Joulu on ohi. Aika ahdistua muista asioista. Olen töissä, kolme yövuoroa edessä, mikä on hyvä juttu. Yövuoroista ja viikonlopuista varsinkin saa rahaa, ja rahaa tarvitsee aina. Olen siitä kumma, että silloin kun rahaa ei ole, pärjään aika hyvin ilmankin (ja pärjäisin vielä paremmin jos koira ei söisi niin paljon kallista lihaa koko ajan), mutta heti kun rahaa taas on, niin sitä menee ja menee ja menee. Naiivia pitää taloudellista holtittomuutta sellaisena synnynnäisenä ominaisuutena, jolle en muka mitään voi. Ihan itse minä sitä rahaa kuitenkin tuhlaan. Kaikkein typerintä on se, että jos olen päässyt unohtamaan paljonko rahaa tilillä voisi tietyllä ajan hetkellä olla, jatkan mieluummin tuhlaamista, kuin tarkistan rahatilanteen heti. Niin kauan kun korttia näyttämällä ja tunnusluvun näpyttelemällä saan vietyä tavaraa kaupasta ulos, en haluakaan tietää. Aavistan, että tämänkaltainen käyttäytyminen saattaa aiheuttaa ongelmia tulevaisuudessa.

Sama kaava oikeastaan toistuu monessa muussakin asiassa. Edelliseltä koiranäyttelyreissulta on jäänyt termospulloon kahvia. En tiedä mitä kahville tarkkaan ottaen tapahtuu suljetussa termarissa, mutta oletan, että se muuttuu joksikin entistä oksettavammaksi. Tiedän missä se pullo on ja mitä sille pitäisi tehdä, en vain halua edes ajatella sitä. Se termospullo on yhtä vanha kuin minä. Kultaisella kasinotalouskahdeksakytluvulla pankki lahjoitti uusille vauvoille ruskeita termospulloja, jos nämä avasivat lapsilisätilin ko. pankkiin. Luotan kyllä siihen, ettei siihen aikaan jaettu sekundaa lapsiperheille, mutta kuitenkin yli kaksikymmentä vuotta on aika pitkä aika termospullolle. Se ei ehkä kestä enää kauaa. Tiedä vaikka siellä pullossa olisi nyt tälläkin hetkellä hirvittävä paine. Joku asbestisauma on pettämäisillään, ja pullo valmistautuu purskauttamaan haisevat sisälmyksensä seinille. Ja vaatteille ja kengille. Tai ehkä se kahvijuoma syövyttää pulloa sisältäpäin, paljastaen raskasmetallivuorauksen, ja sitten kun vihdoin saan sen termarin pestyksi, huomaan etten voikaan enää ikinä käyttää sitä. Ei se kyllä kovin hyvä termospullo ole. Ei pidä lämpöä juuri nimeksikään. Ja hirvittävän ruma se on myös, ja aika pieni. Että sikäli ihan sama.

Olen tänään tehnyt monta asiaa ensimmäistä kertaa elämässäni tai ainakin pitkään aikaan. Ja siis nimenomaan eilen tarkalleen ottaen, nyt ollaan jo perjantain puolella. Innostuin siitä hiustenleikkuusta niin, että päätin kokeilla muitakin rajojani. Eilen join ensimmäistä kertaa ehkä viiteentoista vuoteen täysmaitoa. Ostin sitä kotijäätelön tekoa varten ja ajattelin, että täytyyhän sitä maistaa. Edellisen kerran muistan juoneeni täysmaitoa joskus alle kuoluikäisenä tai sitten ihan ensimmäisillä luokilla. Kävimme silloin pikkusiskon kanssa aika usein naapurissa kylässä. Naapurissa asuu vanha eläkeläispariskunta, jonka aikuinen vähän jotenkin jälkeenjäänyt poika asuu kotona (selkee ATM). En tiedä miksi me siellä kävimme, kun ei siellä oikein ollut mitään tekemistäkään, mutta kuitenkin ne joivat täysmaitoa, joten niin joimme mekin, koska emme älynneet lähteä kotiin silloin, kun isäntäväki käy ruokapöytään. En muista silloin havainneeni suurtakaan eroa täysmaidon ja normaalin maidon välillä. Nyt tarkistin purkista, että täysmaidossa oli 3,9% rasvaa, mikä ei äkkiseltään kuulosta niin paljolta. Kermassa rasvaa täytyy olla yli 10 %. Täysmaito näytti lasissa aika samalta kuin rasvattomammat maidot, mutta kun sitä huljutti, niin oli havaittavassa aavistuksen suurempi viskositeetti. Ja kyllä se rasva maistuikin, tai ainakin tuntui suussa. Täysmaito on pehmeämpää kuin kevytmaito. Vähän niin kuin lämmin vesi on pehmeämpää kuin kylmä vesi. Kevytmaito on terävää ja raikasta. Ja jälkimaku oli täysmaidolla erilainen. En juonut enempää kuin puoli lasia raakana. Tulin siihen tulokseen, että täysmaito on vähän niin kuin kermaa, vaikka eihän se tietenkään ole. Tein yhden maitokahvin täysmaidosta, ja siitä tuli oikein hyvää. Täyteläisemmän makuista kuin muuten. En kuitenkaan taida osta enää täysmaitoa, jos johonkin reseptiin ei välttämättä tarvita. Jotenkin se purkin punainen väri kirkuu että älä osta, älä osta. Ällöttävää tunkkaista rasvamaitoa tässä purkissa, walk on walk on.

Toinen poikkeava teko oli putkimieshommat. Vessan lavuaarin viemäri ei oikein vetänyt kunnolla, johtuen osittain siitä jo mainitusta hiustenleikkuusessiosta. Päätin ettei mikään mistörmasöl pääse tästä viemäristä räjäyttämään likaa ja kuormittamaan ympäristöä. Koitin hajulukon puhdistamista (jonka olen kyllä tehnyt ennenkin), mutta se ei auttanut mitään. Pikaisen tilanneanalyysin jälkeen totesin, että tukos on ylempänä, eikä tässä auta nyt muu, kuin koekäyttää joululahjaksi saatu sininen työvälinesetti. Siellä oli ruuvimeisseli, joten ei muuta kuin ruuvaamaan ensimmäistä irtoavan näköistä osaa irti. Se oli se metallinen lavuaarin siivilä, vai miksi sitä pitäisi sanoa. Sihti. Kuitenkin se jonka läpi vesi valuu lavuaarista pois. Ruuvasin ja ruuvasin eikä mitään tapahtunut, muuta kuin se sihti vaan alkoi heilua ja mennä paikaltaan, muttei irronnut. Päätin irrottaa hajulukon uudestaan, ja jatkaa ruuvaamista. Sekään ei auttanut, ennen kuin tajusin pitää sitä jäljelle jäänyttä putken pätkää paikallaan, se kun tuppasi pyörimään ruuvin mukana. Ihmeekseni se sihti oli varmaan viisitoista senttisellä ruuvilla kiinni. Miksiköhän sen piti olla niin tukevasti ruuvattu kiinni? Huomasin, että viemäristä tuuli. Mistäköhän asti se tuuli tuli? Kun sain ruuvin irti, irtosivat kaikki muutkin osat, jotka puhdistin yksitellen. Hauskinta oli tietenkin se kokoaminen. Aika paljon ilmeisen oleellisia tiivisteitä siinä oli, mutta yhtäkään ei onneksi jäänyt kokoamisen jälkeen yli. Ja viemäri toimi taas.

Tein jotain muutakin ekaa kertaa, mutten muista enää mitä. Ehkä en tehnytkään.