Avara luonto vei meidät tänään vilihevosten maaulmaan dokumentilla villihevosdokumentin tekemisestä nimeltä Cloud - Wild Stallion of the Rockies. Sinänsä oikein kiva yllätys, semminkin kun televisiosta harvemmin tulee hevosohjelmaa (nojoonojoo ravei ja estekisoi tiettykään ei lasketa) ja varsinkin kun näin tämän saman dokumentin pari vuotta sitten USAssa, ja tykkäsin kovasti. Ja olihan se tälläkin kertaa hieno, hienoja hevosia, hienoja maisemakuvia, hienoa dramatiikkaa luonnon uljaalla näyttämöllä. Kotkia lenteli ja salamat iskivät ja musiikki soi.
Suomennos oli kyllä huono. Jos hevosista erikseen on olemassa sanat ori ja tamma, niin miksi puhua naaraista ja uroksista? Ja kun hevosella on karva (kesäkarva, talvikarva, varsakarva, kiiltävä karva, huono karva, hyvä karva, karvanlähtö...), niin miksi sanotaan, että Cloudilla näkyy turkissaan jälkiä kamppailusta? Mikä on "suoryhmä"? Ja muuten, se "petturihevonen" jota käytettiin ohjaamaan villihevoset "ansaan" eli aitaukseen erottelua varten, on englanniksi "a Judas horse". Aika kuvaava nimitys minusta.
Muutenkin suomenkielinen selostus jotenkin tökki. Enkä oikein pysynyt edes juonessa mukana, vaikka olin siis jo ainakin kerran tämän nähnyt. Yleensähän noissa luontodokumenteissa on vähän erityyppinen selostus, kerrotaan katsojalle oikeastaan se sama mikä ruudulla jo näkyy. Kerrotaan pieniä tarinoita tyyliin: "Harmaapäämetso on soitimellaan. (Tauko.) Ympäröivän metsän kätköistä sitä tarkkailee useampi silmäpari. (Tauko.) Lauma harvinaisia jättiläispuunäätiä on lähtenyt saalitusretkelle. (Pitkä tauko.)". Ja tauot on yhtä tärkeitä kuin puhe, koska luontodokumenttien on tarkoituskin olla meditatiivisia. Ei niitä jaksaisi katsoa, jos taustalla olisi koko ajan joku äänessä.
Ihan niin kuin nytkin olisi yritetty kertoa pieniä tarinoita ja pitää taukoja, mutta sitten käsikirjoitus sanoikin jotain ihan muuta, ja sitten ei oikein onnistuttu pitämään niitä taukoja eikä kertomaan isoa tarinaa. Tämähän oli sellainen romanttinen kertomus erikoisen värisestä villihevosesta, jonka elämä ei alkanut aivan täydellisesti, mutta joka totta kai selvisi useiden vaikeuksien kautta voittoon ja eli elämänsä onnellisena loppuun asti. Sama tarina löytyy melkein mistä tahansa hevoselokuvasta, btw. Vaikka niissä yleensä kuvioissa on mukana myös joku väärinymmärretty poika, joka joutuu rakkaasta hevosestaan eroon, ja sitten nämä kaksi maailman kaltoin kohtelemaa löytävät toisensa vuosien päästä ja vasta sitten elävät onnellisena elämänsä loppuun asti.
Tässä dokumentissa alkuperäisen käsikirjoituksen syytä varmaan oli se jonkun asteinen eläinten inhimillistäminen. Villihevosten nimeäminen (ja yleensäkin se, antaako joku oikea tutkija tutkimilleen eläimille nimet vai jotkin numerokoodit tunnistamista varten, pitäisi olla ihan se ja sama tiedeyhteisölle) on ihan okei, tulihan siitä siten katsojallekin paljon selkeämpi ja "viihdyttävämpi" kokemus. Mutta kun sanotaan että hevoset tulevat "kannustamaan" vastasyntynyttä nousemaan jaloilleen, niin on se aika erikoinen väite. Mistä sen edes tietää että tietääkö ne edes että se yksi yrittää nousta? Ja muutenkin kun piti siitä Ginger Kathrensista (eli siitä naisesta, joka näitä hevosia kuvasi) koko ajan kertoa: "Gingeriä huolettaa löytyykö Cloud", "Ginger on ylpeä Cloudista", "Gingeriä säälittää", "Ginger on järkyttynyt"... Kuka tässä olikaan pääosassa, hevoset vai?
No joo. Olihan sitä kiva kattoa. Jotain erikoistakin näki, se varsantappo esimerkiksi. Siinähän kävi niin, että syntyi varsa, joka ei päässyt liikkeelle (muiden hevosten kannustuksesta huolimatta). Samalle niitylle tuli pian toinen hevoslauma, jonka tieltä tämän varsan lauma joutui väistymään ja jättämään varsan jälkeensä. Uuden lauman jäsenet tulivat tutkimaan (kannustamaan) varsaa, mutta se ei päässyt jaloilleen. Tämän uuden lauman johtajaori (nimeltään Looking Glass) lopulta tappoi varsan ravistelemalla ja maahan paiskomalla. Taisi se käydä sen päällä polvillaankin. Se oli aika merkillistä käyttäytymistä hevoselta. Olisin ymmärtänyt vielä etusella lyömisen, varsinkin orilta, mutta kun se oikein puri lapaan kiinni, nosti varsan ilmaan ja ravisteli kunnolla ja monta kertaa. Hevonen on peto. Sitä luulee, että jotenkin tuntee hevoset kun aikansa niiden kanssa on touhunnut, mutta aina tulee jotain yllättävää ja uutta. Muutenkin siinä sai taas ajattelemisen aihetta tavalliseen hevosen pitoon, kun katseli miten villihevoset liukui jäätikköä alas kaikilla neljällä jalalla, piehtaroi syvissä mutavesilammikoissa, laukkasi kiitolaukkaa jyrkillä ja kivisillä rinteillä ja eli suurin piirtein kanervalla talven yli. Kyllä kesyjä hevosia pidetään pumpulissa.
Tähän dokumenttiin taitaa muuten olla toinenkin osa. Tai sitten ne olivat leikanneet pois ison osan niistä kohdista, jotka minä muistan nähneeni. Se selittäisi miksi juoni vähän tempoili. Vaikka kallistyn kyllä jatko-osan kannalle, aika paljon nimittäin muistan sellaista mitä ei tuossa näytetty. Ainakin lisää varsoja piti olla, ja yhden toisenkin erikoisen hevostempauksen, mutta enpä paljasta enempää jos YLE vaikka yllättäisi ja sivistäisi meitä lisää villihevosten elämästä Kalliovuorilla.
Suomennos oli kyllä huono. Jos hevosista erikseen on olemassa sanat ori ja tamma, niin miksi puhua naaraista ja uroksista? Ja kun hevosella on karva (kesäkarva, talvikarva, varsakarva, kiiltävä karva, huono karva, hyvä karva, karvanlähtö...), niin miksi sanotaan, että Cloudilla näkyy turkissaan jälkiä kamppailusta? Mikä on "suoryhmä"? Ja muuten, se "petturihevonen" jota käytettiin ohjaamaan villihevoset "ansaan" eli aitaukseen erottelua varten, on englanniksi "a Judas horse". Aika kuvaava nimitys minusta.
Muutenkin suomenkielinen selostus jotenkin tökki. Enkä oikein pysynyt edes juonessa mukana, vaikka olin siis jo ainakin kerran tämän nähnyt. Yleensähän noissa luontodokumenteissa on vähän erityyppinen selostus, kerrotaan katsojalle oikeastaan se sama mikä ruudulla jo näkyy. Kerrotaan pieniä tarinoita tyyliin: "Harmaapäämetso on soitimellaan. (Tauko.) Ympäröivän metsän kätköistä sitä tarkkailee useampi silmäpari. (Tauko.) Lauma harvinaisia jättiläispuunäätiä on lähtenyt saalitusretkelle. (Pitkä tauko.)". Ja tauot on yhtä tärkeitä kuin puhe, koska luontodokumenttien on tarkoituskin olla meditatiivisia. Ei niitä jaksaisi katsoa, jos taustalla olisi koko ajan joku äänessä.
Ihan niin kuin nytkin olisi yritetty kertoa pieniä tarinoita ja pitää taukoja, mutta sitten käsikirjoitus sanoikin jotain ihan muuta, ja sitten ei oikein onnistuttu pitämään niitä taukoja eikä kertomaan isoa tarinaa. Tämähän oli sellainen romanttinen kertomus erikoisen värisestä villihevosesta, jonka elämä ei alkanut aivan täydellisesti, mutta joka totta kai selvisi useiden vaikeuksien kautta voittoon ja eli elämänsä onnellisena loppuun asti. Sama tarina löytyy melkein mistä tahansa hevoselokuvasta, btw. Vaikka niissä yleensä kuvioissa on mukana myös joku väärinymmärretty poika, joka joutuu rakkaasta hevosestaan eroon, ja sitten nämä kaksi maailman kaltoin kohtelemaa löytävät toisensa vuosien päästä ja vasta sitten elävät onnellisena elämänsä loppuun asti.
Tässä dokumentissa alkuperäisen käsikirjoituksen syytä varmaan oli se jonkun asteinen eläinten inhimillistäminen. Villihevosten nimeäminen (ja yleensäkin se, antaako joku oikea tutkija tutkimilleen eläimille nimet vai jotkin numerokoodit tunnistamista varten, pitäisi olla ihan se ja sama tiedeyhteisölle) on ihan okei, tulihan siitä siten katsojallekin paljon selkeämpi ja "viihdyttävämpi" kokemus. Mutta kun sanotaan että hevoset tulevat "kannustamaan" vastasyntynyttä nousemaan jaloilleen, niin on se aika erikoinen väite. Mistä sen edes tietää että tietääkö ne edes että se yksi yrittää nousta? Ja muutenkin kun piti siitä Ginger Kathrensista (eli siitä naisesta, joka näitä hevosia kuvasi) koko ajan kertoa: "Gingeriä huolettaa löytyykö Cloud", "Ginger on ylpeä Cloudista", "Gingeriä säälittää", "Ginger on järkyttynyt"... Kuka tässä olikaan pääosassa, hevoset vai?
No joo. Olihan sitä kiva kattoa. Jotain erikoistakin näki, se varsantappo esimerkiksi. Siinähän kävi niin, että syntyi varsa, joka ei päässyt liikkeelle (muiden hevosten kannustuksesta huolimatta). Samalle niitylle tuli pian toinen hevoslauma, jonka tieltä tämän varsan lauma joutui väistymään ja jättämään varsan jälkeensä. Uuden lauman jäsenet tulivat tutkimaan (kannustamaan) varsaa, mutta se ei päässyt jaloilleen. Tämän uuden lauman johtajaori (nimeltään Looking Glass) lopulta tappoi varsan ravistelemalla ja maahan paiskomalla. Taisi se käydä sen päällä polvillaankin. Se oli aika merkillistä käyttäytymistä hevoselta. Olisin ymmärtänyt vielä etusella lyömisen, varsinkin orilta, mutta kun se oikein puri lapaan kiinni, nosti varsan ilmaan ja ravisteli kunnolla ja monta kertaa. Hevonen on peto. Sitä luulee, että jotenkin tuntee hevoset kun aikansa niiden kanssa on touhunnut, mutta aina tulee jotain yllättävää ja uutta. Muutenkin siinä sai taas ajattelemisen aihetta tavalliseen hevosen pitoon, kun katseli miten villihevoset liukui jäätikköä alas kaikilla neljällä jalalla, piehtaroi syvissä mutavesilammikoissa, laukkasi kiitolaukkaa jyrkillä ja kivisillä rinteillä ja eli suurin piirtein kanervalla talven yli. Kyllä kesyjä hevosia pidetään pumpulissa.
Tähän dokumenttiin taitaa muuten olla toinenkin osa. Tai sitten ne olivat leikanneet pois ison osan niistä kohdista, jotka minä muistan nähneeni. Se selittäisi miksi juoni vähän tempoili. Vaikka kallistyn kyllä jatko-osan kannalle, aika paljon nimittäin muistan sellaista mitä ei tuossa näytetty. Ainakin lisää varsoja piti olla, ja yhden toisenkin erikoisen hevostempauksen, mutta enpä paljasta enempää jos YLE vaikka yllättäisi ja sivistäisi meitä lisää villihevosten elämästä Kalliovuorilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti