Kirjoitankin siitä kun olen tällainen kulttuuri-wannabe, siis painottaen wannabeta. Olisi tosi kiva tietää kaikenlaista ja olla kiinnostunut kaikenlaisesta taiteesta, mutta oikeasti, oikeasti, en vaan ole. En vaan jaksa. En jaksa konserttia, en balettia, en oopperaa, en taidenäyttelyä, en yhtäkään taide-elokuvaa tai edes useimpia yleissivistyselokuvia jaksa. Ainoa syy jaksaa sellaisia olisi se että voi sitten sanoa olleensa tai voi pitää vähän aikaa käsiohjelmaa esillä. Arkkitehtoniset kohteet on vähän aikaa ihan jees, mutta itse koettuna nekin on kuitenkin vaan rakennuksia ja paikkoja ja vartin sisään tulee mieleen että joopa joo ja saiskohan täältä jostain jätskiä.
Tykkään ainoastaan sellaisista esityksistä joissa on useampi esimerkki sijoitettu kontekstiin ja valmiiksi tiivistetty enintään tunnin mittaan ja mielenkiintoiset pointit alleviivattu. Ja ehdottomasti täytyisi olla jotain modernia otetta mukana, ettei tule yliannostusta. Esimerkiksi nyt taas Teemalta tuleva Elokuvan tarina on tosi hyvä. Klassista musiikkia voin soittaa lyhyesti taustalla. Internetistä voin jotain aihetta jaksaa tutkia hetken jos löytyy helposti hienoja nettisivuja ja vangitsevaa multimediaa. Tämä kärsimättömyys ei ole ominaisuus josta olen ylpeä, koska oikeasti mielelläni kokisin syvemmin ja muistaisin asioita ja olisin taiteellinen.
Mutta nyt oon löytänyt jotain joka minusta on ihan ihmeellistä. 1400–1500-lukujen vaihteen uskonnollisesta taiteesta ei tule mulle mitään positiivisia säväreitä. Törmäsin tällaiseen:
Yksi flaami, Hieronymus Bosch, on tehnyt tällaisen triptyykin noin 500 vuotta sitten. Tarkemmin katsoen:
Noista aneemisista ihmishahmoista kai sen maalauksen iän huomaa, ja vähän oudosta perspektiivistä. Mutta muuten yksityiskohtien perusteella en olisi ikäpäivänä uskonut että tuollainen on maalattu 1500-luvun alussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti