Tuo vahausepisodi sai miettimään mitä kaikkea hullua ihmiset tekee ja ovat tehneet. Niitä asioita on paljon. Sellasiakin on, jotka otetaan nykyään täysin itsestäänselvyyksinä, mutta en käsitä, kuka kylähullu on ensimmäisen kerran keksinyt niitä kokeilla.
Jos vaikka aloitetaan tästä vahauksesta. Sen ymmärrän, että joku on keksinyt, että ihokarvat saa pois levittämällä kuumaa vahaa iholle, jolloin karvat tarttuu vahaan ja kun vaha repäistään pois, tulee sileä iho. Joku on sitten koittanut tätä käytännössä, ja oletettavasti se on sattunut aika paljon. Miten se joku ei ole silloin sanonut, että okei, ihan hyvä idea, mutta ei tätä kukaan oikeasti tee toista kertaa?
Tai lentokoneet. Joku on lentänyt lentokoneella, törmännyt lintuparveen ja pudonnut (näin tämän siinä yhdessä leffassa, missä oli sir Anthony Hopkins, joten sen täytyy olla totta). Miksei sen jälkeen yhteisesti sovittu, että koska lintuparvia ei voida täysin välttää, ei enää lennetä lentokoneilla? Liian vaarallista.
Tai hevoset. Hevosista on ollut maailman historiassa paljon hyötyä, mutta on ne silti aika vaarallisia otuksia. Kuka on todennut, että okei, onhan ne hengenvaaralllisia ja arvaamattomia, mutta jos silti köytettäis niihin tällanen aisasysteemi, niin ehkä me päästäis vähän vähemmällä kantamisella...
Tai pilvenpiirtäjät! Kuulin kummisedältä, että itämailla on muuan pilvenpiirtäjä, jonka yläkerroksiin on viritetty roikkumaan iso kivimöykky (tai en muista oliko se kiveä, mutta kuitenkin). Sen tarkoitus on tasapainottaa rakennuksen huipun huojuntaa esim. maanjäristysten ja hurrikaanien aikana. Sekin kuulostaa äärettömän epätodennäköiseltä ratkaisulta. Että haluttais rakentaa iso talo, mutta ei tiedetä miten se saadaan vakaaksi. No ripustetaan sinne huipulle monta tonnia painava kuula! Miten se on edes mahdollista? (Tiedän, että se on mahdollista, ja ymmärrän sen toimintaperiaatteenkin ehkä, mutta silti. Kuka haluaa oleskella sen kuulan alapuolella? Tai ylipäänsä kuka on keksinyt, että on mahdollista rakentaa taloja, joissa on niin vahvat rakenteet, että niihin saa ripustettua vaikka mitä? Tai kenen mielestä on ihan tavallista, että se kuula ei edes ole mikään riskitekijä alapuolella oleville, koska se talo itse painaa paljon enemmän kuin se kuula. Jos kuula irtoaa, on muutakin mietittävää kuin että jääkö kuulan alle.)
Olen konservatiivi. Miksi piti edes laskeutua puusta avoimelle savannille? Hedelmät kasvaa puissa ja maassa on leijonia. Vaikka toisaalta, onhan oksilla kiipeilykin vaarallista.
2 kommenttia:
Mietipä, että a) joku on ottanut selville, että osa sienistä on myrkyllisiä ja osa syötäviä ja b) joku on ottanut selville, että osa sienistä pitää ryöpätä pari kertaa, niin ne muuttuvat tappavista syötäviksi.
"Katos vaan, Jaska kuoli ja kouristeli syötyään noita. Jos kiehautan nää ja kokeilen itte uudestaan." Kuka ajattelee noin?!
Joo, noita sieniä olen itekin miettinyt. Ehkä sienien salat on saatu selville nälkäisenä, pakon edessä, kun on ollut muutama lapsi liikaa ruokittavaksi. Onhan niitä kyllä paljon muitakin eliömaailman ihmeitä, joita ihmiset on oppineet käyttämään hyödyksi. Sellasia, jotka vaikka pieninä määrinä parantaa, suurempina määrinä tappaa.
Muita ihmeellisiä ja hulluja asioita, mitä keksin, on esim. tieverkosto. Rautatieverkosto myös.
Käsidesi-pullot sairaalassa. Yleensäkin sairaanhoito, se miten lääkäreitä on ollut olemassa niin kauan. Kuka esimerkiksi on alun perin suostunut porauttamaan päänsä jollain puoskarilla pahojen henkien karkottamiseksi?
Lähetä kommentti