maanantai 30. huhtikuuta 2007

Ei nukuta

Valvoin eilen melkein koko yön, kuuntelin musiikkia pitkästä aikaa. Olen aiemminkin kertonut, että välillä tulee jaksoja, jolloin ei voi kuunnella musiikkia. No, yksi sellainen jakso näyttää nyt menneen ohi. Kuuntelin kuulokkeista SMG:n Etten säikytä kaloja -kappaletta, ja lauloin mukana (anteeksi naapurit taas). Kuvittelin, että osaan laulaa melkein yhtä hyvin kuin Terhi. Opettelin sanatkin ulkoa, mutten muista niitä enää. En muista edes melodiaa.

Aamuyöstä, kun aurinko oli jo noussut, nukahdin.

Hyvää vappua kaikille!

2 kommenttia:

Pekka Eskimo kirjoitti...

aluksi kuvittelin, että kuuntelit kuulokkeilla, ettet säikyttäisi kaloja, mutta ääneen laulaminen tuntui olevan ristiriidassa sen kanssa.

hyvää vappua.

Molla kirjoitti...

Heh :). Mulla ei ole kun yksi kala.

Muistan nyt sanat:

Otan sakset istun ikkunalle
Hiuksesi sylissäni tuoksuvat työlle
Tuuli vie ne sormistani
leikkimään
kaupungin tomun kanssa

Tiedän yhden pienen pojan
se käy aamuisin järvellä ongella
Valo on haalistanut vanhan kuvan
veden pinnan
ja puseron raidat

Katselen poikaa matkan päästä
etten säikytä
sitä enkä kaloja
Onkiretkestä on aikaa
kosketan niskaasi
sen kaari on muuttunut

Nukahdat polveani vasten
Läpi metsikön takaisin ongelle
Lasken sakset olen paikoillani
etten säikytä
teitä enkä kaloja


Sana-arvoitus oli lplpql. Hauskaa.