Väsy

Tuohon edelliseen SCUM-postaukseeni liittyen: Feminismillä on nykyään monia kasvoja. Ehkä yhtä monet kuin on feministejäkin. Löysin Vihreät naiset ry:n sivuilta lyhyehkön selvityksen feminismi-aatteen teoriasta, ja vaikka se osaltaan selvensi asioita, lisätieto myös sekoitti lisää. On feminismiä ja on feminismiä.

Nyt olen kyllä niin väsynyt etten jaksa suuremmin asiaa pohdiskella, kolmen viime päivän aikana on tullut käveltyä koko kuukauden edestä ja nukuttua aivan liian vähän. Töihin ei onneksi tarvitse huomenna mennä, eli saa NUKKUA... Ihanaa. Ja onneksi huomenna sataa, niin ei tarvitse mennä mihinkään. Tänään pitäisi vielä lähteä sisarusten kanssa leffaan X-meniä kattomaan. Viimeksi kun olin näin väsyneenä katsomassa Kaurismäen Laitakaupungin valoja, nukahdin kolme kertaa. Ehkä X-men pitää paremmin hereillä. Nyt on vielä ruhtinaalliset 8 minuuttia aikaa levätä.

Scum

Juhannus meni mukavasti kaveriporukassa mökillä. Tuli juotua melko sopivasti, ehkä vähän liian vähän, mutta toisaalta eipä ollut krapulaa seuraavana päivänä. Kaikenlaista lentävää ja vertaimevää hyönteistä esiintyi kyllä turhan runsaasti, mutta sitä kai se on se Suomen suvi. Vaikka ei siis pitäisi tietenkään valittaa, koska saahan sitä sitten taas nauttia ötökättömistä kuukausista koko pitkän talven.

Satuin pahaksi onneksi tänään lukemaan S.C.U.M. Manifeston. Melkein kaikki muut ovat tuon käsittämättömän houreilun jo varmasti ehtineetkin lukea, mutta toivon kovasti ettei pikkuveljeni saa sitä vielä pitkään aikaan käsiinsä. Jo eka kappale alkoi oksettaa. Ensireaktio oli inho. Inhosin Valerie Solanasia, inhosin hänen isäänsä, inhosin kaikkia niitä naisia jotka tuon sairaan manifestin ovat ottaneet tosissaan, inhosin kaikkia niitä miehiä jotka ovat ottaneet sen tosissaan ja ylireagoineet siihen ja inhosin sitä yhteiskuntaa jossa SCUM manifeston kirjoittaminen on ollut merkittävä poliittinen teko. Sitten säälin Valerie Solanasia, säälin hänen poikaansa (inhosin taas Valerieta), säälin niitä poikia, joiden äidit uskovat Solanasia (inhosin taas niitä äitejä ja Valerieta), säälin kaikkia niitä muitakin miehiä, jotka ovat jääneet ilman omaa syytään radikaalifeministien jalkoihin, säälin kaikkia niitä naisia, jotka ovat jääneet ilman omaa syytään radikaalisovinistien (jos sellainen sana on) jalkoihin, säälin ihmisiä (inhosin ihmisiä)...

Tuli mieleen että minä en selvästikään tiedä tämän maailman ja ihmisen pahuudesta yhtään mitään, kun en ymmärrä millaisessa ympäristössä tuollainen teksti on voitu harkitusti kirjoittaa ja julkaista, eikä minulla loppujen lopuksi ole aavistustakaan siitä millaisia reaktioita se on aiheuttanut. Voin kuvitella, ettei se ole jäänyt huomaamatta, ja moni on saanut sen takia kärsiä. Voin kuvitella, että maailmassa on vaikka kuinka paljon samanlaisia kiihkoilijoita kirjoituksineen, joista minä en vielä tiedä mitään.

Minkä takia tämä ihmiselämä vaikuttaa olevan näin helvetin vaikeaa kaikille? Nyyh.

Aamushokki

Argh, nyt on koneessa varmaan joku tappovirus, kun ei mitkään sivut aukea. Ainoastaan blogit ja google... Tämä on varmaan rangaistus jostain.

Omakotielämää

Olin vähän aikaa sitten yötä ystäväpariskunnan luona. He ovat minua kymmenisen vuotta vanhempia ja asuvat pienessä omakotitalossa tässä melko lähellä. Huomasin, että olen kaivannut kotielämää. Koti-iltoja tarkemmin ottaen. Telkkarin katsomista muiden kanssa, iltapalan laittamista, hämärää ja pehmeitä valoja... Sitä, että on ihmisiä ympärillä. Siitä on nyt aika tarkkaan kolme vuotta, kun muutin ensimmäisen kerran pois kotoa. Viimeisen kerran muutin sieltä pois noin vuosi sitten, ja siinä välissä vietin joitakin kuukausia kotona. Alun perin ei ollut tarkoitus lähteä pitkäksi aikaa, mutta katson kuitenkin, että silloin kolme vuotta sitten jokin muuttui. Sen jälkeen tiesin, ettei koti ole enää sama asia, se ei löydy enää sieltä missä se ennen oli. Enkä minä ole enää sama.

Nyt kun olen saanut elää niin kuin parhaaksi näen ja tehdä mitä haluan milloin haluan, kaipaankin kotiin. Joskus viisitoistavuotiaana en olisi varmaan voinut kuvitella suurempaa onnea, kuin saada elää itsenäisesti ja päättää omista asioista ilman, että kukaan tulee määräilemään. Enkä minä kai vieläkään haluaisi, että täällä olisi ketään komentelemassa. Eikä tämä lievä koti-ikävä ole ikävää perheeni pariin (koska tiedän, etten kestäisi enempää kuin pari päivää rakkaan perheeni seurassa). Minä kaipaan rutiineja. Olen varmaan sanonut tämän moneen kertaan ennenkin, mutta niin se vain on. Tämä vapaa elämä ei sovi minulle. Tässä ei ole mitään hohtoa, jos ei vastapainoksi ole arkea.

En tiedä miksen paljonkaan katso televisiota täällä, kun olen yksin. Enkä tiedä miksi se tuntuu niin rentouttavalta kotona (eli lapsuuden kodissa). Vaikka telkasta tulisi Sinkkuelämien uusintoja, jo sen pelkän tunnusmusiikin kuuleminen saa jonkinlaisen hyvän reaktion aikaan. Täällä taas silloin harvoin kun katson televisiota, katson sitä kärsimättömästi, en jaksa keskittyä, eikä mikään ohjelma ole hyvä. En seuraa enää mitään sarjoja, vaikka aina joskus huomaan lehdestä, että joku kiinnostava ohjelma olisi tulossa. Ei sillä että se välttämättä olisi huono asia, ettei tuhlaa aikaansa töllön edessä, mutta tuntuu niin kuin jotain puuttuisi.

Minulla olisi hyvät edellytykset luoda hyviä kotirutiineja. Lehti tulee joka aamu, televisio, radio ja tietokone löytyy, kirjoja on hyllyssä ja kirjasto ihan vieressä, minulla on koira ja akvaario, minulla on huonekasveja ja parvekekasveja, minulla on imuri ja pesukone, minulla ei ole tiskikonetta, minulla on teetä kaapit pullollaan, kahvinkeittimenkin voisin hankkia, ruokaa täytyy syödä joka päivä, siivotakin täytyy... Ja kuten tuolla joskus aikaisemmin sanoin, kotitöistä tulee jotenkin kummallisen hyvä olo, kun vain saa aikaiseksi. Rutiinien hienous on siinä, että ei tarvitse erikseen saada aikaiseksi, kun tietää aina etukäteen mitä pitää milloinkin tehdä. Ja toinenkin hienous on, eli se että tietää milloin ei tarvitse tehdä mitään, ja voi vain olla. Tai viettää sitä vapaata elämää... Ihmisiähän minä en tänne saa asumaan, eikä tänne oikein mahtuisikaan, mutta rutiinitkin riittäisivät. Pitäisiköhän tehdä lista siitä mitä minäkin viikonpäivänä pitää tehdä mihinkin aikaan. Tai sitten voisin kuvitella että täällä on joku muu, jonka takia täytyy herätä aina samaan aikaan, jolle täytyy laittaa aamupalaa, jonka takia täytyy tiskata astiat kun on syöty, jonka takia täytyy siivota ja pestä pyykkiä... (How low can I go, kysynpä vaan :D?) Mitäköhän tästä vielä tulee. En ole ikinä kuullut kenestäkään tervepäisestä aikuisesta, joka olisi joutunut tekemään itselleen lukujärjestystä päivärutiineja varten.

Eilen netissä seikkaillessani löysin hauskat sivut. Tai no, en tiedä kuinka monen mielestä ne on hauskat, mutta ainakin siellä oli kivoja testejä. BBC:n Science&Nature hyöty ja huvi -sivut. En tiedä minkä ikäisille se on suunnattu (varmaankin 8-14-vuotiaille), mutta löysinpä sieltä brain mapin, jossa selitettiin miksi kotityöt vaikuttaa minuun niin kuin ne vaikuttaa: "Working on a non-emotional mental tasks inhibits the amygdala, which is why keeping yourself busy can cheer you up when you're feeling miserable." Amygdala = mantelitumake. On kummallista ajatella, miten aivot toimivat itsestään. Silloinkin kun illalla väsyttää ja nukahtaa, niin eihän se ole muuta kuin että aivot tuudittavat "minän" uneen ja jatkavat hommia yksinään. Tämä liittyy nyt tietenkin yhteen linkkiin, jonka sain Mikolta. Mutta nyt riittää tämä, jatkan mantelitumakkeen toiminnan häirintää. Ehkä voisin vaikka lukea lehteä.

Aamuinen reissu matontamppaustelineelle jäi viimeiseksi

Ei ole mukava herätä avoimesta ikkunasta ei niin vaimeana kantautuvaan tasaiseen paukutukseen joka ikinen lomapäivän aamu [pakkoko sitä ikkunaa on sitten pitää auki jos niin paljon häiritsee (no on kun on niin kuuma eikä ole ilmastointilaitteita)]. Onkohan olemassa joku tukiryhmä tai terapiamuoto niille taajaman asukkaille, joilla on pakkomielle päivästä toiseen tampata mattojaan alkaen kello 07.59? Tästä taloyhtiöstä löytyisi muutamakin potilas, ei ehkä vapaaehtoisina, mutta pakkopaidassa. Anonyymit Aamumatontamppaajat. Sitten pitäisi olla myös vertaistukiryhmä maton tamppaajien läheisille ja naapureille, jossa saisi purkaa patoumia ilman väkivaltaa.

Ilman tällaista yhteiskunnan tukiverkkoa voi tapahtua kamalia asioita. Jonain päivänä saamme ehkä lukea iltapäivälehdistä, kuinka erään väkivaltaisessa maineessa olevan lähiön eräs väkivaltainen ja unettomuudesta kärsivä asukas (jonka parveke on aivan matontamppaustelineen yläpuolella) on raivostuneena hyökännyt pahaa-aavistamattoman siivoojan kimppuun, kun tämä on mennyt reipashenkisesti aamutuimaan tamppaamaan mattojaan. Uhri on kuristettu SINI-merkkisellä synteettisellä mattopiiskalla, ruumis kääritty mattoihin ja yritetty hävittää heittämällä Molok-biojätteenkeräysastiaan.

Jos näin surullisesti tulee tässä sairaassa yhteiskunnassa joskus käymään, niin tämä ei sitten ole tunnustus, koska minun parvekkeeni on kuudennessa kerroksessa ja aivan toisella puolen taloa kuin matontamppausteline. Uskoisin, että joku ensimmäisessä kerroksessa napsahtaa ensin.

Paljon onneeaa miii-nä, paljon onneaa vaaaan!

21-vuotissyntymäpäivää tässä vietän. Niin se aika vaan menee. Olisinko joskus 13-vuotiaana uskonut että 21-vuotiaana en ole yhtään aikuisempi? Enpä olisi.

Lasin helinää

Jos jättää viinilasin yöpöydälle, on vain ajan kysymys koska se särkyy.

Tämä väite on nyt ainakin kahteen kertaan tieteellisesti testattu ja siten aukottomaksi todistettu. Onneksi IKEAn viinilasit on a) halpoja, ettei juuri harmita ja b) niin halpoja, etteivät edes hajoa sirpaleiksi, vaan palasiksi. Ehkä ne olivatkin muovisia viinilaseja jotka olivat muovisiksikin niin halpoja, että särkyivät.

Tahdon ohittelua ja muuta

Jes, vihdoinkin sain luettua Bypassing the Will -nimisen artikkelin ihmisen tiedostamattomasta käyttäytymisestä ja sen suhteesta ns. vapaaseen tahtoon eli tietoisuuteen. Artikkeli ei ollut pitkä, mutta en meinannut millään päästä kuutta sivua pidemmälle. Oli hieman turhauttavaa joutua tankkaamaan englantia, enkä vieläkään joka lausetta tai sanaa ymmärtänyt. Pointti tuossa oli kuitenkin se, että ihmisen tietoisuus ei olekaan sellainen jatkuvasti läsnäoleva tekijä, joksi sitä usein luullaan. "Aikomus" syntyy aivoissa erillään "toteutuksesta", ja siksi "toteutus" voi tapahtua täysin ilman "aikomusta". Käytöksen laukaisijana toimii silloin jokin ympäristöstä (tiedostamattomasti) saatu ärsyke. Ihminen voi suorittaa hyvinkin monimutkaisia sosiaalisia käyttäytymismalleja tietämättä itse miksi. Oman vapaan tahdon ilmentymäksikin koettu ajatus, toimi tai tavoite ei välttämättä olekaan sitä. Tietoisuus voi olla pelkkä illuusio.

"Goals and motivations can be triggered by the environment, without conscious choice or intention, then operate and run to completion entirely nonconsciously, guiding complex behavior in interaction with a changing and unpredictable environment, and producing the identical outcomes as when the person is aware of having that goal."

Ihmisen ero eläimiin olisi siinä, että ihminen pystyy tietoisesti muokkaamaan uusia automaattisia käyttäytymismalleja (onkohan käyttäytymismalli tässä oikea sana..?), kun taas eläin reagoi ympäristön muutoksiin pelkästään valmiilla käyttäytymismalleillaan. Artikkelin mukaan tietoisuuden tehtävä ihmisen evoluutiossa olisikin noiden monimutkaisten alitajuntaisten käyttäytymismallien luominen. Eläinkin oppii, mutta silloinkin sen käytöstä muokkaa ympäristö (shaping), eikä eläin tietoisesti vaikuta oppimisprosessiin. (Tämähän on yksi perustavanlaatuisista filosofisista ongelmista: mikä, jos mikään, erottaa ihmisen eläimistä? Yleensä selityksenä on pidetty sitä että ihmisillä on tietoisuus ja eläimillä ei. Ero voisikin olla siinä, että ne ihmisen alitajuiset käyttäytymismallit ovat monimutkaisempia, moninaisempia ja hienovaraisempia.)

Kuten sanoin, en täysin vieläkään ole sisäistänyt tätä artikkelia (Mikko korjatkoon jos jo nyt on tullut virheitä), mutta sitä lukiessani tuli mieleeni ns. susilapset, eli lapset, jotka ovat kasvaneet ilman ihmiskontakteja. Susilapset voisivat liittyä ihmis-eläin-kysymykseen. Sanotaan, että ihminen ei kasva ihmiseksi ilman ihmisyhteisöä. Aivot eivät kehity itsestään, vaan jokaisen synapsin syntyminen on reaktio johonkin. Tietoisuuskaan ei (ainakaan tämän artikkelin mukaan) ole mikään hengellinen ja valmis ominaisuus, vaan osa aivojen rakenteita. Artikkelissa alitajuntaisten käyttäytymismallien muokkautumisessa oli annettu suurta painoarvoa kielelliselle kehitykselle. Lapsi oppii käsitteitä, niiden merkityksiä, yhteyksiä ja niihin liittyvää käyttäytymistä automaattisesti seuraamalla huoltajiaan, ilman tietoista päättelyä. Tietoisuus (eli mitä mikäkin tarkoittaa, sisäinen monologi) kehittyy vasta käsitekokonaisuuksien myötä. Myöhemmin sanat toimivat sen niihin yhdistetyn toiminnan laukaisijana, yhä alitajuisesti.

Luin netistä susilapsista. Esimerkiksi 13-vuotiaana löydetyn Genien tapauksessa hänen oikea aivopuoliskonsa oli kehittynyt olosuhteisiin nähden hyvin, hän esimerkiksi pärjäsi erinomaisesti oikean aivopuoliskon toimintaa mittaavissa älykkyystesteissä. Genie ei kuitenkaan oppinut kunnolla puhumaan. Testien mukaan Geniellä ei ollut juuri ollenkaan aktiivisuutta vasemmassa aivopuoliskossaan. Kieli on pääasiassa peräisin vasemmasta aivopuoliskosta. Lapsen kehityksessä on kriittisiä kausia, ja jos hän ei silloin altistu kielelle, sen oppiminen myöhemmin on hyvin vaikeaa, jos ei mahdotonta, kuten juuri Genien tapauksessa. Kuitenkaan pelkkä vasemman aivopuoliskon kehittymättömyys ei minun mielestäni tee ihmisestä eläintä, vaan lähinnä vajaavaisen ihmisen. Eläimillä tuskin on varaa pitää puolta aivoistaan tyhjän panttina.

Äidinkielen tunnilla joskus yläasteella (eli... seitsemisen vuotta sitten) opettaja kertoi, että varhaislapsuudesta ei ole muistoja, koska ilman sanoja muistiin ei jää jälkiä. Opettaja varmaankin valehteli. Luulen, että varhaislapsuudesta hyvinkin jää muistoja, mutta niitä ei pysty tietoisesti muististaan hakemaan ilman (haku-)sanoja. (Muutenkin lapsuusmuistot ovat hankalia, koska ne kaikki eivät ole omia ja todellisia muistoja. Olikohan viime Hesarin Kuukausiliitteessä tästä juttua..? En tietenkään löydä sitä lehteä nyt.) Alitajuntaisia muistoja voi kai silti olla, sellaisia muistoja, jotka voivat aktivoitua jonkin ympäristömuutoksen seurauksena, ja vaikuttavat siten edelleen yksilön käytökseen. Esimerkiksi koirallani on joitakin tapoja, jotka voisivat hyvinkin näyttää omaehtoiselta ja harkitulta toiminnalta. Jos sillä on tylsää, se voi esimerkiksi nousta ylös, kävellä kylpyhuoneeseen, ottaa vessapaperirullan ja tuoda sen minulle. Se varmasti muistaa, mistä rulla löytyy ja mitä sille "pitää" tehdä, mutta ei se silti välttämättä tiedosta tekevänsä sitä. Se ei välttämättä tiedosta koko vessapaperirullan olemassa oloa. Jos vessapaperia ei löydy (sen takia, että koira on jo tuonut sen minulle aikaisemmin), se voi tuoda jonkun muun esineen. Jokin ympäristön ärsyke, ehkä jokin haju, tai se että koira sattuu vilkaisemaan vessan ovelle päin, käynnistävät tuon käyttäytymisketjun. En usko, että ilman sitä avainärsykettä se pääsisi "käsiksi" muistikuvaansa vessapaperirullien kantamisesta.

Koira ei ymmärrä puheen rakennetta. Se voi kuitenkin oppia useita sanoja ja sanayhdistelmiä ja ymmärtää äänensävyjä. Sanat voivat toimia avainärsykkeinä aivan kuten ihmisilläkin. (Koirankoulutuksessa käytetään paljon ns. virityssanoja käskyjen lisäksi. Virityssana voi olla vaikka "lelu" ja käsky sitten "hae". Virityssana nimensä mukaisesti virittää koiran sopivaan mielentilaan, ja käsky saa sen suorittamaan opetetun asian tai toimii lähtömerkkinä.) Missä se tietoisuuden tasojen ero varsinaisesti sitten näkyisi? Ei se välttämättä näy käytännön tasolla missään. Riittävän yksinkertaisessa ja tutussa ympäristössä ihminen voisi toimia aivan kuten eläinkin lajityypillisessä ympäristössään. Itseasiassa täysikasvuinen eläin pystyy lajityypillisessä ympäristössään varsin monipuolisesti ja tehokkaasti reagoimaan ympäristön muutoksiin (ilmankin tietoisuutta). Esimerkkinä vaikka susien laumakäyttäytyminen, kun koiranelämä on jo ollut puheena. Ihminen pystyy kuitenkin tietoisuutensa avulla ratkaisemaan ongelmia huomattavasti eläimiä nopeammin. Siinä missä eläin tarvitsee lukuisia toistoja ja oppii tehokkaan toimintatavan vain yrityksen ja erehdyksen kautta, ihminen pystyy analysoimaan ja suunnittelemaan, ja saa siten tulosta aikaan paljon nopeammin. Tietoisesti keskittymällä käyttäytymismalli muuttuu nopeasti alitajuiseksi.

Täytyy vielä lukea tuo Bypassing the Will pariin kertaan, sekä lisää aiheesta. Lisää lukuvinkkejä otetaan vastaan!

Elämä on (Soundtrack: ...And You Will Know Us by the Trail of Dead - Let it Dive)

Ahdistusta. Kännykät ja puhelinvastaajat on äärimmäisen huonoja keksintöjä yksityisihmisen käyttöön. Jos ei halua soittaa takaisin niin onko pakko? Ja jos ei halua edes vastata niin onko silloinkin pakko soittaa myöhemmin takaisin...?

Euroopan Voittaja meni ihan hyvin. Ei meistä kyllä Euroopan Voittajia tullut, kun en saanut koiraa ihan koko aikaa seisomaan hyvin (no ei olisi kyllä tullut vaikka olisinkin). Ei mitään valittamista silti järjestelyistä tai muustakaan. Nyt koira saa viettää kesälomaa, toivottavasti se ymmärtää arvostaa vapaa-aikaansa.

Hmm, se meemi on vielä tekemättä. Ehkä tänä iltana.

Soundtrack: Elysian Fields - Narcosmicoma

Eka meemi evör, kiitos Ari! Tänään en ehdi tosin siihen perehtyä, ehkä viikonloppuna. Eikä riitä mielikuvituskaan tällä hetkellä. En nääs siivonnut enkä pessyt pyykkiä enkä tiskannut eilen, ja huomenna joudun koiranäyttelyyn... Olen vain yhden kerran esittänyt koirani kehässä ja nyt joudun vuoden suurimpaan koiratapahtumaan sen kanssa. Voi kamala, 50 000 ihmistä. Huh. No kyllä se tästä. Eikä ne kaikki ihmiset kuitenkaan sen yhden kehän ympärillä ole. Nyt pitäisi vaan unohtaa se hetkeksi ja tehdä jotain hyödyllistä. Koira on jo pesty, muutama sata litraa vettä meni siinä (turha kuvitella liikoja itsestään luonnonsuojelijana tämän elukan kanssa, vaikka eihän se koiran vika ole...). Mitäs sitä tekisi seuraavaksi...?

Diibadaabaa

Tekee hirveesti mieli karjalanpiirakkaa... Paahdettuna ja oltermannijuustolla. Ei kyllä ole leivänpaahdinta, joten ei kannata mennä ostamaan piirakoitakaan. Tulisi vaan paha mieli, kun joutuisi toteamaan että ei ne maistu kylmänä niin hyvälle.

Ehdottomasti pitäisi siivota ja pestä pyykkiä ja tiskata. Sitten kun olen rikas, palkkaan jonkun kotiapulaiseksi. Tai apulainen on varmaan väärä sana, koska se viittaa siihen että apulaisen palkkaaja tekee itsekin jotain, joten ehkä kotiorja olisi osuvampi. Olisi se kyllä aika kummallista, jos täällä olisi joku ihminen järjestelemässä tavaroita ja keräilemässä vaatteita lattialta. Sen pitäisi sitten olla sellainen kotiorja, joka pysyy poissa silmistä. Ihan huomaamatta vain siivoilisi. Sitä varten pitäisi kyllä olla isompi lukaali. Kaksiossa on vaikea olla näkymätön.

Asiasta kolmanteen, löysin mökiltä nelisenkymmentä vuotta vanhan kirjan, written by John Lennon. Kummallinen kirja nimeltä John Lennon: Panee omiaan. Tai John Lennon: John Lennon panee omiaan, tai ehkä vain John Lennon panee omiaan, vaikea sanoa. Siinä on piirustuksia ja lyhyitä novelleja, runoja ja näytelmän pätkiä. Seuraa novelli:

Osittain Kuuno

Olipa kerran mies joka oli osittain Kuuno - ja hänellä oli elämäntehtävä. "Minä olen osittain Kuuno", hänellä oli tapana ähkäistä aamuisin, mikä on jo paljon. Aamiaspöydässä hän sitten taas sanoi "Minä olen osittain Kuuno", mikä aina huolestutti Bettyä. "Sinä olet työsi orja Kuuno", ääni sanoi hänelle kun hän oli matkalla töihin, ja se olikin neekerirahastaja. "Kelpaa sun puhua!" Näin tapasi tuumia Kuuno, hän kun ei ollut tietoinen rotuongelmasta.
Osittain Kuuno oli lipeäkielinen kauppamakustaja, mikä aina huolestutti Maryä. "Musta tuntuu että mulla ei nyt oo lipun hintaa, veikkoseni", sanoi Kuuno, oivaltamatta. "Ulos täst bussista sitten", sanoi Basubuuu äänellä joka ei jyvää enteillyt, se kun ei oivaltanut oturongelmaa itsekään oikein. "Hyvä on", sanoi osittain Kuuno nöyrästi tahtomatta ketään loukata. "Mutta antaisitko sinä tyttäresi mennä naimisiin sellaisen kanssa?" ääni kuului sanovan, kun Kuuno hyppäsi bussista kuin palava kaatumatautinen.

John Lennon

Liittyihän se tavallaan tuohon kotiapulaiskysymykseenkin, kotiapulaisenikin kun luultavasti olisi työnsä orja, kuten osittain Kuuno. Ja rotuongelmakin lienee ajankohtainen asia myös tulevaisuudessa...

Apocalypse. Now.

"Kahdeksan uutta selkärangattomien lajia on löytynyt avatusta luolasta Israelista. Suurin niistä on katkarapua muistuttava äyriäinen. Se on sokea, niin kuin luolasta kuolleena löytynyt valkea skorpionikin. Ulkomaailmalta suljettu luola löytyi kaivausten yhteydessä läheltä Tel Avivia. Tutkijoiden mukaan luolassa eli jopa viisi miljoonaa vuotta eristynyt ekosysteemi. Evoluutio muokkasi sinä aikana eliöistä omanlaisiaan."

Näin kertoi Hesari tänään 6.6.2006. Uutinen ei tosin ole aivan tuore, mutta sallittakoon se HS:lle tämän kerran, varsinkin kun se osui juuri tälle päivälle. 666 on Raamatun Ilmestyskirjan pedon luku, jolla epäilemättä on suurempi merkitys vaikka katolilaisille ja Jehovan todistajille kuin maallistuneille luterilaisille.

Olisipa pelottavaa olla kreationismiin uskova kristitty juuri nyt. Päivä kantaa pedon merkkiä ja Israelissa on menty avaamaan maanalainen luola, johon on aikojan alusta (no melkein...) ollut suljettuna skorpioneja ynnä muuta ällöttävää. Sattumaako? Ja miten on mahdollista, että tuollainen ekosysteemi on päässyt syntymään? Ihan sattumaltako yhteen luolaan jäi sopivassa suhteessa tiettyjen lajien edustajia, jotka kaikki kehittyivät niin, että pystyivät elämään ilman auringonvaloa yhteyksien yhtäkkisesti katkettua ulkomaailmaan? Eikö tämä ole hirvittävän epätodennäköistä? Eikö tämä viimeistään todista intelligentistä designista? Jumalalla on selvästi ollut joku syy sille, miksi nuo hirvittävät olennot on suljettu pimeyteen, ihmiskunnan ulottumattomiin. Jokin on saanut evoluution nimissä työskentelevät tänä päivänä murtamaan Jumalan asettaman kivisen sinetin ja päästämään luolan sisältämät helvetilliset voimat valloilleen. Vuosituhansia ne ovat muhineet suojassa maan uumenissa, odottaen sitä päivää, jolloin auringonvalo taas lankeaa luolan syövereihin. Voi Luoja, Luciferhan tarkoittaa valon tuojaa! Mikä sen luolan löytäneen biologin nimi taas olikaan... Tai ehkä luolaa ei ole koskaan ennen löydetty, koska sitä ei ole ennen ollut olemassa! Vasta nyt, kun pedon päivä on käsillä ja Lordi on saatanallisella veisullaan voittanut Euroviisut ja ihmiskunta siten osoittanut lopullisen rappeutuneisuutensa, on tuomion päivä koittanut ja luola ilmestynyt avattavaksi. Luolasta uskotaan löytyvän vielä useita ennestään tuntemattomia lajeja. Muun muassa jokin peto, joka käyttää skorpioneja ravinnokseen. Ehkä lohikäärme? Yksi Ilmestyskirjan kolmesta Saatanan persoonasta.

Tämä on lopun alkua.

Quarkquark

Maailmassa on paljon asiaa, joka ei allekirjoittaneelle tule ikinä selviämään. Ja kiitos tieteen kehityksen joka alalla, sitä tuntematonta tulee jatkuvalla syötöllä lisää. Pikkuriikkisen omaa tietämystäni laajentaakseni ostin kirppikseltä pari Tieteen Kuvalehteä vm-04 (á 50 c). Toisessa oli jotain puhetta kvarkeista, en muista enää mikä se asia mahtoi olla, ehkä vaan muistutettiin lukijalle että sellaisiakin on olemassa. Kvarkkihan on sellainen alkeishiukkanen, joka muodostaa kahden muun kvarkin kanssa protonin tai neutronin. Muodostaa ne muutakin, mutta se muu kuuluu taas niihin asioihin, joita allekirjoittanut ei ainakaan toistaiseksi ole itselleen oikein saanut selvitetyksi. Kvarkeilla on erikoisia nimiä: up, down, strange, charm, beauty ja truth. (Tosin truth- ja beauty-kvarkit tunnetaan paremmin nimillä top ja bottom.) Näistä up- ja down-kvarkit on niitä arkipäiväisimpiä: ihan tavallisen atomin ytimestä löytyvä tavallinen protoni koostuu kahdesta u- ja yhdestä d-kvarkista, ja ihan tavallinen neutroni taas yhdestä u- ja kahdesta d-kvarkista.

Minusta nämä nimet on aika epätyypillisiä ollakseen fyysikoiden käyttämiä. Suorastaan runollisia. Olisiko niin, että vaikka asiantuntijat erikoistuvat omalla alallaan koko ajan pidemmälle ja keskittyvät oman tieteenlajinsa piirissä kapeammalle sektorille, ne ihmiset, jotka sitä tiedettä tekevät ja kvarkkeja nimeävät, ovat silti luovia ja laaja-alaisesti ajattelevia ihmisiä? Tai ehkä ennemminkin juuri sen takia, että ovat luovia ja ennakkoluulottomia, he keksivät ja löytävät ja luovat uusia asioita. Ehkä heistä oli hauskaa piirrellä kukkasia ja keijuja muistivihkoihinsa levähtäessään hetkisen hiukkaskiihdyttimien kupeessa, tai ehkä he ajattelivat olevansa niin perustavanlaatuisten asioiden äärellä kvarkkeja tutkiessaan, että mielikuvitukselliset nimet olivat paikallaan. On vaikeaa uskoa, että kaikki tiedemiehet ja -naiset olisivat mihinkään yhteen stereotyyppiseen karsinaan sopivia (esimerkiksi siitä syystä, että tutkijoita on maailma pullollaan). Minusta kvarkeilla on tuollaiset nimet, koska ne ovat hauskoja. Tieteellehän se on ihan se ja sama mitä termejä mistäkin asiasta käytetään.

Miksi sitten vaikka noiden kvarkkien kanssa ollaan luovuttu ah-niin-romanttisista beauty- ja truth-nimistä ja siirrytty kylmän teoreettisiin toppiin ja bottomiin (vaikka kieroutuneella mielikuvituksella niissäkin on aistittavissa selvää leikkimielisyyttä)? Kvarkkien raflaavat nimet ovat varmaankin herättäneet huomiota suuressa yleisössä. Rahvaan joukosta löytyy varmasti puritaaneja, joiden mielestä tieteellä ei saa olla mitään tekemistä kaiken maailman hölynpölyn kanssa ja joiden tarkkaan jäsennelty ja lokeroitu maailmankuva ei kestä minkäänlaista rajojen rikkomista. Heistä fyysikko on fyysikko ja humanisti joku muu. Ehkä myönnytyksenä näille ihmisille tiedemaailma on vähän hillinnyt menoa ennen kuin homma karkaa täysin käsistä ja hipit valtaavat laboratoriot. Ja onhan toki "top" pari kirjainta lyhyempi sana kuin "truth", kustannuskysymys siis myös. Ja bottom helpompi kirjoittaa kuin beauty... Onneksi sentään strange ja charm ovat säilyneet. Nekin voisivat yhtä hyvin olla vaikka left ja right. Ihmisille, jotka pitävät runoista ynnä muusta lässytyksestä, tuollaiset mukavat nimet ovat kuin aurinko kaiken sen teorian keskellä. Jos ei mitään muuta fysiikasta muista, niin kvarkit ainakin. Ja ehkä sen miten Newton istui puun alla ja omena tipahti päähän... Ja Arkhimedeen kylvyssään.

Swan Lee - Stay

Takaisin sivistyksen pariin. Pohjois-Karjala ei näyttänytkään kauneimpia kasvojaan, satoi ja oli kylmä. Mutta niin kai ihan joka paikassa muuallakin, että sikäli samapa tuo missä ne sadepäivät vietin. Junamatkatkin meni ihan kivasti, menomatkalla juna seisoi Pieksämäellä yön valoisina tunteina ja me koiran kanssa sillä aikaa tutustuttiin Pieksämäen lauantaiyöulkoilmaelämään. Olihan siellä ihmisiä liikkeellä. Pahoitteluni vielä sille pariskunnalle, jonka öh.. hellää hetkeä puistonpenkillä kello kolme häiritsimme tahdittomasti paikalle törmäämällä ja kovaäänisesti haukkumalla. Toivottavasti saitte jatkaa rauhassa.

Joensuukin tuli entistä tutummaksi, kun jatkokyytiä piti odotella siellä sunnuntaiaamulla kaksi tuntia. Pakko oli kävellä vaikka yöunet jäikin väliin, ei olisi millään muuten pysynyt hereillä. Joensuu on jännä kaupunki. Tai en tiedä onko se erikoinen muihin Suomen saman kokoluokan kaupunkeihin verrattuna, mutta minusta se arkkitehtuuri keskustassa on jotenkin erikoista. Sellaista kevyttä. Ja mielikuvituksellisempaa kuin muualla. Tämä saattaa tietysti johtua siitä, että Joensuu on minulle kesäkaupunki ja katselen sitä niiden samojen ruusunpunaisten lasien läpi, joiden läpi nähtynä mökilläkin on aina kesä. Joka tapauksessa Joensuuhun voisin muuttaa ehkä jos pakko olisi.

Paluumatkalla kävi jännä juttu. Minulla ei ensinnäkään ollut paikkalippua, joten jouduin Jyväskylässä keräämään ylimitoitetut matkatavarani ja siirtymään kiltisti valtaamaltani paikalta paikkalipun omaavan tieltä. Löysin sellaisen neljän penkin paikan - tiedättehän, yksi penkkipari käännettykin ympäri niin että periaatteessa neljä toisensa tuntevaa ihmistä voisi siinä matkustaa mukavasti ja keskustella keskenään - jossa jo istui joku nainen. Ruvettiin siinä sitten juttelemaan, ja monen mutkan kautta kävi ilmi, että naisen täti on samalta paikkakunnalta kotoisin kuin äitini ja vielä samaa ikäluokkaa, ikäeroa vain kaksi vuotta. Kotiin päästyä kysyin sitten äidiltä kuulostiko nimi tutulta, ja kuulostihan se. Samoja kouluja käyneet ja toisen serkun kummin kaima oli toisen naapurin siskon pojan kaupassa töissä jne. Maailma on pieni. Ja kumma miten pienillä paikkakunnilla ihmiset muistaa kaiken.

Mökilläkin ollessani kävin paikallisten sukulaisten kanssa hautausmaalla, ja niin se emäntäkin vaan jutteli: "Nuokin kolome kuoli juhannuksena kun se mies puukotti nämä ja palotteli tämän yhen ja hautas suohon ja sitten tämän sisko on nyt sen kanssa naimisissa ja niillä on lapsikin ja tuossa sitten on sen Möttösen Jaskan veli vai serkkuko se nyt oli, ei kyllä se veli oli, asuvat siinä radanvarressa ja sitten on tämä opettajapariskunta, se oli iso mies tuo Kaarlo, mie muistan sen ekan koulupäivän kun pelästyin sitä ja niin mie juoksin koko matkan kottiin, ja katopa kun on orvokit vähän paleltuneet, pitäsi uusi hautakivikin tähän, kattokaapa tätä, onko tuo kivi teiän mielestä sieltä louhokselta muka, mie en kyllä usko että nuin isoa sieltä ois löytyny hautakiveks..." Ja kun tulee eläviä tuttuja tuomaan kukkia omien sukulaistensa haudalle, niin jutellaan: "Terve, tulitko rehveille? Hiljaisia ovat nämä täällä. Mistä ostit nuin sievät neilikat?"

Maalaiset on ihania. Nuoriso on kyllä ihan samanlaista joka kunnassa. Esimerkiksi: mistä tietää että Louis Vuitton -laukku on feikki? Jos se tulee vastaan seiskaluokkalaisen tytön kainalossa joko Viinijärven kylän ainoan S-marketin parkkiksella tai Hesassa steissillä niin se ON feikki.