Ladykiller oli mennyt blogissaan kirjoittamaan siitä, miten hän on joka hetki huolissaan koiristaan nyt, kun toinen koira meinasi kuolla kofeiinimyrkytykseen. Ja sitten toiset ihmiset tuli sanomaan, että vähänkö olet tyhmä, et tiedä mistään mitään kun sulla ei ole lapsia.
Telkkarista tuli joskus sellainen amerikkalaisetonhulluja -dokumentti, jossa kuvattiin jenkkiläisten koiranomistajien elämää. Olihan siinä aika häiriintyneen oloisia ihmisiä. Yksi ripustautui yorkshirenterrieriinsä avioeron jälkeen, eikä pystynyt kuvittelemaan miten selviäisi jos se joskus kuolisi (no niinhän ei tietenkään ikinä tule käymään, pikkukoirilla kun on tunnetusti tapana elää yhtä vanhoiksi kuin emäntänsä). Sitten siinä oli sellaisia vähän vähemmän epänormaaleja tai ainakin rajatapauksia, joissa oli mm. muutettu maalle koirien takia, ostettu pakettiauto koirien takia ja syötettiin koiria yltiötarkasti. Nauroin silloin emännälle, joka syötti koirilleen itsetehtyä luomuruokaa, johon lisättiin vaikka mitä valkosipulijauhetta ja oluthiivaa ja merileväuutetta ja öljyjä. Silloin minulla ei vielä ollut omaa koiraa.
No, nyt on. Ja mites kävikään, kokkasin koiralle eilen aamupalaksi bulgur-pataa lammaslihapullilla, lohikuutioilla ja naudanmahalla, höystettynä keitetyllä pinaatti-porkkana-raasteella ja tarjoiltuna kermaviili-auringonkukkaöljy-pellavansiemenöljy -hunnulla. Päälle oli ripoteltu vielä mitallinen glukosamiinijauhetta niveliä varten. Ja jos mulla olis valkosipulijauhetta tai oluthiivaa tai merileväuutetta tai lohiöljyä, niin laittaisin sitäkin. Tilannehan oli siis sellainen, ettei ollut sitä koiran tavanomaista ruokaa (keitettyä kalkkunaa, riisiä ja porkkanaa, 2,80 e/kg, jota menee kilo päivässä), joten piti vähän improvisoida. Jos yhtään parantaa tilannetta, niin olisin helposti voinut antaa koiran olla nälissäänkin (ei sen ole pakko syödä joka päivä), mutta kun se on nyt ihan oikeasti liian laiha, niin sen pitää syödä niin paljon kuin mahdollista. Ja kerrottakoon vielä, ettei se ruoka ollut niin suuritöinen kuin voisi kuvitella, keitin bulgurin paistinpannulla yhtä aikaa pinaatin ja porkkanan kanssa, lammaslihapullia ja mahapullia oli pakastimessa ja ne muut höysteet nyt vaan tulee ihan automaattisesti jo.
Eikä tässä vielä kaikki! Eilen menin sitten kauppaan ostamaan koiralle ruokaa. Tavallisesti se syö Kennelrehun autosta edullisesti saatavia lihoja, mutta nyt ei ollut autoa tulossa eikä oikein edes tilaa pakastimessa niin isoille erille kanansiipiä ja jauhelihaa. Ja välillä syötän sitten sitä jo mainittua kalkkuna-riisi-mössöä, jota saa tavallisten ruokakauppojen pakastealtaasta. Menin siis tavalliseen ruokakauppaan, ja mitä näinkään! Lihatiskillä oli iso paketti maustamattomia kanansiipiä 3,50 e/kg ja muovipusseihin pakattua porsaankylkeä (hintaa en enää muista). Ostin niitä, ja kuusi purkkia smetanaa. Smetana on hapatettua kermaa, rasvaprosentti 42 (koira on laiha, kuten jo sanoin). Kotona pilkoin porsaankyljen ja pakastin sen pienissä erissä, samoin kanansiivet. Iltapalaksi koira söi sitten mahan täyteen kalkkuna-riisi-porkkanaa, kananmunaa, jauhelihaa, porsaankylkeä ja smetanaa. Itse asiassa se vielä kehtasi jättää syömättä pari kylkifilettä! Ihan niin kuin maailmassa ei olisi yhtään nälkää näkevää ihmistä...
Mutta niin, ei ne koiran ruoat ole keltään muulta kuin ehkä minulta itseltäni pois. Eikä se, että joku rakastaa koiraansa ole kenenkään toisen lapselta pois. En tiedä Ladykillerin taustoja, mutta itse olen kai ollut niin paljon eri sorttisten elukoitten kanssa tekemisissä, etten ihan pienestä enää hätkähdä. Voin kyllä huomata, jos koiralla on joku hätänä ja ymmärtää, että se vaatii tiettyjä toimenpiteitä, mutta kai olen niin parkkiintunut, etten ota sitä henkilökohtaisesti. En varmaan menettäisi yöunia koiran sairauden takia. Voisin olla huolissani, mutta en menisi sekaisin. Vaikka kyllä minä muutama vuosi sitten itkin, kun hevosella oli kaviopaise eikä se meinannut päästä laitumelta talliin, kun sattui niin paljon. Pari vuotta sen jälkeen olinkin sitten hoitanut niin monta kaviopaisetta, ettei niissä enää ollut mitään ihmeellistä, ja eihän niissä varsinaisesti olekaan.
Telkkarista tuli joskus sellainen amerikkalaisetonhulluja -dokumentti, jossa kuvattiin jenkkiläisten koiranomistajien elämää. Olihan siinä aika häiriintyneen oloisia ihmisiä. Yksi ripustautui yorkshirenterrieriinsä avioeron jälkeen, eikä pystynyt kuvittelemaan miten selviäisi jos se joskus kuolisi (no niinhän ei tietenkään ikinä tule käymään, pikkukoirilla kun on tunnetusti tapana elää yhtä vanhoiksi kuin emäntänsä). Sitten siinä oli sellaisia vähän vähemmän epänormaaleja tai ainakin rajatapauksia, joissa oli mm. muutettu maalle koirien takia, ostettu pakettiauto koirien takia ja syötettiin koiria yltiötarkasti. Nauroin silloin emännälle, joka syötti koirilleen itsetehtyä luomuruokaa, johon lisättiin vaikka mitä valkosipulijauhetta ja oluthiivaa ja merileväuutetta ja öljyjä. Silloin minulla ei vielä ollut omaa koiraa.
No, nyt on. Ja mites kävikään, kokkasin koiralle eilen aamupalaksi bulgur-pataa lammaslihapullilla, lohikuutioilla ja naudanmahalla, höystettynä keitetyllä pinaatti-porkkana-raasteella ja tarjoiltuna kermaviili-auringonkukkaöljy-pellavansiemenöljy -hunnulla. Päälle oli ripoteltu vielä mitallinen glukosamiinijauhetta niveliä varten. Ja jos mulla olis valkosipulijauhetta tai oluthiivaa tai merileväuutetta tai lohiöljyä, niin laittaisin sitäkin. Tilannehan oli siis sellainen, ettei ollut sitä koiran tavanomaista ruokaa (keitettyä kalkkunaa, riisiä ja porkkanaa, 2,80 e/kg, jota menee kilo päivässä), joten piti vähän improvisoida. Jos yhtään parantaa tilannetta, niin olisin helposti voinut antaa koiran olla nälissäänkin (ei sen ole pakko syödä joka päivä), mutta kun se on nyt ihan oikeasti liian laiha, niin sen pitää syödä niin paljon kuin mahdollista. Ja kerrottakoon vielä, ettei se ruoka ollut niin suuritöinen kuin voisi kuvitella, keitin bulgurin paistinpannulla yhtä aikaa pinaatin ja porkkanan kanssa, lammaslihapullia ja mahapullia oli pakastimessa ja ne muut höysteet nyt vaan tulee ihan automaattisesti jo.
Eikä tässä vielä kaikki! Eilen menin sitten kauppaan ostamaan koiralle ruokaa. Tavallisesti se syö Kennelrehun autosta edullisesti saatavia lihoja, mutta nyt ei ollut autoa tulossa eikä oikein edes tilaa pakastimessa niin isoille erille kanansiipiä ja jauhelihaa. Ja välillä syötän sitten sitä jo mainittua kalkkuna-riisi-mössöä, jota saa tavallisten ruokakauppojen pakastealtaasta. Menin siis tavalliseen ruokakauppaan, ja mitä näinkään! Lihatiskillä oli iso paketti maustamattomia kanansiipiä 3,50 e/kg ja muovipusseihin pakattua porsaankylkeä (hintaa en enää muista). Ostin niitä, ja kuusi purkkia smetanaa. Smetana on hapatettua kermaa, rasvaprosentti 42 (koira on laiha, kuten jo sanoin). Kotona pilkoin porsaankyljen ja pakastin sen pienissä erissä, samoin kanansiivet. Iltapalaksi koira söi sitten mahan täyteen kalkkuna-riisi-porkkanaa, kananmunaa, jauhelihaa, porsaankylkeä ja smetanaa. Itse asiassa se vielä kehtasi jättää syömättä pari kylkifilettä! Ihan niin kuin maailmassa ei olisi yhtään nälkää näkevää ihmistä...
Mutta niin, ei ne koiran ruoat ole keltään muulta kuin ehkä minulta itseltäni pois. Eikä se, että joku rakastaa koiraansa ole kenenkään toisen lapselta pois. En tiedä Ladykillerin taustoja, mutta itse olen kai ollut niin paljon eri sorttisten elukoitten kanssa tekemisissä, etten ihan pienestä enää hätkähdä. Voin kyllä huomata, jos koiralla on joku hätänä ja ymmärtää, että se vaatii tiettyjä toimenpiteitä, mutta kai olen niin parkkiintunut, etten ota sitä henkilökohtaisesti. En varmaan menettäisi yöunia koiran sairauden takia. Voisin olla huolissani, mutta en menisi sekaisin. Vaikka kyllä minä muutama vuosi sitten itkin, kun hevosella oli kaviopaise eikä se meinannut päästä laitumelta talliin, kun sattui niin paljon. Pari vuotta sen jälkeen olinkin sitten hoitanut niin monta kaviopaisetta, ettei niissä enää ollut mitään ihmeellistä, ja eihän niissä varsinaisesti olekaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti