Aamuelämää

Kello on seitsemän, eikä tosiaan tullut nukuttua sekuntiakaan (tai en ainakaan huomannut, jos niin pääsi käymään). Yö meni jotenkin huomaamatta, lehden tulostakin on jo aikaa. Eikä edes ukkostanut, mutta jossain välissä kyllä satoi. Nyt voisi varmaankin sitten nousta, vaikka juuri alkoi vähän nukuttamaan. Pitää yrittää pysyä hereillä mahdollisimman myöhään tänään, että vuorokausirytmi palautuisi jokseenkin ennalleen valvomisesta huolimatta. Vaikka ehkä pari tuntia unta näin aikaisin aamulla ei haittaisi mitään (mutta jääkö se siihen pariin tuntiin, kysynpä vaan). Kanikin kuuluu jo kolisuttavan ruokakuppiaan rumassa häkissään. Koira on ehtinyt herätä moneen kertaan ja tullut pirteänä tarjoamaan purulelua, mutta on aina kuitenkin luovuttanut ja mennyt takaisin nukkumaan. Nyt se torkkuu pää parvekkeen oven kynnyksellä, kuono parvekkeen puolella, niin että voi mukavasti makuuasennosta tarkkailla ohi lentäviä lintuja. Eikä se välitä yhtään siitä, että selällään olevasta ovesta vetää ja toisilla on kurkku kipeä.

Ruisrockin missaaminen harmittaa yhä edelleen. Ruissalo sijaitsee lännessä (ainakin täältä idästä katsottuna), joten seuraava runo olkoon omistettu Ruisrockille, ja se olkoon samalla viimeinen kerta kun siitä asiasta tässä blogissa vingun (toistaiseksi):

Kaukka kaunis

Mää kiippe
irän korkkiama vuare
pisimppä mäntty
käänän kiikari läntte.

Ehtoaurink o maalan
tuamiokirkontorni verenkarvaseks
joki välkky sinist ja kultta
mu väel on kauni hymy
ja valkose hamppa
vilkuttava mul
ko ei vaam puttosis puustas.

Aschanin kaffilas kannetam pään kokkossi pulli
lappuliisak kiinnittävä satassi tuuliklasimpyhkimi
toril naise jakava kialoi miähil
lapse ja pulu rakentava yhres maja.

Paranek mun lähemäks mennäkkä?

Kuin kohtalokast ja hiano om parkku kotias
viaral maal
kuvitel
käen kukkumissi
keväi
suuri ja lämpimi
heist kaikist.


Heli Laaksonen

Pahoitteluni kaikille murteellisesti tai maantieteellisesti rajoittuneille, joita äskeinen runo ehkä ärsytti tai muuten pahoinvointia aiheutti. Ei välitetä siitä. Eikä siitä, että runossa oli kyseessä koti-ikävä ja sitä seuraava kotiseudun romantisointi, eikä niinkään festarit. Mittatilausrunoja ei taida saada, jos ei itse tee. Ainakaan ilman rahaa. Murrerunoja ja -tekstejä on hauska lukea ääneen ja joskus on pakkokin, jos ei meinaa muuten ymmärtää. Äänettömästi lukeminen (miksi sitä sanotaan?) antaa erilaisen tunnun runoon. Silloin ei ehkä niin hyvin erota rytmiä ja painotuksia, vaan lukee tekstiä kuin kummallista kirjakieltä ja ihmetelee miten sitä voi kukaan ymmärtää. Ja säälii ehkä niitä, jotka joutuvat suomen kielen opettelemaan vieraana kielenä.