Viime yönä jouduin kriisiin luettuani tarpeeksi Ihmissuhteita ja tasa-arvoa. Henry vertasi ihan hyvin parisuhdemarkkinoita työpaikan hakuun, ja tuli ilmeisesti siihen tulokseen, että keskivertomiehen ei kannata jahdata keskivertonaisia (eli vastata heidän ilmoituksiinsa nettideittipalvelimilla), koska heillä on kuitenkin niin paljon vientiä, ettei se kannata. Minä sitten huvikseni kysyin että mikä on keskivertonainen. Sain vastaukseksi, että ei ruma eikä kaunis, muttei myöskään nätti, ei kovin älykäs muttei tyhmäkään, ei herätä mitään ihmeellisiä tunteita useimmissa ihmisissä. Olin sitten hyvin hämmentynyt. Millainen ihminen ei herätä useimmissa ihmisissa mitään tunteita? Ja miten sellainen ihminen voi olla keskiverto? On vaikea kuvitella sellaista ihmistä, jonka olemassaololla ei olisi useimmille mitään merkitystä. Kaikissa ihmisissä on niin paljon ominaisuuksia, että jonkun niistä on PAKKO herättää jotain suurempia tunteita, negatiivisia tai positiivisia. Ja miten niin tässä on kyse vain ulkonäöstä? Luulin, että tämä edes etäisesti liittyisi romantiikkaan ja jopa rakkauteen, mutta näköjään puhutaan vain todennäköisyyksistä.
No, jouduin siis syvähköön kriisiin keskellä yötä. Itkin ja tärisin. Ei tämä voi olla totta, ajattelin. Miten nämä voivat suhtautua muihin ihmisiin vain todennäköisyyksinä? Miten he voivat ajatella, että jos ei ole mahdollisuuksia saada sitä, jonka oikeasti haluaisi, täytyisi tyytyä sellaiseen, joka ei aiheuta mitään tunteita?! Ei aiheuta mitään tunteita. Miten sellaisen ihmisen kanssa voi edes kuvitella seurustelevansa. Tässä täytyy olla joku ymmärrysvirhe.
Kriisistä sitten pikkuhiljaa kehkeytyi ajatuksia. Mietin, miksi toiset ihmiset vastustavat MA-teoriaa niin paljon. Henryhän selitti ihan hyvin, että toisiin työpaikkoihin on niin paljon hakijoita, että todennäköisyys tulla valituksi tavanomaisella hakemuksella on häviävän pieni. Samalla tavalla voidaan sanoa, että jollakin ihmisellä voi olla niin paljon halukkaita seurustelu- tms. kumppaneita, että täytyy todella erottua joukosta, jos haluaa tulla valituksi. MA-teorian vastustajat sanovat, että kaikki ovat yksilöitä, eikä ihmisiä voi laittaa tällä tavalla paremmuusjärjestykseen. MA-teorian kannattajat sanovat, että tämä on ihan peruslogiikkaa, ei tästä voi olla eri mieltä. Ja molemmat osapuolet useimmiten vaikuttavat ihan järkeviltä, ainakin perusajatukseltaan. Miksi tässä siis on tällainen ristiriita, ja miksi keskivertoihmistä on niin vaikea määritellä?
Nyt pääsen M(oll)A-teoriaan. Korostan, että tämä on juuri sitä mitä on, eli ihan oma teoriani joka perustuu ties mihin, ja niin saa ollakin. Kyllä minäkin saan kehittää omia teorioita ja nimetä niitä itseni mukaan. Pahoittelen, jos tämä on paikoin vaikeaselkoista tekstiä, en ole enää yhtä teräväjärkinen kuin viime yönä. Mutta, asiaan: M(oll)A-teorian mukaan on kahdenlaista keskinkertaisuutta, kahdenlaista "arvoa". On markkina-arvo-teoria-keskinkertaisia ihmisiä, eli heitä, joilla voidaan katsoa olevan keskinkertaisesti vientiä. He saavat jonkun verran vastauksia deitti-ilmoituksiinsa, mutta he eivät ole kaikkein halutuimpia, eivät tosin kaikkein vähiten haluttujakaan. Heidän markkina-arvonsa [MA] on keskimääräinen. Suurin osa ihmisistä on tällaisia, koska tämä on vain laskennallinen juttu ja perustuu ainoastaan siihen, miten haluttua seuraa ko. ihminen on niissä piireissä, joissa hän liikkuu. MA muuttuu ajassa ja paikassa. Erot MA:ssa eivät yksinään riitä selittämään parisuhdekäyttäytymistä, koska hyvin erilaisilla ihmisillä voi olla melko sama MA. Voidaan tehdä MA:ltaan keskimääräisen henkilön profiili, mutta se ei ole kovin yksityiskohtainen eikä välttämättä vastaa ketään todellista ihmistä. Korkea MA ei myöskään tarkoita, että automaattisesti saisi aina sen, jonka haluaa, eikä matala MA tarkoita, ettei ikinä saisi ketään.
On nimittäin olemassa myös toinen hyvin merkityksellinen arvo, kutsun sitä subjektiiviseksi arvoksi [SA]. Subjektiivinen arvo tulee esille tarkasteltaessa yksittäisiä tapauksia, kun MA ei sinällään enää päde. Yksittäisen henkilön kannalta joku voi olla keskinkertaisen hyvä/huono verrattuna muihin hänen tapaamiinsa ihmisiin. Ehkä hänessä on hyviä puolia suurinpiirtein saman verran, kuin huonoja. Jos hyviä puolia olisi enemmän, voitaisiin ajatella, että kohde on hyvä kandidaatti suhteeseen, jos huonoja puolia taas on enemmän, voidaan ajatella, että yhteensopivuus ei tällä hetkellä ole paras mahdollinen. Tällä ei välttämättä ole paljonkaan tekemistä varsinaisen markkina-arvon kanssa. Ainoastaan siinä tapauksessa, että henkilön subjektiiviset kriteerit ovat yhtenevät "keskimääräisen henkilön" tai "suuren yleisön" kriteerien kanssa, hän päätyy siihen lopputulokseen, että se hänelle sopivin ihminen on myös se, josta on kovin kilpailu.
Yksittäistapauksessa on henkilö X ja henkilö Y, jotka tapaavat suotuisissa olosuhteissa, kuten vaikka baaritiskillä. Käytä mielikuvitustasi ja päättele, kumpi on mies ja kumpi on nainen. Sovitaan, että Y:n markkina-arvo on tässä tilanteessa korkeampi kuin X:n. Paikalla on myös muita ihmisiä, joilla heilläkin korkeampi MA kuin X:llä. X:ää siis vilkuillaan merkitsevästi kaikkein vähiten porukassa. Tarkoittaako tämä, että Y väistämättä hylkää X:n ja lähtee kotiin jonkun muun kanssa? Ei. Voi käydä täysin päinvastoin, Y saattaa haluta kiihkeästi X:n luokseen iltateelle, mutta X saattaa kieltäytyä Y:n tarjouksesta ja lähteä kotiin jonkun kanssa, johon kompastui naisten vessan ovella ja jolla on matalampi MA kuin kenelläkään koko rakennuksessa. Tai sitten X ja Y lähtevät keskenään toisen kämpille ja elävät onnellisena elämänsä loppuun asti.
Eikö MA:lla siis ole mitään merkitystä? On, mutta yksittäistapauksissa on enemmän painoarvoa subjektiivisilla mieltymyksillä. X siis katsoo Y:tä ja tekee hänestä arvion. X huomaa yksityiskohtia ja suurempia kokonaisuuksia. Hän esimerkiksi huomaa, että Y:llä on jääkiekkoilijan varusteet päällä, hän siis luultavasti pelaa jääkiekkoa. X huomaa, että Y:llä on pitkät kaarevat silmäripset ja suuret korvalehdet. X huomaa, että Y on pitkä, eikä se johdu pelkästään hokkareista. X huomaa, että Y ei ole ajanut partaansa tänään. X huomaa, että Y tuoksuu hyvältä, siltä uudelta Axelta, joka turns nice girls naughty. X huomaa, että Y puhuu hieman murtaen suomea. X huomaa, että Y juo valkoviiniä jäillä. X huomaa, että Y:n kasvonpiirteet muistuttavat X:n isän kasvonpiirteitä. X huomaa, että Y:llä on karkeat kädet, mutta siistit kynnet. X huomaa, että Y vaikuttaa hieman uhkaavalta nojautuessaan puhuessaan X:ää kohti. X huomaa, että Y:llä on permanentti. X huomaa, että Y puhuu mielellään itsestään. X huomaa, että muut paikalla olijat käyvät vähän väliä juttelemassa Y:lle, mutta Y pysyy X:n seurassa.
No niin, tiesimme siis, että Y:llä on tällä hetkellä korkea markkina-arvo. Me emme kuitenkaan tiedä, mitä mieltä X on Y:stä analysoituaan Y:sta saamiaan tietoja. X voi olla intohimoinen lätkäfani, tai inhota jääkiekkoa. X voi pitää pitkää Y:tä seksikkäänä, tai sitten hän pitää enemmän miehistä, jotka ovat häntä itseään lyhyempiä. X voi pitää Y:n aksenttia kiehtovan eksoottisena tai sitten X voi olla rasisti. X:n mielestä permanentti osoittaa Y:n olevan Yksilö joka seuraa trendejä ja pitää huolta ulkonäöstään, tai sitten Yksilö joka ei käsitä miten huonosti hänelle sopii permanentti. X voi pitää Y:tä sivistyneenä, koska tämä juo valkoviiniä, tai sitten idioottina, joka yrittää vaikuttaa sivistyneeltä ja joka on pilannut halvan viinin jäillä ja vielä pitelee lasia kuin joisi punkkua. X voi kokea tuntevansa Y:n, koska tämä muistuttaa hänen isäänsä, tai sitten tuntea vastenmielisyyttä Y:tä kohtaan samasta syystä. X voi päätellä, että Y on ihanasti kiinnostunut hänestä ja "aito", koska ei lähde muiden MA:ltaan korkeampien mukaan, mutta X voi myös ajatella, että Y on epätoivoinen ja/tai jo käynyt läpi kaikki muut paikalla olijat, tai sosiaalisesti rajoittunut, koska ei ymmärrä vihjeistä, että X:kin haluaisi välillä jutella jonkun muun kanssa.
Osa näistä arvioista tapahtuu hyvin nopeasti ja alitajuisesti, ja ne perustuvat pääosin ulkonäköön ja eleisiin (= ensivaikutelma). Henkilö Y:n persoonallisuus tulee paremmin esille vasta tuttavuuden syventyessä. Ja se, mitä ominaisuuksia henkilö X Y:ssä huomaa ja mitä hän niistä ajattelee, riippuu täysin henkilö X:n luonteesta ja herkkyydestä ja elämänkokemuksista ja sen sellaisesta. Voidaan kuvitella, että henkilö X tekee jokaisesta tapaamastaan henkilöstä mielessään listan, johon on merkitty hyvät ja huonot esille tulleet ominaisuudet, ja arvotettu ne jollain luvulla. Tästä seuraa erilaisia painotuksia, eri asiat ovat eri ihmisille eri tavalla tärkeitä. Esimerkiksi Y voisi saada X:ltä +145 pistettä siitä hyvästä, että osoittaa kiinnostusta X:ää kohtaan, ja -67 pistettä siitä hyvästä, että hänellä on luistimet jalassa baarissa. Kun nämä kaikki lasketaan yhteen, jäädään joko plussan tai miinuksen puolelle, ja siitä riippuu, mitä mieltä X on Y:stä. Pitääkö hän Y:stä hyvin paljon, paljon, vähän, ei yhtään... Lopputulos ei tietenkään ole staattinen, vaan muuttuu sitä mukaa, kun X saa uutta tietoa Y:stä. X voi myös milloin tahansa muuttaa mielipidettään jostain jo arvottamastaan ominaisuudesta, koska tämähän on X:n mieli ja X voi tehdä mielellään mitä haluaa. Henkilö Z voisi painottaa Y:n ominaisuuksia täysin eri tavalla (vaikka +198700 pistettä ja papukaijamerkki siitä hyvästä, että Y on tullut baariin luistimet jalassa) tai huomata aivan eri asioita. Onneksi tämä arviointi ja arvotus ja yhteenlasku tapahtuu suurelta osin tiedostamattomasti aivoissa, joten Z tai X eivät mene sekaisin laskuissaan, vaikka tuntisivat monta ihmistä.
Eli. Tehtyään tapaamastaan henkilöstä SA:n, arvioija miettii, mitä muut ihmiset mahtavat tästä samasta tyypistä olla mieltä, ja määrittelee sen perusteella arvion hlön MA:sta. Henkilön "todellinen markkina-arvo" muodostuu, kun yhdistetään usean eri ihmisen tästä henkilöstä tekemät subjektiiviset arviot. Se joka on eniten plussan puolella, on halutuin ja siten MA:ltaan korkein (eli YTN/YTM). Markkina-arvo ei siis ole täysin irrallinen ja teoreettinen arvo, sillä vaikka kaikki (arvostelijat ja arvosteltavat) ovat yksilöitä, he ovat kuitenkin aikansa ja kulttuurinsa tuotteita, mikä näkyy myös heidän mieltymyksissään.
Esim. Kaikki baarissa olijat tekevät oman subjektiivisen arvionsa C:stä ja X:stä. Kaikki ovat sitä mieltä, että C on mm. kaunis, älykäs ja rikas, ja pitävät näitä hyvinä ominaisuuksina. Sen sijaan vain 1/3 porukasta on sitä mieltä, että X on kaunis, 2/3 pitää häntä älykkäänä ja vain 1/7 rikkaana. Rikkaus lienee näistä ainoa, jota voi jotenkin mitata, muut ovat mielipidekysymyksiä. Kauneus on katsojan silmissä yms. Mielikuvillahan tässä pelataan joka tapauksessa. Arvioissa on myös monta muuta ominaisuutta, mutta niiden osalta arvioitsijoiden mielipiteet poikkeavat toisistaan niin paljon, ettei niitä voi verrata. Kuitenkin subjektiivisten arvioiden loppusummia vertaamalla voidaan huomata, että C on kaikenkaikkiaan halutumpi (enemmän plussapisteitä). C on siis YTN tässä seurassa, ainakin suhteessa X:ään. Se ei tietenkään tarkoita, että hän olisi kaikkien paikalla olijoiden mielestä kauniimpi, rikkaampi tai älykkäämpi tai muutenkaan parempi, se vain tarkoittaa, että hän on keskimäärin parempi.
Henkilön (oletettu) markkina-arvo voi toki vaikuttaa myös subjektiivisen arvon muodostumiseen. Onhan markkina-arvo kuitenkin ominaisuus siinä missä mikä tahansa muukin. Ehkä arvioija haluaisi halutun kumppanin nostaakseen omaa sosiaalista statustaan. Arvioija voi pitää korkeaa MA:a jopa tärkeimpänä ominaisuutena (vrt. "miljoona kärpästä ei voi olla väärässä"). Vähän kuin ostaisi kalliin auton vain sen takia, että se on kallein. Tämä on joko hölmöä tai laskelmoivaa. Toisaalta jollakin toisella matala MA voi olla ehdoton vaatimus. Arvioija saattaa pelätä, että jos kumppani on liian kiinnostava vieraiden mielestä, suhde ei kestä. Arvioija voi myös haluta tietynlaisen etulyöntiaseman suhteessa.
Sitten on vielä muuan kolmas tekijä. Sanon sitä salaperäiseksi tekijäksi [SPT]. SPT on ihastumista, rakastumista, kemiaa, kaikkea yliluonnollista (kemiahan nimenomaan on jotain yliluonnollista). Sitä tunnetta, että tuo on Se Paras Tyyppi, yksi ja ainoa. Sitä tunnetta, että meidät on luotu toisillemme ja kohtalo kuljetti meidät nyt yhteen. SPT:hen voi lukeutua myös ne mystiset biologiset ominaisuudet, jotka vaikuttavat parinvalintaan ilman, että aina tiedämme mistä on kyse. Kuten ne kuuluisat feromonit. Samalla tavalla kuin SA on tärkeämpi kuin MA, on SPT merkittävämpi tekijä kuin SA ja MA yhdessä. SPT voi muuttaa joitakin subjektiivisia arvoja negatiivisesta tai merkityksettömästä positiiviseksi, ja siten keikauttaa SA:n loppusumman huomattavan positiiviseksi. Toisaalta, jos SPT puuttuu, ei auta, vaikka kaikki muu natsaisi. Vaikka joku olisi teoriassa kuinka täydellinen kumppani tahansa, mutta Se Jokin puuttuu, ei voi mitään.
