Arki

Elämä on taas asettunut vähän rauhallisempaan malliin. Mies ei enää ole poissa vaan ihan säännöllisessä työssä. Pienempi lapsi on kotona, tekee niitä asioita mitä vauvat nyt tekee, paitsi ei juuri nuku päiväunia, isompi on usein kotona ja joskus hoidossa eikä myöskään nuku päiväunia. Minäkään en nuku päiväunia. Minun pitäisi tehdä iltaan aikaa omille hommille, mutten ole onnistunut. Saattaa olla että se kaduttaa jonkun ajan päästä.

Jotkut asiat säilyy, edelleen olen mieluummin laiska kuin tekisin niitä asioita mitä ajattelen että pitäisi tehdä. Soudan ja huopaan tämän asian kanssa, välillä aina aktivoidun ja ajattelen sellaisia asioita kuten "kylpyhuoneen lattian pesuun menee kymmenen minuuttia ja sen voi tehdä vaikka joka viikko niin pysyy siistinä kylpyhuone". Ikkunoiden pesusta olen moneen kertaan todennut, että se ei oikeasti ole niin kamalaa ja aikaavievää kun sen aloittaa ja vaikka sen tekisi huonosti niin sekin on parempi kuin ei ollenkaan ja helpompaa itseasiassa vain tehdä se sen sijaan että ei tee. Jos ei tee, niin vuoden aikana miettii jatkuvasti että pitäisikö ja olisi pitänyt jo ja ei vieläkään ole sitä tehty ja pakko pitää verhot kiinni kun aurinko paistaa... Silti ei taas ole pitkään aikaan meidän ikkunoita pesty. Ehkä ensi viikonloppuna.

Mutta olen minäkin jotain tehnyt ja onnistunut jopa siinä turruttavassa ylläpidossa. Lapset on syöneet puuroa ja jopa ulkoilleet ja sopivia vaatteitakin on. Teen taikinaa, luuttuan lattioita ja viikkaan vaatteita. Tänä syksynä olen kuivattanut sieniä ja omenoita. Tehnyt vauvalle soseita pakastimeen. Silitän vaatteita kirpputorille vietäväksi ja mietin minkä kokoisia talvikenkiä on vaatehuoneessa. Välillä rakennan legoilla ja leikin agenttia. Lapset on olleet ihan hyväksi minulle enkä koe että elän sitä pikkulapsiperheen kaaosta taikka että olisin ihan loppu. Sitä pelkäsin aika hysteerisesti kun toinen lapsi oli tulossa, esikoisen kohdalla vielä jotenkin ajattelin että kyllähän nyt yhden lapsen kanssa pärjää, mutta kahden kanssa on eri juttu. Ulkopuolisesta voi toki tilanne vaikuttaa juuri sellaiselta, lapsiperhehelvetiltä, mutta minusta ei tunnu siltä.

Tietysti voipi olla, että se helvetti on vasta edessä, jos kohta puoliin pitää tuo pienempikin laittaa päiväkotiin ja alkaa joka aamu lähtemään autolla pihasta ennen seitsemää. Toisaalta, voihan se mennä ihan hyvinkin. Jospa lapset viihtyy hoidossa ja rutiini pyörii itsestään eteenpäin ja opintopisteet karttuu. Saa nähdä. Monesti sitä ehtii ja jaksaa yllättävän paljon, sitten kun tilanne on päällä.