perjantai 29. joulukuuta 2006

Joulu on ohi. Aika ahdistua muista asioista. Olen töissä, kolme yövuoroa edessä, mikä on hyvä juttu. Yövuoroista ja viikonlopuista varsinkin saa rahaa, ja rahaa tarvitsee aina. Olen siitä kumma, että silloin kun rahaa ei ole, pärjään aika hyvin ilmankin (ja pärjäisin vielä paremmin jos koira ei söisi niin paljon kallista lihaa koko ajan), mutta heti kun rahaa taas on, niin sitä menee ja menee ja menee. Naiivia pitää taloudellista holtittomuutta sellaisena synnynnäisenä ominaisuutena, jolle en muka mitään voi. Ihan itse minä sitä rahaa kuitenkin tuhlaan. Kaikkein typerintä on se, että jos olen päässyt unohtamaan paljonko rahaa tilillä voisi tietyllä ajan hetkellä olla, jatkan mieluummin tuhlaamista, kuin tarkistan rahatilanteen heti. Niin kauan kun korttia näyttämällä ja tunnusluvun näpyttelemällä saan vietyä tavaraa kaupasta ulos, en haluakaan tietää. Aavistan, että tämänkaltainen käyttäytyminen saattaa aiheuttaa ongelmia tulevaisuudessa.

Sama kaava oikeastaan toistuu monessa muussakin asiassa. Edelliseltä koiranäyttelyreissulta on jäänyt termospulloon kahvia. En tiedä mitä kahville tarkkaan ottaen tapahtuu suljetussa termarissa, mutta oletan, että se muuttuu joksikin entistä oksettavammaksi. Tiedän missä se pullo on ja mitä sille pitäisi tehdä, en vain halua edes ajatella sitä. Se termospullo on yhtä vanha kuin minä. Kultaisella kasinotalouskahdeksakytluvulla pankki lahjoitti uusille vauvoille ruskeita termospulloja, jos nämä avasivat lapsilisätilin ko. pankkiin. Luotan kyllä siihen, ettei siihen aikaan jaettu sekundaa lapsiperheille, mutta kuitenkin yli kaksikymmentä vuotta on aika pitkä aika termospullolle. Se ei ehkä kestä enää kauaa. Tiedä vaikka siellä pullossa olisi nyt tälläkin hetkellä hirvittävä paine. Joku asbestisauma on pettämäisillään, ja pullo valmistautuu purskauttamaan haisevat sisälmyksensä seinille. Ja vaatteille ja kengille. Tai ehkä se kahvijuoma syövyttää pulloa sisältäpäin, paljastaen raskasmetallivuorauksen, ja sitten kun vihdoin saan sen termarin pestyksi, huomaan etten voikaan enää ikinä käyttää sitä. Ei se kyllä kovin hyvä termospullo ole. Ei pidä lämpöä juuri nimeksikään. Ja hirvittävän ruma se on myös, ja aika pieni. Että sikäli ihan sama.

Olen tänään tehnyt monta asiaa ensimmäistä kertaa elämässäni tai ainakin pitkään aikaan. Ja siis nimenomaan eilen tarkalleen ottaen, nyt ollaan jo perjantain puolella. Innostuin siitä hiustenleikkuusta niin, että päätin kokeilla muitakin rajojani. Eilen join ensimmäistä kertaa ehkä viiteentoista vuoteen täysmaitoa. Ostin sitä kotijäätelön tekoa varten ja ajattelin, että täytyyhän sitä maistaa. Edellisen kerran muistan juoneeni täysmaitoa joskus alle kuoluikäisenä tai sitten ihan ensimmäisillä luokilla. Kävimme silloin pikkusiskon kanssa aika usein naapurissa kylässä. Naapurissa asuu vanha eläkeläispariskunta, jonka aikuinen vähän jotenkin jälkeenjäänyt poika asuu kotona (selkee ATM). En tiedä miksi me siellä kävimme, kun ei siellä oikein ollut mitään tekemistäkään, mutta kuitenkin ne joivat täysmaitoa, joten niin joimme mekin, koska emme älynneet lähteä kotiin silloin, kun isäntäväki käy ruokapöytään. En muista silloin havainneeni suurtakaan eroa täysmaidon ja normaalin maidon välillä. Nyt tarkistin purkista, että täysmaidossa oli 3,9% rasvaa, mikä ei äkkiseltään kuulosta niin paljolta. Kermassa rasvaa täytyy olla yli 10 %. Täysmaito näytti lasissa aika samalta kuin rasvattomammat maidot, mutta kun sitä huljutti, niin oli havaittavassa aavistuksen suurempi viskositeetti. Ja kyllä se rasva maistuikin, tai ainakin tuntui suussa. Täysmaito on pehmeämpää kuin kevytmaito. Vähän niin kuin lämmin vesi on pehmeämpää kuin kylmä vesi. Kevytmaito on terävää ja raikasta. Ja jälkimaku oli täysmaidolla erilainen. En juonut enempää kuin puoli lasia raakana. Tulin siihen tulokseen, että täysmaito on vähän niin kuin kermaa, vaikka eihän se tietenkään ole. Tein yhden maitokahvin täysmaidosta, ja siitä tuli oikein hyvää. Täyteläisemmän makuista kuin muuten. En kuitenkaan taida osta enää täysmaitoa, jos johonkin reseptiin ei välttämättä tarvita. Jotenkin se purkin punainen väri kirkuu että älä osta, älä osta. Ällöttävää tunkkaista rasvamaitoa tässä purkissa, walk on walk on.

Toinen poikkeava teko oli putkimieshommat. Vessan lavuaarin viemäri ei oikein vetänyt kunnolla, johtuen osittain siitä jo mainitusta hiustenleikkuusessiosta. Päätin ettei mikään mistörmasöl pääse tästä viemäristä räjäyttämään likaa ja kuormittamaan ympäristöä. Koitin hajulukon puhdistamista (jonka olen kyllä tehnyt ennenkin), mutta se ei auttanut mitään. Pikaisen tilanneanalyysin jälkeen totesin, että tukos on ylempänä, eikä tässä auta nyt muu, kuin koekäyttää joululahjaksi saatu sininen työvälinesetti. Siellä oli ruuvimeisseli, joten ei muuta kuin ruuvaamaan ensimmäistä irtoavan näköistä osaa irti. Se oli se metallinen lavuaarin siivilä, vai miksi sitä pitäisi sanoa. Sihti. Kuitenkin se jonka läpi vesi valuu lavuaarista pois. Ruuvasin ja ruuvasin eikä mitään tapahtunut, muuta kuin se sihti vaan alkoi heilua ja mennä paikaltaan, muttei irronnut. Päätin irrottaa hajulukon uudestaan, ja jatkaa ruuvaamista. Sekään ei auttanut, ennen kuin tajusin pitää sitä jäljelle jäänyttä putken pätkää paikallaan, se kun tuppasi pyörimään ruuvin mukana. Ihmeekseni se sihti oli varmaan viisitoista senttisellä ruuvilla kiinni. Miksiköhän sen piti olla niin tukevasti ruuvattu kiinni? Huomasin, että viemäristä tuuli. Mistäköhän asti se tuuli tuli? Kun sain ruuvin irti, irtosivat kaikki muutkin osat, jotka puhdistin yksitellen. Hauskinta oli tietenkin se kokoaminen. Aika paljon ilmeisen oleellisia tiivisteitä siinä oli, mutta yhtäkään ei onneksi jäänyt kokoamisen jälkeen yli. Ja viemäri toimi taas.

Tein jotain muutakin ekaa kertaa, mutten muista enää mitä. Ehkä en tehnytkään.

maanantai 25. joulukuuta 2006

Jouluinventaario

Alan jo tottua siihen ajatukseen, että lapsuuden jouluja ei enää tule. 
Lapsena sitä kuvitteli jotenkin, että joulu on jotain suurta, vähän niin
kuin verojen maksu tai kouluun meno, jotain sellaista mitä ei voi välttää.
Jouluahan odotti hartaasti jo lokakuussa. Nyt luulen tietäväni, että joulu
täytyy tehdä, ei se muuten tule. En ollut ajoissa varautunut jouluun, enkä
edes yrittänyt päästä mihinkään erityiseen tunnelmaan. Aattoaamuna
sitä paitsi paistoi aurinko, linnut lauloi ja nurmikko vihersi. Illalla ennen jouluateriaa olin koiran kanssa metsässä, ja huomasin 
melkein unohtaneeni, että jotain lahjojakin kai on tulossa. Se ei mitenkään
tuntunut tärkeältä asialta, lähinnä joltain mitä haluaisin välttää. En halua
enempää tavaraa. Sain kyllä oikein hyviä lahjoja, hyvän talvitakin ja kalliin työtuolin ja koiralle hienon puvun, enkä melkein mitään turhaa. Mutta se pökerryttävä innostus ja huuma, jota lapsena koki, ei taida enää 
tulla takaisin. Toivottavasti muistan sen vielä sitten, kun on omia lapsia.
Ehkä se lasten innostus tarttuu. Meidän perheessä alkaa kaikki olla jo liian
vanhoja. Jonkun pitäisi ruveta tekemään lapsenlapsia ja äkkiä.

perjantai 22. joulukuuta 2006

Joulumiäl potenssiin 2

Kannattaa jättää jouluostokset viime tippaan, aatonaattoon mielellään. Siihen mennessä viimeistään jo tietää ketkä tutut ovat aikeissa "ihan vaan pistäytyä" eli aikeissa tuoda "yllätyslahjoja"/-kortteja. Tosin suurin osa pistäytyjistä on liikkeellä nimenomaan aatonaattona, joten vastalahjat pitäisi olla silloin jo valmiina. Niille, jotka tietää näkevänsä vasta jouluaattona, voi hyvin ostaa lahjat vasta edellisenä päivänä. Itse olin kuitenkin jo tänään ostoksilla, sain melkein kaikki, paitsi siskolle ei löydy rentoutusceedeetä mistään. Instrumentariumkin oli mennyt kiinni siinä vaiheessa kun hoksasin että sieltä niitä saattaisi löytyä. Täytyy siis joka tapauksessa mennä uudestaan huomenna. Sisarusten kanssa ollaan ostamassa yhteislahjoja toisillemme ja vanhemmille, joten ne ostokset olen luonnollisesti hyvissä ajoin delegoinut myöhemmin syntyneille, joiden elämä ei ole niin hektistä kuin yliopisto-opiskelijoilla (buhahahaa, uskoivat, kun ovat itse vielä lukiossa).

Nyt olen hyvällä tuulella, enkä vähiten sen takia, että tililtä löytyi tämän shopping-spreen jälkeen muutaman satasen verran ylimääräistä rahaa. Siispä kenkä- ja levykauppaan kävivät askeleeni, ja mukaan tarttui Vagabondin saappaat ja PMMP:n levy. Levyä en ole vielä kuunnellut, mutta syytä on olla hyviä kappaleita (á 2 e). No ehkä se ei loppujen lopuksi ole niin kallista, mutta jotenkin kymmenen kappaleen levyjen osto tuntuu tuhlaukselta. 11 tai 12 kipaletta per platta olisi jo paljon parempi.

Muutakin syytä olla hyvillä mielin on, nimittäin näyttää siltä, että rikkinäinen tuhkanharmaa Acerin läppärini ei tule enää palaamaan elävien kirjoihin alle tuhannen euron investoinnilla. Se tarkoittaa sitä, että ystävälliset sedät ja tädit vakuutusyhtiössä mieli hyvin (hyvillä mielin, suomen kieli on kummallinen kieli) kustantavat uuden koneen käyttööni. Minusta taitaa tulla ihanan valkoisen Macin ylpeä omistaja. Mac-ihmiset ovat parempia ihmisiä kuin te muut.

Vielä yksi hyvin mieltäylentävä tapahtuma: Pornopostauksen jälkeen tilaajamäärä nousi huimaan kahteentoista! Tiesin että tykkäisitte siitä, te irstaat nörtit. No, ei se ihan pelkkä populistinen tempaus ollut, tuli siitä itsellenikin hyvä mieli (ei joulumieli, mutta hyvä mieli). Naureskelin sille koko illan ja vähän tänäkin aamuna. Oli se silti ihan rehellinen kirjoitus, älkää peljätkö. En valehtelisi näin vakavasta asiasta

Joka tapauksessa,
Hyvää Joulua ja mielenrauhaa kaikille, myös irstaille pornonkuluttajille!

torstai 21. joulukuuta 2006

Autiolle saarelle ottaisin mukaan...

...homopornoa. Ehdottomasti, jos siis välttämättä siinä tilanteessa pitäisi valita hetero- ja homopornon väliltä. Mietin eilen mistä se mahtaisi johtua. Joku sanoisi että totta kai nainen mieluummin katselee useampaa hyvännäköistä miestä, mikä kai onkin yksi syy. Heteropornossa päähenkilö (naurettava termi juu) on melkein aina nainen, tai oikeastaan naisen tissit, mikä pidemmän päälle voi olla vähän puuduttavaa, jos ei itse ole niistä niin hirveän kiinnostunut. Toinen syy voisi olla se, että niistä naisista tulee usein väkisinkin mieleen kaikki pornoteollisuuden kääntöpuolen kauhujutut, että onko tämä nyt joku alaikäinen huumehuora, onko se tässä vapaaehtoisesti vai raiskataanko sitä, sattuuko sitä vai nauttiiko se tästä, pahoinpidelläänkö sitä kameran ulkopuolella, onko sillä kotona kuusi aviotonta ja kaltoin kohdeltua lasta ruokittavana, onko se masentunut ja itsetuhoinen yms. En väitä etteikö kaikenlaista hyväksikäyttöä voisi tapahtua miehillekin, mutta jotenkin pystyn sen mahdollisuuden iloisesti mielestäni sulkemaan. Ehkä homopornotähdet ovat uskottavampia näyttelijöitä.

Keksin sitten kuitenkin sen ilmeisestikin todellisen syyn, miksi homoporno on niin paljon kiinnostavampaa. Se liittyy tuohon ilmeisen huvittavaan päähenkilö-termiin. Porno ei mitenkään kohauta odottamattomilla juonenkäänteillä tai syvällisillä henkilöhahmoilla eikä edes taidokkailla näyttelijöillä, se nyt ei ole mikään uutinen. Perusheteropornossa on nainen jota nai joku mies, ja sillä selvä. Melko oleellista tuntuu olevan, että mies on nimenomaan Joku Mies, ehkä siksi, että katsoja (oletusarvoisesti heteromies) voi keskittyä Naiseen, eikä joudu epämukavaan tilanteeseen siksi, että sattuu siinä sivussa saamaan liikaa visuaalista informaatiota Toisesta Miehestä. Voi myös olla tärkeää, että katsoja pystyy helposti kuvittelemaan itsensä Jonkun Miehen tilalle niin halutessaan. Jonkun Miehen rooli on hoitaa homma mahdollisimman eleettömästi, kun taas Nainen huolehtii eläytymisestä kykyjensä mukaisesti. Homopornossa oletettu katsoja on luonnollisesti homomies, joka katsoo yhtä kiitollisena kumpaakin esiintyjää ja siksi ohjaaja haluaa saada molemmat kameran eteen. Heteropornossa miehen pää joskus sattumalta leikkautuu ulos kuvasta, kun taas homoleffoissa molempien miesten kasvonilmeitä kuvataan.

Miksi se sitten on parempi asia naiskatsojan kannalta? Eihän homopornossakaan käsikirjoitus ole oleellisesti sen moniuloitteisempi kuin heterofilmeissäkään. Ei niin, mutta syvempää tulkintaa kaipaavalle katsojalle vastakkaista sukupuolta edustava päähenkilö (eli Mies) kuitenkin on (vähintään) tuplasti mielenkiintoisempi kuin heteropornossa. Kun kaksi miestä esittää oman tulkintansa Eleettömän Miehen osasta, on anti huomattavasti parempaa kuin yhden miehen suorittamana. Pohjimmiltaan tämäkin on siis tunnekysymys. Pornossakin täytyy olla jotain tarttumapintaa, että sitä jaksaa katsoa.

keskiviikko 20. joulukuuta 2006

Joulumiäl

Edellispäivänä vielä itkin, että ei oo yhtään joulumieli. Yhden päivän kestäneestä hienosta talvikelistä huolimatta ei ole joulumieltä vieläkään. Höh. En ole ostanut lahjojakaan vielä. Onhan tässä vielä pari päivää aikaa...

Muuan Valentin on lähestynyt minua sähköpostin välityksellä Merry Christmasia toivottaen. Valentinin tarina on varsin liikuttava, hän asuu vanhan ja köyhän äitinsä kanssa Venäjällä, Kaluga-nimisessä kaupungissa ilmeisesti aika lähellä Moskovaa. Valentinin opinnot ovat kesken ja työstäkään ei juuri mitään palkkaa saa, ja kaiken lisäksi nyt talven alla Kalugasta on katkaistu kaasu. Valentin pelkää että hän ja äitinsä paleltuvat kuoliaaksi kotiinsa. Jos voisin lähettää hänelle rahaa, hän olisi hyvin kiitollinen. Valentin on ilmeisesti todella huolissaan, koska on lähettänyt saman viestin minulle jo viiteen kertaan. Toivottavasti kirjeitä tulee vielä ensi vuonnakin, niin tiedämme Valentinin olevan yhä hengissä. Hyvää joulua Valentinille ja äidilleen!


lauantai 16. joulukuuta 2006

Haircut

Leikkasin eilen ekaa kertaa elämässäni hiukset itse. Tarkoitukseni oli käydä joskus viikolla ihan oikealla kampaajalla, mutta sitten en millään muka ehtinyt ja tänään pitää kuitenkin illalla mennä jonnekin missä hiukset täytyy olla kauniisti. Joten siis otin sakset käteen ja leikkasin. Ensin ihan vähän vaan latvoista, sitten vähän enemmän kun piti tasoittaa, ja niin ne taisi loppujen lopuksi lyhetä sellaiset kymmenen senttiä. Jälki ei ole niin pahaa kuin voisi kuvitella, hiukset on luonnonkiharat ja paksut ja aina ennenkin leikattu rikotusti kerroksittain, joten ei sitä eroa niin huomaa... Toivon. Ja on ne vielä ainakin sen kymmenen senttiä pidemmät kuin tuossa keltaisessa kuvassa, joten kampaajallekin jäi vielä leikattavaa.

Tämä oli kyllä ultimate haircuttia.