Made in Switzerland

Avasin Bloggerin, ja pakotin itseni kirjottamaan ihan mitä tahansa (anteeksi siitä jo näin etukäteen). Ei blogin pitämisessä ole kuitenkaan mitään järjeä, jos sitä ei joskus päivitä.

Viimeinen postaus on näköjään varastetuista ajatuksista. Noiden jälkeen on tullut uusiakin ajatuksia, tosin harmillisen pienellä taajuudella. Muistin, että taajuus merkitään f ja f = 1/T, mutten meinannut muistaa itse taajuus-sanaa. Onneksi Google tietää kaiken. Osa niistä ajatuksista on ollut sellaisia, että olen jo ajatellut kirjoittavani niistä tänne, mutten ole kuitenkaan käytännön toteutuksessa onnistunut. Aihioita on muutama tallessa, en tiedä tuleeko niistä mitään. Asiasta on vaikea kirjoittaa, jos on ehtinyt unohtaa sen alkuperäisen ajatuksen.

Kirjoittaminen onkin helpompaa kuin muistin. Ehkä tässä on sama juttu kuin lenkkeilyssä: vaikkei yhtään huvittaisi, kannattaa vaan lähteä, kyllä se siitä.

Parin viikon päästä, mikäli kaikki menee hyvin ja muuan kives pysyy paikoillaan, minulla on täällä koiranpentu. Se on hirvittävän söpö kuvien perusteella, vaikken enää niin paljoa koiranpennuille yleensä lämpene. Ne on rasittavia ja pissailee mihin sattuu, eivätkä ymmärrä puhetta. Toivonkin, että pentuaika menee nopeasti ohi ja että minulla olisi pian kaksi aikuista koiraa.

Voisin vähän muuttaa Silkan Yksinkertaisuuden ilmettä, ja alkaa lisäillä tänne kuvia. Tuossa on kuva parin viikon takaiselta mökkireissulta, koira harjoittelee lukemista. Lähdin ekstempore-viikonloppumatkalle kahden serkkuni, koiran ja toisen serkun sveitsiläisen poikaystävän kanssa.

Tuon seinän toisella puolella oli muuttolaatikko toisensa perään edesmenneen tätini jäämistöä. Itse asiassa ne tavarat ovat olleet mökillä jo parikymmentä vuotta, mutta niihin ei ikinä ole saanut koskea. Tädin tarina on traaginen. Hän oli alkoholisti ja mieleltään jollain tapaa järkkynyt, ja eli viimeiset vuosikymmenensä Oulussa enemmän tai vähemmän erakkona. Suvusta eristäytyminen alkoi rahariidoista. En muista ikinä nähneeni tätiäni muuta kuin valokuvissa, vaikka oli hän pari vuotta sitten tyttärensä häissä Sveitsissä, mutta minä en ollut siellä häntä näkemässä. Täti muutti aikoinaan Sveitsiin opiskelemaan, meni naimisiin paikallisen lääkärin kanssa ja sai kaksi lasta. Avioliitto kesti jonkun aikaa, kunnes ilmeisesti tätini ratkesi juomaan. Käsittämätön tavaroiden keräily oli kai jatkunut jo pidempään. Luulen, että se liittyi jollain tapaa säästeliäisyyteen, mitään ei saa heittää pois. Löysimme tuolta varastosta kaksikymmentä vuotta vanhoja kerran poltettuja kakkukynttilöitä, jotka oli huolellisesti kääritty paperiin. Tädillä oli pakkomielle kerätä kauniita esineitä, mutta ote alkoi kai lipsua jossain vaiheessa, niin että mikä tahansa sydämen mallinen tuhkakuppi tai kimaltava joulukoriste kelpasi. Lopulta sveitsiläinen lääkäri ei enää kestänyt, vaan halusi eron, mutta tätini ei halunnut lähteä Suomeen. Minulle kerrottiin, että suku huijasi hänet maahan sanomalla, että joku hänen tädeistään oli vakavasti sairas. Kun täti oli saatu Suomeen, kukaan ei antanut hänelle rahaa paluulippuun. Ukkini, joka oli silloin jo hyvän matkaa ollut eläkkeellä, lähti Sveitsiin pariksi kuukaudeksi pakkaamaan tädin tavaroita. Lapset jäivät Sveitsiin isänsä luo, eikä tätini enää ikinä puhunut vanhemmilleen.

Tänä kesänä hän sitten kuoli. Lapsensa tulivat Sveitsistä hautajaisiin ja käymään läpi sitä tavaramäärää. He löysivät paljon arvokkaitakin astiastoja ja muuta, mitkä ottivat talteen, mutta antoivat meille muille serkuille luvan penkoa loput tavarat läpi. Ukki oli omin käsin käärinyt joka ikisen muovimukin ja kristallilasin moneen kerrokseen paperia, että kaikki varmasti saataisiin ehjänä Sveitsistä Suomeen. Nyt me sitten purimme laatikoita ja pinosimme yhteen kasaan käyttökelpoisia tavaroita, toiseen roskia ja kolmanteen paperia. Sveitsiläisellä poikakaverilla oli hauskaa, Pohjois-Karjalaa voisi luulla aika epätodennäköiseksi paikaksi nähdä kasapäin sveitsiläisiä muovipusseja ja muuta hänelle tuttua tavaraa 80-luvulta.

Nyt en enää tiedä mitä kirjoittaisin. Ehkä lähden nyt sitten lenkille tuon koiran kanssa. Ja mikseii Blogger voi muotoilla näitä tekstejä paremmin? Enkö vaan osaa?