Toinen (vai kolmas, en muista) kuumepäivä, ties kuinka mones hellepäivä ja puoltoista litraa kokista takana, eikä uni syystä tai toisesta meinaa millään tulla. Kierrän vain kehää internetin ihmemaailmassa. Minulla on juuri sen verran kuumetta, että periaatteessa pystyisin vaikka mihin, mutta helle läkähdyttää nopeasti, ja tekee olon ärtyneeksi ja väsyneeksi ja hikiseksi. Pari tuntia sitten koin jotain ihmeellisiä tuntemuksia, ei ollut kuumetta mutta jotain ihme sisäistä kuplintaa (!?). Ehkä jotkin ennenkuulumattomat syvät lihakset kramppasivat. Tai ehkä se sittenkin oli kuumehouretta. Tuli joka tapauksessa entistä levottomampi olo.
Kauan odotettu festari (Rhuiirock, niin kuin ulkomaalaiset sanovat) jää nyt kuitenkin väliin. Onneksi se tulee joka vuosi... Olinkohan siellä viime vuonna? En muista sitäkään. Olinkohan? En todellakaan muista. Ehkä en sitten ollut. Miksen ollut? Oliko muut kaverit? Olisinko muka jättänyt Ruisrockin väliin. En kai! Ehkä jätin. En muista.
Sain eilen illalla kanin, joka oli vähän niin kuin synttärilahja. Se on ihana, mutta ei pidä minusta. Tai sitten se on vain vihainen, kun tietää joutuvansa asumaan loppuikänsä niin rumassa häkissä (oli alennuksessa, 49 €, kaltereissa punaista ja sinistä ja keltaista, ja pohja kuivuneen veren värinen...). Uskomatonta, että niin ruma häkki todella on jonkun suunnittelema (vaikkakin epäilemättä vasemmalla kädellä ja perjantaina). Ja että joku on suostunut ottamaan niitä liikkeeseensä myytäväksi. Sitä se valinnan vapaus yhdistettynä kieroutuneeseen mieleen ja alhaiseen työmoraaliin teettää. Sääli pitää niin kaunista eläintä niin hirvittävässä häkissä.
Öisin kuuluu outoja ääniä. Sekä sisältä, että ulkoa. Koira, joka nukkuu parvekkeella, kommentoi välillä niitä ulkoa kuuluvia ääniä. Onneksi se ei kovin usein puhkea kunnon ilmoitushaukkuun, vaan enimmäkseen vain mutisee itsekseen. Nyt kuulostaa vähän siltä, kuin ukkonen jyrisisi. Se olisikin kivaa, ei ehkä tarvitsisi ruvetakaan nukkumaan. Keittiön ikkunasta näkee kauas (6. kerros, iso ikkuna ja ulkopuolella rivitaloja ja peltoa). Tosin on myös mahdollista, että ne äänet kuuluvat minun päästäni. Olisipa se ennemmin oikeaa ukkosta.
Loppuun vielä yksi runo, koska runot ovat kivoja, ja tässä nimenomaisessa puhutaan yöstä ja avonaisista silmistä ja ikkunoista ja äänistäkin, ja koska en huomannut edellistä runoa kirjoittaessani, että oli Eino Leinon ja runon päivä:
Kauan odotettu festari (Rhuiirock, niin kuin ulkomaalaiset sanovat) jää nyt kuitenkin väliin. Onneksi se tulee joka vuosi... Olinkohan siellä viime vuonna? En muista sitäkään. Olinkohan? En todellakaan muista. Ehkä en sitten ollut. Miksen ollut? Oliko muut kaverit? Olisinko muka jättänyt Ruisrockin väliin. En kai! Ehkä jätin. En muista.
Sain eilen illalla kanin, joka oli vähän niin kuin synttärilahja. Se on ihana, mutta ei pidä minusta. Tai sitten se on vain vihainen, kun tietää joutuvansa asumaan loppuikänsä niin rumassa häkissä (oli alennuksessa, 49 €, kaltereissa punaista ja sinistä ja keltaista, ja pohja kuivuneen veren värinen...). Uskomatonta, että niin ruma häkki todella on jonkun suunnittelema (vaikkakin epäilemättä vasemmalla kädellä ja perjantaina). Ja että joku on suostunut ottamaan niitä liikkeeseensä myytäväksi. Sitä se valinnan vapaus yhdistettynä kieroutuneeseen mieleen ja alhaiseen työmoraaliin teettää. Sääli pitää niin kaunista eläintä niin hirvittävässä häkissä.
Öisin kuuluu outoja ääniä. Sekä sisältä, että ulkoa. Koira, joka nukkuu parvekkeella, kommentoi välillä niitä ulkoa kuuluvia ääniä. Onneksi se ei kovin usein puhkea kunnon ilmoitushaukkuun, vaan enimmäkseen vain mutisee itsekseen. Nyt kuulostaa vähän siltä, kuin ukkonen jyrisisi. Se olisikin kivaa, ei ehkä tarvitsisi ruvetakaan nukkumaan. Keittiön ikkunasta näkee kauas (6. kerros, iso ikkuna ja ulkopuolella rivitaloja ja peltoa). Tosin on myös mahdollista, että ne äänet kuuluvat minun päästäni. Olisipa se ennemmin oikeaa ukkosta.
Loppuun vielä yksi runo, koska runot ovat kivoja, ja tässä nimenomaisessa puhutaan yöstä ja avonaisista silmistä ja ikkunoista ja äänistäkin, ja koska en huomannut edellistä runoa kirjoittaessani, että oli Eino Leinon ja runon päivä:
Missä kuolleet ovat silmät auki
Seuraamme hiljaisia taloja,
missä kuolleet ovat silmät auki
ja lapset jo aikuisia
surulliseksi tekevästä hymystä
ja oksat lyövät mykkiin ikkunoihin
sydänyön aikaan.
Ja mekin saamme vainajien äänen
jos elimmekään edes
tai metsän sydämen ja vuorien,
se saattoi meidät virroille
olemaan vain unia.Salvatore Quasimodo
1 kommentti:
Salvatore Quasimodo on ehkä hienoin nimi ikinä.
Lähetä kommentti