Koira lähti eilen Lieksaan naisiin. On se kiva, että sillä on kivaa, mutta jo tänä aamuna oli yksinäistä. Kukaan ei herättänyt aamulla, ei kiehnännyt jaloissa naama virneessä ja korvat lerpallaan, kukaan ei halunnut kävelylle eikä kantanut leluja ympäriinsä hassua örinää pitäen.
Niin siis, mikäli kaikki menee suunitelmien mukaan, koiralta menee tänä viikonloppuna poikuus. Luin äsken asiantuntijatekstiä koirista, jossa sanottiin, että ylidominoiva omistaja, joka kieltää koiralta kasvuvaiheessa kaikki "astumisleikit", saattaa aiheuttaa niin voimakkaita estoja koiralleen, ettei se sitten suostu ikinä astumaan, ei edes luvan kanssa. Alkoi jo hirvittää, että näinkö olen tehnyt väärin kieltämällä tyttökoirien ahdistelun. Miten huono emäntä, kun viattoman luontokappaleen sielun on vammauttanut! Astumisleikit kuulemma kuuluvat koiran sosiaaliseen käyttäytymiseen, ja jos koira ei ole saanut riittävästi toisilla koirilla kuivaharjoitella, sen seksuaalinen käyttäytyminen voi jäädä iänkaikkisesti vajaaksi.
Tähän asti olen ollut ylpeä siitä, että koira osaa leikkiä "nätisti" narttujenkin kanssa, koirapuistot kun on täynnänsä yliviriilejä uroksia, jotka nylkyttävät mitä tahansa riittävän hitaasti liikkuvaa nelijalkaista, eivätkä kuuntele kieltoja tai edes reagoi nylkytyksen kohteen ärinöihin. Puistoraiskaajat. Ensi viikko näyttää, pärjääkö tuo tiukassa kurissa kasvanut kilttipoika ollenkaan tositilanteessa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti