Syksy

Kesä on kiva, mutta tykkään myös syksystä. Tällaisesta syksystä siis, kuin nyt on, eli suhteellisen lämmintä, aurinkoista, kirjavia lehtiä metsässä ja vielä vähän vihreääkin. Näillä leveysasteilla ei talven tulo muuten juuri houkuta, loskaa ja rapaa tiedossa. Se olisikin hienoa ainakin näin koiranulkoiluttajan kannalta, jos vesisateita ei juuri tulisi, vaan joku aamu maa olisi jäässä ja sitten sataisikin lunta kevääseen asti!

Minua pisti mehiläinen sormeen tällä viikolla. En olisi uskonut että niitä vielä on liikkeellä, mutta se mehiläinen olikin ihan kohmeessa. Se oli ehkä nukkumassa kepissä, jota heittelin koiralle, ja päätti sitten pelastautua iskemällä pistimensä etusormeeni. Siitä kiitokseksi ravistin sen maahan, mihin se jäi möllöttämään. Mutta se oli aika kaunis mehiläinen, samettinen. Ehkä ne kaikki mehiläiset on, pitäisi kysyä 8-vuotiaalta itseltäni. Se tietäisi.

Julkisivuremontti on edennyt parvekkeilta sivuseiniin. Ankkurointityöt ovat nyt käynnissä, ja aamupäivät koko talo tärisee kun seiniä jyskytetään kahdelta puolelta. Iltaisin olisi remonttimiesten puolesta hiljaista, mutta yläkerran naapurilla tuntuu olevan jatkuvia ilmavaivoja. Ei hetken rauhaa, siis.

Käytöstavat kunniaan

Mökkisaunassa ehtii jutella kaikenlaista, ja puheeksi tuli luonnollisesti myös miehet. Serkkua harmitti, kun joku lupaavalta vaikuttanut tuttavuus oli monen kiertelun ja tekosyyn jälkeen tehnyt viime hetkellä oharit, perunut tekstiviestillä tapaamisen ja väitetyn äkillisen sairastumisensa ja lähtenyt kavereiden kanssa sinne minne piti alunperin mennä serkkuni kanssa. Noh, perussettiä. Serkulla vaan on ollut pienestä asti vahva oikeustaju, ja tämä meni hänen mielestään niin väärin kuin vaan voi mennä. Ihmisiä, edes kavereitä ei kohdella näin. Hänen mielestään olisi ollut parempi, jos tyyppi olisi vaikka valehdellut olevansa niin pahasti sairas, ettei pääse mihinkään ja perunut sillä verukkeella tapaamisen, ja lähtenyt sitten kavereidensa kanssa ulos.

Saunan takan ääressä sitten ihmeteltiin mitä ja miksi ja mitä se sitten voisi tarkoittaa. Serkku kertoi olleensa niin vihainen, että oli mennyt kirjoittamaan tyypille pitkän sähköpostin aiheesta "Miten sinä olet minua nyt loukannut". Minusta se oli huono veto. Olisi pitänyt olla vastaamatta, soittamatta, kirjoittamatta ja unohtaa koko juttu. Jos entinen lupaava tuttavuus haluaa sitten ryömiä takaisin ja keksiä jonkun selityksen, voi päättää antaako anteeksi vai ei. Koitin selittää, ettei näissä jutuissa ole muita pelimerkkejä kuin oma seura. Sen voi antaa ja ottaa pois.

Serkkua ei kuitenkaan enää niin harmittanut viestin lähettäminen, olipa saanut asian sydämeltään. Tyyppikin oli vastannut jotain epämääräistä lyhyesti, mutta serkku ei kuvitellut enää hänestä kuulevansa. Jälkeen päin ajattelin, että serkku oli toiminut juuri niin kuin hänen luonteensa mukaista on toimia. Hän ei olisi itse ikinä tehnyt samalla tavalla edes puolitutulle, jos on sovittu tapaaminen, niin täytyy olla todella hyvä syy, että siitä luistetaan. Tai sitten ilmoitetaan ajoissa. Olisi hauskaa, jos ihmiset olisivat useammin rehellisiä. Aina on muiden pelimerkkien lisäksi se ässä, että voi olla rehellinen. Vielä hauskempaa olisi, jos serkku kertoisi myöhemmin tyypin tajunneen olleensa kusipää ja pyytäneen anteeksi.

Made in Switzerland

Avasin Bloggerin, ja pakotin itseni kirjottamaan ihan mitä tahansa (anteeksi siitä jo näin etukäteen). Ei blogin pitämisessä ole kuitenkaan mitään järjeä, jos sitä ei joskus päivitä.

