Olen kotona hämärässä olohuoneessa, lapsi on nukkumassa ja koirat lojuu lattialla. Mies on taas viikon reissussa, kuten melkein joka kuussa, mutta ei siinä mitään, ihan mukavaa olla rauhassa. Kuuntelen vanhoja tuttuja biisejä Spotifyn kautta. Samankaltaisissa tunnelmissa olen ollut monesti ennenkin, joskus olen myös kirjoittanut blogiin samaan aikaan, kuten nyt.
Nyt ulkona on jo ihan pimeää. Voisin vielä käydä vähän sytyttelemässä tunnelmallisia valoja, ehkä kynttilöitäkin, ja hakemassa juomista tähän iltapalaksi. Vaikka oikein viinilasiin, vaikken edelleenkään juo viiniä. Voisin ottaa vichya. Pitäisikö ladata pesukoneet, viedä pikaisesti koirat ulos, käydä suihkussa ja mennä aikaisin nukkumaan? Pitäisi, nämä ehkä saisi hoidettua puolessa tunnissa. Jos yhdeltätoista on nukkumassa, eikö se ole ihan hyvin? Puoli tuntia vielä aikaa kirjoittaa.
Olin aika pitkään kuuntelematta musiikkia, kun ei ollut kunnollisia äänentoistovälineitä ja levytkin olen saanut aika hajalle. Olen säilyttänyt niitä lähinnä nostalgiasyistä, sikäli mikäli säilyttämiseksi voi sanoa sitä että nakkelee kalliit levyt kaapin perälle naarmuuntumaan. Sattumoisin mies tuli kuitenkin maininneeksi, että telkkarin kaiuttimet muuten saa läppäriin kiinni, ja kas, olen ruvennut kuuntelemaan musiikkia iltaisin Spotifyn kautta. En kyllä juurikaan mitään uutta, en löydä Spotifysta mitään mitä en osaa etsiä.
Tämän blogin nimi, Silkkaa Yksinkertaisuutta, tuli aikanaan sellaisen bändin kuin Kings of Conveniencen biisistä nimeltä Know-How. Kuuntelin sitä äsken, samalla kun taas kerran koitin muistella salasanoja Bloggeriin. En tykkää näistä Google-tileistä sun muista. Varmaan pitäisi olla näppärää löytää kaikki yhdestä paikasta, mutta en haluaisi, vaan haluaisin kaiken erikseen omissa lokeroissaan. Voi tulla yllätyksiä muuten.
No mutta, Know-How'n sanoitus alkaa näin:
Minulle tulee tästä hauskasti mieleen tänne blogiin palaaminen, ainakin jos säkeet irrottaa asiayhteydestään. Eihän tätä unohda vaikka yrittäisi, toisaalta tuntuu taas ja näköjään joka vuosi siltä kuin olisin täällä ensimmäistä kertaa. Ja miksi taas olen täällä? Päiväkirjaan kirjoittamisen motiivina on jonkinlainen itsetutkiskelu. Päiväkirja on eri asia kuin blogi, blogi on peculiarly entrusted. Blogi voisi olla anonyymi, mutta tämähän ei ihan ole. Siksi tänne kirjoittaminen on vähän ristiriitaista. Kenen kanssa tässä keskustelen? Nouseeko blogiin kirjoittamisen motiiviksi se jännite, etten tiedä kuka tätä lukee. Tai tiedän, ettei varmaankaan ainakaan perheenjäsenet tai ystävät lue. Juttelenko tässä itselleni, vai kenelle? Kuka se minä on, joka täällä esiintyy? Ehkä meitä on monta. Niin ja onhan tämä myös joka tapauksessa oman historian kirjoittamista, täältä se löytyy, tai osa siitä. Aika monta vuotta joku minä on täällä käynyt. Constellations stay the same, siltikin.
Riding on this know-how.
Never been here before.
Peculiarly entrusted,
possibly that's all.
Is history recorded,
does someone have a tape?
Surely, I'm no pioneer,
constellations stay the same.
Ja jatkuu:
Just a little bit of danger,
when intriguingly, our little secret,
trusts that you trust me.
'Cause no one will ever know,
that this was happening,
so tell me why you listen,
when nobody's talking.
What is there to know?
All this is what it is.
Oh... You and me alone,
sheer simplicity...
Vaaran momentti tulee siitä, että en ole tarkoittanut tätä lähipiirille luettavaksi. Mutta mistä näistä googletileistäkään ikinä tietää. Voihan olla, että olen johonkin mennyt kommentoimaan jotain kirjautuneena tälle tilille, ja linkki tänne blogiin nyt sitten loistaa siellä jossain tuntemattomassa osoitteessa iänkaikkisesti. Ja kuka vain voi sen huomata, ja sitten --- . Blogia en voisi kuitenkaan kirjoittaa, jos en luottaisi. Facebookissa näkyvää blogia kirjoittaisin aivan eri tavalla.
Nykyisin kun elämäni on vähemmän itsekeskeistä, onko minulla mitään kirjoitettavaa. Enhän minä voi täällä kirjoittaa muiden ihmisten (miehen) tekemisistä, kun eivät tästä tiedä eivätkä voi kommentoida. Mutta kai sitä saa olla jotain omaakin, vaikka olisikin parisuhteessa. Voinko kirjoittaa siitä parisuhteesta sitten. Jos kirjoitan täällä itsekseni, itselleni, niin eikö se silloin ole ihan hyvä ja oikein. Onko sillä väliä, kohtaako tämä reaalimaailmaa ikinä? Silti tuntuu että onhan tämä aika intiimiä, vaikka kirjoittaisin vain jotenkin yleisesti. Ei ole mitään syytä miksen voisi pitää blogia nimimerkillä. Jos joku oikeasta elämästä tuttu tähän joskus osuu, niin mitä sitten. Miksi toisaalta olen parisuhteessa, jossa en meinaa kertoa edes yhdestä blogista. Edes. Edes?
Miksi kirjoitan blogia, jos en aio kertoa siitä miehelle. Eikö pitäisi suuntautua parisuhdetta kohti eikä siitä poispäin, ja jakaa nämä asiat miehen kanssa. Nämä asiat, en tiedä mitkä nämä. Ei kai nyt kukaan ihan kaikkea viitsi jakaa. Ja eihän tämä ole poispäin suuntautumista, jos suuntaudun itseeni päin. On tässä kuitenkin se sosiaalinen elementti vahvasti mukana, vai liekö toiveajattelua. Voiko olla sosiaalisia elementtejä elämässä, vaikka pienessäkin roolissa, joista ei kerro puolisolleen. Eikö ole ihan älytöntä pohtia tällaista asiaa. Enhän minäkään hänen kaikkia tuttavuuksiaan tai some-käyttäytymistään tiedä. Mutten usko että hän toisaalta erityisesti mitään salaakaan. Ja missä tilanteissa olen ennen kirjoittanut blogiin. Onko blogiin kirjoittaminen minulle oikeasti hyväksi. Eikö olisi tärkeämpääkin tekemistä ihan riittämiin.
"So tell me why you listen, when nobody's talking", heh.
Vartti vielä aikaa. Etenen Spotifyssa käsikopelolla, koitan muistella mikä sen yhden bändin nimi olikaan ja jos en sitä muista, niin mitä siinä yhdessä niiden biisissä laulettiinkaan. Biisien nimiä en muista ikinä, koska en edes omien levyjen (omistamieni levyjen) takakansia ole juurikaan ikinä lukenut levyjä kuunnellessani, mutta jos muistan kertosäkeen, löytyy sanat googlaamalla ja sitten tiedänkin jo mikä se bändi taas olikaan. Röyksoppista pääsin Sigur Rosiin, mutta Hoppípolla kuulostaa tänään meteliltä.
Haen nyt sitä vichya, vähennän siihen käytetyn ajan blogiinkirjoittamisajasta. Löysin myös pähkinäsuklaata. Nyt soi Johnny Cashin One ja Hurt. Kuuntelen vielä ne ja sitten menen ulos. Näkyyköhän tähtiä.
Jos en kirjoita parisuhteesta täällä, niin missä muualla sitä voisin käsitellä. Ei sillä että mitään erityisen dramaattista prosessoitavaa olisi, mutta ainahan sitä jotain on. Kaikesta ei voi puhua miehen kanssa. Ehkä tänne voi ajatuksensa purkaa ikään kuin ystävälle, mutta vähän suodatettuna. On helpompi kerrata omia ajatuskulkuja, jos ne on kirjoittanut ylös. Oikeassa keskustelussa oikeiden ihmisten kanssa tulee sanottua ihan mitä sattuu. Keskustelen paremmin itseni kanssa, kuin muiden kanssa.
Huomaan, että blogiin kirjoittaminen on nyt helpompaa kuin tunti sitten. Hurt loppui. Suklaa alkaa loppua. Juomaa on vielä jäljellä. Esikatselu ja sitten postaan tämän. Aika loppuu, kohta pitäisi jo olla nukkumassa. Kiitos ja näkemiin taas, ehkä ensi kevääseen?
JK. Keksin yhden tavan löytää uutta musiikkia Spotifysta. Tähän loppuun sopisi joku rauhallinen biisi. Kirjoitin hakusanaksi quiet, ja nyt kuuntelen bändiä jonka nimi on This Will Destroy You ja jolla on juuri sopiva biisi nimeltä Quiet. Seuraavaksi varmaan menen Wikipediaan katsomaan mikä tämä bändi on, ja sitten en pääsekään nukkumaan.
JK2. Paitsi ei tämä ollutkaan ihan niin hiljainen. Äänekäs hiljaisuus ennemminkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti