Kannattaa jättää jouluostokset viime tippaan, aatonaattoon mielellään. Siihen mennessä viimeistään jo tietää ketkä tutut ovat aikeissa "ihan vaan pistäytyä" eli aikeissa tuoda "yllätyslahjoja"/-kortteja. Tosin suurin osa pistäytyjistä on liikkeellä nimenomaan aatonaattona, joten vastalahjat pitäisi olla silloin jo valmiina. Niille, jotka tietää näkevänsä vasta jouluaattona, voi hyvin ostaa lahjat vasta edellisenä päivänä. Itse olin kuitenkin jo tänään ostoksilla, sain melkein kaikki, paitsi siskolle ei löydy rentoutusceedeetä mistään. Instrumentariumkin oli mennyt kiinni siinä vaiheessa kun hoksasin että sieltä niitä saattaisi löytyä. Täytyy siis joka tapauksessa mennä uudestaan huomenna. Sisarusten kanssa ollaan ostamassa yhteislahjoja toisillemme ja vanhemmille, joten ne ostokset olen luonnollisesti hyvissä ajoin delegoinut myöhemmin syntyneille, joiden elämä ei ole niin hektistä kuin yliopisto-opiskelijoilla (buhahahaa, uskoivat, kun ovat itse vielä lukiossa).
Nyt olen hyvällä tuulella, enkä vähiten sen takia, että tililtä löytyi tämän shopping-spreen jälkeen muutaman satasen verran ylimääräistä rahaa. Siispä kenkä- ja levykauppaan kävivät askeleeni, ja mukaan tarttui Vagabondin saappaat ja PMMP:n levy. Levyä en ole vielä kuunnellut, mutta syytä on olla hyviä kappaleita (á 2 e). No ehkä se ei loppujen lopuksi ole niin kallista, mutta jotenkin kymmenen kappaleen levyjen osto tuntuu tuhlaukselta. 11 tai 12 kipaletta per platta olisi jo paljon parempi.
Muutakin syytä olla hyvillä mielin on, nimittäin näyttää siltä, että rikkinäinen tuhkanharmaa Acerin läppärini ei tule enää palaamaan elävien kirjoihin alle tuhannen euron investoinnilla. Se tarkoittaa sitä, että ystävälliset sedät ja tädit vakuutusyhtiössä mieli hyvin (hyvillä mielin, suomen kieli on kummallinen kieli) kustantavat uuden koneen käyttööni. Minusta taitaa tulla ihanan valkoisen Macin ylpeä omistaja. Mac-ihmiset ovat parempia ihmisiä kuin te muut.
Vielä yksi hyvin mieltäylentävä tapahtuma: Pornopostauksen jälkeen tilaajamäärä nousi huimaan kahteentoista! Tiesin että tykkäisitte siitä, te irstaat nörtit. No, ei se ihan pelkkä populistinen tempaus ollut, tuli siitä itsellenikin hyvä mieli (ei joulumieli, mutta hyvä mieli). Naureskelin sille koko illan ja vähän tänäkin aamuna. Oli se silti ihan rehellinen kirjoitus, älkää peljätkö. En valehtelisi näin vakavasta asiasta
Joka tapauksessa,
Hyvää Joulua ja mielenrauhaa kaikille, myös irstaille pornonkuluttajille!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti