Tarkoittaako tämä sitä, että romanttista rakkautta eivät keksineetkään keskiajan trubaduurit?
Uskollisuus
Uskollisuus ja rakkaus ovat kaksi eri asiaa, kuin kukka ja jalokivi.
Ja kuin kukka, rakkaus kuihtuu ja muuttuu
tai se ei olisi kukan kaltainen.
Oi kukat kuihtuvat, niillä nopea liike, pieni elämän virta
purskahtaa varren huippuun, kimaltaa, kääntyy paraabelina,
vaipuu ja on poissa kuin komeetta joka kaartaa näkymättömään.
Oi kukat ovat kaiken aikaa matkalla
kuin komeetat, ne tulevat näköpiiriimme
päiväksi, kahdeksi, poistuvat, hitaasti katoavat.
Ja meidän tulee ottaa ne lennosta vastaan ja päästää menemään.
Palmsamoidut kukat eivät ole kukkia, eternellit eivät ole kukkia,
kukat ovat liikettä, nopeaa liikettä, värikäs ele,
siinä niiden suloisuus. Ja sitä on rakkaus.
Jalokivi on toista. Se kestää paljon kauemmin kuin me,
niin paljon paljon paljon kauemmin kuin me,
että tuntuu kuin se kestäisi ikuisesti.
Kuitenkin tietää että se virtaa pois,
kuin kukat ja me, hitaammin vain.
Ihmeellisen verkkaan virtaa safiiri!
Kaikki virtaa, ja jokainen virta vertautuu jokaiseen toiseen.
Kukat ja safiirit ja me, kukin tavallaan virraten.
Muinoin kun safiirit saivat hengen ja syntyivät kaaoksen hurjista
orgasmeista
aika oli hitaampaa, silloin kun kalliot syntyivät.
Safiirin synty vei aioneja ja aioneja vie sen poismeno.
Ja kukan vie kesä.
Ja mies ja nainen ovat kuin maa, joka synnyttää kukkia
kesällä, ja rakkautta, mutta alla on kallio.
Kukkia vanhempi, saniaisia vanhempi, yksisoluisia vanhempi,
vanhempi kuin itse alkulima kaikkineen on ihmisen sielu kaiken alla.
Ja kun kaikista rakkauden hurjista orgasmeista
hitaasti muotoutuu jalokivi muinaisissa, jälleen sulaneissa kallioissa,
kahden ihmissydämen muinaisissa kallioissa, miehen ja naisen,
siitä kiteytyy rauhan kristalli, luottamuksen kova hidas jalokivi,
uskollisuuden safiiri,
yhteisen rauhan jalokivi nousee rakkauden kaaoksesta.
D. H. Lawrence, 1885-1930
Suom. Alice Martin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti