Tuntuu kuin olisi avannut pitkän ajan jälkeen jonkin vanhan tutun kirjan, vaikka ei noista blogin aktiiviajoista niin kauan ole, eikä oikeastaan niin paljon ole muuttunut. Ja kuitenkin nuo ajat(ukset) tuntuvat aika kaukaisilta. Olen nykyisin 26-vuotias, pienen lapsen äiti ja yhden insinöörin avovaimo. Asun pienessä omakotitalossa, joka on kuitenkin kaksi kertaa edellisen kämpän kokoinen, meillä on oma tiskikone ja sauna. Rahatilanne ei ole muuttunut miksikään, enkä ole valmistunut. Koirat räyhää ohituksissa, vaikka ei pitänyt.
Blogin aktiivivaihe päättyi oikeastaan siihen, kun tapasin tämän nykyisen avomieheni, eli voisi kai sanoa siihen aikaan, kun reaalielämässä alkoi tapahtua jotakin. Jollain epämääräisellä tasolla pohdiskelin silloin sitä, että millä tavalla parisuhde määrittää ihmistä ja paljonko väliä sillä kumppanin ominaisuuksilla on suhteessa omiin ominaisuuksiin ja pyrkimyksiin (tai sanotaanko omiin heikkouksiin, vahvuuksiin ja ihanteisiin) ja onko väärin olla tai kuvitella olevansa erilainen sen mukaan kenen kanssa on. Ihan konkreettisella tasolla se tarkoittaisi sitä, että jos on sellainen ihminen kuin minä, onko minun parempi olla sanotaanko vaikka tekniikkaan suuntautuneen vai ehkä taiteisiin suuntautuneen ihmisen kanssa. Kumpi tahansa veisi minua pois älyllisen alisuoriutumisen mukavuusalueeltani, mutta tiedänkö kumpaan suuntaan haluaisin päästä tai haluanko ollenkaan päästä mihinkään. Tai onko parempi olla laiskan vai ahkeran ihmisen kanssa, ahkeruus ja aamulla herääminen olisi sellainen asia, joka olisi hyvä tarttua minuunkin, toisaalta se voisi pidemmän päälle käydä raskaaksi, kolmannelta kantilta, jos kumppani olisi laiska, joutuisin minä olemaan se aktivoiva ja nalkuttavakin sitten lopulta. Tai politiikan alueelta, olisiko hyvä löytää joku aktiivinen vai passiivinen, vasemmisto- vai oikeistolinjalta, konservatiivinen vai liberaali. Entä vaikkapa sosiaalisen elämän puolelta, olisiko parempi löytää joku joka on aktiivisesti mukana kaikenlaisissa riennoissa, vai joku joka viihtyy kotona. Ihminen joka tulee toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa, vai millainen.
Ei tällainen kumppanin ominaisuuksien mielikuvashoppailu millään tavalla alunperinkään ollut realistista, mutta jostain täytyy lähteä. Löysin sitten kaljupäisen insinöörin, joka harrastaa salilla käymistä ja maanpuolustusta, inhoaa RKP:tä ja Vihreitä ja Reilua kauppaa, kuuntelee Klamydiaa, rentoutuu kalsarikännäämällä, jolla on asperger-kirjon piirteitä, ja joka ei koskaan imuroi tai tiskaa astioita, joka nukkuu iltapäivään asti... Tämän jälkeen lopetin pohtimisen, millä tavalla kumppanin ominaisuudet muokkaa minun elämääni. Keskityin siihen, että olen edelleen oma itsellinen itseni, samoin kuin tuo ukkoni, minun ei tarvitse olla samaa mieltä tai selitellä puolisoni mielipiteitä seurassa, eikä minun elämäni suunta millään tavalla tarvitse muuttua sen mukaan, miten puolisoni on sattunut mihinkin asiaan suuntautumaan.
2 kommenttia:
Heippa, pitkästä aikaa ja satunnaisesti!
Mites se joskus joku kommentoikaan: "maailma muuttaa meitä ennen kuin ehdimme muuttaa maailmaa".
Itse olen ehtinyt vasta kihloihin asti, mutta kerkesin ennen 30 ikävuotta tehdä sentään levyn: http://www.tuomaspeurakoski.com
Nyt jos kirjoittaisi vielä sen kirjan, kun on joitakin kuukausia jäljellä kolmeenkymppiin.
Mitä vastapuolen ominaisuuksiin tulee, niin eräänä päivänä vastaan tuli semmoinen mimmi joka olikin tismalleen sitä mitä olin aina hakenut. Ja vähän päälle. Ei tarvinnut hirveän kauaa asioita miettiä. Olennaisinta on kuitenkin se, etteivät sen toisen ominaisuudet olleet kuitenkaan se tärkein asia, vaan se, että olo oli hyvä. Ei tarvinnut esittää yhtään mitään. Eikä toiseenkaan suuntaan.
Ehkä tärkeintä on kuitenkin se, että juuri tällä hetkellä minä olen onnellinen. Ei sellaisella yltiöpäisellä "maailma on vaaleanpunainen höttö"-meiningillä vaan ihan vain että olo on upea.
Toivottavasti sielläkin kaikki on hyvin.
Heippa Tuomas!
Onnea kihlauksesta! Onnea levystä, hyvältä kuulostaa! Ja onnea nyt varmaankin jo toteutuneesta kolmikymppisyydestä :). Kiva kun kävit.
Lähetä kommentti