemässä heidän puolestaan keneltäkään anteeksi. Minä ainakin olen jo melko pienestä asti pitänyt ensisijaisesti itseäni vastuussa tekemisistäni ja odotan yleensä samaa muilta. Minusta heitäkin pitää kohdella ihmisinä, ei siis minään pikkuhuorasaastana tai pyhinä marttyyriuhreina. He ovat nuoria keskeneräisiä ihmisiä, jotka elävät tässä ajassa ja tämän ajan tuotteina, tekevät erehdyksiä eivätkä välttämättä aina ole herkimmillään ja empaattisimmillaan seksiin liittyvissä vaikeissa kysymyksissä, varsinkaan silloin kun pelissä on paitsi oma myös jonkun toisen orastava seksuaalisuus. Tai ainakin pitäisi muistaa, että jossain siellä sen kovan vittuilevan kuoren alla voi olla piilossa arka pikkutyttö. Monikon toisen sijasta noissa kahdessa lauseessa olisi ehkä pitänyt olla monikon ensimmäinen muoto - me olemme kaikki vajavaisia keskeneräisiä ihmisiä.

Tasapainottomista naisista sujuvasti takaisin Pelimiehiin. En pidä siitä ylimielisestä asenteesta, jolla he naisiin aka kissoihin suhtautuvat. Heitä ei kiinnosta naisten ongelmat, tunteet ja ajatukset, heitä kiinnostaa vain tietää onko nainen ihastunut vai eikö nainen ole (vielä) ihastunut. Pelimies pelaa peliä ja tytöt on siinä pelinappuloita. Mutta kaikesta huolimatta heillä siis minunkin mielestäni on joitakin hyviä ideoita, eikä siinä ole mitään pahaa, että sanotaan miehelle että ole mies ja neuvotaan, miten heikkoa itsetuntoa saa kohotettua. Ja vielä selitetään päälle miksi naiset joskus käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät. Tavallaanhan he tekevät altruistista työtä jakaessaan naistietouttaan muille miehille, jotta muutkin saisivat naisia ja maailmassa olisi vähän enemmän rakkaustta. Huh. Pelimiehet ja minä eroamme linjauksissamme siinä, että kannattako näitä "totuuksia" lähteä soveltamaan käytännössä. Minusta ei. Minusta on ihan hyvä niin miesten kuin naistenkin tajuta, että jotkut ihmiset pelaavat kummallisia pelejä toisten kustannuksella ja olisi hyvä tunnistaa ne pelit ajoissa, ettei itse ole ihan vietävissä miten sattuu. Mutta ei ole itsensä kannalta järkevää hylätä kaikkia arvojaan ja syöksyä siihen samaan, minun mielestäni kieroutuneeseen ja kyyniseen, maailmaan mukaan, jossa pitää koko ajan olla askeleen tai pari edellä muita (Olet aina kakkonen - kuka jää, kuka jää - Katso ympärillesi: kuka jää, kuka jää).

Useimmat naiset osaavat tälläytyä niin, että mies ei voi olla kiinnittämättä huomiota ja tuntematta seksuaalista vetoa naista kohtaan, ja miehet (ainakin Miehen Käsikirja™:n avustuksella) osaavat painella niitä nappeja, joilla nainen kuin nainen saadaan ainakin hetkeksi kiinnittämään huomionsa mieheen ja ehkä jopa ihastumaan. Kuten edellä kerroin, minusta nämä perusmekanismit selittyvät jo ihan koulubiologialla. Ihminen on eläin, joka joskus osaa ajatella. Tähän ajattelemiseen pitäisi jokaisen koittaa panostaa. Ei haittaa, vaikka joskus ihan tosissaan miettisi elämän tarkoitusta ynnä muuta vähän abstraktimpaa kuin seuraava baari-ilta. Enkä minä sitä, voi baarissa olla hauskaa ja deittailukin (hyperkulunut Sex and the City -sana) on varmasti hauskaa silloin kun kaikki osapuolet tietävät missä mennään, mutta voisi joskus pysähtyä miettimään johtaako se mihinkään ja miten se vaikuttaa minuun ihmisenä. Sillä kaikki kokemukset ja ajatukset vaikuttavat jotenkin. Itsetutkiskelu tarkoittaa masturboinnin lisäksi sitä, että koitetaan todella selvittää edes ne omat motiivit, arvot ja periaatteet. On monta kysymystä mitä jokaisen sukupuolesta ja sosiaalisesta asemasta riippumatta olisi hyvä silloin tällöin itselleen esittää. Minä joskus mietin että mitä 4-vuotias minäni sanoisi jos näkisi tämän nykyisen minäni. Sillä voisi olla paljonkin asiaa.

Kaiken tämän lisäksi mietin vielä eilen illalla feminismiä ja sen olemusta. Minulle feminismin perusajatus on se, että kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita. Joku asiantuntija tietysti nyt vänkäisi vastaan ja sanoisi että se ei ole mikään feminismin määritelmä ja minä sanoisin että ei varmaan olekaan. Postmoderni feminismi on hyvin moniuloitteinen ja monimuotoinen aate. Ei ole enää mitään yhtä oikeaa feminismiä. Minä kai sitten olen sen vanhanaikaisen liberaalifeminismin kannattaja tai jtn. Minusta naisilla ei ole, eikä pitäisi olettaa olevankaan, mitään sellaisia kykyjä tai taitoja, joita miehillä ei jossain muodossa olisi (kuten se kuuluisa tunneäly). Ei voi myöskään olettaa, että naiset aina toimisivat moraalisesti oikein vain sen takia että ovat naisia, niin kuin jotkut tuntuvat ajattelevan, eikä naista siksi tulisi moraalittomuudesta tai epäonnistumisista tuomita sen raskaammin tai kevyemmin kuin miestäkään (se on sitä korottamalla alistamista). Viisauden, oikeudenmukaisuuden ja sisäisen rauhan saavuttaminen ei myöskään pitäisi olla naiselle sen suurempi ongelma kuin miehellekään. Ja tämä pätee totta kai myös toisin päin, mies ei ole naista huonompi sen takia, että on mies. Mies ja nainen ovat tietysti erilaisia ja käyttäytyvät eri tavalla, mutta minusta ei ole ollenkaan utopistinen ajatus, että he voisivat silti ymmärtää toisiaan ja eläytyä toistensa maailmaan.

Minä en hyväksy sellaista fundamentalismia tai vulgäärifeminismiä, joka sortuu miesvihaan. Vaikka naiset olisivatkin olleet alistettuina kauan ja ovat osittain vieläkin, ei ole mitään syytä kostaa sitä kenellekään. Tasa-arvon pitäisi riittää. Ja vielä nimenomaan niin, että sitä linjaa ei ylitetä missään kohtaa. Jokaisella on oikeus fyysiseen ja henkiseen koskemattomuuteen, eikä naisella ole oikeutta alistaa miestä sen enempää kuin miehellä on oikeutta alistaa naista. Minä en myöskään hyväksy sellaista holhoavaa feminismiä, jossa joku on tietävinään kaiken paremmin kuin muut. Eli joku sanoo millainen on oikeanlainen itsenäinen nainen ja arvostee ja luokittelee ja alistaa muita naisia sen perusteella. Se ei ole yhtään perinteisiä sukupuolirooleja parempi vaihtoehto. Aikuista tervettä ihmistä ei pitäisi minusta joutua suojelemaan itseltään. Vähiten hyväksyn sellaista feminismiä, jonka varjolla millään tavoin vahingoitetaan lapsia, tyttöjä tai poikia. Sitäkin kai tapahtuu.

Yleensäkin kaikkeen inhimilliseen kanssakäymiseen pitäisi sisältyä paljon enemmän suvaitsevaisuutta, vastuuta, lämpöä ja armeliaisuutta. Se nyt ei tietenkään ole mikään uusi ajatus, mutta se meinaa koko ajan hukkua tässä maailman melskeessä, kun kovat arvot jyllää ja pelurit kiitää radalla. Siksi minä halusin laittaa tuohon alkuun nuo laulunsanat. PMMP:llä on muitakin lämminhenkisiä ja inhimillisiä, mutta osuvia kappaleita, mutta niistä myöhemmin lisää. Olkaa yksin ja juoskaa karkuun kertoo minun mielestäni hyvin sattuvasti siitä, miten sekaisin ja solmuun ihminen (tässä tapauksessa nainen) voi mennä rakkausasioissaan ja itsensä kanssa. Ja miten vaikea sen sotkun keskellä on nähdä kokonaisuuksia tai tunnistaa syitä ja seurauksia. Keinot ovat väärät ja syyllisiä on helppo etsiä ulkopuolelta.