Viimeinen postaus on näköjään varastetuista ajatuksista. Noiden jälkeen on tullut uusiakin ajatuksia, tosin harmillisen pienellä taajuudella. Muistin, että taajuus merkitään f ja f = 1/T, mutten meinannut muistaa itse taajuus-sanaa. Onneksi Google tietää kaiken. Osa niistä ajatuksista on ollut sellaisia, että olen jo ajatellut kirjoittavani niistä tänne, mutten ole kuitenkaan käytännön toteutuksessa onnistunut. Aihioita on muutama tallessa, en tiedä tuleeko niistä mitään. Asiasta on vaikea kirjoittaa, jos on ehtinyt unohtaa sen alkuperäisen ajatuksen.

Kirjoittaminen onkin helpompaa kuin muistin. Ehkä tässä on sama juttu kuin lenkkeilyssä: vaikkei yhtään huvittaisi, kannattaa vaan lähteä, kyllä se siitä.

Parin viikon päästä, mikäli kaikki menee hyvin ja muuan kives pysyy paikoillaan, minulla on täällä koiranpentu. Se on hirvittävän söpö kuvien perusteella, vaikken enää niin paljoa koiranpennuille yleensä lämpene. Ne on rasittavia ja pissailee mihin sattuu, eivätkä ymmärrä puhetta. Toivonkin, että pentuaika menee nopeasti ohi ja että minulla olisi pian kaksi aikuista koiraa.

Voisin vähän muuttaa Silkan Yksinkertaisuuden ilmettä, ja alkaa lisäillä tänne kuvia. Tuossa on kuva parin viikon takaiselta mökkireissulta, koira harjoittelee lukemista. Lähdin ekstempore-viikonloppumatkalle kahden serkkuni, koiran ja toisen serkun sveitsiläisen poikaystävän kanssa.

Tuon seinän toisella puolella oli muuttolaatikko toisensa perään edesmenneen tätini jäämistöä. Itse asiassa ne tavarat ovat olleet mökillä jo parikymmentä vuotta, mutta niihin ei ikinä ole saanut koskea. Tädin tarina on traaginen. Hän oli alkoholisti ja mieleltään jollain tapaa järkkynyt, ja eli viimeiset vuosikymmenensä Oulussa enemmän tai vähemmän erakkona. Suvusta eristäytyminen alkoi rahariidoista. En muista ikinä nähneeni tätiäni muuta kuin valokuvissa, vaikka oli hän pari vuotta sitten tyttärensä häissä Sveitsissä, mutta minä en ollut siellä häntä näkemässä. Täti muutti aikoinaan Sveitsiin opiskelemaan, meni naimisiin paikallisen lääkärin kanssa ja sai kaksi lasta. Avioliitto kesti jonkun aikaa, kunnes ilmeisesti tätini ratkesi juomaan. Käsittämätön tavaroiden keräily oli kai jatkunut jo pidempään. Luulen, että se liittyi jollain tapaa säästeliäisyyteen, mitään ei saa heittää pois. Löysimme tuolta varastosta kaksikymmentä vuotta vanhoja kerran poltettuja kakkukynttilöitä, jotka oli huolellisesti kääritty paperiin. Tädillä oli pakkomielle kerätä kauniita esineitä, mutta ote alkoi kai lipsua jossain vaiheessa, niin että mikä tahansa sydämen mallinen tuhkakuppi tai kimaltava joulukoriste kelpasi. Lopulta sveitsiläinen lääkäri ei enää kestänyt, vaan halusi eron, mutta tätini ei halunnut lähteä Suomeen. Minulle kerrottiin, että suku huijasi hänet maahan sanomalla, että joku hänen tädeistään oli vakavasti sairas. Kun täti oli saatu Suomeen, kukaan ei antanut hänelle rahaa paluulippuun. Ukkini, joka oli silloin jo hyvän matkaa ollut eläkkeellä, lähti Sveitsiin pariksi kuukaudeksi pakkaamaan tädin tavaroita. Lapset jäivät Sveitsiin isänsä luo, eikä tätini enää ikinä puhunut vanhemmilleen.

Tänä kesänä hän sitten kuoli. Lapsensa tulivat Sveitsistä hautajaisiin ja käymään läpi sitä tavaramäärää. He löysivät paljon arvokkaitakin astiastoja ja muuta, mitkä ottivat talteen, mutta antoivat meille muille serkuille luvan penkoa loput tavarat läpi. Ukki oli omin käsin käärinyt joka ikisen muovimukin ja kristallilasin moneen kerrokseen paperia, että kaikki varmasti saataisiin ehjänä Sveitsistä Suomeen. Nyt me sitten purimme laatikoita ja pinosimme yhteen kasaan käyttökelpoisia tavaroita, toiseen roskia ja kolmanteen paperia. Sveitsiläisellä poikakaverilla oli hauskaa, Pohjois-Karjalaa voisi luulla aika epätodennäköiseksi paikaksi nähdä kasapäin sveitsiläisiä muovipusseja ja muuta hänelle tuttua tavaraa 80-luvulta.

Nyt en enää tiedä mitä kirjoittaisin. Ehkä lähden nyt sitten lenkille tuon koiran kanssa. Ja mikseii Blogger voi muotoilla näitä tekstejä paremmin? Enkö vaan osaa?