Cripple and a Starfish

Kai kaikki ymmärsivät, että tuo lause missä kerroin, että Antti Tuiskun Tulevaisuus-laulu on aiheuttanut väristyksiä, oli vitsi jotenkin. En ole kuullut Tulevaisuutta, enkä muutenkaan hirveesti kuuntele Antsaa. Paitsi juuri äsken kävin kuuntelemassa 30 sec näytteen Antin sivuilta. Melkein piti pokka sitä kuunnellessa. Hyvä Antti! Hieno kappale. Mulla ei vaan tajunta oikein riitä käsittämään, miten tällaista taidetta noin niin kuin käytännössä tehdään. Että millaista keskustelua siellä äänityskopissa tuottajan ja artistin ja muusikoiden kesken tämän musiikkilajin tiimoilta käydään.

Se väristäjä olikin siis ihan toinen Antsa. Se oli se Antony and the Johnsonsin Antsa. Ja ehkä se bändi ei ole ihan niiiin hyvä, että ne olisi pitänyt näin moneen kertaan (ainakin kolmesti) tässä blogissa mainita, mutta jostain syystä niitä nyt olen kuunnellut viimeisen puolen vuoden aikana ehkä eniten. Muistaakseni heidän Cripple and the Starfish -kappaleen sanat olivat ne, jotka viimeksi aiheuttivat jotain tuntemuksia.

It's true I always wanted love to be

Hurtful

And it's true I always wanted love
to be

Filled with pain

And bruises

I am very happy

So please hit me

I am very happy

So please hurt me

I am very happy

So please hit me

I am very very happy

So come on hurt me

I'll grow back like a Starfish

I'll grow back like a Starfish

I'll grow back like a Starfish

I'll grow back like a Starfish

Ilmeisestikin kyseessä on masokistinen rakkaus, mikä ei mulle henkilökohtaisesti ole oikein ikinä auennut. Että mistä siinä oikein on kyse. Mistä tunteista. Se on vähän harmittavaa, kun haluaisin kovasti ymmärtää. Tai oikeastaan mua vaivaa se, etten saa mieltäni sen asian ympärille. En saa siitä mitään otetta. Tätä kappaletta kuunnellessani sain ehkä jonkunlaisen otteen. Sanoista voisi näin jälkeen päin tulkita, että tässä parisuhteessa toinen on Cripple (=rampa) ja toinen Starfish (=meritähti, joka pystyy kasvattamaan uusia raajoja). Cripple ehkä haluaa aiheuttaa Starfishille sitä samaa tuskaa, jota itse kokee ja Starfish taas yrittää parhaansa mukaan miellyttää. Starfish on ehdollistunut yhdistämään kivun ja onnen. "Happy bleedy, happy bruisy" lauletaan. Ehkä tässä onkin vain kyse väkivaltaisesta suhteesta, eikä niinkään sado-masokismista.

Tämä onkin hauskaa kun sille päälle sattuu

Olin ehtinyt unohtaa miten hauskaa blogin pito onkaan. Lupasin kertoa mitä Veli-lehdessä luki.

Vai onkohan se Trendiveli? Ei, kyllä se taitaa olla VELI. Trendihän on siis nuorehkoille naisille suunnattu aikakauslehti, jossa käsitellään muotia, meikkejä, musiikkia, hiustyylejä, politiikkaa, drinkkejä, rakkautta, viihdettä, ruokia, harrastuksia, baareja, matkakohteita yms. yms. yms. mitä nyt vain nuorehkon älykkään rikkaan tyylikkään koulutetun kauniin laihan naisen elämään voi kuulua. Kuulostaa Cosmolta (paitsi ei politiikka-, koulutus-, tyylikkyys- ja älykkyysosilta), mutta oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että Trendi pesee muut naistenlehdet mennen tullen. Se vain yksinkertaisesti on älykkäämpi. Eikä siinä edes niin hirveesti korosteta sitä että täytyy olla laiha ja kaunis, oleellisempaa on olla älykäs ja ainakin tulevaisuudessa rikas. Trendin rinnalle on siis perustettu VELI-lehti, joka on samanlainen kuin Trendi, mutta miehille suunnattu. Ostinpa siis tuon VELIn, kun kerran vain 3,90 euroa maksoi hän.

VELI oli ihan OK. Ei nyt mitenkään erityisen mielenkiintoinen, mutta hei, enhän minä olekaan kohderyhmää. Iso osa artikkeleista oli miesten kirjoittamia, mikä tekee tietenkin hyvää lehden uskottavuudelle. Seassa oli Heli Roihan kirjoittama kolumni, jonka otsikkoa en nyt muista enkä löydä itseasiassa koko lehteä. No mutta kuiteskii, kolumnissa Roiha (en uskalla sinutella) kertoi miten oli jossain hotellissa harrastanut seksiä irlantilaisen miehen kanssa, joka huohotti koko ajan "oh baby, oh baby". Roiha ei tästä tykännyt, vaan suorastaan traumatisoitui. Siispä hän käyttää nykyäänkin voihkimisen visualisointia yhtenä kriteerinä miehiä valitessaan (oliko tämä lause suomea?). Eli jos hän voi kuvitella miehen hokemassa päällään (Roihan päällä siis) "oh baby", tulee armotta pakit. Jopa Brad Jolie-Pittille, kuulema. Kolumnissaan Roiha selvitti muitakin kriteereitään, joista yksi taisi mennä kutakuinkin näin: "Miehenkin mielestä täytyy olla kummallista, jos joku ei ole ikinä saanut kylmiä väreitä mistään biisistä." Oletan, että Roihan taka-ajatuksena julkistaessaan mieskriteeejään, oli päästä vihdoin eroon niistä lukemattomista onnettomista miehistä, jotka eivät häntä ollenkaan kiinnosta, mutta jotka silti lähestyvät häntä kielloista huolimatta, vaatien päästä katsomaan hänen kanssaan rintoja.

No niin, takaisin tuohon mikä oli asiani. Eli oletko saanut kylmiä väreitä musiikkia kuunnellessasi? Äkkiseltään se kuulostaa melko kummalta, että niinq kuka muka ei ois, mutta voi hyvin olla ihmisiä, jotka eivät ole ikinä sillä tavalla vaikuttuneet äänistä. Tarkoitus ei ollut arvottaa tätä ominaisuutta positiiviseksi tai negatiiviseksi, ja jos joku kolmesta lukijastani ei ole ikinä kokenut vahvaa musiikillista värinää, niin voi pelotta ilmoittautua, ja kertoa samalla miksi on niin kummallinen. Muut voivat sillä aikaa kertoa mistä biisistä viimeksi on alkanut täristä tai saada muita fyysisiä oireita. Mulla se tais olla toi A. Tuiskun Tulevaisuus.

Musiikista tulikin lisää musiikkiasioita mieleen. Katsoin joku aika sitten jotain Kids Top 20 -ohjelmaa (nimi saattoi olla eri). Siinä oli sellasia ala-asteikäisiä mukuloita hyppimässä, ja ilmeisesti saman ikäiset tyypit oli äänestäneet biisitkin. Listalla oli Teräsbetonin Vaadimme metallia. Se oli jotenkin huvittavaa. Minkä muun maan KidsTop20:ssä kahdeksanvuotiaat lapset moshaa metallin tahtiin?

Ooh!

Edellisen viestin kommentit paljastivat, että tällä blogilla kaikesta huolimatta on lukijoita! Ihmeellistä. Kiitos kommenteista ja terve Tigerliisa! Olen kateellinen Tuomaksen Maajussi-Jussi-suodattimesta, sillä näin tuon edellisen postauksen jälkeen yhden jakson Maajussille morsian -laatuviihdettä. Oksettavaahan se jotenkin on, kaksi naista menee yhden äijän luo asumaan ja elelevät siellä niin kuin jossain haaremissa yhdessä töitä tehden ja ruokaa laittaen ja toisiaan rakastaen. No joo, mistään seksuaalisesta toiminnasta ei siinä jaksossa ollut mitään viitteitä, mutta ei kai ne kaikkea kuvaakaan, tai ainakaan näytä telkkarissa. Tutustuin myös Maajussi-Jussiin. Huh huh. Ei ole mikään ihmekään, jos hän on Suomen tavoitelluin poikamies.

Miksiköhän tämä Maajussille morsian oli jotenkin koskettavampi kuin vastaavat jenkkisarjat? Ehkä siksi, että Amerikka on kuitenkin fiktiota. Että jos siellä Barbiet ja Kenit menee jonnekin hotelliin ja alkaa muodostaa randompareja, niin ei siinä mitään. Mutta ihan eri asia jos Suomessa kaksi naista menee jonkun miehen luo ja alkaa tehdä sille lihapullia. Koitan jatkossa välttää Maajussille morsiammen katsomista.

Tein muuten kulttuuriteon: ostin Trendin velilehden nimeltä Veli. Voin kertoa mitä siinä luki joskus toiste.

Maajussi-Jussi

Tunsin oloni äsken ihan maanpetturiksi, kun laskujeni mukaan jo kolmatta kertaa iltapäivälehden kannessa oli juttua Maajussi-Jussista, enkä minä tiedä vieläkään että kuka v*tun Jussi?! Miksi Maajussi-Jussi on valtakunnan ykkösjulkkis? Elämänsä on ainakin hirveän traagista ollut, vaimo vaihtanut naapurin äijään ja lapsikin kuollut ja voi. Miksi sen julkkisnimi on Maajussi-Jussi? Onko siinä jotain järkeä? Onko se hauska? Se on vielä tyhmempi nimi kuin Miljonääri-Jussi.