Ilmaisusta

En tiedä onko tämä fiksua, mutta olen tullut siihen tulokseen, että jos kerran kirjoitan blogia, niin en voi olla kirjoittamatta myös tästä parisuhteesta ja sitä myöten myös miehestä. Varmaankin kirjoitan tässä ajan kuluessa enemmän niistä asioista, jotka jollain tasolla tökkii, jokaisessa suhteessahan sellaisia on, mutta toivottavasti en tule luoneeksi liian negatiivista kuvaa. Koitan olla rehellinen ja käsitellä näitä asioita ei valitusmielessä, vaan löytääkseni jotain, jos ei ratkaisua niin erilaista näkökulmaa. En tiedä oikeuttaako se silti tällaista minun mielestäni kyseenalaista toimintaa toisen selän takana. Jos koitan kuitenkin rajata ulkopuolelle sellaiset häntä koskevat asiat, jotka miestä luultavasti loukkaisivat. On ihan mahdollista sitä paitsi, näin tarkemmin ajatellen, että mies sattuu jonkin linkin kautta tänne osumaan. En vain osaa kirjoittaa kovin yleisesti nyt parisuhteista tai muusta, kun kerran minulla nyt on tämä SUHE tässä reaalielämässä.

Olen miettinyt lisää myös sitä, miksi minä tulen taas tänne blogiin kirjoittamaan asioista, miksen juttele näistä kaikenmaailman hajatuksista juuri tämän mieheni kanssa. Se johtuu varmaankin siitä, että blogin kanssa voi keskustella eri asioista kuin miehen kanssa, ja ihan millä tavalla itse haluaa. Meidän keskustelut ajankohtaisista aiheista menee kotona yleensä niin, että minä kysyn jotain, mies luennoi (hitaasti, mahdollisesti aloittaa ajankohtaisen asian käsittelyn noin vuodesta 1912) ja minä kuuntelen, enkä osaa oikein sanoa mitään siihen, paitsi ehkä kysyä jotain lisäkysymyksiä, koska oma mielipiteeni on siinä vaiheessa edelleen niin hajanainen. Ei se oikein ole keskustelua, se on vähän sama asia kuin jos haluaisin jonkun asian selvittää, voisin googlettaa tai sitten kysyä mieheltä.

Toki meillä on vähän toisenkin tyyppisiä keskusteluja, mutta en muista että olisi mitään erityisiä syvällisempiä yhteisiä pohdiskeluj, tai jotain sellaista mitä voisin kuvitella kaipaavani. Tekstin kirjoittaminen on tietenkin erilaista kuin keskustelu. Jos tänne pystynkin suht selkeästi ajatuksiani ilmaisemaan (ja nehän toki myös järjestyvät sitä mukaa kun niitä kirjoittaa),  ei se tarkoita että osaisin samalla tavalla kommunikoida kasvotusten. Olenkin miettinyt, millaista olisi jos minun pitäisi olla tällä tavalla aktiivisessa, ajattelevassa roolissa kotonakin. Jos kotona olisi joku, joka En ehkä jaksaisi. Nyt voin ainakin olla miehen kanssa keskustellessa juuri niin tyhmä ja passiivinen kuin sattuu huvittamaan. Toki joissain asioissa voin taas sitten ottaa kantaa, mutta silloin minun taas pitäisi tietää mistä puhun...

Jos olisin alun alkaenkin kertonut hänelle tästä blogista, meillä varmaan olisi vähän erilainen keskustelusuhde, jos niin voi sanoa. Kumpikin meistä varmaankin kirjoittaa (ja lukee) selkeämmin kuin puhuu (tai kuuntelee). Mutta nyt tuntuu, että se on myöhäistä. Ehkä pitäisi perustaa ihan uusi blogi sitä varten.