Tänään kirjauduin Last FM:n jäseneksi, aikaisemmin olen kuunnellut vain yksittäisiä kappaleita. Hienoja nämä nettiradiosydeemit, joissa saa itse valita millasta musiikkia haluaa kuunnella. Ideana yleensä on, että nimetään joku artisti tai kappale josta pitää, ja ohjelma sitten etsii ja soittaa enemmän tai vähemmän samantyylisiä kipaleita. Jos käy hyvä tuuri, löytää uusia kiinnostavia bändejä, huonommalla tuurilla ohjelma soittaa ihan jotain muuta kuin mitä itse haluaisi kuunnella. Yleensä radiota voi ohjailla lisää valitsemalla omia suosikkeja (tai inhokkeja), jotka sitten pyörivät vähän useammin (tai eivät ollenkaan). Suosikkeja valitsemalla pystyy vielä käsittääkseni vaikuttamaan siihen mitä muita kappaleita ohjelma tarjoaa.
Meteli.net on tietysti yksi kotimainen ja ihan ookoo, mutta ainakin minä alan siihen kyllästyä, kun tuntuu ettei se soita muuta kuin niitä samoja "omia suosikkeja" sitten kun on muutaman sellaisen ehtinyt valita. Ulkomainen Pandora.com on mielenkiintoisempi, koska siellä on niin laaja valikoima bändejä ja biisejä. Sitten on ainakin Virgin Radio (live from London), jossa voi valita haluamansa radioaseman tyyliin classic rock tai indie (taijotain, viime kerrasta on jo vähän aikaa...).
Lääst äfämmään olen ainakin toistaiseksi oikein tyytyväinen. Esimerkiksi hakusanalla Mew se soittaa vaikka mitä ja kaikenlaista, jännä juttu (tai ei ehkä sittenkään) että iso osa niistä jo löytyy koneelta. Tuli sellainen globaalin kodikas tunne. Niin sitä maailma vaan pienenee.

3 kommenttia:
Last FM ON hyvä idea. Ja ihme ja kumma siellä on kotimaisiakin kipaleita tarjolla, aika paljonkin.
Haa, noita paria en ole kokeillutkaan ! Mars kokeilemaan.
Last FM on mielestäni kovin epäkäytännöllinen, mutta Pandora sitäkin enemmän käytössä. Ainoa harmin paikka Pandorassa on ranskalaisten ja suomalaisten artistien puute...
Pandorastakin kyllä löytyy kotimaisia, esimerkiksi Husky Rescue soi juuri nyt. Vähemmän valikoimaa tosin kuin Last FMssä. En tiedä onko vika mussa vai missä, mutta Last FM on nyt alkanut temppuilla, ei toimi jos mese on auki...
Sekin Last FMssä on "vikana", että jos laittaa vaikka PMMP:n hakusanaksi, sieltä tulee ihan mitä vaan suomalaista (Klamydiaa, Teräsbetonia...). Hakusanojen kanssa kikkailemalla löytää kuitenkin yleensä ihan kunnollista musiikkiakin :D.
Lähetä kommentti