Jatkuu...

Mihinköhän numeroon jäin niiden mietittävien asioiden kanssa?

Aloitan alusta:

1) Kantasolututkimus:
Uusi kantasolujen eristys- ja kasvatustekniikka kehitetty, siinä alkio jää henkiin vaikka siitä poistetaan yksi (1) solu, josta kasvatetaan kantasolulinja. Kuulostaapa hienolta. Toiveena on, että ameriikkalaiset kantasolututkimuksen vastustajat eivät pitäisi tätä niin pahana asiana, kun ALKIO kuitenkin JÄÄ HENKIIN! En tiedä kuka on kuvitellut, että se muuttaisi mitään. Jos kerran arvon kantasolututkimuksen vastustajien mielestä ei saisi käyttää edes hedelmöityshoitojen "sivutuotteena" "syntyviä" hedelmöittyneitä munasoluja, jotka muutenkin heitettäisiin roskiin, niin miten heidän mielestään sitten olisi hyväksyttävää mennä ronkkimaan kehittyvää alkiota...? Kuka tietää, miten olennainen yksilönkehityksen kannalta juuri se yksi solu olisi ollut. Olen skeptinen. En usko, että tämäkään keksintö riittää kääntämään kenenkään päätä.

2)Pluto:
Merkuuriiuus, Veenus, Maa, Mars, Jupiteeer. Saturnus, Uranus, Neptuunuus jaaa... öh, Pluuuto. Siin on kaikki yhdeks- siis kahdeksan nyt plaaneettaaaa ja yksi kääpiiiöööplaneeetta. Kyllähän me kaikki tiesimme jo ennestäänkin, ettei se Pluto mikään planeetta voi olla, ihan erinäköinenkin kuin isommat sukulaisensa. Pluto on kyllä hyvä koirannimi (ja näin helposti ajatukset harhautuvat maailmankaikkeudesta koira-asioihin).

Väsymys on kofeiinivajetta ja päänsärky aspiriinin puutetta

Olen laiminlyönyt blogiani viime aikoina. Osittain se johtuu siitä, että tietokoneeni on yhä ja edelleen palasina jossain päin maailmaa (tai ainakin niin luulen), osittain siitä etten oikein tiedä mitä pitäisi kirjoittaa.

Olen nyt siis taas töissä, tänään on ensimmäinen kolmesta peräkkäisestä yövuorosta. Muutama tunti sitten yövuoro tuntui lähinnä seikkailulta (tyyliin miten pysyn hereillä ja suht valppaana yhdeksän tuntia ja mitä pitäisi syödä ja juoda ja milloin ehdin nukkua jne.), nyt toivon että olisin kotona nukkumassa. Olin juuri saamassa normaalista unirytmistä kiinni. Heräsin itsekseni jo yhdeltätoista viime vapaapäivänä eli eilen, ja silloinkin tuntui siltä että olisin pystynyt kivuttomasti heräämään muutamaa tuntia aikaisemminkin. No, nyt se rytmin alku on joka tapauksessa mennyttä. Sunnuntaina se varsinainen seikkailu vasta alkaakin; miten olla kolmen valvotun yön jälkeen yhdeltätoista aamulla naapurikunnassa koiranäyttelyissä, ajoissa, hereillä ja vieläpä puhtaan koiran kanssa.

Olen nauttinut viimeisen 12 tunnin aikana kaksi kuppia kahvia ja noin 0,75 l Pepsi Maxia (Note to self: Cola-juomat on pahoja). Kaipaisin vielä sitä aspiriinia. Olen sekakäyttäjä

Päässä on risteillyt paljon ajatuksia viime aikoina, mutten oikein ole jaksanut kirjoittaa niitä ylös. Jospa koittaisin nyt tehdä inventaarioita

1) Myötäjäistraditio:

Mitä ihmettä? Mistä se on saanut alkunsa? Myötäjäisethän on morsiamen perheen "lahja" sulhasen perheelle, ikään kuin kaupan päälliset. Itselleni tulee myötäjäisistä aina jostain syystä mieleen Intia (ehkä Kama Sutran takia). Intiassa nämä hääjutut ovat länsimaiseen silmään muutenkin kummallisia, sukujen kesken neuvotellaan ja sovitaan avioliitot, eikä naitettavilla aina ole paljoakaan sananvaltaa loppuelämäänsä koskevissa kysymyksissä. En ole nyt väittämässä, etteikö se olisi ihan hyvä tapa perustaa perhe, mutta on se vaan siltikin kummallista. Ideana kai on saada tytär naitettua mahdollisimman rikkaalle miehelle, ja löytää pojalle mahdollisimman edustava ja tasokas vaimo. Myötäjäiset on luullakseni tulleet kuvaan neuvotteluvalttina: "Niin, meidän Sarasvatilla on tosiaan aavistuksen hörökorvat, mutta se ei varmastikaan ole periytyvä ominaisuus, ja hei, laitetaas kaupan päälle vielä pari valkoisia härkiä, mitäs sanotte? Eiköhän meillä ole tässä diili." Ja sitten se on karannut käsistä. Samalla tavalla kuin henkilöautojen koot.

Käsittääkseni köyhille intialaisille perheille on suorastaan katastrofi, jos perheeseen syntyy useampi tyttölapsi, niille kaikille kun täytyy aikanaan raapia jostain kasaan jonkin näköiset myötäjäiset. Se tässä myötäjäistraditiossa eniten kummastuttaa, että miksi juuri morsiamen perhe joutuu ne kustantamaan. Morsianhan on jättämässä sukunsa ja siirtymässä sulhasen perheen "palvelukseen". Eikö kaiken järjen mukaan sulhasen pitäisi siis maksaa siitä, että saa uutta ja innokasta (?) työvoimaa käyttöönsä? Niin no joo, morsiamesta tulee myös tavallaan sulhasen perheen elätti, mutta kai hän ehtii silti loppuikänsä aikana tienaamaan elantonsa työtä tekemällä, mitäs siellä Intiassa nyt on tapana tehdä, lakaista lattioita ja kantaa polttopuita ja kutoa kankaita ja tehdä ruokaa vaikka. Lasten synnyttämisestä ja hoitamisesta nyt puhumattakaan. Tuntuu kummalliselta, että naimisiin meno olisi sulhasen perheelle niin taloudellisesti kannattamatonta, että morsianta ei missään tapauksessa voi ottaa ilman kunnon myötäjäisiä. (Vaikka enhän minä siis tosiasiassa tiedä tästä asiasta mitään, tämä kaikki on pelkkää spekulaatioita vanhentuneisiin tiedonmurusiin nojaten. Pyydän anteeksi kaikilta Goan kävijöiltä, jos loukkasin teidän Intia-tietämystänne.)

On toki mahdollista, ainakin jos miettii tuota suomalaista myötäjäis-sanaa, että myötäjäiset ovatkin enemmän morsiamelle kuin sulhaselle tarkoitettu lahja omalta perheeltä. Että on sitten ainakin jotain kunnollista ja omaa tavaraa, oli tuleva elämä muuten sitten miten hankalaa vain.

2) Koirat

Koira-asioita mietin jatkuvasti. Niihin kuuluu muun muassa: koirien kasvatukseen ja jalostamiseen liittyvät abstraktit ja konkreettiset kysymykset, koiran koulutukseen liittyvät moninaiset ja monitasoiset ongelmat ja eri ratkaisumallit, koiran ruokinta, joka on yllättävän monimutkaista, varsinkin kun yksi koiranruokasäkki maksaa puoli sataa ja painaa 15 kiloa, koiran muu terveydenhoito ja koiran fyysisen kehityksen optimointi ja liikunnan vaikutus siihen, koiran sosiaalinen elämä ja sen ylläpito, koiran turkinhoito, koiraeläimen käyttäytymiseen perehtyminen ja sen tiedon sovittaminen koiran kanssa elämiseen... Näiden jokaisen alla on useita alaotsikkoja.

3) Hevoset:

Hevosasioita mietin myös hyvin usein, tosin viime aikoina vähemmän kuin aiempina vuosina, johtuen ehkä noiden koira-asioiden ylettömästä miettimisestä. Hevosasiat ovat pääpiirteittäin samoja kuin koira-asiat, paitsi että hevosiin liittyy vielä yksi huomattavan laaja kokonaisuus, nimittäin ratsastus, joka on osittain lomittainen hevosen koulutuksen kanssa, mutta ei täysin. Maallikon silmiin ehkä niinkin yksinkertaiselta näyttävä tapahtuma, kuin ratsastuskentän kiertäminen tietyssä askellajissa ja halutulla nopeudella hevosen selässä istuen, on todellisuudessa järkyttävän monisyinen vuoropuhelu. Monimutkaiseksi sen tekee erityisesti se, että suurin osa ratsastukseen liittyvistä ongelmista johtuu ratsastajan (eikä hevosen) vajavaisuudesta. Toinen erityisesti hevosasioille ominainen kategoria on myös erilaiset sairaudet ja vammat sekä niiden hoito ja ennaltaehkäisy, joita en niin paljoa koiraeläinten kyseessä ollessa mieti.

4) Musiikki:

Musiikkilakkoni oli vitsi. Ostin tänään uuden levyn. Scandinavian Music Grouppia olisin ehkä halunnut, mutta sitä ei ollut hyllyssä, joten ostin Antony and the Johnsons -levyn. Se ei ollut ensi kuulemalla niin hyvä kuin toivoin. Nyt soi Pandorassa Sigur Rós -radio

5) Sisustaminen:

En olekaan juuri kuvaillut asuntoani. Se on tilava kaksio, siellä on yksi aniliininpunainen, yksi keltainen, yksi turkoosi ja yksi vaaleanpunainen seinä. Vaaleanpunainen seinä oli alunperinkin olemassa ja on yhä edelleen olemassa johtuen siitä, että sitä pintaa on vaikea, jos ei mahdoton kotikonstein maalata. Muut seinät olen ihan itse halunnut maalata sillä värillä millä ne on maalattu. Punainen seinä on eteisessä, keltainen seinä on keittiössä ja turkoosi seinä yhdistetyssä olo-makuuhuoneessa. Vaaleanpunainen seinä on kaninhuone-toimisto-vierashuoneessa. Toimisto on huono sana, mutten nyt keksi parempaa. Olohuone-makuuhuoneeseen tulee niitä lundia-hyllyvirityksiä, luultavasti joskus ensi viikolla. Sänkyä erottamaan pitäisi tehdä jonkinlainen valoseinä opaalimuovista. Minun pitäisi maalata sinne tauluja, mutten ole saanut aikaiseksi. Yhden taulun pitäisi olla iso keltainen, ja turkoosille seinälle sohvan taakse pitäisi tehdä joitain pienempiä vihreänkeltaisia tauluja. Kolmannelle seinälle pitäisi tulla pari taululistaa, joiden päälle kokoelma mustavalkoisia kuvia ynnä muuta sopivaa.

Kaninhuone-toimisto-vierashuoneeseen ajattelin tehdä Marimekon Latvassa korkealla -kankaasta taulun (eli ostaa Rautiasta tms. iso styrox-levy ja päällystää se sillä kankaalla). Sängynpäädyksi pitäisi tehdä samanlainen kyhäelmä jostain neutraalista kankaasta. Sängynpäätyseinään pitäisi maalata jollain helmiäshohtoisella neutraalilla värillä heiniä. Kuulostaapa kummalliselta. Eteiseen pitäisi ostaa joku kaunis lamppu ja musta pöytä kultareunaisen peilin alle. Keittiöön verhot. Eteiseen/keittiöön joku valkoinen pyöreä villamatto. Ongelmana valkean maton kanssa on koira, joka jättää kuraisia tassun jälkiä ja tiputtelee vettä ja kuolaa parrastaan etenkin valkoisille matoille. Ai niin ja Lepakko-tuoliin pitäisi ostaa päällinen, samoin kuin kaninhuone-toimisto-vierashuoneen sohvasängylle päällinen sekä tyynyt

6) Lähi-itä:

Mitä siitä voi enää sanoa? Tuleekohan joskus vielä se päivä, jolloin Lähi-idästä ei ole mitään uutisia.

7) Politiikka:

On se niin vaikeeta, kotimaassa ja muualla. No, opiskelijat voivat ainakin huokaista helpotuksesta, business as usual. Ei muutoksia tiedossa.

8) Lapset:

Pienen elämä on niin haurasta.

Tuossa oli ainakin nyt ne päällimmäiset asiat.

Näköjään en saa postauksiin ainakaan täältä työpaikan koneelta käsin rivivälejä. Miksi niitä sanotaan, nyt lyö ihan tyhjää. Enter enter. Rivivälejä ne kai on. Anteeksi siis, ettei teksti ole kovin lukijaystävällista, olin sen kyllä jaoitellut kappaleiksi, mutta nyt ne ovat kaikki yhdessä kuitenkin.

Lukijaystävällisyydestä puheen ollen, meinasin kirjoittaa etten ole hiljaiselostani johtuen uskaltanut pitkiin aikoihin käydä katsomassa blogilistalta Silkan Yksinkertaisuuden sijoituksia tai lukijamääriä. No, kuten arvata saattaa, heti kun olin tuon lauseen kirjoittanut, piti ne käydä tsekkaamassa*, ja ihme ja kumma, yksi uusi tilaaja! Vaikken ole mitään pitkään aikaan kirjoittanu! Tervetuloa vaan, toivottavasti kommentoit uusiin ja vanhoihin postauksiin!

(*: Veloena kirjoitti joku aika sitten lasten karkkitestistä, jossa lapsi jätetään huoneeseen karkkikulhon kanssa, ja sanotaan että hän saa milloin tahansa soittaa kelloa jotta tutkijasetä tai -täti tulee huoneeseen ja antaa karkit hänelle, tai sitten hän voi odottaa niin kauan, että tutkijasetä tai -täti tulee omia aikojaan takaisin, jolloin lapsi saa vielä enemmän karkkia. Lapsi ei tiedä miten kauan hänen täytyisi odottaa, eikä edes että miten paljon suurempi palkkio on jos hän jaksaa odottaa. Se testi kuulema testaa lapsen elinkelpoisuutta tai jotain, eli jos lapsi on kärsivällinen ja pitkäjänteinen ja itsekurikas, hän jaksaa odottaa eikä soita kelloa. Minä en arvatenkaan olisi pärjännyt kovin hyvin siinä testissä. En tiedä pärjäisinkö nytkään.)

Edit: Enter toimii taas.

Kahvia kahvia

Huooh. Huoooooooh. Nyt on ollut töitä ihan riittämiin. Aamu-ilta-ilta-aamu-ilta-ilta-aamu&ilta. Nyt menossa aamuvuoron viimeinen tunti, mutta eipä hätää, heti perään alkaa iltavuoro! Vielä 9 ja 1/2 tuntia tätä autuutta. Kuten arvata saattaa, ei täällä niin hirveän kiire ole, kun bloggaamaankin ehtii ja rahaakin saa ihan kivasti, mutta hirvittävästi vaan väsyttäis... Kaihoisasti katselen IKEAn kuvastosta ihquja sohvaryhmiä ja unelmoin päivätorkuista. Iltavuoron jälkeen minulla menee aina vähintään kolme tuntia ennen kuin olen unessa, eli se olisi siis joskus siinä kahden aikaan, ja kun viimeistään puoli kuusi on herätys aamuvuoroon, on jäänyt vähän univelkaa. Mutta ehkä tämäkin päivä tästä pikku hiljaa etenee.

Musiikkilakolle kuuluu huonoa. Se ei ole pitänyt. Tosin olen pidättäytynyt näissä kevyissä lässytyskappaleissa, nyt soi Pandorassa Antony and the Johnsons. Pahoin pelkään, että kuuntelen senkin puhki, ja sitten pitää taas aloittaa uusi lakko, kun mikään musiikki ei enää innosta.

Läppärini joutui varhaiseläkkeelle viime viikonloppuna. Siitä katkesi ja katosi koneen sisuksiin muuan tappi, joka olisi oleellinen sähkövirran kulun kannalta, joten nyt ei akku lataudu... Voi voi. Siksi on kyllä hyvä että on töitä: täällä pääsee nettiin ja saa rahaa, jolla korjauttaa tietokone. Toivoisin, että olisi myytävänä sellaisia läppärin akun latureita, joilla saisi akun ladattua, eikä tarvitsisi maksaa sen pikku tapin uudelleen asentamisesta kenellekään.

Nyt täytyy jatkaa töitä, ennen kuin olen valuttanut vähäisen aivokapasiteettinen näppäimistön kautta internettiin...

Sateista sunnuntaita

Kyllä, vihdoinkin sataa (vähän). Tänään on (muutenkin?) vähän huono päivä, olen ollut vuorotöissä pitkästä aikaa kuluneella viikolla ja nyt kun piti tästä yhdestä vapaapäivästä nauttia, on kaulan imusolmukkeet turvonneet ja kipeät ja muutenkin tukkoinen ja jähmeä olo. Flunssa tulossa. Niin siinä aina käy kun ei ole vähään aikaan ollut töissä. Pitäisi soittaa kotiin etten ole tulossa sunnuntaipäivälliselle. En todellakaan. Huomenaamulla taas luvattoman aikainen herätys...

Musiikki on alkanut hermostuttaa. Aloitin eilen illalla musiikkilakon, kun tuskastuminen kävi sietämättömäksi, ja saman tien alkoi soida päässä katkeamaton virta puolituttuja ralleja. Juuri sillä tavalla ärsyttävästi muutama säe ja melodian pätkä uudestaan ja uudestaan, välillä taas vaihtuen joksikin aivan muuksi. Onneksi yön aikana se loppui. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun kaikki musiikki kyllästyttää, yleensä se kyllääntyminen sijoittuu juuri tälle vuoden jälkipuoliskolle. Sitten sykli alkaa alusta, luultavasti raskaamman musiikin kautta tavallisiin renkutuksiin, siitä indiempään ja kevyempään poprockiin ja puhtaampaan poppiin ja edelleen jazzin ja klassisen kautta akustiseen liitelyyn. Kunnes tulee taas syksy. Äsken muistin olevani lakossa ärsyttävää musiikkia (A. Kela) kuunnellessani ja olin juuri pettymyksen vallassa sulkemassa koko koneen, mutta sitten iTunes yllättikin soittamalla Antony and the Johnsonsin Hope There's Someone -biisin. Aika ihana oli se (tästä maistiainen). Lakkoilu näköjään kannattaa, vaikka täytyy jatkaa sitä vielä niin kauan, että oikeasti alkaa tehdä mieli soittaa levyjä.

Niistä Lundioista tosiaan vielä. Ei minun niitä kuulema tarvitsekaan mennä ostamaan, isi ilomielin pistää omat täyspitkät lundia-tikkaansa kappaleiksi ja vielä haluttuun mittaan. Kunhan saan ensin tuon halutun mitan päätettyä...

Nyt vetäydyn nauttimaan kuumaa Finrexiiniä sohvan nurkkaan. Oi jospa en olisi lakossa, niin voisin kuunnella jotain miellyttävää musiikkia, mutta ei se taida nyt onnistua.

Soundtrack: Foo Fighters - Best of You

Taas on päiviä pyörähtänyt eteenpäin ihan hyvissä tunnelmissa. Rahat oli jossain vaiheessa aivan loppu, niin ettei mistään enää löytynyt edes euroa että olisin saanut tuoretta maitoa kahviin (en kuitenkaan käyttänyt vanhaa maitoa, enkä edes juonut mustaa kahvia). Edellispäivänä tuli tilille rahaa, ja saman tien löytyi muutama seteli farkkujen taskusta, kun innostuin siivoamaan vaatekaappia. Ehkä olen taas yhden askeleen lähempänä rahan arvon tajuamista ja säästämisen oppimista. Saa nähä.

Ajattelin aloittaa säästeliään lifestylen ostamalla jatko-osia Lundia-hyllyyn. Huomasin nimittäin että todellakin on myynnissä matalia tikkaita (maallikoille kerrottakoon että tikkaat on ne päätypalat, joiden varaan hyllylevyt asetetaan halutulle korkeudelle). Tähän asti olen omistanut vain korkeita, 190 ja 210 senttisiä tikkaita, mutta niitä siis saa matalinakin. Niistä saisi vaikka telkkarille ja akvaariolle alustan. Lundialaiset eivät tosin suosittele akvaarion laittamista Lundia-hyllyyn, mutta suostuivat kuitenkin talvella myymään extraleveän hyllylevyn vaikka epäilivätkin ettei se tule kestämään. On se kestänyt. Seuraava haaste taitaa olla näiden uusien hyllymetrien täyttäminen kirjoilla.

Tänään tulee telkkarista Once Upon a Time in America (Nelonen, 21:15). IMDb osaa kertoa, että: "This movie was a masterpiece. It ranks as one of the very best in film history, if not the best. At Cannes people yelled and screamed, couldn't believe just how good it was." Pakkohan tuo on katsoa, jos kerran Cannesissa on sen takia huudettu ja kiljuttu. (En osannut kirkua-sanan passiivin perfektiä, "kirjuttu", "kiruttu", "kirkuttu"...? Täällä se kuitenkin tiedettiin, mutta kuulostaa silti kummalta.)