SPT saattaa siis sekoittaa koko pakan, koska ihmiset ovat hölmöjä tunneotuksia. Jos X on ihastunut Y:hyn, vaikka se ei SA:n ja MA:n valossa olisikaan järkevää, X:n mieli luultavasti koittaa unohtaa Y:n huonot puolet tai kääntää ne positiivisiksi. X voi ajatella, että "Y ei ole täydellinen, mutta ihana, ja saisin jonkun paremman, mutta en vain voi lakata ajattelemasta häntä. En voi elää ilman häntä." Ihmissuhteissa ja tasa-arvossa ihmeteltiin, miten nainen voi haluta jatkaa suhdetta väkivaltaiseksi tietämänsä miehen kanssa. Eikö hakkaamisen pitäisi olla ehdoton nou-nou? Joo, pitäisi. Mutta SPT se vaan sekoittaa ihmisen pään.
Nyt kuvioihin tulee sitten tietenkin - *rumpujen pärinää* pelimiehet! Johan tätä jo odotettiinkin. Miehen käsikirjassa, jota en muuten ole enää pitkiin aikoihin jaksanut lukea, sanotaan useasti, että miehen täytyy aiheuttaa naisessa ihastumista. Ja sitten neuvotaan, miten sen ihastumisen tunteen saa aikaan. Sanotaan myös, että jos ihastumisen tunne on riittävä, miehen todelliset ominaisuudet jäävät vähemmälle merkitykselle. Jos ihastumisen tunnetta voi aiheuttaa tietyillä ominaisuuksilla (käyttäytymisellä ja sanomisilla yms.), ja näitä ominaisuuksia voi oppia, niin eikö koko SPT-kategoria kuuluisi SA:n alaisuuteen? Ehkä niin, mutta muistetaan, että tämä on M(oll)A-teoria ja haluan erottaa itse ihastumisen tunteen omaksi salaperäiseksi tekijäkseen. Elämässä pitää olla mystiikkaa. Pelimies voi siis hankkia ja opetella ilmaisemaan ominaisuuksia, jotka saavat SA:n kilahtamaan reilusti plussan puolelle ja naisen ihastumaan. Kuitenkaan pelimies ei voi suoranaisesti aiheuttaa sitä ihastumisen tunnetta, se tapahtuu naisen päässä tai sydämessä tai milloin missäkin. Pelimiehen tarkoitus on antaa naiselle niin paljon hyviä ominaisuuksia, että hänessä olevat viat jäävät vähälle huomiolle. Tietenkin pelimiehen täytyy samalla olla herkkä sille, mitä nainen häneltä haluaa kuulla, ettei tule pilanneeksi koko juttua harkitsemattomilla riskeillä. Vaara naisen karkaamiseen on tietenkin sitä pienempi, mitä huonommaksi nainen oman MA:nsa arvioi. Ehkä tarpeeksi korkea SA yhdistettynä sopivan riskin MA:oon aiheuttaa automaattisesti ihastumista.
M(oll)A-teoria haluaa siis selittää, miten nämä kolme korreloivat keskenään. MA:lla on merkitystä, ja MA on sellainen arvo, joka voidaan joka hetki selvittää riittävän tarkasti kattavalla gallupilla. Kuitenkin MA:lla on käytännön tasolla merkitystä vain silloin, kun X arvioi Y:n MA:a ja sitten arvioi omaa MA:aan, ja kun Y samalla arvioi X:n arvoa suhteessa omaan arvoonsa. X:hän ei todennäköisesti tee gallupia baarissa siitä, kuka on kiinnostunut Y:stä, hän vain olettaa jotain. Vaikka Y:n MA olisi todellisuudessa mikä, X:n iskutilanteessa on merkitystä vain sillä, mitä X olettaa Y:n markkina-arvosta. MA on kuin kortit pokerissa: oman käden tietää, muttei tiedä mitä muilla on. Muiden kortit voi päätellä ainoastaan heidän eleistään. Omalla kädellä ei ole mitään merkitystä, jos sitä ei osaa suhteuttaa muihin. X:n käsi voi olla kuinka huono tahansa, mutta hän voi kuvitella omaavansa ihan hyvän käden suhteessa muihin, ja varsinkin hän voi kuvitella, että yksittäistapauksena Y:n käsi on vielä huonompi. Tai sitten X voi tietää omat korttinsa, muttei yhtään tiedä mitä Y:llä on. Samoin X voi tietää omat ominaisuutensa hyvinkin tarkkaan, muttei välttämättä tiedä ollenkaan, minkä arvoisia ne muille ovat.
Yksilön arvio omasta markkina-arvostaan on siis se asian ydin. Se on tärkeämpi tieto, kuin se mikä MA todella on. Oman arvionsa perusteella X päättää, kannattaako tyytyä siihen mitä on tarjolla, vai passata ja toivoa löytävänsä joku subj. arvoltaan parempi. Eli vielä: X tekee oletuksia markkina-arvoista, ja vertaa riskejä Y:stä tekemäänsä SA-listaan. Jos Y:n lista on miinuksella, muttei pahasti ja X katsoo, ettei hänen kädellään kuitenkaan muualla voita, hän saattaa tulla siihen tulokseen, että ehkä on parasta vain tyytyä Y:hyn. Jos X tietää/olettaa MA:nsa olevan ihan kohtuullinen tai jopa hyvä jossain muualla, hän luultavasti ottaa riskin, vaihtaa baaria ja jättää Y:n yksin juomaan valkkaria. Pokerissa pelataan rahasta, tässä parisuhdepelissä pelataan seurasta. Jos X hylkää Y:n tarjouksen, hän ottaa riskin jäädä (loppuiäkseen) yksin. X:n siis täytyy punnita riskit ja edut, ja tehdä joku päätös.
Otetaan uusi esimerkki. Henkilö C:llä on epätavallisen korkea markkina-arvo, hän ei ole ikinä saanut pakkeja. C on samassa baarissa X:n ja Y:n kanssa. C huomaa Y:n ja tekee samanlaisen SA-analyysin kuin X. Y saa poikkeuksellisen korkeat pisteet C:n mielessä, pelkkiä plussia. Y olisi C:lle erittäin sopiva kumppani. C kuitenkin saa selville, että Y ei olisi sopiva elinluovuttaja hänelle. On mahdollista, että C joskus sairastuu, ja tarvitsisi uuden munuaisen. C luottaa markkina-arvoonsa, ja päättää jatkaa täydellisen kumppanin etsintää. Hän luottaa siihen, että silloin kun hän löytää sen täydellisen kumppanin, hän myös saa haluamansa.
Tällaisessa tapauksessa voidaan ajatella, että päätös parisuhteen tms. aloittamisesta perustuu pääasiassa markkina-arvo-analyysiin. Ehkä niin, mutta jos henkilö markkina-arvo-analyysin jälkeen tulee siihen tulokseen, että hänen korttinsa eivät riitä tämän parempaan yksilöön, niin sitten MA:lla ei enää olekaan väliä.
Pyhä kolminaisuus on M(oll)A-teorian mukaan siis markkina-arvo, subjektiivinen arvo ja salaperäinen tekijä. MA on tässä yhtälössä laskelmoiva ulottuvuus, SA käytännön taso ja järki, SPT on tunne ja sydän. Ne vaikuttavat toisiinsa, mutta kuitenkin ovat myös itsenäisiä. Järjestetyissä avioliitoissa varmaankin SA- ja MA-tasot ovat hyvin hallussa, liitto on siis järkevä molempien osapuolien kannalta. STP saattaa tulla myöhemmin kuvaan mukaan, "kasvetaan rakkauteen". Hulluissa Romeo+Julia-liitoissa suhde perustuu lähinnä STP:lle eli tunteelle. Tällaiset liitot voivat olla tuhoisia. Pahimmillaan järkevä liitto on kuiva ja hitaasti tappava, intohimoinen suhde taas voi päättyä epätoivoon ja hengen lähtöön. Paras ja kestävin suhde lienee sellainen, jossa kaikki elementit ovat tasapainossa. Oikeastaan on ihmeellistä, että kukaan ylipäänsä löytää jonkun, jota rakastaa ja joka rakastaa takaisin. Lottovoittajaa ei kuitenkaan kiinnosta miten epätodennäköinen voitto oli.
